tiistai 24. marraskuuta 2015

Paluu estetreenien pariin

Pääsin Vakella pitkästä aikaa estevalmennukseen, ihanaa! Tätä ehdin jo odottaa hartaasti. Vakehan oli ensin enemmän tai vähemmän hyppylomalla, ja sen jälkeen ei ole hyppäämään päästy sopivien pohjien puuttuessa. Nyt maneesiin oli sitten levitetty kuitumateriaali, joka teki pohjasta heti paljon paremman ja niin estetreenit pääsivät taas jatkumaan. Pia tuli pitämään meille valmennuksen, ja menimme kolmen ponin ryhmässä. Hyppytauon jälkeen aloitimme hommat vähän kevyemmin eli pääasiassa puomeilla ja aivan matalilla esteillä.

Ensin tutustuimme päivän puomitehtävään ravissa. Tässä kiemurreltiin yksittäisiltä puomeilta ja kahden puomin sarjoilta toiselle melko tiukilla kaarteilla. Ravissa etsittiin ensin riittävän syviä kaarteita ja taipumista runkoon. Sitten aloimme ratsastaa samoja reittejä laukassa, ja nyt piti saada puomeille myös laukanvaihdot. Vake lähti laukassa ihan napakasti liikkeelle, mutta kaarteet kyllä söivät laukasta kaiken energian saman tien. Möngimme kiemurat varsin hitaasti, mutta laukanvaihdot Vake kuitenkin teki ihan vaan koska on niin fiksu ja näppärä. Toiselle kierrokselle Vake sai hassun pienen "villikohtauksen" ja meinasi olla vähän pöhkö. Ensin se höpsöili tuijottaen nurkassa seisovaa opea, ja sitten nakkasi pienen semipukin puomia edeltävällä askeleella. Tämän jälkeen se liiraili kaula mutkalla päädystä ja oli niin hassu että aloin vaan hihitellä ja koko loppukierros meni höpöksi. Varsinkin kun valmentajamme alkoi puhua jotain ähkivästä porsaasta niin repesin täysin, ja yritä siinä sitten ratsastaa tarkasti puomeille kun ei pokka pidä yhtään!

Pienestä pöhköilykohtauksesta Vake onneksi piristyi niin että seuraavat tehtävät lähtivät sujumaan melko mukavasti. Poni oli ihan asiallisen ryhdikäs, eikä sitä tarvinnut pahemmin puskea vaikka tietysti kaarteissa piti huolehtia laukan säilymisestä. Menimme seuraavaksi kahden kavaletin jumppasarjalta viiden laukan kaarevan linjan kahden ristikon jumpalle, ja tämä onnistui aika sujuvasti. Jälkimmäiseltä sarjalta jäätiin aina aavistuksen kauas, mutta sujuvasti Vake siihen venytti. Pia muistutteli pitämään kädet koko ajan joustavina ja hartiat takana.

Ehdimme hurauttaa vielä viiden laukan suoran linjan, mikä oli tuttu ja helppo tehtävä. Sitten mentiin yhteen pötköön kaareva linja kavalettijumpalta ristikkojumpalle, lävistäjällä kahden puomin sarja laukanvaihdolla sekä sokerina pohjalla suora ristikko-pysty-linja viidellä laukalla. Menimme tämän pätkän kahteen kertaan, ja suoran linjan päättävä pysty oli viimeisellä kierroksella ehkä 80 cm. Vake sujuvoitui ja liikkui koko ajan paremmin eteen, ja tässä vaiheessa tuntia meno tuntui oikein asialliselta. Laukka oli siinä määrin sujuvaa, että ponnistuspaikat oli helppo löytää eivätkä kaarteetkaan menneet puskemiseksi. Linjoille tuli täsmällisesti oikeat askelmäärät ja lävistäjällä Vake hoksasi vaihtaa laukan jokseenkin itse. Tasaista ja helppoa menoa tehtävään sopivalla energialla. Olisin halunnut hypätä vielä paljon lisää kun päästiin juuri vauhtiin, mutta tulimme enää viimeisenä palana kaarevan linjan ristikkojumpalta kavalettiviritelmälle. Tämäkin meni oikein sujuvasti ja näppärästi ilman mitään vaikeuksia venyä haluttuun askelmäärään.


Tämäpä oli mukava aloitus hyppytauon jälkeen. Ei meno toki niin sujuvalta tuntunut kuin ulkona parhaimmillaan, mutta ei maneesi kuitenkaan Vakea täysin hyydyttänyt vaan se tuntui vauhtiin päästyään etenevän ihan kivasti. Ryhtiäkin ponissa oli, ja sillä oli tänään sellainen pienien pöljyyksien päivä mikä tarkoitti että se oli ihan hereillä. Tekeminen tuntui enimmäkseen helpolta ja luontevalta, eli siltä että kyllä me nämä jutut Vaken kanssa hallitaan. Tästä on niin kiva jatkaa viikottaisia estetreenejä!

Videoista kiitos Annelle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti