Verryttely tapahtui maneesissa ohjatuissa ryhmissä. Onneksi verkka-aikaa annettiin melko väljästi, sillä Elmon lämpiäminen ja herääminen otti aikansa. Aluksi poni oli aivan uskomattoman tahmea, ja niin ravi kuin laukkakin oli laahaavaa ja kulmikasta. Ehdin olla jo vähän epätoivoinen, sillä ei tällaisesta laukasta olisi pystynyt mitään hyppäämään, mutta pikkuhiljaa Elmo sitten heräsi ja laukka alkoi rullata sujuvammin. Hyppäsimme ensin muutaman kerran ristikkoa, ja sitten pystyä sekä okseria. Hypyissä ei ilmennyt mitään erityistä vaan meno oli ihan mutkatonta nyt kun Elmo oli alkanut liikkua.
Verryttelyn jälkeen odottelimme hetken ja sitten oli oma vuoro. Yllätyksekseni Elmo olikin kisaradalle päästessään pörhäkämpänä hereillä ja alkoi vähän painaa ohjille. Laukkaa en kuitenkaan meinannut ensin saada nousemaan kun poni mutkitteli ja kiemurteli. Kulmasta sain laukan nostettua, ja tunsin että Elmolla oli nyt selkeästi enemmän imua eteen kuin verryttelyssä. Ykkösesteelle tultiin ihan sujuvasti, mutta paikka otettiin harkitusti hieman lähelle eli en alkanut tuuppailla estettä kohti. Hyvältä vaikutti, ja tässä hypyssä Elmo jopa teki halutun laukanvaihdon (mikä jäikin ainoaksi onnistuneeksi vaihdoksi koko radan aikana). Esteen jälkeen poni oli kuitenkin menossa päättäväisesti porttia kohti ja liirasi sinne kaula mutkalla ja ohjia kiskoen. Voi kun vaan olisin tässä saanut istuttua jämäkästi satulassa, mutta saihan se Elmo kiskottua minut etunojaan ja sitä myötä pääsi liiraamaan miten tahtoi. Portilla tuli pysähdys, mutta olin tarkkana ettei Elmo päässyt ottamaan yhtään askelta taakse. Niinpä tästä ei tullut tottelemattomuusvirhettä, ja matka jatkui metkuilujen jälkeen eteenpäin.
Kakkoseste ylittui tasaisesti, mutta kun päädystä kaarrettiin vetosuuntaan päin eli sisääntuloa kohti niin Elmo lähti taas suuremmalla imulla eteen. Kolmoselta neloselle oli suora 17 metrin linja, ja olin suunnitellut tähän viisi askelta mikäli Elmo laukkaisi pienesti ja neljä mikäli se olisi pyrkimässä eteen. Imua oli, joten annoin Elmon laukata. Hetken se taisi harkita ylimääräistä miniaskelta, mutta loikkasi sitten neljännestä askeleesta ison hypyn. Tämä oli sen tyylin loikka millaiset ovat minua muinoin Elmon selästä horjuttaneet, mutta nyt olin mukana ongelmitta. Porttia kohti tultiin siis mukavan sujuvasti ja energisesti, mutta kun seuraavaksi piti edetä portilta pois päin alkoi laukka hyytyä. Lävistäjäokserille tultiin jarruttaen ja kiemurtaen, mutta puskin Elmon siitä yli. Muuten hyvä, mutta menin tilanteessa aivan kamalaan etukumaraan.
Rytmi rikkoutui jälleen ravin kautta laukkaa korjatessa, ja seuraavaan päätyyn tullessa Elmo kiskoi ohjia kovasti haluten mennä pitkänä ja etupainoisena. En mahtanut sille taaskaan oikein mitään, vaan irtosin penkistä etukenoon. Sitten tultiin toiselle suoralle linjalle kohti sisääntuloa, ja tiesin Elmon lähtevän taas linjalla eteen. En kuitenkaan ollut valmistautunut siihen, että se lähti linjan ensimmäisen esteen jälkeen painamaan ohjille ja liiraamaan päättäväisesti oikealle uraa kohti. Vasta jälkeenpäin tajusin, että olimme hypänneet samaa linjan sisääntuloestettä verryttelyssä siten, että siitä jatkettiin viistosti uralle ohi seuraavan esteen (muutakaan tievaihtoehtoa ei oikein ollut, kun linjan toista estettä ei mahtunut hyvin ohittamaan sisäpuolelta). Varmaankin Elmolla oli tämä opittu reitti muistissa, ja kun se niin kätevästi sai taas jallitettua kuskin irti satulasta pystyi se menemään minne tahtoi. Niinpä luisuimme ohi radan toiseksi viimeisestä esteestä.
Ratsastin esteelle uuden lähestymisen ja naputtelin raipalla pari kertaa oikealle lavalle muistutuksena siitä että liirailu ei ole ok. Tulimme esteelle nyt pienemmässä laukassa, ja kun ei Elmo päässyt rymyämään etupainoiseksi ylittyi este ilman ohimenoaikeita. Sitten jatkoimme vielä kaarteen viimeiselle esteelle, jolle päästiin rennosti ja asiallisesti lähestyen. Vielä maalilinjan jälkeenkin Elmo painoi ohjille sen verran että en heti saanut sitä jarruttamaan laukkaa pois. Ei se kovaa mennyt, mutta pääsi taas hetken kuskailemaan.
Meno ei ollut helppoa tai nättiä, mutta rymyttiinpä rata silti läpi. Sanotaanko näin että ohjaamisessa ja ponin hallinnassa oli hieman puutteita. Selvähän se, että satulaan pitäisi päästä istumaan jämäkästi ja pysyä siellä vaikka Elmo kuinka kiskoisi. Kun menin ponin kiskomana näin pahasti etunojaan niin ohjattavuus katosi heti. Kaikesta huolimatta olin iloinen siitä, että hypyissä tuntui helpolta olla mukana ja olo oli sen puoleen luottavainen. Toisenkin vaiheen olisin halunnut tänään hypätä, mutta harmi kun ei sinne päästy ohimenon vuoksi jatkamaan. Hingun kyllä ehdottomasti hyppäämään Elmolla lisää, sillä metkuiluista huolimatta tällä ponilla on tosi hauska hypätä silloin kun se tällä lailla vähän innostuu. Jos kuski istuisi napakammin satulassa ja pitäsi ponille paremmin jöötä niin Elmossa olisi potentiaalia hyvinkin näppärään menoon. Parasta tässä on se, ettei Elmolla hyppäämiseen liity enää mitään peikkoja vaan oloni oli sen selässä ihan reipas ja rohkea. Kisojen jälkeen oli tosi huojentunut ja vapautunut fiilis, kun turhien epävarmuuksien kanssa tuli tehtyä tilit näin selväksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti