Tiistain treenit Sulon kanssa vierähtivät tällä kertaa kouluratsastuksen parissa. Kuun lopulla olisi tulossa seurakisat sekä koulu- että esteratsastuksessa, ja vakaa aikomukseni on tuppautua Sulon kanssa mukaan myös kouluradalle. Helppo C lienee meille tällä erää sopivin luokka.
Sulon koulusatulassa en ollutkaan taas pariin viikkoon päässyt (joutunut?) istumaan, ja kun venyttelykin on jäänyt aivan liian vähäiseksi niin turha kuvitellakaan että satulaan olisi pystynyt luontevasti ja irtonaisena istahtamaan. Kun ei lonkkakulma aukea niin se ei aukea, ja silloin on meno juuri näin hankalaa kuin mitä se nyt oli. Selkää ei saa pois notkosta eikä ylävartalo pysy pystyssä, ja näin väärinpäin kääntyneen kuskin alla ei varmasti hevonenkaan lähde kulkemaan oikeinpäin. Yritin raviverryttelyssä taivutella Suloa ympyröillä ja näin houkutella sitä pyöreämmäksi, mutta edellämainituista lähtökohdista oli kyllä mahdotonta löytää toimivaa reseptiä. Oikeaan kierrokseen mentiin vähän jäykästi sisälapa ja -kylki edellä, kun taas vasempaan kierrokseen ekstrahaasteena oli oma kallistuminen sisäänpäin. Laukassa verrytellenkään ei tänään homma lähtenyt toimimaan, mikä on kyllä jo huolestuttavaa kun yleensä viimeistään oikeassa laukassa päästään Sulon kanssa mukavuusalueelle
Tänään keskityttiin istuntaan sekä hevosen pyöreyteen ympyröillä työskennellen. Alkuverryttelyn jälkeen nostettiin jalustimet ylös ja jakauduttiin kahdelle pääty-ympyrälle. Tavoitteena oli ensin löytää käynnissä liikkeeseen riittävä aktiivisuus sekä pyöreys. Sulo kävelikin aivan liian hitaasti, ja kaiken perustana oli ensin herätellä se liikkumaan reippaammin eteen kohti tuntumaa. Aika paljonkin vaadittiin pohkeita jotta Sulo reagoi, ja varmaan olisin voinut herkemmin ottaa raipan avuksi sen sijaan että jäin puskemaan pohkeella. Lopulta kuitenkin sain Sulon aktivoitua reippaampaan käyntiin, jolloin se lähtikin pyöristymään kunhan vaan pidin ohjat kädessä ja tarjosin kunnon tuntumaa sen sijaan että heitin ohjan löysäksi heti Sulon myödätessä.
Harjoitusraviin siirryttyämme pyöreys säilyi hetken, mutta katosi heti kun istuntani levähti ja sen myötä tasainen tuntuma hävisi. Ratsastin liian pitkällä ohjalla jolloin tuntuma pääsi lerppumaan välillä löysäksi, joten ei ihme jos Sulo kääntyi taas jännittyneeksi hirveksi. Väärinpäin liikkuva hevonen tietysti hankaloitti istunnan ja käden vakauttamista entisestään. Ope kehotti lyhentämään ohjat ja pitämään tuntuman tasaisen napakkana, sekä pohkeilla aktivoimaan ravia kohti tuntumaa. Hevosen liikkuessa pää ylhäällä oli lupa pitää ohjasta vastaan, mutta luonnollisestikin tässä kohtaa pito on pelkkä pito eikä veto. Itsestäni kyllä tuntui että vedon puolelle mentiin, sillä vastaan pitäessä käsi muuttui kovin tönköksi. En ole aivan varma oliko pääsyynä Sulon hirveilyyn liian jännittynyt käsi, liian epävakaa istunta vaiko riittämätön liikkeen aktiivisuus, mutta eiköhän näillä kaikilla ollut jokin osuus asiaan. Sinänsä tasainen tuntuma, ohjalla vastaanpitäminen sekä takajalkojen aktivointi tuntumaa kohti vaikutti oikein toteutettuna olevan toimiva konsepti, sillä pätkittäin Sulo lähti kyllä pyöristymään jolloin pääsin myös kädellä myötäämään. Ongelmana oli kuitenkin se että pyöristymisen hetkellä en onnistunut sopivaa tuntumaa säilyttämään vaan heitin ohjan liian löysäksi sekä kallistuin itse etukumaraan, jolloin pyöreys taas pian katosi.
Ympyröillä ilman jalustimia laukatessa oli aika lailla samat sävelet kuin ravissa, ja yritin saada Suloa pyöristymään ohjasta hieman vastustaen ja pohkeella lisää aktiivisuutta pyytäen. Koska sain laukassa istunnan vähän vakaammaksi ja luontevammaksi esiintyikin oikeassa laukassa jo vähän enemmän hyviä pyöreitä pätkiä. Harmillisen paljon sinne väliin vaan mahtui hetkiä jolloin yhteistyö ei tuntunut toimivan alkuunkaan. Oikean laukan jälkeen käveltiin hetki ja laukattiin sitten vielä ympyrällä vasemmalle. Vasemmassa laukassa palaset loksahtivat vihdoin ja viimein paikoilleen ja Sulo laukkasi nyt tasaisen pyöreänä sekä tyytyväisen oloisena. Taas sain hämmästellä kuinka hevonen yhtäkkiä muuttuikin näin hyväksi vaikka viellä hetki sitten meno takkuili pahasti. Ehkä vihdoin tunnin ratsastettuani sain omaa kroppaa "auki" sen verran että pystyin istumaan ja antamaan avut edes vähän korrektimmin sekä lakkasin suoranaisesti estämästä hevosen työskentelyä oikeinpäin.
Hienosti sujuneen vasemman laukan jälkeen oli aika palauttaa jalustimet jalkaan loppukeventelyä varten. Istuttuani kyydissä ilman jalustimia en jalustimet jalassa meinannut osata istua enää mitenkään päin. Kun ei kevyessä ravissa löytynyt oikeaa fiilistä ajattelin ottaa vielä yhden ympyräkierroksen laukkaa ja sitä kautta houkutella Sulon rennoksi ja pyöreäksi. Vaan jalustimet jalassapa en osannutkaan enää edes nostaa laukkaa, niin kummalliseksi istunta muuttui! Sulolla oli selvästi ongelmia ymmärtää mitä ihmettä epämääräisesti kyydissä soutava ratsastaja yritti pyytää. Laukkaan lopulta päästiin mutta siitä ei apua ollut kuin ei myöskään siitä että yritin vielä mennä ravia ilman jalustimia. Vasemmassa laukassa löytynyt hyvä olotila oli poissa eikä se väkisin yrittämällä enää loppuraveissa löytynyt.
Jopa olikin masentava tunti kun ei edes tavallisesti hyvin toimiva oikea laukka lähtenyt sujumaan ja koko tunnin aikana ehkä kaksi minuuttia oli oikeasti hyvää menoa ja loput sitten epätoivoista kuutamollaoloa. Olin kai jotenkin tavallistakin pahemmin jumissa kun oli näin nihkeää. Selvää on että istunnan ongelmista tämä kaikki lähtee. Istuntani keskeisimmät puutteet kyllä tunnistan mutta eihän ne korjaannu kun nykyisellään ei kropassa irtonaisuus ja liikkuvuus vaan riitä. Lonkkakulman aukaiseminen tuntuu olevan fyysisesti yhtä mahdotonta kuin se että heittäisin tästä vaan kylmiltäni spagaatin. Voivottelun sijaan voisi asialle tiestysti vielä enemmän yrittää tehdä jotain.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti