perjantai 29. toukokuuta 2015

Kantapäät ylös ja pohkeet paikoilleen

Perjantaina Tallinmäellä palattiin istuntaoppien äärelle Airan ohjauksessa. Menin Vakella kahden ratsukon ryhmässä. Tällä kertaa erityistarkkailussa olivat pohkeet ja niiden pitäminen tuntumalla kyljissä. Pohkeen vakaus ja tuntumalla pysyminen onkin ollut se asia mistä on minulle viime aikoina erityisen paljon huomautettu, joten aihe oli erittäin ajankohtainen ja tarpeellinen.

Pohkeen paikka ja asento etsittiin aluksi pysähdyksessä. Ohjeena oli nostaa kantapäätä hieman ylöspäin suunnilleen samaan tasoon jalkaterän kanssa ja tässä asennossa kääntää alapohje tuntumalle kylkeen. Totesimme yhdessä että minun on Vakella aivan erityisen vaikea saada ”jalat rungon ympäri” ja siten pohje pysymään paikoillaan, sillä Vake on paksu ja pyöreä ja niinpä pohkeeni sojottavat automaattisesti sivuille irti kyljistä. Thelwellin paksut piirrosponit ja niiden selässä jalat spagaatissa istuvat tytöt ovat aika osuva karikatyyri kuvaamaan minua ja Vakea ratsukkona. Tässä tilanteessa alapohkeen saamiseksi kiinni kylkeen joutuu todella aktiivisesti kääntämään lonkkaa ulkokiertoon, ja törmätään siihen tosiasiaan että rajoittavana tekijänä on lonkan liikkuvuus. Joka siis minulla on huono.

Sitten lähdettiin liikkeelle. Käynnissä pohje tietenkin pysyi ihan kohtuullisesti paikoillaan, mutta oli vähän hoopo olo pitää kantapäitä tavallista ylempänä. En onnistunut ihan riittävästi rentouttamaan jalkoja, vaan lonkankoukistajat kiristivät ja pakarat jännittyivät. Aira muistutteli pitämään varpaat eteenpäin, sillä välillä lähdin kääntämään jalkateriä liikaa ulos. Siirryimme raviin, ja ratsastimme ensin pääty-ympyrällä sekä myöhemmin koko kenttää ympäri kääntäen välillä voltteja ulkokyljen käyttöä kerraten. Keskityin pohkeiden tuntumaan ja paikoillaan pysymiseen niin että koko muu ratsastus meni aika höpöksi, ja Vake kyllä hyödynsi tilanteen hidastelemalla sekä puskemalla lapaa sisään. Volteille oli poikkeuksellisen hankalaa saada taivutusta, ja välillä koko voltille kääntyminen oli työlästä ponin liiraillessa ulospäin. Pohje kyllä pysyi kantapään noston ansiosta paremmin paikoillaan, mutta taas kävi niin että yhden palikan korjaus heikensi muita osa-alueita. Omaan ulkokylkeen olisi tarvittu vielä lisää jämäkkyyttä ja tukea käännöksissä, ja samoin ulkopohje olisi saanut olla tehokkaampi. Lonkkia olisi koko ajan pitänyt saada paremmin ulkokiertoon ja sitä kautta takareidet kiinni hevoseen, mutta tällä kertaa ei kroppa oikein antanut myöten. Joskus on ulkokierto onnistunut paremmin ja olen päässyt toteamaan miten takareisien tuki vakauttaa koko istuntaa, mutta tänään tämä ei ottanut onnistuakseen.

Laukassa mentiin uraa pitkin ja käänneltiin joitakin voltteja. Vake oli laukassa tosi tahmea, mikä hankaloitti istumista ja puskemisvaihteelta ei oikein päästy pois missään vaiheessa. Pohkeiden paikoillaan pitämisessä oli täysi työ, mutta ainakin se onnistui nyt tavallista paremmin tällä ”kantapäät ylös” –tekniikalla. Yläkroppa sitten heilui ja tuuppasi senkin edestä. Pohkeenkäyttöä tuntui olevan vaikea erottaa muusta kropasta, eli kun puristin pohkeella liikahti myös ylävartalo. Tämän korjaaminen vaatisi luultavasti vielä lisää jämäkkyyttä keskivartaloon sekä liikkuvuutta lonkkiin. Katseen sain pysymään ylhääällä, mutta hartiat kipristyivät laukassa eteenpäin. Koko laukkaamisesta jäi tänään kovin turhautunut olo, sillä poni jumitti ja istuntaa en vaan mitenkään saanut toimimaan hyvistä neuvoista huolimatta. Tarkemmin ajateltuna saatoin paitsi tuupata istunnalla myös puristaa pohkeilla liikaa, eli pohjetuntuma kyljissä menikin vahingossa jo puristamisen puolelle. Tällaisessa tilanteessa ei Vake ainakaan liiku.

Lopuksi menimme vielä hetkisen harjoitusravissa. Tämä oli tunnin ensimmäinen hetki kun alkoi tuntua sujuvammalta. Vake ei enää jumittanut niin pahasti, ja sopiva pohjetuntuma alkoi nyt löytyä eli pohje ei liian vahvasti puristunut kylkeen vaan tuntuma oli huomattavasti kevyempi ja rennompi kuin äsken laukassa. Samalla koko istunta vähän jäntevöityi ja rentoutui, ja istuminen alkoi tuntua jo luontevammalta. Edelleenkään en saanut lonkkia riittävään ulkokiertoon, mutta olivat lonkat kuitenkin vähän irtonaisemmat tässä vaiheessa tuntia. Kun istuntaan tuli joku tolkku alkoi myös Vake liikkua ja kuunnella paremmin, ja vastaavasti paremmin liikkuvan ponin selässä oli helpompi löytää istuntaan oikea ote. Näin siis loppuminuuttien aikana istunta alkoi vihdoin luonnistua, vaikka suurimman osan tunnista olivat pasmat olleet täysin sekaisin sen seurauksena että korjattiin yhtä palikkaa (pohje). Kai se on ihan ymmärrettävää ja luonnollista että kun toistakymmentä vuotta vanhoja perusasioiden virheitä aletaan korjata niin koko ratsastuksen taso hetkellisesti laskee. Se on tuskastuttavaa, mutta muuta ratkaisua ei oikein taida olla jos ne etenemistä estävät istunnan virheet haluaa joskus saada korjattua.

torstai 28. toukokuuta 2015

Lisää suoristamista ja monikulmioita

Kävin korvaamassa viikonloppuna väliin jäävän ratsastuskerran Vakella torstai-illan ryhmässä. Tunnilla oli kuusi ratsukkoa, ja ohjelmassa oli hyvin pitkälti samoja tehtäviä kuin tiistaina. Niinpä tämä toimi tavallaan kertaustuntina.

Tunnin aluksi pyrimme saamaan askeleeseen venyvyyttä ja aktiivisuutta sekä käynnissä että ravissa. Käynnissä mentiin ensin pidemmällä ohjalla jotta hevonen sai vapautta liikkua ja käyttää selkäänsä mahdollisimman hyvin. Vake käveli pohkeella nohitettuna ihan reipasta käyntiä niin pitkällä ohjalla kuin tuntumallakin, ja käynnissä takajalat astuivat etujalan merkkiin. Mitään suurta yliastuntaa ei käynnissä siis ollut, mutta Vaken fysiikan huomioiden etujalan merkkiin yltävä askellus on jo ihan hyvää ja kelvollista käyntiä. Myös ravissa takajalka ylsi etujalan merkkiin, mikä oli sopiva ja riittävä askellus Vakelle. Pyöreydessä oli vielä vähän toivomisen varaa, ja uralla (tai sen sisäpuolella) ratsastaessa en saanut tehtyä tarpeeksi tehokkaita suoristamistoimenpiteitä lavoille ja kaulalle. Kulmat olisi siis pitänyt päästä hyödyntämään tehokkaammin asettamiseen ja taivuttamiseen, ja ratsastus olisi saanut tapahtua paremmin takaa eteen sen sijaan että unohduin näpertelemään ohjien kimpussa.

Seuraavaksi ratsastimme ympyröillä tutulla monikulmioperiaatteella suoristaen ja kääntäen pienissä pätkissä. Ravissa sain tällä kuviolla Vaken mukavasti apujen väliin ja pyöristymään, mutta laukassa meno oli tänään kovin nihkeää. Vake ei laukassa oikein edennyt, joten puskemiseksi ja istunnalla tuuppaamiseksi se sitten meni. Tällaisessa matelulaukassa Vake oli vuoroin kaatumassa sisälapa edellä ja vuoroin pullauttamassa ulkolapaa karkuun, eli meno oli kaikkea muuta kuin suoraa. Vasemmassa laukassa Vake alkoi jopa kokeilla tuttua ympyrältäkarkaamistemppuaan. Suurin ongelma oli tosiaan eteenpäinpyrkimyksen puute. Hidastelu tunnetusti johtaa kiemurteluun ja lapojen puskemiseen sinne tänne, ja juuri siitä tässä oli nyt kysymys.

Lopuksi työskentelimme vielä pohkeenväistöjen parissa. Ratsastimme lävistäjiä vuoroin kumpaankin suuntaan, ja lävistäjällä mentiin väistöä ensimmäinen kolmannes, suoraan toinen kolmannes ja jälleen väistöä viimeinen kolmannes. Ensin lävistäjät mentiin käynnissä. Vaikka äsken laukassa ei tuntunut oikein mikään apu olevan läpi niin nyt käynnissä Vake muuttui hyvinkin kuuliaiseksi. Väistöt ja niiden väliset suoristukset onnistuivat tosi kivasti ja pehmeästi ilman että tarvitsi pohkeella puskea tai pidättää ohjassa roikkuen. Jotenkin onnistuin ratsastamaan väistöt kaikessa rauhassa ja riittävän loivaa poikitusta pyytäen, ja pienillä selkeillä avuilla Vake suoritti tehtävän mukisematta. Myös ravissa väistöt onnistuivat ihan mukavasti ja puskematta, vaikkakin poikitus jäi vielä loivemmaksi kuin käynnissä. Väistötehtävän myötä muoto alkoi olla melko tasaisen pyöreä ja liikkuminen ihan rennon notkeaa.

En ollut menoon ihan niin tyytyväinen kuin tiistaina, vaan tänään yhteistyö oli etenkin aluksi takkuisampaa. Vaikutti siltä että Vakella oli tänään vähän laiskempi ja haluttomampi päivä eikä niin hyvää omaa eteenpäinpyrkimystä. Tämä näkyi etenkin laukassa, jossa en saanut ponia patisteltua riittävästi hereille ja työskentelymielentilaan. Kolmen kohdan listani Vaken ratsastamiseen sisältää yhtenä tekijänä liikkumisen aktiivisuuden, ja silloin kun tämä ei ole kunnossa niin myös ne kaksi muuta eli suoristaminen ja oma istunta vaikeutuvat. Hyvä, että tällaisenakin päivänä työskentely lopulta johti johonkin eli alun tuskailun jälkeen Vake edes lopputunnista liikkui pyöreämpänä, kuuliaisempana ja lavoistaan suorempana.

keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Mukavaa vastalaukkaa

Keskiviikon tunnilla sain mennä toistamiseen Jussilla. Jussi olikin mukava hevonen tämän tunnin tehtäviin, sillä tänään mentiin vastalaukkaa. Aiheeseen liittyen ohjelmassa oli myös vasta-asetuksia ja vastasulkutaivutuksia.

Aloitimme käynnissä ratsastaen ympyröillä vasta- ja myötäasetusta vaihdellen. Pian vasta-asetuksiin lisättiin myös takaosan väistätys ulos ympyrältä siten että liike muuttui vastataivutukseksi. Koin vastataivutuksissa samoja ongelmia kuin viimeksi avotaivutuksissa, eli Jussi pyrki vastustamaan pidätettä aika voimakkaastikin ja jyräämällä välttelemään tehtävää. Täytyy myöntää että en siinä tilanteessa päätynyt kovin rakentaviin ratkaisuihin, vaan ryhdyin hevosen kanssa vetokilpailuun. Ohjassa roikkuen sain väännettyä vastataivutusta muistuttavaa sivuttaisliikettä, mutta ei tässä kyllä etuosan kevenemisestä voitu puhua. Vasemmassa kierroksessa liike oli hankalampi, sillä tässä päädyin myös vääntämään kroppaani vinoon niin että paino putosi vasemmalle puolelle. Oikeassa kierroksessa vastataivutus onnistui hieman paremmin ja keskellä hevosta istuen. Tähän suuntaan oli kuitenkin tärkeää korjata oikeaa lapaa paremmin mukaan liikkeeseen niin ettei vasemmalle taivuttaessa ulkolapa pullahtanut pois kontrollista. Korjaus tapahtui tietenkin oikealla ohjalla ja pohkeella.

Huokaisin helpotuksesta kun hankalasta käyntityöstä siirryttiin kevyeeseen raviin. Myös ravissa ratsastettiin ympyröillä asetuksia vuoroin sisään ja ulos. Ope ohjeisti hakemaan tuntumaan ja etuosaan nyt keveyttä ja ryhtiä, ja myötäämään ohjasta oikein reilusti aina kun Jussi vähänkään keveni ohjan päässä ja kohotti niskaa ylemmäs. Tässä oli ideana estää ohjalla roikkuminen ylipyöreänä sekä palkita Jussi selkeästi aina kun etupainoisuus väheni. Tämä toimikin aika mukavasti. Tarkkailin niskaa ja pyrin kohottamaan sitä ylös jos Jussi alkoi painua liian syvään muotoon, ja palkitsin niskan kohottamisesta ja etuosan kevenemisestä kulloisenkin asettavan ohjan myötäyksellä ihan löysäksi asti. Samalla ratsastin pohkeella ravia aktiiviseksi ylös ja eteen. Jussi hoksasi jutun juonen hyvin pian, ja ohjalla makailu väheni huomattavasti. Ravi tuntui oikein mukavan ryhdikkäältä ja energiseltä ja tuntuma sopivassa määrin kevyeltä muttei tyhjältä. Jussin kanssa pitäisi aina muistaa ettei pidä tyytyä näennäisen pyöreään mutta raskaaseen ja etupainoiseen liikkumiseen, vaan pyrkiä pois molemminpuolisesta ohjalla roikkumisesta. Jos ratsastaja muistaa välillä myödätä ja keventää kättä alkaa ehkä ohjan toisessakin päässä tapahtua kevenemistä.

Laukkasimme ensin hieman myötälaukkaa oikeassa kierroksessa. Laukassa pyrin toteuttamaan samoja myötäämisiä kuin ravissa. Etuosa tuli hieman raskaamman oloiseksi kuin ravissa, mutta raami säilyi mukavan ryhdikkäänä ja laukassa oli hyvä energia. Sitten jatkoimmekin vastalaukkaharjoitusten parissa. Vastalaukkaa mentiin uraa pitkin muutama kierros kerrallaan, ja lyhyet sivut ratsastettiin hieman kaarevasti kentän poikki. Jussi nosti vastalaukat ongelmitta, ja pysyi myös kaarevilla urilla ihan hyvässä tasapainossa. Oikeassa laukassa ope toivoi vielä lisää pyöreyttä niskaan sekä laukkaa lyhyemmäksi ja kootummaksi. Nyt Jussi nimittäin pääsi harppomaan vastalaukkakaaret turhan pitkällä askeleella. Ohjeena oli myös antaa hieman enemmän tilaa oikeasta ohjasta niin etten jäänyt liian vahvasti asettamaan ulos ja näin estämään oikean etujalan liikettä. Vastalaukassa en tosiaan saanut painoa ihan niin hyvin takaosalle ja laukkaa ”pakettiin” kuin myötälaukassa, mutta Jussin hyvän tasapainon ansiosta ei vastalaukka tuottanut kuitenkaan ongelmia.

Vasemman laukan sain vastalaukkana työstettyä oikeaa paremmaksi niin että Jussi hieman lyhensi askelta ja jäi kaarteissa paremmin odottamaan, ja puolipidätteillä myös muoto parani. Istunta oli tärkeässä roolissa puolipidätteiden ratsastamisessa. Mukavaa mennä vastalaukkaa näin että homma tuntuu hyvinkin vaivattomalta, ja kummasti myös istunnan saa vastalaukkakaarteissa paremmin tasapainoon ja kallistelematta keskelle hevosta kun hevonen on tasapainossa. Lopuksi ope kehotti vielä asettamaan vastalaukassa kaarteen suuntaisesti, eli menimme oikealle kaartaen vasemmassa laukassa ja oikealle asettaen. Aika vinhaa, että näinkin pystyi tekemään ja Jussi suoritti myös tämän tehtävän hienosti! Vasen kylki on Jussilla lyhyempi, joten tässä tehtävässä se sai jo ihan laittaa itseään likoon ja venyttää jäykempää puoltaan. Tämän haastavamman työskentelyn jälkeen haettiinkin sitten loppuraveissa oikein rentoa eteen-alas-muotoa pidemmällä ohjalla.

Vastasulkutaivutusten ongelma jäi tällä tunnilla ratkaisematta, mutta olin toki tyytyväinen siihen tuntuman keveyteen ja etuosan ryhtiin mitä muutoin sain alkutunnista Jussiin ratsastettua. Samanlainen keveys pitäisi saada jotenkin siirrettyä myös niihin haastavampiin liikkeisiin kuten taivutusväistöihin. Vastalaukkaharjoituksista jäi kivat fiilikset, sillä siitä on jo jonkin aikaa kun olen päässyt vastalaukkoja menemään niin että hommassa on ollut jokin tolkku. Onhan se niin paljon hevosesta kiinni miten helppo vastalaukkaa on ratsastaa, mutta haastavampien tapausten välissä on kivaa ja varmasti hyödyllistäkin päästä kokeilemaan Jussin kaltaisella hevosella millaista vastalaukka on silloin kun siinä on palikat kohdillaan ja tehtävä onnistuu suhteellisen vaivattomasti. Tällöin pääsee myös harjoittelemaan enemmän hienosäätöä muun muassa muodon, kokoamisen ja tahdin kanssa.

tiistai 26. toukokuuta 2015

Suoristamalla onneen

Tiistain tunnilla jatkettiin Vaken kanssa koulutreenien parissa. Keskityimme tänään hevosen suoristamiseen sekä tavoittelimme askeleeseen venyvyyttä. Aloitimme tarkkaillen ravissa suoruutta pitkillä sivuilla sekä ratsastaen kulmat ”monikulmioidealla” eli pienissä osissa kääntäen ja suoristaen. Samalla haluttiin myös raviaskeleeseen venyvyyttä, ja tässä apuna käytettiin maapuomeja kaarevalla uralla.

Vakella tuntui olevan tänään kohtuullisen hyvä oma eteenpäinpyrkimys, jolloin se lähti liikkumaan takaa tuntumaa kohti eikä minun tarvinnut aivan jatkuvasti olla puskemassa eteenpäin. Tämä helpotti myös lapojen ja suoruuden hallintaa. Suoristaminen on yksi keskeisimmistä asioista joihin olen Vaken kanssa erityisesti viime aikoina kiinnittänyt huomiota, joten pääsin soveltamaan taas samoja tuttuja korjauksia. Käytin molempiin suuntiin pientä vasta-asetusta pitkillä sivuilla, ja kulmat ratsastin monikulmioperiaatteella aika loivasti mutta kääntäen napakasti ulkoavuilla. Kun lavat tulivat kontrolliin eikä poni päässyt nojailemaan kumpaankaan suuntaan niin pyöreyttäkin alkoi liikkumiseen löytyä, ja Vake meni ravissa melko tasaisessakin pyöreässä muodossa. Hetkittäistä epätasaisuutta esiintyi silloin kun Vake kiusaantui alkukesän ötököistä.

Ravipuomeja oli kaarevalla uralla neljä peräkkäin, ja niiden välit olivat siinä määrin pitkät että Vaken kanssa piti tulla sisään ihan kunnon ravia. Aluksi tuli joka kerta mukaan ylimääräinen pikkuaskel johonkin puomiväleistä, mutta kun pidin sitkeästi pohkeet kiinni aina viimeiselle puomille asti ja annoin ohjalla hieman tilaa Vaken venyttää kaulaa niin ravi alkoi venyä puomien yli mukavan sujuvasti. Maapuomit tekevät kyllä ehdottomasti hyvää Vaken raville, ja tuntuu että takajalatkin alkavat tällaisisten tehtävien myötä työskennellä letkeämmin.

Laukassa ratsastimme ensin oikeassa kierroksessa uraa pitkin kenttää ympäri ja käänsimme lyhyet sivut jonkin verran ennen päätyä jotta kulmat saatiin tehtyä oikein tarkasti. Vake oli alkutunnin ravityöskentelyn jäljiltä siinä määrin ohjan ja pohkeen välissä että laukassakin se liikkui hieman pyöreämpänä kuin yleensä, eikä meno tuntunut yhtään hassummalta. Silti tosin tuskailin sinne tänne seilaavia pohkeitani, joista on etenkin laukassa tullut viime aikoina suorastaan ahdistuksen aihe. Kulmissa Vake ei laukassa taipunut aivan kunnolla vaan pääsi hieman kiilaamaan lapa edellä sisäänpäin. Paras konsti tämän estämiseen oli pyrkiä asettamaan sisälle jo hyvissä ajoin ennen kulman kääntämistä.

Menimme laukassa vielä molempiin suuntiin salmiakkikuviota, eli neliötä jonka kulmat osuivat kääntöpisteisiin lyhyen sivun keskellä sekä pitkillä sivuilla ja kentän keskipisteessä. Tässä päästiin taas vuorottelemaan suoraan ratsastusta suoralla hevosella sekä kääntämistä ja taivuttamista kulmissa. Oikeassa laukassa tehtävä sujui melko mukavasti, tosin olisin vieläkin huolellisemmin saanut suoristaa neliön sivuille sen sijaan että Vake jäi vähän asettuneeksi ja taipuneeksi. Neliön kulmissa Vake kääntyi ja taipui nyt aika näppärästi. Vasemmassa laukassa Vake jäi aika voimakkaastikin taipuneeksi sisäänpäin niin että kuviomme muistutti enemmän ympyrää. En ilmeisesti ihan uskaltanut päästää asetusta ja taivutusta pois siinä pelossa että Vake olisi alkanut nojailla sisälavalle ja kadottanut pyöreyden. Vasen laukka olisi saanut myös rullata paremmin eteen, eli nyt jäätiin liikaa puskemisvaihteelle. Vake oli vasemmassa laukassa myös jonkin verran epätasainen edestä, uskoakseni ötökkäkiusaantumisen vuoksi, ja tällöin en myöskään saanut käsiä niin rauhalliseksi ja pehmeäksi kuin kuuluisi.

Loppuraveissa taivuttelin Vakea molempiin suuntiin kaarevilla urilla, ja meno tuntui oikein mukavalta. Poni vaikutti olevan lavoistaan jokseenkin suora ja kahden ohjan ja pohkeen välissä. Tällaisiin fiiliksiin oli mukava lopettaa. Vaken kanssa tuntuu todellakin tapahtuneen jotain edistystä kun nykyään löytyy liikkumiseen tällaista pyöreyttä ja notkeutta. Suoristaminen, liikkeen aktiivisuus sekä oma istunta ovat ne tekijät joihin Vaken kanssa tulee keskittyä, ja niitä koetan parhaani mukaan työstää joka tunti. Suoristamisesta olen mielestäni päässyt viime aikoina aika mukavasti jyvälle, ja sillä samalla idealla on hyvä lähteä Vakea ratsastamaan joka kerta. Onhan siitä kovasti hyötyä että ponin alkaa tälla lailla tuntea eikä jokaisella ratsastuskerralla tarvitse aloittaa nollasta. Pakko olla tyytyväinen siihen että tehtyäni Vaken kanssa töitä nyt vuoden verran on ratsukossa tapahtunut edes jotain positiivista muutosta!

lauantai 23. toukokuuta 2015

Maailman monin poni

Muistan, kuinka vuosi sitten olin Pikkaralan palkinto -kilpailussa katsomassa ja kannustamassa Annea ja Jettiä ja haikailin että kunpa minullakin olisi kiva kisaratsu jolla pääsisi tällaisissa kisoissa käymään. Kuinka ollakaan toiveeni toteutui ennen kuin osasin arvata, ja tänä vuonna olin tietenkin mukana samaisessa Pikkaralan perinteisessä kevätkisassa Vaken kanssa. Menimme lauantain 1-tason luokat eli 70 cm ja 80 cm. Koko alkuviikon olin seurannut sääennusteita toivoen niiden parantuvan, mutta turhaan. Lopulta kisapäivästä ei tullutkaan aivan niin sateinen kuin oli povattu, mutta sen sijaan saimme Ouluun myrskytuulen. Koska menin onnellisesti aamun ensimmäisissä luokissa ei myrsky ehtinyt vielä yltyä kisoja häiritseväksi omien suoritusteni aikana, vaikka myöhemmin iltapäivällä kisat jouduttiin lopulta keskeyttämään vaarallisen kovan tuulen takia.

70 cm ratapiirros.
Päivä alkoi siis 70 sentin luokalla arvostelulla 367.1. 14 esteen rata Pikkaralan jättikokoisella kentällä oli pitkä kuin mikä mutta aika simppelin oloinen. Verryttely tehtiin aika lyhyesti välttäen ponin väsyttämistä, sillä olihan sillä edessä kaksi pitkää rataa. Vake vaikutti verryttelyssä oikein hyvältä. Usein kisaverkat maneesissa ovat olleet tuskaisaa puskemista, mutta tänään Vake liikkui ihan kivasti itse mutta oli samalla rento eikä jännittänyt mitään. Hypyt menivät mukavasti, ja verkan perusteella oli luottavainen olo. Starttivuoromme luokassa oli heti toisena, mutta ensimmäisen ratsukon jäätyä pois olimmekin lopulta kisojen ensimmäinen ratsukko. Niinpä emme ehtineet kisaradalla paljon katsella ja tutustua kun lähtömerkki jo tuli ja piti lähteä matkaan.

Radalla Vake tuntui jännittävän uutta ympäristöä siinä määrin että muuttui hitaaksi. Vaikka verryttelyssä meno oli ollut sujuvaa niin nyt poni tuntui mönkivän kuin täi tervassa, eikä asialle ollut enää kovin paljon tehtävissä. Ensimmäinen este oli onneksi aivan minipieni, sillä tähän otettiin erittäin turha pikkuaskel. Myös kakkoesteellä eli trippelillä hyppy tuntui lähtevän melkein paikoiltaan. Tämän jälkeen sain Vaken onneksi vähän reipastumaan ja ottamaan sujuvampia hyppyjä ilman estettä kohti hidastamista. Aikamoista pohkeilla puskemista menomme oli, ja sopivissa kohdin hoputtelin myös raipalla lavalle. Vake kyllä ylitti nämä pienet esteet oikein varmasti, mutta vauhti ei päätä huimannut. Selvitimme ensimmäisen vaiheen maaliin tällä tasaisen varmalla tyylillä puhtaasti ja aivan enimmäisaikaa hipoen, ja sitten oli edessä vielä pitkä toinen vaihe. Kyllä Pikkaralan kenttä tuntui tällaisella tempolla isolta! Jatkoimme samaa mönkimisvauhtia ja varmaa hyppäämistä myös toisen vaiheen, ja lopulta olimme maalissa jälleen nipin napin enimmäisajan alittaen. Periaatteessa ihan kiva, varman oloinen nollarata mutta poni oli kyllä aivan liian unessa. Olisin siis saanut sittenkin herätellä ja terävöittää Vakea verryttelyssä, vaikka siellä liikkuminen tuntuikin ihan hyvältä.



Luokassa oli vain kahdeksan lähtöä ja nollaratoja tuli kolme kappaletta. Eipä ollut yllätys että meidän ratamme oli hitain, joten jäimme kolmanneksi eli juuri ensimmäiseksi ei-sijoittuneeksi. Ei muuta kuin ajatukset kohti 80 sentin rataa. Lähdin tässäkin luokan alkupäässä, ja kovin kummoista verryttelyä ei enää tarvittu kun Vake oli jo yhden radan hypännyt. Maneesissa oli vähän ryysistä tässä vaiheessa, ja jätimmekin verryttelyhypyt ihan muutamaan ja nekin reilusti alta ratakorkeuden. Herättelin Vakea nyt vähän topakampaan laukkaan, ja poni alkoi herätä myös muuttuvien olosuhteiden vaikutuksesta. Nyt oli alkanut tuulla sen verran navakasti että osa hevosista ympärillämme otti selvästi siitä ylimääräisiä kierroksia. Pörisevät lajitoverit saivat Vakenkin sopivasti valpastumaan.

80 cm ratapiirros.
Tällä kertaa ehdin pyöriä radalla edellisen ratsukon suorituksen ajan, ja Vake oli tosiaankin paremmin hereillä. Hyvältä siis vaikutti. Kun sain lähtömerkin ja aloin nostaa laukkaa alkoi Vake kuitenkin temppuilla ja yritti selvästi päästä karkaamaan portille. Siinä sitten hetki mentiin poikittaen, peruuttaen ja tänttäröiden ennen kuin sain Vaken laukkaamaan eteen. Tällainen pieni ylimääräinen säpinä oli ihan hyvä merkki sekin, sillä se kertoi siitä että nyt oli virtaa ja laiska-Vake oli tiessään. Tiesin kuitenkin, että Vakella oli nyt aikeita portille karkaamisen suhteen. Kun laukkaan päästiin oli liikkeessä mukavaa imua ja energiaa ja aivan eri meininki kuin edellisellä radalla. Ensimmäiselle esteelle tuli napakka hyvä hyppy, mutta jostain syystä könähdin itse vähän eteenpäin alastulossa ja tässä kohtaa olisi Vakella ollut tuhannen taalan paikka livistää portille. Sitä poni ei kuitenkaan tehnyt, vaan jatkoimme rataa eteenpäin ihanan sujuvasti. Meno tuntui seuraavilla esteillä todella hyvältä. Laukassa oli imua eteen ja ponnistuspaikat löytyivät itsestään. Nelosesteelle eli sarjalle tultiin oikein sujuvasti, kuitenkin vähän lähelle a-osaa. Sarjaväli ei jäänyt lainkaan pitkäksi vaan melkein jopa lyhyeksi kun Vakella oli tällainen meno päällä. B-osalla tapahtui kuitenkin pieni vahinko eli takajalat koskettivat puomiin ja se tuli alas. Tässä ei nähdäkseni käynyt mitään isompaa virhettä joka pudotuksen olisi aiheuttanut, vaan kyseessä oli mitätön vahinkopudotus.

Sarjan jälkeen oli laukattavana pitkä matka sisääntuloportin ohi kaartaen. Tässä sitten iski se Pikkaralan kirous, eli sama portti joka niin kovasti houkutteli Vakea viime elokuussa kutsui ponia taas luokseen, ja niinpä Vake teki nopean kiilauksen kohti porttia. Samalla se kiskoi päätä alas ja kuskia kaulalle niin että en mahtanut mitään vaan hetkellisesti poni pääsi karkaamaan haluamaansa suuntaan. Sain onneksi lurjuksen pian pysäytettyä ja käännettyä, mutta sellainen selkkaus tästä karkureissusta tuli että otimme tottelemattomuudesta neljä virhepistettä. Kun palautin Vaken reitille jatkui laukka onneksi yhtä sujuvana eteen, ja hyppäsimme näppärästi vielä loput kolme estettä.



Harmitti kyllä ettemme päässeet hyppäämään toista vaihetta, sillä meno oli tuntunut nyt niin älyttömän hyvältä että tämä rata loppui mielestäni aivan kesken. Koska kuitenkin tuli myös puomi alas eli kaksi virhettä samalle radalle niin eipä tässä jäänyt tuloksesta jossiteltavaa. Taisin siinä radalta tullessa hihkua opelle että vitsit kun poni oli hyvä, sillä virheistä huolimatta olin muuten todella tyytyväinen radan sujumiseen. Oli menoa ja meininkiä ja säpinää, ja se oli pääasia vaikka tämä johtikin lopulta Vaken omiin kuvioihin joita en saanut estettyä. Vanha tuttu karkaamistemppu oli raivostuttava, mutta nauratti se silti. Naureskelin saaneeni tänään samalla rahalla kaksi eri ponia eli laiska-Vaken ja säpinä-Vaken, ja näistä suosikkini oli ehdottomasti säpinä-Vake. Tällä Vaken versiolla on niin paljon kivempaa hypätä! Ensi kerralla vaan vielä lisää valppautta kuskille niin että saan ponin metkut ajoissa estettyä, etenkin silloin kun ollaan Pikkaralan kentällä missä porttitemppu näkyy olevan melkein vakionumero.

Videoista kiitokset Teijalle!

perjantai 22. toukokuuta 2015

Kevyt liikutus maastossa

Torstain estevalmennuksen ja lauantain kisojen välissä oli perjantain ohjelmassa Vaken kevyt liikutus maastolenkillä. Kävimme Annen kanssa kahdestaan köpöttelemässä rauhallisen käynti- ja ravilenkin. Jetti sai vetää tietä pitkin sekä meno- että paluumatkalla, mutta metsäosuudella olimme Vaken kanssa keulassa suurimman osan matkasta. Vake liikkuikin tänään vetohevosena ihan mukavasti eteen, ja ehkä tämä johtui lämpimän ja tyynen kevätillan mukanaan tuomista ötököistä. Ravissakin mentiin metsäpolulla kohtuullisen reippaasti. Vake oli keulassa valpas, mutta kuitenkin rento eikä säpsähtänyt tai tuijottanut tänään mitään. Niinpä saimme metsäosuudet vedettyä itsevarmalla otteella. Lenkkimme oli lyhyt, mutta aikaa siinä meni kuitenkin noin tunnin verran rauhallisesti köpötellen. Loppumatkasta pohdiskelin että voi kun osaisin maastossakin ratsastaa Vaken liikkumaan pyöreämmin, mutta eiköhän tällainen verryttely- ja mielenvirkistyslenkki tee ponille hyvää muodosta riippumatta.

torstai 21. toukokuuta 2015

Toista kertaa Pian valmennuksessa

Edellisestä Pian valmennuksesta ehti kulua kaksi kuukautta, mutta nyt pääsimme Vaken kanssa vihdoin käymään uudestaan valmennustunnilla Kiimingissä. Tällä kertaa hyppäsimme ulkokentällä, ja ryhmässä oli kaksi ratsukkoa.

Aloitimme omatoimisen sileän verryttelyn jälkeen puomitehtävien parissa. Kuvioon kuului puomisarja lävistäjällä sekä kavaletin, ristikon ja maapuomin linja toisella lävistäjällä. Lisäksi kulmiin pyöräytettiin voltit. Vake vaati tänään herättelyä, ja pientä puskemisen makua laukassa oli koko ajan, mutta sain sen kuitenkin etenemään niin että tehtävät onnistuivat ihan asiallisesti. Askel venyi riittävästi niin puomilinjalle kuin yhden askeleen väliin kavaletilta ristikolle. Olisi vaan ollut hyvä jos olisin päässyt enemmän rauhoittamaan pohjetta enkä olisi joutunut yhtenään ratsastamaan eteen. Varsinkin kulmausten kohdalla laukka meinasi päästä hiipumaan. Pia muistutteli myös pitämään kädet koko ajan joustavana ja kevyenä.

Tehtävään lisättiin vielä kolmas puomilinja, jolla mentiin pieneltä pystyltä kolme laukka-askelta maapuomien yli ristikko-okserille. Ensin menimme linjan kerran pelkällä pikkuristikolla, ja yllätyksekseni Vaken laukka eteni niin hyvin ettei puomeille ja ristikolle ollut mitään vaikeuksia venyä. Toki tässä sai olla koko ajan ajatus eteenpäin ja pohkeet kiinni. Sitten hyppäsimme useamman esteen tehtävän aloittaen pienellä vesimattopystyllä, jonka jälkeen tuli lävistäjä kavaletilta ristikolle yhdellä askeleella ja kolmantena tehtävänä oli vielä äskeinen pienen pystyn, maapuomien ja okserin jumppalinja. Vesimattoa en ole Vakella koskaan hypännyt, mutta poni ei matosta piitannut vaan hyppäsi esteen aivan normaalisti ja nyt onnistui hypyssä laukanvaihtokin. Seuraavalla lävistäjällä pääsi oikea lapa puskemaan sen verran että laukka ei pikkuhypyissä vaihtunut, ja kaarros jumppalinjalle mentiin vähemmän hienosti ristilaukassa. Tällaisestakin lähestymisestä Vake pääsi kuitenkin pienellä puskemisella venymään puomeille riittävästi ja selvitti linjan asiallisesti.

Jumppalinja hypättiin vielä vähän korotetulla okserilla ja tämän jälkeen jatkettiin viiden laukan suoralle linjalle keltaiselta portilta okserille, jossa alla oli muuripalat. Ensimmäisellä kierroksella keltaiselle portille tuli vähän pieni hyppy enkä hoksannut sen jälkeen ratsastaa tarpeeksi eteen. Niinpä viidellä askeleella jäätiin okserilta kauas, mutta Vake kuitenkin venytti tästä paikasta yli eikä jäänyt ihmettelemään muuripaloja. Sain uusia linjan, ja paremmalla eteenratsastuksella päästiin okserille sujuvampaan ponnistuspaikkaan.

Hyppäsimme sitten kaikki tehtävät putkeen ratana, ja uutena mukaan tuli pitkähkö kolmen askeleen pysty-pysty-linja radan loppuun. Radan esteet olivat noin 70- ja 80-senttisiä. Aloitimme vähän liikaa jarruttaen vesimattoesteellä, mutta sen jälkeen sain laukan käynnistymään ja kakkoseste eli sinivalkoinen portti ylittyi sujuvammin. Tämän jälkeen laukattiin puolen kentän ympäri, ja ehdin tässä herätellä laukkaa edelleen eteen. Näin pääsimme jumppalinjalle sujuvasti, ja Vake venyi puomeille sekä 80 sentin okserille hienosti. Sain myös tehtyä hyvän pitkän myötäyksen okserilla. Suora linja portilta muuripalaokserille (5-6) onnistui hyvin viidellä laukalla. Sitten hyppäsimme uudestaan vesimaton, jonka jälkeisessä laukanvaihdossa tuli vähän liikaa jarrutusta niin että jouduin hoputtelemaan Vaken takaisin kunnolliseen laukan rytmiin. Kolmen askeleen linjalla (8-9) ensimmäisestä hypystä tuli pieni, joten väli jäi auttamatta kovin pitkäksi, mutta olimme Vaken kanssa yhtä mieltä siitä että ylimääräisiä askeleita ei oteta ja niinpä poni venytti hienosti viimeisen esteen yli kaukaisemmastakin ponnistuspaikasta.

Saimme ottaa viimeisen kolmen askeleen linjan vielä uusiksi, ja Pia ehti korottaa linjan ensimmäistä estettä. Esteellä oli nyt korkeutta yli 80 cm, ellei jopa ihan 90 cm, mutta sujuvasti hyppäsimme sen ja kannustin Vakea eteen niin että kolmen askeleen väli ei enää jäänyt aivan niin pitkäksi. Olihan tässä linjan ratsastuksessa kieltämättä vähän liikaa ajamisen makua, mutta ainakin sain Vaken nyt etenemään riittävällä laukalla.



Selvitimme päivän tehtävät ihan asiallisesti, vaikka niissä vaadittiinkin jossain määrin laukan venymistä ja koko ajan kunnolla etenemistä. Kaikenlaisista esteistä mentiin näppärästi yli ja linjoille Vake venyi haluttuihin askelmääriin, joten tästä tunnista jäi ihan kiva mieli. Kehuja tulikin siitä että Vake eteni nyt paremmin kuin edellisellä valmennuskerralla. Jouduin kuitenkin turhan paljon puskemaan, eli laukka olisi saanut sujua paremmin omalla moottorilla ilman että jouduin sitä koko ajan niin paljon ratsastamaan. Parhaimpina päivinä Vakella tuntuu esteille löytyvän se omakin moottori, mutta tänään ei ollut ihan sellainen päivä vaan sain tehdä enemmän töitä laukan sujuvuuden eteen. Tässä tilanteessa jään aina liikaa kaivamaan ja hiertämään pohkeilla. Pitäisi siis herätellä poni heti alkuun vielä napakammin jotta ei tarvitsisi näin paljon puskea.

Videosta sekä ratapiirroksesta kiitos Annelle!

keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Pitkästä aikaa pitkäkorvalla

Keskiviikon tunnille sain pitkästä aikaa Jussin. Muuten mukavaa, mutta kauhistelin etukäteen sitä miten osaisin taas Jussin selässä istua ratsastettuani viime aikoina lähinnä vain poneilla. Jussi tuntui tietysti pitkästä aikaa tosi isolta (ja selästä käsin nauratti sen pitkät korvat), mutta yllättäen sen satulassa ei lonkkia pakottanut ollenkaan niin pahasti kuin olin odottanut.

Aluksi sain vähän palautella mieleen miten tällä hevosella ratsastettiinkaan. Verryttelyravissa jäin aluksi hissuttelemaan, ja ope käski pyytää ravia aktiivisemmaksi eteenpäin. Ei siihen tarvittu kuin kehotus Jussille liikkua vähän isommin, ja se alkoi kulkea oikein mukavasti. Ravissa tuntui olevan kivasti energiaa ja ilmaa, ja Jussin muotokin parani sen myötä kun alettiin liikkua oikeaa ravia. Ison hevosen täytyy siis muistaa antaa liikkua tarpeeksi isosti, ei tässä sen kummemmasta ollut kyse.

Laukat mentiin tällä kertaa jo alkutunnista. Jussin laukka oli kenties tunnin parasta antia, sillä jotenkin laukka nyt vain rullasi mukavan aktiivisena ja ryhdikkäänä. Alkutunnista viisastuneena en jäänyt ratsastamaan liikaa taaksepäin, vaan annoin Jussin laukata eteen mutta samalla kuitenkin tarkkailin etuosan ryhtiä ja lyhyyttä. Sain myös istunnan mukaan laukkaan aika kivasti. Vasemmassa laukassa huomaamattani hieman tuuppasin, mutta oikeassa laukassa sain keskikropan rauhoitettua ja tuntui helpolta istua eleettömän rauhallisesti liikettä mukaillen. Pohkeetkin sain mielestäni aika hyvin rauhoitettua kylkiin satulavyön kohdalle. Koko laukassa oli tasapainoinen ja helppo fiilis niin hevosen liikkumisen kuin oman istunnankin osalta, ja se oli oikein hieno tunne.

Tunnin varsinaisena aiheena olivat avotaivutukset, joita tehtiin käynnissä ja ravissa pitkillä sivuilla. Lisäksi sivujen alkuun ratsastettiin voltit. Aloitimme vasemmassa kierroksessa, joka osoittautui hankalammaksi suunnaksi. En saanut avotaivutuksiin pidätettä kunnolla läpi, ja Jussi vähän jyräili pullauttaen oikeaa lapaa ulos liikkeestä. Ope kehotti tekemään lisää pidätteitä ulko-ohjalla eli oikealla ohjalla, mutta en saanut tätä tehtyä tarpeeksi pehmeällä kädellä vaan Jussi muuttui epätasaiseksi edestä. Voi olla, että samalla myös vasen käsi lukittui liikaa kiinni ohjaan. Istuntakin meni tähän suuntaan helposti vasemmalle kenottamiseksi. Pientä parannusta sain aikaan jämäköittämällä oikeaa kylkeäni sekä suuntaamalla katsetta ja ylävartaloa eteenpäin uraa pitkin. Ravissa avotaivutus onnistui oikeastaan paremmin, sillä en ehtinyt jäädä niin paljon askartelemaan ohjan kanssa vaan käteen tuli ehkä enemmän rentoutta. Ainakin Jussi vähän tasoittui ravissa, mutta edelleenkään en saanut ulkolapaa ihan kunnolla kontrolliin.

Oikeassa kierroksessa avoitaivutus oli vähän helpompaa, mutta ei se aivan itsestään mennyt tähänkään suuntaan. Periaatteessa liikkessä oli ihan oikea idea, mutta avotaivutus jäi vielä turhan loivaksi niin että oli siinä ja siinä mentiinkö kolmella uralla. Ope rohkaisikin tuomaan etuosaa vielä selkeämmin sisään sekä taivuttamaan paremmin. Jussi pyrki vastaamaan asettavaan ohjaan nyökkäämällä niskaa linkkuun, mutta en saanut tyytyä tähän vaan sekä volteilla että avotaivutuksissa ope ohjeisti nostamaan niskaa ylös ulko-ohjalla sekä pyytämään asetuksen kunnolla läpi sisäohjalla. Näillä ohjeilla sain tehtyä ravissa parit hyvät avotaivutuspätkät reilummalla ja rehellisemmällä asetuksella ja taivutuksella, ja näissä myös Jussin raami tuli kuulemma aika kivaksi. Ehkä avotaivutuksissa päällimmäiseksi ongelmaksi jäi nimenomaan se että nyhersin liian varovaisesti ja epämääräisesti sen sijaan että olisin selkeästi hahmottanut mitä halusin hevosen tekevän ja napakasti pyytänyt sitä.

Tunti Jussin kanssa pitkästä aikaa oli oikein mukava kokemus, vaikka avotaivutuksiin jäikin vielä hiottavaa. Pääsääntöisesti meno oli kuitenkin ihan kelpoa, ja en kokenut istunnan kanssa läheskään sellaisia ongelmia kuin olin odottanut. Totesin että pohkeeni heiluvat Jussin ravissa tätä nykyä paljon vähemmän kuin pahimpina aikoina, eli olen saanut istuntaan jonkinlaista jämäkkyyttä ja jäntevyyttä. Ehkä myös lonkat ovat runsaan ratsastamisen ansioista saaneet pientä irtonaisuutta niin että tosiaan pystyn siellä Jussinkin leveässä selässä siedettävästi ja polvilla puristamatta istumaan. Toki tämä tunti kävi aikamoisesta venytysharjoituksesta lonkille, mutta ei kuitenkaan tarvinnut tuskastua oman kropan rajoitteisiin. Ope kannusti tunnin lopuksi toteamalla menon näyttäneen siltä että helppo A -ratoja voisin hyvinkin kuvitella Jussilla meneväni. Siinä olisikin hyvä tavoite syksyn koulukisoihin.

tiistai 19. toukokuuta 2015

Pieniä edistysaskeleita havaittavissa

Tiistain tunnilla menin tutusti Vakella. Yhdistimme tälläkin kerralla sileän treeniin maapuomeja. Aloitimme ratsastaen ravissa kolmen puomin sarjaa kaarevalla tiellä sekä volttia yksittäisen puomin ympäri. Vake liikkui tänään aika mukavasti eteen, eikä ollut niinkään eteenpäin puskettava. Puomisarjan yli ravi venyi ihan letkeästi. Niinpä saatoin paremmin keskittyä tarkkailemaan pohkeitani ja niiden pitämistä vakaasti kiinni kyljissä. Kyllähän ne aina tuppaavat ikävästi liikkumaan, mutta vähemmän silloin kun en joudu puskemaan vaan voin pitää jalat rennompana. Pohkeiden lisäksi keskityin erityisesti Vaken suoristamiseen. Tämänkin asian kanssa sain tehdä töitä läpi koko tunnin, mutta se oli palkitsevaa sillä sinnikäs lapojen suoristaminen johti pyöreämpiin hetkiin Vaken liikkumisessa. Käytännössä suoristaminen tarkoitti molempiin suuntiin paljolti sitä että käänsin ulkolapaa tehokkaammin ulkopohkeella ja huolehdin samalla sopivasta asetuksesta. Käytin myös hieman vasta-asetuksia mikäli ulkolapa muuten tuntui jäävän liikaa ulos.

Laukassa työskenneltiin tänään puomeja ylittäen. Toisessa päädyssä olivat ne kolme puomia kaarevalla uralla ja toisessa päädyssä tehtiin lyhyeltä sivulta voltti yksittäisen puomin yli. Kolmen puomin kaareva ura oli se sama tehtävä joka viime viikolla oli minulle ja Vakelle kovin vaikea. Nyt tein aluksi samaa virhettä eli ratsastin puomeille liikaa tuuriin luottaen ja eteen hoputtaen sekä itse eteen heittäytyen. Pian kuitenkin hoksasin, että puomien ylitys onnistui paljon paremmin kun koetin tuoda Vaken lähelle ensimmäistä puomia. Näin laukka venyi tasapainoisesti koko sarjan yli eikä tarvinnut kompuroida. Jos taas jo ensimmäiselle puomille venytettiin kauempaa niin lopuille puomeille ei enää poni venynyt ja yltänyt. Lisäksi puomeille kannatti ratsastaa pehmeämmin kaartaen ja liian jyrkkää kulmaa välttäen. Kaartaen lähestymällä ponnistuspaikka ensimmäiselle puomille oli helpompi optimoida. Näillä oivalluksilla puomien ylitys alkoi sujua oikein mukavasti ja hyvässä laukan rytmissä. Näin siis edelliskerran kompuroinnit selätettiin enkä jäänyt loputtomiin toistamaan samoja virheitä, vaan osasin nyt muuttaa tehtävän suoritusta niin että se alkoikin onnistua. Huolellisemmalla ja fiksummalla ratsastuksella olivat tämäkin pulma ja Vaken lyhyen laukan rajoitteet voitettavissa.

Lopputunti työskenneltiin ravissa. Ratsastimme loivaa kiemuraa muistuttavia kuvioita, joilla ei kuitenkaan tehty pyöreitä kaaria vaan suorat pätkät lävistäjän ja pituushalkaisijan suuntaisesti sekä näiden väliin terävät kulmat. Tässä kuviossa pääsi mukavasti suoristamaan ja taivuttamaan hevosta vuorotellen. Vake oli laukan jälkeen alkutuntia notkeampi, joten sitä oli nyt hyvä asettaa ja taivuttaa molempiin suuntiin. Jatkoin lapojen suoristustyötä, ja Vake liikkui nyt aika pyöreänä suurimman osan ajasta. Kyllä tällaiseen liikkumiseen voi Vaken kanssa olla jo kohtuullisen tyytyväinen, sillä se ei ole perinteisesti ollut mikään notkein ja pyörein saati lennokkain kouluponi. Kevään myötä Vaken tavassa liikkua on tapahtunut pientä positiivista muutosta, jota ei voi laittaa vain yhden tunnin onnistumisen piikkiin vaan kertoo jotain työskentelystä myös pidemmällä aikavälillä. Hienoa, että jotain edistystä tapahtuu vaikkakin sitten omalla lähtökohtaisen vaatimattomalla tasollamme.

maanantai 18. toukokuuta 2015

Kilpaponin kyydissä

Maanantaille suunniteltu valmennus peruuntui viime hetkellä, ja sen sijaan menimme ylimääräisen tunnin oman open pitämänä. Pientä ekstraa oli minulle kuitenkin luvassa, sillä pääsin kokeilemaan WPB-tamma Peppiä. Peppi on sekä koulu- että estepuolella kapasiteetikas, hieno pikkuponi joka on ollut yksityis- ja kisakäytössä. Töppöjalkaputteihin tottuneelle tädille tämä oli tietenkin oikein mielenkiintoista vaihtelua, eikä tosiaan tarvinut vastausta miettiä kun kysyttiin haluaisinko Peppiä kokeilla. Pepillä on korkeutta 137,5 cm ja lisäksi se on siro ja kapea, joten tuntuihan se kovin pieneltä. Olimme kuitenkin kuuleman mukaan oikein sopusuhtainen ratsukko, ja kai se on uskottava sillä minulle kävi saman mittaiset koulujalustimet kuin Pepin omistajatytölle joka on ponille oikein sopivan kokoinen.

Aivan ensimmäiseksi pääsin Pepin kanssa vähän maastoilemaan, sillä kävelimme alkukäynnit peltolenkillä. Kentällä aloitimme kevyessä ravissa vaihdellen hevosen muotoa pidemmästä ja matalammasta lyhyempään ja korkeampaan. Peppi liikkui aika lailla automaattisesti pyöreällä kaulalla, mutta vaikutti siltä että se painui helposti liian linkkuun ja kuolaimen alle. Pidempään ja matalampaan muotoon venyttäminen onnistui helposti ohjaa antamalla, ja kaula toki lyheni ohjalla lyhentäen mutta varsinaiseen ryhdikkäämpään ja kootumpaan muotoon oli hankalampi ratsastaa sillä meno tuntui keveydestä huolimatta aika etupainoiselta. Peppi meni tässä vaiheessa kuuliaisesti eikä kiirehtinyt, mutta eteenpäin ei tätä ponia kyllä tarvinnut työntää vaan energia löytyi ihan omasta takaa. Ope käski erityisesti hakemaan paremman pohjetuntuman ja vakauttamaan pohkeet, sillä pohje tahtoi heilua aivan liikaa irti kyljistä. Ohjeena oli kääntää takareisiä kiinni poniin niin että jalat venyisivät oikein kunnolla ponin ympäri.

Kun raviverryttelyn jälkeen otettiin pieni käyntitauko alkoi Peppi kovasti kiirehtiä eikä olisi malttanut kävellä. Ihmettelin mikä siihen meni, mutta kuulemma se tiesi ennakoida että kohta laukataan ja intoili sitä jo valmiiksi. Käynnissä pitikin ennen laukkaan siirtymistä ratsastella hieman voltteja jotta Peppi rauhoittui ja lakkasi steppailemasta. Kun käynti rauhoittui saatoin nostaa laukan. Laukkasimme verryttelyluontoisesti molempiin suuntiin suuria ympyröitä, ja ope kehotti edelleen hakemaan pohjetuntumaa sekä pitämään ylävartalon pystyssä ja kyljet symmetrisenä vasemmalle kallistumatta. Pepin laukka oli ihanaa, laadukasta ja eteenpäinpyrkivää, ja sitä oli ilo ratsastaa. Fiksailin istuntaa kuntoon open korjausten mukaisesti ja yritin ratsastaa ponin painoa vähän edestä taakse sekä niskaa ylemmäs. Peppi esitti todella makean oloisia laukkapätkiä, ja olisin sillä voinut laukkailla aivan loputtomiin! Ennen pitkää piti kuitenkin palata raviin ja käyntiin, mikä ei ollutkaan niin kivaa sillä Peppi otti laukasta sen verran kierroksia ettei olisi enää malttanut mennä hitaampia askellajeja. Hetken käveltyään poni kuitenkin tasoittui.

Jatkoimme vielä laukkatehtävien parissa, eli pitkän sivun alusta nostettiin vastalaukka uralle ja tämän jälkeen oli tarkoitus kääntää vastalaukassa kaareva tie kentän poikki. Pepin kanssa piti ottaa ensin kontrollivoltteja ennen kuin päästiin laukannostoja tekemään, sillä se oli niin kovasti ennakoimassa ja vastusteli pidätettä vetämällä kaulaa linkkuun. Vastalaukan nostaminen vasemmassa kierroksessa tuotti ensin hankaluuksia, sillä Pepin pyrkiessä koko ajan ennakoimaan en onnistunut valmistelemaan tarpeeksi huolellisesti ja ratsastamaan harkittua ja rauhallista nostoa. Väärä laukka nousi ensin useampaan kertaan, mutta sain lopulta vastalaukan nousemaan ratsastamalla ensin uran sisäpuolelle ja kääntämällä tien uraa kohti samalla kun nostin laukan. Tämän jälkeen sain vastalaukan nousemaan myös suoremmalla uralla, ja oikeaan kierrokseen vastalaukka nousi jo paljon luontevammin. Vaikeudeksi koitui kuitenkin kaarros kentän poikki, sillä tässä päästin oman painon putoamaan sisäänpäin ja häiritsin Pepin tasapainoa sen sijaan että olisin auttanut ja tukenut ponia. Niinpä kaarroksista ei tullut mitään vaan Peppi vaihteli ristilaukalle, ja ope pian totesikin että jätetään tämä vaikea osuus nyt väliin kun menin Pepillä vasta ensimmäistä kertaa. Niinpä tein vain vastalaukan nostoja uralle.Tehtävä meni vähän sähläykseksi, sillä en osannut laukkapätkien välillä tarpeeksi jämäkästi ratsastaa kiirehtivää ja ennakoivaa ponia kontrolliin ja kuulolle.

Laukkatehtävän jälkeen Pepillä oli loppuraveissa ensin kauhea kiire, mutta pian se tasoittui ja alkoi ravata malttavaisesti ja kuulolla. Kun pidäte oli taas läpi ja poni rennommassa mielentilassa eteni ravi oikein tahdikkaasti ja kauniisti. Nyt pystyin taas keskittymään yksityiskohtiin eli pohkeiden vakauttamiseen kiinni kylkiin (onnistui mielestäni jo paremmin) sekä ponin niskan korkeuden säätelyyn ja tarkkailuun ettei muoto painunut liian syväksi. Muoto vaikuttikin oikein hyvältä ja tasaiselta, ja olin tyytyväinen siihen miten hyvin Peppi tuntui nyt liikkuvan. Olisihan tätä raviakin voinut jatkaa koko illan.

Hienolla ponilla oli tietenkin hienoa ratsastaa. Silloin kun laukattiin tai ravattiin pidemmät yhtäjaksoiset pätkät niin ah ja voih kun meno oli mukavaa. Toki yhteistyö ei näin ensimmäisellä ratsastuskerralla toiminut lähellekään täydellisesti, ja välillä tuntui että pienellä ponilla oli aivan liian iso moottori kun se laukasta hieman kuumui ja tuli erimielisyyksiä siitä missä askellajissa edetään. Sain kovasti moitteita siitä etteivät pohkeet pysyneet vakaasti tuntumalla kyljissä vaan lepattivat välillä irti, mikä tietenkin sai Pepin kaltaisen ratsun vain kuumenemaan entisestään. Laiskojen hevosten selässähän vaikutus on sitten päinvastainen, joten tähän pohjeasiaan on nyt syytä kiinnittää oikein kovasti huomiota. Oli kyllä monessa suhteessa oikein opettavaista ja avartavaa päästä tällaisen herkemmän ja energisemmän, oikean laatuponin kyytiin.

lauantai 16. toukokuuta 2015

Suomenputte ja eestinputte koulukisoissa

Tallinmäellä pidettiin kilpailuharjoitukset kouluratsastuksen merkeissä, ja tällä kertaa olin mukana peräti kahdella ratsulla eli Vakella ja Ellulla. Luokkana oli molempien ratsujen kanssa C-merkin kouluohjelma. Ellun kohdalla huolena oli ennakkoon ettei se pysähdy ja Vaken kanssa puolestaan totaalihyytyminen radalle, eli oli ainakin vähän erityyppiset tapaukset ratsastettavana.

Ensin oli Ellun vuoro ja starttasimmekin heti luokan ensimmäisenä ratsukkona. Verryttelyaika jäi hiukan lyhyeksi, mutta eiköhän siinä ehtinyt olennaiset tehdä. Ratsastin askellajit läpi, mutta laukkaa otin melko lyhyet pätkät sillä Ellulla ei laukka yleensä kierrosten myötä ainakaan parane. Ravissa Ellu meni ihan hyvin ja tahdikkaasti pyöreänä. Yritin välttää vetokisaan ajautumista, mutta pari pysähdystä ja siirtymistä meni aika pitkäksi Ellun kiskoessa pidätettä vastaan.

Radalla ehdin vielä ennen lähtömerkkiä ratsastella ympäriinsä, ja yllätyksekseni Ellu meinasi jopa vähän hyytyä aitojen sisälle päästyään. Ehkä pieni hyytyminen oli vain hyvästä, sillä nyt pysähdykset oli helpompi ratsastaa. Sain alkutervehdyksen asiallisesti pisteeseen ja Ellu malttoi seistä paikoillaan. Lupaava alku! Ravissa Ellu tosiaan oli vähän pohkeen takana mutta eteni kuitenkin aika asiallisessa perustempossa. Lävistäjällä esitetyssä 4 askeleen käyntiinsiirtymisessä hätäilin itse liikaa niin että ajoin Ellun takaisin raviin liian kiireisesti. Hyvin Ellu kuitenkin teki ravista käyntiin siirtymiset eikä liikaa kiskonut vastaan. Ensimmäinen laukka nousi vähän ravin kautta, ja laukka oli kovin kiireistä ja nelitahtista. Sain juuri ja juuri laukan pidettyä yllä haluttuun pisteeseen, mutta sitten Ellu tipahti kiireiseen raviin. Sain sen tästä melko nopeasti kiinni, ja ravi jatkui rauhallisempana. Toisen laukan nostoa en ilmeisesti valmistellut tarpeeksi hyvin ja lähdin kaiken lisäksi heilumaan nostossa ylävartalolla, jolloin Ellu vain ryntäsi raville. Laukkaan päästiin vasta pahasti myöhässä, ja laukka oli edelleen aikamoista räpellystä. Loppuohjelman ravikuviot Ellu kulki ihan nätisti, ja oli hämmästyttävästi vähän eteen puskettava. Olin ohjelmaan raviosuuksiin melko tyytyväinen, sillä Ellu liikkui ihan mukavassa tahdissa ja pyöreänä. Kiireinen ja nelitahtinen laukka oli ehdottomasti tämän radan heikko kohta, varsinkin kun menin itse mokaamaan toisen noston ihan täysin. Minimitreenillähän tähän suoritukseen lähdettiin ja vastoin odotuksia Ellu jopa pysähtyi, joten ei huonosti.

Ehdin radan jälkeen lukea paperista tuomarin kommentit ennen kuin oli aika hypätä Vaken satulaan. Tuomari huomautti etunojassa istumisesta, eli vaikka olin mielestäni yrittänyt istua pystyssä radan aikana niin en ollut siinä onnistunut. Niinpä päätin että toisella radalla keskittyisin vielä tiukemmin istunnan ryhdikkäänä pitämiseen sekä siihen etten Vaken hidastuessa alkaisi kallistua eteenpäin ja puristaa reisillä. Ellun kanssa muuten tuli pistesaldoksi 67,78%, sillä tuomarilla oli käytössä hieman tavallista kiltimpi skaala.



Sitten olikin Vaken vuoro. Vaken kanssa ehdin verkkailla aika sopivan ajan, ensin pikkukentällä ja sitten kisakentän verkkapäädyssä. Vaken mielestä koulukisat oli tyhmin juttu ikinä. Kun menimme kisaradan verkkapäätyyn yritti poni aluksi oikein päättäväisesti karkailla kohti poistumispäätyä, ja kun en antanut sen livistää alkoi se tänttäröidä ja pukitella. Parin kierroksen ajan kinattiin aina samassa kohdassa, mutta sitten Vake luovutti. Tämänkin jälkeen oli kyllä takapää kevyenä, eli laukassa ei paljon raipalla passannut kutitella tai tuli pientä pukkia. Pukkiponi kuitenkin tasoittui ja alkoi liikkua ihan pyöreänäkin kun ratsastin askellajit läpi ja taivuttelin molempiin suuntiin. Toki olisin saanut ratsastaa sen vielä terävämmäksi ja paremmin hereille, pukitteli tai ei.

Aitojen sisälle siirryttyämme Vake hyytyi heti. Vannon että en ehtinyt edes alkaa sitä tuupata. Hoin itselleni "nojaa taakse, rentouta reidet" ja yritin olla pahentamatta ponin jumitusta istunnallani. Siitä sitten lähdettiin tahkoamaan ohjelmaa läpi. Alussa Vake liikkui vielä vähän eteenkin, joten kun askeleenpidennys oli heti ohjelman alussa onnistui se kohtuullisesti. 4 askeleen käyntiinsiirtyminen lävistäjällä onnistui puolestaan oikein hyvin ja täsmällisesti. Sitten oli jo laukan vuoro, ja yritin turhaan kerätä Vakeen energiaa. Laukka nousi laiskasti eikä pyörinyt kunnolla eteen, mutta sain kuin sainkin puskettua niin että laukka pysyi yllä vaaditut kuviot eikä pudonnut pois kesken kaiken. Aikamoista pohkeenkäyttöä tässä tarvittiin ja jalkani pääsivät sen seurauksena nousemaan laukassa aika rumasti. Toiseen suuntaan ei laukka ollut sen reippaampaa, ja Vake yritti myös lähteä liirailemaan ympyrältä ulos. Kunnon pamautus ulkopohkeella piti sen kuitenkin ympyrällä sekä laukassa. Ravi oli ohjelman loppua kohti kovin maahansidottua ja sain puskea eteen ihan tosissani, mutta urheasti taapersimme radan täsmällisesti loppuun asti.

Puskemiseksihan se meni taas, ja harmittelin sitä etten taaskaan ratsastanut Vakea verryttelyssä oikein kunnolla hereille. Selvää parannusta edelliskertaan eli ABC:n kisoihin verrattuna oli se että poni nosti laukat ja pysyi laukassa pudottelematta (jee!), sekä se että istuin paremmin pystyssä kun muistin nyt sen suhteen oikein tsempata. Pystyssä istumisen lisäksi olisi ehkä pitäyt välillä muistaa rentouttaa jalkoja enemmän ja lakata puskemasta pohkeella aivan koko ajan. Jatkuva pohkeella vaikuttaminen kun taitaa olla se mikä vain entisestäään hidastaa Vakea ohjelman edetessä. Hyvää radassa oli täsmällisyys ja se että raviosuudet Vake liikkui suunnilleen pyöreänä. Tuomarin kommenteissa toivottiin tietenkin lisää aktiivisuutta, ja vieläkin huomautettiin pienestä etunojasta. Lisäksi oma paino pääsi valumaan vasemmalle, minkä huomasin videolta selvästi itsekin.



Hieman yllättäen Vake nappasi hidastelustaan huolimatta vähän Ellua paremmat pisteet eli 69,17%. Suurempi yllätys oli se että minut kutsuttiin palkintojenjakoon, sillä Vaken tulos ylsi 13 lähdön luokassa neljännelle sijalle. Ajatella, että Vake sijoittui koulukisoissa, olkoonkin että kyseessä oli vain kilpailuharjoitus! Jäi näihin ratoihin tietysti paljon parannettavaa ja korjattavaa molempien hevosten kanssa eikä näihin suorituksiin voi supertyytyväinen olla, mutta on kuitenkin sellainen olo etteivät nämä radat täysin penkin alle menneet. Varsinkin Vaken kanssa minulla oli nyt mielestäni ihan kunnon yritystä, sillä koko radan läpi mietin istuntaa enkä päästänyt itseäni niin pahaan etunojaan. Oli varmasti hyödyllistä että sain mennä kaksi rataa, sillä pääsin toisella radalla paikkailemaan ensimmäiseltä radalta harmittamaan jääneitä asioita siltä osin kuin ne eivät olleet hevoskohtaisista tekijöistä riippuvia. Se antaa pienen onnistumisen tunteen kun pystyy aikaisempaan verrattuna korjaamaan edes jotain.

Videoista kiitos Annelle!

perjantai 15. toukokuuta 2015

Mukava maastohumputtelu

Perjantai oli maastopäivä. Lähdimme Vaken kanssa lenkille Annen ja Jetin seurassa. Suunta otettiin taas tutuille kankaille, mutta nyt suunnistimme hieman eri reitin kuin kahdella edellisellä kerralla. Laukkasimme metsässä ihan kunnon pätkän, mutta verkkaista vauhtia. Pohja oli enimmäkseen pehmeää hiekkaa, eikä näillä hevosilla ollut mikään kiire. Taittui se matka rauhallisemmassakin laukassa maisemia ihaillen, ja nyt ei ollut ainkaan sitä huolta etteikö Vake olisi pysynyt vetohevosen vauhdissa. Laukan jälkeen suunnaksi valikoitui pieni hiekkakuoppa, jota pitkin ratsastimme käynnissä kunnes tie tuli vastaan.

Kävimme vielä vähän seikkailemassa tien toisella puolella kun sielläkin oli niin kivan näköisiä teitä ja polkuja. Sitten ratsastimme tietä pitkin kotia kohti. Peltolenkki jätettiin nyt suosiolla tekemättä, sillä arvelimme muutoinkin märän ja upottavan reitin olevan sateiden jäljiltä läpipääsemättömässä kunnossa. Sen sijaan laukkasimme vielä tietä pitkin toivoen ratsujemme vähän reipastuvan kotia kohti.

Vaihdoimme viimeiselle laukkapätkälle Vaken menemään edeltä jotta Jetti sai laukata välillä rennommin. Vake muuttui keulaan päästyään paljon valppaammaksi ja ryhdikkäämmäksi, ja sain ruveta huomattavasti enemmän ratsastamaan pelkän Jetin perässä humputtelun sijaan. Vake kyllä laukkasi kiltisti myös vetohevosena, mutta sain sitä melko paljon puskea ja nyt teki mieli istua vähän lähempänä satulaa siltä varalta että poni päättäisikin tehdä vaikka äkkijarrutuksen jotain epäilyttävää nähtyään. Tämä oli ensimmäinen kerta kun olemme Vaken kanssa laukassa menneet etummaisena, ja ihan hyvinhän se onnistui vaikkei vauhti päätä huimannutkaan.

Verkkainen samoilumme maastossa vei aikaa lähemmäs puolitoista tuntia ja matkaa kertyi noin 10 km tai vähän päälle. Meillähän ei ollut ennakolta lukkoonlyötyä reittiä, vaan seikkailimme aika lailla fiiliksen mukaan. Hevosten hidastelusta huolimatta oli oikein mukava reissu, sillä seura, maisemat ja sää olivat mitä parhaimmat. Vake oli tosi rennolla mielellä ja niin olin minäkin.

torstai 14. toukokuuta 2015

Taistelu etunojaa vastaan jatkuu

Helatorstain toisella estetunnilla ratsunani oli Ellu. Alkuverryttelyssä koetin keskittyä sekä omaan että hevosen ryhtiin. En saanut Ellua tänään kovin hyvin taipumaan, vaan molemmissa suunnissa se tuntui enemmän tai vähemmän kaatuvan lapa edellä sisään. Tilanne tietenkin korostui kun aloimme hypätä kavaleteilla verryttelytehtävää. Soikiokuviolla laukatessa meinasi jo vähän hirvittää kun Ellu tuntui lähes kirjaimellisesti kaatuvan sisäänpäin. Lyhyemmillä estejalustimilla sain kuitenkin painon pysymään paremmin jalustimilla ja näin istunnan vähän tukevammaksi kuin koulutunnilla.

