Aira Toivola vieraili jälleen Tallinmäellä, ja ilmoittauduin tietysti mukaan istuntatreeneihin. Myöhemmin samana päivänä oli myös Artsin valmennus, ja koska halusin säästellä Vaken työmotivaatiota sinne kyselin mahdollista toista hevosta Airan tunnille. Vapaana sattui olemaan Hilima, joten nyt tuli sitten testattua tämäkin suokkitamma.
Aloitimme ratsastaen kevyessä ravissa voltteja. Olin Hiliman kanssa aivan hakoteillä, sillä se juoksi voltit täysin suoralla rungolla taipumatta milliäkään ja kiirehti kipittäen eteenpäin. Olin aivan ymmälläni miten tämän hevosen voisi saada taipumaan ja kuuntelemaan. Aira kehotti keventämään oikein rauhallisesti ja "laiskasti" ja siten rauhoittamaan myös Hiliman tahtia. Tämä oli toki helpommin sanottu kuin tehty, kun hevonen niin kiireisenä kipitti. Ongelmana kuulemma oli, että kun hevonen juoksi alta ja kiskoi eteen niin en ehtinyt keventäessä tulla kunnolla alas satulaan vaan jäin liian heppoisasti leijumaan satulan yläpuolelle. Silloin tietysti hävisi mahdollisuudet hallita hevosta. Niinpä sitten yritin olla keskivartalosta oikein jämäkkä ja päästä kunnolla alas istuinluille aina satulaan laskeutuessa. Aira muistutteli tutusta ylävatsan rutistamisesta sekä siitä ettei kantapäitä saanut painaa liian alas ja eteen. Kaikkein luontevin tuki kroppaan löytyi pystyasennossa ja jalat oikealla paikallaan, ei jalkoja eteen ja ylävartaloa taakse viemällä. Kun sain lisää jämäkkyyttä istuntaan alkoi Hilimakin hieman paremmin kuunnella ja malttaa. Taipuminen oli toki edelleen ihan hukassa, ja yritin taas virheellisesti paikkailla tilannetta viemällä sisäkättä sään yli ulos. Sen sijaan tuli ennemmin levittää asettavaa kättä hieman sisäänpäin, ja estää sisälle kaatuminen sisäpohkeella. Omaa rintakehää piti tuttuun tapaan kääntää "ulkokyljen kautta" eli ulkokylki ei saanut löpsähtää tuettomaksi.
Lopputunnin vietimme suurimmaksi osaksi ympyrällä, jossa tehtiin ensin käyntiväistöjä ja pysähdyksiä. Molemmissa oli ongelmia, sillä Hilima tahtoi vain jyrätä eteenpäin pidätteestä välittämättä. Taas korostui jäntevän keskikropan merkitys, eikä taakse auttanut nojailla vaikka hevonen kuinka puski pidätettä vastaan. Väistöissä ohjeena oli kääntää etuosaa sisäänpäin samalla kun pohje väistätti takaosaa ulos. Edelleen siis tuli pitää ulkokylki aktiivisena ja napakkana. Ympyrä lähti Hilimalla vähän pienenemään, mutta se ei haitannut kunhan sain etuosan kääntymään ja takaosan ulos. Erittäin tärkeä korjaus oli väistättävän pohkeen pitäminen satulavyön kohdalla. Aira havainnollisti kuinka pohkeen vieminen liian taakse sai saman puolen istuinluun irtoamaan kokonaan satulasta ja istunnan menemään aivan toispuoleiseksi. Aina huomaamattani pohje lähti siirtymään taaksepäin kun tuntui ettei takaosa väistänyt tarpeeksi, ja aina uudestaan sitä korjattiin eteenpäin. Samalla myös väistättävän puolen lonkkaa piti kiertää paremmin auki. Kun väistön palikoita saatiin korjattua alkoi Hilima ensimmäistä kertaa vähän pyöristyäkin, eikä vain jyrännyt eteenpäin. Tällaisesta väistöstä onnistui sitten pysähtyminenkin paremmassa yhteisymmärryksessä.
Laukkaa otettiin yksi ratsukko kerrallaan pääty-ympyrällä. Tiesin Hilimalla olevan taipumusta kipitykseen ja sisäänpäin kaatumiseen laukassa, ja kun nämä ongelmat olivat jo ravissakin koetelleet hermoja niin lähdin laukkatyöskentelyyn huumorimielellä. Sitähän se laukkaaminen sitten oli, lapa edellä kaatumista. Aira muistutti taas koko ajan ulkokyljen rutistuksesta, eli vaikka hevonen mennä hömpötti lapa edellä niin minun piti pitää edes itseni suorassa. Laukassa minusta tuntui että olin ihan hurjassa etukumarassa, mutta näin ei kuulemma asia ollut, ja sain jopa todeta tilanteen Airan ottamasta kuvasta ja videopätkästä. Ihme ja kumma, istunta näytti oikein pystyltä ja luontevalta, paljon helpommalta ja paremmalta kuin tuntui! Sitten korjailtiin vielä hartioiden ja olkavarsien rentoutta. Huomaamattani jännitin näitä, ja Airan antama mielikuva "lötköistä olkapäistä" oli oikein toimiva apu. Hartiat humpsahtivat rennoiksi ja olkavarret laskeutuivat saman tien nätisti kylkien viereen. Tuntumaankin tuli parempaa joustoa ja pehmeyttä, ja kun en laukassa alkanut liikaa rajoittaa Hilimaa ohjalla vaan annoin tuntuman olla ihan kevyt niin rentoutta tuli myös hevoseen. Hetken tuntui jopa siltä kuin Hilima olisi alkeellisesti pyöristynyt ja samalla hidastanut laukan tahtia.
Loppuraveissa Hilima oli kuin eri hevonen! Se taipui, oli pyöreä ja ravasi kaikessa rauhassa ja kuulolla ilman kiirettä. Koetin ravissakin pitää "lötköt olkapäät" ja niin tuntuma pysyi rennompana. Tunnin alku oli ollut niin toivotonta kipitystä, että en olisi uskonut Hiliman kulkevan lopussa näin hyvin. Jokin siis loksahti kohdilleen kaiken istuntatyöskentelyn lomassa. Oli kyllä erittäin opettavaista mennä Airan tunti välillä täysin erilaisella hevosella, ja uutta mietittävää tuli paljon. Taas sain vaikka kuinka monta hyvää ohjetta, joista tärkeimpinä tulee muistaa vanha tuttu ulkokyljen rutistus käännöksissä ja ympyröillä, pohkeen paikka väistöissä sekä ne lötköt olkapäät. Erittäin tehokas oppitunti!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti