Keskiviikon ryhmällämme oli pitkästä aikaa estetunti. Sain toiveeni mukaisesti Elmon, jolla olin ilmoittautunut myös viikonlopun estekisoihin 60-70 sentin luokkaan. Kisoihin paukkaaminen Elmolla tuntui sikäli vähän hassulta idealta, että edellisen kerran olen hypännyt Elmolla maaliskuussa, ja silloin tunti oli täyskatastrofi kun kuumetaudin heikentämänä yritin miten kuten roikkua ponin kyydissä. Siltä tunnilta oli mieleen jäänyt kaikkien näiden kuukausien ajaksi peikko nimeltä "en osaa hypätä Elmolla", ja toki aikaisemminkin olen kokenut vaikeuksia pysyä Elmon joskus yllättävän suurissa hypyissä mukana. Onneksi pääsin nyt viimein ottamaan revanssin estetunnista Elmolla. Jännitti kyllä, kun mielessä pyörivät kaikki aikasemmat vaikeudet.
Verryttelimme vähän ravissa, ja sitten aloitimme hyvin pian verryttelyesteen hyppäämisen. Hyppelimme muutaman kerran pienen ristikon ja pystyn yli, ja toistaiseksi kaikki vaikutti ihan hyvältä. Elmo lähti laukkaamaan jumittamatta pahasti, ja pikkuesteelle päästiin ihan sujuvasti. Hypyt tuntuivat helpoilta. Sitten saimmekin saman tien hypätä useamman esteen pätkän, joka alkoi pystyltä ja jatkui kahden askeleen sarjalle sekä tästä kaarevalla linjalla okserille. Esteet olivat edelleen ihan pieniä, joten lähdin melko luottavaisin mielin matkaan. Elmo meni edelleen sujuvasti, ja helpotuksekseni ponnistuspaikat oli helppo löytää. Lävistäjällä olevalla sarjalla tosin ei saatu laukanvaihtoa, joten kaareva linja okserille meni väärässä laukassa. Sarjavälissä sekä sitä seuraavalla linjalla olin kyllä aika irti satulasta ja etunojassa, mikä kertoi pienestä jännityksestä. Elmon laukka on myös sen verran hankalaa istua, että on helpointa unohtua leijailemaan satulan yläpuolelle. Silloin tietysti kontrolli- ja ohjaamismahdollisuudet heikkenevät.
Hyppäsimme seuraavaksi jo ensimmäisen radan, korkeutena 60 senttiä. Ensimmäisellä esteellä yritin vähän hypätä ennen ponia, ja ope käski ennemmin tuoda Elmon lähelle estettä kuin yrittää tuupata kovin kaukaa. Parille esteelle tultiinkin sitten vähän pohjaan yhteisellä päätöksellä. Esteet ylittyivät melko mutkattomasti, mutta laukat eivät kyllä vaihtuneet silloin kun olisi pitänyt, ja ravin kautta korjailu rikkoi rytmiä. Kaarevalla linjalla sarjalta okserille ratsastin liikaa eteen, ja väli jäi siksi vähän ahtaaksi. Ei ehkä kaikkein tyylikkäintä menoa, mutta selvisimme suhteellisen helpon oloisesti tästä radasta ja minulla oli varma olo tämän kokoisilla esteillä. Ei tullut yhtään hyppyä jossa minun olisi ollut mitenkään hankala olla mukana, eikä ponnistuspaikoista ollut epäselvyyksiä vaikkei paikka aina täydellinen ollutkaan.
Saimme tulla vielä toisenkin, hieman erilaisen radan ja esteet nousivat 70 senttiin. Näin "korkeaa" rataa en ole Elmolla ennen hypännytkään. Ekalle esteelle tuuppasin Elmon hyppyyn aika kaukaa, ja ope muistutteli taas että ennemmin saisi tulla lähelle. Sarjalle käänsin hieman myöhässä niin että tultiin vähän vinoon, mutta sain linjan korjattua viime tipassa ja matka jatkui sujuvasti. Neloseste oli tarkoitus hypätä pääty-ympyrällä, ja tässä käänsin ehkä epämääräisen tien. Kun ei askelkaan oikein sopinut liirasi Elmo hyvin päättäväisesti oikealta ohi ilman että minulla oli mitään mahdollisuuksia sitä estää. Huolellisemmalla lähestymisellä ja oikean pohkeen kiinni pitäen este ylittyi uudella yrityksellä hyvin. Seuraavat hypyt tulivat vähän pohjaan, ja kaarevalla linjalla Elmo alkoi vaihtaa laukkaa ravin kautta minkä seurauksena kuutosesteelle räpellettiin ilman selkeää rytmiä. Kuutoselta seiskalle kääntyessä sai halutessaan tehdä laukanvaihdon ravin kautta, ja päätin sen tehdä jotta sain Elmoa vähän paremmin kiinni eikä se päässyt rymyämään pitkää lähestymistä liian pitkäksi valahtaen. Tälle okserille päästiinkin sitten asiallisella lähestymisellä.
Olin oikein tyytyväinen, kun hypyt Elmon kanssa sujuivat tänään näinkin hyvin. Eihän tämä järin tyylikästä ollut kun keikuin suurimman osan aikaa aivan etunojassa ja tuli se yksi ohimenokin, mutta pääasia että ei tuntunut kohtuuttoman vaikealta tai siltä että en pysy hypyissä mukana. Päinvastoin, Elmon hypyt tuntuivat suorastaan helpoilta. Okseritkin ylittyivät varmalla otteella, vaikka olen perinteisesti kokenut Elmon suhteen "okserikammoa". Itseluottamus nousi monta pykälää, kun sain huomata että kyllähän minä Elmolla kykenen hyppäämään aivan hyvin ja jopa 70 sentin radasta selvitään. Aikaisempien kokemusten perusteella sitä saattaa jäädä virheelliseen uskomukseen että ei johonkin pysty, vaikka tämä ei pitäisikään enää nykyisillä taidoilla paikkaansa. Tällaisessa tapauksessa on kiva todeta olleensa väärässä.
Verryttelimme vähän ravissa, ja sitten aloitimme hyvin pian verryttelyesteen hyppäämisen. Hyppelimme muutaman kerran pienen ristikon ja pystyn yli, ja toistaiseksi kaikki vaikutti ihan hyvältä. Elmo lähti laukkaamaan jumittamatta pahasti, ja pikkuesteelle päästiin ihan sujuvasti. Hypyt tuntuivat helpoilta. Sitten saimmekin saman tien hypätä useamman esteen pätkän, joka alkoi pystyltä ja jatkui kahden askeleen sarjalle sekä tästä kaarevalla linjalla okserille. Esteet olivat edelleen ihan pieniä, joten lähdin melko luottavaisin mielin matkaan. Elmo meni edelleen sujuvasti, ja helpotuksekseni ponnistuspaikat oli helppo löytää. Lävistäjällä olevalla sarjalla tosin ei saatu laukanvaihtoa, joten kaareva linja okserille meni väärässä laukassa. Sarjavälissä sekä sitä seuraavalla linjalla olin kyllä aika irti satulasta ja etunojassa, mikä kertoi pienestä jännityksestä. Elmon laukka on myös sen verran hankalaa istua, että on helpointa unohtua leijailemaan satulan yläpuolelle. Silloin tietysti kontrolli- ja ohjaamismahdollisuudet heikkenevät.
 |
| Rata 1 |
 |
| Rata 2 |
Saimme tulla vielä toisenkin, hieman erilaisen radan ja esteet nousivat 70 senttiin. Näin "korkeaa" rataa en ole Elmolla ennen hypännytkään. Ekalle esteelle tuuppasin Elmon hyppyyn aika kaukaa, ja ope muistutteli taas että ennemmin saisi tulla lähelle. Sarjalle käänsin hieman myöhässä niin että tultiin vähän vinoon, mutta sain linjan korjattua viime tipassa ja matka jatkui sujuvasti. Neloseste oli tarkoitus hypätä pääty-ympyrällä, ja tässä käänsin ehkä epämääräisen tien. Kun ei askelkaan oikein sopinut liirasi Elmo hyvin päättäväisesti oikealta ohi ilman että minulla oli mitään mahdollisuuksia sitä estää. Huolellisemmalla lähestymisellä ja oikean pohkeen kiinni pitäen este ylittyi uudella yrityksellä hyvin. Seuraavat hypyt tulivat vähän pohjaan, ja kaarevalla linjalla Elmo alkoi vaihtaa laukkaa ravin kautta minkä seurauksena kuutosesteelle räpellettiin ilman selkeää rytmiä. Kuutoselta seiskalle kääntyessä sai halutessaan tehdä laukanvaihdon ravin kautta, ja päätin sen tehdä jotta sain Elmoa vähän paremmin kiinni eikä se päässyt rymyämään pitkää lähestymistä liian pitkäksi valahtaen. Tälle okserille päästiinkin sitten asiallisella lähestymisellä.
Olin oikein tyytyväinen, kun hypyt Elmon kanssa sujuivat tänään näinkin hyvin. Eihän tämä järin tyylikästä ollut kun keikuin suurimman osan aikaa aivan etunojassa ja tuli se yksi ohimenokin, mutta pääasia että ei tuntunut kohtuuttoman vaikealta tai siltä että en pysy hypyissä mukana. Päinvastoin, Elmon hypyt tuntuivat suorastaan helpoilta. Okseritkin ylittyivät varmalla otteella, vaikka olen perinteisesti kokenut Elmon suhteen "okserikammoa". Itseluottamus nousi monta pykälää, kun sain huomata että kyllähän minä Elmolla kykenen hyppäämään aivan hyvin ja jopa 70 sentin radasta selvitään. Aikaisempien kokemusten perusteella sitä saattaa jäädä virheelliseen uskomukseen että ei johonkin pysty, vaikka tämä ei pitäisikään enää nykyisillä taidoilla paikkaansa. Tällaisessa tapauksessa on kiva todeta olleensa väärässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti