keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Vähän isomman esteratsun kyydissä

Keskiviikon tunnilla oli vuorossa esteitä, ja veikkaukseni päivän ratsusta sijoittuivat Elmo-Eetu-akselille. Hämmästys oli suuri kun ei nimeni löytynytkään listasta poniosastolta vaan Manun kohdalta. Manulla en ole vielä koskaan aikaisemmin mennyt, ja ilmiselvänä syynä tähän olen pitänyt sitä että Manu ei 170+ cm säkäkorkeutensa puolesta ole minulle kovin optimaalisen kokoinen ratsu. Itsehän olen nipin napin 157 cm pitkä. Manu on kuitenkin erittäin varma ja rutinoitunut hyppääjä, joten sitä oli ihan mukava päästä kokeilemaan. Satulaan päästyäni sain todeta että eihän hevonen edes tunnu kovin isolta sillä Manu on hyvinkin kapearunkoinen.

Alkuverryttelyt hoidettiin molempiin suuntiin ravaillen. Unohduin aika pitkälti matkustelemaan kyydissä Manun edetessä autopilotilla sopivaa ravia. Kohtalaisen rennolta vaikutti meno, mutta Manun vinouden havaitsin selvästi heti alusta alkaen. Takaosa oli aika reippaasti vasemmalla, mille oli olisi varmaan kannattanut verryttelyn aikana koettaa aktiivisemmin tehdä jotain. Asetus kuitenkin tuntui toimivan molempiin suuntiin.

Erillistä laukkaverryttelyä ei tehty, vaan aloitettiin verryttelytehtävällä johon kuului vasemmassa laukassa suoralla linjalla puomikasa - 16,5 m - ristikko - 15,5 m - puomi. Eka väli oli tarkoitus tulla viidellä laukalla ja toinen neljällä. Manun laukka oli vähän turhan hidasta ja velttoa, ja niinpä ekalla kierroksella ei venytty neljällä jälkimmäiseen väliin. Hevonen tuntui olevan pohkeen takana ja kovin hidas reagoimaan, mutta raippaa en ollut uskaltanut ottaa mukaan sillä Manu voi periaatteessa raipasta vähän hermostua. Seuraavilla kierroksilla ei saatu askelta täsmäämään puomikasalle ja tipahdeltiin raville. Manu tuntui olevan nukuksissa ja ope totesikin että laukkaan olisi saatava lisää terävyyttä.

Jatkettiin vielä samalla linjalla mutta vaihdettiin suunta oikeaan kierrokseen. Nyt linjaa tultiin versiona maapuomi - 15,5 m - pysty - 16,5 m - pysty, tavoitteena molempiin väleihin neljä laukkaa. Tiesin että nyt pitää saada Manu sujumaan paremmin eteen ja tehtävään lähtiessä herättelin sitä pohkeilla. Manu lähtikin laukkaamaan paremmalla energialla, ja neljä askelta oli sopiva molempiin väleihin vaatien kuitenkin vielä hieman hoputtelua matkan varrella. Ope varoitteli tuuppaamasta istunnalla, mihin myönnän sortuneeni hevosen ollessa pohkeelle hidas. Samaa linjaa tultiin vielä pari kierrosta viimeisen esteen ollessa noin 70 cm korkea okseri. Manu alkoi olla paremmin hereillä, ja jälkimmäisessä välissä ei enää tarvinnut ratsastaa eteen vaan saatoin jäädä kaikessa rauhassa nauttimaan menosta. Hypyissä oli helppo olla mukana, mutta en tiedä sorruinko jonkinasteiseen sukelteluun kun kieltoja ei tarvinnut pelätä. Laukka kuitenkin tuppasi vaihtumaan vääräksi eli vasemmaksi sillä hypyissäkin takaosa kippasi vasemmalle.

Lopuksi tultiin vasemmassa laukassa kolmoissarjaa yhden askeleen väleillä. Ekalla kierroksella mentiin ristikko-ristikko-maapuomi ja seuraavilla ristikko-pysty-pysty. Tässä vaiheessa ope tarjosi minulle raippaa käteen jotta saataisiin Manuun vähän lisää säpinää, ja lopulta suostuin sen ottamaan. Manu olikin tämän jälkeen ehkä hieman säpäkämpänä (mutta vain hieman) kun tiesi raipan mukanaolosta. Pyrin napakoilla pohkeilla ratsastamaan laukkaa terävämmäksi sarjaa edeltävään kaarteeseen, ja Manu reagoikin nyt paremmin. Sarjalle päästiin suhteellisen hyvässä laukassa niin ettei esteiden ylityksessä ollut ongelmia missään vaiheessa, mutta pieni lisäterävyys olisi kuulemma auttanut säilyttämään myötälaukan. Nyt nimittäin Manu vaihteli vasemmasta oikeaan sarjan aikana. Pohkeet sai kyllä väleissä olla kiinni ja ääniavut mukana jotta ajatus säilyi riittävästi eteen. Esteitä nostettiin niin että lopuksi sarjan kakkososa oli 70 cm ja kolmososa 80 cm. Näillä korkeuksilla tultiin kolme kierrosta, ja Manu alkoi jo vähän innostua esteiden noustessa. Vasen laukka ainakin alkoi säilyä paremmalla prosentilla. Esteväleissä Manun ajatukset olivat edelleen vähän liikaa taaksepäin, mutta pohkeella ja maiskutuksella kannustaen sarja kyllä ylittyi sujuvasti kaikilla kierroksilla. 80 cm tuntui tämän hevosen kanssa sen verran helpolta että vielä olisi omasta puolestani voinut vähän nostaakin. En tiedä minkä verran heittäydyin hyppyihin tällä kertaa, sillä kunnolla en istuntaan päässyt keskittymään kun hevosen eteenpäin kannustaminen vaati huomiota. Harmi kun ei ole videota mistä asiaa voisi tarkastella. Viimeisillä kierroksilla sarjan jälkeen Manu kävi vahvaksi edestä niin että sai kiskottua kuskin etukumaraan ja jarrutusmatka ravin kautta käyntiin venähti kovin pitkäksi.

Kokonaisuudessaan hyppelyt sujuivat estekonkari Manun kanssa varman ja sujuvankin oloisesti huolimatta siitä että terävyyttä ja eteenpäinpyrkimystä kohti estettä olisi saanut olla enemmän. Viime aikoina on oma varmuus ollut esteillä niin kovin kadoksissa että tällainen hyppykerta oli oikein tervetullutta vaihtelua. Aluksi tietysti vieras ja erilainen sekä hitaasti reagoiva hevonen aiheutti pientä epävarmuuden tunnetta, mutta saatoin luottaa Manuun sen suhteen että kaikesta päästään turvallisesti yli ja loppua kohti yhteistyökin alkoi toimia paremmin. Tästähän tulikin varsin hauska tunti niin ratsun kuin tehtävien puolesta - ei jännittänyt vaan oli kivaa! En panisi pahakseni vaikka saisin Manun estetunnille joskus toistekin.

tiistai 29. lokakuuta 2013

Väistöjä siksakkina ja lävistäjillä

Treenit Sulon kanssa jatkuivat taas tiistaina, tällä kertaa kouluratsastuksen merkeissä. Tunnilla oli tänään täysi miehitys eli viisi ratsukkoa, ja kun maneesin puolikkaassa mentiin niin ajoittain tuntui jopa vähän ahtaalta.

Alkuverryttelyssä pysyttelin pitkälti ympyrällä työskentelemässä, sillä ainakin kuvittelin tämän olevan tehokkaampaa kuin epämääräinen haahuilu ympäri maneesia mihin nämä omatoimiset alkuverkat tuppaa päätymään. Ope ohjeisti ratsastamaan oikean sisäpohkeen paremmin läpi sillä Sulo oli tapansa mukaan tunkemassa oikeaa lapaa sisään. Muiltakin osin korjaukset oli niitä tavanomaisia eli istuntaa pystymmäksi pois etukumarasta, polvia alas, hartiat rennoksi ja tuntuma tasaisemmaksi. Yritin alkuun pitää kyynärpäitä paremmin kylkien vieressä sillä viimeistään kisavideolta huomasin kuinka kädet on liian suorana edessä, mutta tämä johti vain ylimääräiseen hartioiden jännittämiseen. Ravissa oli hetken aikaa sellainen olo että jokin oli ihan hilkulla loksahtaa paikoilleen asetuksen ja suoruuden suhteen, mutta siihen se jäi eikä ravityöskentelyyn löytynyt tänäänkään pyöreyttä ja rentoutta. Laukassa sen sijaan liikkuminen oli rennompaa ja istuminen luontevampaa, ja molempiin suuntiin mentiin laukassa ajoittain nätisti pyöreänäkin. Laukassakin olisi kyllä ollut paikallaan keskittyä enemmän istuntaan ja vähemmän ohjalla säätämiseen.

Päivän harjoituksena olivat pohkeenväistöt, joita mentiin ensin siksakkina väistättäen pituushalkaisijalta vuoroin vasempaan ja vuoroin oikeaan. Käynnissä tehtävä onnistui vielä kohtuullisen siedettävästi. Sulo väisti kuuliaisesti molempiin suuntiin kunhan vain maltoin istua suorassa keskellä hevosta sen sijaan että aloin väännellä omaa kroppaa solmuun. Korjattavaa kuitenkin jäi vielä omaan rentouteen, sillä jännityin väistöissä sen verran että jarrutin istunnalla ja näin askellus jäi hitaanpuoleiseksi. Ope muistuttelikin hengittämään myös väistön aikana. Ravissa siksak-väistöt olivat kovin vaikeita, eikä niistä oikein valmista tullut. Ongelmana olivat niin oma jännittyneisyys ja vinoon kiertyminen kuin myös kykenemättömyys tehdä pehmeitä puolipidätteitä joilla olisi ollut muutakin vaikutusta kuin hevosen jännittyminen entisestään. Korjausta olemattomaan ristiastuntaan lähdin automaattisesti hakemaan pohjetta taakse siirtämällä, mikä ei tietenkään ollut toimiva keino sillä istunta kiertyi ja jännittyi tällöin vielä lisää. Raviväistömme jäivät siis kovin vaatimattomiksi yritelmiksi.

Lopuksi väistöihin lisättiin vielä vaikeusastetta niin että tarkoitus oli ratsastaa ravissa väistöä koko lävistäjä aina vastakkaiselle pitkälle sivulle. Tähän olisi vaadittu jo varsin jyrkkää väistöä kenttämme pituuden ollessa melko rajallinen. Jos mahdollista niin lävistäjäväistöt olivat vieläkin hankalampia kuin siksak-väistöt. Samat ongelmat seurasivat mukana, ja en ollut saada Suloa väistämään lainkaan istunnan ja apujenkäytön levitessä ihan kokonaan. Oikeaa pohjetta väistäessä sentään onnistuttiin menemään jopa ristiaskeleita, mutta tähän päästiin aina vasta jossain kentän puolivälin tienoilla sen sijaan että kunnon väistöön olisi lähdetty heti uralta. Pidätteet olisi ehkä kuitenkin pitänyt kohdistaa enemmän molemmille ohjille, sillä ulko-ohjalla Sulo tuntui vain kääntävän etuosaa entistä enemmän edelle. Oma hankalampi suunta eli vasemman pohkeen väistätys oli vieläkin toivottomampaa. Kaiken a ja o olisi tietenkin ollut rento ja jäntevä istunta, mutta nyt oltiin jo niin syvällä tuskastumisen suossa että homma oli lähinnä pään seinään hakkaamista. Ei menty tänään kyllä yhden yhtä raviväistöä johon olisi voinut olla edes suunnilleen tyytyväinen.

Väistökatastrofin jälkeen oli aika yllättävää että loppuraveissa Sulo lähti liikkumaan rentona ja tuntumalle pyöreänä venyttäen. Ehkä siis väistöharjoitukset kuitenkin saivat Sulon paremmin kuulolle ja apujen väliin vaikka touhu sellaista sähläämistä olikin. Vähään aikaan ei Sulo olekaan tainnut näin mukavalta ravissa tuntua, ja olihan se ihan erilaista ratsastaa ja taivutella pehmeästi ja tasaisesti tuntumalla olevaa hevosta kuin turpaa taivaisiin ja selkää alas vetävää tapausta. Omakin kroppa oli tunnin työskentelyn seurauksena vertynyt niin että lonkat eivät kinnanneet enää aivan niin pahasti vastaan ja satulassa alkoi olla luontevampi olo kuin alkutunnista. Voi kun työskentelyn olisi päässyt aloittamaan tästä tilanteesta sen sijaan että tunti jo päättyi.

Jälleen sitä tunsi olonsa maailman kehnoimmaksi ja toivottomimmaksi ratsastajaksi väistöjen mennessä niin päin prinkkalaa, mutta ei auta masentua vaan yrittää edes pienin askelin eteenpäin. Loppuminuuttien mukava meno sentään oli valopilkku, joten ei työläs ja hankala väistötehtävä ihan hukkaan mennyt. Yleensäkin on tainnut olla niin että Sulo alkaa toimia parhaiten silloin kun tehdään jotain vähän intensiivisempää keskittymistä vaativaa tehtävää, siitäkin huolimatta että itse tehtävässä voi meno olla takkuisaa. Mitä pikemmin istuntapalikoita saisi korjatuksi sitä nopeammin päästäisiin eteenpäin tämänhetkisestä turhauttavasta "ei vaan toimi" -vaiheesta. Harmi vaan että mitään saman tien tehoavia taikakeinoja ei tässä asiassa taida olla olemassa.

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Estekisat ja jännityksen selätys

Kisaviikonloppu Sulon kanssa jatkui sunnuntaina 60 cm esteluokalla. Matalasta estekorkeudesta huolimatta jännitys uhkasi käydä jopa lamaannuttavaksi, sillä parin edellisen hyppykertamme epävarmuudet ja ongelmat kummittelivat mielessä. Suorastaan pelotti kun pohdin Sulon tämänhetkistä epävarmuutta etenkin oksereilla ja sitä miten onnistuin pari viikkoa sitten kiellon yhteydessä satulasta sinkoutumaan. Taitaa olla myös niin että Elmolla hyppääminen on syönyt omaa varmuutta kun hypyissä on ollut vaikeuksia pysyä kyydissä jopa 60 cm esteillä. Kaikkien näiden kokemusten seurauksena itseluottamukseni oli aivan pohjamudissa ja rohkeus tipotiessään. Ei ihan parhaat lähtökohdat kisoihin, ja koko aamun mietinkin että voinko vielä starttini perua kun ei tässä voi käydä kuin huonosti. Rataa kävellessä etenkin neljäntenä esteenä vastaan tuleva okseri näytti aivan liian isolta, vaikka yleensähän on tavannut käydä niin että kisaradalla esteet vaikuttavat pienemmiltä kuin harjoituksissa. Ei tänään. Muutoinkin panikoin siitä että kuuden esteen perusrata ja kuuden esteen toinen vaihe sisälsivät yhteensä viisi okseria (arvostelunahan oli siis 367.1).

Ratapiirros napattu Annelta.

Peloista huolimatta nousin Sulon satulaan ja onneksi jännitys alkoi hieman lieventyä kun pääsi ratsastamaan. Ehdittiin tehdä ihan huolellinen sileän verryttely ulkokentällä, ja pikkuhiljaa alkoi olla luottavaisempi olo kun huomasin että Sulon laukka oli aika mukavasti kontrolloitavissa ja säädeltävissä, eikä hevonen ainakaan tässä vaiheessa ollut erityisen jännittynyt. Esteverryttely mentiin kuuden ratsukon ryhmässä maneesissa, ja maneesin siirryttyämme Sulo luonnollisestikin vähän jännittyi. Laukattiin ensin pari kierrosta, ja meno tuntui pienestä jännittyneisyydestä huolimatta ihan toimivalta. Sulo oli kuulolla ja laukassa oli sopiva energia ja kontrolli yhtäaikaa. Vasemman kierroksen verryttelyesteenä hypättiin pystyestettä numero yksi. Tultiin tämä kahteen kertaan eikä ongelmia ilmennyt. Päästiin helposti hyvään ponnistuspaikkaan ja yli mentiin epäröimättä. Tässä vaiheessa totesin että ehkä sittenkin selviän hengissä.

Oikeaan kierrokseen verryttelyesteenä toimi radan pelottavimman näköinen okseri numero neljä. Ekalla yrityksellä askel ei oikein sopinut, mikä olisi pitänyt ratkaista ratsastamalla eteen pari askelta aikaisemmin, mutta kun en tätä tehnyt niin kielto tuli. Olin kuitenkin sen verran varautunut ettei ollut mitään ongelmia pysyä kyydissä. Kopautin vähän pohkeilla Sulon kylkiin merkiksi että ei näin, ja uuteen lähestymiseen ratsastin laukkaan enemmän energiaa. Nyt ratkaisin pienen askelepäsopivuuden lähettämällä Sulon vähän reilummin eteen kohti estettä mutta pidin kuitenkin ohjat kädessä ja istunnan pystyssä, ja näin mentiin helposti yli. Oli itse asiassa ihan hyvä että verryttelyyn kielto otettiin, sillä näin pääsin huomaamaan millaisesta tilanteesta kielto tulee ja miten tilanteen voi ratkaista. Hypättiin okseri vielä toiseen kertaan sujuvasti mutta vähän tarpeettomasti estettä kohti kiihdytellen.

Verryttelyn päätyttyä jouduttiin odottelemaan omaa vuoroa kolmen ratsukon ajan. Odotteluaikana jännitys ehti palata takaisin, vaikka toki verryttelyn jälkeen olo olikin jo hieman varmempi kuin vielä tunti-pari aikaisemmin. Vuoromme koittaessa ratsastin alle ensin laukkaympyrän, ja sitten lähdettiin hallitussa rauhallisessa laukassa ykkösesteelle. Heti ykkösellä tuli pieni epäröinti sillä ajauduttiin ihan pohjaan. Päästiin kuitenkin yli kun pohkeet oli mukana, vaikka sen virheen teinkin että heitin ohjaa pois ja ennakoin ylävartalolla. Myös kakkos- ja kolmosesteille tultiin aika pohjaan ja vähän jarrutellen. Tunnilla näistä tilanteista olisi voinut tulla kielto ratsastajan luovuttaessa, mutta onneksi kisaradalla asenne oli päättäväisempi ja kun sanoin Sulolle että hop mennään niin menihän se. Näissä ekoissa hypyissä oli vielä selvää jännittyneisyyttä mukana. Pahin hidastus tuli neloselle jonka eteen vauhti tyssäsi käytännössä kokonaan, mutta yli mentiin. Neljän ekan esteen jälkeen taisi pahin jännitys helpottaa satulan molemmin puolin, ja sitten meno muuttuikin jo varmemmaksi. Perusradan kaksi viimeistä estettä sekä kaikki toisen vaiheen kuusi estettä ylittyivät ilman epäröintejä ja hyvinkin sujuvasti. Aikaa en uskaltanut kuitenkaan alkaa ratsastaa vaan keskityin ratsastamaan hallitusti ja virheittä maaliin asti. Rauhallisesti ja nätisti sitten mentiinkin, ja olin sekä valtavan helpottunut että todella tyytyväinen kun viimeinenkin este ylittyi ja olimme maalissa puhtaalla suorituksella. Näin kovan jännittämisen jälkeen oli mahtavan hieno fiilis kun olinkin ratsastanut hyvän ja onnistuneen radan. Sulo sai tietysti isot kehut oman osuutensa hoitamisesta.



Suorituksemme oli luokan hitain tuplanolla. Kovin korkealle tuloslistalla ei tällä tietenkään päässyt, mutta se ei laimentanut iloani yhtään. Sijoituksesta jäimme 9 sekuntia ja kakkossijalle kurvailleista Annesta ja Pupesta 12 sekuntia, joten palkinnoille päästäkseen olisi pitänyt ratsastaa paljon paljon pienemmät tiet sekä nopeammassa tempossa. Treenaillaan nopeaa uusintaratsastusta sitten kunhan on ensin perusasiat kuten hyppyvarmuus kunnossa. Tämänpäiväinen kisasuoritus teki kyllä itseluottamukselle todella hyvää, kun jännityksestä huolimatta ensinnäkin menin ja toisekseen ratsastin hyvin. Jospa nyt lähtisi treenitkin sujumaan paremmin kun sain huomata että esteet kyllä ylittyvät kunhan oma asenne on se että mennään eikä meinata.

Videosta kiitokset Noralle!

lauantai 26. lokakuuta 2013

Koulukisadebyytti Sulon kanssa

Yhteinen koulukisaura Sulon kanssa alkoi ABC-Ratsastajien seurakisoissa helppo C -luokassa. Ratana oli tutustumisluokan kouluohjelma. Starttasimme luokassa neljäntenä eli olin Sulon kisakuskeista vuorossa ensimmäisenä. Innostuin näpertämään Sulon harjaan sykeröt, mikä oli hauskaa kun en moisia ole päässyt tekemään yli kymmeneen vuoteen.

Verryttelyn menimme kokonaisuudessaan maneesissa. Tavoitteenani oli saada Sulo rennoksi ja notkeaksi mutta tähän ei ihan kunnolla päästy. Taas oli pari viikkoa siitä kun viimeksi olin Sulon koulusatulassa istunut (tämän viikon kenraaliharjoitus jäi väliin flunssan takia), joten oli aika epäluonteva olo vaikka olinkin alkuviikon venytellyt kohtalaisen ahkerasti. Laukassa meno oli vähän sujuvampaa mutta mitään kunnollista palasten paikalleen loksahdusta ei tapahtunut siinäkään. Jäätiin siis aika pitkälti hirvimoodiin ja kankeaksi, mutta kun tämän parempaan ei usein päästä tunnillakaan ainakaan alkuverkkojen aikana niin enpä asiasta isommin stressannut. Ylipäänsä ei tänään jännittänyt käytännössä lainkaan. Oman vuoron koittaessa päästiin radalle ensin kiertelemään. Sulo katseli tuomaria ja sihteeriä ensin vähän jännittyneenä, mutta kun päästiin kohdalle ja Sulo sai todeta että ihmisiähän nämä vain on niin jännitykset loppuivat siihen. Ehdin ratsastaa pienen pätkän laukkaa tuomaripäädyssä ja sitten aloitettiin ohjelma.

Alkutervehdystähän tähän rataan ei kuulunut, vaan ensimmäisenä tehtävänä ratsastettiin pituushalkaisija ravissa. Sulo selvästi odotti pysähdystä kentän keskelle ja meinasi hieman jarruttaa, mutta jatkoi kuitenkin eteenpäin. Vielä tässä vaiheessa keskityin ihan täysillä ja onnistuttiin tekemään seiskan arvoinen viivasuora pituushalkaisija. 10 metrin puolivolteilla taipuminen jäi omastakin mielestäni kovin puutteelliseksi ja tästä tulikin sanomista tuomarilta. Keskiraviin saatiin jotain eroa mutta vielä rohkeampaa askeleen venytystä olisi kaivattu. Muutaman askeleen käyntisiirtymä lyhyellä sivulla oli mielestäni ihan sujuva mutta tuomari toivoi parempaa valmistelua. Raviin ehkä tosiaan lähdettiin vähän hitaasti ja venyen.

Ensimmäisessä laukannostossa Sulo jännittyi ja nosti päätä vieläkin ylemmäs, mutta nosti laukan kuitenkin ihan napakasti. Keskiympyrämme venähti turhan leveäksi, mutta sanomista tuli ainoastaan puutteellisesta taivutuksesta. Valitettavasti edes laukkaympyrällä ei liikuttu pyöreänä, vaikkakin ehkä hieman rennompana kuin ravissa. Laukkalävistäjällä jännitin ennenaikaista raville putoamista, ja yritin taktikoida ratsastamalla uralle hieman ennen pistettä. Tämä kuitenkin kostautui niin että ajauduttiin ohi pisteen aivan liian reilusti. Laukka kuitenkin pysyi loppuun asti. Seuraavan laukannoston olisin saanut ratsastaa huolellisemmin, sillä nosto jäi vähän laiskaksi. Laukkaohjelman loppua kohti keskittymiseni alkoi selvästi herpaantua, ja niinpä ratsastelin laukkaympyrän oikealle huolehtimatta riittävästä taivutuksesta ja laukan energiasta. Raviin siirtymisen uralle tullessa muistin vasta viime tipassa. Ohjelman päättävä keskikäynti ei ollut kovin energistä, mutta pituushalkaisijamme oli jälleen suora.



Radan jälkeen ensimmäiset tunnelmani olivat että ihan perus-ok suoritus joka vastasi tämänhetkistä tasoamme. Juuri tämän paremminhan ei mene tunnillakaan, joten ei voi olla pettynyt vaikka hirvimoodissa rata mentiinkin. Olin iloinen siitä ettei Sulo erityisemmin kisatilanteesta jännittynyt vaan oli ihan oma itsensä. Helppo C -radaksi tämä oli ihan kelvollinen, sillä meno oli tasaista ja asiat tapahtuivat enimmäkseen täsmällisesti pisteissä. Joitakin lisäpisteitä olisi voinut kalastella vielä huolellisemmalla ratsastuksella niin että siirtymiset olisi valmisteltu paremmin ja taivutukset tehty huolellisemmin. Tuomari oli kanssani täysin samoilla linjoilla siitä mitkä olivat radan vahvuudet ja heikkoudet, ja prosentteja tuli ihan mukavat 60,278. Ei loistava suoritus mutta odotusten mukainen ilman varsinaisia epäonnistumisia. Sijoituksemme oli jaettu yhdeksäs kun luokassa oli kaikkiaan kuusitoista starttia. Ihan hyvä mieli jäi ja harjoittelumotivaatiohan tästä vain kasvoi.

Videosta kiitokset Noralle

perjantai 25. lokakuuta 2013

Paremmin mukana

Estetreenit Elmon kanssa jatkuivat vielä syyslomakurssin viimeisenä päivänä. Tänään ehdittiinkin hypätä mukavan tehokkaasti sillä ratsailla oltiin ainakin tunti ja vartti. Verryttelyksi ylitettiin ensin ravipuomeja kevyessä istunnassa. Suoralla linjalla olevien puomisarjojen väliin tehtiin käyntiinsiirtymiset pysytellen koko ajan kevyessä istunnassa. Aluksi oma paino oli taas liian edessä mutta kun siirsin painopistettä taaemmas ja painoin kantapäitä vielä huolellisemmin alas niin kevyt istunta vakautui heti. Elmoa sai hieman muistutella reippaan ravin säilyttämisestä, mutta ihan kaikkein laiskimmalla päällä se ei tuntunut nyt olevan.

Verryttelytehtävään lisättiin ravipuomien kaveriksi vielä kahden pienen ristikon linja jolle lähestyttiin ravissa ja 12 metrin väliin tuli 3-4 laukkaa. Useimmilla kierroksilla Elmo nosti laukan ekasta hypystä ihan näppärästi, muutamaan kertaan tosin väärän laukan. Ei isompia ongelmia tässä tehtävässä, tosin taisin vähän unohtua keikkumaan irti satulasta ristikoiden välissäkin sen sijaan että olisin istunut takaisin alas ja tasapainottanut menoa vähemmän etupainoiseksi.

Seuraavana tehtävänä ratsastettiin äskeistä 12 metrin suhteutettua linjaa, nyt oikeassa laukassa lähestyen ja kolmen askeleen välinä. Ekalla kierroksella esteet olivat ristikoita ja toisella kierroksella pysty sekä ristikko-okseri noin 60 cm korkeudella. Elmo lähti liikkumaan itse asiassa aika kivasti eteen, ja päästiin linjalle sujuvassa laukassa ilman että tarvitsi puskea. Näin linja sujui näppärästi ja väli oli kolmella askeleella oikein sopiva.

Suhteutetulta linjalta siirryttiin laukanvaihtotehtävän pariin. Tähän kuului kaksi lävistäjäpystyä jotka hypättiin koko maneesin mittaisella loivalla kiemurauralla. Ekalla esteelle vaihto vasemmasta oikeaan ja toisella takaisin. Ekalla esteellä Elmo kaatui niin vahvasti oikealle lavalle ettei vaihtoa saatu onnistumaan, ja ravin kautta kiireellä korjaillessa ei laukan rytmiä ehtinyt ihan saada kuntoon. Jälkimmäinen este ylittyi etupainoisena lähestyen ja kaukaa hypäten eikä vaihto onnistunut tässäkään. Toisella kierroksella petrattiin sen verran että vaihto ravin kautta ekan esteen jälkeen sujui juohevammin ja saatoin ratsastaa paremman lähestymisen toiselle esteelle. Paikka oli taas jäämässä kauas ja yritin pidätteillä tuoda Elmon lisäaskeleella lähemmäs, mutta Elmo viis veisasi yrityksestäni ja pomppasi taas kaukaa, nyt kuitenkin oma-aloitteisesti laukan vaihtaen. Open palaute oli että hyvä idea yrittää ottaa kiinni mutta poni ei vaan oikein tahtonut totella.

Erillisenä tehtävänä tultiin vielä päivän haastavinta kuviota eli vasemmassa laukassa 17 metrin pysty-okseri-linjaa jonka jälkeen heti okserilta nopea kaarre vasempaan ja 17 metrin kaareva tie lävistäjäpystylle jolla laukanvaihto (numerot 4-6). Eilisten kommellusten jälkeen 17 metrin linja okserilla varustettuna vähän jännitti (olihan ne esteet taas hurjia 60-senttisiä), ja suunnitelmanani oli varmistaa välissä riittävän etenevä laukka jottei okserille jäätäisi kauas ja tehtäisi hasardihyppyä. Kävi kuitenkin niin että Elmolla oli laukassa odotettua parempi energia, jolloin päästiin linjalle todella sujuvasti edeten ja kun välissä en yhtään jarrutellut vaan pikemminkin painoin kaasua niin viidellä askeleella olisi tullut kovin ahdasta. Elmo teki jälleen ratkaisun hypätä okserin kauempaa neljällä askeleella, mutta tällä kertaa olin juonessa mukana ja osasin lähteä hyppyyn ponin mukana ja kantapäitä alas painaen. Näin ei ollut vaikeuksia pysyä kyydissä, mutta sen verran meni pasmat sekaisin että en muistanut ja ehtinyt kääntää enää lävistäjäpystylle. Seuraavalla kierroksella tiesin ottaa linjalla laukkaa hieman kiinni ja sain tuotua Elmon okserille viidellä askeleella. Laukka vaan vaihtui vääräksi, mutta kaareva tie hoitui kuitenkin myös väärässä laukassa suhteellisen nätisti. Tämä olikin päivän paras esityksemme tälle kolmen esteen yhdistelmälle.

Seuraavaksi yhdistettiin suhteutetut linjat ja laukanvaihtoesteet kuuden esteen radaksi. Olisi ollut mahdollisuus hypätä vähän isompanakin mutta totesin että 60 cm taso on meille tänään riittävä. Ennen omaa suoritusta rupesi jotenkin jännittämään ihan liikaa, ja olin vähän liian tutisevassa olotilassa rataa aloittaessa. Elmokin oli jotenkin jännittyneen oloinen ja tuijotteli nyt omiaan poissaolevana niin että hyvä kun sain laukan nostettua. Eka hyppy sisään 12 m linjalle oli vähän epäonnistunut ja hätäinen pikkupomppu esteen juuresta, ja katsoin parhaaksi kääntää saman tien pois linjalta. Uudella lähestymisellä päästiin sujuvammin sisään ja linja oksereineen meni helposti. Heti linjan jälkeen Elmo vaan rupesi kyselemään että eikös jo lopeteta ja jouduin aikalailla puskemaan laukkaa eteen. Meni sitten sellaiseksi pohkeella ja raipalla hosumiseksi. Kolmoseste ylittyi läheltä ja vähän hitaassa laukassa, eikä vaihto onnistunut. 17 m linjalle ratsastin laukkaan lisää kierroksia ja viidellä askeleella mentiin, tosin hieman lähelle okseria jolloin Elmo alkoi liirata vasempaan reunaan ja kun korjasin viime tipassa oikealle niin laukkakin vaihtui sitten oikeaksi. Okserin jälkeen liirattiin oikea lapa edellä niin vahvasti etten väärässä laukassa saanut Elmoa käännettyä enää viimeiselle esteelle vaan ajauduttiin ohi. Uusittiin viimeiset kolme estettä, ja taas laukka vaihtui okserilla vääräksi mutta nyt käänsin nohevammin ja päästiin kyllä viimeiselle pystylle mutta kaarteessa kiitoraviin tippuen eli vähemmän tyylikkäällä suorituksella. Oli kyllä räpellyksen makua koko radassamme kun itseä jännitti liikaa ja poni tahtoi jumittaa joka kaarteeseen.

Lopuksi hypättiin onneksi vielä radan alku uusiksi eli ensimmäiset kolme estettä. Tälle pätkälle saatiin nyt nappisuoritus johon oli mukava päättää tunti. Elmo lähti vaihteeksi taas liikkumaan innokkaammin, jolloin 12 metrin linja oli helppo nakki ja saatoin keskittyä istunnan hienosäätöön okserilla. Kaarteessakin laukan energia säilyi hyvin, ja tehtävän päättävälle lävistäjäpystylle pääsin tuomaan ponin harkitusti juuri oikeaan ponnistuspaikkaan. Näin hallitusti ratsastetusta lähestymisestä ja hypystä laukkakin vaihtui helposti. Tässä oli jo sitä oikean tekemisen makua kun laukassa oli alla energiaa jota saattoi ottaa vähän kiinnikin, poni oli kuulolla ja itse ratsastin rentoutuneempana ja jännittämättä. Hyvä minä ja hyvä Elmo! Lisää tällaista!

Siinä missä eilen harmitti ja rankasti niin tänään oli jo aihetta varovaiseen hymyyn. Pisteet itselleni uskalluksesta hypätä niitä valtavia 60 cm oksereita sekä paremmasta mukanaolosta niin etten pahemmin horjahdellut parissa hankalammassakaan hypyssä. Kantapäät alkaa pysyä jo vähän paremmin alhaalla ja jalat ei heilahtele ihan holtittomasti taakse. Elmolle pisteet jälleen reippaasta asenteesta ja siitä miten varmasti se kuljettaa esteiden yli silloinkin kun kuski alkaa panikoida ja sählätä. Tänään Elmosta löytyi monessa kohtaa jo oikein mukavaa energiaa ja imua jolloin esteille oli huomattavasti helpompi ratsastaa kuin koko ajan eteenpäin työntäen. Tästä on hyvä jatkaa hyppyvarmuuden ja rutiinin kasvattamista sekä yhteistyön hiomista.

torstai 24. lokakuuta 2013

Ponnistuspaikkapulma, okseriongelma ja tasapainoton tumpelo

Ilmoittauduin syysloman minikurssille, jonka ekat päivät tosin jäivät osaltani väliin pienen flunssan takia. Torstaina pääsin jo mukaan sopivasti kurssin esteosuudelle, ja toiveeni mukaisesti ratsuna oli Elmo.

Verryteltiin alkuun hieman ravipuomeilla sekä parilla laukkapuomilla ympyrällä. Aika tavanomaista menoa Elmon kanssa, unohduin liiaksi kaivamaan pohkeilla ja opelta tulikin muistutuksia pitää jalat pitkinä ja ottaa herkemmin raippa käyttöön. Aloitettiin pian vasemmassa laukassa tehtävä johon kuului ympyrällä kaksi puomia yhden laukan välillä ja pitkän sivun suuntaisesti kuuden puomin jumppasarja joka toisen puomin ollessa kavalettina. Aika lailla ongelmitta selvitimme tehtään, tosin ainakin aluksi vähän kolisteltiin kavaletteja. Melko sopivassa laukassa päästiin jumpalle sisään, mutta tuntui että olin vähän turhan etukenossa niin että koko ratsukko oli etupainoisena keikahtamassa nenälleen. Kun vaihdettiin suunta ja tultiin jumppasarja oikealta hieman korkeammilla kavaleteilla pyrin pitämään kropan pystymmässä. Näin meno tuntui tasapainoisemmalta mutta kuulemma takapuolta saisi työntää hypyissä enemmän taaksepäin. Kun fiksasin vielä tämän niin kevyt istunta oli kavaleteilla aika lailla passeli.

Lopputunnin harjoituksena oli pientä laukan säätelyä 21 metrin linjalla. Aloitettiin vasemmassa laukassa peililtä ovelle päin pysty-pysty-linjana, tarkoituksena ensin hieman lyhentää askelta kuuteen, mahdollisesti seitsemään laukkaan pyrkien. Arvelin että kuusi askelta sujuisi aika lailla Elmon peruslaukalla ilman lyhentämisiä, mutta kuudella jäätiinkin kauas kakkososasta jolloin hypystä tuli vähän pitkä ja hankala. Suunnitelmana oli seuraavalla kierroksella hieman lyhentää ja ottaa seitsemän askelta. Linjan jälkimmäinen osa kasvoi nyt okseriksi (noin 60-65 cm). En ottanut laukkaa ihan tarpeeksi kiinni vaan seitsemällä oltiin tulossa pohjaan. Itselleni oli ihan selvää että otetaan vielä se viimeinen askel, mutta tämä olisi myös pitänyt muistaa selkeästi kertoa Elmolle. Nyt poni jäi tekemään omat ratkaisunsa, ja yllätti aivan täydellisesti jättämällä viimeisen askeleen pois ja loikkaamalla isosti ja kaukaa. Vastaaviahan on Elmon kanssa tehty oksereilla ennenkin, mutta tällä kertaa hyppy kiskaisi mukaansa niin yllättäen ja voimalla että retkahdin kaaressa kaulalle ja siitä kiinni haroen alas, tällä kertaa häntä- ja ristiluun päälle laskeutuen. Auts. Mitään ei kuitenkaan mennyt rikki joten ei muuta kuin jatkamaan. Uusintayritykselle otettiin okserin takapuomi pois ja pystynä mentiin sujuvasti kuudella askeleella. Sitten tultiin linja vielä okserin kanssa tavoitellen edelleen kuutta askelta. Nyt ratsastin turhankin reilusti eteen niin että kuusi kävi jo vähän ahtaaksi (onneksi hurjapääponi ei sentään lähtenyt hyppäämään viidellä kaukaa), mutta läheltä okseria hyppy oli molemmille oikeastaan helpompi kuin kaukaa loikkien.

Vaihdettiin vielä suunta ja tultiin samaa linjaa oikeasta laukasta. Keskustelin hetken itseni kanssa ja päädyin lopulta nynnyilemään eli pyysin hypätä linjan kahdella pystyllä sen sijaan että sisäänhyppynä olisi okseri. Totesin että jännittää liikaa lähestyä okserille "tyhjästä" kun tietää että käy kalpaten jos ei ponnistuspaikka sovi. Linjan jälkimmäisenä osana okseri vielä menee kun tietää että suunnilleen sopivan paikan siihen kuitenkin saa. Ärsytti jänistää mutta mielummin rennot ja hyvät suoritukset pystyillä kuin kauhealla paniikilla räpeltäen okseri. Pystyillä menimmekin linjan ihan ongelmitta ja sujuvasti, tosin varsinainen laukan säätely jäi tänään kokeilematta ja puksuteltiin edelleen tyytyväisenä kuudella askeleella. Viiteen ei tuntunut järkevältä lähteä yrittämään kun meno olisi äitynyt vain liian etupainoiseksi ja tasapainottomaksi. Päivän haasteeksi riitti se sujuvan ja tasaisen kuuden askeleen ratsastus. Elmolla alkoi olla sen verran imua että välissä pystyi tekemään jo pari pientä pidätettäkin. Ope muistutteli vielä istumaan hiljempaa eli välttämään ylävartalolla ja kädellä soutamista laukan mukana etenkin linjalle lähestyessä, sekä painamaan kantapäitä kunnolla alas. Jostain syystä tämä kantapääongelma oikein korostuu Elmon kanssa ja siksihän sitä helposti meinaan keikahtaa nokalleni hypyissä jos tulee jotain yllättävää. Luonnollisestikin unohdun liikaa kaivamaan pohkeilla myös lähestymisissä jolloin koko jalka nousee ja istunta leviää.

Tunnin päätteeksi harmitti ja ärsytti kovasti kun piti taas mennä putoamaan, ja että pienetkin okserit on nyt muodostuneet näin valtavaksi ongelmaksi. Tasapaino on ilmeisesti aika huono kun tällaisistakin tippuu. Oksereiden kanssa osa pulmaa on nyt selvästi se että niille lähestyy enempi vähempi panikoiden jolloin tiukemman paikan tullen jäätyy ja lamaantuu eikä osaa enää selkeästi kertoa ponille mistä olisi tarkoitus hypätä. Elmo toki on rohkea ja ihanasti hyppää yksin jätettynäkin sekä välittämättä siitä kuinka siellä selässä keikkuu, mutta kyydissäpysymisen kanssa on sitten niin ja näin jos kuski ei ole ponin kanssa samalla sivulla. Asioita hankaloittaa varmaankin se ettei Elmon laukan säädeltävyys juuri ennen estettä ole ihan paras mahdollinen. Sujuva ja mukava hyppääminen vaatii tarpeeksi vauhtia ja energiaa, mutta tätä energiaa ei saa ihan tarpeeksi kasattua ylöspäin ja näin oikeaan ponnistuspaikkaan pääsemisestä tulee liiaksi tuuripeliä. Tosin päästiin kyllä pystyille aika hyvin niin että näin paikat (juuri ja juuri) ajoissa ja pystyin tekemään ratkaisut eteenratsastuksesta tai kiinniotosta, mutta oksereille ei sama toimi kun mukaan tulee liikaa panikointia. Viimeaikaisten putoamisten ynnä muiden rämellysten jälkeen tuntuu kyllä siltä että omat ratsastustaidot on tällä hetkellä aivan nollassa, mutta ei kai auta muu kuin painaa leuka rintaan ja jatkaa sitkeästi harjoittelua. Vaikka sitten jankattaisiin hamaan ikuisuuteen niitä 60 cm esteitä kunnes ne alkaa sujua.

lauantai 19. lokakuuta 2013

Epävarmuutta, varmuutta ja toivoa paremmasta

Tiistain varsin pieleen menneen estetunnin jälkeen oli hyvä päästä hyppäämään Sulolla uudestaan heti lauantaiaamuna. Oltiin tunnilla kahdestaan Annen kanssa. Kieltämättä jännitti mitä touhusta tällä kertaa tulisi, vaikka ahkerasti olinkin analysoinut tiistain tapahtumia ja vakuutellut itselleni että mitään hätää ei ole kunhan pitää pohkeet kiinni ja ratsastaa eikä sukeltele hevosen edelle.

Verryttelyssä Sulo vaikutti tänään paremmalta. Laukka tuntui mukavan rennolta mutta hyvin pyörivältä ja Sulo hakeutui nätisti pyöreäksi. Hyppelyt aloitettiin kahden pienen ristikon suoralla linjalla (17 m) jota tultiin sekä vasemmassa että oikeassa laukassa ja aluksi ratsastaen ympyrä esteiden väliin. Ensimmäisellä hyppykierroksella hidasteltiin ja mentiin ristikoiden yli tosi pienesti ja raviin jarrutellen, mutta pääasia että yli mentiin. Kierros kierrokselta sujuvuus kuitenkin parani kun sekä oma että Sulon varmuus kasvoi. Aloin ratsastaa reippaammin kohti estettä ja Sulo rohkaistui lähtemään hyppyihin kauempaa. Meno pikkuristikoilla alkoi tuntua varmalta ja helpolta niin kuin pitääkin, mikä teki ehdottoman hyvää molempien itseluottamukselle.

Seuraavaksi tultiin kahden lävistäjäesteen (kuvassa 6 ja 7) tehtävää jossa laukkaa vaihdettiin ensin oikeasta vasempaan ja sitten päinvastoin. Esteet olivat noin 50-60 cm pystyjä, ja ekalla kierroksella taas jarruteltiin ja mentiin yli ihan pohjasta. Laukka vaihtui (vahingossa) ekalla esteellä mutta ei toisella. Seuraavalla kierroksella toin Sulon edelleen varovaisesti ihan esteiden juureen, ja ope kehotti lähettämään hyppyihin kauempaa. Pohkeen tulee kertoa selkeästi mistä hypätään, mutta pitää tietysti edelleen varautua siihen ettei käsky mene perille eli ylävartalo ei saa ennakoida. Kolmannella hyppykierroksella taidettiin saada jo vähän sujuvammat ja rohkeammat hypyt, mutta edelleen laukanvaihdot jäivät onnistumatta. Tärkeintä kuitenkin että saatiin suhteellisen varmanoloiset lähestymiset.

Seuraavana vuorossa oli päivän rata jota tultiin yhteensä kolme kierrosta. Meille korkeus pysyi koko ajan samassa noin 60 cm:ssä. Vielä kuukausi sitten olisi meillekin voinut nostaa mutta nyt jo kuudenkympin radassa oli ihan riittävästi haastetta ja jännitystä. Ekalla kierroksella alku oli muutoin ok, mutta Sulo ei oikein vastannut pohkeeseen vaan jäi laukkaamaan liikaa paikallaan. Tiesin että kakkosen jälkeen pitää ratsastaa eteen tai väli jää auttamatta pitkäksi, mutta oikein mitään ei tapahtunut ja niin jäätiin kolmoselta kauas. Pystystä olisi ehkä menty yli mutta kun edessä oli okseri niin molemmille iski epävarmuus. Open mukaan myös tuuppasin liikaa istunnalla sekä heitin ohjat pois. Kielto siitä sitten tuli, mikä harmitti kun tähän asti oli kaikesta menty yli. Okserilla oli kuitenkin vain noin 55 cm korkeutta joten olisihan sen voinut mennä mistä paikasta vaan. Uudella lähestymisellä taisi tulla samat virheet eli en ollut itse varmana menossa, ja kiellettiin vielä toistamiseen. Kolmannella yrityksellä jarrutettiin taas estettä kohti, mutta olin nyt jämerämpänä kannustamassa Suloa joten hyppäsihän se vaikkakin aika paikoiltaan. Jatkettiin rata loppuun ilman suurempia ongelmia, mutta laukanvaihdoista ei yksikään tainnut onnistua.

Toiselle ratakierrokselle ohjeistuksena oli pyrkiä kakkosen ja kolmosen linjalle sujuvammin sisään niin ettei laukkaan enää välissä tarvitsisi tehdä isompia säätöjä vaan voisi antaa sen sujua omalla painollaan eteen. Sisäänhyppy linjalle jäi kuitenkin pieneksi, ja välissä edettiin sen verran epäröiden että mukaan tuli kuudeskin askel ja pohjaan mentiin okserille. Nyt este oli kuitenkin tuttu joten päästiin yli ilman kieltoa. Linjan jälkeen ahtaassa kaarteessa neloselle laukka tahtoi sammua aivan täysin, mutta kohti estettä Sulo lähti omia aikojaan kiihdyttelemään. Sama ilmiö esiintyi kaikilla lopuilla esteillä, eli pari-kolme askelta ennen estettä Sulo rykäsi yhtäkkiä lisää vauhtia. Sinänsä kiva että imee esteelle, mutta meno vaikutti vähän jännittyneeltä ja pelotti että jos tästä kovemmasta vauhdista tuleekin stoppi niin en ehkä pysy kyydissä. Ei tullut stoppeja, mutta open palaute oli että ei saa päästää Suloa syöksymään esteille vaan pidätteillä hallintaan (ja samalla ne pohkeet edelleen mukana). Ongelma oli siis siinä että kaarteissa Sulo ei vastannut pohkeesta eteen mutta estettä kohti kuitenkin kiihdytteli vauhtia aivan omin lupineen.

Kolmas ratakierros onnistui parhaiten sen suhteen että pääsin itse paremmin hajulle siitä mitä tehdä ja pystyin tuomaan Sulon esteille varmemmalla otteella. Pystyille Sulo edelleen kiihdytti, mutta osasin odottaa tätä ja sopivilla pidätteillä sain sen verran kiinni että saatoin halutessani tuoda ponnistuspaikan lähemmäs estettä. Pidätteen ja pohkeen yhteensovittaminen onnistui siis jo paremmin. Okserille tultiin edelleen sen verran varoen että mentiin kuudella askeleella juureen. Kutosesteellä ei paketti pysynyt lähestymisessä kasassa, vaan paikan jäädessä huonoksi Sulo yllätti hyppäämällä kaukaa jolloin jäin jälkeen ja nykäisin suusta. Onneksi Sulo antoi tämän anteeksi. Laukat jäi edelleen vaihtumatta, joten korjattavaa jäi mutta päästiin nyt sentään eteenpäin siinä että lähestymiset alkoivat olla paremmin hanskassa. Ope kyseli miksen ratsastanut suoralla linjalla eteen ja totesin että en uskaltanut kun odotin että Sulo lähtee muutenkin syöksymään okserille. Tultiin sitten linja vielä uusintana, ohjeena sujuvammassa laukassa sisään ja pohje sekä ohja mukana loppuun asti okserille tullessa. Nyt onnistuttiinkin sisäänhypyssä ja Sulo reagoi pohkeesta eteen kuitenkaan liikaa kiihdyttelemättä, joten päästiin helposti viidellä askeleella okserille joka ylittyi sujuvalla hypyllä. Pohdin että saatoin pikkaisen sukeltaa hyppyyn, mutta kuulemma nyt molemmat oli varman näköisenä ja reippaasti menossa. Näin saatiin onnistunut ja sujuva suoritus tunnin loppuun, mutta luonnollisestikin menon olisi pitänyt olla yhtä sujuvaa alusta alkaen sen sijaan että jokaiselle uudelle esteelle vähän jarrutellaan ja epäröidään.

Tänään hyppääminen ei onneksi ollut aivan niin toivotonta kuin tiistaina, ja jos ei olisi otettu niitä kieltoja okserille niin olisin varmaan ollut hyvinkin tyytyväinen. Kaksi ratakierrosta päästiin kuitenkin ilman kieltoja. Edelleen on selvää epävarmuutta ilmassa, mutta nyt osasin ratkaista tilanteita vähän paremmin enkä sukellellut saati meinannut pudota. Ongelmalliselta tosiaan vaikutti se ettei Sulo ollut oikein avuilla niin että olisin päässyt säätelemään vauhtia suuntaan tai toiseen, mutta loppua kohden sentään alkoi yhteistyö toimia paremmin. Laukanvaihdoissa ei tänään loistettu mutta ne jätettiin nyt täysin taka-alalle kun oli isompia juttuja käsiteltävänä. Opettavainen tunti jälleen sen suhteen että huomasin kuinka tosiaan täytyy esteiden edessä ratsastaa ja kertoa hevoselle mistä hypätään, eikä jättää ratkaisuja Sulon kontolle saati heittäytyä itse epävarmaksi siitä päästäänkö yli. Tuntuma on myös pidettävä hevosen tukena esteen edessä, ja jos meinaa tulla kiihdytystä niin viimeisillä askelillakin saa ja pitää tehdä pidätteitä. Tässä on näköjään alettava ihan oikeasti opetella ratsastamaan sen sijaan että kuvittelee hevosen paikkaavan virheet ja hyppäävän itsekseen. Sulon kanssa ei niitä oikoteitä onneen ja aina vain isommille esteille oikein ole, vaikka vielä vähän aikaa sitten ehkä sellaisia haaveita elättelinkin.

Olin vähän epäröivällä kannalla osallistumisestani ensi viikon kisoihin estepuolella, mutta opella oli hyvä pointti siinä ettei tehtävät ole radalla tämän vaikeampia ja seurakisat ovat kuitenkin vain harjoitusta. Jättää vaikka starttaamatta jos verryttelyssä on ihan mahdotonta. Varmasti kisatilanne tuo hevoseen ja ratsastajaan vielä lisäjännitystä jota ei todellakaan kaivattaisi, mutta jos tosiaan otan tilanteen harjoituksen kannalta ja ratsastan samoilla opeilla kuin tunnillakin niin 60 cm radan ei pitäisi olla mahdoton paikka. Jos päättäväisestä ratsastuksesta huolimatta tulee kieltoja ja hylky niin tulkoon. Enemmän kai kuitenkin harmittaisi jos nynnyilisi ja jättäisi parin hankalamman treenikerran vuoksi kokonaan osallistumatta, joten kyllä nyt vaan lähdetään reippaasti kisoihin oppia hakemaan.

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Suoristumista ilman kyttäilyjä

Tämänkertainen ratsuni oli Dille, ja näin maneesikauden alettua ennakko-odotuksenani oli huonosti keskittyvä ja nurkkia kyttäilevä poni. Dille kuitenkin yllätti positiivisesti ja käyttäytyi tänään kuin "normaalit" hevoset tuijottelematta maneesin päätyjä lainkaan ja keskittyen käsillä oleviin tehtäviin. Korvahuppu (pari numeroa liian iso sellainen) oli päässä, mikä saattoi auttaa asiaa. Kyttäilytaipumustaan lukuunottamattahan Dille on mukava ratsu, joten tunnista tulikin sitten oikein kiva.

Ohjelma oli pitkälti sama kuin sunnuntaina eli voltteja, etuosan hallintaa ja suoristamista. Käynnissä mentiin myös vähän loivaa avotaivutusta uralla. Aloitettiin työskentely oikeassa kierroksessa, joka oli haastavampi suunta Dillen pyrkiessä voimakkaasti pullauttamaan oikeaa lapaa volteilla sisään. Oikealle asettamalla sekä huolellisella sisäpohkeen ratsastamisella sain oikeaa lapaa parempaan kontrolliin, joskin samalla oli tärkeää huolehtia myös ulkopohkeella voltille kääntämisestä. Ulko- ja sisäpuolen apujen kanssa sai tosissaan tasapainotella, mutta ainakin hetkellisesti tuli tunne suorana kahdella ohjalla liikkuvasta hevosesta. Oikean puolen notkistelu oli kuitenkin nyt vähän helpompaa kuin kesällä jolloin Dille oli vielä jäykempi. Nyt poni oli ihan yhteistyöhaluinen ja kuulolla, tosin käynnissä jäi aktiivisuus kovin puutteelliseksi. Avotaivutus oikealle oli suhteellisen helppo ratsastaa kun Dille oli automaattisesti tarjoamassa etuosaa oikealle. Takaosa kuitenkin liirasi helposti liikaa vasemmalle, joten sitä sai ulkopohkeella vahtia.

Ravissa jatkettiin samoja voltteja oikealle. Dille liikkui enimmäkseen kohtalaisen pyöreänä, tosin pyrki turhankin matalaksi ja roikkumaan ohjalla. Ope varoittelikin liian syvästä muodosta, ja yritin kohottaa Dilleä vähän ryhdikkäämmäksi. Tuntuma oli aika raskas ja oman keskikropan sai pitää napakkana jottei Dille vetänyt mukanaan etukumaraan. Mukavanoloisia hetkiä olivat ne jolloin etuosa vähän keveni ja ryhdistyi ja sisäohjasta pääsi asetukseen myötäämään. Oikea puoli alkoi olla suhteellisen hyvin kontrollissa niin ettei lapa tunkenut volteilla sisään ja asetuskin onnistui, mutta kuten ope huomautti olisi vasempaan kylkeen kaivattu vielä parempaa venymistä. Ohjeena oli pyytää vasemmalla pohkeella vasenta takajalkaa aktiivisemmaksi ja venymään pidempään askeleeseen.

Vasen kierros oli helpompi ja mukavampi ratsastaa. Avotaivutus käynnissä tosin oli hankalampi näin päin, ja ratsastinkin jonkin verran myös vastasulkutaivutusta jotta sain takaosan pysymään uralla ja vasenta kylkeä avattua. Volteilla suoruutta oli kätevä kontrolloida ulkoavuilla, ja ravissa Dille pyöristyi nättiin raamiin sekä liikkui nyt edestä kevyempänä. Monin paikoin pyrin ratsastamaan pientä vasta-asetusta jotta sain ulkolavan kunnolla hallintaan. Ope varoitteli jossain vaiheessa jo liian voimakkaasta ulko-ohjasta jottei sisälapa pääsisi pullahtamaan karkuun. Joka tapauksessa ravityöskentelyn lopulla Dille liikkui mukavasti apujen välissä ja asetusta oli helppo vaihdella suuntaan ja toiseen.

Laukkaa työstettiin kahden ratsukon ympyröillä aloittaen oikeasta kierroksesta. Oikeassa laukassa Dille jäi jäykän oloiseksi, ja tuntuma oli kovin raskas. Nyt kaaduttiin aika paljon oikeaa pohjetta vasten niin että laukkaympyrä tahtoi pienentyä jatkuvasti. Niinpä jäätiin sille asteelle että yritin jatkuvasti junnata asetusta oikealle ja oikeaa pohjetta läpi. Laukattiin melko pitkä pätkä, ja vihdoin loppua kohti Dille alkoi aavistuksen keventyä ja hetkittäin myödätä niskasta, mutta samanlaista suoruutta ja letkeyttä ei löytynyt kuin ravissa. Taisin syyllistyä liialliseen sisäohjassa roikkumiseen niin että kaula ei aina pysynyt suorana. Sen sijaan että Dille olisi liikkunut ulkoapujen tuella mentiin nyt voimakkaasti sisäpuolen apuihin nojaten, joten luonnollisestikaan ei homma oikein toiminut.

Vasemmassa laukassa meno oli huomattavasti sujuvampaa. Aluksi Dille oli vähän kiireisen ja jännittyneen oloinen, mutta kun käänsin pari pienempää volttia malttoi se rentoutua tuntumalle ja alkaa kantaa itseään. Laukka alkoi tuntua mukavan toimivalta Dillen liikkuessa tasaisen pyöreänä mutta kevyenä ja ohjalla roikkumatta. Kiireisyys hävisi, mutta nyt olisi kaivattu vähän lisää aktiivisuutta takaosaan. Raipalla ei oikein passannut aktivoida sillä heti meinasi tulla pientä pukkia. Ope muistutteli vielä kääntämään lantiota vartalon alle laukan mukana, ja mielestäni istuntaan löytyi laukassa hyvä ote niin että pystyin istumaan satulassa tiiviisti ja hiljaa mutta lantiosta liikkeeseen luontevasti mukautuen. Tältä sen varmaan pitäisi aina tuntua! Dillellä oli lievää tunkua ympyrältä ulos, ja jäin huomaamattani vähän liikaa kiinni sisäohjaan. Ope kehottikin myötäämään sisäkädellä oikein reilusti ja ohjan jopa löysäksi. Tätä kautta sain Dillen vielä paremmin ulko-ohjan tuelle ja suoraksi.

Loppuraveissa yritettiin houkutella Dilleä venyttämään eteen ja alas. Ohjeena oli työntää ohjaa pidemmäksi, ratsastaa pohkeesta ravia eteen sekä huolehtia edelleen suoruudesta ulkopohkeella. Ohja taisi mennä vähän turhankin löysäksi ja tuntuma kadota sillä Dille ei oikein lähtenyt ohjan perässä venyttämään. Hetkittäisiä oikeansuuntaisia venytyksiä pyöreällä kaulalla kuitenkin nähtiin kun pyysin ulkopohkeella etuosaa suoristumaan aina uudelleen ja uudelleen.

Tunnista jäi enimmäkseen hyvä mieli, sillä etenkin vasempaan kierrokseen meno oli välillä oikein toimivaa ja mukavaa. Oikealle jäi enemmän haasteita, mutta joka tapauksessa olimme sekä minä että Dille monin paikoin oikeilla jäljillä. Voi kun Dille jaksaisi aina olla näin hyvin kuulolla ja tehtäviin keskittynyt, ja voi kun omat istuntapalikat loksahtaisivat usemminkin paikoilleen niin kuin tänään vasemmalle laukatessa kävi.


tiistai 15. lokakuuta 2013

Kun epävarmuus valtaa mielen

Muutaman viikon tauon jälkeen pääsin taas hyppäämään Sulolla. Pohdin jo ennen tuntia että harmillisesti se rohkea ja reipas asenne mikä minulla oli kuukausi sitten on päässyt katoamaan ja hyppääminen on alkanut taas jännittää enemmän. Tämä on varmaan seurausta siitä että on päässyt hyppäämään vähemmän ja pienempiä esteitä, ja meno on ollut vähän huteran oloista. Sulokin vaikutti tänään alusta alkaen vähän rauhattomammalta ja tallissa säpsähteli joitakin ääniä. Maneesiin päästyämmekin Sulo oli hieman jännittynyt, mihin saattoi vaikuttaa maneesin ulkopuolella jyristelevä traktori. Myöhemmin hyppelyitä aloittaessamme alkoi vielä raekuuro ropista äänekkäästi kattoon. Kaikki nämä tekijät saivat aikaan sen että kumpikaan ratsukon osapuolista ei ollut erityisen rennolla ja levollisella mielellä liikkeellä.

Lyhyen ravi- ja laukkaverryttelyn jälkeen aloitettiin hyppääminen oikeassa laukassa yhden askeleen sarjalla (n. 6 m) jonka molemmat osat olivat tässä vaiheessa ristikoita. En ole aivan varma mitä kaikkea tapahtui siinä kun ensimmäistä kertaa sarjalle lähestyimme, mutta jotain hermostuneisuutta oli ilmassa eikä askel oikein kunnolla sopinut ristikolle. Niinpä Sulo hieman yllättäen pysähtyi esteen eteen, ja tässä vaiheessa osasin jo alkaa pelätä pahinta sen suhteen ettei hyppääminen olisi läheskään niin helppoa ja huoletonta kuin mihin olen Sulon kanssa saanut tottua. Ekasta kiellosta molempien epävarmuus kasvoi tietenkin heti valtaviin mittoihin. Uudella yrityksellä Sulo hyppäsi ekan ristikon vähän epäröiden mutta kaukaa, jolloin heilahdin pois tasapainosta etukenoon ja seurauksena kielto b-osalle. Seuraavaksi räpellettiin sarjan molempien osien yli mutta jarrutellen välissä niin että otettiin siihen lisäaskel mukaan. Ongelmana oli ainakin se että a-osan hypyn lähtiessä tyypillisesti kaukaa heilahdin etukumaraan, jolloin Sulo alkoi välissä epävarmana jarrutella. Kun otin pohkeet napakammin mukaan niin hypättiinkin jo yhdellä askeleella, mutta niin kaukaa ja hitaasti että jäin hypystä jälkeen ja hyvä etten jo pudonnut b-osalla. Tuntui aivan käsittämättömältä kuinka ei kahden pikkuruisen ristikon sarja ollut onnistua mitenkään vaan sekä hevonen että ratsastaja tuntuivat jäävän epävarmuutensa vangiksi. Lopulta kuitenkin Sulo rohkaistui etenemään välissä sujuvammin ja itse sain hallittua kroppani pystympään niin että suoritimme sarjan yhdellä askeleella ja tasapainoisesti.

Hypättiin sama sarja vielä toisesta suunnasta eli vasemmassa laukassa ja nyt pystyiksi (n. 60 cm) nostettuina. Edelleen epäröitiin niin että väliin tuli lisäaskel ja möngittiin b-osan yli ihan juuresta. Odotin jo kieltoa mutta onneksi mentiin kuitenkin yli. Uusintayrityksellä sain Sulon tulemaan sisään reilummalla laukalla sekä lähtemään välissä eteen niin että päästiin sarja sujuvasti yhdellä askeleella. Tekemisessä oli kuitenkin vielä aivan liikaa tutinaa, panikointia ja sähläystä.

Seuraavaksi hypättiinkin jo päivän rataa, joka pysyi tällä kertaa onneksi 60 cm korkeudessa. Erikoisesteenä toimi kolmeen kertaan hypättävä pysty numero 1/4/6, jonka alla oli valkoiset kavalettipalikat. Radalle lähteminen luonnollisestikin jännitti alkutunnin hankaluuksien jälkeen. Ykkönen eli palikkaeste ylittyi hieman epäröiden mutta ylittyi kuitenkin. Sarjalla Sulo hyppäsi nyt ihan rohkeasti kun pyysin sitä välissä pohkeella eteen. Kolmoseste ylittyi jo varman oloisesti ja laukanvaihtokin onnistui ihan vain katsetta kääntämällä. Tässä vaiheessa aloin jo luottaa siihen että esteet kyllä ylittyvät, mikä osoittautui liian aikaiseksi luuloksi. Neloselle eli palikkaesteelle olimme jäämässä kauas, ja Sulo lähti hieman kiihdyttämään kohti estettä. Olin aivan varma että nyt se hyppää kaukaa, ja syyllistyin jälleen tyyppivirheeseeni eli hevosen edelle sukeltamiseen. Kun lähdin näin heittäytymään kohti estettä ja jätin Sulon aivan yksin niin johan sille taas iski epävarmuus ja ei muuta kuin jarrut pohjaan. Sukeltajallehan käy näissä huonosti, eli alas sieltä sitten lensin. Vauhdista huolimatta laskeuduin jotenkin niin pehmeästi ettei mihinkään sattunut, mutta pään kolautin matkalla puomiin varsin kuuluvasti. Totesin että eipä tässä tainnut kummemmin käydä kun kypärä pään suojasi, joten onneksi pääsin jatkamaan tunnin loppuun.

Takaisin vaan selkään pienistä tärinöistä huolimatta, ja uudestaan palikkaesteelle jonka ope laski ensin vielä matalammaksi ja käski ratsastaa lähestymisen oikein pienessä ja hallitussa laukassa. Oma paino takana, kantapäät alhaalla ja napakasti pohje ja ohja mukana esteen edessä niin ettei Sulo-parka tunne oloaan orvoksi. Näillä ohjeilla päästiin yli ihan helposti, ja seuraavaksi jatkettiin hypäten palikka alkuperäiseen korkeuteen nostettuna sekä sen jälkeen vielä radan viimeiset esteet. Suhteutettu linja palikalta kapealle vitosesteelle sujui ongelmitta, päästiin nyt hyviin paikkoihin ja käytin esteen edessä pohkeita kannustamaan Sulon hyppyyn. Vitosesteellä Sulo vaihtoi laukankin. Tämän jälkeen palattiin taas panikointivaihteelle niin että lähestyessämme palikkaestettä nyt toisesta suunnasta en malttanut enää pitää laukkaa paketissa. Sen sijaan aloin liikaa tuupata kohti estettä, ja kun huomasin ettei ponnistuspaikka sovi niin lamaannuin ja jätin ratkaisut Sulon vastuulle. Taas stopattiin esteen eteen, mutta nyt en onneksi ennakoinut hyppyä joten ei ollut vaikeuksia pysyä kyydissä. Uudella yrityksellä keskityin ratsastamaan jokaisen askeleen ennen estettä ja pysyin Sulon tukena loppuun asti, ja näin päästiin nätisti yli.

Toinen ratakierros hypättiin muutoin samoilla esteillä, mutta sarjan b-osa muuttui okseriksi lisäämään jännitystäni entisestään. Ohjeistuksena oli jälleen ratsastaa lyhyttä ja rauhallista mutta tarpeeksi aktiivista laukkaa, malttaa odottaa hyppyä sekä pysyä Sulon tukena koko ajan. Nämä mielessä pitäen aloitimmekin radan varsin mallikkaasti. Sarjalle tullessa panikoin taas hieman, mutta odotin nyt hyppyyn lähtöä vähän liiankin pitkään niin että hyvä kun ehdin viimetipassa mukaan. Okserin Sulo hyppäsi lennokkaasti, ja sarjan jälkeen unohduin seisoskelemaan jalustimille sen sijaan että olisin istunut tiiviisti satulaan. Kolmosella laukka vaihtui ja nelonenkin ylittyi nätisti, vitosella taas ennakoin ja sukelsin mutta nyt Sulo onneksi pelasti hyppäämällä kaukaa ja vaihtokin onnistui. Kaarteessa heilahdin pikkuisen ulospäin kun Sulo kurvasi vitosesteeltä niin nopeasti vasempaan. Hyvin sujuneen radan päätteeksi päästin taas itseni herpaantumaan ja Sulon laukan vähän leviämään. Niinpä tultiin viimeiselle esteelle epämääräisesti humputellen ja taas iski lamaannus kun huomasin ettei askel sovi. Näin heitin jälleen ratkaisun Sulon harteille, ja harmittava kieltohan siitä tuli muutoin hyvin sujuneen radan päätteeksi. Jälleen sain tilanteen korjattua ratsastamalla esteelle ajatuksella ja kontrollissa niin että katsoin ponnistuspaikan huolella ja sen löytyessä ratsastin kaksi viimeistä askelta pohkeet kunnolla kiinni ja ylävartalo pystyssä. Näin Sulo taas hyppäsi kuin ei mitään, ja uusimme saman palikkaesteen vielä kertaalleen jotta saatiin lisää varmuuden tunnetta tunnin päätteeksi.

Tunnin jälkeen harmitti kyllä todella paljon se kuinka Sulon kanssa rakentamamme hyvä molemminpuolinen luottamus mureni nyt täysin ja jouduin tutustumaan myös tähän Sulon epävarmaan puoleen. Alkutunnin epäonnistumisten jälkeen ei paluuta varmaan ja helppoon tekemiseen enää ollut, vaan sen jälkeen tartutimme epävarmuutta toisiimme oikein kilpaa. Sulon toinen vakikuski tosin kertoi Sulon olleen myös edellisellä viikolla kovin epävarman oloinen, joten tämä vaikuttaisi nyt olevan yleisempikin trendi. Mikä lie Sulolle laukaissut epävarmuuden. Onni onnettomuudessa oli että mielestäni aika hyvin tunnistin missä tilanteissa Sulo kieltää ja kuinka voin kiellot ehkäistä. Nämä olivat tilanteita joissa itse jäädyin ja panikoin sekä jätin Sulon selviämään omin nokkineen sen sijaan että olisin kaikessa rauhassa tuonut sen esteelle ja pitänyt pohkeet kiinni kuitenkaan ylettömästi etten tuuppaamatta. Sulon ollessa tällainen on vaan pakko ratsastaa ajatuksella ja kontrolloidusti joka askel eikä mennä posotella esteelle miten sattuu ja jättää hevonen yksin. Samoin sain tuta jälleen kerran että sukeltaminen ei vaan kannata jos haluaa pysyä kyydissä. Kun ei ennakoi niin kyllä tämän kokoisilla esteillä vielä pysyy satulassa mikäli kielto tulee, joten sen suhteen ei tarvitse ehkä niin pelätä kunhan tosiaan ei itse lähde hyppyihin syöksymään. Hyvä että tällaisia asioita pystyin epäonnistumisista poimimaan niin ainakin tiedän mitä pitää jatkossa tehdä. On vaan äärimmäisen ikävää että kiva ja sujuva hyppääminen Sulon kanssa muuttui nyt tällaiseksi. Ehdin jo haaveilla että Sulon kanssa voisin lähitulevaisuudessa päästä hyppäämään isompiakin esteitä eli 80-90 cm tasoa ainakin tunneilla, mutta nyt näyttää siltä että saadaan jauhaa pienillä esteillä vielä pitkään ennen kuin saadaan molempien hyppyvarmuus palautettua edes lähtötasolleen. Kisatkin häämöttävät jo vajaan kahden viikon päässä, ja jos meno on ensi lauantain treeneissä yhtä epävarmaa niin sitten lienee parasta jättää estekisa tällä erää välistä. Vielä ennen tätä tuntia pidin 60 cm luokkaa meille naurettavan pienenä, mutta nyt en ole enää varma voimmeko näiltä pohjilta osallistua siihenkään. Voihan masennus.

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Herkkä ja haastava Roosa

Sunnuntain tunnilla oli tällä kertaa väljää sillä mukana oli vain neljä ratsukkoa. Yllätyksekseni sain pitkästä aikaa Roosan, jolla on aina kiva mennä vaikka poikkeuksetta meillä onkin tavannut olla erinäisiä kommunikaatio-ongelmia.

Tunnin aiheena oli volteilla kääntäminen ja etuosan hallinta. Volttien ratsastaminen aloitettiin käynnissä, ja tehtävänantona oli keskittyä pitämään hevosen kaula suorassa ilman "pullistumia" kummallekaan sivulle sekä kääntämään etuosaa ulkopohkeesta. Ensimmäinen haaste oli kuitenkin saada Roosa etenemään käynnissä aktiivisesti ja pohkeeseen vastaten, sillä alkuun ei poni tuntunut reagoivan lainkaan. Tuntien Roosan herkkyyden istunnalle yritin istua aivan hiljaa samalla kun käytin pohjetta, ja epäilytti lähteä käyttämään kovin voimakkaita apuja sillä pelkäsin että syy hidastelulle kuitenkin oli jokin jarruttava tekijä omassa istunnassa. Ravissa oli ensin sama juttu, mutta tilanne ratkesi sillä että lyhensin jalustimia yhdellä reiällä ja sain näin jonkin olennaisen istuntapalikan kohdalleen. Jalustimien säädön jälkeen Roosa alkoikin edetä ja reagoida ravissa ihan mukavasti, mutta käynnissä jumittiin vielä toiseenkin suuntaan.

Huolellinen keskittyminen volteilla ulkoapuihin osoittautui varsin toimivaksi keinoksi saada Roosa suoristumaan sekä apujen väliin. Tuppasin kääntymään omasta vartalosta liikaa sisäänpäin, mutta kun sain tätä korjattua parani ulkouolen tuki ja ponin suoruus välittömästi. Kunhan maltoin ihan kaikessa rauhassa ajatella koko etuosan kääntämistä sekä samalla ylläpitää liikkeen aktiivisuutta koettiin volteilla mukavia pyöreitä hetkiä jolloin Roosan liikkuminen tuntui oikein hyvältä. Ope kehotti volteilla aktivoimaan Roosan selkää paremmin käyttöön, ja olin aika hyvin tuntevinani ne hetket jolloin ponin selkä kohosi ylöspäin ja vatsalihakset alkoivat työskennellä. Tuntuma pysyi tällöin mukavan tasaisena ja pehmeänä muttei kuitenkaan mennyt tyhjäksi. Istunnan kanssa sai olla tarkkana, sillä Roosa reagoi hyvin pieniinkin muutoksiin lantion asennossa. Onneksi Roosan pehmeät liikkeet sekä kapea runko helpottivat oman kropan hallintaa niin että sain istuttua tavallista nätimmin sekä pidettyä lantion oikeassa asennossa ja joustettua melko pehmeästi liikkeen mukana. Toisaalta onnistuin Roosan istuntaherkkyyttä jonkin verran hyödyntämäänkin niin että saatoin tehdä puolipidätteitä ihan vain vatsalihaksilla. Kerrankin pääsi tekemään tällaista hienosäätöä kun hevonen oli mallia jonka selässä pystyn suunnilleen korrektisti istumaan sekä lisäksi istuntaan herkästi reagoivaa sorttia.

Ravityöskentelyn päätteeksi Roosa toimi varsin mukavasti ja kevyillä avuilla, mutta kun pidettiin välissä pieni tauko palattiin taas jumitusasteelle. Seuraavaksi oli tarkoitus työstää vasenta laukkaa pääty-ympyrällä, mutta ei meinattu päästä laukkaan alkuunkaan kun Roosa oli nyt lopettanut kaiken reagoinnin pohkeeseen. Raippaan tuli reaktiona pientä takapään nakkelua, joten kovin paljon en raippaa tohtinut käyttää. Lopulta sain Roosan hoputtetua raville, mistä nosto sitten onnistui. Pienikin istunnan heilunta laukassa tosin sai Roosan pudottamaan laukan pois. Kun jumituttiin jälleen käyntiin ja aloin käskeä raipalla eteen niin Roosahan rupesi oikein vinkumaan ja yllätti heittämällä astetta äkäisemmän pukin. En ollut oikein varautunut tähän, joten löysin itseni satulan edestä ponin kaulalta haroen niskavilloista tukea. Roosan jatkaessa etenemistä käynnissä sain kuitenkin hilattua itseni takaisin satulaan sen sijaan että olisin liukunut kaulalta maahan asti.

Kaulallakeikkumisepisodin jälkeen sain Roosan hoputeltua työläästi ravin kautta laukkaan, jossa se sitten eteni mukavan sujuvasti kunhan vain keskityin istumaan hiljaa ja lantio pystyssä. Laukan hyvän energian sekä ulkoavuilla tarjoamani tuen ansiosta Roosa pyöristyi tuntumalle kauniisti ja yhtäkkiä oltiin kuin ei mitään ongelmia olisi koskaan ollutkaan. Vasemmassa laukassa koettiinkin ehdottomasti tunnin parhaat hetket. Toki sain ratsastaa kieli keskellä suuta niin etten vahingossa päästänyt istuntapakettia herpaantumaan ja sitä myötä jarruttanut laukkaa pois, ja pohkeella ja kevyellä raipalla sai ajoittain hieman uudelleenaktivoida takajalkoja.

Laukattiin ympyrällä myös vielä oikealle. Tähänkin suuntaan oli laukkaan pääseminen aika haasteellista, ja saatettiin helposti kävellä tai ravata monta ympyräkierrosta ennen kuin onnistuin pyytämään nostoa tavalla jota Roosa suvaitsi ymmärtää. Raippaa en nostoissa oikein viitsinyt käyttää kun heti olisi ollut pukkia luvassa, mutta laukkaan päästyämme pystyin kyllä käyttämään raippaa aktivointiin. Oikeassa laukassa eivät palaset loksahtaneet paikoilleen yhtä hienosti kuin äsken vasemmalle, vaikka hetkittäin ihan mukavaa pyöreyttä löytyikin. Tuntuma vaan jäi raskaamman oloiseksi. Pientä kevenemistä ja suoristumista oli havaittavissa kun open ohjeistamana hellitin sisäohjasta johon huomaamattani olin jäänyt vähän roikkumaan.

Olipahan jälleen avartavaa mennä Roosalla. Tämä poni voi toimia kauniisti aivan pienimpiin apuihin reagoiden mutta saman tunnin aikana myös heittäytyä täysin kuuroksi silloin kun vetää herneen nenään istunnan tai apujenkäytön virheistä. Ainakin huomaa kuinka pienillä asioilla voi olla valtava merkitys siinä pelaako kommunikaatio hevosen kanssa lainkaan. Sen verran onnistuneita hetkiä koettiin sekä ravissa että vasemmassa laukassa että uskoisin tämän olevan paras tuntini Roosan kanssa tähän asti. Jotain siis tein jossain kohtaa oikeinkin. Laukannostoissa on koettu aivan samat ongelmat jumittumisineen ja pukitteluineen joka ikinen kerta, joten ei mitään uutta auringon alla sen suhteen. En vaan oikein tiedä mikä siinä nostossa on perimmäinen ongelma, sillä nytkin yritin pitää istunnan täysin hiljaa paikoillaan ja käskeä laukkaan pelkällä pohkeella. Ehkä kuitenkin istunnassa tapahtuu laukkapohkeita antaessa sen verran muutosta että Roosa iskee heti jarrut pohjaan ja alkaa protestoida. Selvää on että apujen ja istunnan ollessa korrektit Roosa kyllä nostaa laukan oikein kuuliaisesti ja kiukuttelematta.

Hidastelusta huolimatta voitto

Ensimmäinen kisastarttini Elmon kanssa käsitti 60 cm luokan arvostelulla 367.1. Keskiviikon kenraaliharjoituksen jälkeen jännitti aika lailla vaikka estekorkeus ei huima ollutkaan. Huokaisin helpotuksesta kun radalla oli ainoastaan kaksi okseria jotka eivät olleet edes maksimikorkeudessa. Sen sijaan rataan toi haasteellisuutta kaikkiaan seitsemän(!) laukanvaihtoa. Elmo hyppäsi alle yhden radan 50 cm luokassa, ja ilahduttavasti suoritti sen virheittä ja helpon näköisesti. Verryttelyssä Elmo vaikutti aluksi etenevän tavallista sujuvammin, mutta pian vauhti hiipui enkä saanut laukkaan sellaista terävyyttä ja energiaa kuin olisin toivonut. Verryttelyesteet kuitenkin hypeltiin ilman isompia ongelmia joskin ajoittain hieman veltosti. Oikealle lavalle oli tavalliseen tapaan vähän tunkua.

Lähtövuoromme koitti luokassa ensimmäisenä. Elmo lähti liikkeelle ihan terävän oloisena ja ensimmäiselle esteelle lähestyimme mielestäni suhteellisen hyvässä peruslaukassa. Ensimmäinen hyppy oli silti innoton ja Elmo kolautti puomiin sitä kuitenkaan pudottamatta. Laukkaa jouduttiin heti vaihtamaan ravin kautta mikä rikkoi rytmiä. Kakkoseste hypättiin läheltä pienellä hypyllä ja jälleen ravailtiin kaarteen läpi laukkaa korjaillen. Kolmonen ylittyi sujuvasti, mutta vaikka nyt päästiinkin etenemään myös seuraava kaarre kokonaan laukassa sai Elmoa hoputella jokseenkin tuloksettomasti eteen. Neloseste ylittyi pienellä hypyllä, ja taas korjailtiin myötälaukkaan ravin kautta. Vitoselle saatiin hieno iso hyppy hyvästä paikasta ja vihdoin perusradan ainoa onnistunut laukanvaihto. Ensimmäisen vaiheen viimeiset kaksi estettä ylittyivät hyvistä paikoista ja helpon oloisesti, mutta seiskalla Elmo pääsi vaihtamaan väärän laukan (mitäs annoin liirata oikealle lavalle) ja niinpä aloitimme toisen vaiheen "tyylikkäästi" ravissa. Kaiken lisäksi Elmo yritti nyt tunkea oikealle halutun suunnan ollessa vasen, joten pieni paniikki iski kun kakkosvaiheen kello oli jo käynnissä. Tässä kaarteessa sekoiltiin niin että keikahdin aivan etunojaan ja takaisin laukkaan päästiin vasta pitkällä viiveellä. Lopulta vielä pudottiin laukasta takaisin raville ja hypättiin kasieste ravista. Menihän se niinkin ja tultiin ihan myötälaukkaan alas. Hitaan vauhdin etuna oli että saatoin kätevästi kääntää Elmon oikoreitille vitos- ja kutosesteiden välistä. Näin säästettiin aikaa ysille ratsastaessa, mutta harmillisesti ysillä ei laukanvaihto onnistunut ja taas korjattiin usean raviaskeleen kautta. Kympille onnistuin kuitenkin kääntämään aika pienesti, ja radan kaksi viimeistä estettä suoritimme sujuvasti hyvistä paikoista hypäten ja kympillä onnistuneesti laukkaa vaihtaen.

Maalilinjan ylitettyämme olin kohtuullisen tyytyväinen Elmoon sekä suoritukseemme, sillä olivathan kaikki esteet ylittyneet varman oloisesti eikä hankalia kuskin tasapainoa horjuttavia hyppyjä tullut lainkaan. Luonnollisestikin heikkoutena oli paitsi hidas perustempo myös tarve korjailla laukkoja joka välissä ravin kautta, mutta onnistuimme sentään edes kahdessa radan seitsemästä laukanvaihdosta esteen päällä. Toisen vaiheen aloitus ravailemisineen ja kiemurteluineen oli radan notkahduskohta, ja ylipäänsä olisin toivonut parempaa sujuvuutta ja imua esteille. Olin jokseenkin vakuuttunut ettei sijoituksille olisi näin hitaalla suorituksella asiaa, ja yllätyin melkoisesti kun meidät kutsuttiinkin palkintojenjakoon luokan voittajana! Hitaan vauhdin ansiosta pystyin siis kääntämään sen verran näppärästi esteeltä toiselle että mikä tempossa hävittiin se voitettiin takaisin pienillä teillä - suorituksemme oli siis "piilonopea". Kahdentoista ratsukon luokassa kärkikolmikon ajat mahtuivat yhden sekunnin sisään, joten aikavertailu oli tiukka ja taisipa tänään tuurikin olla puolellani kun sekunnin kymmenykset olivat juuri meille suosiolliset. Sinivalkoisen ruusukkeen kävin hakemassa palkintojenjaosta jalan, sillä luokan ensimmäisenä startattuamme olin jo vienyt Elmon talliin. Kunniakierros jäi siis tällä kertaa välistä. 



Voitto on tietysti aina voitto, olkoonkin vain 60 cm luokasta, joten ensimmäinen yhteinen kisastarttimme onnistui ainakin sijoituksen puolesta reilusti yli odotusten. Seuraavaksi sitten tähtäin Elmon kanssa 70 cm ja 80 cm luokkiin, mutta se vaatii ehdottomasti että laukan energia ja eteenpäinpyrkimys saadaan ensin paremmaksi. Kuudenkympin esteet voi vielä hypätä näin hitaallakin menolla, mutta puomien noustessa ei tämä vauhti riitä alkuunkaan. Kunhan aktiivisuusongelma vain ratkeaa niin Elmosta saa kyllä mitä parhaimman kisakaverin, sillä onhan se aivan ihanan järkevä ja mutkaton poni joka ei turhista hermoile. Mukavasti sujuneet ensimmäiset kisat tietenkin vain kasvattavat intoani treenata yhdessä Elmon kanssa sekä lisäävät uskoa siihen että kyllä meistä voisi kehittyä ihan toimiva esteratsukko.

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Ongelmallinen okseri

Viimeiset treenit Elmon kanssa ennen sunnuntain estekisoja! Tänään hypeltiin ihan tavallisia rataharjoituksia maltillisen kokoisilla (60 cm ja alle) esteillä.

Elmo ei tänäänkään lähtenyt liikkumaan mitenkään erityisen virkeästi vaan eteenpäin sai hoputella sekä ravissa että laukassa. Laukassa piti myös varoa ettei Elmo lähtenyt painumaan liian matalaksi eli tavoitteena oli edestä ryhdikäs ja terävä liikkuminen. Tavoitetta ei ihan saavutettu vaan aika laiskan oloiseksi laukka jäi, mutta elättelin toiveita että estetehtävien myötä Elmo reipastuisi.

Aloitettiin hyppääminen yksittäisellä lävistäjäpystyllä vasemmasta oikeaan laukkaan vaihtaen. Elmo lähti mielestäni etenemään kohtuullisen mukavasti ja lähestymiset olivat ihan asialliset, mutta silti hypyt jäivät hieman hitaiksi. Vaihtoa ei tällä esteellä saatu onnistumaan koko tunnin aikana, sillä oikea pohje ei ollut ihan kunnolla läpi ja Elmo kaatui voimakkaasti oikealle lavalle niin hypyssä kuin sen jälkeenkin. Ope vinkkasi muistuttamaan lähestymisissä raipalla oikealle lavalle että eipäs tungeta tänne, mutta tästäkään ei ollut apua.

Seuraavaksi hypättiin kahden pystyn suhteutettua linjaa kuudella askeleella. Tämän tehtävän suoritimme molemmilla hyppykierroksella oikein sujuvasti ja helposti. Edelleen Elmoa sai hieman kannustaa eteen, mutta laukka sujui jo kohtalaisen hyvin ja ponnistuspaikkakin sattui kohdalleen kuin itsestään. Väli oli kuudella askeleella juuri sopiva ilman sen suurempia eteenratsastuksia tai kiinniottoja.

Yksittäisenä tehtävänä hypättiin vielä pieni pysty (4) lävistäjällä oikeasta vasempaan laukkaan vaihtaen sekä perään matala porttieste (5). Näköjään laukanvaihto oli tänään helpompi näin päin, sillä Elmo vaihtoi lävistäjällä aika lailla itsestään. Tuttu portti ei Elmoa ihmetyttänyt joten koko tehtävä sujui vaivattomasti. Näin pienillä esteillä saatoin ratsastaa varsin rennolla mielellä ja hätäilemättä.

Lopuksi hypättiin kahteen kertaan päivän rataa. Suhteutetun linjan eka este muuttui nyt 60 cm korkeaksi okseriksi, joka osoittautui meille hieman pulmalliseksi esteeksi. Aloitimme ensimmäisen ratakierroksen hieman laiskalla hypyllä ykkösesteelle laukkaa vaihtamatta, ja kaarteessa okserille en saanut Elmoa tarpeeksi aktiiviseksi. Ponnistuspaikka ei täsmännyt ja ajauduttiin pikkuaskeleella ihan juureen. Seurauksena oli hidas ja ylöspäinsuuntautuva pomppu joka keikautti satulassa eteenpäin pois tasapainosta. Jos oltaisiin oltu kisaradalla niin olisin pystynyt jatkamaan kolmoselle, mutta nyt käänsin pois sillä halusin ennemmin uusia okserin ja ratsastaa linjan sujuvasti. Aktivoin Elmoa pohkeella ja raipalla eteen, ja kun taaskaan ei ponnistuspaikka passannut niin odotin Elmon hyppäävän taas läheltä. Sen sijaan Elmo yllättikin hyppäämällä kaukaa ja vieläpä aivan liioitellun korkealle. Tässä jänisloikassa  heilahdin jo niin että meinasin oikeasti tippua, mutta pysyinpä kyydissä kuitenkin ja ei muuta kuin uudestaan okserille open evästäessä painamaan kantapäät alas ja istumaan pystyssä. Taas jäätiin hieman kauas mutta hyppy ei ollut aivan niin överi ja olin itse paremmin varautunut. Niinpä pysyin ihan kohtuullisesti mukana, mutta esteen jälkeen mentiin vähän vinoon niin että linjasta tuli mutkitteleva. Loppurata kuitenkin sujui ongelmitta ja laukkakin vaihtui nelosella hienosti.

Onneksi saatiin tulla vielä toinen ratakierros, jonka suoritimme sujuvammin. Ykkösellä jäi laukka edelleen vaihtumatta, mutta okserille tultiin nyt reippaammin ja vaikka vähän lähelle mentiinkin niin hyppy oli ihan asiallinen ja pysyin tasapainossa. Myös loput esteet sujuivat ihan näppärästi onnistuneilla lähestymisillä, joskin laukka jäi nelosella vaihtumatta ja läpi koko radan olisi Elmolta toivottu hieman parempaa reagointia pohkeeseen ja imua esteille.



Siinä missä vielä ennen tätä tuntia hieman pohdin olisiko B-merkin esterata sittenkin ollut meille 60 cm luokkaa sopivampi niin en mieti enää. Kuudessakympissäkin okserit voivat näemmä tuottaa hankaluuksia, joten ei tämä korkeus ole meille mitenkään liian helppo. Ei varmastikaan kannata kovin pieniä teitä lähteä ratsastamaan ja hidashan tämä meidän perustempokin on, joten tuskin tullaan viemään tikkareita yhdeltäkään lapsukaiselta. Suorastaan jännittää selviänkö kisaradan läpi kyydissä pysyen, ei nimittäin yhtään huvittaisi taas tippua kisoissa. Pitää vaan ratsastaa oksereille tosi huolella niin että päästäisiin riittävän sujuvassa tempossa sopivaan ponnistuspaikkaan, ja sitten jos käykin köpösti ja paikka jää huonoksi niin ei muuta kuin kantapäät alas, katse ylös ja vaikka vähän harjastakin kiinni eikä mitään sukelluksia. Jos nyt optimistisesti ajatellaan niin pysyinhän tuota kyydissä tänäänkin, ja tämän hankalampia tehtäviä ja tilanteita ei radalla pitäisi tulla vastaan. Toivotaan kuitenkin että kisatunnelma saa Elmoon sopivasti lisää virtaa.

tiistai 8. lokakuuta 2013

Koulukisavalmistautumista

Kuun lopulla olisi tarkoitus mennä Sulolla koulukisoissa helppo C -tasoinen tutustumisluokan kouluohjelma, ja sitä silmällä pitäen tänään treenailtiin tunnilla kyseistä rataa. Vähän älyttömältähän se tuntuu mennä kisoihin kun ei kouluratsastuksen saralla yhteistyö vieläkään ole kovin sujuvaa, mutta kisakokemusta kannattaa varmaan aina hankkia vaikkei menestymistoiveita voikaan elätellä. Eipähän tarvitse kokea sitä pettymystä että hyvinsujuneiden harjoitusten jälkeen kisoissa ei homma toimikaan.

Ehdin tällä kertaa pitää kotona ihan hyvän venyttelytuokion juuri ennen tallille lähtöä, mutta eipä siitä juuri mainittavaa hyötyä vaikuttanut olevan. Aivan raviverrytelyn aluksi ope käski jäämään ympyrälle sekä antamaan Sulolle ohjat pitkäksi ja rentouttamaan hartiat. Saadessaan pitkän ohjan Sulo rentoutui saman tien ja laski päänsä alas. Satulassa oleminen ja istuntapalikoiden hallinta muuttui heti helpommaksi kun hevonen ei enää liikkunut pää taivaissa ja selkä alhaalla. Haasteena olikin sitten säilyttää sama rentous niin ratsastajassa kuin hevosessakin myös siinä vaiheessa kun palattiin ohjastuntumalle - ei ihan onnistunut mutta sentään pari lyhyttä myötäämistä ravissa koettiin. Joka tapauksessa kokeilun opetus on että parempi lähteä liikkeelle rentouden kautta kuin väkisin hevosta pakettiin pakottaen, vaikka luonnollisestikin rentouteen ja pehmeyteen olisi saatava yhdistettyä myös sopiva jämäkkyys jolla asioiden suorittamista hevoselta vaaditaan. Jollain tavalla olisi vaan saatava rikotuksi se noidankehä jossa hevonen liikkuu jännittyneenä hirvenä siksi että istunta leviää ja käsi ei pysy vakaana, kun taas istunta leviää ja tuntuma ei säily tasaisena siksi että hevonen liikkuu täysin väärinpäin. Ensimmäinen palikka tämän tilanteen purkamisessa voisi tosiaan olla ihan vain houkutella Sulo laskemaan päätä alemmas vaikka sitten pitkällä ohjalla.

Laukassa oli jälleen vähän helpompaa, tosin oikealle ongelmana olivat asetus ja taipuminen joita sai pyytää Sulolta aika tomerasti. Pyöreyttä löytyi oikeassa laukassa hetkittäin kun maltoin pitää oikeasta ohjasta vastaan ja myödätä oikea-aikaisesti Sulon antaessa asetukseen periksi. Toisaalta ei voinut jäädä liian voimakkaasti kiinni sisäohjaan tai tuloksena oli vain jännittyminen. Ope muistutteli pitämään käden hiljaa ja tarkkailemaan hevosen korvista että pää pysyy paikallaan eikä heilu puolelta toiselle. Vasempaan kierrokseen laukatessa oikea lapa oli helpompi kontrolloida sen jäädessä ulkolavaksi, ja kun sain ulkoavuilla etuosaa suoristettua alkoi Sulo heti kulkea kauniin pyöreänä. Vasemmassa laukassa sai sekä ulko-ohjalla että -pohkeella tarjottua Sulolle hyvän ja vakaan tuen jolle pyöristyä, kun taas oikealle laukatessa tällainen ulkopuolen tuki jäi selvästi puuttumaan Sulon kaatuessa sisäänpäin oikealle lavalle.

Verryttelyjen jälkeen suoritettiin kukin vuorollaan tutustumisluokan rata. Ratsukoita oli tunnilla vain kolme joten rata ehdittiin ratsastaa kahteen kertaan. Ohjelmaa ratsastaessa pääongelmaksi nousi Sulon hitaus reagoida pohkeeseen sekä luonnollisestikin nenä ylhäällä ravaaminen jolloin istuminen ja hevoseen vaikuttaminen oli hankalampaa. Liikkumiseen ja reagointiin olisi kaivattu lisää aktiivisuutta, vaikka kaikki tehtävät ihan korrekteissa pisteissä onnistuimmekin suorittamaan. Nopeampi apuihin reagointi olisi kuitenkin parantanut kokonaisuutta. Etenkin laukannostot olisivat saaneet olla napakampia ja nopeampia, ja keskiravilävistäjällä olisi ollut varaa venyttää askelta eteen paljon rohkeammin. Laukkaympyrät olivat ennalta-arvattavasti bravuurimme, niillä Sulo pyöristyi ja esitti kaunista laukkaa. Oikealle tosin piti asetusta edelleen vaatia aika napakasti. Siirtymisissä alaspäin ratsastin helposti turhan voimakkaan pidätteen minkä seurauksena Sulo jarrutti liikaakin, eli näissä pitää olla tarkkana. Laukkalävistäjällä en saanut laukkaa säilytettyä ihan uralle asti vaan molemmilla ratakierroksilla tipahdettiin raville askel tai pari turhan aikaisin.

Jos samanlaisen radan esitämme kisoissa niin ei voi kyllä huippupisteitä tai palkintoja odottaa, mutta toisaalta ei tarvitse hävetä silmiä päästään (kun kysessä kuitenkin vain se helppo C -luokka). Sulon edesottamuksia kisaradalla on vähän hankala ennustaa, sillä se voi kuulemma päivästä riippuen olla joko vähän tahmea tai liian kiireinen ja jännittynyt. En kuitenkaan usko että samanlaista jumittumista koetaan kuin mihin olen Jussilla kisatessa tottunut. Verryttelyssä kannattaa varmaan painottua laukan ratsastamiseen jotta saan Sulon pyöreäksi, rennoksi ja aktiiviseksi sen sijaan että väkisin yrittää hinkuttaa harjoitusravia ja nykiä hevosen päätä alas. Käyntiväistöt voisivat myös olla ihan toimiva tehtävä, sillä niiden kautta sain tänään omaa vuoroa odotellessa Sulon ajoittain paremmin avuille. Vähän mietitytti miten kannukset mahtaisivat Suloon vaikuttaa ottaen huomioon että pohje on harjoitusravissa "vähän" levoton. Ratkaisin sitten asian niin että päästyäni  kotiin menin ja tilasin saksalaisesta nettikaupasta nupittomat valekannukset. Uskoisin että Sulo liikkuu radalla ilman kannuksilla tökkimistäkin, ja kun ei harjoitusravissa näköjään osaa istua pohkeiden heilumatta niin ehkä tällaisella varustekikkailulla voidaan välttää tarpeettomat jännittymiset. Onhan se noloa kun istunta on niin epävakaa että arveluttaa pitää edes pallopäisiä ponikannuksia, mutta en kyllä suostu laittaamaan koulukisaamista jäihin seuraaviksi 20 vuodeksi kunnes olen saanut istunnan kuntoon. Kyllä meidän heikkolahjaistenkin pitää saada osallistua edes seurakisoihin.

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Sukeltaja-apinan paluu

Esteharjoitukset jatkuivat Elmon kanssa, tällä kertaa ulkokentällä. Keskiviikolta tuttu kolmen minikavaletin sarja ympyrällä oli tänäänkin ohjelmistossa, ja aloitettiin raviverryttely näiden yli ravaten. Elmo vaikutti aika nihkeältä ja eteenpäintyönnettävältä, ja luonnollisestikin unohduin liikaa puskemaan pohkeella sen sijaan että olisin napakammin herätellyt Elmon reagoimaan.

Laukassa verryteltiin hetken aikaa kenttää ympäri sekä ympyräkavaletteja kevyessä istunnassa ylittäen. Laukassa Elmo lähti aluksi etenemään aktiivisemmin, ja pariin kertaan päästiin kavalettien yli oikein sujuvasti. Sitten paras energia vähän hiipui ja Elmo alkoi laahata takajalkoja tiputtaen lähes raville kavalettien päällä. Aktivoin raipalla eteen ja kyllähän Elmo vastasi, mutta jatkuvaa tarkkailua vaadittiin jotta aktiivisuus säilyi. Muutaman minuutin laukkapätkällä oli jo oma kunto koetuksella, sen verran paljon sai selässä tehdä töitä.

Annelle  kiitos ratapiirroksesta.
Seuraavaksi hypättiin kahden ristikon kääntämistehtävää aloittaen lävistäjäristikolla (numero 3) oikeasta vasempaan laukkaan vaihtaen ja jatkaen toiselle ristikolle vasemmassa laukassa (numero 2 toisin päin). Oikeasta vasempaan laukkaan vaihtaminen oli nähtävästi haastavampaa kuin keskiviikkona testailtu vaihto vasemmasta oikeaan, joten kummallakaan kahdesta hyppykierroksesta ei laukka lävistäjäesteellä vaihtunut. Oma keskittyminen meni jopa näin matalilla esteillä täysin ponnistuspaikan jännittämiseen, ja niinpä johtaminen jäi unohduksiin. Elmon takaosa tuntui edelleen vähän hitaalta ja niinpä hypyt eivät olleet niin sujuvia kuin olisi toivonut.

Seuraava tehtävä sisälsi ympyräkavaletit, pienen pystyn (4) vasemmassa laukassa sekä tästä pitkän kaarevan tien n. 60 cm okserille (5) jolta oli tarkoitus kaartaa edelleen vasemmalle. Elmo alkoi nyt olla paremmin hereillä, joten laukka eteni melko sujuvasti ja näin hypytkin hoituivat luontevammin. Okserilla kuitenkin oikea lapa pääsi karkuun, jolloin laukka vaihtui oikeaksi.

Hypätyt tehtävät yhdistettiin vielä pieneksi radanpätkäksi (kuva). Nelospysty nousi nyt 60 cm:iin ja okseri 70 cm:iin. Tämä tehtävä sujui ihan kohtuullisen mukavasti, sillä Elmon energiataso sekä pohkeeseen reagointi olivat jo paremmalla tolalla. En vaan osannut istua tarpeeksi hiljaa ja eleettömästi, vaan jäin tuuppaamaan istunnalla eteenpäin niin esteille tullessa kuin niiden väleissä. Ope muistuttelikin pitämään sekä istunnan että käden hiljaa ja sen sijaan käyttämään tarvittaessa raippaa. Joka tapauksessa ympyräkavaletit ja ristikot ylittyivät nätisti hyvistä paikoista, ja kolmosristikolla jopa laukka vaihtui nyt kun liikkeessä oli enemmän imua. Myös pystylle ja okserille päästiin hyviin paikkoihin, mutta okserilla heittäydyin hyppyyn aivan liikaa (kyllä se 70 cm okseri näytti niin hurjan isolta!) ja niinpä keikahdin alastulossa hiukan eteenpäin. Elmo käytti tietenkin tilanteen hyväkseen ja lähti karkuun oikealle okserin jälkeen, eikä näin ollen saatu sujuvaa kaarretta tehtävän päätteeksi.

Lopuksi tultiin vielä erikseen pystyä sekä okseria. Pystylle päästiin edelleen mukavalla lähestymisellä, mutta okserille ei nyt ponnistuspaikka natsannut. Taisin sitä paitsi liikaa säätää niin kädellä, pohkeella kuin istunnallakin vielä pari askelta ennen estettä. Jätin ratkaisun Elmolle, joka otti esteen eteen vielä pikkuaskeleen. Olin taas kellahtamassa liikaa eteenpäin, ja niinpä hyppy keikauttikin aika tehokkaasti pois tasapainosta. Esteen jälkeen Elmo pääsi tietenkin livistämään oikealle kuskin könöttäessä kaulalla. Tultiin uudestaan vielä pelkkä okseri, jolle onneksi saatiin vielä onnistuneempi suoritus tunnin päätteeksi. Elmo liikkui nyt mukavasti eteen ja päästiin hyvään ponnistuspaikkaan. Itse kuitenkin sukelsin taas hyppyyn heittäen omaa painopistettä eteenpäin ja pois jalustimilta, ja laukkakin vaihtui jälleen oikeaksi (oma paino hypyissä kenties oikealla?). Näköjään Elmon kyydissä tulee näitä sukelteluja aivan erityisesti harrastettua, joten ei ihme jos hypyissä tuntuu vähän hankalalta olla mukana. Pitäisi vaan malttaa odottaa hyppyyn lähtöä paremmin, sekä keskittyä pitämään oma painopiste riittävän takana ja jalat paikoillaan. Ei nämä esteet nyt oikeasti ole niin isoja että tarvitsee tällä lailla heittäytyä mukaan.



Tämän tunnin perusteella on vähän epävarmemmat fiilikset lähteä Elmon kanssa kisoihin. Ongelmana tuppaa olemaan laukan jääminen liian hitaaksi ja sen seurauksena hitaat ja hankalat hypyt, ja näemmä myös ohjauksessa voi ajoittain olla haasteita. Onneksi sentään tunnin loppua kohti Elmo heräsi jo liikkumaan paremmin, ja silloin kun imua löytyy niin kyydissä on kyllä kiva olla. Suurin ja turhauttavin pulma on etten osaa olla kyydissä nätisti ja eleettömästi vaan lähestymisissä tuuppaan ja hyppyihin sukeltelen niin että ihme kun en vielä tullut nenälleni alas. Kokeneemmilla automaattihevosilla hypätessä sitä voi aina kuvitella osaavansa homman, mutta Elmon kaltaisten ratsujen kyydissä totuus paljastuu armotta. Ehkä me 60 cm rata saatetaan vielä selvitä läpi kunhan Elmo ei vaan hyydy ja itse en ala hypätä ennen hevosta. Vaihtoehtoluokkana olisi B-merkin esterata, mutta piiiitkät 70 cm okserit kisaradalla eivät tunnu oikein hyvältä idealta vielä tässä vaiheessa minun ja Elmon yhteistä taivalta.

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Näppärät kurvailut pikkuesteillä

Keskiviikkona vuorossa oli estetunti, ja sain mennä Elmolla kuten olin toivonutkin. Tällä hetkellä allekirjoittaneella on kova Elmo-fanitus päällä ja suuret suunnitelmat sen suhteen että Elmosta saan vielä kivan kisaponin esteille. Oman seuran kisoissa 13.10. olisi tarkoitus päästä menemään Elmolla 60 cm luokka, mikä kisakorkeutena tuntuu tällä hetkellä maksimilta tälle ratsukolle vaikka toki molemmat osapuolet ovat tahoillaan startanneet isompaakin.

Esteet pysyivät tänään kavalettikorkeuksilla. Raviverryttelyn jälkeen ekana tehtävänä laukassa tultiin yksittäistä puomia pienemmällä ympyrällä sekä heti perään isommalla ympyrällä kolmen hieman maasta irti olevan puomin innarisarjaa. Elmo tuntui etenevän laukassa ihan mukavasti, mutta kuten on ennenkin käynyt meno tuntui selkään vauhdikkaammalta kuin oikeasti oli. Yksittäinen puomi ylittyi nätisti, mutta kolmen puomin sarjalla loppui vähän vauhti kesken niin ettei Elmo enää venynyt laukassa viimeiselle puomille. Toisella kierroksella möhlittiin ensin ponnistuspaikan kanssa, mutta kun se saatiin kohdilleen päästiin viimein laukassa koko kolmen puomin sarjan yli. Pohkeet sai kyllä olla kiinni Elmoa kannustamassa ja takaosa olisi saanut laukata aktiivisemmin.

Seuraavaksi hypättiin yksittäinen max 50 cm pysty oikeassa laukassa ja tämän perään vielä sama tuttu kolmen puomin sarja ympyrällä. Elmo lähti nyt hyvällä imulla ja energialla esteelle, ja pääsi yllättämään kuskin loikkaamalla kaukaa minipystyn yli. Jäin siis vähän jälkeen hypystä mutta onneksi este oli niin pieni. Ympyräpuomeille päästiin nyt paremmalla energialla joten ne ylittyivät sujuvasti joskin hieman kolistellen. Toinen kierros samaa tehtävää sujui paremmin myös aloituspystyn osalta sillä nyt oltiin yksimielisiä ponnistuspaikasta.

Annelta kopioitu.
Lopputunti mentiin kivaa kolmen pikkuesteen kääntämistehtävää (kuva). Ekalla kierroksella tultiin vain ekat kaksi estettä, ja ilokseni sain todeta Elmon etenevän mukavan reippaasti sekä vaihtavan laukan vasemmasta oikeaan oikein näpsäkästi. Ponnistuspaikatkin olivat nyt hanskassa eli ei enää loikittu älyttömän kaukaa mutta ei myöskään ajauduttu liian pohjaan. Seuraavalla kierroksella lisättiin mukaan vielä kolmas este ja ongelmitta suoritimme molemmat kaarteet samoin kuin laukanvaihdon. Ihan hurjan tiukkoja kurveja en lähtenyt tekemään vaan halusin saada onnistuneet lähestymiset ja hypyt kaikille esteille.

Lopuksi hypättiin samaa kolmen esteen tehtävää vielä käänteiseen suuntaan. Ensimmäinen kierros oli osaltamme ihan nappisuoritus. Elmo eteni laukassa hyvällä energialla jolloin hyvä rytmi säilyi läpi kaarteiden, ja aivan kuin poni olisi tosissaan hoksannut että nyt tarkoituksena on kurvailla tiukasti, niin näppärästi ja oma-aloitteisestikin se kääntymiset suoritti. Myös laukanvaihto keskimmäisellä esteellä vaikutti olevan Elmolle itsestäänselvä juttu jossa sitä ei pahemmin tarvinnut auttaa. Ihanan sujuvaa! Toinen kierros samaa tehtävää ei ollut enää aivan yhtä hyvä, sillä laukka pääsi ehkä hieman hiipumaan kaarteissa ja sen seurauksena ponnistuspaikat jäivät taas kauemmaksi ja hyppyihin mukautuminen tuli hankalammaksi. Ihan kunnialla kuitenkin suoritimme käännökset ja hypyt, vaikka hieman keikahdinkin kaukaa lähteneessä viimeisessä hypyssä. Kuten jo sunnuntaina mietin paino pitäisi saada pysymään paremmin jalustimilla jotta pitkät ja hitaat hypyt eivät tönäisisi pois tasapainosta.




Jälleen kerran Elmo jätti ratsastajalle iloisen mielen tunnista. Ihanaa että Elmolla on esteillä näin hyvä meininki ja eteenpäinpyrkimystäkin, ja sillä tosiaan tuntuu olevan älyä tällaisten kurvailutehtävien ideasta. Toivottavasti tekemisessä säilyy sama sujuvuus myös esteiden noustessa korkeammiksi. Tämän tunnin perusteella olen kyllä ehdottoman innoissani lähdössä kisaamaan Elmon kanssa pikkuluokkaa. Tämä poni on vaan niin superkiva!

tiistai 1. lokakuuta 2013

Veto vai pito?

Tiistain treenit Sulon kanssa vierähtivät tällä kertaa kouluratsastuksen parissa. Kuun lopulla olisi tulossa seurakisat sekä koulu- että esteratsastuksessa, ja vakaa aikomukseni on tuppautua Sulon kanssa mukaan myös kouluradalle. Helppo C lienee meille tällä erää sopivin luokka.

Sulon koulusatulassa en ollutkaan taas pariin viikkoon päässyt (joutunut?) istumaan, ja kun venyttelykin on jäänyt aivan liian vähäiseksi niin turha kuvitellakaan että satulaan olisi pystynyt luontevasti ja irtonaisena istahtamaan. Kun ei lonkkakulma aukea niin se ei aukea, ja silloin on meno juuri näin hankalaa kuin mitä se nyt oli. Selkää ei saa pois notkosta eikä ylävartalo pysy pystyssä, ja näin väärinpäin kääntyneen kuskin alla ei varmasti hevonenkaan lähde kulkemaan oikeinpäin. Yritin raviverryttelyssä taivutella Suloa ympyröillä ja näin houkutella sitä pyöreämmäksi, mutta edellämainituista lähtökohdista oli kyllä mahdotonta löytää toimivaa reseptiä. Oikeaan kierrokseen mentiin vähän jäykästi sisälapa ja -kylki edellä, kun taas vasempaan kierrokseen ekstrahaasteena oli oma kallistuminen sisäänpäin. Laukassa verrytellenkään ei tänään homma lähtenyt toimimaan, mikä on kyllä jo huolestuttavaa kun yleensä viimeistään oikeassa laukassa päästään Sulon kanssa mukavuusalueelle

Tänään keskityttiin istuntaan sekä hevosen pyöreyteen ympyröillä työskennellen. Alkuverryttelyn jälkeen nostettiin jalustimet ylös ja jakauduttiin kahdelle pääty-ympyrälle. Tavoitteena oli ensin löytää käynnissä liikkeeseen riittävä aktiivisuus sekä pyöreys. Sulo kävelikin aivan liian hitaasti, ja kaiken perustana oli ensin herätellä se liikkumaan reippaammin eteen kohti tuntumaa. Aika paljonkin vaadittiin pohkeita jotta Sulo reagoi, ja varmaan olisin voinut herkemmin ottaa raipan avuksi sen sijaan että jäin puskemaan pohkeella. Lopulta kuitenkin sain Sulon aktivoitua reippaampaan käyntiin, jolloin se lähtikin pyöristymään kunhan vaan pidin ohjat kädessä ja tarjosin kunnon tuntumaa sen sijaan että heitin ohjan löysäksi heti Sulon myödätessä.

Harjoitusraviin siirryttyämme pyöreys säilyi hetken, mutta katosi heti kun istuntani levähti ja sen myötä tasainen tuntuma hävisi. Ratsastin liian pitkällä ohjalla jolloin tuntuma pääsi lerppumaan välillä löysäksi, joten ei ihme jos Sulo kääntyi taas jännittyneeksi hirveksi. Väärinpäin liikkuva hevonen tietysti hankaloitti istunnan ja käden vakauttamista entisestään. Ope kehotti lyhentämään ohjat ja pitämään tuntuman tasaisen napakkana, sekä pohkeilla aktivoimaan ravia kohti tuntumaa. Hevosen liikkuessa pää ylhäällä oli lupa pitää ohjasta vastaan, mutta luonnollisestikin tässä kohtaa pito on pelkkä pito eikä veto. Itsestäni kyllä tuntui että vedon puolelle mentiin, sillä vastaan pitäessä käsi muuttui kovin tönköksi. En ole aivan varma oliko pääsyynä Sulon hirveilyyn liian jännittynyt käsi, liian epävakaa istunta vaiko riittämätön liikkeen aktiivisuus, mutta eiköhän näillä kaikilla ollut jokin osuus asiaan. Sinänsä tasainen tuntuma, ohjalla vastaanpitäminen sekä takajalkojen aktivointi tuntumaa kohti vaikutti oikein toteutettuna olevan toimiva konsepti, sillä pätkittäin Sulo lähti kyllä pyöristymään jolloin pääsin myös kädellä myötäämään. Ongelmana oli kuitenkin se että pyöristymisen hetkellä en onnistunut sopivaa tuntumaa säilyttämään vaan heitin ohjan liian löysäksi sekä kallistuin itse etukumaraan, jolloin pyöreys taas pian katosi.

Ympyröillä ilman jalustimia laukatessa oli aika lailla samat sävelet kuin ravissa, ja yritin saada Suloa pyöristymään ohjasta hieman vastustaen ja pohkeella lisää aktiivisuutta pyytäen. Koska sain laukassa istunnan vähän vakaammaksi ja luontevammaksi esiintyikin oikeassa laukassa jo vähän enemmän hyviä pyöreitä pätkiä. Harmillisen paljon sinne väliin vaan mahtui hetkiä jolloin yhteistyö ei tuntunut toimivan alkuunkaan. Oikean laukan jälkeen käveltiin hetki ja laukattiin sitten vielä ympyrällä vasemmalle. Vasemmassa laukassa palaset loksahtivat vihdoin ja viimein paikoilleen ja Sulo laukkasi nyt tasaisen pyöreänä sekä tyytyväisen oloisena. Taas sain hämmästellä kuinka hevonen yhtäkkiä muuttuikin näin hyväksi vaikka viellä hetki sitten meno takkuili pahasti. Ehkä vihdoin tunnin ratsastettuani sain omaa kroppaa "auki" sen verran että pystyin istumaan ja antamaan avut edes vähän korrektimmin sekä lakkasin suoranaisesti estämästä hevosen työskentelyä oikeinpäin.

Hienosti sujuneen vasemman laukan jälkeen oli aika palauttaa jalustimet jalkaan loppukeventelyä varten. Istuttuani kyydissä ilman jalustimia en jalustimet jalassa meinannut osata istua enää mitenkään päin. Kun ei kevyessä ravissa löytynyt oikeaa fiilistä ajattelin ottaa vielä yhden ympyräkierroksen laukkaa ja sitä kautta houkutella Sulon rennoksi ja pyöreäksi. Vaan jalustimet jalassapa en osannutkaan enää edes nostaa laukkaa, niin kummalliseksi istunta muuttui! Sulolla oli selvästi ongelmia ymmärtää mitä ihmettä epämääräisesti kyydissä soutava ratsastaja yritti pyytää. Laukkaan lopulta päästiin mutta siitä ei apua ollut kuin ei myöskään siitä että yritin vielä mennä ravia ilman jalustimia. Vasemmassa laukassa löytynyt hyvä olotila oli poissa eikä se väkisin yrittämällä enää loppuraveissa löytynyt.

Jopa olikin masentava tunti kun ei edes tavallisesti hyvin toimiva oikea laukka lähtenyt sujumaan ja koko tunnin aikana ehkä kaksi minuuttia oli oikeasti hyvää menoa ja loput sitten epätoivoista kuutamollaoloa. Olin kai jotenkin tavallistakin pahemmin jumissa kun oli näin nihkeää. Selvää on että istunnan ongelmista tämä kaikki lähtee. Istuntani keskeisimmät puutteet kyllä tunnistan mutta eihän ne korjaannu kun nykyisellään ei kropassa irtonaisuus ja liikkuvuus vaan riitä. Lonkkakulman aukaiseminen tuntuu olevan fyysisesti yhtä mahdotonta kuin se että heittäisin tästä vaan kylmiltäni spagaatin. Voivottelun sijaan voisi asialle tiestysti vielä enemmän yrittää tehdä jotain.