sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Kisakauden päätös hyvällä mielellä

Vuoden viimeiset kisat Vaken kanssa olivat Oulun Ratsastajien seuraestekisat Äimäraution maneesissa. Luokkamme olivat näissäkin kisoissa 60 cm ja 70 cm eli pidettiin edelleen estekorkeuden puolesta homma helppona. Jokaisessa luokassa oli tänään arvosteluna A.0.0 ja täsmälleen sama rata, joten tämä oli hyvä tilaisuus harjoitella radan hyppäämistä vieraassa maneesissa (tosin Vakelle tämä maneesi on kyllä kaikkea muuta kuin vieras!). Rataan tutustuessa ope varoitti että radan hankalin paikka Vakelle saattaisi olla ennen lähtölinjalle kaartamista ohitettava avonainen ulko-ovi josta liikkui yleisöä sisään ja ulos. Tämän kohdalla se oli aikaisemmissa kisoissa päässyt säikähtämään. Ohjeena oli ravata oven ohi ensin helpommasta eli paremman näkyvyyden suunnasta uraa pitkin, ja palata tämän jälkeen täyskaarrolla oven ohi kohti päätyä josta ensimmäiselle esteelle tuli kaartaa.

Kävelimme alkukäynnit ulkona ja Vake oli itse rauhallisuus. Kun pääsimme maneesin verryttelypäätyyn taisi poni suunnilleen kierroksen verran katsella hieman ympärilleen, ja sen jälkeen mennä puksutti asenteella ei voisi mikään täällä vähempää kiinnostaa. Ei-kiinnostavien asioiden listalla oli tänään myös eteenpäin liikkuminen, eli poni oli aivan puolinukuksissa ja tahmea. Onneksi ope oli verryttelyssä ohjeistamassa ja käskemässä minua herättelemään Vaken liikkeelle. Pohkeista ei ollut apua joten oli turvauduttava raippaan. Kevyeen läpsäytykseen pohkeen taakse Vake reagoi lähinnä häntää huiskaisemalla, mutta olin aika varovainen raipan kanssa sillä arvelin Vaken voivan pukittaa jos raippaa käyttäisi yhtään napakammin. Voi mitä toivotonta nynnyilyä, kyllähän sitä kisaverkassa on ratsu saatava hereille ja liikkeelle vaikka sitten pukittaisikin! Sain laukkaa lopulta hieman käynnistymään vaikka kaarteissa energia pääsikin aina sammumaan. Verryttelyesteetkin mentiin hieman eteen puskien ja muutamalle esteelle tuli turha miniaskel kun imua ei ollut tarpeeksi. Ope ei kuitenkaan tyytynyt tällaiseen vaan laittoi ratsastamaan kunnes poni vähän liikkuikin ja niin pysty kuin okserikin ylittyivät sujuvammin.

Oman vuoron koittaessa ravasin toista pitkää sivua pitkin katsomopäätyyn ja sitten mörköoven ohi suunnitelman mukaan. Vake katseli hieman jännittyneenä varsinkin katsomopäätyä, mutta ovi ei tuottanut mitään ongelmia. Liikkeelle se lähti huomattavasti säpäkämmin kuin verryttelyssä ja laukassa oli kuin taikaiskusta mukavasti eteenpäinpyrkimystä. Rata sujui mielestäni aika sopivalla energialla niin että eteenpäin ei tarvinnut puskea ja verryttelyn tahmeudesta ei ollut tietoakaan. Hyvä niin! Vake oli kuitenkin hiukan jännittyneen oloinen mikä ilmeni pienenä kiemurteluna ja oikea lapa edellä liiraamisena. Kaarteissa tuli pientä lapaliirtoa sisäänpäin ja esteille ajauduttiin usein oikeaa reunaa kohti. Viitosesteelle tuli pahin kiemurtelu mutta siitäkin selvittiin. Ponnistuspaikat löytyivät hyvin kohdilleen ja Vake vaihteli laukat näppärästi. Kuutosesteelle mentiin melko pohjaan ja tuli pieni kolautus puomiin, mutta ei pudotusta. Viimeisessä kaarteessa seiskalta kasille sai ulkoavut olla aika vahvasti kääntämässä ettei liirattu kaarteesta kovasti ulos, ja tässä laukka pääsi hieman hyytymään niin että viimeistä estettä kohti tulin tuupanneeksi aika paljon. Maaliin pääsimme puhtaalla radalla, ja mielestäni tämä oli pientä jännittyneisyyttä lukuunottamatta ihan asiallinen suoritus. Portilla saimme asiaankuuluvan punavalkoisen ruusukkeen ja huokaisimme hetkisen ennen valmistautumista 70 cm rataan.

Seuraavaa suoritusta ei tarvinnutkaan odottaa kuin ehkä 10-15 minuuttia, sillä starttasimme 70 sentissä ensimmäisenä. Hypättiin ihan pari verkkahyppyä 70 cm korkeudessa ja se riitti. Sitten oli aika palata radalle, ja olin luottavainen sen suhteen että sama rata 10 cm korkeampana sujuisi ihan yhtä hyvin kuin ensimmäinenkin suorituksemme. Mainiota että radan pääsi tällä lailla "uusimaan" lähes saman tien! Aika samaan malliin se sitten sujuikin, mutta paras energia oli päässyt hiipumaan ja Vakea sai nyt kaarteissa ratsastaa enemmän eteen. Napautinkin parissa kaarteessa raipalla lavalle kun ei pohje tuntunut tehoavan. Positiivista oli että Vake oli nyt rennon oloinen, eikä kiemurrellut tai liiraillut juuri lainkaan. Päästiin kaikille esteille hyviin ponnistuspaikkoihin, vaikka laukassa ei ihan parasta imua ollutkaan. Parille pystylle tuli vähän laiskat hypyt, ja nelosokseri kolahti hieman vaikka ponnistuspaikka olikin hyvä. Selvitimme tämänkin radan ilman virhepisteitä ja olin suoritukseemme tyytyväinen. Oloni oli aika varma koko radan ajan eli tämä "toisto" meni jo rutiinilla. Lähinnä sitä energiaa ja terävyyttä olisi suoritukseen kaivattu lisää. Mitenkähän sitä saisi yhdistettyä samaan suoritukseen sekä rennon mielentilan että riittävän energian ja eteenpäinpyrkimyksen? Videolla meno näyttää hyvin pitkälti samalta molemmilla radoilla, mutta satulassa huomasin kyllä eron jännittyneemmän ja reippaamman ensimmäisen radan sekä rennon mutta hieman tahmeamman toisen radan välillä.



Kotiinviemisiksi tuli siis ruusukkeita kaksin kappalein ja kelpo ratojen ansiosta hyvä mieli kauden viimeisistä kisoista. Suhteellisen helppoa ja huoletonta menoa tänään, ja aivan turhaan jännitin mörköovea tai mitään muutakaan. Vake oli kyllä tänään sellainen täyden kympin luottopuksuttaja että ei paremmasta väliä, ja näistä tunnelmista on oikein hyvä jatkaa harjoittelua kohti ensi vuoden kisoja. Tällä kaudella tulikin jo kisakokemusta hankittua ihan mukava aloitusannos, sillä tämän ensimmäisen yhteisen puolen vuoden aikana estestartteja kertyi Vaken kanssa 60-80 cm tasolla yhteensä 14. Ruusukkeitakin Vake toi punavalkoiset mukaanluettuna 9 kappaletta, eli on se vaan aika mainio tätikuljetin.

lauantai 29. marraskuuta 2014

Höseltävä kuski kavaleteilla ja jumppasarjalla

Viime viikolla estetreeni Vaken kanssa jäi väliin koulukisojen osuttua samalle aamulle, ja niinpä tuli siis kaksi viikkoa totaalista hyppytaukoa. Tänä sunnuntaina ollaan kuitenkin menossa Äimärautiolle seuraestekisoihin, joten onneksi sentään tänään päästiin ottamaan maneesilla muutamat hypyt. Kisojen takia pidettiin hyppyjen määrä pienenä, eli mentiin ensin sileän harjoituksia sekä kavaletteja ja lopuksi muutama kerta jumppasarjaa. Harmillisesti se kahdenkin viikon hyppäämättömyys näkyy ja tuntuu omassa ratsastuksessa siten että paras tuntuma hommaan katoaa. Ylipäänsä en ole päässyt viimeisten parin viikon aikana Vaken satulaan läheskään riittävän usein, joten nyt piti vähän hakea taas tuntumaa poniinkin. Vake on selvästi ollut rauhoittumaan päin ja ope kertoikin että se ei ole tunneilla säikkyillyt tai tehnyt mitään muutakaan normaalista poikkeavaa. Tänään jo sitten melkein tulikin ikävä niitä energisempiä päiviä sillä poni oli niin tahmea ja hidas, mutta toki on ehdottoman hyvä että Vake on jälleen löytänyt lunkin ja hötkyilemättömän elämänasenteensa. Maneesissa meno sujui siis aika lailla rennoissa merkeissä heti alusta alkaen.

Verryttelimme aluksi ravissa tarkistaen suoruutta pituushalkaisijalla sekä taivutellen volteilla. Vake oli tosiaan tänään kovin hitaalla päällä, ja arvaahan sen että homma meni omalta osaltani hyödyttömäksi pohkeella puskemiseksi. Vake olisi pitänyt herätellä liikkeelle ja reagoimaan pohkeeseen raipan avustuksella, mutta olin raipan kanssa liian varovainen. Etenkin kulmissa ja volteilla ravi pääsi hyytymään pahasti. Kun energia puuttui liikkeestä kokonaan niin ei tietysti löytynyt minkäänlaista pyöreyttäkään, vaan Vake puksutteli eteenpäin säästövaihteella taattuun alkeistuntityyliin kuskin puskiessa ja sählätessä minkä ehti. Luultavasti kova huhkimiseni sai Vaken vaan hidastumaan entisestään, eli lähestymistapani tilanteeseen oli täysin väärä. Laukassa oli aluksi parempi energia, mutta sitten sekin hyytyi ja oikein tunsin kuinka takajalat laahasivat ponnettomasti.

Suoruutta tarkistettiin vielä tehtävällä jossa ratsastettiin pitkän sivun alussa pohkeenväistöä pari metriä uralta sisälle, suoristettiin ja nostettiin laukka jatkaen suoraa linjaa uran sisäpuolella. Ensimmäisellä yrityksellä nousi väärä laukka kun en tehnyt riittävää suoristusta väistön päätteeksi vaan hätäilin noston kanssa, mutta tämän jälkeen sain myötälaukan nousemaan ja jatkumaan ongelmitta haluttua linjaa pitkin. Suurin vaikeus olikin ehkä nostojen hitaudessa. Loppua kohti nostot alkoivat uitenkin tapahtua napakammin ja laukka ylipäänsä sujua paremmin eteen.

Seuraavaksi oli vuorossa hieman kavalettiharjoituksia, jotka hienosti paljastivat sen miten paras ote hyppäämiseen häviää hyvin äkkiä jo parin viikon tauollakin. Ensin ylitimme ympyrällä kahta kavalettia, joiden etäisyys ympyrän kaarella oli kaksi laukka-askelta. Vake ylitti kavaletit ihan näppärästi vaikka laukkaa sai kyllä hoputella sujumaan terävämmin. Itse sen sijaan esitin täysin ylimitoitettuja mukautumisia, eli ylävartalo meni kavaletilla aivan liikaa eteen niin kuin kyseessä olisi ollut isompikin este. Ehkä tämä meni osaksi pienen alkujännityksen piikkiin, sillä toistojen myötä kavaletit alkoivat ylittyä mielestäni luontevammin mukautuen. Jatkoimme vielä kavaleteilla ja tulimme nyt pari kierrosta kuvan S-kiemuraa. Liikkeelle lähtiessä jouduin patistelemaan Vakea riittävään laukkaan, mutta tehtävälle päästessämme se alkoi edetä sujuvammin ja kaikki pikkuhypyt ja laukanvaihdot onnistuivat ihan mukavasti.

Lopuksi saimme vielä hypätä jumppasarjan muutamaan kertaan. Sarjaan kuului ristikko, pysty ja okseri yhden laukan väleillä ja ristikon edessä oli apuna ponnistuspuomi. Välit olivat lyhyet eli päälle viittä metriä, mikä meille passasi juuri hyvin. Aloitimme pienemmillä esteillä ja lopuksi pystyn ja okserin korkeudet olivat meille noin 75 cm. Vake oli edelleen kovin tahmea liikkumaan, ja kaarteessa ennen estelinjaa yritin turhaan puskea sitä eteenpäin. Estelinjalle päästyään Vake kuitenkin heräsi eloon ja laukkasi sarjalle sisään oikein hyvällä imulla. Parempihan se olisi saada kaarteisiinkin kunnon laukka ja säilyttää sama rytmi, mutta hyvä että poni herää edes estettä kohti mennessä. Sarjalla ope kehotti myötäämään kädellä vielä reilummin, ja ohjeisti että Vaken kanssa saa jumppasarjalla mennä mielellään vaikka ihan roikkuvalla ohjalla. Näin tein ja Vake sai kunnolla tilaa hyppyihinsä, tosin samalla se kyllä painui kaulastaan kovin pitkäksi ja matalaksi sekä sarjan väleissä että sen jälkeen. Esteet ylittyivät joka tapauksessa oikein sujuvasti hyvillä hypyillä.

Aikaa oli vielä tehdä kunnollinen loppuverkka ravissa. Ratsastimme kahdeksikkona lävistäjiä ja pääty-ympyröitä. Vake jatkoi säästömoodissa pohkeen takana liikkumista, mutta aivan lopuksi koettiin pieni onnistumisen pilkahdus kun sain asetuksen oikealle vihdoin läpi ja Vake alkoi liikkua hieman pyöreämmin. Jos olisin tästä saanut ratsastettua liikettä aktiivisemmaksi eteen niin homma olisi varmaan alkanut ihan toimia. Joka tapauksessa huomasin loppuverryttelyssä kykeneväni ratsastamaan paljon rennommin ja järkevämmin kuin koko tunnilla tähän asti, ja sen myötä myös Vake rentoutui selvästi ja hakeutui kohti sitä hieman pyöreämpää liikkumista.

Tunnista jäi sellainen vaikutelma että en löytänyt läheskään sitä rentoutta, rutiinia ja rytmiä kuin hyppäämisessä kuuluisi olla, vaan sähelsin koko ajan aivan liikaa ja jopa jähmetyin jännittämään sen sijaan että olisin pystynyt ratsastamaan rennon luontevasti. Tällaisella ratsastuksella saan kyllä äkkiä myös Vaken jännittymään, vaikka se muuten nyt näin rauhallinen onkin. Ei voi muuta sanoa kuin että onneksi huomisissa kisoissa mennään vain pienet luokat, sillä tällaisella menolla ei kyllä kasikymppiin ole asiaa.

torstai 27. marraskuuta 2014

Odotuksia paremmin

Torstain neljän ratsukon tunnille sain pitkästä aikaa Potterin. Potter ei ole suosikkejani, sillä en ole sillä oikein koskaan osannut ratsastaa. Otin kuitenkin positiivisen asenteen ja ajattelin että kiva mennä tällaisella hevosella joka harvemmin kohdalle sattuu.

Jatkoimme tänään edelleen sulkutaivutusten parissa. Työskentelimme aluksi pitkään käynnissä ennen kuin otettiin askeltakaan ravia tai laukkaa, ja jumpattiin hevosia huolellisesti pitkillä sivuilla tehtävillä sulkutaivutuksilla. Tällainen ohjelma oli Potterin kannalta varmaan todella hyvä, sillä se on jo vähän iäkkäämpi ja jäykkä ja vaatii kunnon lämmittelyn ennen kuin pystyy kovin pehmeästi liikkumaan. Aikaisemmista kerroista muistin että Potterilla täytyy takaosa saada liikkeelle ja pois jäykästä köpöttelystä, sillä niin kauan kun ei takaosan moottori toimi ollenkaan on tämä hevonen suustaan todella kova ja jähmeä. Huomasinkin Potterin olevan oikealta puolelta kuolaimessa aika vahvasti kiinni, mutta sulkutaivutuksia tehdessä se joutui hieman verryttelemään takajalkojaan ja sitä kautta myös tuntuma pääsi pehmenemään ja niska vähän myötäämään. Potter kyllä teki tunnollisesti mitä pyydettiin, mutta vaikeutena sulkutaivutuksissa taisi olla ensinnäkin hevosen jäykkyys sekä toisekseen kuskin vinous. Vasemmassa kierroksessa onnistuin aika luontevasti istumaan keskellä hevosta ja kohdistamaan ylävartalon oikealle linjalle, mutta oikeaan kierrokseen olin vinkkurassa ja paino pääsi putoamaan ulos vasemmalle. Vaikutti siltä että saadakseni itseni suoraksi jouduin oikeassa kierroksessa kohdistamaan katseen eri lailla kuin vasemmassa kierroksessa, eli enemmän ulos seinälle sen sijaan että olisin katsellut uraa pitkin eteenpäin. Tärkeää oli myös saada sulkutaivutuksissa pidäte kunnolla läpi, sillä silloin kun Potter puri kuolaimeen kiinni ja kiirehti eteenpäin ei se tietenkään taipunut pehmeästi sisäpohkeen ympäri vaan puski sivulle sisälapa edellä. Niinä hetkinä kun Potterin sai rentoutumaan ja rauhassa jäämään ratsastajan "alle" tuli taivutuksesta rehellisempi ja pehmeämpi.

Kun käynnissä oli saatu hevosia notkeammaksi otettiin mukaan laukkaa. Jatkoimme edelleen käynnissä sulkutaivutuksia pitkillä sivuilla, ja päädyissä laukattiin ympyröillä. Potterin laukka oli aluksi sen tyypillistä lyhyttä töksötystä johon en oikein saanut mitään otetta vaan tyydyin hoputtelemaan laukkaa reippaammaksi eteen. Sulkutaivutuksissa tuli kuitenkin pikkuhiljaa sellaisia loksahduksia joiden vaikutus heijastui myös laukkaan. Potter alkoi laukassa hakeutua pyöreämmälle kaulalle ja eteenratsastus ei enää ajanut sitä vain kiireisempään tikitykseen. Laukka muuttui näin ollen pehmeämmäksi ja helpommin istuttavaksi, jolloin puolestaan pystyin paremmin pitämään vakaan tuntuman ja istumaan liikaa heilumatta liikkeen mukana. Ope kehuikin ettei laukka ollut Potteriksi yhtään hullumpaa. Vasemmassa laukassa ei samaa pyöreyttä ensin löytynyt, ja suurin syy tähän taisi olla ratsukon vinous sekä puutteellinen ulko-ohjan tuntuma. Kun totesin sekä hevosen että ratsastajan kaatuvan ympyrällä sisäänpäin ulko-ohjan roikkuessa löysänä otin käyttöön vanhan hyväksi havaitun niksin eli käänsin katsetta reilusti ulos ympyrältä. Tämän ansiosta pääsin istumaan keskellä hevosta ja "löysin" oman ulkokylkeni sekä ulko-ohjan tuntuman. Saman tien Potterkin lopetti pahimman lapaliirtonsa ja alkoi hakeutua pyöreämmäksi tuntumalle. Siitä huolimatta vasen laukka jäi jossain määrin vinoksi, mutta sentään liike pehmeni ja pyöristyi niin että yleisfiilis oli jo huomattavasti parempi.

Ravia mentiin vasta aivan tunnin lopuksi. Kokeilin sekä harjoitusravissa istumista että keventämistä. Sulkutaivutusten ja laukkatyöskentelyn jälkeen Potter liikkui ravissa jo aika mukavasti ja pehmeästi. Muoto pysyi rennon pyöreänä, ja pakostakin Potter liikkui jossain määrin oikein päin sillä harjoitusravissa pystyi ihan mukavasti istumaan. Potterillahan tunnetusti on sellainen ravi ettei siellä istu erkkikään jos hevonen kulkee selkä alhaalla. Yritin vielä ratsastaa liikettä vähän eteen, sillä tuntui että ravi jäi aika paljon paikoilleen pomppimaan. Sellaistahan se Potterin liike toki on, lyhyttä ja ylös eikä eteen suuntautuvaa. Yritykseni saada askelta venymään eteen edes millin verran tuottivat kuitenkin jotain tulosta, ja open palaute oli että Potter ravasi harvinaisen irtonaisena lavoistaan.

Tunnista Potterin kanssa tulikin lopulta paljon kivempi kuin osasin odottaa. Palkitsevaa, kun tällaisen jäykkiksen saa hieman pehmenemään, ja sulkutaivutusten hyödyn huomasi kyllä aika konkreettisesti. Istuntapalikoitakin sain ilokseni sen verran ruotuun että pystyin Potterin pomppulaukkaa asiallisesti ratsastamaan. Ehdottomasti onnistunein tunti minkä olen Potterilla koskaan ratsastanut!

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Tahmeaa ja epätasaista

Keskiviikon tunnille ratsukseni sattui Elmo. Elmo on niin hyvä tyyppi että se on aina mukavaa saada tunnille. Tästä kerrasta vaan valitettavasti tuli sellainen ettei ponin kanssa ihan parasta yhteistyötä löytynyt, vaan jouduin palaamaan maan pinnalle (onneksi vain kuvainnollisesti) sen suhteen mitä ne omat ratsastustaitoni oikein ovatkaan. Kivaa kuitenkin oli se että Elmo oli saanut uuden satulan, joka vaikutti niin ponin kuin ratsastajankin kannalta vanhaa lättänäpenkkiä paremmalta.

Tänään keskityimme aivan perusjuttuihin eli volttien ja siirtymisten ratsastamiseen. Voltteja tuli yksi kullekin sivulle ja uralla tehtiin siirtymisiä askellajista toiseen. Aluksi teimme myös pysähdyksiä käynnistä sekä peruutuksia tavoitteena saada painoa siirtymään paremmin takaosalle. Elmo peruutti hieman nihkeästi ja vinoon, ja näin ei idea etuosan kevenemisestä ihan toteutunut kun poni jäi röhnöttämään lavoilleen. Ope ohjeistikin alusta alkaen ratsastamaan Elmoa edestä ylöspäin ja pitämään sen tarpeeksi lyhyenä. Keskeiseksi ongelmaksi jäi joka tapauksessa se ettei liikkumisessa ollut riittävää energiaa ja aktiivisuutta, ja näin ollen ei ollut mitään mitä olisi alkeellisestikaan voinut koota. Elmo oli edestä kovin epätasainen, ja etenkin harjoitusravissa koin vaikeuksia pitää tuntuman tasaisena ja vakaana. Volteilla lavat karkailivat milloin minnekin ja poni oli kaikkea muuta kuin kahden ohjan ja pohkeen välissä. Epätasaisuus- ja tuntumaongelmiinkin olisi parempi eteenpäinpyrkimys varmasti auttanut paljon. Olisinkin saanut paljon topakammin ratsastaa eteenpäin ja ottaa raipankin avuksi jotta Elmon olisi saanut hereille ja etenemisvaihteelle.

Laukkaa mentiin isommilla pääty-ympyröillä tehden laukannosto aina lyhyen sivun keskeltä harjoitusravista. Elmon nostot lähtivät vähän viiveellä ja ensin ravissa eteenpäin juosten, ja syytän tästä sitä etten onnistunut nostoissa pitämään istunnalla pakettia kasassa. Pari nostoa tuli tehtyä käynnistäkin, ja ne lähtivät kyllä ihan napakasti. Laukka sai Elmon vähän reipastumaan ja heräämään niin että pitkillä sivuilla ravatessa sillä oli jo ihan hyväkin energia, mutta laukkaa sai kyllä silti ratsastaa pohkeella aktiiviseksi. Vasemmassa laukassa poni liiraili kovasti ympyrältä ulos, ja ope kehotti olemaan ulkoapujen kanssa todella napakka. Ulko-ohjaa sai tuoda kaulaan kiinni ja pientä vasta-asetustakin kokeilin. Laukassakaan ei oikein löytynyt pyöreää ja tasaista muotoa, mutta joka tapauksessa laukassa pystyi ihan kohtuullisen hyvin istumaan. Kuten ope asian ilmaisi ei laukka ollut niin kovin kulmikasta kuin Elmolla on usein ollut, ja tämä oli mahdollisesti satulanvaihdon aikaansaama muutos.

Loppuraveissa Elmo liikkui paremmin kuin koko tunnin aikana tähän asti, eli eteni paremmin omalla moottorilla ja pysyi edestä tasaisempana.Vähän pyöreämmäksikin se haki matalaan muotoon, ja ravasi aika rennon oloisena. Vinous seurasi silti edelleen mukana, joten eipä tunnin aikana oltu päästy oikein mihinkään. Jäi jossain määrin turhautunut olo kun ei tänään homma Elmon kanssa tahtonut toimia. Paremminkin olen sillä mielestäni ratsastanut, enkä ole varma mikä mätti tänään. Ainakin olin turhan varovainen ja tehoton aktivoimaan liikettä eteenpäin alusta alkaen, ja koin hankaluuksia istunnan ja käsien vakauden suhteen.

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Ensimmäinen Helppo A

Jussi. On se vaan hieno hevonen.
Seuramme vuoden viimeiset koulukisat käytiin harjoitustason kilpailuna, ja kun tarjolla oli A-merkin kouluohjelma niin tässäpä oli hyvä tilaisuus mennä kaikkien aikojen ensimmäinen helppo A -tason kisaratani. Saman A-merkin radan olen toki ratsastanut Jussilla pari kertaa kouluratakurssin yhteydessä, mutta "oikeat" kisat on tietysti vähän eri juttu. Ajattelin kyllä että A-merkin radan ei pitäisi mitenkään hurjasti erota helppo B -radan ratsastamisesta, varsinkin kun itsestäänselvä valintani oli mennä nivelsuitsituksella. Niinpä olin huolissani vain niistä samoista jutuista kuin kisojen yhteydessä yleensäkin: jumittuisiko Jussi radalle ja onnistuisinko istumaan kyydissä edes suunnilleen rentona. Kisajännitys jäi tällä kertaa oikeastaan kokonaan pois, eli toisin kuin edellisissä koulukisoissa en ottanut nyt oikein mitään paineita kisatilanteesta.

Olin tänään Jussin ensimmäinen ratsastaja, joten aloitin verryttelyn rennosti kevyessä ravissa ja annoin ohjaakin vähän pidemmäksi. Verryttely ratsastettiin maneesin päädyssä, joten tilaa ei valtavasti ollut mutta sain kuitenkin mielestäni ratsastettua ihan hyvin eteenkin. En tehnyt verryttelyssä mitään kovin erikoista, vaan lähinnä ratsastin askellajit läpi molempiin suuntiin tavoitteena notkeasti ja rennosti liikkuva hevonen. Sen verran monet kisat on jo Jussilla tullut mentyä että olen oppinut ettei verkassa kannata ruveta liikaa nyhräämään. Jussi vaikutti ihan hyvältä, liikkui eteen puskematta eikä ollut ohjalla kovin raskas. Pääasia kuitenkin että oma pää pysyi aika hyvin kasassa, eli sain ratsastettua verryttelyn rennosti ja järkevästi.

Aitojen sisällä ravailin ennen lähtömerkkiä keventäen, ja Jussi liikkui oikein hienosti. Vihdoin oli tilaa kokeilla kunnolla myös askeleen venytystä, ja Jussi esitti oikein energisen keskiravilävistäjän. Kun istuin lähtömerkin jälkeen alas harjoitusraviin hävisi liikkeestä se paras energia, mutta tämä oli odotettavissa. Tällä kertaa en kuitenkaan jännittänyt ja puristanut istunnalla niin että liike olisi hyytynyt kokonaan. Ohjelman alku ravissa sujuikin varsin mukavasti, ja ensimmäisistä neljästä arvostelukohdasta eli alkutervehdyksestä, volteista ja S-kiemurasta tuli numeroiksi pelkästään 6,5:ttä ja seiskaa. Pohkeenväistöt sen sijaan eivät kumpaankaan suuntaan onnistuneet kuin hyvin loivasti ja takaosan jäädessä jälkeen. Keskiravi pitkällä sivulla väistöjen välissä oli sekin kovin vaisu, ja ihmekö tuo jos ei askel veny kun ratsastaja pomppii ja puristaa satulassa kuin viimeistä päivää heti kun hevonen alkaa kasvattaa ravia. Keskiraviyritys kuitenkin sai Jussin nostamaan niskaa vähän ylemmäs, mikä oli vain hyvä juttu sillä hetkittäin se tahtoi pilkkiä liian syvään muotoon.

Väistöjen jälkeen seurasi vielä yksi niistä ohjelman hankalimmista kohdista, eli pysähdys ja peruutus. Tämä meni päin honkia, sillä jo pysähdykseen tullessa Jussi jyräsi eteen ja yritti ennakoida liikkeellelähtöä. Peruutus tapahtui kovasti vastustellen ja jouduin tekemään sen aika voimakkaalla kädellä. Ehdottomasti ratamme pahin notkahdus, ja tästä tulikin matalin numeromme (5,5). Sitten seurasi pätkä hieman uneliasta käyntiä, mutta olin luottavainen tulevan laukannoston suhteen. Vastalaukka uralla nousikin hyvin, mutta kurkin silti alas varmistaakseni että laukka oli tosiaankin vasen. Pitkän sivun lopussa Jussi pääsi tippumaan raville askeleen verran ennenaikaisesti, joten siirtymisestä tuli hiukan töksähtävä ja etupainoinen. Myös seuraavaa myötälaukannostoa Jussi hiukan ennakoi. Laukassa oli hyvä energia ja sujuvuus, mutta 10 metrin voltti meinasi mennä vähän käsijarrukäännökseksi. Hyvä siitä kuitenkin tuli, ja positiivista että uskalsin ratsastaa laukkaa ihan reilusti enkä jäänyt hissuttelemaan. Keskilaukka ympyrällä olisi saanut venyä enemmänkin, ja eteenratsastaessa muutoin niin hyvä raami pääsi valumaan matalammaksi. Kovin selkeää siirtymää lyhyempään laukkaan en uskaltanut ympyrän jälkeen tehdä, sillä laukka olisi saattanut pudota kokonaan pois.

Laukan jälkeen keskiravilävistäjällä Jussi lähti jo paremmin eteen, muttei vieläkään oikein tarpeeksi. Toinen vastalaukannosto viivästyi hieman Jussin jäädessä käynnissä torkkumaan. Käytin tämän seurauksena nostossa ulkopohjetta niin voimakkaasti että ajauduttiin jonkin verran uran sisäpuolelle. Vasemmassa laukassa ratsastettavalla voltilla ja keskilaukkaympyrällä minulla oli hyvä ja varma fiilis, siitäkin huolimatta että Jussi ei kovin terävästi lähtenyt venyttämään keskilaukkaa. Viimeisellä laukkalävistäjällä pyrin pitämään Jussin niskaa ylhäällä sillä kokemuksesta tiesin sen sukeltavan laukkalävistäjällä liian linkkuun. Vähän linkkuun se meni silti. Lopputervehdykseen kääntyessä tuntui siltä että harjoitusravissa pystyi jo ihan istumaankin, eli taisin olla rennompi kuin alkuradasta.



Kokonaisuutena rata oli ihan jees. Ei jumituttu (jee!) ja ei mitään pahoja kämmejä. Raviohjelman alku ja myötälaukkaosuudet olivat sujuvia ja niihin voi olla tyytyväinen. Vaikka ihan mukavasti menikin niin silti jäi pieni alisuoriutumisen fiilis kun vertaa tätä siihen miten hyvin tunneilla parhaimmillaan menee. Toisaalta verrattuna aikaisempiin kisaratoihimme ja niistä etenkin niihin jumituskertoihin tämä oli oikein kelpo suoritus. Isoin miinus on se että vaikken varsinaisesti jännittänytkään niin nopeasti toisiaan seuraaviin tehtäviin keskittyessäni istunta meni jälleen kaameaksi etunojakönötykseksi ja jalat pääsivät jännittymään ylös. Tunneilla onnistun jo istumaan Jussin selässä vähän nätimminkin, mutta kisaradalla puskee vanha könötys väistämättä esiin. Nyt en kuitenkaan onneksi puristanut ja jännittänyt istunnalla niin pahasti että se olisi jarruttanut hevoselta kaiken liikkeen pois.

Tasaisesta ja ihan kivasta suorituksesta saimme tasaiset ja ihan kivat pisteet: enimmäkseen kuutta ja kuutta puolta ja kokonaistulos oli 62,59%. Palaute tuomarilta oli että vielä lisää energiaa ja terävyyttä. Sitä ennen pitäisi varmaan oppia jotenkin istumaan kun jo tässä mummoravissakin pakka leviää. Joka tapauksessa tämä tasaisen varma suoritus riitti johtopaikkaan, ja johto piti loppuun asti eli bonuksena tuli luokan voitto. Enpä osannut etukäteen odottaa sinivalkoista ruusuketta ensimmäisestä helpon A:n startista! Jussilla olen ehtinyt mennä sen verran monta kisastarttia että niiden pohjalta on hyvä tarkastella kehitystä: marraskuussa 2011 alkoi tämä kisataival helppo C -luokassa 61% tuloksella, ja nyt tasan kolme vuotta myöhemmin mentiin menestyksekkäästi A:ta. Kai tämä kertoo siitä että tällainen lahjatonkin ratsastelija voi ahkeralla harjoittelulla (ja hyvässä opetuksessa) hiljalleen edistyä?

lauantai 22. marraskuuta 2014

Lumisten puiden keskellä

Tänäkin viikonloppuna pääsin maastoon Vaken kanssa. Maassa oli nyt lunta sen verran että maisema näytti varsinkin metsässä kovin talviselta. Lumen kuorruttamalla tiellä päästiin nyt menomatkasta laukkaamaankin. Hölmösti vähän jännitin laukkaa etukäteen, mutta sehän sujui todella leppoisasti ja laukassa Vake pärski rentoutuneena. Vake oli reissun ainoa "hidas" hevonen, ja laukassa pääsikin käymään vaihteeksi niin että välimatka muihin ratsukoihin venyi sillä Vakella ei erityisempää kiirettä ollut. Tässä suhteessa se oli todellakin rauhallinen oma itsensä. Laukan jälkeen käännyttiin metsäosuudelle. Metsässä laukan tuoma rentous hieman karisi ja Vake oli valppaana ja varuillaan. Pari säpsähdystä ja hypähdystä pääsi tapahtumaan, sillä höpsö Vake säikähti pariin otteeseen puiden oksilta lautasilleen tippuvaa lunta. Käynnissä poni siis oli turhan jännittynyt.

Kotimatka tietä pitkin mentiin reipasta ravia, ja kun seurueen suomenhevoset ja WPB lähtivät edeltä oikein venyvällä askeleella niin töppöjalka-Vakehan ei millään pysynyt kannoilla. Niinpä tulla kipitimme yksinään jälkijunassa, mutta onneksi se ei Vakea häirinnyt ja ravissa se liikkui kavereiden karkaamisesta huolimatta rennommin kuin käynnissä. Mukavaa että maasto sujui nyt laukkaamisineen kaikkineen hyvin, mutta on vähän ikävää että Vake-parka ei ihan kunnolla pääse metsässä rentoutumaan. Ylimääräistä virtaa sillä ei nyt vaikuta olevan, mutta jokin sitä meinaa aina huolestuttaa. Olisikohan siitä apua ettei Vake joutuisi kulkemaan joukon viimeisenä ja näin ollen pälyilemään koko ajan taakseen?

torstai 20. marraskuuta 2014

Lisää asetuksia ja taivutuksia

Olin myös tänä torstaina pienryhmätunnilla, joka toimi viimeisenä ratsastuskertanani Jussilla ennen sunnuntain kisoja. Jussi olikin tällä kertaa ihan omilta jäljiltäni, sillä eilen ratsastin sillä päivän viimeisenä ja tänään taas ensimmäisenä. Sain muuten nyt käsiini videomateriaalia minun ja Jussin menosta kahden viikon takaisella tunnilla, ja lisäsin videon kyseisen postauksen yhteyteen.

Tänään aloitettiin tunti hieman erilaisella alkuverryttelyllä, eli ravaten reilusti pidemmällä ohjalla ja aivan kevyellä tuntumalla tavoitellen rentoa eteen-alas venytystä. Tällainen rento aloitus oli mukava, vaikka huomasinkin että pitkällä ohjalla ratsastaen en osannut mm. asettaa yhtä helposti kuin "normaalilla" tuntumalla. Nyt siis joutui pakostakin ottamaan pohkeita ja istuntaa enemmän käyttöön kun ei voinut turvautua ohjaan siinä määrin kuin tavallisesti. Kun sain asettamiseen ideaa ja ratsastin samalla pohkeesta eteen lähti Jussi ihan mukavasti pyöristymään ja venyttämään kaulaa alas, ja rentona se ainakin liikkui vaikka kaikista irtonaisinta ei sen liike vielä näin alkutunnista ollut.

Rennon keventelyn jälkeen otettiin ohjat lyhyemmäksi normaalille tuntumalle ja jatkettiin käynnissä. Ratsastimme nyt pituushalkaisijaa, jonka alkuun tuli voltti ja tästä jatkettiin sulkutaivutuksessa etuosa pituushalkaisijan suuntaisesti. Puolenvälin jälkeen tuli suoristus ja voltti toiseen suuntaan sekä sulkutaivutusta toiselle puolelle. Sulkutaivutus vasemmalle sujui ihanan vaivattomasti, parhaimmillaan lähes ajatuksen voimalla. Ope kehotti tekemään vielä pieniä kohottavia ja etuosaa hidastavia pidätteitä, ja tätä kautta löytyi liikkeen aikana todella hieno ryhdikäs raamikin. Sulkutaivutus oikealle oli huomattavasti vaivalloisempaa, enkä saanut Jussia aivan rehellisesti taipumaan oikeasta kyljestään. Kuuliaisesti se kyllä kulki sivuttaisliikettä etuosa pituushalkaisijalla, mutta tämä jäi liikaa pohkeenväistöä muistuttavaksi sen sijaan että vasen kylki olisi venynyt kunnolla ja oikea lapa lakannut puskemasta liikkeen suuntaan. Koin tässä tilanteessa vaikeuksia istua keskellä hevosta ja oman painoni avulla ohjata sitä haluttuun poikitukseen ja taivutukseen, sillä väkisinkin paino tuntui roikkuvan vasemmalla kyljellä hankaloittamassa tilannetta entisestään.

Laukkaa työstettiin ympyröillä, ja tehtävänä oli edellistuntien tapaan vaihdella myötä- ja vasta-asetuksen välillä. Vasemmassa laukassa vasta-asetuksesta olikin huomattavaa apua, ja sain samalla suoristettua etuosaa oikealta vasemmalle. Tätä kautta koko laukan laatu ja pyöreys parani, mutta muoto painui helposti liian matalaksi ja etupainoiseksi. Ope myös vinkkasi että mikäli Jussi tuntuu laukkaavan kovasti takaosa vasemmalla kannattaa tarkistaa istunta, eli korjata oikealla roikkuva oma paino ja vasemmalle kallistuva ylävartalo. Jussilla kun on taipumusta tuoda takaosa vasemmalle niin se voi olla tällaisille jutuille hyvinkin herkkä. Oikeassa laukassa Jussi oli tälläkin kertaa parempi, eli suorempi, ryhdikkäämpi ja kevyempikin. Opelta tuli kehuja siitä että meno näytti pehmeältä, mutta itse olisin vielä toivonut tuntumaa rennommaksi.

Tältä pohjalta sitten starttaamme sunnuntaina A-merkin kouluohjelman. Jos Jussi toimii kisoissa läheskään yhtä hyvin kuin tunnilla (tai siis jos itse pystyn ratsastamaan läheskään samalla lailla) niin hyvin sen pitäisi mennä.

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Kisavalmistautumista siirtymisten parissa

Keskiviikon tunnilla olin jälleen Jussin satulassa. Tällä kertaa jopa ehdin ja sain aikaiseksi venytellä kotona vartin verran ennen tallille lähtöä, ja pienet viimehetken venytykset tein vielä selästä käsin alkukäyntien aikana. Ainakin tuntui että tämä pieni panostus auttoi istunnan suhteen jonkin verran. Jussikin oli valmiiksi verrytelty sillä se jatkoi suoraan edelliseltä tunnilta. Harjoitusravissa istuminen onnistui tänään mielestäni yllättävän hyvin, mihin saattoi vaikuttaa venyttelyn ansiosta hieman irtonaisemmat lonkat sekä se että hevonen oli vetristynyt jo edellisellä tunnilla.

Tänään ratsastimme voltteja ja siirtymisiä. Voltteja tehtiin pari-kolme kummallekin pitkälle sivulle, ensin käynnissä ja sitten kevyessä sekä harjoitusravissa. Lisäksi ratsastettiin uralla siirtymisiä käyntiin sekä siirtymisiä ravin sisällä eli askeleen pidennystä ja lyhentämistä. Jussi ei ollut mahdottoman raskas ohjalla, mutta silti tuntui että se mennä puksutti ravissa aivan liian etupainoisena. Ope kysyikin tuntuuko siltä kuin hevonen juoksisi koko ajan lavoilleen, ja totesin että juuri siltä tämä tuntuu. Ainakin onnistuin siis huomaamaan sen mikä touhussa mätti enkä hämääntynyt kaarella olevasta kaulasta. Open neuvo oli että muodon voi antaa vähän vaihdella ja ratsastaa volteilla hevosta avoimempaankin muotoon jotta etuosaa saisi kohoamaan ylös. Volteilla pääsi sitten monesti käymään niin että unohduin tuijottelemaan hevosen niskaa ja tarkkailemaan painuiko muoto liian matalaksi ja syväksi, ja tällöin volttien muoto saattoi lipsahtaa hassuksi ylileveäksi soikioksi.

Laukassa mentiin samaa tehtävää, eli voltit ja siirtymisiä laukan ja ravin välillä. Jussi laukkasi ihan mukavassa raamissa molempiin suuntiin, ja voltit pääsin kääntämään aika hyvässä tasapainossa. Ope kuitenkin varoitti menemästä volteilla hevosen edelle, eli istunta meinasi hieman työntää hevosta kiireiseksi. Sain keskittyä hakemaan luontevaa istuntaa liikkeen mukana, ja hetkittäin se kyllä löytyikin kunhan muistin että eteen ratsastaa vain pohje eikä istunta lähde yhtään tuuppimaan. Siirtymisiä laukasta raviin oli tarkoitus ajoittaa myös volteille, ja voltilla tehtynä siirtymisistä tulikin parempia ja vähemmän etupainoisia kuin uralla tehtynä. Sain onnistumaan ainakin muutaman siirtymisen joissa raviin päästiin kuskin pysyessä vakaasti pystyssä ja hevosen säilyessä melko kevyenä ja "kasassa". Ei siis yhtään hassumpaa kun ottaa huomioon millaisia etupainoisuusongelmia näissä alaspäin siirtymisissä minulla Jussin kanssa usein on. Itse asiassa tänään kinkkisemmältä vaikuttivat laukannostot, sillä niissä en malttanut istua pystyssä ja hiljaa vaan lähdin aina keikauttamaan ylävartaloani noston hetkellä eteenpäin.

Loppuraveissa taivuteltiin isommilla ympyröillä ja keskiravipätkiäkin sai kokeilla. Jussi liikkui laukan jälkeen hyvinkin elastisen oloisena, eli ravissa alkoi olla sellaista tuntua kuin parhaimmillaan Jussilta löytyy. Tällaisesta ravista askel lähti mukavasti pidentymään, ja niillä parilla keskiravipätkällä mitä ehdin tehdä oli ihanan lennokas olo.

Ei varsinaisesti mitään uutta auringon alla tänään, mutta ihan kelpo menoa. Alkutunnin lavoille jyräävän ja lopputunnin kevyempänä ja elastisempana ravaavan hevosen välillä oli ainakin selkeä ero, ja laukka toimi tänään aika mukavasti. Nykyään melkeinpä koen laukan Jussilla mukavammaksi askellajiksi ratsastaa kuin tämän hevosen ehdottomasti parhaan askellajin eli ravin, suurelta osin varmaankin siksi että laukassa minun on niin paljon helpompaa istua. Kisojen kannalta suurimpana haasteena näenkin sen riskin että en saa ravissa istuntaa rennoksi vaan istunta pääsee jarruttamaan Jussilta kaiken eteenpäinpyrkimyksen pois. Venyttelyt on siis syytä muistaa tulevinakin päivinä.

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Sunnuntaikävelyllä

Kisalauantain jälkeen sunnuntain estetunti jäi luonnollisestikin pois ohjelmasta, ja sen sijaan kävimme Vaken kanssa iltapäivällä tekemässä kevyen maastolenkin kolmen muun ratsukon seurassa. Lenkki oli käyntipainotteinen ihan jo olosuhteiden pakostakin, sillä maa oli jäätynyt kovaksi. Tiellä pystyimme myös ravaamaan, mutta metsäosuudella oli paikoin aika liukastakin. Maa oli saanut ohuen lumipeitteen, joka teki tunnelmasta talvisemman. Lämpötilan ollessa nollan tuntumassa matkan aikana piti kuitenkin ottaa pari pysähdystä tierojen irrottamiseksi. Menimme siis tutun talvireitin, jolla näin rauhallista vauhtia edeten vierähti tunti. Vake meni oikein nätisti ja oli huomattavasti rennompi kuin "villimaastossa" kaksi viikkoa sitten. Juuri kotipihaan palatessamme se tosin huolestui kovasti tuijottelemaan kauempana kulkevaa koiranulkoiluttajaa, mutta muutoin maasto meni tosi leppoisasti ja olin itsekin rennolla mielellä liikkeellä. Niinpä maastoköpöttely toimi uskoakseni meille molemmille hyvänä palautteluna kisapäivän jälkeen.

lauantai 15. marraskuuta 2014

Maneesikisat ihan mukavasti

Söpö pieni Vake ja söpö pieni ruusuke.
Marraskuisena lauantaina käytiin Tallinmäen hallisarjan ensimmäinen osakilpailu pakkassäässä. Nämä olivatkin minulle ja Vakelle ensimmäiset yhteiset maneesikisat, jotka siis hypättiin samassa naapuritallin maneesissa jossa olemme treenailleet kahtena edellisenä viikonloppuna. Luokkamme olivat tänään 60 cm arvostelulla A.1.0 sekä 70 cm arvostelulla 367.1. Vaikka etukäteen olinkin vähän haikaillut kasikymppiä niin kisapäivänä nämä pienemmät luokat tuntuivat meille ehdottomasti oikealta ratkaisulta. Tavoitteenani oli ensisijaisesti saada sujuvat ja rennot radat asiallisella ratsastuksella ilman ylimääräistä sähläämistä, ja laatimastani muistettavien asioiden listasta tuli vähän turhankin pitkä mielessä pidettäväksi (hengitä, kädet rentoina, älä mene liikkeen edelle, älä aja estettä kohti, katso ylös, ole rauhallinen jne.).

Alkuverryttelynä niin ratsulle kuin ratsastajallekin toimi kilometrin kävely tallilta maneesille taluttaen. Vaken tarhakaveri Uuno kulki kanssamme samaa matkaa. En tiedä tarttuiko pieni jännitykseni Vakeen, sillä se tähyili ympäristöä valppaan oloisena koko matkan. Maneesilla oltiin aika sopivasti ennen oman verryttelyryhmän alkua. Kun pääsimme maneesiin annoin Vaken ensin vähän tutustua katsomopäätyyn ja sitten aloitimme ravissa. Vaken huomio oli ympäristön katselussa, ja se oli jännittyneen oloinen. Tänään jännitys kanavoitui siten että poni hidasteli ja jumitti eikä kuunnellut pohjetta. Yritin lieventää meidän molempien jännitystä höpisemällä Vakelle ääneen kehuja ja rauhoittelevia sanoja. Kun päästiin laukkaamaan alkoi kommunikaatio pelata vähän paremmin, mutta sorruin varmaan silti aikamoiseen puskemiseen. Verryttelyhypyt sujuivat kuitenkin ilman ongelmia. 

Starttivuoromme oli verryttelyryhmässä kolmantena. Kun sain lähtömerkin ja aloin nostaa laukkaa heittäytyi Vake temppuilemaan loikaten äkkiä pää alhaalla sivulle ja kohti ulos johtavaa ovea. Tämän pienen pomppuilun jälkeen sain sen laukkaan, enkä ehtinyt jäädä asiaa onneksi pohtimaan sillä matkamme kävi jo kohti ensimmäistä estettä. Tämä ylittyi reippaasti, mutta esteen jälkeen jäin säätämään jotain aivan ihmeellistä sillä kuvittelin vasemman ohjan olevan jotenkin hassusti kädessä. Ennen kakkosestettä sain ohjat järjestykseen ja Vakekin ehti vaihtaa myötälaukkaan. Kakkos- ja kolmoseste menivät muistaakseni ihan sujuvasti, mutta sen jälkeen alkoi ponnistuspaikkojen kanssa sählääminen ja loput esteet taidettiin mennä kaikki miniaskeleen kanssa. Itse onnistuin hienosti sukeltelemaan hyppyihin ennen ponia, ja kuudennelle esteelle lähestyessä keskittymiseni oli jälleen epäolennaisuuksissa vasemman jalustimen ollessa liikaa varpailla. Näin räpiköimme seitsemän esteen radan loppuun Vaken mönkiessä kiltisti jokaisen esteen yli puhtaasti, eli saimme maneesin ovella punavalkoisen miniruusukkeen palkinnoksi. Rata oli kyllä kaikkea muuta kuin tyylinäyte ja en todellakaan ollut tyytyväinen omaan ratsastukseeni. Videolle tämä suoritus ei tallentunut, mutta eipä siinä mitään näkemisen arvoista olisi ollutkaan.

Ei siis auttanut muu kuin lähteä ratsastamaan 70 sentin rata paremmin. Palattuamme pienen odottelun jälkeen maneesiin verryttelemään Vake oli ensin taas jännittyneen oloinen, mutta katsomopäädyn jännittäminen helpotti onneksi pian. Edelleen tosin liikkuminen oli kovin nihkeää ja vaikutti siltä ettei koko homma enää hirveästi kiinnostanut Vakea. Laukkakin käynnistyi tahmeasti, ja pystylle ottamamme verkkahypyt olivat myös vähän raskassoutuisia. Kertaalleen Vake roikaisi hitaasta vauhdista hypyn kauempaa kuin osasin ennakoida, ja jäin kunnolla jälkeen tömähtäen satulaan aika holtittomasti. Ope käski tässä vaiheessa pitää katseen maneesin yläikkunoissa, ja tajusin täysin unohtaneeni noudattaa tätä kohtaa muistilistaltani. Katse ylhäällä pysyen loput verkkahypyt sujuivat hyvin, ja okseria hypätessä sain jo Vaken heräämäänkin niin että se alkoi imeä eteenpäin sujuvammassa laukassa. Verryttelyn lopulla meno alkoi siis tuntua jo siltä kuin pitääkin.

70 cm ratapiirros, Annelle kiitos tästä.
Nyt lähtövuoromme oli heti ryhmän toisena. Ravailin muutaman voltin ja nostin ravista laukan. Vake lähti hyvin liikkeelle muttei kuitenkaan yrittänyt tällä kertaa mitään omia pomppuja. Ykkösesteelle mentiin hyvässä rytmissä ja paikka löytyi helposti. Kakkosesteelle mentiin edelleen sujuvaa hyvää laukkaa ja homma sujui kuin rasvattu. Parempaa alkua ei ratamme olisi voinut saada, ja minulle tuli oikein hyvä fiilis kun meno tuntui näin hyvältä. Kolmosesteelle mennessä hihkuin ääneen Vakelle aiheellisia kehuja. Kolmoselle mentiin vähän pohjaan, mutta matka jatkui sujuvasti. Nelonen ylittyi nätisti, mutta sen jälkeen paras imu laukasta alkoi jo hyytyä. Viitoselle tultiin aika veltosti, ja kuutosokserille kaartaessa sain jo ihan usuttaa Vakea eteen. Suora linja kuutoselta seiskalle oli kuitenkin ihan sujuva, ja näin kurvasimme puhtaan ensimmäisen vaiheen suorittaneena toiseen vaiheeseen.

Toisen vaiheen aloittava lankkupysty ylittyi hyvästä paikasta, ja silmänräpäyksen verran suunnittelin kääntäväni seuraavalle esteelle tiukasti ennen vastaantulevaa viitosestettä. Nopea tilannearvioni kuitenkin suositteli tämän esteen kiertämistä jottei käännöksestä tulisi liian tiukka ja laukkaasyövä ja jottei Vake erehtyisi luulemaan nenän eteen tulevaa estettä hypättäväksi. Esteen takaa kiertäenkin saimme kuitenkin jonkinlaisen oikoreitin. Ysille tultiin vähän hyytyen, ja yli mentiin hassulla koikkaloikalla. En ollut hassun hypyn jälkeen kääntymässä aivan niin nopeasti kuin olisi ollut mahdollista, vaan kaarteeseen tuhlaantui hieman ylimääräistä aikaa vaikka jälleen oikotien otimmekin. Kympille tultiin edelleen hyytyen, mutta ylitimme tämänkin esteen puhtaasti. Kaarteessa viimeiselle linjalle maiskutin kovasti ja pohje kannusti Vakea eteen. Okserille tuli hyvä venytys ja kuusi askelta viimeiselle pystylle sujuivat mukavasti eteen. Sitten vielä kurvaus maalilinjan yli, ja suorituksemme oli siinä. Onnistumisen riemu oli päällimmäisin tunne, sillä rata oli ajoittaista hyytymistä lukuunottamatta mielestäni oikein hyvä. Toki laukka olisi saanut olla energisempääkin, mutta 60 sentin rataamme verrattuna parannus oli huikea ja tässä oli todellakin jo ihan oikea tekemisen meininki. Ratsastuksestani oli jäänyt älytön sähläys pois ja keskittyminen oli nyt kohdillaan, ja Vakekin meni varmasti, tasaisesti ja rennosti.



Pakollinen palkintoposeeraus. Kuva: Anne
Nollaradasta huolimatta en uskonut meillä olevan mahdollisuuksia sijoituksille, sillä arvelin meidän olevan auttamatta liian hitaita. Vaan kuinka ollakaan kakkosvaiheen tiemme olivat sen verran taloudellisia että hitaasta vauhdista huolimatta aikamme riitti neljänteen sijaan ja meidät kuulutettiin palkintojenjakoon! Kolmannesta sijastakin jäätin vain alle 0,4 sekuntia. Luokassa oli 12 starttia, joten virallisen sijoittumissäännön mukaan ei kai olisi kuulunut palkita kuin kolme, mutta näissä kisoissa nyt neljäskin sijoittui ja niinpä saimme miniruusukkeen seuraksi vielä ihan oikeankin, punaisen ruusukkeen. Kisoista jäi lopulta oikein hyvä mieli onnistuneen radan ja sen tuoman sijoituksen myötä. On näköjään toimiva strategia hypätä ensin pienempi luokka ja jättää liiat jännitykset ja tumpeloinnit sinne jotta toisen ja isomman radan pääsee ratsastamaan paremmassa henkisessä tilassa.



Videosta kiitos Katrille!

torstai 13. marraskuuta 2014

Myötäistä ja vastaista asetusta ja taivutusta

Mahduin tälläkin viikolla mukaan torstain pienryhmätunnille, ja sain näin kisojen alla mennä jälleen Jussilla. Etukäteen lupasin itselleni että tänään en muuten lähde Jussin kanssa minkäänlaiseen vetokilpaan, enkä yksinkertaisesti suostu ratsastamaan vahvalla kädellä vaan pidän tuntuman kevyenä vaikka mikä olisi. Kuinka ollakaan tunnin aiheena olikin juuri sopivasti asetus ja tuntuma.

Aloitimme käynnissä ja sen jälkeen ravissa vaihdellen myötä- ja vasta-asetuksen välillä niin suoralla uralla kuin ympyröilläkin. Asetukseen odotettiin ensin myötäys yhdelle puolelle, minkä jälkeen vaihdettiin asetuksen puolta ja jälleen pyydettiin hevonen myötäämään. Sain tehtyä asetukset mielestäni aika hyvin, ja Jussin kanssa ne olivat toimiva tapa löytää myös käynnissä pyöreyttä ja keveyttä. Kun hevonen vastasi asetuksiin melko helposti myödäten niin oli helppoa pitää tuntuma ja asetukset pehmeinä. Käynnissä Jussi myötäsi ehkä vähän ylipyöreäksi ja liian matalaan muotoon, mutta ravissa löytyi todella kiva muoto tasaisella kevyellä tuntumalla. Ope vinkkasi vielä että siinä vaiheessa kun hevonen toimii ja vastaa asetuksiin näin hyvin niin siltä voi alkaa pyytää sitten vähän enemmänkin, eli muotoa korkeammaksi ja etuosaa ylös ja ravia isommaksi samalla kun jatkaa rauhallista työskentelyä asetusten kanssa.

Seuraavaksi jäimme ympyrälle, missä jumpattiin ensin käynnissä vasta- ja sulkutaivutuksia. Tehtävänantona oli ratsastaa ensin pätkissä vastataivutusta ympyrällä, eli asetus ulos ja takaosan väistätys ulos ympyrältä samalla kun etuosa ja otsa seuraavat ympyrän uraa. Näin saatiin hevosen sisäkylkeä venymään hevosen taipuessa ympyrään nähden päinvastaiseen suuntaan. Varsinkin vasempaan kierrokseen vastataivutus oli älyttömän hyvä liike Jussin suoristamiseen ja notkistamiseen. Hyvin kuuliaisesti se tehtävän suoritti, ja liikkeen myötä raami parani huomattavasti. Enemmänkin tosin olisi etuosa voinut vielä keventyä ja kohota ylöspäin. Tärkein muistettava juttu vastataivutuksessa oli pitää oma rintakehä ja katse ympyrän kaaren suuntaan, jolloin menosuunta pysyi selkeänä ja istunta keskellä hevosta.

Vastataivutuksen jälkeen vaihdettiin sulkutaivutukseen, eli hevonen taipui nyt menosuuntaan ja takaosa tuli ympyrän kaaren sisäpuolelle. Sulkutaivutuksessa piti varoa ratsastamasta poikitusta liian jyrkästi, sillä Jussi tällaista helposti tarjosi, ja vasemmassa kierroksessa ulkoavuilla piti tuoda oikea lapa riittävästi mukaan liikkeeseen. Sulkutaivutus toimi sekin erinomaisena suoruutta parantavana liikkeenä, ja hetkittäin sain Jussin nousemaan mielestäni jo vähän korkeampaankin muotoon.

Ympyrällä myös laukattiin molempiin suuntiin sen jälkeen kun kyseiseen suuntaan oli ensin notkisteltu vasta- ja sulkutaivutusten parissa. Taivutusväistöt olivat varmasti tehneet tehtävänsä, sillä laukassakin Jussi toimi oikein kivasti ja tuntumakin säilyi kohtalaisen kevyenä. Verrattuna viikko sitten laukassa käymäämme kovaan veto- ja ohjassaroikkumiskisaan meininki oli nyt täysin toinen, eli tänään onnistui jopa laukassa pehmeän tuntuman säilyttäminen!

Tästä kerrasta jäi kyllä hyvä mieli etenkin siksi että kerrankin onnistuin ratsastamaan Jussin näin kevyellä kädellä. En tiedä johtuiko tämä siitä että olin vain päättänyt ratsastavani tänään kevyellä kädellä, vai siitä että Jussi tuli asetusten sekä taivutusväistöjen kautta niin hyväksi ettei vetokilpailuun vaan yksinkertaisesti ajauduttu missään vaiheessa. Ainakin myötä- ja vasta-asetus sekä taivutusväistöt ympyrällä olivat todella hyödyllisiä tehtäviä, jotka todellakin toimivat suoruutta ja muotoa parantavina työkaluina sen sijaan että olisivat olleet vain tehtävän itsensä vuoksi tehtäviä "temppuja".

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Yllätysmöhkön satulassa

Keskiviikon tunnille sain todellisen yllätysratsun: Aten! Atella olen kautta aikain ratsastanut vain kahdesti, ja edellisen kerran yli kaksi ja puoli vuotta sitten. Atte-mammutti on sympaattinen muhkea suomenhevosruuna, ja jostain syystä sitä ei minulle ole tunneille useammin laitettu. Ehkä syynä on juuri se että Atte on tällainen hieman suurempi möhkö kun taas itse olen lähinnä ponikokoa. Olikin ihan hauskaa päästä pitkästä aikaa kokeilemaan tällaista vähän vieraammaksi jäänyttä ratsua.

Tunti alkoi käynnissä ja ravissa kolmikaarista kiemurauraa ratsastaen, ja kiemuran kaarien sisälle pyörytettiin vielä voltitkin. Atte lähti helposti pyöristymään kaulastaan ja liikkui rennon oloisena myödäten asetukseen molempiin suuntiin. Oikealle se oli kuitenkin notkeampi, kun taas vasemmalle asetuksen kanssa sai olla tarkempi. Käynnissä oli tehtävänantona käyttää tarpeen mukaan asetuksen tukena loivaa takaosan väistätystä. Yritinkin vasemmassa kierroksessa väistättää takaosaa ulos oikealle, mutta siitä ei tullut yhtään mitään. Atte vain jyräsi pidätettäni vastaan sen sijaan että takaosa olisi lähtenyt lainkaan väistöön. Väistöyritys meni näin ollen väkinäiseksi kinaamiseksi, ja ope totesi että koska Atte kuitenkin asettuu vasemmalle suhteellisen vaivattomasti voi väistöt jättää toiseen kertaan niin ettei tarvitse alkaa tapella hevosen kanssa. Ilman väistöjä päästiinkin menemään paljon rennommin ja paremmin asetukseen keskittyen. Volteilla Atte malttoi ravata hyvin, mutta suoralla pitkällä sivulla se pääsi välillä rymyämään eteenpäin pidätettä vasten ja etupainoiseksi valuen. Volteilla puolestaan olisi kuulemma saanut ratsastaa pohkeella enemmän, jotta raviin olisi tullut parempaa pontevuutta ja selkä ja takaosa reilummin käyttöön tällaisen letkeän lötkeän lompisimisen sijaan. Pohkeella ratsastushan se tuppaa usein unohtumaan silloin kun alla on tällainen eteenpäinpyrkivä hevonen.

Laukassa työskenneltiin pääty-ympyröillä, ja tehtävänä oli vaihdella myötä- ja vasta-asetuksen välillä odottaen että hevonen myötää asetukseen ja vaihtaen tämän jälkeen asetus rauhallisesti toiselle puolelle. Laukka on Atella heikko askellaji, ja oikeaan kierrokseen menimmekin aikamoista nelitahtihumputusta. Ohjan, pohkeen ja napakan istunnan yhteistyöllä olisi jotenkin pitänyt saada laukka tasapainotettua rullaamaan kolmitahtisempana, mutta en vain päässyt yhtään kärryille siitä kuinka tämän olisin saanut tehtyä. Kaiken lisäksi Atte puski sisäänpäin niin että ympyrämme uhkasi pienentyä, ja tilan loppuessa laukka putosi helposti pois. Ope neuvoi tauottamaan laukkaa välillä käyntiin sillä Atte ei kovin pitkissä pätkissä jaksa esittää kunnon laukkaa. Minun kanssani se ei kyllä esittänyt oikeaa laukkaa kunnolla niissä lyhyissäkään pätkissä.

Vasen laukka olikin onneksi jo ihan eri maailmasta. Tähän suuntaan laukka pyöri paljon kolmitahtisemmin ja paremmassa rytmissä ja tasapainossa niin että liikkeessä oli jonkinlaista kantoakin eikä vain eteenpäin kaatumista. Nyt Attea sai itse asiassa ratsastaa pohkeella ihan kunnolla jotta laukka pysyi tarpeeksi aktiivisena, ja pohkeella laukkaa sai kivasti ratsastettua myös ylöspäin eikä vain eteenpäin kiireiseksi. Muoto oli tasaisen pyöreä, mutta sain kuitenkin varoa ettei Atte päässyt painumaan liian matalaksi. Samalla toki sain ajatuksen kanssa pitää itsenikin pystyssä, sillä edestä hieman raskas Atte sai muutoin huomaamatta vedettyä kuskinkin etukenoon.

Loppuraveissa Atte ensin kaahasi etupainoisena laukan jäljiltä, mutta kun sain menoa ympyröillä rauhoitettua alkoi pidätekin mennä taas läpi ja hevonen malttaa paremmin. Jälleen sain olla tarkkana että pysyin ennen kaikkea itse pystyssä enkä lähtenyt valumaan hevosen mukana eteen. Lopulta löytyi hyvä ravi jossa Atella ei ollut kiire minnekään, ja kun jyrääminen loppui alkoi sujua myös korrekti eteen-alas-venytys jossa etuosa pysyi kevyenä ja pidäte läpi siitä huolimatta että muoto oli pidempi ja matalampi. Tunti päättyi näin ollen oikein hyvän oloiseen raviin.

Tunti Aten satulassa oli oikein mukava kokemus. Atte on rehti, reipas ja lupsakka joten kivaahan tällaisella hevosella on ratsastaa. Voisin kyllä jatkossa mennä tällä symppisruunalla useamminkin kuin parin vuoden välein!

lauantai 8. marraskuuta 2014

Rentous, rentous ja rentous

Tällä viikolla Tallinmäen maneesitunti oli poikkeuksellisesti jo lauantaina. Viime sunnuntain jälkeen en Vaken satulassa ollutkaan ollut, ja nyt pääsimme siis jatkamaan esteharjoituksia. Pikkuisen meinasin jännittää etukäteen kun muistelin Vaken viimeviikkoista virtapiikkiä, mutta nyt Vake vaikutti jo paljon rauhallisemmalta. Maneesiin päästyämme se ei kyttäillyt oikeastaan mitään, ja alkuverryttely ravissa sujui rennoissa ja leppoisissa merkeissä. Terävämminkin Vake olisi voinut varmaan liikkua ja taipua volteilla paremmin, mutta pyrin lähinnä vain säilyttämään tämän rennon fiiliksen ja välttämään turhaa painetta. Ravissa ylitimme ensin hieman maapuomeja loivasti kaarevalla uralla, ja kun nämä oli menty mallikkaasti muutamaan kertaan nostettiin laukka. Laukkatyöskentelykin alkoi rauhallisissa merkeissä, ja Vake tuntui oikeastaan vähän hitaalta. En tiedä teinkö sitten tässä kohtaa mahdollisesti virheen kun aloin vähän puskea Vakea reippaampaan laukkaan.

Verryttelytehtävänä ylitimme laukassa pientä kavalettijumppasarjaa kaarevalla uralla, ja jatkoimme tämän jälkeen lävistäjäristikolle sekä kulmassa olevalle kavaletille. En tiedä olinko äsken laittanut hieman liikaa painetta poniin vai jännitinkö alitajunnassani hyppyjen aloittamista, sillä nyt Vake lähti hieman "pompahtaen" laukkaan. Ensimmäinen tehtäväkierros meni kuitenkin oikein asiallisesti, ja Vake vaihtoi miniristikolla laukankin oikein hienosti. Seuraavalla kierroksella tapahtui ristikon jälkeen jotain kummaa. Nyt laukka ei ristikkoa ylittäessä vaihtunut, ja aloin juuri pyytää ulkopohkeella vaihtoa vasemmasta laukasta oikeaan kun Vake äkkiä jarrutti, veti pään alas ja loikkasi nopeasti sivulle vasemmalle. Horjahdin ja hetken aikaa luulin jo putoavani oikealta puolelta alas, mutta sain kuin sainkin pidettyä kiinni ja Vake pysähtyi heti äkkikäännöksen jälkeen niin että pääsin takaisin tasapainoon ja satulaan. En tiedä oliko kyse ehkä jonkinlaisesta väärinkäsityksestä Vaken osalta liittyen laukanvaihtoapuihini, vai oliko se vain sen verran jännittyneessä mielentilassa että jokin huomaamaton ärsyke laukaisi tällaisen reaktion. Joka tapauksessa tulimme tehtävän heti uudestaan, ja nyt kaikki sujui ilman ongelmia. Arvaamaton sivuloikka kuitenkin aiheutti sen että oma mielentilani lipsahti jännityksen puolelle.

Seuraavaan tehtävään jatkaessamme ope saikin rauhoitella minua ja muistutella pitämään kädet aivan rentoina sekä olemaan yliratsastamatta. Ohjeena oli myös kehua Vakea äänellä ja taputuksilla pienimmästäkin syystä jotta se pysyisi positiivisella ja luottavaisella mielellä. Hyppäsimme nyt ensin vasemmassa laukassa kulmakavaletin yli, ja jatkoimme 14 metrin suoralle linjalle. "Esteet" olivat aivan maahankaivettuja, mutta silti oli nyt jokin ihmeellinen jännitys päällä. Kun oma rentous oli kadoksissa oli Vakekin taas jännittyneempi ja hätäisempi. 14 metrin linja meni vasemmassa laukassa sujuvasti neljällä askeleella, mutta kun vaihdoimme suuntaa tuli välissä ensin jotain kummaa kiemurtelua ja jarruttelua. Otinko ensimmäisen esteen jälkeen aivan tarpeettoman pidätteen ohjalla, vai näkikö Vake jotain toisen esteen takana? Saimme tietenkin sakkokierroksen, joka meni paljon paremmin. Annoin Vaken edetä niin kevyellä tuntumalla kuin mahdollista, vaikka intuitio olisikin käskenyt tarrata ohjiin mahdollisimman tiukasti siltä varalta että poni tekee jotain yllättävää. Jälleen kerran sain huomata että kevyellä tuntumalla ratsastettuna Vake menee paljon rennommin ja tasaisemmin, eikä jännity tekemään ylimääräisiä pomppuja.

Hyppäsimme vielä pienen laatikko-okserin sekä kaarevan linjan lävistäjäpystyltä kulmakavaletille. Tämä tehtävä sujui jo melko rennon oloisesti ja ilman jännittynyttä yliratsastamista eli suorastaan hyvin. Saimme vielä hypätä pienen radan jolla esteet olivat maksimissaan 60-65 sentissä. Ratakin meni kohtalaisen rennolla otteella, ja esteiden väleissä muistin kertoa Vakelle ääneen kuinka hienosti se meni. Esteet ylittyivät sujuvasti "positiivisesta askeleesta" ponnistaen ja meno tuntui hyvältä. Viimeisessä kaarteessa laukka alkoi hyytyä, ja viimeiselle okserille otettiin vähän turha miniaskel joka olisi ehkä vältetty ellen olisi tuupannut estettä kohti. Joka tapauksessa tavoitimme tähän tunnin loppuun sellaista meininkiä mitä ope oli kovasti peräänkuuluttanut koko tunnin ajan, eli rentoutta ja luottavaisuutta. Niinpä meidän osaltamme hypyt saivat jäädä tähän, vaikka olinkin hieman pettynyt kun emme tänään isompaa päässeet hyppäämään. Kaiken huomioon ottaen oli varmasti viisainta pysytellä nyt pienemmillä esteillä ja rennossa, helpossa suorittamisessa.



Tunnin jälkeen ope painotti minulle vielä rentouden tärkeyttä ja totesi että Vake on kanssani usein liian jännittynyt. Syy tähän on se ilmeisin, eli kun alan itse syystä tai toisesta vähänkään jännittää ja sen seurauksena yliratsastaa muuttuu Vake heti paljon hätäisemmäksi. Hätäilyn lisäksi poni alkaa tällöin tuijotella ja reagoida ympäristöön enemmän, ja kun tästä itse jännityn lisää on kierre valmis. Yliratsastaminen on ylipäänsä helmasyntini, ja olen niin itseäni kuin hevostakin kohtaan helposti liian vaativa. Kaivattaisiin siis kokonaisvaltaisesti rennompaa ja huolettomampaa otetta ratsastamiseen yliyrittämisen sijaan. Lohdullista tässä on se että ongelma löytyy vain ja ainoastaan omien korvien välistä eikä ponista, joten asia korjaantuu "helposti" omaa käyttäytymistäni muuttamalla. Vaikeus on tietenkin siinä, että vaikka asian kuinka tiedostaa ei itseään pysty saamaan rennoksi sormia napsauttamalla. Uskoisin kuitenkin siitä olevan apua että tiedän olevan 100%:sti omasta toiminnastani kiinni onko poni rento ja kuuliainen vai jännittynyt ja arvaamaton.

Ensi viikolla ratsastettaviin kotikisoihin ei ope nyt suositellut 80 cm luokkaa, vaan totesi että silloin kun ratsukossa on ylimääräistä jännitystä niin kannattaa pysyä tehtävien puolesta mukavuusalueella (minun tapauksessani 60-70 sentissä) kunnes rentous ja luottamus löytyy. Tuntuu tietysti aina turhauttavalta mennä takapakkia, mutta se taitaa vähän niin kuin kuulua lajiin. Pysyttelemme nyt siis estekorkeuksien puolesta mukavuusalueella etsien yhteistyöhön rentoutta ja varmuutta sekä opetellen pois yliratsastamisesta. Tämä taitaa olla se ainoa oikea tie.

Videosta kiitokset Annelle!

torstai 6. marraskuuta 2014

Testissä etuosan hallinta

Tämän viikon toisen tuntini Saaran tallilla pääsin menemään torstaina neljän ratsukon ryhmässä. Ratsunani oli tänäänkin Jussi, joten menin sillä kahtena päivänä peräkkäin. Tunnin tehtävätkin olivat hieman samansuuntaisia kuin eilen. Käynnissä ja ravissa ratsastettiin kummallekin pitkälle sivulle kaksi volttia, ja näiden väli mentiin uralla avotaivutusta.

Avotaivutus käynnissä oikealle sujui melko hyvin, ja löysin tähän suuntaan hyvän tuntuman istuntaan eli onnistuin istumaan keskellä hevosta ja pitämään oman kropan sopivasti menosuuntaan käännettynä. Aluksi ratsastin avotaivutuksen turhan loivasti ja varovaisesti. Kun ope rohkaisi tuomaan etuosaa vielä enemmän uran sisäpuolelle sekä tekemään riittävät pidätteet ulko-ohjalla tapahtui Jussin muodossa ja liikkumisessa hyvää parannusta. Ravissakin tehtävä onnistui oikeaan kierrokseen ihan asiallisesti, tosin en saanut etuosaa aivan yhtä paljon uran sisäpuolelle vaan liike jäi loivemmaksi. Usein ensimmäiset askeleet uralla voltin jälkeen olivat niitä parhaita avotaivutuksen hetkiä.

Vasen kierros olikin sitten aivan eri juttu. Huomasin heti käynnissä liikkeen olevan tähän suuntaan paljon vaikeampi, mutta tarkalla ulkoapujen käytöllä sain kuin sainkin oikean lavan hallintaan ja avotaivutuksen kautta Jussin suoristumaan. Ope vinkkasi pitämään oikean ohjan mahdollisimman lähellä hevosen kaulaa, ja tästä olikin apua oikean puolen kontrolloinnissa. Lopputuloksena oli siis korrektisti kolmella uralla kulkeva hevonen joka poikkeuksellisesti ei tunkenut oikeaa lapaansa karkuun. Harmi vaan, että ravissa en saanut avotaivutusta onnistumaan ollenkaan samaan malliin. Jussi tuntui vähän juoksevan karkuun koko liikkeestä, enkä ehtinyt kunnolla kääntää etuosaa vaan jäin ainoastaan kiskomaan sisäohjasta kaulaa entistä pahemmin mutkalle. Istuntakin kippasi vinoon eli olin vasemmasta kyljestäni aivan yhtä linkussa kuin ratsunikin. Tässä siis paljastui armottomalla tavalla niin hevosen kuin ratsastajankin vinous.

Laukassa työskentelimme tänään suurella ympyrällä. Oikeassa laukassa havaitsin Jussin olevan vielä jonkin verran vino, mutta se liikkui kuitenkin kohtuullisen hyvässä raamissa olematta älyttömän raskas kädelle. Ope kehotti vuoroin hieman lyhentämään ja kokoamaan laukkaa etuosaa kohottaen, ja vuoroin ratsastamaan kokoamisesta eteen askelta pidemmäksi. Näin saatiin laukka-askeleeseen hieman lisää lennokkuutta ja letkeyttä. Vasen kierros oli laukankin puolesta hankalampi. Alkuun Jussi tuntui ihan hyvältä, mutta parin ympyräkierroksen jälkeen se valui aivan järkyttävän raskaaksi ohjalle. Tuntui kuin se olisi yrittänyt kiskoa minulta kädet irti. Samalla ei tietysti ollut tietoakaan mistään takajalkojen alle tulemisesta, vaikka hevonen muka kaula kaarella olikin. Oikein tunsin miten takaosa kippasi koko ratsukkoa eteen ja alaspäin. Sorruin tietysti mukaan vetokilpaan kun en muutakaan osannut. Ope ohjeisti tuomaan istunnan avulla hevosen painoa taakse ja ylös, eli jämäkällä vartalon käytöllä ratsastamaan pidätteitä, mutta ei onnistunut. Vyörymiseksi jäi vasen laukka eikä siitä muuksi muuttunut.

Jälleen kerran kävi niin että siinä missä oikeaan kierrokseen homma toimii eivät samat asiat alkuunkaan onnistu vasemmalle. Luulisin että vasemman laukan hurjan etupainoisuuden voi senkin osaksi laittaa vinouden piikkiin. Ope totesi avotaivutuksen olevan hyvä liike paitsi hevosen suoristamiseen myös etuosan hallittavuuden tarkastamiseen. Täytyy siis todeta että eipä se Jussin etuosa ole ainakaan kaikissa askellajeissa ihan täydellisesti hallinnassa, joten ihmekö tuo jos ei hevonen ihan suoranakaan kulje.



Videoista kiitos Matille!

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Tuttuja juttuja

Keskiviikon koulutunnilla menin jälleen Jussilla. Tunnin tehtäviin kuului tänään erityisesti voltteja, ja alkutunnista mukana olivat myös pohkeenväistöt. Väistöt ratsastettiin käynnissä uralta pituushalkaisijalle, ja pituushalkaisijalle suoristamisen jälkeen käännettiin 10 metrin voltille ensin käynnissä ja sitten ravissa. Myöhemmin ratsastimme ravivoltteja kaksi kappaletta kummallekin pitkälle sivulle. Laukassa kuviona oli nosto käynnistä lyhyeltä sivulta sekä kaksi laukkavolttia toisella pitkällä sivulla.

Käyntiväistöjen myötä tunti lähti oikein mukavasti liikkeelle. Jussi väisti oikein asiallisesti molempiin suuntiin, ja oli väistöissä mukavan suorana "kahden ohjan välissä". Kun väistö sujui näin vaivattomasti niin onnistuin itsekin olemaan satulassa suorana ja rentona. Väistöjen kautta löytyi myös hyvä pyöreä raami. Ope vinkkasi vielä että väistön aikana sisäohjasta myödätessä kannattaa varoa viemästä kättä liikaa eteen niin että tuntuma katoaa, sillä tämän seurauksena saattaa hevonen hetkellisesti loiventaa ristiastuntaa jolloin väistön tasaisuus hieman kärsii. Ravissakin Jussi liikkui ihan mukavasti ja oli aika kevyt edestä. Voltit oikealle alkoivat usein hieman sisälapa edellä, ja ope kehottikin valmistelemaan voltin paremmin asettamalla kunnolla sisäänpäin ennen kääntymistä. Istuntaan korjauksena oli tavanomaiset ylävartalo pystyyn ja istunta enemmän takareisien päälle.

Laukannostot Jussi teki mukavan napakasti, mutta ei tällä kertaa kuitenkaan ennakoinut eli nostoihin päästiin rauhallisesti ja tasaisesti. Laukka tuntui varsinkin aluksi aika pieneltä ja lyhyeltä, ja en rohjennut ihan kunnolla ratsastaa eteen kun piti kuitenkin saada käännettyä ne kymmenen metrin voltit. Ope varoitti menemästä istunnalla liian nopeaa laukkaa, eli piti vähän rauhoittaa lantion liikettä laukan mukana ja näin saada hevonen ottamaan isompia ja rauhallisempia askeleita. Laukkaan sitten tulikin jonkin verran lisää volyymiä, eikä meno ollut näin ollen lainkaan hassumpaa laukassakaan.

Tänään oli sellainen tunti että kaikki tuntui toimivan varsin mutkattomasti ja sujuvasti. Aika vähän jäi tästä kerrasta muistiinkirjattavaa, sillä korjattavat asiat olivat samat kuin Jussin kanssa aina ennenkin eikä niihin löytynyt mitään mullistavaa uutta kikkakolmosta. Meno ei ollut niin superhienoa kuin Jussin kanssa parhaimmillaan on joskus ollut, mutta hevonen oli kuitenkin aika pehmeä, kevyt ja tasainen, ja tehtävät onnistuivat vaivattomasti. Se mikä tästä kokonaisuudesta selvästi puuttuu on että painoa saisi vielä koottua edestä taakse ja hevonen olisi vähän ryhdikkäämpi ja lennokkaampi. Mietin tunnin aikana myös että avuilla vaikuttamista voisi yrittää karsia vähäisemmäksi silloin kun hevonen menee näinkin hyvin. Jussin kanssa sitä jää usein aivan tarpeettomasti varmistelemaan jatkuvilla pienillä ohja- ja pohjeavuilla, sillä Jussi jos kuka sietää tällaista liiankin hyvin eikä siitä yleensä kovin selkeästi kuskia rokota. Se että hevonen asian sietää ei kuitenkaan tarkoita etteikö "ylivaikuttamisesta" pitäisi pyrkiä eroon.

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Katse ylös!

Sunnuntaiaamuna oli Tallinmäellä ihkaensimmäinen maneesivuoromme tälle talvelle. Käymme siis talvikaudella naapuritallin maneesissa treenaamassa. Luvassa oli tietenkin esteitä, ja alkuverryttelynä kävelimme maneesille noin kilometrin matkan. Lämpimänä pysyäkseni kävelin matkan Vakea taluttaen enkä noussut satulaan kuin vasta maneesilla.

Eilisten maastopomppujen jälkeen jännitti tietysti taas jonkin verran. Tämä maneesi ei Vakelle ole mikään vieras paikka, ja onhan se tottunut kisoja kiertäessä katselemaan ties mitä maneeseja. Silti meno oli aluksi tosi jännittynyttä, tiedä sitten missä määrin tämä johtui vain ja ainoastaan omasta jännityksestäni. Kädet jännittyivät tietysti myös, ja ope käskikin taas rentouttamaan tuntuman ja olemaan nostamatta Vakea edestä liikaa ylös ja lyhyeksi. Ohjan pidentäminen ja käsien tietoinen rentoutus tuntuikin saavan myös ponin aavistuksen rennommaksi, ja raviaskel alkoi venyä ylittämiemme maapuomien yli paremmin.

Sitten otettiin laukkaa. Kun muut lähtivät uralla yhtä aikaa laukkaamaan sai Vake pienen hepulin ja alkoi pomppia paikoillaan. Säikähdin tietysti tästä ja kerin ohjat taas todella lyhyelle. Niinpä laukkasimme aluksi tosi pinkeänä ja koko ajan oli sellainen olo että poni voi koukata johonkin suuntaan tai alkaa pukitella. Ylitimme laukassa maapuomisarjaa innariväleillä, ja kun laukka oli tällaista pinkeää ylöspäin pomppimista niin askel ei millään venynyt puomeille tarpeeksi. Ope käski miljoonannen kerran rentouttaa kädet ja antaa ohjalla tilaa kunnes vihdoin uskaltauduin näin tekemään. Sitten päästiinkin puomien yli sujuvammin eikä Vake yrittänyt mihinkään lähteä vaikka tuntuma kevenikin.

Seuraavaksi aloitimme hypyt ristikon ja ristikko-okserin suoralla linjalla molempiin suuntiin, tavoitteena suora hevonen koko linjan ajan ja eteneminen suoraan päätyä kohti vielä viimeisen esteen jälkeenkin. Vake oli edelleen virittynyt ja kuski paniikissa. Niinpä meno oli hetken aikaa melko hallitsematonta sähläämistä ennen kuin päästiin edes estelinjalle. Omaa vuoroa odottaessa tuli myös uusi pomppukohtaus, kun Vake alkoi ilmeisesti potkia kohti toista hevosta. Huih! Esteiden ylityksessä oli aluksi kaameaa kiemurtelua kun olin itse niin lukossa. Seuraavilla kierroksilla onnistuimme tulemaan jo suoremmin. Vake ainakin liikkui reippaasti, mutta oli edelleen hyvin jännittyneen oloinen eli melkeinpä ryntäsi esteiden välillä.

Seuraavaksi hypättiin lävistäjäesteitä molempiin suuntiin. Korkeuttakin oli esteillä nyt vähän enemmän, mikä oli ehkä vaan hyvä juttu sen kannalta että Vake alkoi keskittyä paremmin. Itse en tänään ehtinyt juuri esteitä tai niiden korkeuksia jännittää, kun kaikki huomio meni esteiden välissä tapahtuviin asioihin. Kertaalleen katsomopäädystä lävistäjäesteelle kaartaessa Vake alkoi pukitella niin että kadotin toisen jalustimen ja jouduin kääntämään esteeltä pois, mutta itse hypyt onnistuivat hyvin ja sujuvasti. Esteiden jälkeen kuitenkin tapahtui oikomista eli ei päästy päätyihin niin hyvin kuin oli tehtävän tarkoitus.

Rata 1.
Ratana menimme ensin viiden esteen mittaisen pätkän, jolla tarkoituksena oli saada suorat tiet kaikille esteille sekä hyvät tilavat kaarteet päätyihin lävistäjäesteiden jälkeen. Esteillä oli korkeutta 80 cm ja maneesissa ne näyttivät isoilta, mutta estekorkeus oli nyt kaukana kärjestä jännittämieni asioiden listalla. Vake hyppäsi edelleen tosi sujuvasti ja napakasti, eli esteet ylittyivät helposti. Päädyissä vaan oli kinaamista lapa edellä sisään tunkevan ponin kanssa, joten kaarteet molempien lävistäjäesteiden jälkeen olivat aivan liian pieniä ja tästä tuli sanomista.

Oikomisen vuoksi saimme ottaa lävistäjäesteet sakkokierroksena. Ekan esteen jälkeen Vake lähti koukkaamaan oikealle ja veti päätä alas, mutta onneksi en menettänyt tasapainoani pahemmin. Ope totesi että ylävartaloni pääsee heilahtamaan liikaa eteen, ja tällainen hypyssä eteen könähtävä ratsastaja helposti provosoi Vakea pukittelemaan ja vetämään päätä alas. Ohjeena oli että käsi enemmän eteen hypyssä jottei tarvitse ylävartalolla heittäytyä liioitellusti. Jälleen tarvittiin myös pidempää ohjaa ja rennompaa tuntumaa lähestymisiin. Toisella sakkokierroksella mentiin kevyemmällä ohjalla, mutta edelleen oikoen. Ope käski vielä ottamaan kunnon kiintopisteet maneesin seiniltä niin että katsoin esteellä sinne minne halusin ponin jatkavan enkä jäänyt tuijottelemaan alaspäin. Kolmannella sakkokierroksella sain vihdoin Vaken menemään kunnolla päätyihin molempien lävistäjäesteiden jälkeen, eikä se niin vaikeaa ollutkaan kunhan vain katsoin määrätietoisesti sinne minne piti mennä! Vake alkoi myös olla jo tasaisemman ja rauhallisemman oloinen, eli enää se ei tuntunut kovin pomppuisalta vaan ennemminkin tutulta ja turvalliselta normi-Vakelta jolla saattoi luottavaisin mielin hypätä.

Rata 2.
Lopuksi hyppäsimme vielä seitsemän esteen mittaisen 80 cm radan. Ope ohjeisti pitämään katseen nyt koko ajan ylöspäin maneesin seinässä tai katonrajassa ja ratsastamaan lävistäjäesteiltä kiintopisteitä kohti. Tein työtä käskettyä, ja ohje toimi aivan hämmästyttävän hyvin! Olen kyllä tiennyt että lähestymisessä ei pitäisi tuijottaa estettä eikä varsinkaan paikkaa maassa esteen edessä, mutta tämän sovellus käytäntöön on aina "unohtunut". Kun katse pysyi nyt tiukasti pois sieltä maasta niin menohan oli oikein sujuvaa ja helppoa, ja Vake meni minne halusin eikä oikonut oman päänsä mukaan. Vake tuntui tällä viimeisellä radalla tosi hyvältä, eteni ja laukkasi muttei vaikuttanut enää ollenkaan "pöljältä" vaan tutulta omalta itseltään. 80 cm esteet ylittyivät kuin leikiten ja edelleenkään ei minulla ollut mitään rimakauhua tai korkeuspaniikkia.

Jopa oli tapahtumarikas ja intensiivinen tunti! Ihanaa että tosi jännittyneesti ja pomppuisasti alkanut tunti kuitenkin päättyi hyvältä ja toimivalta tuntuvaan suoritukseen, ja opelta tuli kullanarvoisia ohjeita. Vaken pöllöenergia selvästi väheni ja katosi tunnin aikana, eli kun pahimmista höyryistä päästiin niin lopussa se olikin jo todella asiallinen. Omasta puolestani täytyy sanoa että en jännittämiselläni ainakaan paranna tilannetta siinä vaiheessa kun pöllöenergia on valloillaan. Tilanne ei takuulla ole ollenkaan niin "paha" kuin miltä se minusta satulassa tuntuu, joten vähempikin panikointi riittäisi. Voi kun sitä jotenkin osaisi pysyä rentona ja jämäkkänä ja suhtautua mahdollisiin ylimääräisiin pomppuihin kylmän rauhallisesti, niin tuskin viitsisi ponikaan kauan pomppia. Se on ainakin selvää että liikaa ei pidä lähteä ohjalla paketoimaan vaikka kuinka tuntuisi ettei poni ole hanskassa. Jännittyneellä ja kireällä tuntumalla Vake ottaa vain lisää painetta, kun taas rennolla ja kevyellä tuntumalla sujuvasti eteen liikkuen sillä on edes mahdollisuus rentoutua. Edelleen odotan että Vaken ylimääräinen virta tästä jossain vaiheessa hieman tasoittuu, mutta ennen sitä ei auta muu kuin ratsastaa ja yrittää oppia suhtautumaan tilanteisiin mahdollisimman rauhallisesti.

lauantai 1. marraskuuta 2014

Pakkaspäivän pomppumaasto

Lauantaina oli kaunis aurinkoinen pakkaspäivä ja mentiin maastoon. Olihan se jo aikakin päästä Vaken kanssa taas maastoilemaan, mutta kyllä vähän jännittikin kun poni oli torstaina ollut niin kovin virtaisa ja nyt lähdettiin kirpeässä kelissä vapaapäivän jälkeen maastoon. Vake olikin alkumatkan aika jännittyneen oloinen, ja käveli huomattavasti energisemmällä askeleella kuin tavallisesti. Ei siis tarvinnut lainkaan hoputella sitä pysymään muiden perässä. Tiellä ravatessa Vake oli kuitenkin jo paljon rennomman oloinen, ja aloin rentoutua itsekin.

Suuntasimme tutulle kankaalle, missä matkaa taitettiin ensin ravissa. Vake ei ollut ainoa ylimääräistä virtaa omaava ratsu tänään, vaan edessämme menevä poni sai yhtäkkiä pienen pomppukohtauksen. Vake otti tästä kipinän, ja alkoi samantien pomppia sekin. En tiedä millaisen loikan se teki, mutta samassa huomasin jo meneväni ponin korvia kohti. Nopealla refleksillä ehdin tarttua kaulasta kiinni, ja vaikka kaikki tapahtui kovin nopeasti tulin maahan nätisti jaloilleni ponista kiinni pitäen. Jo neljäs jaloilleen laskeutuminen tänä vuonna! Ei muuta kuin takaisin kyytiin, ja melkein saman tien otettiinkin jo laukkaa. Hyvä niin, etten ehtinyt jäädä pidemmäksi aikaa tapahtumaa hautomaan. Jännitin silti sitä millaiset alkupomput Vake ottaisi laukkaan lähtiessä. Vaihdoimme järjestystä niin että nyt olimme Annen ja Jetin perässä, ja nostin laukan kun Jetti vielä edellä ravasi. Näin ei lähdöstä tullut liian lentävää. Laukassa Vakella oli kyllä menohaluja, ja varsinkin aluksi sain pitää ohjat kunnolla kädessä jottei se lähtenyt rynnimään tai vetämään päätä alas. Laukkapätkä sujui kuitenkin ilman suurempia välikohtauksia, ja varmasti teki Vakelle hyvää päästä tällä lailla irrottelemaan.

Loppumatka mentiin ravissa ja käynnissä, ja niin minä kuin Vakekin olimme jo rennommalla mielellä. Silti Vakella oli askeleessa vetävyyttä ihan eri malliin kuin olen tottunut. Ihan kiva että poni on virkistynyt, mutta takapään ei tarvitsisi olla ihan näin kevyt. Kaipa tämä tästä taas tasoittuu, ja ehkä tulen myöhemmin vielä kaipaamaan tätä energiaa jos Vakelle tulee taas laiskempi kausi.