Hyppäsimme samoja tehtäviä kuin edellistunnilla, eli 14 metrin linjaa kavaletilta okserille, okseri-pysty-sarjaa sekä kentän poikki laukanvaihtoestettä. Itse hypyt sujuivat Ellun kanssa varmasti ja ongelmitta, mutta kaarteet ennen ja jälkeen esteiden olivat pulmallisempia kun meno tosiaan tuppasi olemaan etupainoista kouhotusta lapa edellä. Sarjaväli oli Ellulle helppo nakki, myös silloin kun hyppy a-osalle lähtikin vähän kauempaa. Laukanvaihtoeste oli sininen portti ja käsittääkseni uusi este Ellulle, mutta tämä tammahan ei mitään tuijottele. Ratsastin tälle esteelle vähän turhankin viistot tiet, mutta Ellu hyppäsi vinollakin lähestymisellä hyvin ja vaihtoi laukat näppärästi molempiin suuntiin. Kaarteissa esteiden välillä ope muistutteli koko ajan istumaan pystyssä, ja nojailin taaksepäin sen minkä pystyin. Kaarteet eivät ainakaan tuntuneet niin pahoilta kun en päästänyt itseäni kenottamaan edessä.

Annelle kiitos piirroksesta.
Radan hyppäsimme Ellun kanssa 70 sentin korkeudella. Radan alku oli varsin hyvä, sillä laukka oli vielä ihan kasassa ja ponnistuspaikat osuivat molemmille oksereille nappiin. Ykkös- ja kakkosesteiden välinen kaarros päädyn kautta onnistui yllättävänkin asiallisesti. Kakkosesteen jälkeen homma pääsi hieman leviämään niin kuin siinä aina käy, ja ope huuteli kovasti "ulos taakse" sillä aloin taas olla etunojassa ja sisään vasemmalle kallistuneena. Tuulessa en ensin saanut ohjeista selvää, joten käänsin ennen sarjaa ympyrälle kuunnellakseni mitä opella oli sanottavaa. Sarja ylittyi hienosti, ja sitten piti taas nojailla taakse ja ulos. Laukanvaihtopystylle tuli myös hyvä lähestyminen ja hyppy, mutta pitkässä lähestymisessä viitosesteelle laukka pääsi valahtamaan pitkäksi ja nelitahtiseksi. Askel ei ihan osunut tästä laukasta vaan hyppy meni lähelle, minkä seurauksena Ellu kolisteli puomia muttei kuitenkaan pudottanut. Ennen viimeistä estettä laukka oli levinnyt jo niin huonoksi että Ellu pudotti raville, ja katsoin parhaaksi ottaa taas ympyrän ja ratsastaa laukan uudestaan kuntoon ennen esteelle suuntaamista. Näin saimme vielä ihan asiallisen suorituksen viimeisellekin esteelle.

Eipä mitään uutta Ellun kanssa, vaan jatkan edelleen sitä pystyssä istumisen opettelua. Kuten totesin maanantaina koulutunnilla, pystyssä istuva kuski auttaa Ellun tasapainoa ja pitää laukan paremmin kasassa. Sain huomata saman myös hypätessä, sillä ratsastus esteiden välillä sujui kyllä ehdottomasti paremmin silloin kun vastustin etunojaan painumista ja yritin oikein nojata taakse. Kaikki muu kuin istuntaan keskittyminen on nyt oikeastaan sivuseikka, sillä itse esteissä ei ole mitään vaikeuksia vaan Ellu kyllä hyppää hienosti kaiken mitä eteen laitetaan. Kontrollin, tasapainon, ohjattavuuden, laukan laadun ja ylipäänsä kaiken esteiden välisen elämän kannalta istunta on vaan ratkaisevan tärkeä, joten sitä nyt työstetään.

Kun sujuu niin sujuu

Helatorstain kunniaksi oli jälleen tuplaestetunnin vuoro. Ensimmäisellä tunnilla menin Vakella, ja ilmeisesti ihan meitä ajatellen kentälle kasattiin myös sarjaeste. Siitä on jo jonkin aikaa kun suurinta kompastuskiveämme eli sarjaa on treenattu, ja varmaan sellainen tulee kisoissa taas pian vastaan.

Menimme pikaiset verryttelyt ravissa ja laukassa, ja sitten verryttelytehtävänä kahta kavalettia soikiokuviolla. Vake laukkasi mukavan napakasti, ja kavaleteille oli helppo nähdä paikat. Olisin kuitenkin toivonut laukka-askeeleeseen vähän lisää pituutta ja venyvyyttä, sillä terävyydestä huolimatta askel tuntui aika töpöltä. Ehkä askeleen lyhyys oli kuitenkin osaksi harhaa, sillä kun seuraavaksi menimme 14 metrin linjaa kavaletilta pienelle okserille jäi tämä väli neljällä askeleella vähän ahtaaksi. Suurin epäkohta oli kuitenkin se, että lävistäjällä linjan hypättyämme en ratsastanut Vakea huolellisesti päätyyn asti vaan annoin sen oikaista kaarretta aivan liikaa. Vasta kun ope laittoi lyhyelle sivulle ylitettäväksi kavaletin aloin ajatuksen kanssa ratsastaa linjalta suoraan eteenpäin. Tässä asiassa minulla on yleisesti ottaen parannettavaa, sillä aivan liian usein lopetan ratsastamisen tehtävän viimeiseen hyppyyn eikä sen jälkeen tule ratsastettua enää selkeää linjaa esteeltä pois.

Seuraavaksi hyppäsimme jo sarjaa. Sarjaväliin laitettiin apupuomi maahan, ja sekös minua kauhistutti kun arvelin puomin jarruttavan Vakea niin ettemme mitenkään selviäisi b-osalle asiallisesti. Huoli oli kuitenkin turha, sillä Vake liikkui niin topakasti eteen että sarja apupuomeineen ylittyi yhdellä askeleella ihan sujuvasti sekä matalalla aloituskorkeudella että hieman korkeammaksi okseri-pysty-sarjaksi nostettuna. Väli oli noin 6,8 metriä eli normaali isojen ponien väli, ja kyllähän se hieman pitkäksi jäi niin että Vake sai venyä b-osalle kauempaa, mutta ei kuitenkaan ollut vaikeuksia selvitä tästä.

Annelle kiitos piirroksesta!
Hyppelimme vielä onnistuneesti molemmista suunnista sinisen portin kentän poikki laukkaa vaihtaen. Sitten hurautimme saman tien päivän radan 80 sentin korkeudella. Aloitimme 14 metrin linjalla kavaletilta okserille, mihin suunnitelmana oli edelleen ottaa neljä askelta. En pitänyt realistisena venyä kolmeen askeleeseen. Vake oli kuitenkin eri mieltä, ja luulin jo menneeni laskuissa sekaisin kun kolmella laukalla päädyimmekin okserille aivan sopivaan ponnistuspaikkaan. Vake osaa välillä yllättää! Seuraavalle okserille menimme myös hyvässä laukassa ja hyvään paikkaan. Sarja (ilman apupuomia) hoitui myös asiallisesti eikä puhettakaan että olisi otettu väliin ylimääräistä askelta vaikka jäätiinkin vähän kauas b-osalta. Muistin myös ratsastaa päätyyn liikaa oikaisematta. Etenimme pitkän sivun suuntaiselle pystylle, ja hoksasin hyppyyn lähtiessä että eihän meidän kuulunut vielä tätä hypätä. Epähuomiossa siis ratsastin väärän radan, mutta onneksi se ei harjoituksissa haittaa. Uudelleenorientoitumisen jälkeen sama hyvä laukka löytyi onneksi saman tien takaisin, ja kun pääsimme oikealle reitille niin loput kolme pystyestettä ylittyivät sujuvasti. Unohdusta lukuunottamatta oikein hyvä rata!

Vaken kanssa on nyt ollut hyppäämisessä ihan älyttömän hyvä putki menossa, ja sama meno jatkui tänäänkin. Ulkokentille siirryttyämme on laukka löytynyt kohdilleen ja sen myötä kaikki vaan yksinkertaisesti toimii. Ehkä siitäkin on apua, että Kajaanin kisojen jälkeen olen ottanut esteille vakiovarusteeksi pienet ponikannukset terävöittämään tarvittaessa pohjeapuja. Oli miten oli, Vake on ollut esteillä tosi hyvin hereillä ja reippaana ja kasikymppi on alkanut sujua tosi mukavasti. Tässä kohtaa pitää vaan muistaa se tosiasia että tätä korkeampia emme Vaken kanssa tule ainakaan kisoissa hyppäämään koskaan. Vaikka yksittäisinä esteinä ja ratanakin Vake pystyy hyppäämään 90 sentin esteet tulee sillä raja vastaan sarjaväleissä, joihin sen on 90-tasolla hyvin vaikea venyä. Tämän rajoitteen myötä ei yli 80 sentin luokkiin ole asiaa kisaamaan vaikka hyppääminen alkaisi sujua kuinka hienosti. Onneksi minulla ei ole mitään kiirettä (eikä uskallusta?) siirtyä hyppäämään korkeampaa, vaan kasikymppi riittää ja haetaan nyt kaikessa rauhassa oikein rautainen rutiini tältä tasolta niin treeneissä kuin kisoissakin. Ainakin oma pää vaatii vielä treeniä ja rutinoitumista näillekin korkeuksille. Voihan se olla että kotona esteitä sitten joskus nostetaankin.

keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Hauskaa menoa kavaleteilla

Keskiviikon tunnilla oli luvassa puomeja ja kavaletteja. Sain vähän hihitellä open jakamalle ratsulle, sillä sain pikkuvuonohevosen Taran. Olen ratsastanut Taralla kahdesti aikaisemmin, ja sen kanssa on minulla ollut suuria vaikeuksia saada laukka nousemaan. Niinpä olin vähän epäileväinen sen suhteen miten kavalettiharjoitukset tulisivat sujumaan jos en saisi ponia edes laukkaamaan.

Menimme puomeja ensin ravissa loivan kiemurauran kaltaisella reitillä. Tara oli ravissa aika huoleton menijä, sillä se puksutti reippaasti eteenpäin ja ylitti puomit sujuvasti ja jarruttelematta. Ei se mitenkään kovin kummoisesti asettunut ja taipunut, mutta en ottanut tästä isompaa stressiä. Ope oli etukäteen luvannut neuvoa miten Taran saa laukkaamaan, ja kun tuli laukkatehtävien vuoro sain ohjeeksi ottaa ponin ensin reippaaseen raviin ja nostaa laukan lyhyellä sivulla ääniapuja käyttäen. Hihkaisin siis pohkeiden tueksi aina reippaan "hop, laukka" -käskyn, ja tällä konstilla Tara nostikin laukan ilman ongelmia. Vähän ajaen ne nostot menivät, mutta pääasia että sain tällä kertaa Taran laukkaan ilman taistelua.

Hyppelimme ensin kahden kavaletin suoraa linjaa, jolle tuli 5-6 laukka-askelta. Tara eteni niin reippaasti että vetosuuntaan väli meni viidellä askeleella leikiten. Toiseen suuntaan sen sijaan piti viiteen laukkaan ratsastaa enemmän eteen. Enimmäkseen ponnistuspaikat pikkukavaleteille löytyivät näppärästi, ja Tarahan olikin oikein hauska ratsu tällaisiin tehtäviin. Ohjeena oli pyytää Taraa hyppäämään ennemmin vähän kauempaa kuin ottaa turhia pikkuaskeleita, ja aloin jossain vaiheessa heittäytyä hyppyihin vähän turhan reilusti. Kavaleteilla oli korkeutta ehkä 20-30 cm, joten ei nyt pienenkään ponin kanssa olisi tarvinnut lähteä liioittelemaan puomin ylitykseen mukautumista.

Suoran linjan perään yhdistettiin vielä laukanvaihtotehtävä, jossa mentiin loivalla kiemurauralla kaksi kavalettia. Aloitimme vasemmassa kierroksessa, ja liekö ollut vahinko mutta ensimmäisellä kierroksella Tara teki hienot vaihdot kiemuran molemmilla kavaleteilla. Tämä onnistui, koska molemmat hypyt lähtivät vähän kaukaa niin että Tara loikkasi isommat hypyt kavalettien yli. Myöhemmin en enää saanut vaihtoja onnistumaan kumpaankaan suuntaan, vaan aloin ehkä liikaakin usuttaa Taraa kavaletteja kohti isoa hyppyä toivoen ja askeleen osumisessa sopivaan paikkaan tuli pientä sähläystä. Huomasin Taralla olevan välillä pieniä ohimenoaikeita, mutta sain ne kuitenkin torpattua aika helposti. Tarahan on sellainen ponivintiö joka juoksee esteiden ohi jos mahdollisuus siihen tulee, joten ohjaamisessa sai olla vähän tarkempana. Aivan viimeisellä hyppykierroksella herpaannuin keskittymään vain laukanvaihdon valmisteluun niin että Tara pääsikin livahtamaan ohi kiemuran ensimmäisestä kavaletista. Yksi pieni lipsahdus pääsi siis tapahtumaan aivan loppumetreillä. Tarkemmalla ohjauksella kahden pohkeen välissä Tara meni jälleen mutkittelematta loppujen kavalettien yli.

Kavalettien hyppely reippaalla Taralla oli hupia, ja olin ihan positiivisesti yllättynyt. Laukanvaihdot eivät nyt oikein onnistuneet ja lopputuntia kohti aloin liian innokkaasti heittäytyä mukaan pikkuhyppyihin, mutta hauskaa oli kuitenkin. Hienointa oli se että sain laukat nyt nousemaan yhtään tuskailematta, joten aikaisempiin Tara-kertoihin nähden tämä oli huima parannus. Tara ei ilmeisesti oikein aina ymmärrä epämääräisiä pohjeapuja, mutta selkeästä äänikäskystä se kyllä kiltisti nostaa laukan kunhan kuski ei liikaa häiritse. Kun laukkaan päästään niin Taran pehmeä ja reipas meno laittaa pakostikin hymyilyttämään.

tiistai 12. toukokuuta 2015

Ihmeen vaikeat puomit ja vähän koulukuvioitakin

Tiistain tunnilla menin tutusti Vakella. Treenailimme vielä hieman koulukisojen kuvioita, mutta tunti aloitettiin puomitehtävillä verrytellen.

Ympyrän kaarelle oli asetettu kolme puomia, joita ylitimme ensin ravissa. Ravipuomit ylittyivät oikein mukavasti, sillä Vake ei jarrutellut lainkaan vaan jopa vähän venytti askelta ja nosteli jalkansa tahdikkaasti puomien yli. Tässä vaiheessa vaikutti siltä että se liikkui tänään ihan mukavasti eteen. Laukkapuomeilla tuli kuitenkin ongelmia. Puomivälit eivät olleet mahdottoman pitkät, mutta silti liian pitkät meille. Hätistelin Vaken laukkaamaan reippaasti eteen, mutta ehkä laukka meni lähinnä vain kiireiseksi sen sijaan että askel olisi lähtenyt venymään pidemmäksi. Vaikka puomeille tultiin ihan hyvällä energialla niin ajatus eteenpäin loppui ensimmäisen puomin kohdalla, ja sitten ei enää mitenkään riittänyt vääntöä päästä loppujen puomien yli vaan rämpimiseksi meni. Usutin kyllä laukkaa eteen puomeille tullessa, mutta heitin pohkeet irti heti ensimmäisen puomin kohdalla ja heittäydyin vain ponin kaulalle toivoen parasta. Kun aloin ajatuksen kanssa pitää pohkeet mukana koko puomisarjan ylityksessä pääsimme vihdoin ja viimein venyttämään kaikkien puomien yli askeleen sekoamatta raville, mutta kovin vaivalloista ja kömpelöä se oli vieläkin ja viimeisen puomin yli päästiin vain juuri ja juuri. Tämä tehtävä ainakin paljasti sen ettei ratsukolla ollut tarpeeksi ajatusta eteenpäin.

Lopputunniksi jätimme puomit sikseen ja menimme lyhyen kouluradan kokoisella alueella C-merkin ohjelman mukaisia kuvioita. Ensin ratsastimme lävistäjillä askeleen pidennyksiä sekä käyntiinsiirtymisiä. Tässä pienessä ruudussa pyöriessä oli Vaken liikkeen ylläpitämisessä jonkin verran työtä, mutta poni lähti kuitenkin pyöristymään kohtuullisen mukavasti. Askel ei venynyt lävistäjillä huimasti, mutta venyi kuitenkin jonkin verran ja myös tässä Vake haki hieman pyöreämpään muotoon. Pientä ohjalla roikkumista oli havaittavissa, joten yritin mahdollisuuksien mukaan saada Vakea vähän ryhdikkäämmäksi ja kevyemmäksi edestä. Jälleen piti tietysti muistaa istua pystyssä eikä painua vanhaan tuttuun etunojaan.

Laukassa testasimme nopeasti molempiin suuntiin nostot käynnistä sekä pääty-ympyrät. Oikean laukan nostoon sain Vaken tulemaan tosi aktiivisessa käynnissä pyöreällä niskalla, ja tästä pääsin nostamaan oikein hyvän, terävän ja ryhdikkään laukan. Vasemmassa kierroksessa oli sen sijaan enemmän ongelmia suoruuden kanssa, ja pääty-ympyrältä Vake koetti taas ensin karata kavereiden luokse mistä hyvästä se sai laukata ympyrällä sakkokierroksen. Lopuksi pyörittelimme vielä ravissa täyskaartoja, joilla sain Vaken taipumaan molempiin suuntiin aika letkeästi pyöreällä niskalla. Parasta energiaa ei tässä vaiheessa tuntia kuitenkaan ollut enää jäljellä, joten ratsastus meni taas vähän puskemiseksi. 

Hassua, että tänään koulukuviot sujuivat oikeastaan paremmin kuin puomitehtävät. Sinänsä mitään uusia oivalluksia en tänään kokenut, vaan ratkaistavat asiat olivat niitä vanhoja tuttuja eli Vaken eteenpäinpyrkimys, suoristaminen lavoista ja istunnan säilyttäminen pystyssä. Jos nämä asiat saa kohdilleen yhtäaikaa niin sitten alkaakin jo sujua. Joka tapauksessa hyvä että Vake on viime aikoina alkanut liikkua vähän pyöreämpänä. Tämä on ihan hyvä hetki käydä viikonloppuna kokeilemassa oman tallin koulurataharjoituksessa helpon C:n rataa.

maanantai 11. toukokuuta 2015

Koulutunti jokerihevosella

Halusin osallistua Tallinmäen omiin koulukisoihin Vaken lisäksi myös reippaammalla kakkosratsulla, ja tästä syystä menin treenaamaan ylimääräiselle kahden ratsukon tunnille jokerihevosella. Ainoana kriteerinä hevosvalinnalle oli "joku reipas", ja oli ihan hauskaa arvailla etukäteen minkä tallin suokeista ope minulle laittaisi. Yllätysratsu oli sitten Ellu, mikä ei lopulta ollut niin suuri yllätys. Ellulle ei vielä ollut kisoihin kuskia, ja olihan se minulle jo entuudestaan tuttu parilta estetunnilta.

Tunnilla keskityttiin perusratsastukseen ympyröillä ja suoralla uralla. Omalla kohdallani erityistarkkailussa oli istunta. Minulla on ollut lapsesta asti taipumus etukumaraan istuntaan, ja Ellun kaltaisella vahvalla ja etupainoisella hevosella tämä tietenkin korostuu. Niinpä sain alusta asti keskittyä tosissani istumaan kunnolla pystyssä eli "nojaamaan taakse". Lisäksi Ellun kanssa näyttää korostuvan myös taipumukseni kallistua vasemmassa kierroksessa sisäänpäin. Mielenkiintoista että Ellulla vasen kierros tuntui kuitenkin helpommalta ratsastaa, vaikka yleensä toispuoleisuuteni takia oikea kierros on se helpompi suunta lähes kaikkien hevosten kanssa. Vasemmalle ravatessa Ellu asettui ja taipui melko letkeästi, ja ulko-ohjaan löytyi tuki. Oikeassa kierroksessa puolestaan sisälapa tuntui puskevan hyvin voimakkaasti enkä saanut tammaa niin pehmeästi taipumaan. Ellu kyllä pyöristyi ihan hyvin, mutta oli välillä aika vahva ohjalla eikä pidäte mennyt kaikkina hetkinä kunnolla läpi. Yritin saada tuntuman säilymään kevyenä niin etten ajautuisi vetokilpaan pidätteen läpiviemiseksi, sillä vetokisan Ellu voitti aina. Välillä kuitenkin sinne vetämisen puolelle lipsahdettiin ja silloin ei ainakaan jarrut toimineet.

Ravissa sain istunnan korjattua pystyyn kun vaan muistin siihen keskittyä, mutta laukassa tehtävä oli hankalampi. Laukkaa mentiin ympyräkahdeksikolla vaihtaen muutaman ympyräkierroksen välein suuntaa käynnin kautta. Aluksi laukka tuntui aivan mahdottomalta, sillä Ellu lähti kouhottamaan nelitahtisesti ja tasapainottomasti kiskoen minut irti satulasta etukenoon. Tällainen laukka ei tietenkään pysynyt pitkään yllä vaan putosi aina hallitsemattomasti raville. Tuntui etteivät voimani mitenkään riittäneet satulassa istumiseen vaan pohkeet lensivät taakse, kroppa keikahti eteen ja Ellu sai viedä minua miten tahtoi. Sinnikkäästi poljin kantapäitä alas ja eteen ja yritin nojata taakse. Vähitellen alkoi istunta pysyä paremmin tasapainossa, ja niin löytyi myös Ellun laukkaan parempi tasapaino. Paino ei oikein pysynyt jalustimilla, mutta sain silti pidettyä istunnan sen verran jämäkkänä kasassa että laukkaan tuli jokin tolkku ja hallittavuus. Ratti alkoi toimia ja sain laukan pidettyä nyt ongelmitta yllä molempiin suuntiin. Pystyssä istumisen lisäksi haasteena laukassa oli vasemmalle kallistelu, mutta tähän sain helpotusta jälleen kerran vanhasta tutusta konstista eli aloin tarkoituksella kääntää ympyrällä katsetta ulospäin. Tämän avulla sain sisäänpäin kallistumisen hallintaan.

Yritin open ohjeistamana työstää laukkaan vielä lisää ryhtiä ja kolmitahtisuutta pohkeella ja pidätteellä, ja pieninä hetkinä laukka tuntuikin paremmalta. Ellun laukka on luonnostaan aika huono, mutta kuulemma sen pystyy kyllä ratsastamaan huomattavasti paremmaksi jos vaan osaa. Nyt sain ainakin vähän tuntumaa siitä että mikäli istunnan saa pidettyä kasassa niin Ellun laukka toimii heti paremmin. Mikäli hevonen tuppaa olemaan etupainoinen ja tasapainoton niin kummasti auttaa asiaa kun ratsastaja puolestaan ei ole etupainoinen ja tasapainoton. Ellulla ratsastaminen on minulle kyllä siinä mielessä oikein terveellistä että saan tosissani taistella etunojaa vastaan ja pääsen erityisen hyvin huomaamaan miten paljon paremmin hevonen menee kun istun pystyssä. Sama pystyssä istumisen haaste koskee niin koulu- kuin esteratsastustakin.

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Super-Vake Äimärautiolla

Oulun Ratsastajien 2-tason estekisoissa oli ilokseni myös minulle ja Vakelle sopiva 1-tason luokka 80 sentin korkeudella. Näin ollen äitienpäivänä oli suuntana Äimärautio. Tämä oli muuten ensimmäinen kerta kun menin Vaken kanssa vieraskisoissa 80 cm ensimmäisenä ja ainoana luokkana, sillä vaikka kotona on menty tätä korkeutta kylmiltäänkin niin vieraskisoissa on menty aina se pienempi verkkaluokka ensin. Kisat käytiin ulkokentällä, joka oli eilispäivän runsaan sateen jäljiltä vielä aamulla melko kostean oloinen. Rata sinällään oli hyvinkin helppo seitsemän esteen rata arvostelulla A.1.0 ja ilman erikoisesteitä, mutta tämän tason ulkokilpailussa oli oksereilla jo jonkin verran enemmän pituutta. Raskaan oloisen pohjan ja (omasta mielestäni) pitkien oksereiden yhdistelmä laittoi jännittämään ja miettimään jaksaisiko Vake töppöjaloillaan ponnistaa ja venyä esteiden yli mahdollisesti huonommistakin paikoista. Ehkä jännityksessä oli se hyvä puoli että se pakotti minut ratsastamaan ponin kunnolla liikkeelle ja hereille eikä jättänyt sijaa puolitehoiselle humputtelulle.

Olimme perillä kisapaikalla oikein hyvissä ajoin, joten verryttelylle jäi hyvin aikaa. Verryttelyalueella oli tällä kertaa myös oikein ruhtinaallisesti tilaa. Vake sai kävellä ensin kunnolla ja sitten ravattiin ja laukattiin sileän verryttelyn maneesipuoliskolla. Vake vaati pienen herättämisen, mutta laukassa se lähti sitten liikkumaan ihan napakan oloisesti. Verryttelyhypyt menivät vielä hieman hitaan oloisesti ja tuupaten. Vähän enemmän säpinää ja energiaa olisi hyppäämisessä saanut olla, mutta ei tämä nyt kuitenkaan mahdottomalta tuntunut. Sitten vain ulos ja radalle, missä ehdimme juuri pyörähtää edellisen ratsukon suorituksen ajan kunnes lähtömerkki tuli hyvin sukkelasti.

Otin ensin vähän laukkaa kenttää ympäri ja varmistelin että ponissa oli tarpeeksi kierroksia. Vake olikin hereillä ja lähti laukkaamaan terävästi. Ensimmäinen este oli hieman pienempi okseri. Tälle tultiin vähän lähelle, mutta varmasti ja helposti mentiin yli. Varmistelin taas seuraavassa kaarteessa että laukka eteni, ja kakkosesteelle päästiin oikein sujuvasti. Suora linja kolmosesteelle eli okserille oli etäisyydeltään reilut 24 metriä. Seitsemään askeleeseen emme tässä ihan venyneet, joten esteen eteen tuli vielä lyhyempi kahdeksas askel. Suurelta näyttävälle nelosokserille tultiin näppärästi ja sujuvasti hyvään paikkaan, ja Vake hyppäsi esteen helposti ja kevyesti oikein ilmavaran kanssa. Vitosesteellä ratkaisu ponnistuspaikasta jäi loppuviimeksi Vakelle, joka näin sujuvasta laukasta ei harkinnutkaan pikkuaskeleita vaan venytti helposti vähän kauempaa. Koska laukkaa oli hyvin alla oli kauempaa lähtevässä hypyssä myös helppo olla luontevasti mukana. Kuudes este kaarevan linjan päässä oli oksereista viimeinen. Näin paikan hyvissä ajoin ja huomasin sen jäävän vähän kauas. Tein ihan oikean ratkaisun pyytää Vakea eteen, joskin tämä tapahtui jonkin verran istunnalla tuupaten. Vake teki työtä käskettyä, ja vaikka ponnistuspaikka jäi hieman kauas niin poni venytti okserin yli oikein ketterästi. Sitten jäljellä oli enää helpolta vaikuttava pystyeste kentän poikki ratsastaen, ja helposti ja kauniisti se ylittyikin. Näin olimme onnellisesti maalissa, ja puhdas ratahan siitä tuli.



Olin Vakeen tosi tyytyväinen, sillä rata meni niin sujuvasti ja lopulta helpon oloisesti. Vake laukkasi nyt erittäin hyvin ja hyppäsi varman sujuvasti. Voi olla että ”jahtasin” sitä alkuradalla joissain kohdissa vähän turhaankin eteen. Tällaisesta laukasta myös isoiksi kokemani okserit ylittyivät aivan helposti, ja vaikutti siltä että Vake olisi kevyesti hypännyt vaikka vähän isommatkin esteet. Kintut nousivat ponilla niin että mahapanssari saattoi olla kerrankin oikeasti tarpeellinen. Hermoilin siis aivan turhaan! Vake taitaa osata lukea ajatukseni, sillä aina silloin kun alan epäillä sen hyppykyvyn riittävyyttä näyttää se minulle että täältä pesee eikä tällaiset esteet tunnu vielä missään. Hieno kisapäivä ja hieno, hieno Vake!

Videosta kiitos Annulle ja ratapiirroksesta kiitos Annelle!

lauantai 9. toukokuuta 2015

Jälleen kankaalla

Lauantaina ulkoilimme Vaken kanssa maastolenkin merkeissä. Menimme tällä kertaa kolmen ratsukon seurueessa, Vake tietenkin tutulla paikallaan joukon viimeisenä. Suuntasimme viime viikon tapaan kankaalle, jossa saimme Annen kanssa suunnistaa reitin tällä kertaa ihan itse. Päätimme tehdä tismalleen saman lenkin kuin viime viikolla, ja ainakin tämän reitin suunnistus onnistui hyvin. Sen lisäksi että näitä maastoja on koluttu aika paljon olen myös tutkinut huvikseni alueen karttaa, joten eri reitit ovat hahmottuneet mieleen jo melko hyvin.

Laukkasimme kankaalla kahdessa pätkässä, tällä kertaa verkkaista vauhtia, ja kotimatkalla peltotiellä pienen pätkän hiukan reippaammin. Kaikki sujui oikein mutkattomasti ja Vake vaikutti nauttivan tällaisesta rennosta lenkistä jolla ei liikoja kiirehditty. Sääkin sattui kohdilleen eli sateisesta ennusteesta huolimatta saimme mennä lenkin jopa auringonpaisteessa. Tällainen rentoutumisreissu on aina parasta mahdollista ohjelmaa jännittävän kisapäivän aattona.

perjantai 8. toukokuuta 2015

Pidä paketti kasassa

Perjantain estetreenit jatkuivat Vaken jälkeen vielä Ellun satulassa. Tämä oli kolmas hyppykertani Ellulla, ja tuntui siltä kuin alkuraveissa olisin saanut sen ratsastettua nyt hieman ryhdikkäämmäksi. Ympyröillä taivutellessa Ellu ihan pyöristyikin. Laukassa menimme ensin puomitehtäviä hakien sopivia teitä ja oikeita askelmääriä kolmen puomin kuviolla. Yritin myös laukassa pitää Ellun edestä ylhäällä ja lyhyenä, ja kohtuullisen asiallista laukkaa mielestäni menimmekin. Kääntäminen ja laukan säätäminen eivät vain toimineet ihan niin helposti kuin Vakella, vaan viiden askeleen etäisyydeksi tarkoitettu väli lipsahti kuudella laukalla mikäli käännös puomilta toiselle pullahti liian laajaksi, ja jos taas laukka pääsi lähtemään liikaa eteen mentiinkin jo neljällä askeleella.

Aloitimme hypyt 16-17 metrin linjalla. Esteiden ollessa pieniä oli tavoitteena mennä tämä ensin viidellä laukalla. Ellua joutui ottamaan ihan kunnolla kiinni ja lyhyeksi, mutta hienosti se vastasi lyhennyspyyntööni ja mahtui kuin mahtuikin menemään viidellä laukalla ihan asiallisesti. Ainoa vaihtoehto ei siis aina olekaan eteenkaahotus, vaan Ellunkin kanssa voi mennä myös lyhyempää laukkaa. Tämän jälkeen saimme mennä linjaa neljällä askeleella, mikä onnistui Ellulta myös oikein helposti ja sujuvasti.

Hyppäsimme edellistunnilta tutun radan kahteen kertaan. Ensin rata mentiin noin 60-senttisenä. Ellu toimi oikein mainiosti, ja varsinkin alkuradasta se pysyi oikein hyvin kasassa ja ryhdikkäänä. Ensimmäinen este oli aurinkoportti jota Ellu ei ollut aikaisemmin hypännyt, mutta eipä se porttia edes vilkaissut. Radan hankalin kohta oli kaarre kolmosesteeltä neloselle, sillä kolmoselle sai ratsastaa hieman eteen minkä jälkeen kaarteeseen kurvattiin vauhdilla ja aika etupainoisena. Tämä oli sellainen kohta missä päädyin taas kenottamaan kovassa etunojassa Ellun kaatuessa tasapainottomasti kaarteen läpi. Nelosesteen jälkeen sain hieman kasattua itseäni ja hevosta, ja radan loppu sujui taas mukavasti.

Toisella ratakierroksella esteet olivat 70-senttisiä. Ensimmäiset kolme estettä ja niiden välit sujuivat oikein nätisti. Ei posoteltu vielä liian etupainoisena ja ponnistuspaikat löytyivät hyvin. Kolmosesteeltä Ellu pääsi jälleen leviämään, ja kaarteesta neloselle tuli aika kammottavaa etupainoista sutimista. En saanut enää tämän jälkeen itseäni ja hevosta kunnolla edestä ylös, joten loppuradan meno oli vähemmän hallitun oloista.

Ellu hyppäsi 70-senttisenkin radan varmasti ja sujuvasti, mikä oli tietysti mainiota, mutta vielä pitäisi saada paketti pysymään kasassa koko radan läpi. Selkeästi ensimmäisillä esteillä meno on oikeinkin hyvää, mutta sitten homma lätsähtää sekä kuskin että hevosen osalta parin esteen jälkeen. Ehkä kyse on lähinnä siitä kuinka kauan onnistun istumaan pystyssä ja jäntevästi etukenoon painumatta. Yksittäisillä esteillä tai parin esteen tehtävillä onnistuu ryhdikäs laukan säätelykin, mikä oli tänään kiva huomata. Ellu on ihan näppärä estepolle, vaikka sen laukassa onkin omat rajoitteensa. Kivaa ja huoletonta tämän tamman kanssa treenailu ainakin on.

Okserien yli super-Vakella

Perjantaina menin putkeen peräti kaksi estetuntia Tallinmäellä. Ensimmäisellä tunnilla ratsunani oli Vake, jonka kanssa treenailimme nyt sunnuntain kisoja varten. Hyppyjen määrä jätettiin varsin kohtuulliseksi, mutta päästiin kuitenkin hyppelemään "kisamittaisia" oksereita. Menen siis sunnuntaina Vakella 80 sentin luokan, ja odotettavaa on että oksereilla saattaa kisaradalla olla hieman enemmän pituutta kuin tyypillisesti kotitreenissä. Lähinnä okserien pituus taitaa olla ratsastajan päässä oleva ongelma, joten hyvä että näitä päästiin nyt hyppäämään niin sain itselleni lisää varmuutta.

Ravi- ja etenkin laukkaverryttelyssä Vake oli oikein lupaavan oloinen. Minulla oli kannukset jalassa, mikä varmaan vähän terävöitti ponia. Laukassa oli mukavaa aktiivisuutta, ja pääsin istumaan luontavasti ylävartalo hiljaa ja pohkeet hiljaa kiinni ponin kyljissä. Tiedä sitten tekikö eilinen höykytys Loren laukassa sen että Vaken laukassa istuminen tuntui nyt oikein luontevalta. Menimme laukassa puomitehtäviä joilla piti hieman kääntää ja saada oikeat askelmäärät, ja kun Vaken laukassa oli tällaista sujuvuutta niin säätelykin onnistui tosi näppärästi.

Piirroksesta kiitos Annelle.
Hyppäsimme ensin pari kertaa suoran 16-17 metrin linjan lävistäjällä. Poneille ohjeistuksena oli viisi laukkaa, ja nyt kun Vake oli hyvällä laukalla liikkeellä niin sitähän sai vähän ottaa kiinnikin välissä. Ekalla kierroksella posoteltiin liikaa eteen, mutta sen jälkeen tiesin jäädä linjalla odottelevammalle kannalle. Seuraavaksi hyppelimmekin jo päivän radan, ensin noin 70 cm korkeudella. Tämä sujui ihan asiallisesti, mutta parille esteelle ei ponnistuspaikka sattunut aivan täydelliseksi. Nelosesteellä Vake lähti hyppyyn kauempaa, mutta ennakoin tätä sen verran ettei näin pienellä pystyllä tullut suurempia vaikeuksia päästä mukaan.

Lopuksi rata hypättiin kisakorkeudella eli 80 sentissä, ja okserit saivat nyt tosiaan lisää pituutta. Näyttivät ne sen verran isoilta että hieman ehti alkaa jännittää, mutta jännityksen määrä oli siinä määrin sopiva että sain ratsastukseen sopivaa napakkuutta ja laitoin Vaken liikkeelle hyvässä, sujuvassa laukassa. Tällaisella terävällä ja ylöspäin suuntautuvalla laukalla ponnistuspaikat löytyivät varsin helposti kohdilleen. Ykköseste eli aurinkoporttiokseri meni aivan nappiin. Kakkosesteelle mentiin vähän lähelle, mutta parempi niin sillä linjalla oli tosiaan vähän ahdasta. Ratsastin välin maltilla lyhyellä viidellä laukalla, ja näin myös kolmoseste eli "suuri" tasaokseri ylittyi ketterästi. Nelosokserille näin paikan hyvissä ajoin, joten sille laukattiin varmalla otteella. Päädyn kautta kaartaessa kuvittelin Vaken jääneen väärään laukkaan, ja tätä tarkistellessani pääsi tie viitosesteelle kiilautumaan vinoksi. Vinommallakaan lähestymisellä ei tullut ongelmia vaan Vake oli koko ajan menossa esteen yli, laukka vaan pääsi hypyssä vaihtumaan vääräksi. Suora linja radan päättävälle kavaletille sujui halutulla kuudella askeleella.

Rata meni niin kivasti ja helposti että olin erittäin tyytyväinen Vakeen. Kun Vake menee tällaisessa moodissa energisesti ja ryhdikkäästi laukaten ei tämänkokoisten esteiden ylittämisessä ole sitten minkäänlaista ongelmaa. Kisoissa jos saadaan sama vaihde päälle niin kyllä sujuu. Vaikeutena on vain se, miten saan ratsastettua Vaken näin hyväksi niinäkin päivinä kun se ei automaattisesti sitä ole vaan on lötkömmällä tuulella. Motivaatiota toki antaa se kun olen päässyt kokemaan miten älyttömän hyvin ja helposti hyppääminen sujuu silloin kun ponin energia ja laukka on kunnossa. Tällaisella Vakella hyppääminen on niin mainiota että haluan tottakai saada sen joka kerta tähän samaan laukkaan!

keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Estekoulua

Keskiviikon tunti sisälsi puomi- ja kavalettiharjoituksia, ja vaikken toivetta ollut esittänytkään niin sain toiveratsuni eli Loren. Lorella mielisin hypätä enemmän ja ehkä joskus isompaakin, mutta koska koen ettei sen kanssa ole vielä säädöt ihan kohdillaan niin on oikein hyvä treenata tällaisia kavalettitehtäviä ja estekoulua. Alkuverryttelyssä kyllä ihmettelin miten olen saanut Loren muka joskus liikkumaan pyöreämpänä ja notkeampana, sillä liikkuminen ravissa tapahtui sitkeässä hirvimoodissa.

Laukassa menimme ensin kolmen puomin suoraa linjaa. Keskimmäinen puomi oli hiukan irti maasta minikavalettina, ja sen kohdalla pyöräytettiin ympyrä ennen kuin linjalla jatkettiin kolmannelle puomille. Puomivälit olivat 15 metriä, ja nämä tuli ratsastaa viidellä laukalla. Lyhentämään siis joutui jonkin verran. Ovelta peilipäätyä kohti ratsastaen viisi laukkaa mahtui väleihin aika mukavasti, mutta ovea kohti ratsastaessa tuli ahtaampaa ja laukkaa joutui lyhentämään enemmän. Vetosuunnan vaikutus oli siis aika selvä. Tehtävä sujui melko hyvässä rytmissä ja asiallisilla ponnistuspaikoilla, mutta suurin kompastuskivi taisi olla jälleen istunta etenkin keinuttavammassa oikeassa laukassa. En saanut ylävartaloa ja jalkojani vakautettua tarpeeksi, vaan keinuin Loren laukan mukana turhan paljon eikä paino pysynyt nätisti jalustimilla.

Puomilinjan kaveriksi lisättiin vielä kentän poikki ratsastaen ylitettävä kavaletti, jota mentiin sekä kaarevalla lähestymisellä vasemmassa laukassa että vinolla lähestymisellä suuntaa ja laukkaa vaihtaen. Kaarevalla tiellä ratsastaen kavaletin ylitys onnistui aika mukavasti ja asiallisella tiellä. Ehkä kuitenkin hieman liioittelin ylävartalolla "hyppyyn" mukautumista. Vino lähestyminen ja laukanvaihto olivat pulmallisempia. Teimme suunnanvaihdon ensin vasemmasta laukasta oikeaan pari kertaa, ja vinossa lähestymisessä oli pientä epäselvyyttä ponnistuspaikan suhteen niin että olin itse lähdössä hyppyyn jo askeleen aiemmin kuin hevonen. Ensimmäisellä kierroksella laukka ei vaihtunut, mutta toisella kerralla Lore teki vaihdon pienestä kuskin sähläyksestä huolimatta. Vinolähestyminen oikeasta laukasta vasempaan vaihtaen sen sijaan onnistui aivan nappiin, ja vaihto tapahtui näppärästi. Loren kanssa eivät vaihdot ole aina itsestäänselvyys, joten olin ihan tyytyväinen että molempiin suuntiin onnistuneet vaihdot saatiin vaikka toistoja ei tässä tehtävässä montaa ollutkaan. 

Tällaiset puomitehtävät sujuivat Loren kanssa suhteellisen hyvin, ja Lorella ratsastaminen on minulle aina mukavaa vaihtelua ponitouhuihin. Haikailisin Loren kanssa kyllä lisää laukka- ja istuntatreeniä jotta oppisin istumaan tässä keinulaukassa hieman eleettömämmin ja tasapainoisemmin. Silloin helpottuisi laukkaan vaikuttaminen ja esteille lähestyminen.