torstai 31. heinäkuuta 2014

Kulmia, kavaletteja ja hyppyjä

Torstaina vuorossa oli tavalliseen tapaan viikkotunti Vaken kanssa. Koko päivän kestänyt sade väistyi onneksemme juuri sopivasti ennen tuntimme alkua, mutta kenttä oli sen verran märkä ettei täysipainoisesta estetunnista voinut haaveillakaan. Totesin että hyväähän se tekee mennä välillä kunnolla kouluakin, vaikka lauantain kisoja ajatellen olisi nyt ollut kiva saada vielä estetreeni alle. Loppujen lopuksi päästiinkin myös vähän hyppäämään, eli tunti sisälsi mukavan monipuolisesti perusratsastusta sileällä, kavaletteja ja ihan oikeita hyppyjäkin (sekä lopuksi vielä maastokävelyn).

Alkutunnin teemamme oli kulmien ratsastus, eli nyt oli tarkoitus tehdä tarkat terävät kulmat kunnolla taivuttaen huolimattoman oikaisun sijaan. Lisäksi molemmilta pitkiltä sivuilta pyöräytettiin keskiympyrä. Kulmien ratsastaminen osoittautui juuri niin vaikeaksi kuin se oikeasti on. Ravissa sain kyllä Vaken vietyä syvälle kulmiin ja estettyä oikomiset, mutta kauniin asetuksen ja taivutuksen kanssa oli niin ja näin. Ylipäänsä Vake ei liikkunut oikein rennosti vaan selkä alhaalla. Keskiympyrällä ehdin paremmin työstää asetusta ja taivutusta, mutta jälleen kompastuskivenä oli myötäyksen ajoitus. Läheskään aina en älynnyt hellittää sisäohjasta asiaankuuluvalla hetkellä, ja toisaalta taas monesti tuli varmaan turhiakin myötäyksiä.

Tehtävää jatkettiin oikeassa laukassa, ja Vakea piti aluksi kovasti herätellä. Laukassa ei ollut lähellekään tarpeeksi imua ja energiaa, ja kun sain pohkeella ja raipalla hoputeltua muutaman askeleen reippaammin eteen hyytyi meno pian uudestaan. Kädetkin olisi pitänyt saada rennommiksi jotten olisi siltä osin liikettä jarruttanut. Kulmia laukatessa Vake puski sisäänpäin niin ettei saatu kovin teräviä kulmia eikä ainakaan kunnolla taipuen. Vasemmassa laukassa Vake kuitenkin lähti liikkumaan ihan itsestään reippaammin, joten kunnon laukka löytyi viimein suunnan vaihduttua. Epäilen että sisälavalle puskeminen oikeassa laukassa oli yksi syy huonoon eteenpäin sujumiseen.

Kulmat olivat osaltaan tarkkailussa myös seuraavassa kavalettitehtävässämme. Pituushalkaisijalla ylitettiin suorassa linjassa kaksi kavalettia kääntäen päädyssä vuoroin kumpaankin suuntaan, ja kulmiin ratsastettiin voltit sekä ennen että jälkeen pituushalkaisijan. Ensin tultiin ravissa ilman jalustimia ja sitten laukassa jalustimien kanssa. Ravivolteilla Vake alkoi liikkua rennommin kun open ohjeistamana päästin ohjaa hieman pidemmäksi ja siten ponia pidempään ja matalampaan muotoon. Samalla piti ravia muistaa ratsastaa eteenpäin. Laukkavolteilla liike meinasi helposti hyytyä, ja syynä tähän oli se että roikuin sisäohjassa sen sijaan että olisin antanut sisäpuolelta tilaa ja kääntänyt napakasti ulkopohkeella. Laukassa piti myös saada pituushalkaisijalla laukanvaihto joko kavaletin päällä tai viimeistään päädyssä uuteen suuntaan kääntäessä. Vasemmasta oikeaan Vake ehti aina vaihtaa itsekseen kavaletilla, mutta oikeasta vasempaan vaihto jäi erikseen tehtäväksi. Aloin taas sählätä vaihdossa ihan liikaa, ja heiluntaani kyllästyneenä Vake vaihtoi lopulta ravin kautta.

Lopuksi päästiin tosiaan vielä hyppäämään ihan oikeita esteitä. Tultiin kahteen kertaan simppeli kolmen yksittäisesteen pätkä pitkillä teillä. Esteet olivat meille lauantain kisakorkeudessa eli 70 cm:ssä, ja yksi okserikin oli mukana. Ensimmäisellä hyppykierroksellamme jäi laukan sujuvuuteen vielä vähän toivomisen varaa. Ensimmäisille kahdelle esteelle hyppy lähti kaukaa, mutta tällä kertaa osasin nämä ennakoida ja pääsin mukaan. Toiselle hyppykierrokselle Vake heräsi ja laukkasi paremmin eteen, ja nyt päästiin mukavasti hyviin ponnistuspaikkoihin. Tämä kierros tuntui oikein hyvältä, joten vaikka alkutunnin tehtävät sujuivat miten kuten niin lopuksi jäi hyvä mieli hypyistä. Näiden pohjalta on hyvä lähteä kisoihin.

keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Pitkästä aikaa koulusatulassa

Muutaman hevosettoman päivän jälkeen aloin hinkua taas satulaan, joten varasin irtotunnin ABC:lle. Ykköstoiveeni olisi tietenkin ollut Sulo, mutta koska Sulo ei tälle päivälle ollut vapaana sovimme puhelimessa ratsukseni Pupen. Ne muutamat kerrat kun olen Pupella ratsastanut olen tästä hevosesta kyllä pitänyt, vaikka onhan se vähän höpsö ja omalaatuinen persoona. Ehkä siinä piileekin Pupen viehätys. Muistelin tosin Pupen olevan pieni hevonen, joten yllätyin kun vastassa olikin valtava vuori. Eihän Puppe toki ole kuin 162 cm korkea, mutta kun viime aikoina olen päässyt tottumaan pienempiin ratsuihin niin Puppe oli pitkästä aikaa ensimmäinen oikean hevosen kokoinen ilmestys. Selästä käsin Puppe ei tosin tuntunut isolta vaan aika mukavan kokoiselta, ja koulusatulaankin asetuin ihan ongelmitta vaikken taas vähään aikaan ollut sellaisessa istunutkaan.

Menimme tuttuun tapaan vapaamuotoisen alkuverryttelyn kaikissa askellajeissa. Puppe lähti liikkumaan ihan reippaasti, eikä mitään puskemisfiilistä päässyt syntymään. Muistin kyllä että Pupen kanssa ei kannata alkaa liikaa säätää ja sählätä, joten lähdin ratsastamaan selkeisiin apuihin keskittyen. En tässä vaiheessa stressannut yhtään etuosan muodosta, vaikkei Puppe pyöreänä vielä mennytkään. Ykkösasiana hevonen piti saada taipumaan oikealle, mihin suuntaan Puppe oli tapansa mukaan jäykkä. Vasemmalle mennessä puolestaan sain huolehtia etten kallistellut itse sisäänpäin. Laukkaverryttelyn osalta ohjeena oli tehdä paljon nostoja ja laukata lyhyet pätkät kerrallaan. Meidän nostomme olivat etenkin aluksi aivan kammottavan lötköjä, ja ope huutelikin napakkuutta laukka-apuihin. Osa ongelmaa oli se etten tohtinut käyttää raippaa, sillä tiesin Pupen tällöin pukittavan. Vieläkin suurempi ongelma oli kuitenkin se etten onnistunut istumaan hiljaa, vaan noston pitkittyessä aloin soutaa ja heijata perinteiseen alkeistuntityyliin. Ei näin! Kun laukka sitten aina tavalla tai toisella nousi rullasi liike ihan mukavasti eteenpäin, ja vasemmassa laukassa Puppe alkoi jo vähitellen keventyä ja pyöristyä. Samoin ravipätkillä laukan välillä Puppe kulki kevyellä tuntumalla oikein mukavan ja rennon oloisena, ja ope kehuikin sitä että Puppe työskenteli tyytyväisen näköisenä.

Verryttelyjen jälkeen jatkettiin päivän varsinaisen tehtävän parissa. Käytössä oli koko pitkä maneesi, ja kuvioon kuului monta eri tehtävää. Toisessa päädyssä ratsastettiin pitkää sivua edeltävässä kulmassa 90 asteen verran takaosakäännöstä, ja jatkettiin harjoitusravissa uraa pitkin. Pitkän sivun keskelle tuli ravivoltti, ja seuraavaan päätyyn tullessa siirryttiin käyntiin. Käynnistä nostettiin laukka, ja toiselle pitkälle sivulle ratsastettiin koko maneesin pituudelta loiva kiemuraura vastalaukassa. Tämän jälkeen palattiin ravin kautta käyntiin ja uusi kierros alkoi takaosakäännöksellä. Takaosakäännökset sujuivat oikeaan kierrokseen ihan mukavasti, tosin asetus jäi helposti vasemmalle ja askellus olisi saanut olla reippaampaa. Vasempaan kierrokseen takaosakäännös meni aluksi "läpikävelyksi", ja ope ohjeisti johtamaan etuosaa enemmän ohjalla käännöksen suuntaan. Paremmalla johtamisella saatiin lopulta asiallisia käännöksiä, mutta tähänkin suuntaan olisi asetus saanut olla selkeämpi. Laukannostot olivat edelleen se haastavin tehtävä. Saatiin koko tunnin aikana yksi nosto joka ei ollut kamalan lötkö ja venyvä, ja en vain onnistunut rauhoittamaan istuntaa vaan yritin heilunnallani tuupata hevosen laukalle. Kun laukkaan päästiin ei loiva vastalaukkakiemura tuottanut ongelmia, ja laukka sujui ihan hyvin eteen. Kiemuralta uralle palatessa sai tosin olla tarkkana ettei Puppe yrittänyt ennakoida raviin siirtymistä. 

Ravivolteilla oikealle jatkoin taivutuksen parissa tuskailua, ja ensimmäisillä kierroksilla Puppe menikin sellaisena lankkuna että ihan nauratti. Sisäpohjetta tarvittiin paremmin mukaan sen sijaan että yritin vain roikkua sisäohjassa. Vasemmallekin asetuksen ja taivutuksen sai ratsastaa ihan huolella, mutta kun tämä onnistui pyöristyi Puppe volteilla mukavasti. Kun tunti alkoi lähestyä loppuuan ja siirryimme loppuverryttelemään kevyessä ravissa oli Puppe jo sen verran notkistunut että ravi eteni kahden ohjan ja pohkeen välissä ja energisesti eteenpäin. Parhaat minuutit osuivatkin tunnin loppuun Pupen liikkuessa tasaisen pyöreänä ja molempiin suuntiin kohtuullisen hyvin taipuen, enkä olisi millään malttanut lopettaa ravailua kun hevonen tuntui vihdoin näin kivalta.

Laukannostoista tuli siis tänään pitkä miinus, mutta muilta osin olimme open kanssa sitä mieltä ettei meno ollut yhtään pöllömpää. Ope myös huomautti että vaikka vanhat virheet ovatkin osittain nähtävissä niin istuin tänään varsin hyvin. Koulusatulassa oli tänään tosiaan harvinaisen irtonainen olo niin että tuli suorastaan tunne hevosen ympärillä istumisesta, ja ylävartalo pysyi paremmin ryhdissä. Toki Pupen koulusatula on istunnan kannalta huomattavasti armollisempi kuin esimerkiksi Sulon satula, mutta voi olla että kun olen kesän aikana ratsastanut tavallista useammin niin paikat ovat pysyneet sen ansiosta paremmin auki. Jäi ihan hyvä mieli tästä tunnista, ja mukavaa oli Pupella pitkästä aikaa ratsastaa.

perjantai 25. heinäkuuta 2014

Apujenkäytön omavalvontaa

Perjantaina ratsastin Vaken itsenäisesti. Kävelimme alkukäynnit Annen ja Jetin kanssa peltolenkillä, ja tämän jälkeen suuntasimme kentälle missä työskentelimme noin kolme varttia. Eilisen tunnin kompastuskivien pohjalta päätin tänään keskittyä turhan vaikuttamisen karsimiseen, eli siihen että käyttäisin vain tarkoituksenmukaisia apuja ja jättäisin kaiken ylimääräisen pohkeella puskemisen ja ohjalla säätämisen sikseen.

Treenihetkemme ensimmäisen kolmanneksen ratsastin eiliseltä tuttua ympyräkahdeksikkoa sekä voltteja ravissa. Taas Vake tuntui ravaavan kovin hitaasti, mutta vastustin kiusausta alkaa puskea sitä eteenpäin. Yritin pitää ulko-ohjan kädessä mahdollisimman tasaisesti ja tehdä tarpeen mukaan asetuksia sisäohjalla taakse vetoa välttäen. Vasemmalta jäin liikaa kiinni sisäohjaan, mutta oikeaan kierrokseen ulko-ohjan tuki ja sisäohjan keveys toimivat paremmin. Aluksi meno tuntui aika toivottomalta köpötykseltä, mutta asteittain Vake alkoi kulkea paremmin, ja totesin että ei sitä näköjään tarvitsekaan niin kamalasti vääntää ja vaatia jotta poni alkaa vähän pyöristyä ja olla avuilla paremmin. Olen vaan tottunut tekemään hevosen selässä ihan liikaa sen sijaan että antaisin sen pyöreyden ja aktiivisuudenkin tulla ajan kanssa sitä mukaa kun erilaisten tehtävien myötä hevonen tulee kuulolle ja alkaa taipua notkeasti molempiin suuntiin. 

Pienen lepohetken jälkeen jatkoin kahdeksikolla laukassa. Menin aina muutaman kierroksen ympyrällä yhteen suuntaan ennen kuin tein vaihdon. Vaihtojen kanssa oli sama juttu kuin eilen, eli laukan piti edetä tarpeeksi sujuvasti ja istunnan pysyä riittävän eleettömänä. Tällöin vaihto onnistui, mutta liian lötköstä laukasta yrittäminen tai painon keikauttaminen vinoon johti ravivaihtoon. Mukavaa kuitenkin huomata että etenkin vasemmasta oikeaan vaihtaminen alkaa vähitellen sujua paremmin. Erityisesti laukassa havaitsin Vaken puskevan oikeassa kierroksessa sisään ja vasemmassa taas liiraavan ulos, ja ilmiselvä syy tälle on se että istun itse vinossa ja koko satula on aina vähän oikealle luisuneena. En vaan käsitä kuinka vaikeaa se keskellä hevosta istuminen voi olla vaikka kuinka asian tiedostaisi.

Viimeisen kolmanneksen ratsastin eri askellajien välisiä siirtymisiä suurilla ympyröillä. Vake liikkui ainakin jonkin aikaa ravissa aika kivasti, niin että energiaa tuntui askeleessa olevan ilman hoputtamistakin ja niskasta tuli myötäystä pyöreämmäksi asetuksen kautta. Tuntui että koko etuosa oli hetkellisesti kevyempi ja ryhdikkäämpi. Näissä tilanteissa vaan käy joko niin että heittäydyn matkustajaksi tai vaihtoehtoisesti alan yliratsastaa. Nyt kävi jälkimmäinen, eli tunnin loppupuolella ei idea tarpeettomien apujen välttämisestä ollut ihan kunnolla hallussa. Vake taipui kuitenkin mukavasti molempiin suuntiin ja oli ”kahden pohkeen välissä”. Ihan kivoja pikku pätkiä niin ravissa kuin laukassakin. Siirtymisten osalta laukannostot onnistuivat napakammin käynnistä, sillä ravista ikään kuin ”luisuttiin” laukkaan. En tiedä oliko pidätteeni liian iso laukasta raviin siirtymisissä (vaikka kättä näissä olikin hyvin vähän), sillä Vake pyrki jarruttamaan liikaakin niin ettei ravi edennyt heti siirtymisestä eteenpäin. Pohkeet pitää siis näissä olla kunnolla mukana.

Jotain hyviä pätkiä tänään kyllä oli, ja hyvää on se että pyöreämpi muoto ja sujuvampi ravi alkoivat löytyä ikään kuin itsekseen tehtävien myötä eikä itsetarkoituksellisesti pään asentoa ratsastamalla. Silti pitäisi vieläkin saada käteen rauhallisuutta ja rentoutta, ja pohkeenkäyttöönkin harkintaa ja tarkoituksenmukaisuutta. Joka tapauksessa yritän saada nyt fokusta siirrettyä siitä miten hevonen kulkee siihen miten itse ratsastan, eli miten istun ja miten käytän apuja. Näiden tarkkailu on syytä pitää teemana seuraavallakin itsenäisellä kerralla.

torstai 24. heinäkuuta 2014

Vähemmän on enemmän?

Torstain vakiotunnilla meitä oli tällä kertaa kaksi ratsukkoa, eli minä Vakella ja Anne Jetillä. Ehdimme siis mennä tehokkaasti ensin sileän treenejä ja lopuksi vielä hyppyjä. Sää oli todella kuuma eikä tunti tainnut olla Vakelle päivän ensimmäinen, joten poni ei ollut kovin pirteän oloinen tänään.

Aloitimme ravissa ympyräkahdeksikolla taivutellen hevosia vuoroin molempiin suuntiin. Myöhemmin mukaan lisättiin vielä kymmenen metrin voltit ympyröiden leikkauspisteeseen. Vaken ravi tuntui aika hitaalta, ja aloin hoputella liikettä eteenpäin. Ope kuitenkin käski olla ajamatta ponia liikaa eteen, sillä ravi oli kuulemma jo Vakelle ihan riittävä ja luonteva. Oma tunne siitä että ”tämä ei liiku mihinkään” oli siis ilmeisesti taas ristiriidassa todellisuuden kanssa, sillä Vakellahan ei ole mikään suuri ja matkaavoittava askel joten sen ravissa ei maisemat nopeasti vaihdu. Jätin siis Vaken hätistelyn open sanaan uskoen, tosin välillä sain pohkeella tai aivan kevyellä raipalla muistuttaa että eipäs nyt sentään hyydytä ihan kokonaan. Varsinkin volteilla piti muistaa huolehtia ulkopohkeella ravin säilymisestä, sekä pitää sisäohja riittävän kevyenä. Taas huomattiin se kuinka unohdun sisäohjaan roikkumaan vaikka asetus olisi jo aivan riittävä, ja volteilla tämä vain sitten jarruttaa menoa.

Kahdeksikkoa mentiin vielä laukassa, eli nyt mukaan tuli laukanvaihtoja. Laukassa ope kehotti painamaan vähän kaasua, sillä varsinkin vaihtoon tullessa oli tärkeää että laukassa oli riittävä energia. Jos laukka oli liian vetelää teki Vake vaihdon vikkelästi ravin kautta, tai ainakin jarrutti vaihtoon reilusti ja jäi paikalleen pomppimaan. Joitakin ravin kautta vaihtamisia pääsi tulemaan, mutta laukan sujuessa eteen saatiin tehtyä molempiin suuntiin onnistuneita vaihtoja lennosta. Ehkä olen hieman onnistunut vähentämään vinossa kenottamista, sillä myös aiemmin vaikeampi suunta eli vasemmasta oikeaan vaihto meni nyt kivasti. Edelleen tosin käytän vaihtoapuna vahingossa sisäpohjetta ulkopohkeen sijaan, mutta siitä huolimatta Vake ymmärsi homman idean.

Verryttelyhyppyinä tultiin esteitä 1 ja 7 ensin vasemmassa ja sitten oikeassa laukassa muutama kierros. Esteet ylittyivät helpon oloisesti, tosin Vaken laukassa ei mielestäni ollut ihan tarpeeksi kierroksia eikä esteille ollut kunnon ”imua”. Esteet olivat kuitenkin vielä pieniä, joten hitaammastakin vauhdista pääsi hyvin. Sorruin kyllä puskemaan eteenpäin esteitä kohti ja maiskuttamaan turhanpäiväisesti.

Hypättiin tänään harjoituksena samaa rataa kuin viime lauantaina kisoissa, sillä kisaradan esteet olivat kentällä edelleen paikoillaan. Menimme n. 75 cm korkeudella saman perusradan joka oli lauantaina 60 cm luokassa. Yritin herätellä Vakelle sitä samaa sujuvuutta mitä kisaradalla sen laukassa oli, mutta turhaan. Ei vaan ollut nyt samaa tekemisen fiilistä ratsukossa, ja esteille tultiin aika hitaassa laukassa. Selvästi kyllä huomasi että laukan sujuvuuden puuttuessa ponnistuspaikat eivät löytyneet ollenkaan niin helposti. Kahdelle ensimmäiselle esteelle jäätiin kauas, ja kun olin epävarma tuleeko vielä miniaskel pääsi Vake vähän yllättämään ponnistamalla kaukaa. En siis päässyt hyppyihin kunnolla mukaan vaan keikahtelin kaulalle. Tämän jälkeen mentiin radan lopuille esteille puolestaan pohjaan, joten mitään kovin sujuvia hyppyjä ei radalle saatu. Kaikki esteet Vake kyllä ylitti ja itse taiteilin kyydissä parhaan kykyni mukaan, mutta se paljon puhuttu sujuvuus oli hukassa. Ope kuitenkin totesi että näin pienille esteille ei tarvitse sitä laukkaa yrittää ajaa eteen, vaan sen sijaan poni tarvitsisi paremman työrauhan esteitä lähestyessä. Nyt nimittäin hosuin ja yliratsastin kovastikin pelätessäni ettei esteistä selvitä yli ellei laukkaa saa äkkiä jostain lisää.

Hypättiin vielä pieni lisäkierros, johon kuuluivat esteet 1, 4 toisin päin ja 5. Edelleen tein ykkösesteellä saman virheen, eli en ollut riittävän varautunut kaukaa lähtevään hyppyyn vaan jäin jälkeen. Ope neuvoi että jos ponnistuspaikasta on epävarma niin voi vähän avata sormia jotta hevonen saa ohjaa mikäli hyppy lähteekin kaukaa. Tulimme ykköselle vielä saman tien uudestaan, ja viimein saatiin asiallinen hyppy jossa en itse ollut odottamassa miniaskelta vaan menossa ponin mukaan jo kauempaa. Seuraavalle esteelle mennessä kävi pieni vahinko, sillä olin kääntämässä kakkosesteen ympäri tosi jyrkästi (taas erittäin huolimattomasti suunniteltu tie!) ja käytin kurviin tullessa voimakkaasti sisäpohjetta. Vake tulkitsi tämän kääntymiskäskynä, ja kurvasikin vasemman sijaan oikealle hienosti laukan vaihtaen. Ihan oikein reagoitu ponilta ja huolimattomasti ratsastettu omalta osaltani. Käännyimme takaisin hypättävälle esteelle, joka ylittyi nyt ihan asiallisesti. Viimeistä kertaa trippelille tullessa pääsi omat hermot taas pettämään ja aloin usuttaa Vakea eteen. Vähän kauas oltiin jäämässä, mutta totesin että nyt ei mitään miniaskelia ja tuuppasin itseni ja ponin hyppyyn kauempaa. Yli mentiin, mutta varmaan vähempikin tuuppaus olisi riittänyt.

On se vaan kumma kun ei harjoituksissa saada ollenkaan niin sujuvaa hyppäämistä kuin kisoissa. En kylläkään muista Vaken olleen koskaan aikaisemmin näin hidas ja vetelä esteillä, vaan yleensä se on kyllä mennyt estettä kohti reippaammin. Varmaankin kuuma ilma söi Vaken energiaa tällä kertaa. 75 sentin radasta kuitenkin näköjään selviämme vaikka sitten tällä kömpimistyylillä vaikkei se niin kaunista ja sulavaa olekaan. Tunnin aikana ope kehotti kokeilemaan mitä tapahtuu jos rauhoitan ratsastustani ja lopetan eteenpäin usuttamisen antaen Vaken tulla esteelle ihan kaikessa rauhassa. Pokka ei kuitenkaan ihan riittänyt tätä kunnolla toteuttaa, vaan viimeistään "valtavan näköisen" trippelin ilmestyessä horisonttiin aloin taas yliratsastaa ja työntää ponia eteen. Lähestyminen hitaassa laukassa ja yliratsastaen on kuitenkin se huonompi vaihtoehto kuin lähestyminen hitaassa laukassa ponille työrauhan antaen, joten eipä tuuppaamisestani ainakaan mitään hyötyä ollut. Pitäisi vaan enemmän luottaa siihen että ei ole kiire eikä hätä minnekään, eikä ponia tarvitse niin kamalasti ajaa eteen vaan hitaammastakin laukasta esteet ylittyvät.

sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Aina niin hieno Kasper

Poniratsastaja 30 v ja poni 24 v.

Viimeisellä kesätunnilla ennen hevosten kahden viikon laidunlomaa ei tungosta ollut, sillä ryhmässämme oli poikkeuksellisesti vain kaksi ratsastajaa. Saatiin siis varsinainen tehotunti sijaisopen silmien alla. Ratsuksi sain yllättäen vanha herra Kasperin. Olen saanut kunnian ratsastaa Kassulla kerran aikaisemmin viime talvena, ja silloin ihastuin tähän hienoon ponivanhukseen. Kassun arvioitu ikä on 24 vuotta, joten enimmäkseen poni tekee vain kevyitä lasten tunteja eikä yleensä mene osaavampien tunneilla. Silti vanhan koulukisaponin taidot ovat vielä tallella ja osaamista Kassulta löytyy vaikka muille jakaa.

Kassun ikä näkyy kylläkin jo siinä ettei aivan tunnin aluksi löydy sitä parhainta liikettä. Aluksi mennä hissuteltiin kovin lyhyellä askeleella niin käynnissä kuin ravissakin, ja pohkeeseen reagointi oli aika hidasta. Täytyy myöntää että läpi tunnin sorruin tehottomaan pohkeella puskemiseen. Kevyessä ravissa verryteltyämme alettiin ratsastaa käynnissä voltit jokaisen sivun keskelle ja uralla harjoitusravia. Vakio-ohjeena oli että Kassulle enemmän käyntiä/ravia ja reilumpi taivutus. Asetus tuli mielestäni ihan hyvin, mutta poni olisi saanut taipua paremmin vielä rungostakin. Ope kehotti jumppaamaan hetkellisesti ylitaivuttamalla kaulaa ja runkoa samalla ulko-ohjasta reilusti tilaa antaen. Tässä vaan oli se ongelma että uralle palatessa ja raviinsiirtymisen hetkellä olin aina tovin hukassa kun ei ulko-ohjalla ollut minkäänlaista tukea. Oikealle Kassu oli notkeampi, ja ylipäänsä liikkui oikeaan kierrokseen paremmin ulko-ohjan tuella ja hyvässä pyöreässä raamissa. Vasemmalle asetus ei tullut yhtä rehellisesti eikä runko taipunut niin hyvin.

Verryteltiin vielä laukat molempiin suuntiin. Kassun laukka oli vähän nelitahtista ja huonosti pyörivää, ja laukkaa sai ratsastaa ensin ihan topakasti eteen ennen kuin liikkeen laatu parani edes hieman. Myös laukassa oikea kierros oli parempi eli vasen laukka jäi tönköksi. Silti Kassu liikkui melko pyöreänä koko ajan. Istunnan kanssa oli tönkkölaukassa ongelmia niin etten saanut kroppaa vakautettua vaan keikuin liikaa edestakaisin eikä paino pysynyt nätisti jalustimilla. En siis istunnallani ainakaan parantanut ratsukon tasapainoa.

Laukan jälkeen Kassulta alkoi irrota ravissa letkeämpää liikettä ja askel pidentyä. Menimme nyt vielä siirtymisiä ja taivutuksia pääty-ympyrällä siten että toinen puolisko ympyrästä mentiin laukassa ja toinen ravissa. Molemmilla puolikkailla pyöräytettiin vielä lisäksi kymmenen metrin voltit. Oikealle Kassu kulki nyt ravissa todella kivasti, ja selvästi tunsin ravin muutoksen alkutuntiin verrattuna. Laukannostot olivat aika hitaita, ja laukassa oltaisiin pyörivyyttä ja kolmitahtisuutta kaivattu edelleen. Aika tahdikasta ja tasapainoista meno kuitenkin oli, ja volteilla tuli hyvät taivutukset oikealle. Vasen oli edelleen hankalampi kierros molempien askellajien suhteen, mutta ainakin kuvittelen että taipuminen oli jo parempaa kuin aivan aluksi niin että hetkittäin ulko-ohjan ideakin alkoi toteutua.

Loppuraveissa haettiin vielä venytystä eteen-alas, ja aluksi en rohjennut antaa ponille ohjaa tarpeeksi kun tuntui ettei liike vieläkään tullut ihan kunnolla takaa tuntumaa kohti. Kun sitten open kehotuksesta uskalsin tuntuman sisällä pidentää ohjaa ja samalla ratsastaa pohkeella eteen venytti Kassu muotoa pidemmäksi ja matalammaksi samalla kuitenkin pyöreänä säilyen. Takajalatkin polkivat tässä vaiheessa ravia jo aika mukavasti.

Olin tälläkin kertaa hyvin otettu siitä että sain Kassulla ratsastaa, ja siitä miten hienosti Kassu työskenteli. Ikä asettaa rajoitteensa, samoin kuin se millaisella käytöllä Kassu nykyään on, joten on ihan ymmärrettävää että liike on etenkin aluksi aika pientä eikä poni ole ihan kaikista notkein. Mielestäni edellisellä kerralla Kassu reagoi pohkeseen paremmin ja liikkui paremmin eteen, mutta olihan nyt myös todella kuuma hellepäivä joka varmasti söi ponista tehoja. Omassa ratsastuksessani näkyi etenkin pohkeenkäytössä tuttu tehottomuuden perisynti eli koko ajan vaikutan mutta silti ei paljon tapahdu. Kassu teki tästä huolimatta tosi hyvin hommia, eli jälleen kerran ei voi kuin ihmetellä ja ihailla kuinka mahdottoman hieno poni tämä on aina vaan. Toivottavasti tämä kerta ei jää viimeiseksi vaan pääsisin vielä tulevaisuudessakin nauttimaan ratsastuksesta Kassu-herran kanssa. Jos poni vaan ikinä kaipaa vähän perusteellisempaa jumppaa kuin mitä se lasten tunneilla saa niin minä olen aina vapaaehtoinen sen ratsastajaksi.

lauantai 19. heinäkuuta 2014

Kahden ruusukkeen kisadebyytti

Leirin päättymistä ei ehtinyt pitkäksi aikaa jäädä suremaan, sillä heti lauantaina oli kotipuolessa kisat! Kyseessä olivat Tallinmäen harjoitusestekisat, ja samalla siis ensimmäiset yhteiset kisani Vaken kanssa. Menimme kaksi luokkaa eli 60 cm ja 75 cm, molemmat arvostelulla 367.1. Tavoitteenani oli hyvät puhtaat radat molemmista luokista ja kuudessakympissä myös sijoituksen tavoittelu. Edeltävä leiriviikko takasi sen että kisoja ei ehtinyt juurikaan jännittää, ja ehkäpä leirikokemukset olivat antaneet hetkellisesti lisää rohkeutta ja varmuutta. Toki jonkinlainen jännitys alkoi kisapaikalla kutitella mahassa, mutta se oli sitä hyvää jännitystä jota kisoissa kuuluukin olla eikä lainkaan sellaista pelkoa ja paniikkia jota olen kokenut kisatessani vähemmän luotettavilla ratsuilla.

Ilmeilyä 60 sentin verryttelyesteellä. Kuvan otti Anne.
Verryttelyt ratsastettiin ryhmissä kisakentällä, ja olin 60 sentissä toisessa verryttelyryhmässä. Ensimmäinen tehtäväni oli herätellä poni liikkeelle, sillä Vake otti kisatilanteen vähän turhankin lunkisti eikä reagoinut pohkeeseen kovin terävästi. Pientä raipalla kutittelua siis tarvittiin. Kun aloitimme verryttelyesteiden hyppäämisen tuli ponin kinttuihin automaattisesti lisää vipinää, ja verryttelyhypyt menivät ihan reippaasti. Odottelimme verryttelyn jälkeen parin ratsukon ajan, ja sitten olikin jo meidän vuoromme.

Ykkösesteelle ajauduttiin hieman lähelle, ja kaviot kolahtivat puomiin. Vilkaisin taakse ja totesin että ei pudonnut. Kakkos- ja kolmoseste muodostivat noin 17,5 metrin suoran linjan, jonka olin suunnitellut ratsastavani viidellä askeleella. Muistin jopa laskea askeleet ja sujuvalla viidellä mentiin. Nelosella jäi laukka vaihtumatta hypyssä, mutta Vake vaihtoi näppärästi seuraavassa kurvissa samalla kun hieman ihmetteli maassa olevaa vesilätäkköä. Viitoseste ok, kuutoselle tuli pieni ponnistuspaikkaepäselvyys mutta ei hätää tässäkään. Ensimmäisen vaiheen seitsemäs ja viimeinen este ylittyi vähän kauempaa hypäten, ja pääsin kääntämään tämän jälkeen melko hyvin vasemmalle ja oikoreitille kohti toisen vaiheen ensimmäistä estettä. Toisessa vaiheessa sain ratsastettua jotakuinkin sellaiset tiet kuin olin suunnitellut niin ettei kaarteisiin tullut kovin paljon hukkametrejä. Laukanvaihtoja ei tarvinnut oikein edes ajatella, sillä Vake piti kyllä niistä huolen. Näin pääsimme oikein sujuvasti toisen vaiheen maaliin, vaikka jostain syystä viimeiselle linjalle pääsikin lipsahtamaan myös kuudes askel. Aika helpon ja sujuvan oloista oli tämä meno, tosin taisin unohtaa hengittää radan aikana päätellen siitä kuinka hengästynyt olin sen jälkeen. Aikamme riitti tässä vaiheessa kuulemma luokan johtoon. Lopuista ratsukoista ei sitten kukaan mennytkään enää ohitsemme vaikka lähtöjä luokassa oli peräti 18. Niinpä meidät kuulutettiin palkintojenjakoon luokan voittajina ja pääsimme laukkaamaan rauhallisen kunniakierroksen.



Väkisinkin hymyilyttää luokkavoiton jälkeen, vaikka vielä on isompi rata hypättävänä. Vake ei stressaa. Kuvasta kiitos Annelle.

Esteet nousivat sitten 75 senttiin, ja rataa kävellessä pohdin että näyttäähän nämä jo ihan isoilta. Mielentilani oli tästä huolimatta suhteellisen rauhallinen, sillä luotin Vaken hyppäävän nämäkin esteet varmaan tyyliinsä. Arvelin tosin että ottaisimme puomin tai parikin alas, sillä Vakehan ei ole erityisen tarkka jaloistaan enkä välttämättä saa sitä kaikille esteille aivan optimipaikkaan.Vuoromme oli nyt ensimmäisessä verryttelyryhmässä, ja verkka mentiin hyvin lyhyesti kun alla oli jo edellinen luokka. Ensimmäisen verryttelypystyn Vake kolautti alas, mikä vahvisti epäilyksiäni että pudotuksia olisi radalta luvassa. Seuraaviin hyppyihin alkoivat jalat nousta paremmin, ja poni liikkui edelleen ihan reippaasti estettä kohti. Yhteensä kolme hyppyä riitti.

Lähtövuoromme oli nyt neljäntenä. Lähtömerkin saatuamme herättelin vähän laukkaa ja suuntasimme ensimmäiselle esteelle. Taas tälle esteelle tultiin pohjaan ja kolautettiin, mutta puomi pysyi tälläkin kertaa ylhäällä. Kakkoselle saatiin tosi sujuva hyppy, ja myös 17,5 metrin linja kolmoselta neloselle oli sujuva viidellä laukalla. Kolmoselle jäätiin vähän kauas, mutta Vake loikkasi urhoollisesti isomman hypyn. Viitonen oli nyt trippeli, jolle tultiin vähän turhankin lähelle mutta ei ongelmaa. Kuutosen ja seiskan kaareva linja oli todella sujuva, mutta en päässyt seiskan jälkeen kääntämään aivan niin nohevasti kuin edellisessä luokassa. Pitäisi olla paremmin kääntymässä ja johtamassa jo esteen päällä jottei aikaa hukkaantuisi kaarteissa. Kasilta ysille sain kiepautettua aika näppärästi pienehkön tien, vaikka en uskaltanutkaan kääntää aivan yhtä tiukasti kuin pienemmässä luokassa. Myös kympille otettiin nyt varmuuden vuoksi hieman isompi tie, ja tästä kiepautettiin vielä viimeisenä esteenä olevalle okserille. Sitten olimme jo maalissa ilman virhepisteitä, ja olin onnesta soikeana puhtaasta radastamme!



Aikamme riitti tässä vaiheessa kolmanteen sijaan, ja koska olimme startanneet neljäntenä 17 ratsukon luokassa arvelin meidän putoavan vielä pois sijoituksilta. Kävelytin Vaken huolellisesti, vein sen talliin ja juotin sekä huuhdoin hikiä pois. Kun poni oli hoidettu lähdin seuraamaan luokan päättymistä, ja pian selvisi että sijoituimme loppujen lopuksi tässäkin luokassa. Sijoituksemme oli neljäs, ja kävin palkintojenjaossa jalan hakemassa punaisen ruusukkeen, joka oli kuin kruunu muutenkin täydellisen hienolle kisapäivälle. Ensimmäiset yhteiset kisat Vaken kanssa onnistuivat siis yli odotusten, ja kaikista hienointa oli se kuinka mutkattomasti Vake toimi kisatilanteessa. Poni oli täysin rauhallinen ja tyyni, mutta esteille se kuitenkin innostui liikkumaan reippaasti ja hyppäsi varmasti ja ketterästi. Parempaa kisakaveria saa hakea! 75 cm kisaratakin oli melkeinpä mukavuusalueellani, eli näin mukavaa ja helppoa hyppääminen ja kisaaminen on silloin kun poniin voi ihan oikeasti luottaa. Tästä on erittäin hyvä jatkaa!

Vaksu ja palkinnot.
Videoista kiitokset Noralle!

perjantai 18. heinäkuuta 2014

Leiritunti 9: Hienoa hyppäämistä

Kukaan ei erityisesti hinkunut leirikisoja, joten leirin viimeisenä päivänä mentiin sen sijaan rataharjoitus tunnilla. Sain ratsuksi jälleen Kingin, ja eilisen sujuvan maastoestehyppelyn jälkeen oli mukava päästä kokeilemaan tätä hevosta myös rataesteillä. Viime vuoden leirillä Kingi jäikin minulta kokonaan "löytämättä", sillä silloin pieni, sievä ja kiltti Kingi oli kovasti suosittu ja toivottu lasten keskuudessa. Tänä vuonna otettiin sitten vahinko takaisin, sillä Kingihän on minulle juuri sopivan kokoinen ja mikä parasta todella näppärä ja ärhäkkä peli esteillä.

Verryttelyn menimme tänään tiiviisti ja tehokkaasti, ideana verrytellä hevoset siten kuin kisoissa rajallisessa ajassa kannattaa tehdä. Ratsastimme siis temponvaihteluita ravin ja laukan sisällä sekä voltteja, tarkoituksena saada hevoset reagoimaan nopeasti eteen ja taakse sekä kääntymään ja taipumaan. Kingi reagoi pohkeesta napakasti eteen, mutta kiinniotto oli vaikeampaa eikä tapahtunut ihan niin silmänräpäyksessä kuin olisi ollut suotavaa. Vaikka oli ne gagit päässä niin hevonen oli aika vahva pidätteelle. Etenkin laukka olisi saanut lyhentyä vielä huomattavasti enemmän.

Verryttelyhyppyinä tultiin pystyä pari kertaa molemmista suunnista sekä kerran okseri vasemmassa laukassa. Hypyt olivat tosi sujuvia, ja Kingin kanssa oli hyvin helppo tulla sopivaan ponnistuspaikkaan. Kai tässä on kyse siitä samasta ilmiöstä kuin eilen maastoesteillä, eli kun laukka sujuu eteen riittävän hyvällä energialla ja tasaisessa rytmissä niin paikat löytyvät aivan itsestään.

Onnistuneiden verryttelyhyppyjen jälkeen oli mukava lähteä hyppäämään rataa. Rata oli seitsemän esteen mittainen ja meillä korkeus oli sellaista 80-85 senttiä. Ensimmäiset kaksi estettä ylittyivät sujuvasti, mutta kolmoselle lähestyessä Kingi kävi vahvaksi ja lähti painamaan pidätettä vasten. Kun hevonen pääsi tällä lailla ryntäämään pois kontrollista ajauduttiin liian lähelle estettä, ja puomi tuli mukana. Seuraaville esteille lähestyessä tiesin olla varovaisempi ja odottaa itsekin estettä paremmin. Näin päästiin taas hyviin paikkoihin. Laukat eivät lävistäjäesteillä 4 ja 5 vaihtuneet, vaan jouduttiin korjaamaan ravin kautta. Tässä näkyi vähän sitä ongelmaa että pidäte ei toiminut kunnolla vaan raviinsiirtyminen otti aikansa. Näin väljällä radalla ehdittiin kuitenkin korjaukset tehdä. Viimeisten kahden esteen suora linja oli tosi sujuva ja hyvä, ja kokonaisuutena ratamme oli oikein asiallinen lukuunottamatta kolmosesteellä tapahtunutta virhettä.

Lopuksi tultiin uusintapätkänä radan ongelmakohdat. Totesin radan alkuosan olleen meillä huonompi kuin lopun, joten uusimme kolme ensimmäistä estettä. Ainakin kolmosestettä ope vähän nosti niin että nyt korkeutta oli noin 90 cm. Aloitimme taas oikein hyvillä lähestymisillä ja hypyillä ykköselle ja kakkoselle, mutta kakkoselta tultiin väärässä laukassa alas. Huolimattomuuttani myös käänsin kakkoselta liian aikaisin, ja lyhyempi tie yhdistettynä laukankorjaushässäkkään (jarrutusmatka raviinsiirtymisessä oli taas pitkä) tarkoitti sitä ettei päästy kolmosesteelle harkitulla ja hallitulla tiellä ja hyvässä rytmissä. Ajauduttiin taas pohjaan, eikä Kingi päässyt tästä hyppyyn kunnolla vaan pyyhkäisi puomin mukaan. Saatiin siis vielä sakkokierros tälle esteelle. Nyt ratsastin huolellisemman tien ja toin Kingin esteelle maltilla ja kontrollissa mutta eteen sujuen, ja ai että tulikin napakka ja hyvä hyppy pystyn yli. Siinä ei tuntunut ysikympin este missään.



Eipä olisi leiri voinut paljon paremmin päättyä kuin näihin hyppyihin. Kingin kanssa 80-90 cm tuntui olevan jotakuinkin mukavuusalueellani, sillä niin helppoa ja kivaa oli tämän ketterän ponisuokin kanssa hypellä. Taisipa tässä päästä käymään niin että Kingi kiilaa Hevosopiston ratsuista ykkössuosikikseni mentyäni sillä tällä leirillä ne kaikista hienoimmat tunnit. Melkein olisi tehnyt mieli salakuljettaa Kingi mukanani leiriltä kotiin. Olin toivonut saavani leiriltä lisää varmuutta 80 cm tasolla hyppäämiseen, ja kahden viimeisen tunnin ansiosta sitä taisi tullakin vaikka muuten hyppäämiset jäivät leirin aikana aivan harmillisen vähiin. Maastoesteiden ja tämän rataestetunnin huippufiilikset kirkastivat koko leirin alkuviikon pettymyksistä huolimatta, ja hieno leirihän tämä taas kokonaisuudessaan oli. Ihanat kaverit, ihanat hevoset, pientä itsensä ylittämistä, Hevosopiston hienot puitteet sekä mainio oheisohjelma - näistä on onnistunut leiri tehty. Viisi päivää kului aivan liian nopeasti, mutta ensi kesänä leireillään taas!

Videoista kiitos Jennille!

torstai 17. heinäkuuta 2014

Leiritunti 8: Jännät, ihanat maastoesteet!

Torstai-iltapäivän tunnille oli tarjolla maastoestevaihtoehto. Pitihän sinne maastoesteille sitten minunkin lähteä, vaikka etukäteen pelottikin jännittikin. En ole maastoesteitä koskaan aikaisemmin hypännyt (no, lapsena hyppäsin kerran Kuopion Savisaaressa jotain pieniä maastoesteitä Kalle-shettiksellä, mutta sitä nyt ei vaan lasketa). Eilisen estetunnista suivaantuneena pyysin vieläpä päästä tälle reissulle siihen "isoja hyppäävien" ryhmään. Nyt ei nynnyillä vaan hypätään! Pääsin haluamaani ryhmään ja ratsuksi sain Kingin, joka oli ihan mukava valinta kun eilen sillä jo maastossa ehdin mennä. Kävelimme apuopen johdolla derbykentälle, jonka läheisyydessä sijaitsevia maastoesteitä sitten hyppelimme.

Verryttelimme ensin ravissa ja laukassa hiekkakentällä molempiin suuntiin. Kingi oli ihan reipas ja tunki sisäpohjetta vastaan. Kuolaimena oli gagit, joista olin tunnin mittaan ihan onnellinen sillä Kingillä oli tapana käydä aika vahvaksi edestä. Laukassa oli kielto istua satulaan missään vaiheessa eli kevyessä istunnassa posotettiin. Verryttelyjen jälkeen aloitettiin hypyt yksittäistehtävillä. Ensin mentiin eiliseltä maastoreissulta tutut ylös-alas-kumpareet ravissa ja hypättiin kentällä tukkiristikko, sitten samat kumpareet laukassa ja hypättiin isompi tukki. Kingi ei pysynyt kumpareilla ravissa, ja ennen isompaa tukkia jouduin ottamaan ylimääräisen ympyrän kun hevonen alkoi kiskoa päätä alas. Ajoittaisista jarruongelmista huolimatta tehtävät menivät muuten hyvin, ja saatiin oikein sujuvat hypyt tukkiesteille. Mentiin yksittäisenä vielä kaksi erillistä bankettia, joista toisen edessä oli myös pieni kuivahauta. Nämä sujuivat meiltä helposti, Kingi hyppeli portaat ylös reippaasti ja alaspäin mentiin hallitusti ja pienillä hypyillä. Aloin jo uskoa selviäväni tästä reissusta hengissä.

Pidemmittä puheitta seuraavana oli vuorossa pitkä maastoesterata, joka käsitti peräti 11 estettä ja kesti monta minuuttia. Rata aiheutti ennakkoon hyperventilointia ja olin aivan vakuuttunut etten mitenkään voi selvitä kyydissä pysyen koko rataa loppuun asti. Anne näytti edeltä mallia ja me lähdimme hyppyvuorossa toisena matkaan. Ensimmäinen este oli sama tukki jota hypättiin verryttelyesteenä. Ei ongelmia, hyvä hyppy. Jatkoimme reippaassa laukassa ison kaarteen vasemmalle, ja vuorossa oli trakehner-hauta eli pieni kuivahauta ja sen yläpuolella tukki. Tähän ei askel ihan sopinut, ja lähdin itse hätäilemään ja ennakoimaan hyppyä. Kingi otti vielä esteen eteen pikkuaskeleen, mutta yli mentiin ja matka jatkui suoraan banketille. Banketti meni taas helposti, ja jatkoimme pois muiden näkyviltä mäen taakse polkua pitkin. Täällä vastaan tuli kumpareita ja niiden päällä kaksi pientä tukkia. Kingi laukkasi eteen korvat pystyssä ja lennähdimme pikkutukkien yli kuin ei mitään.

Kaartaessamme takaisin kentälle mäen takaa lähti Kingi kiihdyttämään ja sain tosissani kiskoa pidätteitä vauhdin hillitsemiseksi. Sain hevosen hanskaan ennen seuraavaa estettä, joka oli "keinu" eli kolmen tukin muodostama pituuseste jossa hypättiin puukehysten läpi. Tämä oli etukäteen yksi jännimmistä esteistä, mutta pääsimme hyvään ponnistuspaikkaan ja Kingi liiti tämänkin esteen yli. Sitten pitikin jarrutella raville pehmeää kaarretta varten, ja kuten arvata saattaa oli jarrutusmatka aika pitkä. Jatkoimme ravissa kumparevuoristoradalle, jolle päästin Kingin taas laukkaan ja ylitimme kumpareiden päällä olevat pikkutukit. Miten ne ponnistuspaikat osuivatkin taas niin helposti kohdilleen? Kaarrettiin jälleen takaisin kentälle ja sain kiskoa taas pidätteitä läpi Kingin yrittäessä pientä rynnistystä. Seuraava este oli radan korkein, arvioni mukaan 70-80-senttinen massiivinen tukki. Reippaasti vain kohti ja hienosti yli. Tämän jälkeen sain vähän hengähtää kun taitoimme matkaa ravissa kentän ulkopuolta, nousimme mäen ja tulimme bankettia alaspäin. Banketilta laukattiin vielä uudestaan trakehner-haudalle, joka ylittyi tällä kertaa oikein mallikelpoisesti. Rata oli siinä, ja niin uskomatonta kuin se onkin selvisimme sen läpi ja vieläpä oikein sujuvasti ja asiallisesti!

Ehdin hetken aikaa taputella Kingiä sekä itseäni, mutta vielä ei ollut aika huokaista. Joukkomme jatkoi vielä sivummalle harjoittelemaan vesiestettä. Tätä samaa vettä kahlailimme eilen maastossa, mutta nyt mukaan tuli hyppyjä. Ensin tutustuttiin vesihautaan jonossa kahlaten, ja sitten tultiin kukin vuorollaan laukassa veden läpi, pientä kumparetta ylös, tukki kumpareen päällä ja vielä alamäkeä veteen. Tämä oli vielä kohtuullisen helppoa ja huoletonta, mutta seuraavalla kierroksella ensimmäiseltä tukilta jatkettiin uudestaan veden läpi ja ylämäkeen hypättävälle koivurunkoesteelle joka ei ollut ihan pieni. Ohje oli ratsastaa vahvasti eteen esteiden välillä, ja kannustin Kingiä niin pohkeella ja raipalla kuin äänelläkin. Hirmuisen sujuvasti Kingi hujahtikin myös koivuesteen yli ja mäkeä ylös ennen kuin ehdin edes pelätä.

Tehtävä vain vaikeutui, eli vaihdettiin suuntaa ja tultiin nyt pikkutukki, sen jälkeen veteen ja veden jälkeen jyrkemmässä ylämäessä massiivisen näköinen pelottava tukki. Ei muuta kuin oikein reippaasti eteen, ja niin tämäkin tehtävä sujui kuin tanssi. Opelta tuli oikein kehujakin siitä miten reippaasti etenimme esteitä kohti. Viimeinen versio tehtävästä oli kolmen esteen pätkä, eli massiivinen tukki alamäkeen, veden halki kumparetukille ja uudestaan veden halki koivuesteelle ylämäkeen. Taisin ohjata Kingin ensimmäiselle tukille aika epämääräistä tietä niin ettei se ehtinyt nähdä estettä kovin hyvissä ajoin, ja itse kovasti epäröin isoa hyppyä alamäkeen. En siis ollut oikein itsekään menossa, ja Kingi väisti esteen ohi. Totesin että nyt tuntuu parhaimmalta jättää tämä alamäkihyppy väliin, joten emme sitten yrittäneet alamäkitukkia uudestaan vaan hyppäsimme vain pikkutukin ja koivuesteen hyvän mielen tehtävänä. Ei edes oikeastaan jäänyt harmittamaan se että tässä viimeisessä tehtävässä jänistin ja "luovutin", vaan olin vain hurjan tyytyväinen siihen että tähän asti olimme hypänneet hienosti kaiken.

Palasimme käynnissä tallille, ja totesin reissuun kuluneen matkoineen lähes kaksi tuntia. Saatiinpahan tosissaan hypätä! Fiilikset olivat aivan sanoinkuvaamattoman hienot kun uskalsin hypätä tällaisia esteitä joita en ikipäivänä olisi kuvitellut meneväni, ja selvisin vieläpä oikein mallikkaasti! Olihan tämä ehkä ensimmäiseksi maastoestekerraksi aika hurja, mutta konkari-Kingi oli minulle juuri oikea ratsu ja ansaitsee isot kiitokset hienosta työstään. Kingi liikkui reippaasti ja innokkaasti eteen, ja hyppäsi esteet niin epäröimättä että sen varmuus ja rohkeus tarttuivat minuunkin. Aivan ihastuttava hyppyhevonen tämä pikkuruuna! Jännittävää oli, mutta samalla myös älyttömän hauskaa hypätä näitä esteitä. Bonuksena uskoisin tämän reissun antavan minulle paljon lisää rohkeutta ja itseluottamusta myös rataesteille. 

Varsinaista kuvaajaa ei meillä ollut valitettavasti mukana, mutta Nora kuvasi kypäräkameralla meidän hyppyjämme sen mitä pystyi. Suuret kiitokset videoista!

Leiritunti 7: Jarrujen etsintä jatkuu

Torstaiaamun koulutunnille en esittänyt mitään hevostoivetta, ja niinpä sain aivan yllätyshevosen eli suomenhevostamman nimeltä Tinakenkä. Tinakenkä eli Tinis on 10-vuotias MTT:n kasvattama ja omistama vankkarakenteinen ja ravisukuinen tamma, joka vaikutti karsinassa sympaattiselta. Tällä kertaa ratsastettiin ulkona kentällä, joka oli eilisten sateiden jäljiltä vielä paikoin aika märkä. Ohjelmassa oli perusratsastusta, mikä olikin hyvä sillä Tiniksen kanssa meillä oli haasteita jo aivan perusjutuissa.

Aloitettiin käynnissä ja ravissa isolla pääty-ympyrällä. Tinis osoittautui heti aika meneväksi tapaukseksi, jolla ei pahemmin pohkeita passannut käyttää mutta tasapainottavia pidätteitä sai olla tekemässä siitäkin edestä. Ope muistutti ihan samasta asiasta kuin mistä olen saanut kuulla koko alkuviikon, eli pidätteisiin pitäisi ottaa vahvemmin keskivartalo tueksi. Tinis ja sen vauhti vetivät minut kuitenkin etukumaraan, ja ohje oli että istunta suoraksi pystyyn ja satulaan kiinni jotta pidätteeseen saa jämäkkyyttä. Huomasin kyllä jo tässä vaiheessa että kun pidätteen sai hetkellisesti läpi ja Tinis jäi kuulolle liikkui tämä tamma oikein mukavaa isoa ravia ja hakeutui ihan itsekseen tuntumalle pyöreäksi.

Jatkettiin ravissa uraa seuraten hieman katkaistulla kentällä, ja ratsastettiin aina toisessa päädyssä vasemman laukan nosto sekä laukkaympyrä. Tinis lähti laukkaan aina vähän hypähtäen, ja sain tosissani varoa etten käyttänyt nostossa pohjetta kuin aivan höyhenenkevyesti. Laukassa pidäte ei toiminut vaan hevonen vähän vei. Raville päästyämme porhallettiin ainakin puoli kenttää ennen kuin hevonen oli edes jonkinlaisessa kontrollissa. Ope huuteli edelleen istumaan satulassa ja ylävartalo pystyssä, mutta hevosen juostessa tuhatta ja sataa en onnistunut pitämään istuntaa kovinkaan jämäkkänä vaan olin kyydissä kuin räsynukke.

Oikeassa kierroksessa mentiin isolla neliöllä harjoitusravissa tehden omaan tahtiin laukannostoja. Haasteena oli saada Tinis ravissa niin hyvään kontrolliin että laukkaa oli järkevää lähteä nostamaan, sillä kiitoravista ei kovin nätisti laukkaan pääse. Tämä siirtymistehtävä meni aikamoiseksi kaahaamiseksi, sillä en nostojen välillä onnistunut tarpeeksi tasapainottamaan ja jarruttamaan hevosen liikettä. Lopuksi tehtiin vielä laukannostoja pituushalkaisijalla harjoitusravista, palattiin raviin kulman jälkeen sekä tehtiin ravivoltit pitkälle sivulle. Kaahaus jatkui, mutta nyt nostoja oli sen verran harvakseltaan että sain Tiniksen pidettyä vähän paremmin hanskassa. Nostoihin tuli helposti aika paljon poikitusta, sillä en uskaltanut oikein pitää pohkeita suoruuden tukena. Tinis nimittäin syöksähti vähemmästäkin pohkeesta sen verran reippaasti laukkaan. Nostot olivat vinoutta lukuunottamatta ihan asiallisiakin, kunhan vaan pidäte oli läpi ennen nostoa enkä yrittänyt kiitoravista tuupata hevosta laukalle. Raviinsiirtymisistä Tinikselle vaan jäi se juokseminen päälle niin että mennä posotettiin kuin juna. Yritin kyllä pitää mielessä ettei vetokilpailusta ole mitään iloa, mutta jos pehmensin kättä alkoi Tinis heti juosta vieläkin kovempaa.

Loppuraveja keventäessä alettiin vihdoin päästä Tiniksen kanssa parempaan yhteisymmärrykseen vauhdista. Sain pidätteitä paremmin läpi, pääsin myötäämään ja hevonen malttoi jäädä paremmin alleni. Open ohjeen mukaisesti en kuitenkaan alkanut hevosen liikettä liikaa hyssytellä, vaan annoin sen liikkua isosti eteenpäin kunhan vaan tuntuma pysyi kevyenä ja jonkinlainen kontrolli mukana. Tässä vaiheessa Tinis rentoutui liikkumaan mukavan pyöreänä, ja pääsin fiilistelemään sen voimakasta ravia ilman kaahausta. Oikeastaan tästä olisi vasta voinut aloittaa koko työskentelyn, mutta mukavaa että edes lopuksi yhteinen sävel alkoi löytyä ja ne jarrutkin vähän toimia.

Tämän tunnin opetus oli jälleen kerran se että vetämään ei auta jäädä, vaan jarrujen pitää löytyä istunnan kautta etenkin silloin kun hevonen on taipuvainen tällaiseen jyräämiseen. Kuten opelle lopuksi totesin ei omassa keskivartalossa oikein tahdo voima riittää istua ja pidättää silloin kun hevonen lähtee tosissaan vyörymään. Tinis oli kuitenkin hauska ja sympaattinen kaveri, vaikka en ihan kykenevä ollutkaan sitä oikein ratsastamaan. Loppuminuuteilla alkeellisten jarrujen löydyttyä tätä tammaa oli suorastaan ilo ratsastaa.

keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Leiritunti 6: Pientä jumppasarjan hyppelyä

Keskiviikon toiselle tunnille oli tarjolla myös esteitä, jotka tietenkin olivat myös minun valintani. Toivoin edelleen Taistoa tai Lissua, ja sain tällä kertaa Lissun. Olin kuitenkin vähän pettynyt kun en päässyt tällä kertaa "isompaa hyppäävien" eli Annen, Noran ja kumppaneiden ryhmään, vaan minut oli laitettu tälle tunnille ryhmään jonka odotin hyppäävän matalammalla tasolla. Tunti muodostuikin aikamoiseksi pettymykseksi, sillä mukana oli parikin hankalaa hevosta joiden kieltelyihin kului suurin osa ajasta. Niinpä ehdimme hypätä todella vähän (kavalettijumppasarja läpi neljä kertaa ja siinä se) ja enin aika meni odotteluun. Tunnin piti ohjaajaopiskelija jolta ei kovin paljon valaisevaa palautetta tullut, joten en voi sanoa oppineeni tällä tunnilla mitään. Kun iltapäivän kaikki kolme muuta esteryhmää sitten hyppäsivät paljon enemmän ja isompaa niin en voinut muuta kuin olla kateudesta vihreä ja harmistuneena ihmetellä miksi minut oli laitettu juuri tähän ryhmään.

Aluksi mentiin hieman maapuomeja. Kolmen puomin suoralla linjalla oli tarkoitus saada väleihin tasaiset kolme tai neljä askelta. Lissun kanssa oli laukan rytmi ja kolmitahtisuus hukassa, ja ekalle puomille oli vaikeuksia saada askel sopimaan nätisti. Toistot jäivät niin vähäisiksi että en päässyt tilannetta korjaamaan.

Sitten aloitettiinkin jumppasarjan hyppely. Kuuden esteen jumppasarjassa oli neljä innariväliä ja viimeisenä yhden askeleen väli. Sarjalle tultiin aina sisään ravilähestymisellä. Aluksi vain ensimmäinen este oli pienenä ristikkona ja muut puomit maassa, ja kierros kierrokselta lisää puomeja nostettiin kavaleteiksi. Tehtävä olikin hankalampi puomien ollessa maassa, sillä välit jäivät tällöin aika pitkiksi enkä saanut Lissua venymään tarpeeksi eteen. Ongelmana oli se että puomisarjalla ei tasainen rytmi säilynyt, vaan rytmin rikkoontuessa hevonen putosi raville. Pohje ei ollut tarpeeksi mukana ja taisi istuntakin mennä liian etupainoiseksi kaulalle. Ravilähestymisissä jouduin aika paljon pitelemään ettei Lissu lähtisi estelinjalla laukalle, ja niinpä vauhti ei sitten meinannut riittää. Kun useampi puomi nousi maasta parani suorituksemme huomattavasti, ja tiesin nyt pitää pohkeet napakammin mukana. Sujuvin kierroksemme oli viimeinen, jolloin kaikki puomit oli nostettu esteiksi ja sarjan lopussa oli pieni okseri (max 70 cm). Rytmi pysyi paremmin yllä kun jokaisen puomin yli piti hevosen oikeasti hypätä.

Olin haaveillut että sarjan päässä olevaa okseria pääsisi hyppäämään isompanakin, mutta kieltelevien hevosten takia aika loppui pahasti kesken eikä koko okseria päästy näin ollen hyppäämään kuin se yksi kerta. Eipä paljon lämmittänyt mieltä tämä tunti vaan ainoastaan turhautti kovasti. Täytyy myöntää etten itsekään ratsastanut nyt kovin hyvin, mutta olisi ollut hyvä saada enemmän toistoja jotta virheitä olisi voinut korjata ja jotta rytmi olisi alkanut löytyä paremmin.



Videoista kiitos Noralle ja Jennille!

Leiritunti 5: Sadeaamun maasto

Kolmannen leiripäivän aamuna oli vuorossa maasto. Toivoin "mukavaa suomenhevosta" ja sain jo toistamiseen tälle viikolle konkariruuna Kingin. Sään suhteen kävi huono tuuri, sillä juuri ennen lähtöämme alkoi sataa rankasti, ja kaatosade hellitti vasta siinä vaiheessa kun olimme jo palaamassa lenkiltä takaisin tallille. Maastomme sisälsi paljon kävelyä, jonkin verran ravailua ja yhden varsinaisen laukkapätkän. Pyörimme pääasiassa derbykentän läheisyydessä, ja päästiin tekemään myös hieman "temppuja". Mentiin jonossa vesihaudan läpi, ensin käynnissä ja sitten muutama kierros ravissa ja laukaten. Varsinkin laukassa oli hauskaa polskutella reippaasti veden halki. Derbykentän vieressä oli myös pieni ylös-alas-vuoristorata, jota mentiin ravissa ja laukassa treenaten kevyttä istuntaa ylä- ja alamäissä. Kiivettiin myös jonossa isomman mäennyppylän yli, ja tämän jälkeen kukin sai kiivetä samaa kumparetta ylös ja alas yksinään ravissa. Olihan se vähän jännää ravata pois muiden näkyvistä mäen taakse, mutta ei tullut sen suurempia ongelmia kuin että Kingi tahtoi ravin sijaan laukata jyrkän ylämäen. Alamäki kavereiden luokse tultiin oikein nätisti ravissa. Sateesta huolimatta oli ihan mukava maasto, vaikka olisi tietysti ollut kiva laukata enemmänkin. Erikoistehtävät piristivät reissua, ja Kingi oli mukava maastopolle.

tiistai 15. heinäkuuta 2014

Leiritunti 4: Kiire ja hoppu

Tiistain toisella tunnilla oli vaihtoehtoina koulua tai maasto, ja päädyin valitsemaan koulutunnin epävakaisen sääennusteen vuoksi. Hevostoiveeni oli että suokeista joku, sillä olisin ihan mielelläni voinut testailla jotain uuttakin tuttavuutta. Sain sitten kuitenkin Lissun, ja lisäksi ohjeena oli laittaa gramaanit. Nyrpistelin tälle vähän nenääni, sillä gramaanit tuntuvat aina niin kovasti häiritsevän ratsastusta että olisin mieluummin laittanut vaikka thiedemanit. Gramaaneilla varustettuna kuitenkin suuntasimme maneesiin.

Tunnin tehtäviin kuului voltteja, avotaivutuksia uralla volttien välillä käynnissä ja ravissa sekä siirtymisiä. Siirtymisiä ratsastettiin siten että ravivoltilta uralle tullessa siirryttiin muutaman askeleen ajaksi käyntiin, ja laukkavolttien välillä taas siirrettiin muutaman askeleen ajaksi raviin. Käynnissä Lissu kulki aluksi ihan nätisti ja pahemmin hätäilemättä, mutta kun siirryttiin raviin alkoi kiirehtiminen. Ravin tahti olikin kiireen takia aluksi pahasti hukassa niin että meno oli kovin epämääräistä räpellystä. Pidin gramaaneja aika löysällä, mutta toki ne siitä huolimatta olivat ohjaamassa Lissua edestä pyöreäksi.

Volteilla esiintyi sisäpohjetta vastaan kaatumista Lissun kiiruhtaessa eteenpäin. Ykkösasia läpi tunnin olikin pidätteen ratsastaminen läpi ja hevosen rauhoittaminen työskentelemään ratsastajan alla sen sijaan että se oli koko ajan säntäämässä kovempaan vauhtiin. Ravissa tämä itse asiassa ajoittain onnistuikin kun otin pidätteet ulko-ohjalla ja myötäsin reilusti aina kun Lissu malttoi hidastaa ja jäädä kontrolliin ja kuulolle. Yritin myös käyttää parhaani mukaan vatsalihaksia jäntevästi pidätteen tukena. Gramaanit aiheuttivat sen että tuntuma ei ehkä ollut aina kovin hyvä (ohja saattoi roikkua löysänäkin niin etten edes huomannut), mutta siitä huolimatta Lissu vähän pyöristyikin volteilla. Silloin kun hevonen oli kuulolla ja hätäilemättä ja taipui voltilla sisäpohkeen ympäri tuntui meno hetkittäin ihan mukavalta. Käyntiinsiirtymisissä jarrutusmatka meni välillä kovin pitkäksi eli Lissu juoksi pidätettä vasten, mutta saatiin tehtyä myös oikein asiallisia siirtymisiä joissa Lissu kuunteli kevyttä pidätettä nätisti ja pääsin sitä kiittämään.

Laukassa kontrolli pysyi volteilla aika hyvin, ja ope kehuikin hyvästä laukasta. Suoralla uralla paketti pääsi kuitenkin leviämään ja hevonen kouhottamaan eteenpäin huonossa tasapainossa. Raviinsiirtymiset eivät myöskään olleet kovin tasapainoisia ja ravissa kiidettiin ja ennakoitiin seuraavaa nostoa. Välillä kuitenkin sain Lissun siirtymisen jälkeen nopeammin kontrolliin ja rauhalliseen raviin, ja näistä kiittelin sitä aina kovasti. Paljon ei tarvittu jotta Lissu taas ryntäsi eteenpäin kiireisenä, joten tarkkana sain olla jotta istunta ja avut pysyivät mahdollisimman rauhallisina mutta napakoina ja myötäsin ohjasta aina kun pidäte meni läpi. Lopuksi mentiin vielä ravissa voltteja ja avoja toisella pitkällä sivulla samalla kun toinen pitkä sivu laukattiin, ja kuten arvata saattaa menivät avot aika höpöksi kun hevonen oli muutenkin kiireinen ja itse aloin siinä vielä sählätä sitä kolmelle uralle istunta ja käsi jännittyen. Loppuraveissa laukan jälkeen juostiin taas pää kolmantena jalkana, mutta ympyröillä ratsastaen ja rauhallisesti keventäen sekä pidätettä läpi jankaten alkoi Lissu palata kuulolle. Lopuksi päästiin menemään hetki rauhallisesti ja rentona pidätteitä kuunnellen.

Tunti ei itse asiassa mennyt niin huonosti kuin olin etukäteen ajatellut. Paljon oli kiirettä ja ryntäämistä, mutta toisaalta ei päädytty pahaan vetokilpailuun ja sain Lissun välillä mukavasti kuulolle ja rentoutumaan. Silloin kun kiire jäi pois koettiin ihan mukavia hetkiä niin ravissa kuin laukassakin. Kuten ope lopuksi totesi täytyy tällä hevosella ratsastaa tarkasti joka hetki ja jokainen voltin neljännes tai muuten se heti leviää ja alkaa kiihdytellä. Kun tässä tehtävässä onnistuu ja saa tamman hetkeksi työskentelemään rentona ja rauhallisena niin onhan se palkitsevaa.

Leiritunti 3: Reippaammin estettä kohti

Tiistaina päästiin aamutunnilla hyppäämään. Toivoin tunnille Lissua tai Taistoa, ja sain Taiston jolla viime kesänä hyppäsin kerran ja tykkäsin. Tämän vuoden hevosesittelyissä kuultiinkin Taiston taustoista hauskaa lisätietoa, eli ravisukuinen (i. Viesker) Taisto päätyi ratsun uralle koska oli vaan niin kova jätkä että laittoi ravikärryt solmuun ja säpäleiksi eikä ajohommista näin ollen tullut mitään. Hypyistään Taisto on nuorten suomenhevosten laatuarvostelussa(?) saanut aikanaan täyden kympin, eli lahjoja estepuolelle löytyy.

Ravi- ja laukkaverryttelyssä kiinnitettiin huomiota etenkin suoruuteen ja taipumiseen sekä ulkopohkeesta kääntymiseen. Taisto oli juuri niin ihana kuin muistinkin, eli liikkui tahdikkaasti ja ryhdikkäänä ja kaikinpuolin tasapainoisen oloisesti. Harvoin olen ratsastanut suomenhevosella jolla on näin hyvä laukka. Toki Taistolla käytetään kovempaa kuolainta, mikä luonnollisestikin edesauttaa kevyenä ja ryhdikkäänä pysymistä. Tämän huomioiden pyrin pitämään käden mahdollisimman kevyenä ja pehmeänä.

Hyppääminen aloitettiin oikeassa laukassa ylittäen ympyrällä kahta kavalettia. Kavaletin jälkeen tuli jäädä hetkeksi kevyeeseen istuntaan. Tämä tehtävä oli aika helpon ja sujuvan oloista menoa, tosin ope käski herätellä Taistoa pohkeella ja raipalla reippaampaan laukkaan. Ponnistuspaikat kavaleteille löytyivät todella luontevasti, ja laukan rytmi pysyi mukavan tasaisena. Seuraavaksi tultiin 12 metrin suoraa linjaa kavaletilta pystylle. Ohje oli että esteiden ollessa vielä ihan pieniä sai väliin ottaa joko kolme tai neljä askelta. Eka kierroksemme oli kovin löysä, enkä edes yrittänyt hoputella Taistoa kolmeen askeleeseen. Toiselle kierrokselle pystyä nostettiin, ja kun usutin Taiston sujuvampaan laukkaan meni väli helposti kolmella askeleella.

Sitten tultiin kuuden hypyn radanpätkä estekorkeuksien ollessa 60-70 cm tietämillä. Taisto eteni mielestäni ihan hyvässä tempossa, mutta todellisuudessa meno taisi kuitenkin olla liian hidasta mönkimistä kuten video paljastaa. Ope huuteli pohjetta ja raippaa ja muistutteli katsomaan esteen yli sen sijaan että herkeämättä tuijotan itse estettä. Usealla esteellä tultiin pohjaan pikkuaskeleella kun ei laukassa ollut tarpeeksi energiaa eikä Taisto viitsinyt hitaasta laukasta roikaista kaukaa.

Lopuksi tultiin vielä lyhennetty neljän esteen versio eli kavaletti-pysty-linja sekä kaksi lävistäjäokseria. Esteet nousivat tässä vaiheessa noin 80-senttisiksi. Linjan menimme sujuvasti, mutta oksereilla kiipeiltiin. Laukan energia ei vieläkään ollut aivan riittävä, ja kun Taisto hieman jarrutti estettä kohti kävin epävarmaksi enkä uskaltanut kannustaa tarpeeksi napakalla pohkeella. Taisto toki hyppäsi okserit mukisematta, mutta aivan juuresta ja hitaasta vauhdista eli käytännössä kiipesi yli. Itse taisin vieläpä sukellella hyppyihin yrittäessäni saada Taiston hyppäämään kaukaa, mutta eihän sitä liikkeen edelle heittäytymällä tehdä vaan pohkeella. Voi mitä möhlintää. Otettiin luonnollisestikin sakkokierros oksereille. Sain laukan nyt vähän terävämmäksi, ja menin esteitä kohti paremmalla itseluottamuksella. Edelleen mentiin vähän pohjaan molemmilla oksereilla eli hypyt eivät olleet kaikista sujuvimpia, mutta huomattavasti parempia kuitenkin sillä nyt ei esteen edessä jarrutettu.

Hyppyihin ennen hevosta sukeltelu ja muu tohelointi jäi tietenkin harmittamaan. Ensin ajattelin ongelman olevan siinä että ajoin estettä kohti sen sijaan että olisin antanut valmiiksi sujuvaksi ratsastetun laukan edetä tasaisesti estettä kohti. Videot nähtyäni totesin että vika taisi todellisuudessa olla puutteellisessa laukan energiassa ja eteenpäinpyrkimyksessä, vaikka itsestäni meno tuntuikin reippaalta. Olisin myös saanut mennä esteitä kohti rohkeammalla asenteella sen sijaan että viime hetkellä vähän epäröin. Taisto on kuitenkin onneksi tällainen luottopolle joka hyppää näillä korkeuksilla todella varmasti. Toivoisin pääseväni tämän viikon aikana hyppäämään Taistolla vielä uudestaankin, ja jos pääsen niin tärkeintä on ratsastaa laukkaan kunnolla lisää energiaa jotta hypyistä saataisiin sujuvampia.



Katsomossa olleille leiriläisille kiitokset videoista!

maanantai 14. heinäkuuta 2014

Leiritunti 2: Säätelyä kavaleteilla

Leirin toiselle tunnille toivoin ratsuksi Lissua, ja sen tunnille sainkin. Ohjelmassa oli puomeja ja kavaletteja Ypäjä-hallissa. Alkuverryttely tehtiin kevyessä ravissa, ja ohjeena oli että nyt ei istuta pystyssä vaan kevennyksen yläasennon tulee olla kuten kevyessä istunnassa. Sain siis kerrankin kenottaa ihan luvan kanssa etukumarassa.

Puomeilla mentiin ravissa tehtävää jossa puomit olivat peräkkäin linjassa mutta vinottain toisiinsa nähden siten että jokaiselta puomilta piti kääntää tiukka kaareva tie seuraavalle. Kartiot oli väleissä estämässä puomilta toiselle oikaisun, joten hevosta sai tosissaan kääntää ja taivuttaa vuoroin oikealle ja vuoroin vasemmalle. Harjoituskierros mentiin kevyessä ravissa, ja alku ei ollut kovin lupaava sillä Lissu juosta kaahotti niin ettei todellakaan ehditty kääntyä puomilta toiselle. Seuraavaksi pitikin jo jättää jalustimet pois jalasta ennen puomilinjaa ja kurvailla puomit harjoitusravissa. Aluksi oli kovastikin ongelmia, sillä hevonen kiirehti niin että ehdittiin kääntyä aivan viime tipassa eikä tasapainoisesta taivutuksesta ollut tietoakaan. Pohkeita olisi tarvittu kääntämiseen ja taivuttamiseen enemmän sen sijaan että kääntelin vai ohjasta. Pidäte, pidäte, pidäte, ulkopohje, sisäpohje kuuluivat open ohjeet. Toistojen myötä saimme suoritusta parannettua niin ettei puomeja vain kaahattu jalat solmussa ja hädin tuskin pystyssä pysyen, vaan sain Lissun pysymään paremmin kontrollissa ja rauhallisessa ravissa. Tärkeää oli ratsastaa jo edeltävä kulma hyvin hallitusti ja tulla sisään pienessä hitaassa ravissa eikä päästää Lissua kiihtymään ennen puomeja.

Sitten tultiin kolmen kavaletin suoraa linjaa laukaten. Aluksi jokaisen kavaletin jälkeen käännettin voltille ja hypättiin uudestaan saman kavaletin yli ennen seuraavalle jatkamista. Lisäksi päädyissä ennen ja jälkeen linjan ylitettiin maapuomi voltilla. Menomme oli edelleen kovin hätäistä, ja käänsin Lissua aivan liikaa sisäohjassa roikkumalla. Askelmäärät väleihin jäivät vähän hämärän peittoon, ja räpellettiin ihmeellisillä miniaskeleilla tai ravilla puomien yli. Seuraavaksi ympyrät jätettiin väleistä pois eli hurautettiin koko kavalettilinja suoraan. Välit olivat 9 m ja 12 m, ja ensin nämä tultiin kahdella ja kolmella askeleella. En ihan riittävästi uskaltanut antaa Lissun laukata kun pelkäsin kontrollin häviämistä, ja niinpä etenkin ensimmäinen väli jäi pitkäksi, mutta Lissu ylitti kavaletit sujuvasti kauempaakin ja näin saatiin halutut askelmäärät. Voltti ennen linjaa onnistui ihan hyvin ja kontrollissa, mutta linjan jälkeiselle volttipuomille oli pientä ohjausongelmaa kun roikuin edelleen sisäohjassa ulkopohkeella kääntämisen sijaan.

Vaihdettiin vielä suuntaa ja tultiin linja tavoitellen neljää askelta 12 m väliin ja tämän jälkeen venymistä 9 m väliin kahdella askeleella. Ensimmäisillä yrityksillä en pitänyt Lissua läheskään tarpeeksi napakasti kontrollissa, vaan ensimmäisen kavaletin lähestyessä annoin periksi ja lähdin itsekin heittäytymään hyppyyn sen sijaan että olisin yrittänyt pitää hevosta vielä askeleen verran. Tästä ei enää paluuta ollut vaan Lissu lennähti 12 m välin kolmella askeleella. Toisella yrityksellä päästiin ekan kavaletin yli asiallisesti, mutta toiselle lähdin heittäytymään liian aikaisin ja näin annoin Lissulle luvan jättää neljännen askeleen pois. Ongelma oli siis siinä ettei oma pokka riittänyt istua ja pitää vaan pelkäsin jääväni hypystä jälkeen mikäli Lissu ei neljättä askelta ottaisikaan, ja näin lähdin varmuuden vuoksi itsekin heittäytymään hyppyyn. Lissu tietenkin mielellään noudatti käskyäni hyökätä kavaletille kauempaa ponnistaen. Kolmannella yrityksellä sain asian vihdoin korjattua, eli en lähtenyt hyppyyn kolmannesta askeleesta vaan istuin ja maltoin loppuun asti. Näin Lissu pysyi hanskassa pienessä laukassa ja neljäs askel mahtui mukaan. Toiseen väliin ei muuta kuin vähän pohjetta niin Lissu lennähti eteen ja kahteen askeleeseen venyminen oli helppoa. Vihdoin saatiin siis nappiin onnistunut suoritus tälle linjalle.

En ihan muistanut että Lissu oli tosiaan näin reipas ja menevä. Jarrut oli liikaa hukassa, ja en taaskaan asialle osannut tehdä oikein muuta kuin vetää ja vetää ohjasta. Hevosen kiirehtiessä en oikein tohtinut kääntäessäkään ottaa tarpeeksi pohjetta mukaan. Toisaalta tunnin loppu osoitti että Lissu kyllä pysyy kontrollissa kun vaan olen napakka enkä anna sen lähteä kiitämään. Puomi- tai estelinjalle olisi tietenkin ”helpointa” vain heittää ohjat pois ja antaa hevosen lentää esteiden yli mielensä mukaista vauhtia. Tähän ei kuitenkaan pidä haksahtaa, vaan pitää ratsastaa päättäväisesti ja omaan tekemiseen uskoen.



Videoista kiitos Jennille!

Leiritunti 1: Ponisuokin jarruja etsimässä

Kesän kohokohta on tottakai tänäkin vuonna ratsastusleiri Annen, Noran ja muiden heppailukavereiden kanssa. Leiripaikaksemme valikoitui Ypäjän Hevosopisto viimekesäisen hienon kokemuksen perusteella, ja tällä kertaa ilmoittauduimme senioreiden koulu- ja esteratsastusleirille eli viime vuodesta poiketen leireilemme kokonaan aikuisporukassa. Sunnuntai kului Oulusta Ypäjälle ajaessa, ja olimme perillä minuutilleen annettuna saapumisaikana eli kuudelta illalla. Haimme hevoset laitumelta, ja myöhemmin illalla jaettiin vielä nimikot eli ne hevoset joiden karsinan siivouksesta ja yleisestä hyvinvoinnista huolehdimme leiriviikon aikana. Huudin nimikokseni viimevuotisen nimikkoni ja suosikkiestehevoseni Uno Liisan eli Lissun. Lissu saa kuulemma ensi vuonna neljännen varsansa mikäli kaikki menee suunnitelman mukaan, joten ensi kesänä tamma ei liene leirikäytössä.

Ilmoittauduin mukaan esteratsastajien ryhmään. Maanantain ensimmäinen tunti oli kuitenkin kaikille koulua. Ratsastimme Ypäjä-hallissa ja sain ratsuksi uuden tuttavuuden eli Kingin. Kingi on 18-vuotias pienhevosruuna, minulle siis oikein passelin kokoinen. Kingi muuten on Kelmin poika ja kuuluisan Jaimen täysveli, eli suku ei paljon hienompi voisi ratsulla olla sikäli kuin suomenhevosten suvuista jotain ymmärrän.

Ensimmäisen tunnin aiheena oli istunnan tarkistusta sekä siirtymisiä. Kingi osoittautui varsin reippaaksi menijäksi, jota ei eteen tarvinnut kahdesti käskeä vaan jarrut meinasi suurimman osan tuntia olla hieman kadoksissa. Ratsastimme ensin kulmia käynnissä samalla kun uralla ja pääty-ympyröillä ravattiin, ja siirtymiset kulmiin olivatkin oikein hyvää kontrolliharjoitusta Kingin pyrkiessä puksuttamaan eteenpäin pidätteistä välittämättä. Oikealle taipuminen ja asettuminen oli hankalampaa, eli oikea lapa meinasi puskea ja oikeaan ohjaan pääsi syntymään vetokilpaa. Yritin tietysti vältellä vetokilpailua ja päästä ratsastamaan kevyemmällä tuntumalla, sillä harvemmin se pidätettä vastaan painava hevonen vetämällä tulee ruotuun. Ulko-ohjasta siis pieniä pidätteitä ja myötäyksiä sisäohjan asettaessa. Vasemmalle tämä oli helpompaa, ja kun siirryttiin ratsastamaan harjoitusravissa sain istunnasta pidätteitä tehtyä vähän napakammin kuin keventäessä.

Siirtymisten parissa jatkettiin vielä ratsastaen joka kierroksella kentän poikki kartioiden välistä ja nostaen ennen uralle kääntymistä laukka. Oikea laukka nostettiin käynnistä ja vasen ravista, ja toiseen päätyyn ratsastettiin laukassa iso voltti. Laukassa Kingi ei mielestäni ”juossut” niin pahasti kuin ravissa vaan kuunteli pidätettä paremmin. Nostoon tullessa Kingi lähti helposti kiirehtimään, mutta loppua kohti se alkoi kuunnella ja tulla nostoihin rauhallisesti ilman kiihdytystä ja kaahausta. Olinkin lopuksi ihan tyytyväinen huomattavasti rauhoittuneisiin nostoihin. Ope muistutteli nostoissa molempiin suuntiin pitämään ulko-ohjalla ja -pohkeella huolen siitä ettei hevonen pääsisi vähän liiraamaan ulospäin tai pullauttamaan ulkolapaa, sillä nythän ei nostoissa seinän tukea ollut apuna. Istunnan suhteen korjausta tuli ylävartalon jäntevöittämiseen niin etten päästäisi itseäni valumaan eteenpäin vaan pitäisin koko kropan napakasti pystyssä ja suorana.

Tunnin lopussa Kingi kuunteli pidätettä jo paljon paremmin niin että pääsin kunnolla rentouttamaan kättä. Kingikin liikkui ihan rennon oloisena. Loppuraveja keventäessä vetokilpa oli lakannut kokonaan, ja pystyin ratsastamaan pidätteitä kevennystä rauhoittamalla sekä pehmeällä kädellä. Olin ihan tyytyväinen kun loppua kohti meno tällä lailla parani, mutta olisihan se ollut kiva jos pidätteet olisi saanut läpi ja hevosen kuulolle jo huomattavasti aikaisemmassa vaiheessa. Open loppupalaute oli että pidätteisiin pitäisi saada vatsalihakset paremmin mukaan, eli että en päästäisi pidätettä tehdessä ylävartaloa tipahtamaan eteenpäin. Keskivartalon tuki ja hyvä vatsalihasten käyttö olisi tietenkin tärkeää etenkin kun ratsastaa tällaista eteenpäinpyrkivää ja vähän vahvaa hevosta, jolla on turha yrittää ohjasta kiskoa pidätettä läpi.

lauantai 12. heinäkuuta 2014

Uimamaisteri Valem


Ensimmäisen kesälomapäivän ohjelmassa oli maasto Vaken kanssa, eikä mikä tahansa maasto vaan retki uittopaikalle. Keli oli tätä ajatellen mitä mainioin (ellei liian kuuma), ja reissuun lähti peräti kahdeksan ratsukon letka. Uimisineen lenkkiin kului lähes kaksi tuntia aikaa.

Matka alkoi tuttuja reittejä pitkin kävellen ja ravaten. Rantaan päästäksemme piti tällä kertaa kuitenkin ylittää junarata tasoristeyksessä. Vakelle radan ylitys on kuulemma joskus ollut vaikea paikka, mutta nyt selvittiin tästä kohdasta ongelmitta. Junaradan jälkeen viimeinen noin puolentoista kilometrin mittainen pätkä taitettiin laukassa. Suurin osa tästä oli leveää ja tasaista, napakkaa hiekkabaanaa, joten kyllä siinä kelpasi laukata. Keulassa oli nopeita hevosia jotka tällaisella radalla tietenkin loittonivat nopeasti pölypilven taakse, mutta melko pitkään sentään edellämme menevä poni pysyi näköpiirissä. Kun laukkasuora vain jatkui ja jatkui aloimme jäädä kauemmas vaikka Vakea hoputtelinkin, mutta eipä meillä ollut hätä laukata omin päinkään. Pian tuli kuitenkin jännät paikat, sillä pölypilvestä vastaan ilmestyi ravuri kärryt perässä. Vake tietenkin tuijotti ja ihmetteli pölyn keskeltä kohti tulevaa epämääräistä ilmestystä, ja jarrutti raville ottaen muutaman sivuaskeleen. Tämän enempää se ei kuitenkaan tulijaa jännittänyt, vaan taisi pian hoksata että kyseessä oli vain hevonen ja niin jatkoimme laukassa eteenpäin.

Laukkasuoran jälkeen oli mukava päästä järveen huuhtomaan pölyt ja hiet. Hevosilta lähti satulat pois ja ratsastajilta kengät ja ratsastushousut. Vakea sai ensin vähän suostutella etenemään pois matalasta rantavedestä yksin syvemmälle, mutta kun päästiin pois rannan tuntumasta vaikutti Vake viihtyvän vedessä hyvin. Saatettiin siellä jokunen uintipotkukin ottaa, tai ainakin mentiin kaviopohjaa niin että pinnalla ei ollut kuin ponin pää. Olipa metkaa kelluskella vedessä pehmeästi liikkuvan ponin selässä. Varsinkin silloin jos joku tuli kaveriksi mukaan innostui Vake tekemään laajemman kierroksen syvässä vedessä.

Uinnin jälkeen palattiin takaisin osaksi samaa ja osaksi eri reittiä. Baanalla laukattiin tähänkin suuntaan, mutta lyhempi pätkä ja sen verran rauhallisempaa vauhtia että pysyimme Vaken kanssa muun porukan mukana. Tallille päästyämme oli ainakin ratsastajasta mehut pois kahden tunnin helteessä ratsastuksen jälkeen. Vaan kyllä tämä oli ehdottomasti käymisen arvoinen reissu, sillä tällä lailla kunnolla uittamaan en ole päässyt kuin hyvin kauan sitten ja uimamaisteri Vaken kanssa pulikointi oli superkivaa. Ihanaa kun on "oma" tätikuljetin jonka kanssa tällaisia juttuja voi harrastaa!

perjantai 11. heinäkuuta 2014

Tuntuma- ja laukanvaihtopähkäilyä

Kesäloma alkoi tehokkaasti siirtymisellä suoraan töistä tallille Annen kanssa ja vuokrahevostemme itsenäisellä ratsastuksella kentällä. En ollut ehtinyt tehdä mitään koko tunnin kattavaa treenisuunnitelmaa, ja niinpä päädyin tekemään Vaken kanssa vähän mitä milloinkin mieleen juolahti. Pysyipähän poni tällä lailla ehkä skarpimpana eikä päässyt liikaa tylsistymään. Menimme siis voltteja ja ympyröitä, raviväistöjä, laukkatyötä ympyröillä ja laukanvaihtoja sekä siirtymisiä käynnin ja ravin sekä lopuksi käynnin ja laukan välillä. Toki annoin Vaken pitää useita pieniä huilitaukoja pitkin ohjin kävellen jottei se lämpimänä päivänä väsyisi liikaa.

Tänään oli kieltämättä sellainen päivä että olisin kaivannut jotakuta ohjaamaan ja kertomaan kuinka saisin itsestäni parempaa ratsastusta irti. Vake kyllä suoritti useimmat pyydetyt tehtävät oikein kuuliaisesti, mutta olisihan se saanut työskennellä tehokkaammin itseään kantaen ja pyöreänä. Toisaalta en ehkä vaatinut ponilta tarpeeksi, mutta toisaalta taas välillä saatoin vaatia liikaa väärällä tavalla. Etenkin käden ja tuntuman suhteen olin hukassa, sillä pyrkimykseni tietenkin olisi ratsastaa pehmeällä, hevosta kohtaan reilulla kädellä. Tätä ajatellessani en sitten uskalla tehdä kädellä oikein mitään muuta kuin pitää nyrkit aivan hiljaa vierekkäin. Kun sitten alan asettaa ja tehdä puolipidätteitä ja yhtään työstää hevosta katoaa tuntuman pehmeys ja tasaisuus saman tien. Jopa sivulle johtaen asettava käsi tuntuu monesti liian kovalta ja joustamattomalta, enkä haluaisi että käsi on hevoselle liian ankara niin kuin ope on välillä huomauttanut. Toisaalta taidan ylipäänsä keskittyä kädellä ratsastamiseen aivan liikaa.

Ravissa sain ympyröitä ja voltteja ratsastaen Vaken välillä myötäämään kivasti asetukseen, mutta vielä olisi vaadittu parempaa liikkumisen energiaa jotta poni olisi pyöreäksi jäänyt. Myös oikeassa laukassa oli joitain kivoja hetkiä jolloin liikkuminen kävi hieman pyöreämmäksi. Laukannostot Vake teki mukavan täsmällisesti, mutta ravin ja käynnin väliset siirtymiset olivat kovin "liukuvia". Laukanvaihdot olivat se tehtävä missä tuli eniten opea ikävä. Vaikeampi suunta eli vasemmasta oikeaan ei tänään onnistunut, vaan aluksi vaihdettiin monta kertaa pitkän ristilaukkapätkän kautta ja kun Vake tähän kyllästyi alkoi se tehdä vaihdon nopeasti ravin kautta. En viitsinyt jäädä loputtomasti vaihtoja helteessä hinkkaamaan, joten annoin olla. Oikeasta vasempaan vaihtui sentään lennosta, mutta vaikeaa oli näissäkin. Jos ei Vake vaihtanut heti ja välittömästi aloin heittäytyä etukumaraan ja irti satulasta sen sijaan että olisin istunut neutraalin hiljaa. Välillä vilkuilin alas lapoja tarkistaakseni joko vaihtui, ja silloin tietysti paino keikahti minne sattuu. Ylipäänsä ongelma oli se etten vain malttanut istua vaihdossa hiljaa ja eleettömästi ja antaa Vaken vaihtaa rauhassa, vaan hosuin ja heiluin kuin viimeistä päivää. Syytä on harjoitella vaihtoja paljon lisää.

Tänään taisi lopulta koitua ongelmaksi se että yritin tehdä vähäsen kaikkea enkä kunnolla mitään. Itsenäisille ratsastuskerroille voisi ottaa aina selkeämmän teeman, eikä teeman edes tarvitsisi olla mikään varsinainen tehtävä tai liike vaan se voisi olla esimerkiksi pehmeään tuntumaan, asetukseen ja myötäykseen keskittyminen. Jos yrittää kerralla saada kaiken onnistumaan niin harvemmin onnistuu loppujen lopuksi mikään. Harjoittelu pala kerrallaan voisi olla toimivampi lähestymistapa.

torstai 10. heinäkuuta 2014

Luottoponi ja tohelo kuski

Tallinmäen tuntipäiväksi on nyt vakiintunut torstai, joten tänään oli viikkotunnin aika ja ohjelmassa esteitä. Tämä olikin viimeinen hyppytreeni Vaken kanssa ennen ensi viikon harjoituskisoja, sillä ensi torstain tunti jää leirin takia väliin.

Hyppääminen aloitettiin erilaisilla verryttelytehtävillä matalilla korkeuksilla. Ensin tultiin muutama kierros pientä pystyä hieman kaarevalla tiellä molempiin suuntiin, ja siirryttiin sitten sarjan pariin. Sarjan a- ja b-osat hypeltiin ensin yksittäisinä esteinä kääntäen siis hieman erikoisemmat tiet sarjavälin kautta. Toiseen suuntaan piti saada erikoisesta lähestymisestä myös laukanvaihto. Vaken kanssa suoritimme nämä pikkutehtävät oikein helpon ja sujuvan oloisesti. Kun olin aluksi herätellyt laukkaa sopivasti liikkeelle liikkui poni reippaasti eteenpäin ja ponnistuspaikat löytyivät esteille kuin itsestään. Pidin mielessä sen mitä viime viikolla ope neuvoi istunnan suhteen, eli lähestymisissä en istunut liian pystyssä ja tiiviisti satulassa vaan kevyemmin esteistunnassa. Näin pääsin hyppyihin sujuvasti mukaan esteiden ollessa vielä näin pieniä. Vake kääntyi tiukempiinkin teihin näppärästi ja laukanvaihtokin onnistui.

Seuraavaksi hypättiin sarja ihan perinteiseen tapaan. Väli oli reilu kuusi metriä, mikä on Vaken laukalle näin pienillä esteillä (60 cm ja alle) melko pitkä. Ratsastin siis laukkaa isommaksi jo sarjaa edeltävässä kaarteessa, ja pidin välissä pohkeet napakasti kiinni. Vake selvittikin välin hienosti yhdellä askeleella vaikka b-osasta hieman kauas jäätiinkin. Yksittäistehtävänä tultiin vielä 14 metrin pysty-pysty-linja. Kuten olin arvioinut, väli oli Vakelle täydellisen sopiva neljällä askeleella kun tultiin sujuvaa peruslaukkaa mutta ilman suurempaa eteenratsastusta. Sujuvan ja helpon oloinen meno siis sen kuin jatkui.

Lopuksi hypättiin päivän ratatehtävä (kuvassa). Esteet laitettiin kisakorkeuteen, eli meille 70-75 senttiin. Esteiden noustessa mukaan tuli ehkä liikaa ylimääräistä puristusta niin että verryttelytehtävillä löytynyt tekemisen helppous ei ihan säilynyt. Ykkösesteelle saatiin nappisuoritus tasapainoisesta laukasta, mutta sen jälkeen lähdin liikaakin ajamaan ponia eteen yrittäessäni varmistella sarjalle tarpeeksi isoa laukkaa. Kun ajoin estettä kohti jättämättä tarpeeksi lähestymisrauhaa ei askel sopinutkaan kovin hyvin, vaan Vake lähti a-osalle kaukaa. En ollut ihan kunnolla mukana hypyssä, enkä ehtinyt täysin mukaan b-osallekaan jonka Vake edelleen hyppäsi kaukaa. Poni siis suoritti sarjan rutiininomaisesti kun taas itse keikuin kyydissä miten kuten ja hyppyä häiriten. Okserille saatiin ihan mukava hyppy, mutta tämänkokoisilla esteillä oli taas havaittavissa istuntaongelmaa niin että pohket lentelivät minne sattuu. Laukat muuten vaihtuivat kaikilla lävistäjäesteillä joko hypyssä tai heti sen jälkeen niin etten ehtinyt huomatakaan, eli Vake kyllä pitää myötälaukoista tosi näppärästi huolen. Viimeiselle linjalle tultiin edelleen vähän liikaa ajaen, ja poni pääsi menemään aika pitkänä ja matalana. Välissä laukka pääsi hyytymään eikä Vake enää vastannut pohkeeseen kovin terävästi. Näin ollen viimeiselle esteelle tuli lötkö hyppy kaukaa ja otettiin puomi alas.

Uusintana saatiin ottaa ratamme ongelmakohdat, eli sarja ja suora linja. Sarjalla meinasikin nyt käydä työtapaturma, sillä askeleen ollessa huono Vake pääsi a-osalla yllättämään minut kaukaa hyppäämällä. Keikahdin alastulossa irti satulasta etukenoon, ja tästä olisin tullut helposti alas mikäli b-osalle olisi tullut stoppi. Kaukaa lähtevässä hypyssä pysyminen olisi sekin saattanut olla kyseenalaista. Vake kuitenkin pelasti tilanteen täydellisesti ottamalla ylimääräisen miniaskeleen ja hyppäämällä b-osan. Jälleen siis ponille täydet pisteet sarjan selvittämisestä ja itselleni pitkä miinus täysin epäonnistuneesta mukanaolosta. Linjalle sentään saatiin nyt onnistuneempi suoritus jossa energia ei sammunut kesken. Sarjalle otettiin tietysti vielä sakkokierros, joka oli taas sitä kaukaa hyppäämistä mutta taiteilin sentään tasapainoisemmin kyydissä. Käsi ja ylävartalo olisivat kuitenkin saaneet olla paremmin mukana, eli edelleenkään poni ei saanut hyppyihin ihan tarpeeksi ohjaa.

Sarjan ongelmat taisivat johtua siitä että ajoin ponia niin kovin paljon estettä kohti enkä rauhoittanut edes niitä viimeisiä askeleita. Kun ei käynyt niin hyvä tuuri että askel olisi tästä huolimatta osunut nappiin lähti Vake arvatenkin hyppyihin kaukaa. Vähän samaa ongelmaa esiintyi myös muilla radan esteillä. Pitäisi siis luottaa siihen että laukka on riittävä ilman ajamistakin. Ponnistuspaikkakin löytyisi paremmin rauhallisilla, sujuvilla lähestymisillä kuten verryttelytehtävissä tänään huomattiin. Eihän tämä 70+ taso edes tunnu mitenkään isolta Vaken kanssa, vaikka toki itselläni on myötäämisissä harjoiteltavaa ennen kuin on järkevää alkaa isompia hypätä. Tänään tuli kyllä viimeistään huomattua että on tämä Vake aikamoinen luottopolle. Kuskin kamalasta alkeistason toheloinnista huolimatta se hoiti sarjallakin homman 100% turvallisesti ja varmasti joka kerta. Vaken kapasiteetti ei ole ehkä huiman suuri, mutta se sydän ja millä se hyppää on suuri senkin edestä. Eihän tässä siis ole muuta kuin kuskista johtuvia ongelmia, mutta harjoitellaan niitä vähemmälle niin hyvä tästä tulee.

keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Taidot ei riitä

Yllätyshevosten kokeilut jatkuvat, tänään nimittäin sain tunnille Taunon. Tauno on 5-vuotias tuntihommia aloitteleva sympaattinen pikkuhevonen, ikänsä vuoksi vielä hieman raaka mutta näyttää menevän tunneilla oikein kivasti. Nyt pääsin sitten itsekin ensimmäistä kertaa Taunoa kokeilemaan. Mielenkiintoista muuten on että olen lapsena ratsastanut Taunon emällä.

Minulla oli epäilykseni tunnin onnistumisen suhteen, sillä en luottanut taitoihini ratsastaa tällaista nuorukaista tarpeeksi korrektisti ja siististi. Tauno on kyllä kiltti ja fiksu, mutta ei tietenkään paikkaile ratsastuksen puutteita samalla lailla kuin kokeneemmat ratsut. Tehtävät olivat tänään onneksi aika yksinkertaisia. Aloitettiin ratsastamalla pituushalkaisijalta voltteja käynnissä ja ravissa. Tauno oli käynnissä ensin vähän nukuksissa, ja tulipa äkkiä huomattua että menosuunta piti kertoa sille hyvin selvästi tai muuten kiemurreltiin minne sattuu. Oikealle asetus ja taivutus toimi ihan hyvin, mutta vasemmalle Tauno oli jäykempi. Etenkin käynnissä Tauno tuppasi rullaamaan kaulaansa kovin linkkuun ja kuolaimen alle, ja niinpä en uskaltanut pitää aluksi oikein kunnon tuntumaa. Muutenkin ratsastin liian varovaisella asenteella ja hevosen reaktioita arastellen.

Laukkatehtävänä oli nosto käynnistä molempien pitkien sivujen alussa, voltti pitkän sivun keskelle ja paluu käyntiin ennen päätyä. Laukka vähän jännitin, koska tiesin että Tauno voi olla hankala saada nostamaan jos avut ei ole korrektit ja selkeät. Aluksi tulikin muutama täysin epäonnistunut yritys joista Tauno ryntäsi vain raville. Pidin liikaa kädellä vastaan jotta Tauno olisi uskaltanut lähteä laukkaan, ja ylipäänsä häiritsin hevosta tekemällä liikaa kaikkea ylimääräistä. Lähdin siis soutamaan ja heijaamaan istunnalla jos ei Tauno heti nostanut, ja siihen se homma tietysti kaatui. Melko pian Tauno pääsi kuitenkin jyvälle siitä että epämääräiset avut pitkän sivun alussa tarkoittavat laukannostoa, ja sitten laukat alkoivat nousta. Monesti mentiin kuitenkin parin raviaskeleen kautta ajaen eikä suoraan käynnistä, mutta Tauno oli istunnan heijauksille hämmästyttävänkin kärsivällinen. Vasemmassa laukassa oli pahoja ohjausvaikeuksia, ja Tauno harppoi pitkällä askeleella täysin ylisuuriksi venähtäneitä voltteja. Itse jännitin kyydissä liikaa, ja näin ollen en päässyt istumaan rennosti satulaan vaan kökötin etukumarassa kroppa tönkkönä. Raviinsiirtyminen meni helposti vähän pitkäksi, ja ravista käyntiin ei myöskään päästy kovin äkkiä. Siirtymisissä sorruin vetämään ohjasta aivan liian kovalla kädellä, sillä istunta ei pysynyt niin tiiviinä että olisin sen kautta saanut pidätteet tehtyä. Voi Tauno-parkaa millaista ratsastusta se joutuikaan sietämään.

Oikea laukka oli helpompi ratsastaa. Ohjattavuus oli huomattavasti parempi, ja saatiin tehtyä asiallisempia voltteja joilla hevonen taipui ja kuunteli kääntäviä apuja hyvin. Pääsin myös vähän helpommin istumaan laukassa tähän suuntaan. Nostot alkoivat olla ihan säpäköitä, välillä toki ravin kautta. Laukasta ravin kautta käyntiin siirtymiset olivat vaan edelleen samaa juoksemista ja ohjista vetämistä. Vieläkään en rentoutunut itse, vaan olin selässä kovin jännittynyt. Se hallinnan katoamisen tunne kun hevosen vauhti ja reitti eivät ole täysin omassa kontrollissa saa minut helposti tällaisiin "tiloihin", missä hermoilen ja jännitän ihan syyttä suotta. Jännitin koko ajan sitä miten Tauno reagoi seuraavaksi, ja henkinen jännittyneisyys kanavoitui tietenkin fyysiseksi jännittyneisyydeksi. Jos näin ei olisi käynyt olisin varmasti ollut Taunolle miellyttävämpi ratsastaja, mutta nyt jäi lähinnä sellainen olo että omat taidot eivät alkuunkaan riitä näin nuoren hevosen ratsastamiseen. Ei ole istunta, käsi, apujen selkeys saati oman mielen hallinta sillä tasolla.

Tänäänkin käytiin tunnin loppupuoliskolla lammella kahlaamassa. En tohtinut jättää Taunolta satulaa pois, joten välttelimme lammen syvintä kohtaa ja kahlasimme mahaa myöten niin etteivät satula tai omat kengät kastuneet. Lampi on Taunolle toki tuttu paikka, joten se meni veteen mielellään ja empimättä ja polskutteli matalassa vedessä ihan iloisen oloisena. Järkevä hevonenhan se on nuoresta iästään huolimatta. 

sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Hassu, haastava Hilanteri

Nyt kyllä hekottelin hetken ääneen hevoslistan edessä, sillä päivän yllätysratsuni oli Hilanteri (vanha herra täyttää muuten muutaman päivän päästä jo 22 vuotta). Olen ratsastanut Hilanterilla kerran aikaisemmin yli kaksi vuotta sitten, ja silloin tuli aika selväksi että minä en kuulu niihin ratsastajiin joiden kanssa Hiltsun kemiat kohtaavat. Laukkaan ei meinattu päästä kun polle parkkeerasi kentän keskelle juntturoimaan ja pukitteli jos yritin sitä raipalla käskeä. Hilanterilla jos kellä on omanarvontuntoa, ja sitä ei liikaa passaa mennä komentelemaan jos aikoo sen saada jotain tekemäänkin. Istunnallekin Hiltsu taitaa olla aika herkkä ja tarkka. Päätin lähteä huumorimielellä liikkeelle, ja otin taktiikaksi pitää Hilanterin hyvällä tuulella muistamalla kehua sitä vähän turhistakin asioista.

Ratsastettiin ensin kentällä noin 40 minuuttia ja käytiin lopuksi ilman satulaa lammella kahlaamassa. Kentällä työskentelimme käynnissä avotaivutusten parissa toisella pitkällä sivulla, ja muualla tehtiin ravissa ja laukassa voltteja ja ympyröitä. Avotaivutus oli Hilanterin kanssa melko haastava tehtävä, sillä tämä hevonenhan on maailman kovin kiemurtelija joka saa päänsä ja kaulansa mutkalle jokaiseen ilmansuuntaan yhtäaikaa eikä raukka taida oikein osata kulkea etu- ja takapää samaan suuntaan. Hilanteri kyllä yritti ymmärtää ja itse asiassa kulkikin välillä kolmella uralla, tosin ehkä liikaakin poikittaen ja ilman rehellistä asetusta. Oikeastaan on ihme että hevosella kärsivällisyys riitti, sillä sähläsin kyydissä sen verran epämääräisesti ja etenkin asettava ohja joko kiskoi taaksepäin tai myötäsi aiheettomasti. Ope kehottikin välttämään kaikkia taaksesuuntautuvia ohjasotteita, ja olemaan tarpeeksi jämäkkä sivulle asettavan käden kanssa. Avotaivutusta ei myöskään kannattanut mennä liian pitkää pätkää kerralla, sillä silloin homma muuttui liian väkisellä pakertamiseksi. Muutaman hyvän askeleen jälkeen kannatti suoristaa ja koettaa kohta uudelleen.

Ravissa Hiltsu liikkui mukavan reippaasti. Volteilla ja ympyröillä asettamisessa oli ihan omanlaisensa haasteet etuosan mutkitellessa aivan omituisilla tavoilla, mutta vähitellen hevonen alkoi kuin alkoikin löytää itsensä järjestykseen ja minä puolestani löysin kaksi ohjaa ja idean hevosen ratsastamisesta niiden väliin. Tällaisilla hetkillä Hilanteri kyllä heti rentoutui ja pyöristyi ja kulki asiallisen oloisesti sen aikaa kuin suoruuden idea säilyi (eli ei kauan). Ope kehotti myötäämään hienovaraisemmin niin että tuntuma säilyisi koko ajan, sillä sisäohjan poisheittäminen tietenkin sekoitti hevosen tasapainoa ja suoruutta.

Laukkaamisen suhteen vähän jännitti, kun aiempi kokemus oli tosiaan se että Hilanteri heittäytyi tässä vaiheessa täysin juntturaksi, mutta tällä kertaa laukannostot sujuivat täysin ongelmitta. Jee! Lopuksi laukassa työskenneltiin vähän pidempi pätkä, ja ympyröillä Hiltsu myötäsi laukassakin niskasta pyöreäksi silloin kun ulko-ohja oli tukevasti kädessä antamassa rajat ja sisäohja pyysi nätisti asetusta. Helposti vaan kaula lähti menemään liian linkkuun, ja sisäohjan tuntumaa en saanut riittävän tasaiseksi jotta Hilanteri olisi voinut jäädä vakaammin pyöreäksi. Ehdottomasti pääasia tänään oli kuitenkin se että teimme Hilanterin kanssa suorastaan yhteistyötä eikä touhu mennyt vastaanhangoitteluksi ja kiukutteluksi missään vaiheessa, edes laukannostoissa. Tämän hevosen tapauksessa siinä on jo aihetta tyytyväisyyteen, varsinkin kun muistaa millainen katastrofi ensimmäinen yhteinen tuntimme aikanaan oli. Voisikohan peräti olla niin että olen parissa vuodessa kehittynyt ratsastajana sen verran että Hilanteri alkaa minua selässään sietää ja suostuu pyyntöjäni kuuntelemaan?

Tunnin päätteeksi käytiin tosiaan vielä lammella kahlaamassa. Vesi oli ehtinyt käydä jo niin vähiin ettei varsinaisesti uimasilleen enää isommilla hevosilla päässyt. Lammella Hiltsu sitten vänkäsi vastaan, sillä sitä ei nyt olisi oikein huvittanut mennä syvempään veteen vaan se olisi vain halunnut kuopia ja pärskyttää vettä rannassa. Lukuisten yritysten jälkeen saatiin tehtyä kierros syvemmällä kun muut olivat poistuneet lammesta arvon herran tieltä ja vain Atte meni kaverina edeltä. Näin saatiin lammen "syvänteessä" viilennystä hevoselle puoleen kylkeen asti ja itselleni sääriin.

lauantai 5. heinäkuuta 2014

Rauhallinen maastolenkki

Lauantaina aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta, ja suuntasimme Vaken kanssa maastoon neljän muun ratsukon seurassa. Osa hevosista oli kevyemmän päivän tarpeessa, joten mentiin tällä kertaa hieman rauhallisempi lenkki. Suurin osa matkasta kuljettiin käynnissä, ravailtiin jonkin verran ja otettiin yksi laukkapätkä jolla vauhti pysyi sen verran maltillisena että Vaken kanssa ei jääty muista jälkeen. Reitti oli jälleen minulle uusi, toki jonkin verran mukana oli samoja osuuksia kuin aiemmilla kerroilla mutta paljon oli myös uutta maisemaa. Tämä olikin tähänastisista reiteistä ehkä kaikista kivoin, vaikka aikaisemmatkin ovat olleet mahtavia. Suurin osa matkasta taittui kuvankauniilla mäntykankaalla, joka on ehdottomasti minun lempimaastoani. Reippaampaan menoon soveltuvaa pohjaa olisi ollut vaikka kuinka paljon, joten näillä poluilla kelpaisi kyllä tehdä vauhdikkaampikin retki. Vake käyttäytyi tietenkin taas tosi hyvin ja rauhallisesti, ja pysyttiin tällä kertaa muiden perässä ilman välimatkan venymistä mahdottoman pitkäksi kun pidin asiasta nyt parempaa huolta. Loppumatkasta kahlattiin polulla vesilammikon läpi niin että vettä oli hevosilla ehkä polviin asti. Tässä kohtaa Vakella tuntui käyvän mielessä lammikkoon kyljelleen kellahtaminen, mutta pienellä hoputuksella se jatkoi kiltisti eteenpäin. Kuulinkin opelta Vaken olevan varsinainen virtahepo joka rakastaa uimista, ja se on tässä kyseisessä pikkulätäkössä toisinaan ottanutkin omatoimisen kylvyn jos selässä on ollut pienempi ratsastaja. Loppukesästä olisi kyllä ihanaa käydä Vaken kanssa jonain lämpimänä päivänä oikein kunnon uittoreissulla.