Maailman monin poni

Muistan, kuinka vuosi sitten olin Pikkaralan palkinto -kilpailussa katsomassa ja kannustamassa Annea ja Jettiä ja haikailin että kunpa minullakin olisi kiva kisaratsu jolla pääsisi tällaisissa kisoissa käymään. Kuinka ollakaan toiveeni toteutui ennen kuin osasin arvata, ja tänä vuonna olin tietenkin mukana samaisessa Pikkaralan perinteisessä kevätkisassa Vaken kanssa. Menimme lauantain 1-tason luokat eli 70 cm ja 80 cm. Koko alkuviikon olin seurannut sääennusteita toivoen niiden parantuvan, mutta turhaan. Lopulta kisapäivästä ei tullutkaan aivan niin sateinen kuin oli povattu, mutta sen sijaan saimme Ouluun myrskytuulen. Koska menin onnellisesti aamun ensimmäisissä luokissa ei myrsky ehtinyt vielä yltyä kisoja häiritseväksi omien suoritusteni aikana, vaikka myöhemmin iltapäivällä kisat jouduttiin lopulta keskeyttämään vaarallisen kovan tuulen takia.

70 cm ratapiirros.

Päivä alkoi siis 70 sentin luokalla arvostelulla 367.1. 14 esteen rata Pikkaralan jättikokoisella kentällä oli pitkä kuin mikä mutta aika simppelin oloinen. Verryttely tehtiin aika lyhyesti välttäen ponin väsyttämistä, sillä olihan sillä edessä kaksi pitkää rataa. Vake vaikutti verryttelyssä oikein hyvältä. Usein kisaverkat maneesissa ovat olleet tuskaisaa puskemista, mutta tänään Vake liikkui ihan kivasti itse mutta oli samalla rento eikä jännittänyt mitään. Hypyt menivät mukavasti, ja verkan perusteella oli luottavainen olo. Starttivuoromme luokassa oli heti toisena, mutta ensimmäisen ratsukon jäätyä pois olimmekin lopulta kisojen ensimmäinen ratsukko. Niinpä emme ehtineet kisaradalla paljon katsella ja tutustua kun lähtömerkki jo tuli ja piti lähteä matkaan.

Radalla Vake tuntui jännittävän uutta ympäristöä siinä määrin että muuttui hitaaksi. Vaikka verryttelyssä meno oli ollut sujuvaa niin nyt poni tuntui mönkivän kuin täi tervassa, eikä asialle ollut enää kovin paljon tehtävissä. Ensimmäinen este oli onneksi aivan minipieni, sillä tähän otettiin erittäin turha pikkuaskel. Myös kakkoesteellä eli trippelillä hyppy tuntui lähtevän melkein paikoiltaan. Tämän jälkeen sain Vaken onneksi vähän reipastumaan ja ottamaan sujuvampia hyppyjä ilman estettä kohti hidastamista. Aikamoista pohkeilla puskemista menomme oli, ja sopivissa kohdin hoputtelin myös raipalla lavalle. Vake kyllä ylitti nämä pienet esteet oikein varmasti, mutta vauhti ei päätä huimannut. Selvitimme ensimmäisen vaiheen maaliin tällä tasaisen varmalla tyylillä puhtaasti ja aivan enimmäisaikaa hipoen, ja sitten oli edessä vielä pitkä toinen vaihe. Kyllä Pikkaralan kenttä tuntui tällaisella tempolla isolta! Jatkoimme samaa mönkimisvauhtia ja varmaa hyppäämistä myös toisen vaiheen, ja lopulta olimme maalissa jälleen nipin napin enimmäisajan alittaen. Periaatteessa ihan kiva, varman oloinen nollarata mutta poni oli kyllä aivan liian unessa. Olisin siis saanut sittenkin herätellä ja terävöittää Vakea verryttelyssä, vaikka siellä liikkuminen tuntuikin ihan hyvältä.



Luokassa oli vain kahdeksan lähtöä ja nollaratoja tuli kolme kappaletta. Eipä ollut yllätys että meidän ratamme oli hitain, joten jäimme kolmanneksi eli juuri ensimmäiseksi ei-sijoittuneeksi. Ei muuta kuin ajatukset kohti 80 sentin rataa. Lähdin tässäkin luokan alkupäässä, ja kovin kummoista verryttelyä ei enää tarvittu kun Vake oli jo yhden radan hypännyt. Maneesissa oli vähän ryysistä tässä vaiheessa, ja jätimmekin verryttelyhypyt ihan muutamaan ja nekin reilusti alta ratakorkeuden. Herättelin Vakea nyt vähän topakampaan laukkaan, ja poni alkoi herätä myös muuttuvien olosuhteiden vaikutuksesta. Nyt oli alkanut tuulla sen verran navakasti että osa hevosista ympärillämme otti selvästi siitä ylimääräisiä kierroksia. Pörisevät lajitoverit saivat Vakenkin sopivasti valpastumaan.

80 cm ratapiirros.

Tällä kertaa ehdin pyöriä radalla edellisen ratsukon suorituksen ajan, ja Vake oli tosiaankin paremmin hereillä. Hyvältä siis vaikutti. Kun sain lähtömerkin ja aloin nostaa laukkaa alkoi Vake kuitenkin temppuilla ja yritti selvästi päästä karkaamaan portille. Siinä sitten hetki mentiin poikittaen, peruuttaen ja tänttäröiden ennen kuin sain Vaken laukkaamaan eteen. Tällainen pieni ylimääräinen säpinä oli ihan hyvä merkki sekin, sillä se kertoi siitä että nyt oli virtaa ja laiska-Vake oli tiessään. Tiesin kuitenkin, että Vakella oli nyt aikeita portille karkaamisen suhteen. Kun laukkaan päästiin oli liikkeessä mukavaa imua ja energiaa ja aivan eri meininki kuin edellisellä radalla. Ensimmäiselle esteelle tuli napakka hyvä hyppy, mutta jostain syystä könähdin itse vähän eteenpäin alastulossa ja tässä kohtaa olisi Vakella ollut tuhannen taalan paikka livistää portille. Sitä poni ei kuitenkaan tehnyt, vaan jatkoimme rataa eteenpäin ihanan sujuvasti. Meno tuntui seuraavilla esteillä todella hyvältä. Laukassa oli imua eteen ja ponnistuspaikat löytyivät itsestään. Nelosesteelle eli sarjalle tultiin oikein sujuvasti, kuitenkin vähän lähelle a-osaa. Sarjaväli ei jäänyt lainkaan pitkäksi vaan melkein jopa lyhyeksi kun Vakella oli tällainen meno päällä. B-osalla tapahtui kuitenkin pieni vahinko eli takajalat koskettivat puomiin ja se tuli alas. Tässä ei nähdäkseni käynyt mitään isompaa virhettä joka pudotuksen olisi aiheuttanut, vaan kyseessä oli mitätön vahinkopudotus.

Sarjan jälkeen oli laukattavana pitkä matka sisääntuloportin ohi kaartaen. Tässä sitten iski se Pikkaralan kirous, eli sama portti joka niin kovasti houkutteli Vakea viime elokuussa kutsui ponia taas luokseen, ja niinpä Vake teki nopean kiilauksen kohti porttia. Samalla se kiskoi päätä alas ja kuskia kaulalle niin että en mahtanut mitään vaan hetkellisesti poni pääsi karkaamaan haluamaansa suuntaan. Sain onneksi lurjuksen pian pysäytettyä ja käännettyä, mutta sellainen selkkaus tästä karkureissusta tuli että otimme tottelemattomuudesta neljä virhepistettä. Kun palautin Vaken reitille jatkui laukka onneksi yhtä sujuvana eteen, ja hyppäsimme näppärästi vielä loput kolme estettä.



Harmitti kyllä ettemme päässeet hyppäämään toista vaihetta, sillä meno oli tuntunut nyt niin älyttömän hyvältä että tämä rata loppui mielestäni aivan kesken. Koska kuitenkin tuli myös puomi alas eli kaksi virhettä samalle radalle niin eipä tässä jäänyt tuloksesta jossiteltavaa. Taisin siinä radalta tullessa hihkua opelle että vitsit kun poni oli hyvä, sillä virheistä huolimatta olin muuten todella tyytyväinen radan sujumiseen. Oli menoa ja meininkiä ja säpinää, ja se oli pääasia vaikka tämä johtikin lopulta Vaken omiin kuvioihin joita en saanut estettyä. Vanha tuttu karkaamistemppu oli raivostuttava, mutta nauratti se silti. Naureskelin saaneeni tänään samalla rahalla kaksi eri ponia eli laiska-Vaken ja säpinä-Vaken, ja näistä suosikkini oli ehdottomasti säpinä-Vake. Tällä Vaken versiolla on niin paljon kivempaa hypätä! Ensi kerralla vaan vielä lisää valppautta kuskille niin että saan ponin metkut ajoissa estettyä, etenkin silloin kun ollaan Pikkaralan kentällä missä porttitemppu näkyy olevan melkein vakionumero.

Videoista kiitokset Teijalle!