Iso roikale ratsuna eli virkistävää vaihtelua

Maanantaina oli koulutunti ja yllätysratsuna Hemppa. Tämäpä olikin minulle ensimmäinen kerta Hempalla tunnilla, vaikka sen selässä olin sentään pari kertaa aikaisemminkin käynyt (viimeksi eilen lainatessani sitä ratsuksi palkintojenjakoon ja kunniakierrokselle). Olin hyvilläni isosta puoliveriratsusta, joka haastaisi minut pois mukavuusalueelta, ja toivoinkin erityisesti istuntaan keskittyvää tuntia.

Saimme ensin tutustua hevosiin hetken aikaa käynnissä. Hemppa yritti ensin vastustella aivan kevyttäkin tuntumaa jumittelemalla ja poikittamalla, mutta uskoi kuitenkin pohjetta ja lähti suosiolla kävelemään eteen tuntumaa kohti. Käynnissä se loksahtikin helposti pyöreäksi, ja käynti tuntui työntävän hyvällä askeleella eteenpäin. Raviin siirtyessä letkeä eteneminen tyssäsi, ja Hemppa muuttui hirveksi. Ope kehotti käväisemään aina käynnissä hakemassa hevosen ohjan ja pohkeen väliin, mikäli se ravissa katosi tuntumalta. Niinpä tein heti verryttelyn aikana paljon ravi-käynti-siirtymisiä, sillä pyöreys aina ennen pitkää katosi ravissa. Erityisesti sain kiinnittää huomiota kyynärkulmaan ja olkavarsien jämäköittämiseen vartalon viereen, jotta tuntuma olisi pysynyt vakaana ja jämäkkänä mutta joustavana. Käynnissä tämä onnistui hyvin, mutta ravissa istunta pääsi tältäkin osin retkahtamaan. Ope muistutti, että tuntuman tulee olla vakaa ja napakka, mutta samalla sen tulee kuitenkin joustaa sopivassa määrin, sillä ohjan ollessa liian kova "seinä" hevonen alkaa vain vastustaa. Suorilla käsivarsilla tällainen jousto ei vain voi toteutua.

Verryttelyn jälkeen tunti jatkui samojen teemojen parissa ratsastaen siirtymisiä harjoitusravista käyntiin. Siirtymiset tehtiin pitkien sivujen lopussa kulman jarruttavaa vaikutusta hyödyntäen. Harjoitusravissa sain istuntaan oikeastaan jämäkämmän otteen kuin keventäessä, mutta edelleen sain olla tosi tarkkana kyynärkulman kanssa. Hempan ravi oli tietenkin vähän suurempaa kuin mihin olen tottunut, ja lähdin myötäämään sitä liikaa selästä ja keskivartalosta. Ohjeena olikin sitten "tönkköyttää" kroppaa ja antaa istunnan mennä liikkeen mukana enemmän ylös ja alas, ei eteen ja taakse. Pikkuhiljaa tuli ravissa parempia pätkiä myös Hempan liikkumisen osalta. Ravista käyntiin päästiin ihan asiallisillakin siirtymisillä, jopa pyöreän niskan säilyttäen. Kokeilin käyntiin siirtymisissä kevyttä polvilla puristamista, ja Hemppa tuntui reagoivan tähän hyvin. Pahaa ohjan vastustelua ei siirtymisissä tullut, kun jarrutukseen ei tarvinnut niin paljon kättä.

Vaatimustaso kasvoi, ja seuraavaksi vuorossa oli siirtymisiä laukasta käyntiin pitkältä sivulta kulmaan tullessa. Jarrutuksen helpottamiseksi siirtymiseen tultiin vastalaukassa, joka nostettiin pitkän sivun alkupuolella. Toisella maneesin puoliskolla saatiin hengähtää myötälaukassa ympyröillä. Vastalaukan nostaminen oli aluksi kovin hankalaa, kun ei Hemppa lähtenyt avuistani oikein mihinkään. Tässä oli selvä kommunikaatio-ongelma. Myötälaukka sentään nousi helpommin, mutta ei sekään pyörinyt tarpeeksi energisenä, joten Hemppa liikkui pitkänä ja vetelänä. Laukan edetessä muutenkin huonosti jarrutti kulma laukasta käyntiin aika tehokkaasti. Välillä nousi väärä laukka, mutta vastalaukan nostaminenkin sentään onnistui joitakin kertoja.

Laukkatehtävät sujuivat paljon paremmin oikeaan kierrokseen, sillä nyt Hemppa viimeinkin heräsi kunnolla. Laukkaan tuli aivan erilaista energiaa ja letkeyttä, ja nyt olikin helppoa ratsastaa hevonen pyöreäksi, kun laukka pyöri vahvasti eteenpäin. Asiaa! Vastalaukkakin oli paljon energisempää eikä samanlaista mökellystä kuin toiseen suuntaan. Hempan herkistyessä tuli kyllä pieniä ongelmia nostojen kanssa, sillä nyt alkoi esiintyä poikittelua ja ennakointia, joten sekä myötä- että vastalaukka nousivat välillä vääränä. Paremman eteenpäinpyrkimyksen kanssa myös siirtyminen käyntiin kävi haastavammaksi. Hemppa kyllä tuli muutaman raviaskeleen kautta käyntiin asti eikä jäänyt juoksemaan, mutta siirtymisessä se kiskoi itsensä pitkäksi ja kuskin hyvin tehokkaasti irti satulasta. Siirtyminen oli siis aina vaivalloinen nyökähdys, jossa istunta ei vaan pitänyt kutiaan. Yritin nojata oikein sitkeästi taakse ja vielä enemmän taakse, mutta kokonaan en saanut satulasta irtoamista estettyä.

Loppuraveissa näkyi mukavasti Hempan herääminen kunnolla liikkeelle. Alkutunnin ravityöskentelyyn verrattuna meno oli aivan erilaista, sillä nyt askeleessa oli selvästi enemmän ilmavuutta, energiaa ja joustoa. Takaosan käynnistyttyä löytyi tietysti tuntuma ja pyöreyskin varsin helposti, joten nyt pääsin nauttimaan letkeästä liikkumisesta. Tällä lailla liikkuessaan Hemppa oli kyllä oikein mukava, ja tunnista jäi hyvä maku. Haasteita riitti erityisesti istunnan kanssa, ja tunti haastoi juuri sopivasti pois tutusta ja turvallisesta, mutta en ollut totaalisen hukassa ihan koko aikaa vaan Hemppa tarjosi monia hyviäkin pätkiä. Onhan siinä oma viehätyksensä ratsastaa välillä vähän laadukkaammallakin hevosella, joten mikä ettei menisin Hempalla koulutunnilla uudestaankin.

Asioiden ytimessä istuntatunnilla

Artsin valmennus jäi tältä viikolta väliin, mutta oma ope piti meille korvaavan kahden ratsukon tunnin, jossa ratsastin Vakella. Tunnin teemana oli vain ja ainoastaan istunta, mikä olikin pitkästä aikaa oikein tervetullutta. Vake pääsi tänään helpolla, mutta minä sain sen sijaan keskittyä ihan tosissani.

Teimme ensin lyhyen alkuverryttelyn kevyessä ravissa. Vake ravasi mukavan letkeästi ja rennosti venyttäen takajalan askelta kohtuullisen hyvin etujalan merkkiin. Puskea ei tarvinnut. Alkuhölkän jälkeen aloimme työskennellä istunnan parissa. Ensimmäisenä asiana oli reisien ja polvien rentouttaminen irti satulasta. Apuharjoituksena toimi polvien ja reisien nostaminen hetkellisesti liioitellun irti satulasta, mitä teimme hetken aikaa ilman jalustimia sekä käynnissä että harjoitusravissa. Myöhemmin tunnin aikana sain myös jalustimet jalassa välillä kehotuksen toistaa saman liikkeen, jos olin taas huomaamattani alkanut puristaa polvella tai jalka nousi ylös.

Harjoitusravissa ratsastaminen jalustimet jalassa sujui jalkojenirrotusharjoituksen jälkeen tosi luontevasti, ja jalkani venyivät oikein mukavasti Vaken ympäri. Ei tunnu enää ollenkaan siltä, että istuisin liian paksun ponin selässä jalat spagaatissa sivuille. Olo oli muutenkin varsin ryhdikäs ja jäntevä, mitä varmasti edesauttoi se, että Vake liikkui mukavasti itseään kantaen ja selkää käyttäen. Ope kehuikin istuntani parantuneen viime aikoina paljon, ja paljon paremmalta se tuntuu nyt omasta mielestänikin. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö korjattavaa vielä olisi, ja ettenkö aina välillä lipsahtaisi vanhoihin virheisiin. Käsien kantaminen ja kyynärkulma olivat asialistalla seuraavana. Sain ohjeeksi pidentää ohjaa hieman, jotta käsivarsia ei tarvinnut pitää suorana, ja etenkin oikea kyynärpää piti saada pysymään kyljen vieressä sekä oikea olkapää takana. Ohjien pidentäminen tuntui ensin tyhmältä, mutta tuntuma ja Vaken muoto paranivatkin ennen pitkää, kun sain kyynärkulman kautta rennomman ja joustavan napakan otteen ohjaan.

Lopputunnin keskityimme etenkin istunnan suoruuteen niin oikealle kuin vasemmalle ratsastaessa. Tiedossa oli, että kierryn aina liikaa vasemmalle suunnasta riippumatta. Ensin käveltiin ja ravattiin keskiympyrällä oikeaan kierrokseen. Koko yläkroppaa piti saada kierrettyä paremmin menosuuntaan ja samalle linjalle hevosen etuosan kanssa, kuitenkin samalla ulkokyljen napakkuuden säilyttäen. Olennaista oli vetää oikeaa olkapäätä taakse ja edelleen oikeaa kyynärvartta kyljen viereen. Onnistuin tässä, ja kylläpä oli jäntevä ja suora olo, kun todella käänsin itseäni tällä lailla hallitusti oikealle! Vaikutukset näkyivät myös Vaken suoruudessa ja kääntymisessä, eli se alkoi kääntyä oikealle paljon paremmin eikä etuosa enää liirannut ympyrältä ulos, kun ikään kuin "avasin" oikean kylkeni ja käteni oikealle. Samalla tietysti piti avata myös oikeaa lonkkaa, mutta tämä tuli yläkropan mukana melkein ilmaiseksi. Vasemmassa kierroksessa piti tietenkin korjata tilannetta päinvastoin, eli estää liiallinen sisään "avautuminen" sekä säilyttää oikeassa kyljessä ja kyynärvarressa edelleen sama napakkuus, joka oli oikeassa kierroksessa löytynyt. Suunnasta riippumatta minun täytyy siis ajatella hieman oikeaa olkapäätä ja kylkeä taaksepäin. Vake ravasi nyt molempiin suuntiin todella pehmeästi ja rennosti hyvällä tuntumalla, eikä minun tarvinnut siihen juurikaan vaikuttaa. Siinä vain istuin rennosti ja hallitusti ponin ympärillä, ja molemmat olivat tyytyväisiä oloonsa.

Laukka olikin sitten vähän toinen juttu. Vasen laukka oli odotetusti hankalaa, kun pääsin ympyrällä jatkuvasti kiertymään sisälle ja pieneen etunojaan. Vaken laukka ei vasemmalle tahtonut pyöriä ollenkaan, ja kun poni kaiken lisäksi koetti liirailla ympyrältä ulos, niin istuntani petti aina. Hetkittäin sain ulkokyljestäni otteen ja kroppaa suoristettua, mutta heti kun tuli seuraava kääntöpiste jossa poni lähti vähän raiteiltaan, keikahdin vasemmalle kieroon ja pieneen etunojaan. Yritin korjata tilannetta kääntämällä katsetta ulospäin, mutta nyt en vain saanut laukkaa rullaamaan ja ponin ulkolapaa kääntymään kunnolla ympyrälle. Ehkä Vake hermostui kaikkeen siihen säätämiseeni istunnan kanssa, eikä oikein tiennyt miten päin olisi pitänyt olla. Oikeassa laukassa tuli huomattavasti sujuvampia hetkiä ja Vake hakeutui jopa pyöreäksi, mutta sain kyllä taistella sitkeästi etunojaa vastaan joka ikisellä askeleella. Sisähartian ja -kyljen "avaamisesta" oli tähän suuntaan apua myös laukassa.

Olipa hyvä istuntatunti! Olin oikein tyytyväinen siihen, miten hyvin istuin käynnissä ja ravissa ilman perinteisiä virheitäni. Tuntui siltä, kuin olisin ollut parikymmentä senttiä pidempi niin jaloista kuin yläkropastakin, ja liikkeeseen mukautuminen oli eleettömän jäntevää. Vinoudestakin sain näissä askellajeissa niskalenkin, ja tiedän nyt, mitkä korjaukset minun tulee etenkin ympyröillä ja kulmissa muistaa. Laukka on vielä ainakin Vaken kanssa hankalaa, ja siinä vanhat virheet ovat sitkeästi mukana. Sekin varmasti vaikuttaa asiaan, ettei Vake toimi laukassa niin hyvin kuin käynnissä ja ravissa. Tiedän, mitä pitäisi korjata, mutta kroppa ei tottele ja poni vetää minut laukassa mukanaan vanhoihin tuttuihin virheasentoihin. Vaan onhan se istunnan kehittäminen onnistunut jo ravissa, joten miksipä se ei onnistuisi lopulta myös laukassa.

Istuntatalkoot jatkuvat

Maanantain tunnin jokeriratsu oli Hilima. Silläpä en ollut mennytkään pitkiin aikoihin. Heti tunnin alussa totesin, että Hiliman ratsastettavuus oli huimasti parantunut aikaisemmasta. Sehän oli heti ohjat ottaessa niska nyökyssä ja kevyt, ja näin ollen sitä pääsi mukavasti myös taivuttamaan. Hilimalla kun on ne kaksi eri moodia, ratsumoodi lyhyenä ja pyöreänä sekä ravimoodi pää pitkällä lankkuna juosten, ja ero näillä on kuin yöllä ja päivällä. Nyt ratsumoodi tuli vähän niin kuin ilmaiseksi, joten alku oli oikein mukava. Raviverryttelyssä Hilima sitten kulkikin oikein sievästi ja tahdikkaasti. Kivaa, mutta en ehkä voi ottaa itselleni kunniaa tästä. Kertasimme hetken aikaa ilman jalustimia keventämistä, ja sain kiinnittää erityistä huomiota pohkeiden paikoillaan pysymiseen.

Tunti keskittyikin ainakin omalta osaltani istuntaan. Nyt ei ollut muulla väliä kuin sillä, että istuin pystyssä tai vähän liioitellen jopa takanojassa. Aloimme ratsastaa uralla siirtymisiä ottaen käynnistä lyhyitä harjoitusravipätkiä. Tässä vaiheessa Hilima muuttui hätäisemmäksi, sillä ilmeisesti se ajatteli, että alkuravien jälkeen nyt olisi laukkahommien aika. Ope painosti ja kannusti nojaamaan taakse koko ajan myös läpi siirtymisten (niissä lösähtäminen tapahtui helpoiten) ja pitämään napakasti vastaan vatsalihaksilla. Ohjeena oli maha eteen ja selkä pois notkosta, eli jopa vähän pyöreyttä alaselkään. Lievä takanoja-asento tuntui ajavan Hilimaa eteenpäin, ja samalla voi tietysti miettiä, saisiko tällä tavalla liikkeelle myös ne laiskat punkerot.

Ratsastimme vielä tuttuja pituushalkaisijatehtäviä, ensin ravissa väistäen pituushalkaisijalta muutaman metrin uraa kohti ja takaisin. Väistöt menivät vähän niin ja näin, sillä Hilima oli edelleen hieman kiireinen eikä ottanut pidätettä kunnolla vastaan. Sen kerran kun sain hevosen tuotua pituushalkaisijalle malttavaisena ja lyhyenä ravaten onnistuivat väistöt ihan asiallisesti. Istunnallahan se Hilima olisi pitänyt saada pysymään tällaisena lyhyenä pakettina koko ajan, ohjista vetäminen ei auta.

Pituushalkaisijalla mentiin vielä laukkatehtävää, jossa kolmannes linjasta tultiin laukassa, siirrettiin raviin ja nostettiin viimeiselle kolmannekselle uuden suunnan laukka. Periaatteessa ei mitään vaikeaa, mutta Hilima kyllä kuumui laukasta sen verran, ettei homma pysynyt enää kunnolla näpeissä. Laukassa posotettiin ja ravissa posotettiin, ja kaarteet olivat hurjaa sisäänpäin kaatumista. Aika höpöksi siis meni koko tehtävä. Ihan ensimmäinen juttu oli tietysti istua satulaan niin jämäkästi kuin pystyin, ja nojata sinnikkäästi taakse. Samalla sain kyllä kertoa Hilimalle ihan napakasti, että nyt ei kaahoteta eikä posoteta vaan mennään ratsulaukkaa. Suunnilleen kierroksen ajaksi sain Hiliman jopa loksahtamaan laukassa kuulolle ja pyöreäksi, ja kylläpä se meno vaan oli ihan erilaista kun hevonen laukkasikin edestä lyhyenä ja hanskassa. Tällaisena kun olisin saanut sen pysymään koko ajan!

Hilima oli hyvä opetteluhevonen istuntatunnille. Sen kanssa ei ollut mitään paineita sen suhteen, että pitäisi saada hevonen kulkemaan hyvin. Yllättävän nätistihän Hilima kuitenkin parhaina hetkinä meni. Istuminen kyllä helpottui paljon silloin, kun Hilima liikkui kuuliaisesti ja pyöreänä, joten kyllä sitä kannatti sellaiseksi yrittää ratsastaa. Reipas hevonen tietysti asettaa istunnalle vähän toisenlaisia haasteita kun ne tutummat hitaat hevoset, mutta yhtä kaikki vain toimivan istunnan kautta voi hevosenkin saada oikeasti toimimaan. Istunnassa riittää työmaata minulle, joten ei auta kuin käydä asian kimppuun.

Jalustimilla ja ilman

Maanantain tunnilla ratsuni oli Aasia. Mukava mennä sillä nyt enemmän, kun yhteistyö vaikuttaa ihan kehityskelpoiselta. Ehdin verrytellä hetken aikaa itsenäisesti, ja tein jonkin verran siirtymisiä ravista käyntiin ja takaisin. Näistä oli taas selvästi apua takaosan herättelemisessä. Aluksi Aasia ei ollut ihan kuulolla, vaan yritti kaatua sisälavalle ja oli jäykänkin oloinen. Työskentely kaikessa rauhassa perusasioiden parissa tuotti kuitenkin tulosta, ja poni alkoi taipua sekä tulla tuntumalle. Pyöreys ja tasaisuus vaikuttaisi löytyvän tätä nykyä jo nopeammin.

Kun tunti varsinaisesti alkoi ja rupesimme ratsastamaan annettua verryttelykuviota, kulki Aasia jo aika kivasti. Nyt ratsastimme toiselle pitkälle sivulle suuren loivan kiemuran ja sen sisään voltin. Nämä mentiin ensin käynnissä ja sitten kevyessä ravissa. Käynnissä oli tärkeintä säilyttää riittävän aktiivinen ja reipas askellus koko ajan. Jos unohduin tuumailemaan, sammui käynti takaa ja kohtapa sitten poni katosi myös tuntumalta tai alkoi vänkäillä ohjaa vastaan. Marssittamalla käyntiä napakasti eteenpäin löytyi pyöreyskin kuin itsestään. Sama päti tietysti myös ravissa, mutta ravissa oli suurempi riski lipsahtaa liian kiireiseen ja hätäiseen etenemiseen. Varsinkin kulmien kohdalla tuli helposti sellainen pieni kiirehtimisen ja sisäpohjetta vastaan kaatumisen hetki, kun taas suorilla urilla ja suurilla kaarilla Aasia ravasi kauniisti. Voltilla puolestaan meinasi tulla hyytymistäkin, eli tässä vaadittiin pohjetta. Ope muistutteli tässä vaiheessa erityisesti jalan rentouttamisesta pitkäksi ja kantapään alas painamisesta, sillä pohjetta käyttäessä jalka pääsi vanhasta tottumuksesta helposti nousemaan.

Päivän teema olikin erityisesti istunta. Seuraavaksi otimme jalustimet kaulalle, ja saimme huhkia ilman jalustimia keventäen. Ilman jalustimia keventäminen auttoikin minua saamaan jalat luontevammin pitkäksi ponin ympärille sekä rauhoittumaan paikoilleen. Samalla sain kuitenkin ohjeeksi pitää alapohkeen koko ajan paremmin kiinni kyljessä, eli hieman jännittää pohjelihasta ja nostaa varpaita ylöspäin. Työskentely jatkui tästä eteenpäin ilman jalustimia myös harjoitusravissa.

Ratsastimme seuraavaksi samantapaisia S-kiemuroita pitkältä sivulta toiselle kuin edellisessä kouluvalmennuksessa. Kiemuroita mentiin sekä käynnissä että ravissa, ja myöhemmin mukaan lisättiin kuvion päätteeksi laukannosto uralle sekä laukkatyöskentelyä pääty-ympyrällä. Erityishuomio oli istunnassa, ja ope käskikin minun keskittyä nyt erityisesti istunnan korjaamiseen ja vähemmän siihen, miten poni kulki. Ilman jalustimia löysin ravissa selvästi luontevamman ja syvemmän istunnan. Kun mukaan tuli laukannostot, otin ensin jalustimet jalkaan, mutta tämä johti vain istunnan täydelliseen hajoamiseen harjoitusravissa. Niinpä jatkoin lopputunnin ilman jalustimia, vaikka laukassa se hankaloittikin asioita. On se kyllä kumma juttu, miten en vaan osaa istua yhtä jäntevästi ja tiiviisti jalustimet jalassa, vaan alan heti irrota satulasta ja nojata eteen. Aasia myös toimi paljon paremmin ja ravasi maltilla pyöreänä silloin, kun istuin ilman jalustimia syvällä satulassa. Ope muistutteli vielä erityisesti pohkeiden kiinni pitämisestä eli liian rennoiksi ja lötköiksi ei saanut jalkoja unohtaa. Käsiäkin sai välillä nostaa kannetummaksi, mikä auttoi ryhdistämään koko kropan asentoa. Kyynärkulman osalta on mielestäni tapahtunut nyt parannusta, kun olen siihen oikein keskittynyt ja myöskin huomannut, kuinka tuntumaa paranee kun ei käsi mene suoraksi.

Laukkahommat menivät vähän holtittomaksi humputteluksi. Oikealle laukattiin ihan sujuvasti ja suurinpiirtein tasapainossa, mutta vasemmassa laukassa Aasia lähti aina jotenkin kiirehtimään ja kaatumaan ympyrällä sisälle, eikä laukka sitten tietenkään pysynyt yllä. Istunnalla olisi varmasti suuri rooli laukan tasapainottamisessa, mutta olin aivan liian heppoisesti kyydissä enkä saanut samanlaista jäntevää otetta kuin ravissa. Onneksi sentään vielä laukkasähläyksen jälkeen Aasia rauhoittui loppuraveihin liikumaan hyvässä tahdissa ja hienolla kaulalla.

Luulenpa, että tästä eteenpäin minulle on tiedossa paljon töitä ilman jalustimia, jotta saan syvän ja jämäkän istunnan kunnolla lihasmuistiin. Toki ennen pitkää pitäisi opetella ratsastamaan samalla lailla myös jalustimet jalassa, joten loputtomiin ei voi vaan mennä ilman jalustimia. Muistan, kuinka tilanne oli ihan sama jo silloin, kun olin puolet nuorempi. Minulla oli nuorena tapana ratsastaa hyvin paljon ilman jalustimia, koska vain silloin pääsin istumaan kunnolla ja sain ponit toimimaan paremmin. Niiltä ajoilta voi olla perua se, että jalustimien kanssa istunta on edelleen hukassa, vaikka nykyään tuleekin mentyä enimmäkseen jalustimet jalassa. Minä en valitettavasti kuulu niihin ihmisiin joilla on luonnostaan hyvä istunta, vaan saan kaikkien näiden vuosien jälkeenkin tuskailla perusasioiden parissa.

Viikonloppuleiri Pudasjärvellä, 1. tunti: Istuntahaasteita

Artsin valmennuksen jälkeen ajelimme Annen, Noran ja Jennin kanssa Pudasjärvelle. Täällä alkoi aikuisten viikonloppuvalmennusleiri OSAO:n Pudasjärven yksikössä, joka on entuudestaan tuttu paikka vuoden 2012 kesäleiriltä. Monta vuotta olemme halunneet tänne uudestaan leireilemään, ja nyt se viimein toteutui. Heti perjantai-iltana meillä oli kaksi ratsastustuntia tiiviillä aikataululla, ensimmäinen tunti tietenkin perusratsastusta ja istuntaa. Viikonlopun teemoiksi olikin erityisesti mainittu istunta sekä esteratsastus. Sain ensimmäiselle tunnille alunperin vanhan tutun Millan, mutta valitettavasti Milla osoittautui epäpuhtaaksi heti tunnin alussa. Niinpä sain tulla toisella ratsulla jälkimmäisen ryhmän tunnille. Tämä hevonen oli minulle ihan uusi tuttavuus, pieni (n. 150 cm) täysiverityyppinen ruuna Last Waltz eli Lassi.

Lassi oli kevyt ja kuuma hevonen, eli ei aivan sitä minulle ominta hevostyyppiä. Jouduin siis heti pois mukavuusalueeltani, mikä ei tietenkään ole vain huono juttu. Verryttelimme ensin kaikki askellajit läpi hevosiin tutustuen. Lassi kulki käynnissä ihan hyvällä tuntumalla rentona, mutta ravissa se muuttui kirahviksi. Ope rauhoitteli, että ei tarvitse nyt murehtia pään asentoa ja Lassilla on taipumusta olla pystypäinen menijä. Ravi tuntui minusta hankalan korkealta, eli kevennys meni vähän holtittomaksi. Millan selässä istuessani ope oli tuumannut jalustimieni olevan liian lyhyet. Lassille sitten laitoin totuttua pidemmät jalustimet, mutta raviverryttelyn alettua jouduin niitä saman tien lyhentämään. Jalat eivät nimittäin venyneet tarpeeksi pitkiksi, vaan asento meni varvisteluksi. Myös lyhyemmillä jalustimilla pohje oli levoton, ja ope käski vetää polvia alaspäin ja koko alapohjetta taaksepäin kiinni kylkeen. Välillä siirsin Lassin hetkeksi käyntiin ja hain rennon tuntuman sekä paremman istunnan, mutta raviin siirtyessä pakka levisi aina. Myös laukka tuntui aika korkealta ja linkoavalta, ja minulla oli vaikeuksia pysyä jämäkästi satulassa.

Verryttelyjen jälkeen otettiin satulassa muutama jumppa- ja venyttelyliike, ja samalla nostettiin jalustimet kaulalle. Ilman jalustimia siirryimme ratsastamaan keskiympyrälle, jossa hiottiin istuntaa harjoitusravissa. Ilman jalustimia vasta olinkin ongelmissa! Lassi oli kiireinen ja juoksi pää pystyssä, joten ravi oli tietenkin mahdollisimman hankalaa istua. Ope kannusti etsimään syvät vatsalihakset käyttöön ja tavoittelemaan "hallittua pompahtelua" hevosen liikkeen mukana. Istunnalla piti päästä säätelemään hevosen vauhtia ja tahtia, ei vain pomppia mukana sitä vauhtia mitä hevonen tahtoi viedä. Sain paljon apua ohjeesta vetää polvia alaspäin, eli ajatus ei tosiaankaan ollut painaa kantapäätä ja pohjetta alas vaan nimenomaan polvi. Tällöin sain reiden vähän pystympään asentoon, ja hetkellisesti löysin paremmin tunteen hevosen ympärillä istumisesta sekä liikkeeseen istunnalla vaikuttamisesta. Näin pääsin vähän käsiksi ravin tahtiin, ja istuminen muuttui helpommaksi kun Lassi lopetti kiirehtimisen. Hetken aikaa Lassi jopa laski päätä ja liikkui rennommassa muodossa, jos nyt ei varsinaisesti pyöreänä.

Teimme ympyrällä vielä lopuksi laukannostoja ja hioimme niiden ajoitusta. Lassin kanssa otin nostot käynnistä. Tästä tehtävästä Lassi kuumahti jonkin verran ja kävi taas kiireisemmäksi ja jännittyneemmäksi. Laukassa sain istuttua kohtuullisesti mukana, kunhan vaan pidin pätkät tarpeeksi lyhyinä eikä hevonen ehtinyt "levitä" alta. Ope laski nostojen avuksi käynnin tahtia, niin että minun oli helpompi löytää oikea hetki avuille. Ihan onnistuneita nostoja tulikin, kunhan vaan olin tarkkana ajoituksesta. Lassi tosiaan kuumeni vähän liikaa, ja kun ei istunta pysynyt tarpeeksi vakaasti liikkeen mukana niin loppuajasta ei niitä rentoja ja rauhallisia pätkiä enää tullutkaan.

Vaikeaa oli istuminen, mutta niinhän se aina. Alta juoksevan ja helposti jännittyvän hevosen kanssa oli tietysti ekstravaikeaa. Ravissa huomasin kuitenkin, että pystyn istunnalla vaikuttamaan ravin tahtiin kun vaan alan tehdä töitä enkä hölsky avuttomana mukana. Tuntuma keskikropan käyttöön oli kuitenkin sen verran hukassa, että tämä oivalluksen hetki jäi yksittäiseksi ja samaa tunnetta sai sitten etsiä melko turhaan koko lopputunnin. Ei jäänyt mitään hienoja onnistumisfiiliksiä, mutta ope oli onneksi kannustava ja auttoi huomaamaan juuri sen tärkeän hetken, kun sain tehtyä istunnalla selvän muutoksen oikeaan suuntaan.

Istuntakurssin antia

Päivän poni Kingi. Onko vähän söpö!

Sunnuntai vierähti Tallinmäellä Mintti Rautioahon vetämällä istuntakurssilla. Aamupäivällä oli ensin luento, joka toimi hyvänä tehokertauksena istunnan perusteista. Teoria oli pitkälti samaa hyvää asiaa kuin Aira Toivolan opit, toki osin eri sanoin kuvailtuna ja ehkä eri painotuksilla. Teoriassa tuli esille monta mielikuvaa ja muistisääntöä, joihin palattiin myös iltapäivästä ratsastustunnilla.

Omalta osaltani päivän keskeisimmät muistettavat asiat liittyivät lantion ja rintakehän asentoon sekä jalkoihin. Muistisääntö numero yksi oli viinilasi: housunkaulus on viinilasin reuna, jonka tulee pysyä vaakatasossa eikä kaatua kummaltakaan reunalta. Yleensä tietenkin lasi kippaa alas etureunasta selän mennessä notkolle ja lantion kääntyessä taaksepäin. Seuraava muistisääntö olivat "silmät", jotka katsovat sekä lantiosta että rintakehästä eteenpäin, eivät ylös- eikä alaspäin. Puhetta oli myös toiminnallisesta linjauksesta, eli siitä, että lantio ja rintakehä ovat samassa pystysuorassa linjassa keskenään ja rintakehä on myös linjattuna hevosen etuosan kanssa: takin vetoketju osoittaa suoraan hevosen korvien välistä. Erittäin hyvä neuvo oli ulkolonkan avaaminen voltteja ja muita kaarteita ratsastaessa. Ulkolonkkaa auki kiertäessä lantio ei pääse kallistelemaan vinoon, vaan ratsastaja pysyy mukavasti keskellä hevosta ja se paljon puhuttu ulkopuolen tukikin tulee melkein ilmaiseksi. Paljon on aiemmin puhuttu ulkokyljen rutistamisesta, mutta kun mukaan otettiin tämä ulkopuolen lonkan aukikiertäminen niin asiaan tuli vielä uutta ulottuvuutta.

Kurssin ratsastusosuuden menin Kingillä. Kingi olikin sen puoleen nappivalinta, että se on minulle juuri ideaalin kokoinen ja mittasuhteiltaan helposti istuttava ratsu. Kun ei esimerkiksi liian leveärunkoisen hevosen tai hankalan mallisen satulan takia tullut lonkkien kireys rajoittavaksi tekijäksi, niin pääsin kunnolla tekemään Mintin ohjaamia korjauksia ja hienosäätöä. Näin pääsin kokemaan, miltä istunta tuntuu kun palikat ovat oikeasti kohdallaan eivätkä omat fyysiset rajoitteet ja jumit päässeet häiritsemään tilannetta. Tunnilla menimme kahden ratsukon ryhmässä aivan perusjuttuja, eli ympyröitä sekä pohkeenväistöjä käynnissä ja ravissa. Laukkaan asti ei tällä kertaa edes ehditty.

Aluksi haimme satulassa oikean lantion asennon ja tuntuman istuinluihin nostamalla jalat satulan siipien päälle. Jalkojen ollessa takaisin jalustimissa muistettiin koko ajan viinilasi, joka ei saanut kipata, sekä rintakehän "silmät" eteenpäin. Minulla "silmät" meinasivat kääntyä ylöspäin, eli vatsapuolta piti rutistaa kasaan ja lantiota ja rintakehää vetää toisiaan kohti. Näin päästiin Airan tunneilta tuttuun asentoon, jossa vatsalihakset pitävät pakettia jäntevänä ja olo tuntuu aluksi hassun kippuraiselta. Keventäessä tönäistiin omalla kädellä ensin ristiluuta eteenpäin ja sitten rintakehää taaksepäin, ja niin rintakehä ja lantio tulivat linjaan keskenään. Vatsapuolen jäntevyys sekä rintakehän ja lantion asento tuli sitkeästi säilyttää siitä huolimatta, että poni liikkui selkä alhaalla ja nenä pitkällä ja yritti tällä asennolla vetää myös ratsastajan notkoselkäiseksi. Lisäksi sain ohjeeksi antaa nilkkojen joustaa enemmän ja kantapään liikkua hieman ylös ja alas sen sijaan että väkipakolla työnsin jalkoja pitkäksi ja kantapäätä alas. Nilkkojen rentoutus rentoutti oikeastaan koko istuntaa ja teki liikkeisiin mukautumisesta helpompaa.

Lopputunnin ajan keskityttiin paljon toiminnalliseen linjaukseen ja ulkolonkan avaamiseen. Toiminnallinen linjaus koski myös hevosta, eli keskityimme ratsastamaan etu- ja takaosaa samaan linjaan keskenään jotta hevonen voisi liikkua mahdollisimman helpolla ja optimaalisella tavalla, kroppa oikein kytkettynä. Ideana oli ohjailla hevosen etuosaa omien istuinluiden, rintakehän ja ohjien avulla, eli jos etuosa ei ollut takaosan edessä niin se pyrittiin näillä konsteilla palauttamaan oikeaan linjaukseen. Ratsastimme käynnissä ja harjoitusravissa päätyihin isot voltit, joilta otettiin väistöaskelia ulospäin. Volttia kääntäessä keskityin ulkolonkan avaamiseen, josta tuli todellakin hyvä tuki koko kropalle. Tarkkailin etuosan linjausta ja tein tarvittaessa pieniä korjauksia, ja Kingi vastasi näihin hyvin. Tosi vaikea on pukea sanoiksi kaikkia niitä hienovaraisia korjauksia, mutta selvästi olin oikeilla jäljillä kun Kingi alkoi vastata voltille taivuttamiseen, etuosan suoristamiseen ja väistöihin rentoutumalla ja pyöristymällä. Kun hetkellisesti hukkasin punaisen langan niin Mintti sanoi vain taikasanan "toiminnallinen linjaus". Linjauksen korjaus tuli minulta muistutuksen seurauksena jo lähes automaattisesti, ja samassa hetkessä Kingi pyöristyi kuin taikaiskusta.

Olin tuntiin tosi tyytyväinen, sillä sain mielestäni tehtyä oikein hyviä korjauksia ja sain kiinni toiminnalisen linjauksen ideasta käytännön tasolla. Ulkolonkan avaaminen oli varsinainen ahaa-elämys. Näiden istunnan hienosäätöjen seurauksena löytyi myös Kingiin hyvä tuntuma ja ratsastus sujui rennosti yhteisymmärryksessä. Mintti totesi lopuksi, että pyöreänä liikkuminen ja itsensä kantaminen on selvästi Kingille vähän vierasta ja vaikeaa. Istunnan kautta poni saatiin siitä huolimatta hakeutumaan pyöreäksi oikein päin, ja tämä muutos oli tietysti parasta mahdollista palautetta tehdyistä korjauksista.

Lötköt olkapäät ja ulkokyljen rutistus

Aira Toivola vieraili jälleen Tallinmäellä, ja ilmoittauduin tietysti mukaan istuntatreeneihin. Myöhemmin samana päivänä oli myös Artsin valmennus, ja koska halusin säästellä Vaken työmotivaatiota sinne kyselin mahdollista toista hevosta Airan tunnille. Vapaana sattui olemaan Hilima, joten nyt tuli sitten testattua tämäkin suokkitamma.

Aloitimme ratsastaen kevyessä ravissa voltteja. Olin Hiliman kanssa aivan hakoteillä, sillä se juoksi voltit täysin suoralla rungolla taipumatta milliäkään ja kiirehti kipittäen eteenpäin. Olin aivan ymmälläni miten tämän hevosen voisi saada taipumaan ja kuuntelemaan. Aira kehotti keventämään oikein rauhallisesti ja "laiskasti" ja siten rauhoittamaan myös Hiliman tahtia. Tämä oli toki helpommin sanottu kuin tehty, kun hevonen niin kiireisenä kipitti. Ongelmana kuulemma oli, että kun hevonen juoksi alta ja kiskoi eteen niin en ehtinyt keventäessä tulla kunnolla alas satulaan vaan jäin liian heppoisasti leijumaan satulan yläpuolelle. Silloin tietysti hävisi mahdollisuudet hallita hevosta. Niinpä sitten yritin olla keskivartalosta oikein jämäkkä ja päästä kunnolla alas istuinluille aina satulaan laskeutuessa. Aira muistutteli tutusta ylävatsan rutistamisesta sekä siitä ettei kantapäitä saanut painaa liian alas ja eteen. Kaikkein luontevin tuki kroppaan löytyi pystyasennossa ja jalat oikealla paikallaan, ei jalkoja eteen ja ylävartaloa taakse viemällä. Kun sain lisää jämäkkyyttä istuntaan alkoi Hilimakin hieman paremmin kuunnella ja malttaa. Taipuminen oli toki edelleen ihan hukassa, ja yritin taas virheellisesti paikkailla tilannetta viemällä sisäkättä sään yli ulos. Sen sijaan tuli ennemmin levittää asettavaa kättä hieman sisäänpäin, ja estää sisälle kaatuminen sisäpohkeella. Omaa rintakehää piti tuttuun tapaan kääntää "ulkokyljen kautta" eli ulkokylki ei saanut löpsähtää tuettomaksi.

Lopputunnin vietimme suurimmaksi osaksi ympyrällä, jossa tehtiin ensin käyntiväistöjä ja pysähdyksiä. Molemmissa oli ongelmia, sillä Hilima tahtoi vain jyrätä eteenpäin pidätteestä välittämättä. Taas korostui jäntevän keskikropan merkitys, eikä taakse auttanut nojailla vaikka hevonen kuinka puski pidätettä vastaan. Väistöissä ohjeena oli kääntää etuosaa sisäänpäin samalla kun pohje väistätti takaosaa ulos. Edelleen siis tuli pitää ulkokylki aktiivisena ja napakkana. Ympyrä lähti Hilimalla vähän pienenemään, mutta se ei haitannut kunhan sain etuosan kääntymään ja takaosan ulos. Erittäin tärkeä korjaus oli väistättävän pohkeen pitäminen satulavyön kohdalla. Aira havainnollisti kuinka pohkeen vieminen liian taakse sai saman puolen istuinluun irtoamaan kokonaan satulasta ja istunnan menemään aivan toispuoleiseksi. Aina huomaamattani pohje lähti siirtymään taaksepäin kun tuntui ettei takaosa väistänyt tarpeeksi, ja aina uudestaan sitä korjattiin eteenpäin. Samalla myös väistättävän puolen lonkkaa piti kiertää paremmin auki. Kun väistön palikoita saatiin korjattua alkoi Hilima ensimmäistä kertaa vähän pyöristyäkin, eikä vain jyrännyt eteenpäin. Tällaisesta väistöstä onnistui sitten pysähtyminenkin paremmassa yhteisymmärryksessä.

Laukkaa otettiin yksi ratsukko kerrallaan pääty-ympyrällä. Tiesin Hilimalla olevan taipumusta kipitykseen ja sisäänpäin kaatumiseen laukassa, ja kun nämä ongelmat olivat jo ravissakin koetelleet hermoja niin lähdin laukkatyöskentelyyn huumorimielellä. Sitähän se laukkaaminen sitten oli, lapa edellä kaatumista. Aira muistutti taas koko ajan ulkokyljen rutistuksesta, eli vaikka hevonen mennä hömpötti lapa edellä niin minun piti pitää edes itseni suorassa. Laukassa minusta tuntui että olin ihan hurjassa etukumarassa, mutta näin ei kuulemma asia ollut, ja sain jopa todeta tilanteen Airan ottamasta kuvasta ja videopätkästä. Ihme ja kumma, istunta näytti oikein pystyltä ja luontevalta, paljon helpommalta ja paremmalta kuin tuntui! Sitten korjailtiin vielä hartioiden ja olkavarsien rentoutta. Huomaamattani jännitin näitä, ja Airan antama mielikuva "lötköistä olkapäistä" oli oikein toimiva apu. Hartiat humpsahtivat rennoiksi ja olkavarret laskeutuivat saman tien nätisti kylkien viereen. Tuntumaankin tuli parempaa joustoa ja pehmeyttä, ja kun en laukassa alkanut liikaa rajoittaa Hilimaa ohjalla vaan annoin tuntuman olla ihan kevyt niin rentoutta tuli myös hevoseen. Hetken tuntui jopa siltä kuin Hilima olisi alkeellisesti pyöristynyt ja samalla hidastanut laukan tahtia.

Loppuraveissa Hilima oli kuin eri hevonen! Se taipui, oli pyöreä ja ravasi kaikessa rauhassa ja kuulolla ilman kiirettä. Koetin ravissakin pitää "lötköt olkapäät" ja niin tuntuma pysyi rennompana. Tunnin alku oli ollut niin toivotonta kipitystä, että en olisi uskonut Hiliman kulkevan lopussa näin hyvin. Jokin siis loksahti kohdilleen kaiken istuntatyöskentelyn lomassa. Oli kyllä erittäin opettavaista mennä Airan tunti välillä täysin erilaisella hevosella, ja uutta mietittävää tuli paljon. Taas sain vaikka kuinka monta hyvää ohjetta, joista tärkeimpinä tulee muistaa vanha tuttu ulkokyljen rutistus käännöksissä ja ympyröillä, pohkeen paikka väistöissä sekä ne lötköt olkapäät. Erittäin tehokas oppitunti!

Paluu istunnan perusteisiin

Perjantain tuplaratsastuspäivä alkoi Aira Toivolan istuntatunnilla. Edellisestä Airan tunnista oli kaksi kuukautta aikaa, ja kertaus oli enemmän kuin paikallaan sillä varsinkin viime viikkoina olen tuskaillut kuinka kroppa ei hevosen selässä toimi. Ratsunani oli tällä tunnilla Vake, ja menimme kahden ratsukon ryhmässä. Kerroin Airalle kuinka minua ovat viime aikoina erityisesti vaivanneet jäykät lonkat, ylös nouseva reisi ja epävakaa alapohje. Näitä asioita sitten lähdettiin ratkomaan aloittaen kevyessä ravissa.

Ensimmäiseksi Aira kiinnitti huomiota lantioni asentoon. Alaselkä oli päässyt painumaan notkoon, eikä lantio ollut kunnolla alla. Alkuminuuteilla lonkat kiristivät tosi paljon, ja lantion kääntäminen vartalon alle tuntui lisäkiristyksenä. Tästäpä sitten jumit lähtivät pikkuhiljaa vertymään. Näin aluksi tilanne oli se, että lantion kääntäminen alle veti kantapäät ylös. Aira kuitenkin lohdutti, että tässä vaiheessa nousevat kantapäät olivat huomattavasti pienempi paha. Kun sitten vähitellen tunnin mittaan lonkat antoivat paremmin periksi alkoi kantapääkin mennä itsestään alemmas ja alapohje venyä pidemmäksi kylkeä pitkin. Hyvin massiivisilla hevosilla (Jussi!) ratsastaessahan tilanne on aina ja ikuisesti se, etteivät lonkat anna periksi kantapään mennä alas samalla kun lantio on alle käännettynä. Vake ei onneksi ole niin leveä, vaan kantapää kyllä painuu alaspäin kun pahimmat alkujumit hellittävät. Ala- ja ylävatsan rutistukseen piti keventäessä kiinnittää ahkerasti huomiota, jotta keskikroppa pysyi jäntevänä ja kevennys tapahtui oikein.

Kun kevennys alkoi toimia alkoi myös Vake liikkua letkeämmin ja pyöreämmin. Kun oli päästy tähän asti eli alkujumien yli niin lonkkiin haettiin vielä lisää irtonaisuutta nostamalla jalustimet ylös. Ilman jalustimia keventäessä piti taas hakea ensin palikoita kohdilleen, jotta selkä ei mennyt notkoon ja lantio kipannut eteen. Vatsaan rutistusta ja ylävartaloa hieman eteenpäin oli ohje. Jalkaa piti myös saada eteenpäin satulavyön kohdalle, ja sain vuoroin venyttää jalkaa mahdollisimman pitkälle eteen ja sitten rentouttaa ihan lötköksi. Hankalaa, mutta meno parani koko ajan ja kevennys alkoi tuntua myös ilman jalustimia ihan asialliselta. Myös Vaken liikkuminen tuntui tässä vaiheessa ihan hyvältä ja rennolta.

Seuraavaksi teimme käynnissä muutamat pohkeenväistöt uralta keskelle ja takaisin. Väistöissä vanha tuttu ohje oli pieni vartalon kierto asetuksen puolelle niin ettei paino vahingossa unohtunut roikkumaan väistättävän pohkeen puolelle. Väistöissä tuppasi olemaan ongelmana liikkeen jumittuminen, eli Vake meni sivulle mutta ei edennyt. Hoksasin jossain vaiheessa, että jännitin istuntaa aika paljon, ja se tietenkin esti Vakea etenemästä kunnolla. Kun yritin pysyä rennompana tuli väistöistä vähän sujuvampia. Jalat kyllä jonkin verran jännittyivät, ja Aira muistutteli käyttämään pohkeen satulavyön kohdalla sen sijaan että heitin väistättävän pohkeen liian taakse.

Lopuksi teimme laukannostoja ja laukkavoltteja. Uralla siis nostettiin ravista laukka samalla kun käännettiin voltille, ja uralle palatessa siirryttiin taas raviin. Laukannostoissa menin itse aivan tilttiin. Vake oli vähän hidas nostamaan, mistä hermostuin ja aloin heilua ylävartalolla sekä nyhjätä pohkeella. Sen seurauksena nosto tapahtui kiihdytysaskeleiden kautta ja epätäsmällisesti. Kun pakka levisi näin täysin niin otettiin pieni aikalisä, ja Aira opasti lantion ja vatsalihasten käyttöä ihan kädestä pitäen. Lantiota piti kääntää nostossa alle eikä päästää kippaamaan eteen, ja vartalon tuli pysyä paikoillaan ylävatsaa rutistaen sen sijaan että päästin vartalon nykäisemään hieman taakse. Tämän jälkeen sain jo tehtyä ihan asiallisiakin nostoja joissa istunta ja lantio pysyivät hallinnassa, mutta edelleen mukaan mahtui myös onnettomia räpellyksiä joissa annoin pakan levitä. Ainakin pääsin havainnoimaan ja huomaamaan mitä tein väärin, eli epäonnistuneissa nostoissa annoin tosiaan ylävartalon heilahtaa hieman taakse. Onnistuneissa nostoissa vartalo oli vakaampi ja keskityin pysymään jäntevänä samassa asennossa. Onhan se helpompi hevosen nostaa, kun ei ratsastaja heilu miten sattuu!

Myös laukkavolteilla piti keskittyä "nököttämään" paikoillaan kuin tatti. Ei siis mitään puskemista, vaikka Vake laukkasikin pikkuvolteilla kovin nahkeasti ja meinasi iskeä epätoivo. Vasemmassa laukassa sain takaosan ainakin hetkellisesti hereille, kun patistelin Vakea terävämmäksi raipalla. Vake nakkasi pari reipasta pukkia ("siellähän availlaan näköjään fasettiniveliä"), minkä jälkeen laukkasin sillä hetken eteen vähän napakammin ratsastaen (lue: istunnalla puskien). Tämän jälkeen piti taas rauhoittua itse ja keskittyä istumaan aivan hiljaa ja nätisti. En kyllä loppujen lopuksikaan ollut mitenkään tyytyväinen rämpimiseemme laukkavolteilla, mutta sain sentään selvästi rauhoitettua ylävartaloa ja vältettyä taakse nykivää vartalon liikettä.

Loppuraveissa palasimme onneksi taas vähän mukavampaan ja harmonisempaan menoon laukan tilttailun jälkeen. Nyt jalat venyivät mukavasti kylkiä pitkin samalla kun sain pidettyä lantion alla, joten olo oli oikein luonteva. Vake liikkui taas ravissa kuuliaisena ja pyöreänä, joten ei tämä tunti kaikilta osin mennyt penkin alle vaikka epätoivon hetkiä riittikin. Olipahan korkea aika saada muistutus lantion oikeasta asennosta, sen suhteen on selvästi tapahtunut viime aikoina pientä lipsumista! Kun heti aluksi keskityttiin lantion alle kääntämiseen niin pahimmat jumit aukesivat siinä pikkuhiljaa ja muutkin palikat (pohje) löysivät paikkansa vähän paremmin. Lantion kääntö pitää taas muistaa joka ikinen ratsastuskerta, mutta samalla pitää silti koettaa saada ylävartaloa vähän ryhdikkäämmäksi ja pois lysystä. Onneksi Aira kävi, tämä "kurinpalautus" istunnalle tuli niin tarpeeseen!

Ilman jalkoja, ilman puskemista

Tallinmäellä oli jälleen mahdollisuus Airan istuntatuntiin, joten otimme Annen kanssa tälläkin kertaa yhteisen tunnin. Pyynnöstämme tänään keskityttiin pohkeisiin ja niiden käyttöön. Otin esille myös kantapääongelmani ja jalustinten oikean pituuden, joista oli eilen ollut keskustelua open kanssa. Aira laittoikin miedät ensin keventämään ilman jalustimia. Aluksi kevennys oli vähän notkoselkäistä ja etukumaraa, mutta kun sain lantiota otettua paremmin alle korjaantui asento korrektimmaksi. Keventäminen ilman jalustimia myös aukaisi jumeja todella tehokkaasti, ja kun kohta otimme jalustimet takaisin jalkaan ei minulla ollut enää mitään ongelmia pitää jalkaa pitkänä ja kantapäät alhaalla myös tavallisella koulujalustinpituudella. Ilman jalustimia keventäminen voisi olla aina tunnin alkuun hyvä irrottava harjoitus tälle jumissa olevalle ratsastajalle!

Jalustimet jalassa jatkoimme työskentelyä siirtymisten parissa suurella pääty-ympyrällä. Teimme siirtymisiä ravin ja käynnin välillä, ja aluksi siirtymiset tuli ratsastaa kokonaan ilman pohjetta. Näin harjoittelimme eroon pohkeella puskemisesta. Raviin siirtyessä ainoana apuna käytettiin ääntä ja/tai raippaa. Aluksi Vake oli ääniavulle ja raipan kosketukselle vähän hidas, mutta hoksattuaan mitä haluttiin se alkoi siirtyä raviin oikein nätisti pelkällä pienellä raipan hipaisulla tai jopa pelkällä maiskutuksella. Kun sitten pohje otettiin takaisin käyttöön piti edelleen pidättäytyä kaikesta puskemisesta ja tuuppaamisesta ja ratsastaa mahdollisimman pienin avuin. Niin vaan Vakekin alkoi tehdä siirtymiset pienestä ja kevyestä pohjeavusta kun kaikki ylimääräinen pohkeenkäyttö oli karsittu pois. Kun puskeminen jäi ja jalat olivat saaneet alkutunnista venytystä löytyi myös pohkeen paikka ja jalan asento aika mukavasti kohdilleen. Jalat lepäsivät rennosti ponin ympärillä, ja myös lantio ja keskivartalo löysivät hyvin paikkansa. Ajoittain Aira muistutti vielä rentouttamaan olkavarret kylkien viereen, ja tällä korjauksella alkoi istunta olla kokonaisuudessaan jo aika mukava. Vakekin liikkui rentona ja tyytyväisenä (mitä nyt jonkin verran kiusaantui paarmoista, joita oli tänään aivan tuskallisen paljon).

Ratsastimme siirtymisiä vielä laukan ja ravin välillä, edelleen suurella ympyrällä pysytellen. Laukannostoissa ja laukassa ylipäänsä sai olla vielä tarkempana, ettei istunta tai pohje alkanut ollenkaan puskea Vakea eteen vaan tarvittaessa pohje antoi napakan merkin ja sen jälkeen rentoutui. Nostot olivat aluksi vähän tahmeita, mutta paranivat vähitellen niin että pelkkä yksittäinen sisäpohkeen merkki riitti. Vake laukkasi tänäänkin pyöreäksi hakien kun vaan muistin rentouttaa sisäkättä. Pohkeella aktivointia kyllä tarvittiin, jotta laukka jaksoi pyöriä. Oikeassa laukassa ylävartalo pääsi vielä jonkin verran heijaamaan, mutta vasemmassa laukassa löytyi oikein luonteva, rauhallinen ja jäntevä istunta joka ei tosiaankaan yhtään tuupannut. Tarpeen mukaan kannatti ennemmin vaikka vähän koskettaa raipalla sen sijaan että olisi alkanut vaivihkaa tuupata istunnalla. Vauhti ei tietysti päätä huimannut, mutta Vake laukkasi allani rentona ja tasaisesti pehmeää laukkaa jossa oli hyvä istua.

Sain tänään paljon kehuja istunnan parantumisesta, ja lopputunnista oli todellakin sellainen olo että ylävartalo, lantio ja jalat olivat löytäneet oikean paikkansa. Pääsin istumaan pitkällä jalalla ponin ympäri, eivätkä jumit tänään kiristäneet vastaan. Vielä olisi kuitenkin aktiivisemmin korjattava olkavarsia alas ja kiinni kylkiin, niin etten päästäisi käsiä jännittymään suoraksi ja kyynärpäitä irti kyljistä. Apujenkäytön suhteen sain taas todeta samaa kuin jo Artsin tunnilla, eli kun en turhaan puske pohkeella ja "huuda" avuilla niin Vake alkaa kyllä toimia pienemmillä merkeillä. Kunpa vaan aina ja joka tilanteessa muistaisi että puskeminen ei kannata!

Tunnilta tallentui myös muutama lyhyt videopätkä, kiitos Lauralle kuvaamisesta!    

Muovailuvahaa

Tiistain tunnilla menin tavalliseen tapaan koulua Vakella. Viimeviikkoisen Artsin valmennuksen jälkeen odotin tuntia kovasti, ja vähän jännitinkin sitä onnistuisinko hyödyntämään valmennuksessa saamiani oivalluksia myös tällä kertaa.

Aloitimme ratsastaen kevyessä ravissa keskiympyröitä tutulla monikulmioidealla. Ympyrällä siis vuoroin ratsastettiin suoraan ja vuoroin käännettiin. Kuten olin valmennuksessa hoksannut, pyrin nyt välttämään turhaa eteenpäin puskemista ja ajamista. Ympyrällä asettaessa pyrin myötäämään sisäohjasta reilusti. Vasemmassa kierroksessa Vake lähtikin toimimaan oikein mukavasti ja pyöreänä, ja vastasi myötäyksiini hyvin. Aivan varmasti myötäys ei tullut aina oikeassa kohdassa, mutta pääasia että en roikkunut sisäohjassa. Vake ravasi oikein rennon oloisena, jopa vähän ylälinjaa venyttäen. Muoto oli toki pitkä ja matala. Oikeassa kierroksessa en saanut luotua niin selkeitä tilanteita joissa olisin päässyt myötäämään sisäohjalla. Asetus ei tullut aivan rehellisesti niskasta enkä saanut kaulaa ja lapoja täysin suoristettua.

Ope kiinnitti alkutunnista kovasti huomiota pohkeenkäyttööni ja kantapään asentoon. Kuten on niin tavallista tiistaisin, jolloin minulla on yleensä takana kaksi päivää poissa satulasta, alkutunnista olin melko jumissa ja keventäessä lonkankoukistajat nykivät kantapäitä ylös. Pohjeavutkin tapahtuivat enemmän kantapäällä kaivaen kuin pohkeella kylkeen puristaen. Ope käski lopulta minun lyhentää jalustimia yhdellä reiällä, vaikka menin ns. normaaleilla koulujalustimillani jotka eivät erityisen pitkät ole nekään. Jalustinten lyhentäminen oli kuitenkin tässä tilanteessa hyvä ratkaisu, sillä nyt sain jalat paremmin tuettua jalustimiin ja kantapääkin alkoi pysyä alhaalla kuin itsestään. Lopputunnista, kun jalkani olivat jo venyneet pidemmiksi, sain jalat ponin ympärille paremmin ja tässä vaiheessa olisi jalustinten pidentäminenkin ollut jo mahdollista.

Keskiympyrällä otettiin myös verryttelylaukkaa, ja sain taas keskittyä istumaan pystyssä. Vaken laukka lähti pyörimään mukavasti "samoilla säädöillä" kuin Artsin valmennuksessa, eli meno oli kohtuullisen pyöreää ja pehmeää. Tällaisessa laukassa pääsin aika hyvin myös istumaan pystyssä ja jämäkästi heijaamatta ylävartalolla. Vasemmassa kierroksessa tosin yhä kallistelin sisäänpäin ohi ponin etuosan, eli istunnan suoruudessa oli vielä korjaamista. Vakea joutui jonkin verran hoputtelemaan pohkeella jotta se jaksoi pyörittää ja ylläpitää laukkaa. Varmasti sille oli rankkaa kantaa itseään tällä tavalla, sillä eihän se ole laukassa tottunut tällä lailla työskentelemään.

Laukkaamisen jälkeen Vake oli vetreämpi myös oikealle, ja tähänkin suuntaan alkoi löytyä asetus ja pyöreys. Jatkoimme harjoitusravissa kuviolla, jossa toiseen päätyyn ratsastettiin aina täyskaarto ja uraa kohti pohkeenväistöä, sekä pitkälle sivulle väistön jälkeen voltti. Vake liikkui tässä vaiheessa tasaisen pyöreänä, ehkä välillä vähän raskaana ohjalla mutta en suostunut sen kanssa vetokilpailuun vaan yritin pitää tuntumaa kevyenä. Väistö oikealle vaati pientä avustusta raipalla jotta takaosa tuli kunnolla mukaan. Väistöt vasemmalle onnistuivat letkeämmin. Voltilla yritin parhaani mukaan pitää sisäkäden rentona, istua pystyssä ja antaa Vaken ravata puskematta pohkeella tai istunnalla. Vake esittikin varsin mukavia ravipätkiä, ja välillä siihen tuli jopa pientä ryhtiä ja keveyttä. Ei ollenkaan hassumpaa!

Lopuksi teimme samoja täyskaartoja vielä laukassa, ja jatkoimme uralle pätkät vastalaukkaa ennen raviin siirtymistä. Vaihtojen välttäminen suunnan vaihtuessa oli tietenkin Vaken kanssa kaikkein vaikein pala. Vasemman laukan säilyttäminen uralle tullessa vastalaukkana onnistui heti, ja tähän riitti että pidin asetuksen kunnolla vasemmalle. Oikea laukka oli haaste, aivan kuten se on ollut lävistäjilläkin. Aluksi en uskaltanut täyskaarron aikana tehdä pohkeilla oikein mitään, ja niin Vaken laukka pääsi kuviolla sammumaan. Kun aloin uraa kohti vielä tuupata istunnalla epätoivoisesti niin Vake vain pudotti raville. Muutaman raville putoamisen jälkeen totesin että laukka on saatava napakammaksi, ja täyskaartoon kääntyessä napautin raipalla ulos taakse jotta takajalat laukkasivat kunnolla käännöksen läpi. Nyt tuloksena oli ensin laukanvaihto uralle tullessa, mutta toisella yrityksellä otin asetuksen huolellisemmin oikealle ja maltoin istua hiljaa. Nyt Vake tuli uralle vaihtamatta laukkaa, ja esitimme uraa pitkin vielä joitakin askeleita vastalaukassa. Tämä oli oikein hieno onnistuminen tunnin päätteeksi!

Tänään ei mennyt kaikilta osin aivan niin hienosti kuin Artsin valmennuksessa, mutta selkeästi oikein hyvin normaaliin tasoomme verrattuna. Lopputunnista jo hihkuinkin opelle että ihanaa kun Vake on kuin muovailuvahaa, se taipuu ihan kaikkeen! Viime aikoina on palasia loksahdellut paikoilleen siihen malliin että niin oma ratsastukseni kuin Vaken liikkuminenkin ovat siirtyneet aivan uudelle tasolle. Kun Vake työskentelee toistuvasti pyöreänä ja oikein päin niin se tietenkin myös tulee yleisesti ottaen irtonaisemmaksi ja pehmeämmäksi eikä ole enää niin jumissa. Tällaisen kehityksen havaitseminen ja siihen myötävaikuttaminen ovat niitä etuja joita on pitkäjänteisellä saman hevosen kanssa työskentelyllä. Ei sillä että tämä vielä mitään häikäisevää menoa olisi, mutta se muutos mikä Vakessa on tapahtunut on huomattava ja olen hyvin onnellinen siitä mihin suuntaan asiat ovat viime aikoina kehittyneet.

Hienoja hetkiä istuntatunnilla

Perjantai-ilta jatkui Joyn ratsastuksen jälkeen vielä Airan istuntatunnilla, jolla tietenkin ratsastin Vakella. Tuttuun tapaan menimme Annen kanssa kahden hengen ryhmässä. Toiveidemme mukaisesti tunnilla keskityttiin siirtymisiin sekä kääntämiseen. Kääntäminen oli erityisesti minun toiveeni, sillä kaipasin kurinpalautusta ulkokyljen käyttöön ja kaarteiden ratsastukseen sisäänpäin kallistelematta.

Tehtävämme oli kääntää pitkiltä sivuilta vaihtelevista kohdista suoraan radan poikki, ja keskihalkaisijan kohdalla tehtiin siirtyminen ravista käyntiin ja takaisin. Aloitimme oikeasta kierroksesta, joka oli minulle kylkien hallinnan kannalta helpompi. Ulkokylki pysyi ihan mukavan jämäkkänä, mutta Aira rohkaisi kääntämään ylävartaloa reilummin menosuuntaan radan poikki kääntyessä. Lisäksi oikean lonkan avaamiseen piti kiinnittää huomiota jotta Vakella oli tilaa kääntyä. Tähän suuntaan Vake puski käännöksissä hieman sisälapa edellä, ja tultaessa kentän poikki takaisin uraa kohti se pyrki vaivihkaa oikaisemaan kulmaa. Sainkin keskittyä etenkin tämän oikomisen estämiseen, eli en saanut lähteä itse ennakoimaan käännöstä lainkaan vaan piti ratsastaa pokkana suoraan aitaa kohti. Kääntyminen uralta pois sen sijaan onnistui mukavasti ilman mitään liirailuja ja ulkopohje toimi hyvin kääntävänä apuna.

Vasemmassa kierroksessa tehtävä oli hankalampi, sillä tähän suuntaan minulla oli arvatenkin taipumusta kallistua sisäänpäin ja vetää sisäkylki kasaan. Aira kehotti kärsivällisesti rutistamaan oikeaa kylkeä tiukaksi, ja tähän keskittymällä sain kuin sainkin parannettua ulkokyljen jäntevyyttä ja kroppa alkoi pysyä suorassa käännösten läpi. Ulkoavut saivat olla vasemmassa kierroksessa oikein napakat jottei Vake yhtään liirannut kulmasta ulos. Kun ulkoavut menivät läpi alkoi Vake pyöristyä mukavasti, ja tähän suuntaan se alkoi liikkua jo mukavasti ohjan ja pohkeen välissä. Selvästi ponin suoruus parani kun aloin istua itse symmetrisemmin ja suorassa myös kaarteiden läpi.

Jatkoimme samaa kuviota nostaen nyt harjoitusravista laukan aina pituushalkaisijaa ylittäessä. Aluksi Vake oli hieman hidas nostoavuille, ja lähdin tietenkin istunnalla tuuppaamaan ja ajamaan. Tästä tuli noottia, ja niinpä keskityin istumaan nostoissa ihan hiljaa. Kun en hätiköinyt istunnalla nosti Vake laukat oikein napakasti ja kuuliaisesti yhdestä pohjeavusta. Etenkin vasemman laukan nostoihin olin oikein tyytyväinen, sillä Vake pysyi niissä aivan suorana ja nosti todella täsmällisesti. Oikeassa kierroksessa sen sijaan nostoihin tullessa pääsi takapää liiraamaan ulos, mikä hankaloitti nostoa. Kun sain pahimmat liiraukset estettyä alkoi nosto onnistua taas napakasti. Laukatessa Aira muistutteli pitämään ylävatsan tiukkana sekä kehotti kaarteissa myötäämään enemmän sisäohjasta. Vaken laukka pyöri hyvin, ja olin tyytyväinen siihen miten luontevalta siellä tuntui istua.

Lopuksi työskentelimme hetken laukassa ympyrällä. Saimme vuoroin lyhentää laukkaa vatsaa rutistaen sekä ratsastaa tämän jälkeen hieman eteen askelta pidentäen. Molempiin suuntiin laukatessa tärkeimpänä ohjeena minulle oli myödätä sisäohjasta ja pitää ulkoavut tuntumalla. Sisäohjasta hellittäminen oli aivan hämmästyttävän toimiva korjaus jonka avulla Vake suoristui sekä pyöristyi mukavaan muotoon. Enpä sitä oikein ole tajunnutkaan kuinka paljon sisäohjassa tulee roikuttua ihan turhaan. Sisäohjassa roikkuminen varmasti myös pahentaa taipumustani kallistua varsinkin laukassa sisäänpäin. Kun keskityin sisäohjan sijaan ulkoapuihin pysyi kroppakin suorassa. Vake puolestaan pysyi ympyrällä aivan harvinaisen hyvin, eikä lainkaan yrittänyt liirailla ulos karkuun tai puskea lapa edellä sisälle. Enää ei tarvinnut muuta kuin pohkeella pyytää pientä terävyyttä niin laukka pyöri todella mukavan oloisesti. Aivan harvinaisen hyvää laukkaa Vakelta!

Olin tosi tyytyväinen Vakeen, sillä se liikkui sekä ravissa että laukassa niin kivasti. Omasta puolestani onnistuin pitämään käännöksissä ulkokyljen aisoissa. Kun olin itse suorempi oli myös Vake suorempi ja alkoi toimia selvästi paremmin myös siinä yleensä suoristamisen kannalta vaikeimmassa askellajissa eli laukassa. Sisäohjasta hellittäminen oli suorastaan uusi ahaa-elämys, eli en ollut asiaa aikaisemmin tällä tavalla hoksannut ja tämän pienen asian vaikutukset olivat etenkin laukassa hyvin selvät ja välittömät. Onnistuin siis kerrankin tekemään joitakin aika selkeitä korjauksia, ja Vake kyllä palkitsi niistä. Kyllä tällaisesta motivaatio kasvaa!

Kantapäät ylös ja pohkeet paikoilleen

Perjantaina Tallinmäellä palattiin istuntaoppien äärelle Airan ohjauksessa. Menin Vakella kahden ratsukon ryhmässä. Tällä kertaa erityistarkkailussa olivat pohkeet ja niiden pitäminen tuntumalla kyljissä. Pohkeen vakaus ja tuntumalla pysyminen onkin ollut se asia mistä on minulle viime aikoina erityisen paljon huomautettu, joten aihe oli erittäin ajankohtainen ja tarpeellinen.

Pohkeen paikka ja asento etsittiin aluksi pysähdyksessä. Ohjeena oli nostaa kantapäätä hieman ylöspäin suunnilleen samaan tasoon jalkaterän kanssa ja tässä asennossa kääntää alapohje tuntumalle kylkeen. Totesimme yhdessä että minun on Vakella aivan erityisen vaikea saada ”jalat rungon ympäri” ja siten pohje pysymään paikoillaan, sillä Vake on paksu ja pyöreä ja niinpä pohkeeni sojottavat automaattisesti sivuille irti kyljistä. Thelwellin paksut piirrosponit ja niiden selässä jalat spagaatissa istuvat tytöt ovat aika osuva karikatyyri kuvaamaan minua ja Vakea ratsukkona. Tässä tilanteessa alapohkeen saamiseksi kiinni kylkeen joutuu todella aktiivisesti kääntämään lonkkaa ulkokiertoon, ja törmätään siihen tosiasiaan että rajoittavana tekijänä on lonkan liikkuvuus. Joka siis minulla on huono.

Sitten lähdettiin liikkeelle. Käynnissä pohje tietenkin pysyi ihan kohtuullisesti paikoillaan, mutta oli vähän hoopo olo pitää kantapäitä tavallista ylempänä. En onnistunut ihan riittävästi rentouttamaan jalkoja, vaan lonkankoukistajat kiristivät ja pakarat jännittyivät. Aira muistutteli pitämään varpaat eteenpäin, sillä välillä lähdin kääntämään jalkateriä liikaa ulos. Siirryimme raviin, ja ratsastimme ensin pääty-ympyrällä sekä myöhemmin koko kenttää ympäri kääntäen välillä voltteja ulkokyljen käyttöä kerraten. Keskityin pohkeiden tuntumaan ja paikoillaan pysymiseen niin että koko muu ratsastus meni aika höpöksi, ja Vake kyllä hyödynsi tilanteen hidastelemalla sekä puskemalla lapaa sisään. Volteille oli poikkeuksellisen hankalaa saada taivutusta, ja välillä koko voltille kääntyminen oli työlästä ponin liiraillessa ulospäin. Pohje kyllä pysyi kantapään noston ansiosta paremmin paikoillaan, mutta taas kävi niin että yhden palikan korjaus heikensi muita osa-alueita. Omaan ulkokylkeen olisi tarvittu vielä lisää jämäkkyyttä ja tukea käännöksissä, ja samoin ulkopohje olisi saanut olla tehokkaampi. Lonkkia olisi koko ajan pitänyt saada paremmin ulkokiertoon ja sitä kautta takareidet kiinni hevoseen, mutta tällä kertaa ei kroppa oikein antanut myöten. Joskus on ulkokierto onnistunut paremmin ja olen päässyt toteamaan miten takareisien tuki vakauttaa koko istuntaa, mutta tänään tämä ei ottanut onnistuakseen.

Laukassa mentiin uraa pitkin ja käänneltiin joitakin voltteja. Vake oli laukassa tosi tahmea, mikä hankaloitti istumista ja puskemisvaihteelta ei oikein päästy pois missään vaiheessa. Pohkeiden paikoillaan pitämisessä oli täysi työ, mutta ainakin se onnistui nyt tavallista paremmin tällä ”kantapäät ylös” –tekniikalla. Yläkroppa sitten heilui ja tuuppasi senkin edestä. Pohkeenkäyttöä tuntui olevan vaikea erottaa muusta kropasta, eli kun puristin pohkeella liikahti myös ylävartalo. Tämän korjaaminen vaatisi luultavasti vielä lisää jämäkkyyttä keskivartaloon sekä liikkuvuutta lonkkiin. Katseen sain pysymään ylhääällä, mutta hartiat kipristyivät laukassa eteenpäin. Koko laukkaamisesta jäi tänään kovin turhautunut olo, sillä poni jumitti ja istuntaa en vaan mitenkään saanut toimimaan hyvistä neuvoista huolimatta. Tarkemmin ajateltuna saatoin paitsi tuupata istunnalla myös puristaa pohkeilla liikaa, eli pohjetuntuma kyljissä menikin vahingossa jo puristamisen puolelle. Tällaisessa tilanteessa ei Vake ainakaan liiku.

Lopuksi menimme vielä hetkisen harjoitusravissa. Tämä oli tunnin ensimmäinen hetki kun alkoi tuntua sujuvammalta. Vake ei enää jumittanut niin pahasti, ja sopiva pohjetuntuma alkoi nyt löytyä eli pohje ei liian vahvasti puristunut kylkeen vaan tuntuma oli huomattavasti kevyempi ja rennompi kuin äsken laukassa. Samalla koko istunta vähän jäntevöityi ja rentoutui, ja istuminen alkoi tuntua jo luontevammalta. Edelleenkään en saanut lonkkia riittävään ulkokiertoon, mutta olivat lonkat kuitenkin vähän irtonaisemmat tässä vaiheessa tuntia. Kun istuntaan tuli joku tolkku alkoi myös Vake liikkua ja kuunnella paremmin, ja vastaavasti paremmin liikkuvan ponin selässä oli helpompi löytää istuntaan oikea ote. Näin siis loppuminuuttien aikana istunta alkoi vihdoin luonnistua, vaikka suurimman osan tunnista olivat pasmat olleet täysin sekaisin sen seurauksena että korjattiin yhtä palikkaa (pohje). Kai se on ihan ymmärrettävää ja luonnollista että kun toistakymmentä vuotta vanhoja perusasioiden virheitä aletaan korjata niin koko ratsastuksen taso hetkellisesti laskee. Se on tuskastuttavaa, mutta muuta ratkaisua ei oikein taida olla jos ne etenemistä estävät istunnan virheet haluaa joskus saada korjattua.

Koulutunti jokerihevosella

Halusin osallistua Tallinmäen omiin koulukisoihin Vaken lisäksi myös reippaammalla kakkosratsulla, ja tästä syystä menin treenaamaan ylimääräiselle kahden ratsukon tunnille jokerihevosella. Ainoana kriteerinä hevosvalinnalle oli "joku reipas", ja oli ihan hauskaa arvailla etukäteen minkä tallin suokeista ope minulle laittaisi. Yllätysratsu oli sitten Ellu, mikä ei lopulta ollut niin suuri yllätys. Ellulle ei vielä ollut kisoihin kuskia, ja olihan se minulle jo entuudestaan tuttu parilta estetunnilta.

Tunnilla keskityttiin perusratsastukseen ympyröillä ja suoralla uralla. Omalla kohdallani erityistarkkailussa oli istunta. Minulla on ollut lapsesta asti taipumus etukumaraan istuntaan, ja Ellun kaltaisella vahvalla ja etupainoisella hevosella tämä tietenkin korostuu. Niinpä sain alusta asti keskittyä tosissani istumaan kunnolla pystyssä eli "nojaamaan taakse". Lisäksi Ellun kanssa näyttää korostuvan myös taipumukseni kallistua vasemmassa kierroksessa sisäänpäin. Mielenkiintoista että Ellulla vasen kierros tuntui kuitenkin helpommalta ratsastaa, vaikka yleensä toispuoleisuuteni takia oikea kierros on se helpompi suunta lähes kaikkien hevosten kanssa. Vasemmalle ravatessa Ellu asettui ja taipui melko letkeästi, ja ulko-ohjaan löytyi tuki. Oikeassa kierroksessa puolestaan sisälapa tuntui puskevan hyvin voimakkaasti enkä saanut tammaa niin pehmeästi taipumaan. Ellu kyllä pyöristyi ihan hyvin, mutta oli välillä aika vahva ohjalla eikä pidäte mennyt kaikkina hetkinä kunnolla läpi. Yritin saada tuntuman säilymään kevyenä niin etten ajautuisi vetokilpaan pidätteen läpiviemiseksi, sillä vetokisan Ellu voitti aina. Välillä kuitenkin sinne vetämisen puolelle lipsahdettiin ja silloin ei ainakaan jarrut toimineet.

Ravissa sain istunnan korjattua pystyyn kun vaan muistin siihen keskittyä, mutta laukassa tehtävä oli hankalampi. Laukkaa mentiin ympyräkahdeksikolla vaihtaen muutaman ympyräkierroksen välein suuntaa käynnin kautta. Aluksi laukka tuntui aivan mahdottomalta, sillä Ellu lähti kouhottamaan nelitahtisesti ja tasapainottomasti kiskoen minut irti satulasta etukenoon. Tällainen laukka ei tietenkään pysynyt pitkään yllä vaan putosi aina hallitsemattomasti raville. Tuntui etteivät voimani mitenkään riittäneet satulassa istumiseen vaan pohkeet lensivät taakse, kroppa keikahti eteen ja Ellu sai viedä minua miten tahtoi. Sinnikkäästi poljin kantapäitä alas ja eteen ja yritin nojata taakse. Vähitellen alkoi istunta pysyä paremmin tasapainossa, ja niin löytyi myös Ellun laukkaan parempi tasapaino. Paino ei oikein pysynyt jalustimilla, mutta sain silti pidettyä istunnan sen verran jämäkkänä kasassa että laukkaan tuli jokin tolkku ja hallittavuus. Ratti alkoi toimia ja sain laukan pidettyä nyt ongelmitta yllä molempiin suuntiin. Pystyssä istumisen lisäksi haasteena laukassa oli vasemmalle kallistelu, mutta tähän sain helpotusta jälleen kerran vanhasta tutusta konstista eli aloin tarkoituksella kääntää ympyrällä katsetta ulospäin. Tämän avulla sain sisäänpäin kallistumisen hallintaan.

Yritin open ohjeistamana työstää laukkaan vielä lisää ryhtiä ja kolmitahtisuutta pohkeella ja pidätteellä, ja pieninä hetkinä laukka tuntuikin paremmalta. Ellun laukka on luonnostaan aika huono, mutta kuulemma sen pystyy kyllä ratsastamaan huomattavasti paremmaksi jos vaan osaa. Nyt sain ainakin vähän tuntumaa siitä että mikäli istunnan saa pidettyä kasassa niin Ellun laukka toimii heti paremmin. Mikäli hevonen tuppaa olemaan etupainoinen ja tasapainoton niin kummasti auttaa asiaa kun ratsastaja puolestaan ei ole etupainoinen ja tasapainoton. Ellulla ratsastaminen on minulle kyllä siinä mielessä oikein terveellistä että saan tosissani taistella etunojaa vastaan ja pääsen erityisen hyvin huomaamaan miten paljon paremmin hevonen menee kun istun pystyssä. Sama pystyssä istumisen haaste koskee niin koulu- kuin esteratsastustakin.

Kyljen vaihtoja voltilta väistöön

Minun ja Vaken pääsiäisviikonloppu jatkui lauantaina Aira Toivolan ohjauksessa. Olimme jälleen jaetulla tunnilla Annen ja Jetin kanssa. Toiveaiheeni tunnille olivat väistöt tai avotaivutukset, ja sen myötä päästiin kertaamaan viimeksi harjoiteltua kylkien käyttöä. Väistöjä ja avoja mentiin uralla pitkää sivua pitkin, ja pitkien sivujen alkuun tehtiin aina voltti. Näin ollen päästiin "vaihtamaan kylkeä" kun voltilla ylävartaloa kierrettiin ensin ulkokyljen kautta sisäänpäin ja uralle tullessa pitikin vaihtaa ylävartalon suuntaa ja samalla äskeinen sisäkylki ulkokyljeksi. Kun tehtävään lisättiin vielä toinen voltti pitkän sivun keskelle niin kylkiä sai olla vaihtamassa varsin tiuhaan.

Väistö- ja volttitehtävä onnistui minulta helpommin oikeaan kierrokseen. Aluksi Aira kehotti kääntämään yläkroppaa volteilla reilummin oikealle ja säilyttämään ulkokyljen tuen paremmin, ja kun sain tästä kiinni niin volteilla meno tuntui mukavalta. Toistojen myötä pääsin omasta mielestäni aika hyvin kärryille nimenomaan kyljen vaihtamisesta voltilta väistöön siirtyessä, ja tämän seurauksena Vake parhaimmillaan aloitti väistön käynnissä lähes pelkästään istunnan kautta. Tämän koin tunnilla merkittävimmäksi onnistumiseksi: ei tarvinnut pohkeella puskea ja ohjalla kiskoa saadakseen väistön aikaiseksi vaan muutos oman kropan suunnassa ja sen myötä tapahtunut painon siirto riitti!

Vasemmassa kierroksessa väistö oli paljon nihkeämpää eikä takaosa tahtonut poikittaa kunnolla. En hahmottanut kyljen käyttöä ja ylävartalon kääntämistä väistöön lähtiessä ollenkaan niin luontevasti kuin oikeassa kierroksessa, ja ongelmana tuntui olevan mikäs muukaan kuin vaikeus avata oikeaa lonkkaa. Ravissa väistöt olivat nihkeitä myös oikeassa kierroksessa, joten ehkä ravissa en sitten saanut kylkiäni hallintaan samalla tavalla kuin käynnissä. Väistöä puskiessa ravi hiipui onnettomaksi mönkimiseksi, mikä saattoi johtua siitä että päästin vatsapuolen ojentumaan ja selän notkolle, eli ylävartalo ja lantio eivät pysyneet linjassa. Ulkopohkeesta tuli samat huomiot kuin edelliskerralla, eli väistössä ulkopohje usein seikkailee aivan irti hevosesta eikä näin ollen pääse tukemaan ja säätelemään liikettä. Avotaivutukset sujuivat väistöjä helpommin, joten niitä ei tehty kuin muutama. Avotaivutuksessa korjauksena oli sisäpohkeen siirtäminen hieman edemmäs satulavyön kohdalle, ja näin sain Vaken taipumaan vielä vähän paremmin.

Volttien ja väistöjen parissa työskennellessä Vake notkistui ihan mukavasti ja lähti vähän pyöristymäänkin. Tuumin että kun keskityin nyt vain ja ainoastaan kääntämiseen ja kylkiini niin en lähtenytkään säätämään kädellä liikaa vaan Vaken pyöreys tuli sitä kautta kun kääntelin, taivuttelin ja väistättelin ponia enimmäkseen istuntaa ja pohkeita käyttäen. Näinhän sen pitääkin mennä. Tunnin puolenvälin paikkeilla olin hetkittäin jo varsin tyytyväinen siihen miten Vake meni ja miten löysin volteilla omat ulkokyljet käyttöön sekä sitä myötä poninkin ulkopuolta hallintaan. Myöhemmin iski ehkä pieni väsymys ja kyllästyminen Vaken osalta, ja volteilla ravaaminen ja väistäminen alkoi mennä jumittamiseksi ja tunnin loppua kohti tuli selkeää takapakkia parhaista hetkistä.

Laukkaa työstettiin tunnin lopuksi. Ratsastimme ravissa pituushalkaisijaa, jolta käännettiin vuoroin kumpaankin suuntaan ja nostettiin kulmassa laukka. Laukassa tehtiin pitkän sivun alkuun ja loppuun voltti, eli harjoiteltiin kyljen kautta kääntämistä myös laukassa. Omalta osaltani päähuomio meni laukan ratsastamiseen, sillä Vake oli tässä vaiheessa kamalan tahmea eikä taipunut volteilla pätkän vertaa. Niinpä en päässyt kunnolla keskittymään kylkiini. Kun yritin vasemmassa laukassa hoputella voltille reippaampaa laukkaa raipan kanssa heitti Vake ihan kunnon pukin ja yritti voltilta omille teilleen. Ratsastin tämän jälkeen vielä pari volttia, mutta sitten katsoimme parhaaksi laukata vain uraa pitkin hetken aikaa kun poni nyt näin protestoi laukkavolteilla työskentelyä. Ehkä sillä tosiaan mitta täyttyi kun oli jo pitkän aikaa väännetty voltteja ja väistöjä mikä oli sille varmaan melko rankkaa.

Kertausharjoitukset kylkiin keskittyen olivat ainakin sikäli hyödylliset että tällä kertaa ulkokyljen käyttö väistössä vihdoin valkeni minulle paremmin, vaikkakin lähinnä vain oikeassa kierroksessa ja käynnissä. Viimeksi en tätä oivallusta vielä kokenut, mutta nyt parhaissa väistöissä tunsin selvästi kuinka kroppa oli sellaisessa asennossa että paino vaikutti väistössä oikeaan suuntaan. Väistö vasemmalle on Vaken kanssa ollut tyypillisesti haastavampi (siitäkin huolimatta että Vake puskee muuten takaosaa aina vasemmalle), ja tänään hoksasin sen johtuvan hyvin pitkälti siitä etten saa omia kylkiä toimimaan näin päin halutulla tavalla. Olen vuosien varrella tottunut vääntelemään itseäni väistöissä mitä erikoisimmille mutkille, joten ei ihme jos kestää hetken että hahmotan miten kylkien tulee oikeasti mennä.

Ulkokyljen kautta

Tallinmäellä oli jälleen tarjolla Aira Toivolan ratsastuspilatestunteja, joten keskiviikkoiltapäivän ohjelmassa oli istuntatreenit. Olin Vaken kanssa Airan opetuksessa nyt neljättä kertaa, ja aiheena olivat tällä tunnilla kääntäminen sekä väistöt eli toisin sanoen omien kylkien hallinta.

Aloitimme harjoituksella, jossa neliökuviolla pysähdyttiin ennen jokaista kulmaa ja yritettiin saada hevonen kääntämään askel kerrallaan etuosaansa kulman läpi. Pohkeita ei tähän käytetty, vaan tarkoitus oli saada hevonen hoksaamaan homman idea kääntämällä omaa vartaloa haluttuun suuntaan sekä johtamalla kevyesti ohjilla. Tärkeää oli kääntää oma kroppa nimenomaan ulkokyljen tukemana niin ettei ulkopuoli päässyt lösähtämään veltoksi ja päästämään istuntaa vinoksi. Välillä meinasi loppua usko kesken kun Vake vain seisoi paikoillaan vaikka yritin kääntyä ja viestittää sille että otapa askel tänne päin. Vaan kyllä se sitten aina hoksasi ja otti halutun askeleen käännöksen suuntaan kun osasin kääntyä ja johtaa tarpeeksi selvästi. Huomattavaa vaikutusta oli etenkin sisälonkan avaamisella, sillä kun tietoisesti käänsin sisäpuolen lonkan auki niin Vake otti käännösaskeleen yleensä heti vaikka se olisi siihen asti vain jumittanut paikoillaan. Hyvä havainto! Vasen kierros oli tämän tehtävän osalta hankalampi, sillä oma ulkokylki on tässä suunnassa aina jotenkin vaikeampi pitää kurissa ja "mukana käännöksessä". Airan kanssa oli puhetta että tämä johtuu varmasti osaltaan siitä että oikea lonkka on minulla kireämpi. Koska oikea lonkka kiristää niin vasemmalle kääntyessä se sitten ikään kuin vetää ulkokyljen pitkäksi ja tuki katoaa saman tien.

Jatkoimme sitten väistöjen parissa, aluksi neliökuviolla keskittyen kulmissa kääntymään "ulkokyljen kautta" ja ratsastaen kulman jälkeen joitakin askeleita väistöä viistosti ulospäin. Ideana oli säilyttää väistöön lähtiessä sama ulkokyljen tuki kuin kulmassa. Minulle oli vähän hankala ajatus että väistössä oma kroppa olisi käännettynä hieman väistättävän pohkeen puolelle, sillä usein nimenomaan olen pyrkinyt välttämään tätä onnistuakseni istumaan keskellä hevosta. Nytkin kävi helposti niin että kun aloin ajatella oman kropan suuntaa aavistuksen sinne väistättävän pohkeen puolelle niin sisäkylki lähtikin menemään linkkuun ja paino putoamaan ulos eli ulkokyljen tuki ei pitänyt kunnolla. Tämän kanssa sai olla tosi tarkkana. Aira myös muistutteli ulkopohkeen paikasta ja käytöstä, sillä tuttuun tapaan ulkopohje meinasi väistössä irrota kyljestä kokonaan ja työntyä aivan liian eteen. Kun sitten sain ulkopohkeen pidettyä paikoillaan ja mukana tasapainottamassa väistöä niin väistö kulkikin paljon paremmin.

Lopuksi teimme väistöjä vielä pituushalkaisijalta uraa kohti, ensin käynnissä ja sitten ravissa. Tässä tehtävässä ulkokylki oli vaikeampi hallita kuin neliöllä, ja niinpä aluksi meno oli aika nihkeää kun kiersin itseäni vinoon ja yritin epätoivoisesti puskea väistöä sisäpohkeella vaikka eihän poni voi väistää jos istun vinossa enkä hallitse ollenkaan kylkiäni. Vasemman pohkeen väistö oli edelleen hankalampaa, mutta kyllä oikeallekin otti aikansa ennen kuin aloin löytää ulkokylkeen tukea niin että saatoin hiukan kääntää kroppaani asetuksen puolelle mutta silti pysyä hallitusti keskellä hevosta. Tähän olisi tarvittu vielä lisää toistoja niin että jutun idea olisi paremmin automatisoitunut muistiin. Kyllä sen selkeästi huomasi olinko vinossa vai pysyikö omat kyljet hallinnassa, sillä niin kauan kun istunnalla suorastaan estin Vakea väistämästä kunnolla ei meno tietenkään ollut kovin sujuvaa.

Kylkiasia ei ollut todellakaan mikään helppo ja itsestäänselvä vaikka ei ihan uusi juttu ollutkaan. Tässähän ollaan nyt selvästi yhden perusvirheeni äärellä, sillä oikea kylkihän se aina pettää niin että istun sitten vasemmalle kallistellen. Kun ulkokylkeen löytyy tuki niin tämäkin asia korjaantuu, mutta vaikeus on tietysti näin alkuun siinä kuinka riittävän tuen saa rennosti säilymään monimutkaisemmissakin tehtävissä kuten vaikkapa väistöissä. Tässä kohtaa pitää erityisesti muistaa lonkan avaaminen, sillä kun lonkkaa kääntää kunnolla auki niin kroppa ei enää oikein pääsekään kiertymään löysästi ilman ulkokyljen tukea vaan vartalon kääntyminen tapahtuu oikealla tavalla "ulkokyljen kautta". Lonkan avaaminen on toki oma vaikeutensa, mutta hirmuisen hyvä huomio että kun tämän pienen palasen "niksauttaa" paikoilleen niin joku muu asia helpottuukin automaattisesti. Vakekin kyllä selvästi reagoi lonkan avaamiseen ja oletettavasti sen myötä parantuneeseen kylkien hallintaan alkutunnin käännöstehtävässä. Kylkiongelma saattaakin siis olla ainakin osaksi lonkkaongelma!

Lisää Airan istuntaoppeja

Aamupäivän maneesitunnin jälkeen huilasimme pari tuntia, ja sitten minulla ja Vakella oli vielä ohjelmassa Aira Toivolan ratsastuspilatestunti. Olin siis joulukuussa mukana Airan kaksipäiväisellä kurssilla, ja nyt päästiin kertaamaan oppeja sekä työstämään istunta-asioita edelleen eteenpäin.

Mainitsin Airalle kaipaavani aivan erityistä huomiota kevennykseen, ja niinpä sainkin heti ensitöikseni keventää ilman jalustimia. Ohjeistus oli vanha tuttu eli lantio vartalon alle, ylävatsa tiukaksi ja rintakehä eteen ja alas lantion päälle. En aivan välittömästi löytänyt vatsalihaksiani, joten aluksi en saanut lantiota tarpeeksi alle vaan selkä meni keventäessä liikaa notkoon. Sitten kun aloin saada vatsalihaksiin tuntumaa meinasi samalla pakarat jännittyä. Aira ohjeistikin rentouttamaan paitsi pakarat myös etureidet sekä nilkat, sillä automaattisesti jännitin kantapäitä alas vaikkei jalustimia ollutkaan. Niinpä sain vähän pyöritellä nilkkoja rennoksi ja venyttää jalkoja pitkäksi ja rennoksi alas. Näiden korjausten myötä alkoi löytyä kevennys joka tuntui aika luontevalta ja eleettömältäkin, ja sain etsiä saman kevennyksen vielä jalustimet jalassa. Ilman jalustimia kevennystä kannattaa kuulemma harrastaa myös itsenäisesti oikeanlaisen kevennyksen tavoittamiseksi. Täytyypä ottaa tämä ohjelmistoon.

Ratsastimme tällä tunnilla K.N. Specialin kuvioita keskittyen istuntaan niin käännöksissä kuin siirtymisissäkin. Menimme harjoitusravissa ensin pituushalkaisijaa ja pysähdyksiä sekä lävistäjiä kolmen askeleen käyntiinsiirtymisillä, myöhemmin voltteja ja loivia kiemuroita. Aira muistutteli tekemään käännökset ulkokyljen kautta, eli ulkokyljen napakkana pitäen ja sopivasti ylävartaloa menosuuntaan kääntäen. Esille tuli tuttu ongelma eli vasemmalle kääntyessä olin aina sukeltamassa ja kallistumassa liikaa sisäänpäin. "Ruttaa oikeaa kylkeä" kuului näissä kohdin ohje. Muilta osin aloin saada istuntaa nyt ravissa rennommaksi niin etten jännittänytkään pakaroita, ja tuumin tämän johtuvan siitä että nyt en yrittänyt liikaa. En yrittänyt viimeiseen asti pinnistää vatsalihaksia tiukaksi, vaan sain niihin luontevamman tuntuman niin että sain pidettyä lantion alla ja ylävartalon kohdillaan jonkinlaisella jäntevyydellä mutta samalla kuitenkin rentouden säilyttäen. Hartioihin pääsi vieläkin ohjautumaan pientä jännitystä niin että asento hakeutui helposti lysyksi ja katse alaspäin. Tämä vaivasi kuitenkin huomattavasti vähemmän kuin joulukuun kurssilla, ja olkavarret pysyivät nyt rennommin vartalon vieressä. Vielä on korjattavaa hartialinjan, katseen ja olkavarsien suhteen, mutta olivat ne nyt paremmin kuin edellisellä kerralla.

Laukkaa mentiin ympyröillä ja uraa pitkin, ensin vasempaan kierrokseen. Yritin pitää vatsan tiukkana mutta silti tuli vielä vähän liikaa ylävartalon ees-taas-heiluntaa. Aira neuvoi tuomaan vatsalihaksilla rintakehää eteen ja alas, mutta en tainnut saada ylävatsaan riittävää tukea. Hartiatkin pääsivät samalla vähän jännittymään. Oikeassa laukassa löysin istuntaan tuen ja jäntevyyden ainakin hetkellisesti paremmin, ja ympyröillä laukatessa oli jonkin aikaa sellainen olo että pääsin tosiaan istumaan aika eleettömästi ja ylävartalo hiljaa laukan mukana. Vaken laukkakin pyöri tällöin mukavasti ilman mitään eteenpäin puskemista. Tämä oli mielestäni aika selkeä onnistumisen hetki tällä tunnilla. Laukassa mentiin kumpaankin suuntaan yksi lävistäjä, ja vasemmassa laukassa sain kuin sainkin Vaken pitämään saman laukan lävistäjän loppuun asti - tosin meno oli vähän samanlaista oikealle lavalle puskemista kuin laukkalävistäjillä viime tunnilla. Oikeassa laukassa ratsastetulla lävistäjällä Vake päätti esitellä Airalle taitojaan ja teki täysin omatoimisesti puhtaan vaihdon kentän keskipisteessä. Vaikka tämä ei tietenkään ollut se mitä haluttiin niin olipahan hieno vaihto, ja plussaa siitä että istuin vaihdossa hyvin mukana ja pystyssä hetkahtamatta eteenpäin.

Lopuksi vielä kevenneltiin lävistäjiä. Etsin taas samaa tuntumaa kevennykseen kuin alkutunnista, ja ihan nätisti osasinkin keventää niin omasta kuin Airankin mielestä. Vake ei kuitenkaan liikkunut kevyessä ravissa yhtä hyvin kuin harjoitusravissa, vaan oli taas astetta notkoselkäisemmän oloinen. Kevennyksessä on siis edelleen parannettavaa.

Mukavaa tänään oli erityisesti se, että koin jotain edistymistä tapahtuneen niiden kahden kuukauden aikana mitä ensimmäisistä Airan tunneista on kulunut. Tällä kertaa ei nimittäin istunta tuntunut ollenkaan niin vieraalta ja oudolta, vaan se mihin Aira ohjasi tuntui jo jossain määrin siltä miten olen tottunutkin nyt hevosen selässä olemaan. Laukassa en ole Vakella istunut varmasti ikinä niin hyvin kuin tänään vähän aikaa onnistuin istumaan. Samoin kevennykseen sain vähän uudenlaista tuntumaa, toivottavasti tavoitan sen sitten jatkossakin. Paljon on korjattavaa, mutta ehkä tämä tästä pala palalta etenee.



Videoista suurkiitos Annelle! Kentällä puhalsi todella kova tuuli, joten enimmäkseen ääniraidalla kuuluu tuulen humina ja saamamme ohjeet hukkuvat sen alle (meillä ratsastajillahan oli onneksi korvanapit joten hyvin kuului!), mutta ainakin tässä on nyt arkistoon pätkiä siitä miltä istunta näyttää tässä vaiheessa.

Lisää istuntarääkkiä

Torstain tunnilla jatkettiin istuntateemalla, ja ratsukin oli sama kuin viikko sitten eli Jussi. Lisää siis kunnon rääkkiä vatsalihaksille ja lonkille, jee ja auh! Menin koko tunnin ilman jalustimia lukuunottamatta lyhyttä pätkää kevyttä ravia alkuverryttelynä, joten lonkat saivatkin venyä koko rahan edestä.

Tänään ratsastimme erityisesti siirtymisiä. Pitkillä sivuilla mentiin käynnissä, ja ennen lyhyttä sivua siirryttiin raviin sekä pyöräytettiin ravivoltti lyhyelle sivulle. Huomion kohteena istunnassani olivat luonnollisestikin samat asiat kuin edelliskerroilla. Ope muistutteli etenkin hartioiden ja olkavarsien rentona pitämisestä ja etureisien venyttämisestä. Näin alkutunnista en vielä saanut jalkoja venymään kovin pitkiksi vaan lonkat kiristivät liikaa. Harjoitusravi oli kuitenkin lastenleikkiä verrattuna jalustimet jalassa keventämiseen, sillä keventäessä lonkankoukistajiin sattui joka askeleella. Harjoitusravissa lantio oli mielestäni aika korrektissa asennossa, ja istuin ravissa varsin vakaasti. Vatsalihaksia en kyllä tuntenut läheskään tarpeeksi, eli hartioita ja olkavarsia rentouttaessa ylävatsan ote pääsi hieman herpaantumaan. Ope tuumasi Jussin liikkuvan tänään epätavanomaisen suorana, ja huomasin tämän itsekin. Asetus ja taivutus oikealle onnistuivat pehmeästi ja luontevasti, ja vasemmassa kierroksessa ei juurikaan tullut ylitaipumista ja ulkolavan pullahtamista. Itsekin onnistuin kuulemma nyt pysymään vasemmassa kierroksessa keskellä hevosta niin ettei paino tipahtanut ulos, mikä on kyllä jo aika poikkeuksellista. Sen sijaan oikeassa kierroksessa paino pääsi voltilla vähän valahtamaan ulkopuolelle, eli kumma kyllä tänään omien vinouksieni hallinta onnistui paremmin vasemmalle ratsastaessa.

Laukkaa työstettiin vain lyhyitä pätkiä, eli tilanteen mukaan pitkän sivun lopulla tai lyhyellä sivulla nostettiin käynnistä laukka ja jatkettiin puolikas pääty-ympyrä ennen raviin siirtymistä. Välillä tosin haeskelin tuntumaa vatsalihaksiini ja takareisiini parin yhtäjaksoisen laukkaympyrän verran. En löytänyt aivan niin täydellistä oivallusta kropan käytöstä kuin viime kerralla, mutta silti oikea laukka oli aika mukavaa menoa. Jalat pääsivät vielä vähän nousemaan, eli en saanut niitä hevosen ympäri ja takareisiä aktiiviseksi yhtä hyvin kuin viimeksi. Keskivartalo oli silti mukavan jämäkän oloinen eikä vasemmassakaan laukassa tullut mitään holtitonta heijaamista. Vasen laukka oli kuitenkin taas vähän vaikeampi, sillä siinä Jussi kiskoi minua enemmän eteen. Oikeassa laukassa puolestaan löytyi ajoittain varsin kivakin raami ja etuosan keveys. Ope muistutteli vielä että lantiota ei pidä viedä liikaa eteen vaan sen sijaan sitä tulee "kääntää" vatsalihaksilla ylöspäin liikkeen mukana.

Parhaat hetket koettiin tällä kertaa tunnin lopuksi kun laukan jälkeen ravattiin vielä ilman jalustimia. Tämä oli se palkitseva hetki kun noin 50 minuutin tuskan jälkeen lonkat alkoivat vihdoin venyä kunnolla ja pääsin todella istumaan hevosen ympäri. Jussikin liikkui tässä vaiheessa mukavan joustavaa ravia ja hyvässä muodossa olematta kovin raskas. Nyt alkoi harjoitusravi tuntua jo aika helpolta ja sujuvalta. Ope muistutti vielä kertaalleen olkavarsien rentoutuksesta, ja kun sain olkavarret luontevasti kylkien viereen piteni kuulemma koko ylävartalo ja istunta alkoi tuntua siltä kuin pitääkin. Ehkä niihin vatsalihaksiin olisi pitänyt saada vielä lisää rutistusta, mutta kyllä siellä vatsassa jonkinlainen tuki oli koko ajan päällä enkä päästänyt itseäni lötköön yliojennukseen.

Muutaman perättäisen tunnin istuntajakso on kyllä tehnyt todella hyvää, ja väitän että niiden seurauksena olen saanut istunnasta parempaa ideaa käytännön tasolla. Joulukuun pilateskurssilla tuli kunnon "alkusysäys" ja siitä on ollut hyvä jatkaa kun oma ope ohjaa samojen periaatteiden pohjalta. Ei tämä istuminen kyllä helppoa ole, mutta muu ei varmaan auta kuin etsiä ne samat palikat paikoilleen tunti toisensa jälkeen ja toivoa että oikeasta istunnasta tulisi jonakin päivänä automaatio jonka ylläpitäminen ei vie kaikkea huomiota ja energiaa. 

Räsynukesta ratsastajaksi

Arvasin aivan oikein eli myös torstaina meillä oli istuntatunti. Sehän sopi minulle oikein hyvin, ja mikä parasta ratsuni oli tällä kertaa Jussi eli istunnalle tuli nyt oikein kunnolla haastetta. Ratsastimme lähes koko tunnin ilman jalustimia ja pysyttelimme ympyröillä. Väistöjä ei tänään tehty, eli ratsastimme vain eri askellajeja sekä hieman siirtymisiä.

Jussin leveässä selässä istuntapalikoiden löytäminen oli aika lailla eri juttu kuin kapoisemmalla Lorella. Aluksi vähän harmittelinkin sitä että tänään en ehkä pystyisi toteuttamaan "takareidet kiinni hevoseen" -ideaa josta eilen sain uskoakseni ensimmäistä kertaa ikinä kunnolla kiinni käytännön tasolla. Lonkankoukistajiakin kiristi tietysti ihan eri malliin tämän hevosen selässä. Aluksi lonkat meinasivatkin vetää lantioni jatkuvasti pois oikeasta asennosta, ja etsiskelin välillä lantion asentoa nostamalla jalat eteen satulansiipien päälle. Lantio alkoi pysyä oikeassa asennossa siinä vaiheessa kun hoksasin antaa jalkojeni olla hieman edempänä ja kunnolla koulusatulan polvitukia vasten, ja samalla istunnasta tuli kaikin puolin jämäkämmän oloinen. Eiliseltä olin hoksannut sen ettei ylävartalon eteenvientiä ja ylävatsan rutistusta kannalta sentään liioitella, ja kun pidin tämän mielessä löytyi asento jossa pää ja hartiat eivät pudonneet vaan katse pysyi ylhäällä ja hartiat pois kippurasta. Tänään en siis könöttänyt enää juurikaan koppakuoriaisasennossa, mutta kädet olisi vielä saanut kantaa paremmin ja pyrkiä olkavarresta lähtien rentouttamaan tuntumaa.

Ravissa istuminen meni aluksi pomppimiseksi, mutta kohtalaisen hallituksi sellaiseksi. Sen jälkeen kun älysin viedä jalat eteen ja sain sitä kautta tukea ja napakkuutta lantion asentoon alkoi ravissa istuminen helpottua, ja osansa asiaan oli varmaan silläkin että Jussi alkoi pikkuhiljaa liikkua pyöreämpänä ja pehmeämmin. Reidet kyllä pääsivät ravissa väkisinkin nousemaan, mutta keskivartalon paketti pysyi ihan hyvin kasassa enkä edelleenkään kippuroinut pahasti lysyyn ylävartalosta. Painiskelin samojen vinouksien kanssa kuin eilen, eli vasempaan kierrokseen oman kropan suunta osoitti vasemmalta ohi hevosen etuosasta joka puolestaan pyrki liiraamaan ympyrältä ulos. Jotenkin tuntui siltä että ilman jalustimia kampeennuin vasemmassa kierroksessa tavallistakin herkemmin vinoon. Ope muistutteli suoristamaan Jussia ulkoavuilla ja tämä toki olikin tuttua hommaa.

Laukka oli ehdottomasti tunnin mielenkiintoisin ja antoisin osuus. Aloitimme ympyröillä vasemmassa laukassa, ja vaikka selkeä suunnitelmani oli säilyttää keskivartalossa sama napakkuus sekä jalat siinä mihin olin ne saanut fiksattua pääsi Jussi heti nostossa kiskaisemaan minut pois sijoiltani. Jussi veti itseään pitkäksi ja matalaksi ja sen myötä minua eteenpäin niin että jalkani hervahtivat taakse, ylävartalo eteen ja lantio kippasi eteen niin että selkä pääsi notkolle. Siinä sitten keinuin ja heijasin ylävartalolla laukan mukana juuri siten kuin ei kuulu tehdä. Yritin hakea parempaa tukea istuntaan ottamalla jalustimet jalkaan, mutta eipä siitä juuri mitään apua ollut. Huomasin kyllä mikä kaikki istunnassa oli pielessä, mutta vaikka kuinka yritin pinnistää vatsalihaksiani en saanut istuntaa vakautumaan ja jäntevöitymään. Välillä siirryin käyntiin etsimään oikean asennon ja ylävatsan tuen sekä jalat eteen polvitukia vasten, mutta laukannoston hetkellä paketti levisi välittömästi Jussin kiskaistessa minut taas räsynukeksi.

Laukkasimme pienen hengähdystauon jälkeen vielä oikealle, ja nyt nostin jalustimet jälleen kaulalle kun eipä niistä mitään apuakaan ollut ollut. Sain nyt open huomiota ja neuvoja heti laukan aluksi, ja ihme kyllä jokin loksahti hänen ohjeillaan niin hyvin paikoilleen että oikeassa laukassa oli täysin eri meininki kuin äsken vasemmassa. Sain jalat "liimattua" Jussin kylkiin satulavyön kohdalle niin että ne pysyivät nyt edessä, ja lantio pysyi vartalon alle käännettynä ja sain keskikroppani käyttöön suorastaan ennennäkemättömällä tavalla niin että myötäsin hallitusti liikkeen mukana mutta samalla jäntevyys ja tuki säilyi koko ajan. Onnettomat kireät lonkkani olivat ilman jalustimia ratsastetun tunnin aikana päässeet venymään niin että sain todellakin jalat kunnolla hevosen ympäri ja pääsin jopa aktivoimaan niitä paljon puhuttuja takareisiä. Luulenkin että takareisien tuki oli yksi merkittävä tekijä tässä paketissa, sillä sain ideasta kiinni samalla lailla kuin eilen Loren satulassa. En ole varmasti ainakaan Jussilla istunut koskaan näin hyvin kuin mitä tällä kertaa oikeassa laukassa, ja samalla sitten Jussikin alkoi kulkea paremmin eli ei enää kauhonut menemään pitkänä ja edestä raskaana vaan keveni ja siirsi painoa takaosalle.

Oikea laukka oli jotain niin mainiota että tunnin heikkoja hetkiä (joita oli kuitenkin suurempi osa ajasta) ei enää tullut murehdittua. Jopa vasemman laukan epätoivo lähinnä nauratti. Oli kyllä aika mielenkiintoista miten laukkasuunnan vaihduttua alkeistunnille kuuluva räsynukke onnistui kasaamaan itsestään ratsastajan, ja tämän muutoksen yksityiskohdat olisin halunnut ymmärtää vielä paremmin jotta voisin sen jatkossa toistaa. Joka tapauksessa oli tärkeää saada tunne siitä mitä kropassa silloin tapahtuu kun istunta yksinkertaisesti toimii. Voimaa se kyllä vaati keskivartalosta, eli enpä tuota nykyisessä kunnossa pystyisi kovin pitkiä aikoja ylläpitämään. Tunnin jälkeen kyllä tunsi urheilleensa ihan kunnolla, ja varsinkin lonkat olivat saaneet kunnon rääkkiä. Olen vähän kuvitellut että Jussin kaltaisella itselleni täysin vääränkokoisella ja -mallisella hevosella en voi koskaan kyetä istumaan asiallisesti, mutta taitaapa se sittenkin olla mahdollista ja vaatii ainoastaan paljon kovaa työtä niin satulassa kuin oheistreeninäkin. Tekosyyt saavat siis luvan väistyä.

Tehokertaus istuntaa

Keskiviikon tunnilla ratsunani oli Lore ja päähuomio istunnassa. Tunti istuntaan keskittyen olikin erittäin tervetullut kertaus nyt kun ratsastuspilateskurssistamme on kulunut pian kuukausi. Ope kertasi meille tutut periaatteet ja aloitimme työskentelyn ympyröillä. Jalustimet nostettiin ylös kaulalle.

Ensimmäisenä käännettiin lantio vartalon alle sekä aktivoitiin vatsalihasten tuki ja tuotiin ylävartalo lantion kanssa samaan linjaan. Periaatteessa tuttua juttua siis. Löysin hyvän tuntuman istuinluihini, joten lantio oli varmaankin ihan hyvin kohdillaan. Ylävartalon asento ja vatsalihasten käyttö sen sijaan ei onnistunut yhtä luontevasti. Ylävatsaa tiukaksi rutistaessa ja ylävartaloa eteen viedessä hartiat jännittyivät ja kääntyivät eteenpäin siihen tuttuun koppakuoriaisasentoon. Katsekaan ei tällöin pysynyt luontevasti ylhäällä, vaan niska-hartiaseudun mennessä kyttyrään pää putosi väkisinkin eteen ja alas. Pään ylös nostamisen fyysinen mahdottomuus sai minut siihen johtopäätökseen että joko tein ylävatsan rutistuksen ja ylävartalon eteenviennin väärällä tavalla tai sitten minulla on yläkropassani pahoja kireyksiä jotka ylävatsaa aktivoidessa vetävät sivuvaikutuksena hartiat lysyyn ja pään alas. Käynnissä ja ravissa koetin sitkeästi pitää vatsapuolen lyhyenä ja tiukkana, mutta samalla ylävartalon lysähtäneisyys tuntui melko häiritsevältä. Opekin kiinnitti asiaan huomiota ja ohjeisti pitämään hartiat leveinä ja katsetta ylhäällä. Välillä testailtiin erilaisia istuntamoodeja eli päästettiin vatsa ojentumaan pitkäksi ja selkä pieneen notkoon. Huomasin kyllä selvän eron siinä kun vatsalihasten tuki katosi ja koko istunta muuttui höttöisemmäksi, mutta tuen palauttaminen johti turhauttavasti taas hartiaseudun kasaan lysähtämiseen.

Suoruuteenkin kiinnitettiin tällä kertaa huomiota. Ratsastajan suoruuden lisäksi puhetta oli hevosen etu- ja takaosan saamisesta samaan linjaan ja siten "oikeiden kytkentöjen" löytämisestä hevosen kroppaan niin että se voisi käyttää itseään oikein. Vasempaan kierrokseen ratsastaessa korostuivat niin minun kuin Lorenkin vinoudet, eli hevosen etuosa liikkui takaosan linjaan nähden ympyrältä ulos vinksahtaneena kun taas itse olin kääntynyt liikaa sisäänpäin ja suuntautunut vasemmalta ohi ratsuni etuosan suunnasta. Sekä hevosen etuosan että ratsastajan ylävartalon osoittaessa eri linjaa takaosan kanssa ei tietenkään mitään oikeita kytkentöjä löytynyt ja Lore liikkuikin koko tunnin ajan lähinnä hirvimoodissa. Oikeaan kierrokseen oli ravissa kuitenkin huomattavasti helpompi ratsastaa, ja kun open ohjeistamana lisäsin aavistuksen verran ylävartalon (ei lantion!) kiertoa ympyrän suuntaan tuli olosta jo aika luonteva kun olimme Loren kanssa menossa oikeasti samaan suuntaan.

Suoruuden parantamiseksi ratsastimme käynnissä hieman väistöjä siirtäen takaosaa ympyrältä ulos. Väistöjä tehdessä sain pienimuotoisen oivalluksen istunnan käytöstä, sillä vasta ylävartalon kääntäminen oikeaan suuntaan ja oikea painon jakautuminen istuinluille (=painoa aavistus enemmän ulkoistuinluulla mutta silti omat kyljet täysin symmetrisesti ja vartalo kiertymättä tai kallistelematta) sai Loren väistämään rehellisesti ja vastustelematta. Ideana oli siis päästä kääntämään niin omaa kroppaa kuin hevosen etuosaakin hieman kohti ympyrän keskustaa niin että ulkoetujalka hieman hidasti ja odotti eikä vain harpponut liikkeestä karkuun. Pelkän sisäpohkeella ja -ohjalla vaikuttamisen sijaan oli siis saatava myös ulkoavut kunnolla mukaan ja istunnan avulla autettava hevosta löytämään oikea suunta etu- ja takaosalleen. Ulkokyljen tullessa kunnolla mukaan väistöön alkoi Lore jo melkein myödätä niskastaankin, mutta aivan riittävää rentoutta ei lopulta kuitenkaan löytynyt. Luulenpa että Lore olisi tarvinnut väistöihin vielä pehmeämpää ja rennompaa tuntumaa jotta se olisi kunnolla päässyt rentoutumaan ja pyöristymään.

Lopputunnista ympyröillä vielä laukattiin. Tässä vaiheessa otin jalustimet jalkaan saadakseni Loren keikuttavassa laukassa parempaa tukea istunnalle. Totesinkin jalustimien parantavan keskivartalon tukea myös käynnissä ja etenkin ravissa, eli istunnasta tuli vakaamman ja luontevamman oloinen ja hartioitakin sain jo hieman pois lysystä. Oikean laukan nostettuani löysin aluksi istuntaan ihan hyvän ja napakan otteen niin etten keinunut pahastikaan Loren hankalan laukan mukana. Pian kuitenkin jostain syystä menetin tämän jäntevyyden, ja aloin keinua ylävartalollani eteen ja taakse. Tunsin kyllä kuinka istunnassa oli ihan kaikki pielessä keinahtaessani joka askeleella eteenpäin kohti hevosen kaulaa, mutta vaikka kuinka koetin pinnistää vatsalihaksilla ja pysäyttää keinunnan en tässä onnistunut. Koko yläkroppa meni taas kovin jännittyneeksi, ja Loren laukkaaminenkin oli aika vaivalloisen oloista eli häiritsin sen liikettä. Ope tuli apuun ja muistutteli hakemaan tukea istuntaan takareisistä. Tämä taisi olla se neuvo joka sai jonkin palasen loksahtamaan paikoilleen ensin päässäni ja sitten istunnassani, ja ihme kyllä löysin hetkeksi sen tuen joka auttoi istumaan vakaasti ja keinumatta. Muutos oli selvä sillä keinunta eteenpäin kohti kaulaa lakkasi ja ylävartalo rauhoittui paikoilleen, mutta en osaa aivan tarkkaan sanoa mikä oli se ratkaiseva tekijä tähän pääsemiseksi.

Vasemmassa laukassa meno olikin jo aika erilaista, ja löysin alusta asti oikean fiiliksen istuntaan. Täytyy toki myöntää että Loren vasen laukka on jo lähtökohtaisesti paljon helpompi kuin oikea eli ei keinuta niin rajusti. Istuntani tuntui nyt vakaalta ja jäntevältäkin, ja löysin ihan oikeasti tuntumaa takareisiini ja sain niiden kautta "otteen" hevoseen. Sain nyt siis lonkkia sopivasti auki ja etureidet rennosti irti hevosesta, ja samalla hiukan aktivoitua takareisiä vakauttamaan istuntaa. Lakkasin myös liioittelemasta ylävartalon eteen ja alas rutistamista, ja näin pääsin eroon lysyistä ja jännittyneistä hartioista. Olimme Loren kanssa vasempaan kierrokseen taas vinompia, mutta siitä huolimmatta olo oli sata kertaa vakaampi kuin oikeassa laukassa ja laukka myös rullasi sujuvammin eteenpäin.

Heti tunnin päätyttyä olo oli aika lannistunut, sillä vähintään 95% ajasta olin kovasta yrittämisestä huolimatta hakoteillä istunnan kanssa ja hevonenkin liikkui vinona hirvenä. Yrityksen ja lukuisten erehdysten kautta lopputunnista löytyi kuitenkin vasemmassa laukassa jo parempaa ideaa istunnasta, ja lisäksi tein tunnin aikana käytännön oivalluksia mm. istunnan käytöstä ympyrällä väistäessä. Siksi ei kannata nyt liikaa ahdistua vaikka en saanutkaan Lorea liikkumaan kauniisti enkä itseäni sen satulassa viimeisen päälle järjestykseen. Onneksi pääsen seuraavan kerran ratsaille heti huomenna, joten pääsen saman tien jatkamaan istunnan korjaamista siitä mihin tänään jäätiin.

Aira Toivolan kurssi, päivä 1

Olen jo pidemmän aikaa haaveillut pääseväni ratsastuspilatesohjaaja Aira Toivolan tunnille, ja haaveeni toteutui kun Tallinmäki järjesti Airan vetämän kaksipäiväisen kurssin. Molemmat vakituiset opettajani käyvät Airan opetuksessa säännöllisesti, joten heidän kauttaan nämä pilatekseen pohjaavat istuntaopit ovat jo hieman tulleet tutuiksi. Nyt oppeja pääsi syventämään sekä teorian että käytännön tasolla. Ensimmäinen kurssipäivä alkoi teoriaosuudella, jonka jälkeen kropan käyttöä harjoiteltiin mattopilatestunnilla. Hyvä että tulin viime talvena käyneeksi pilateksen peruskurssin niin homma oli jollain tasolla tuttua. Toki treenistä tuli paljon uusiakin oivalluksia, etenkin ylävatsan aktivointiin ja "kylkikaarien liu'uttamiseen" liittyen. Tämän jälkeen olikin hyvä lähteä etsimään samoja lihaksia myös Vaken satulassa. Ratsastimme kahden hengen ryhmässä Annen kanssa tunnin verran.

Aivan aluksi saimme antaa pienen näytteen ratsastuksestamme käynnissä ja ravissa, ja sitten Aira korjasi kädestä pitäen asentoa oikeaan suuntaan. Ensimmäinen juttu oli lantion kääntäminen kunnolla vartalon alle, ja samalla sain myös tulla satulassa aavistuksen edemmäs istumaan. Seuraavaksi korjattiin rintakehä lantion päälle ja otettiin ylävatsalihakset käyttöön. Käytännössä siis rintakehää sai tuoda selvästi eteenpäin, ja ylävatsaan piti etsiä sama "rutistus" kuin mattopilateksessa. Lantion ja rintakehän löydettyä oikean asentonsa alkoi lonkankoukistajia tietenkin kovasti kiristää. Kireät lonkankoukistajat vetivät jalat pakostakin eteen, ja korjauksena oli nostaa kantapäitä hieman ylemmäs jolloin jalat automaattisesti siirtyivät hieman taaemmas. Vielä piti kääntää lonkkia hiukan ulkokiertoon ja painaa pohje kevyesti kiinni hevosen kylkeen. Sitten lähdettiin liikkeelle käynnissä, ja totesin saman tien olon olevan satulassa tavallista jämäkämpi ja tukevampi vaikka lonkkia kiristikin.

Korjatussa asennossa olo oli hassu, sillä tuntui että istuin kovin kasassa ja lysyssä. Tämä tosin johtui lähinnä siitä että ylävatsan aktivointi ja rintakehän pitäminen lantion päällä sai minut vetämään hartioita liikaa eteenpäin ja pudottamaan katseen alas. Samalla myös olkavarret irtosivat kyljistä ja kädet levisivät gorilla-asentoon. Aira saikin jatkuvasti muistuttaa painamaan olkavarret alas ja nostamaan katseen ylös. Näin tehdessäni istunta tuntui jopa ihan ryhdikkäältä, mutta aina kun keskityin johonkin muuhun pääsivät olkavarret nousemaan ja katse kääntymään alaspäin.

Menimme tänään myös kevyttä sekä harjoitusravia, ja huomiota sai ravissakin kiinnittää aivan samoihin asioihin kuin käynnissä. Lantio alle, rintakehä lantion päälle, kantapäät "kannettuna", olkavarret alas ja pää ylös. Varsinkin keventäessä sain olla tarkkana jotta lantio kääntyi vartalon alle ja kevennys tapahtui takareisien avulla eikä vain laiskasti jalustimille ponkaisten. Lantion ollessa oikein tuntui kevennys lonkankoukistajien kiristyksenä, kun taas mukavuusalueella eli tavanomaisella tyylilläni keventäessä ei kiristänyt mutta eipä olo sitten ollutkaan yhtä jämerä ja vakaa vaan huomasin kuinka koko vatsapuoli meni pitkäksi ja lötköksi. Myös harjoitusravissa saatiin välillä kokeilla vanhaan asentoon palaamista eron huomaamiseksi. Kyllä sen eron todella huomasi, ja kun päästin asentoni lössähtämään vatsalihaksettomaksi normaaliversioksi muuttui Vaken ravaaminenkin kulmikkaamman oloiseksi. Vake liikkui tänään ylipäänsä todella rennon ja tyytyväisen oloisena, mikä johtui ehkä lähinnä siitä etten siltä tällä kertaa vaatinut oikein mitään vaan riitti kun köpsyteltiin ympyrällä rauhallista ravia eteenpäin.

Tästä ensimmäisestä kurssipäivästä jäi todella mainio fiilis, sillä uskon jopa hoksanneeni joitakin juttuja paremmin kuin ennen. Ohjeiden mukaisilla korjauksilla istunnassa sai aikaan muutoksia joiden vaikutuksen kokonaisuuteen huomasi todella selkeästi. Olin myös vaikuttunut siitä kuinka paljon tukevampi ja vakaampi olo satulassa oli silloin kun keskivartalon asento oli korjattu ja vatsalihakset saatu käyttöön. Tietenkin vaaditaan paljon toistoja ja harjoittelua jotta uudet asiat saa automatisoitua pysyväksi tavaksi istua satulassa eri tilanteissa. Onneksi tätä oppia on tällä erää luvassa vielä toisen kurssipäivän verran.