keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Voltin ratsastuksen täsmäohjeet

Tämänkertaisessa Artsin valmennuksessa menin Vakella. Sateen vuoksi ratsastimme pitkästä aikaa maneesissa, joten samalla tuli vähän esimakua talvikauteen. Ahtaaltahan se tila tietysti näin äkkiseltään taas tuntui, varsinkin kun tunnin ohjelmassa oli laukkavoltteja.

Raviverryttelyssä Vake lähti mielestäni liikkumaan ihan mukavasti itse eteenpäin. Se ei ollut ollenkaan niin puskettava kuin eilen, vaan energia tuntui kohtuullisen hyvältä. Tästä huolimatta Vake oli vähän puiseva suustaan, mikä kuulemma kertoi siitä, ettei takaosa toiminut kunnolla. Näissä tilanteissa pitää vaan ratsastaa vielä lisää aktiivisuutta etenkin sisätakajalkaan, jotta Vake pehmenee kunnolla edestä. Oikeassa laukassa verrytellessä oli samaa puisevuusongelmaa, mutta vasemmassa kierroksessa pääsin laukkaan heti paljon paremmin käsiksi. Aktivoin vasenta takajalkaa ja pidin ulko-ohjan tasaisesti kädessä, ja Vakehan loksahtikin laukkaympyröillä pyöreäksi. Tällöin sain myös istunnan pysymään vakaampana ja eleettömämpänä, kun Vake alkoi laukata vähän enemmän ylöspäin. Laukan jälkeen Vake sitten liikkui ravissakin tosi mukavasti ja hyvin niskasta myödäten.

Verryttelyjen jälkeen aloimme ratsastaa kuviota, jossa tultiin pituushalkaisijalle ravissa ja käännettiin puolessa välissä 10 metrin voltti seinälle samalle puolelle, josta pituushalkaisijalle oli tultu. Kun voltteja oli harjoiteltu yksittäin molempiin suuntiin, jatkettiin kuviota vielä volttikahdeksikoksi pituushalkaisijan molemmin puolin. Volteilla tulivat selvästi näkyviin puolierot, joiden vuoksi voltit vasemmalle ja oikealle vaativat aivan erilaista ratsastusta. Voltti vasemmalle vaati hyvän valmistelun asetuksella, eli jo pituushalkaisijalinjalla ollessa piti hakea hyvissä ajoin asetus vasemmalle ja saada asetukseen myötäys. Näin voltille päästiin hyvällä tuntumalla ja pyöreällä niskalla. Voltin puolessa välissä eli pitkän sivun uraa sivutessa sai hetkellisesti vähän suoristaa, mutta taas voltin toiselle puoliskolle piti asettaa reilusti. Samalla myös molempia voltin puolikkaita sai pullistaa jonkin verran sivuille, jotta voltista tuli kaunis eikä oikaistun näköinen. Ravi sinänsä sujui tämän suunnan volteilla hyvin eteen, mutta asetuksen kanssa sai olla tarkkana.

Oikeassa kierroksessa Vake tuntui kaarevilla urilla jotenkin suoremmalta, ja asetus voltille tuli lähes itsestään. Tässä suunnassa päähuomio oli ravin sujuvuuden ja aktiivisuuden säilyttämisessä, sillä oikeassa kierroksessa Vake tuppaa enemmän hyytymään niin kulmissa kuin volteillakin. Ohjeena oli nojata kaarteeseen tullessa enemmän taakse ja "vapauttaa" näin liikettä kunnolla eteenpäin. Reisien päällä könöttäminen on pahinta, mitä tässä tilanteessa voi tehdä, eli ei muuta kuin lonkkia auki ja pientä takakenoajatusta. Pohkeella tai raipalla ei ollut niinkään tarkoitus hätistellä eteen, vaan pienen taakse nojaamisen pitäisi olla riittävä keino ravin aktiivisuuden säilyttämiseen voltille kääntyessä. Mielikuvana tulee olla "enemmän hevosta ratsastajan edessä kuin takana".

Ravissa pituushalkaisija ja voltit sujuivat täsmäohjeiden kanssa varsin mukavasti, ja Vake liikkui ravissa tasaisen pyöreänä, jopa ryhdikkäänäkin. Vaikeustaso kasvoi, kun siirryttiin tekemään tehtävää laukassa. Nyt ratsastimme pituushalkaisijalle vasemmassa laukassa ja teimme voltin vasemmalle, minkä jälkeen pituushalkaisijalla siirryttiin raviin. Seuraavalle pitkälle sivulle nostettiin oikea laukka, ja heti perään tultiin uudestaan pituushalkaisijalle ja voltille oikeassa laukassa päättäen tehtävä raviin siirtymiseen laukkavoltin jälkeen.

Ensimmäinen kierros meni niin laukkavolttien kuin siirtymistenkin osalta aika höpöksi, mutta sitten sain vähän jämäköitettyä ratsastustani. Laukassa auttoi tietynlainen eleettömyys, sillä jos aloin kovasti hosua ja säätää, niin homma levisi viimeistään siihen. Piti vain istua ja antaa tarvittavat avut, ei sen enempää. Kaarros pituushalkaisijalle tuntui laukassa tosi ahtaalta, mutta sain kuin sainkin Vaken laukkaamaan sen läpi pyöreällä niskalla. Vasen laukka ei pienellä voltilla pyörinyt kunnolla, vaan voltti vasemmalle meni aina enemmän tai vähemmän räpellykseksi. Siirtyminen pituushalkaisijalla raviin onnistui kuitenkin parhaimmillaan oikein pehmeästi ja hyvällä tuntumalla pysyen. Oikeassa laukassa oli sama juttu kuin ravissa oikealle, eli sujuvuudesta kaarteissa piti huolehtia. Oikean laukan voltti oli kuitenkin selvästi vasenta helpompi ja sujuvampi, ja nyt Vake tuli myös oikeassa laukassa pyöreämmäksi. Laukkatehtävä oli työläs, mutta sain kuitenkin ratsastettua kuvion suurin piirtein asiallisesti, eli ei vain seilailtu tehtävän läpi miten sattuu. Luultavasti näytti paremmalta kuin tuntui, sillä tuli jopa kehujakin. Vasemman laukan pyörimättömyys toki jäi murheenkryyniksi, mutta sille ei yhden tunnin puitteissa ollut oikein mitään tehtävissä.

Olin tuntiin oikein tyytyväinen. Ravissa Vake meni HYVIN. Laukassa työmaata kyllä riittää, mutta tänään laukkatyöskentelykin oli Vakeksi ihan asiallista, kun pystyttiin sentään menemään tällaista kuviota ilman, että iski täysi epätoivo. Oikean ja vasemman puolen eroavaisuuksia hahmotti taas vähän paremmin, ja volteilla eri suuntien strategiat tulivat selväksi: vasemmalle asetetaan ja oikealle huolehditaan liikkeen sujuvuudesta.

tiistai 27. syyskuuta 2016

Estevalmennus perusasioiden parissa

Tiistaina oli jälleen Pian estevalmennuksen vuoro. Menin Vaken kanssa tällä kertaa kahden ratsukon ryhmässä, ja seuranamme oli 5-vuotias poni. Tänään ei hypätty varsinaisesti mitään isoa ja vaikeaa, vaan keskityttiin aivan perusasioihin. Tekemistä riitti kyllä silti. Iltapäivän lämpötila oli peräti 17 astetta, ja jo talvikarvaa kasvattanut Vake ei ymmärrettävästi ollut kaikkein reippaimmillaan tänään.

Verryttelytehtävänä menimme ensin ravissa pituushalkaisijaa sekä kolmikaarista kiemuraa, jolla ylitettiin puomisarjoja. Meno oli vähän nihkeää, kun ei kädessä ollut kouluraippaa jolla olisi voinut nohitella terävyyttä raviin. Vake liikkui pyöreänä ja rentona, mutta etuosaan olisi kaivattu ryhtiä. Pohkeella joutui työntämään liikaa. Kolmikaarisella olisin saanut suoristaa puomilinjoille paremminkin, ja Pia muistutteli käyttämään kaarilla sisäpohjetta ja ulko-ohjaa.

Jatkoimme laukassa samaa kuviota. Pituushalkaisijalla tehtiin nyt laukanvaihto, ja kolmikaarisella hypättiin ristikot laukkaa vaihtaen. Laukassakin aloitus oli nihkeän puoleinen, mutta toiselle tehtäväkierrokselle Vake jo heräsi laukkaamaan sujuvammin. Kaarteissa vaan tulee liikaa oikomista eikä Vake taivu laukassa, joten kolmikaarisen kiemuran ratsastus ei ollut aivan tyylipuhdasta. Laukat kuitenkin vaihtuivat ristikoilla ihan asiallisesti.

Seuraavaksi tulimme pitkän sivun suuntaiselle linjalle, joka alkoi laukkapuomeilla. Puomisarjalta oli 18 metrin etäisyys okserille, ja tähän väliin haluttiin viisi laukka-askelta. Etäisyys oli luonnollisestikin vähän ahdas, mutta mahduttiin kyllä aina viidellä laukalla. Yhtään ei siinä passannut ratsastaa eteen, vaan puomeilla ja niiden jälkeen piti odottaa kaikessa rauhassa. Okserin hyppyihin olisin halunnut vähän lisää terävyyttä, sillä nyt ne olivat lyhyestä laukasta hieman ponnettomia. Myötäsin hyppyyn käsivarret tikkusuoraksi, mikä oli varmasti liioittelua, mutta enpä sukellellut ylävartalolla.

Päivän kolmas estetehtävä sisälsi loivan kiemurauran kaltaisella reitillä kaksi pystyä. Tässä vaiheessa Vake laukkasi jo mukavalla imulla eteen, joten sujuvuus oli kunnossa. Ensimmäisellä kierroksella tuli tehtyä paras tie, mutta sen jälkeen sorruin aina hieman oikaisemaan esteiden välistä kaarretta, jolloin jälkimmäiselle esteelle tultiin hieman vinossa. Tämä aiheutti sen, ettei laukka vaihtunut hypyssä.

Lopuksi menimme putkeen kaikki tehtävät, eli ensin pituushalkaisijan ja kolmikaarisen kiemuran, sitten äskeiset pystyt loivalla kaarella ja lopuksi 18 metrin linjan puomeilta okserille. Pystyt olivat ehkä hieman alta 80-senttisiä ja okseri nousi 90 senttiin. Vaken meno oli parantunut koko ajan, ja tämän tehtäväradan se laukkasi varsin pontevasti ja sujuvasti. Kolmikaarinen kiemura oli selvästi vaikein tehtävä, vaikka sillä oli vain pieniä ristikoita. Loiva kaarre pystyltä toiselle meni taas hieman oikaisten, ja jäätiin sen jälkeen väärään laukkaan, vaikka hypyt olivatkin sujuvia ja hyviä. Laukan korjaamisen jälkeen menimme vielä asiallisesti viimeisen linjan, ja Vake hilasi itsensä myös isomman okserin yli. Halusin tulla uusintana vielä pystyn jolla oli ollut laukanvaihto-ongelmia, sekä puomi-okseri-linjan hakeakseni terävämpää hyppyä okserille. Nyt ratsastin tarkan, suoran lähestymisen pystylle, ja laukanvaihto onnistuikin muitta mutkitta. Matka jatkui saman tien linjalle, ja ajatuksena oli ratsastaa puomeilla ja niiden jälkeen laukkaa vielä paremmin kiinni, jotta pari viimeistä askelta okserille saattoi pyytää hieman eteen eikä hyppyyn tarvinnut tulla yhtään jarruttaen. Suunnitelma onnistui, ja kun pääsin käyttämään viimeisillä askelilla pohjetta tuli Vaken hypystä mukavan terävä ja sujuva.

Ihan ok menoa tänään hitaan käynnistymisen jälkeen. Etenkin lopputunnista oli jo hyvä rytmi ja imu laukassa, ja kun tehtävät olivat melko helppoja ja pieniä, ei syntynyt tarvetta ylimääräiselle eteen hätistelylle. Etenkin puomi-okseri-linja oli minulle oikein hyvä tehtävä, sillä siinä treenattiin rauhallista ja odottavaa lähestymistä. Tähän lähestymiseen kun sai vielä pohkeen mukaan niin ei hullumpaa. Kyllä perustehtävien treenaus on aina paikallaan.

maanantai 26. syyskuuta 2016

Jumppasarjaa iltahämärässä

Maanantain tunnilla olikin taas esteitä, tällä kertaa jumppasarjan hyppelyä. Alun perin minulle oli jaettu iso musta Nakke, joka olisi ollut minulle aivan uusi ratsu, mutta hevosjakoa päädyttiin vielä sumplimaan ja lopulta päädyin sitten pienemmän ja tutumman Kingin satulaan. Olinpahan ainakin mukavuusalueellani, mutta joskus olisi tietysti hyvä hypätä erilaisillakin hevosilla.

Ratsastimme tunnin ulkona kentällä, missä oli tunnin loppupuolella jo melkoisen hämärää ilman valoja. Juuri ja juuri näki vielä hypätä, mutta oli hieman unenomainen tunnelma. Ratsastimme alkuverryttelyt lyhyesti ja tiiviisti, ja Kingi olikin jo ollut aiemmalla tunnilla eikä pitkiä verkkoja tarvinnut. Sileällä se tuntui melko laiskalta ja huonosti pohkeeseen reagoivalta. Laukkaan sentään löytyi hieman imuakin, ja askel kyllä venyi eteen ihan kiitettävästi. Laukan lyhentäminen energian säilyttäen olikin sitten hankalampaa. Puksuttelimme laukassa puomilinjojen yli, ja tässä olisi lyhentämisestä ollut iloa.

Suurin osa tunnista vierähti päätehtävän eli jumppasarjan parissa. Neljän esteen sarjalla oli innariväli, yhden laukan väli ja kahden laukan väli, ja sille tultiin sisään aina ravissa. Ensimmäisillä kierroksilla esteet olivat pieniä ristikoita, ja välit olivat silloin tietysti melko pitkiä. Virittelinkin Kingille oikein reippaan ravin alle ja tulimme tehtävälle hyvällä imulla. Yllättävän helposti Kingi sitten venyikin myös kahden laukan väliin, vaikka etäisyys oli lähempänä kymmentä metriä ja esteet hyvin matalia. Toisella kierroksella ope kehotti ratsastamaan sisään vähemmän kaasu pohjassa, mutta sitten mentiinkin jo liian rauhallisen puolelle ja viimeisen väliin tuli ylimääräinen miniaskel. Tämän jälkeen tulin aina suosiolla oikein reipasta ravia varmistaakseni riittävän energian sarjan loppuun asti.

Esteitä nostettiin pikkuhiljaa, ja pian sarjalla oli kaksi ristikkoa, pysty sekä viimeisenä okseri. Kingin meno oikeastaan vain parani esteiden noustessa. Pienemmillä esteillä hypyt olivat vielä vähän ponnettomia ja puomeihinkin koskettiin. Okserin noustessa tuli tekemiseen mukavasti lisää terävyyttä, ja Kingi alkoi suorastaan innostua. Sarjalle lähestyminen ei aina onnistunutkaan täysin ravissa, kun poni intoili ja pyrki laukalle. Mukavaa, että se tällä lailla säpäköityi. Isommilla esteillä muistin myös ottaa pohkeet paremmin mukaan viimeisessä välissä ja pyytää okserin ponnistuksessa lisää terävyyttä hyppyyn. Varsinkin viimeisillä kierroksilla Kingi esitti okserilla hienoja, pyöreitä hyppyjä. Loppukorkeus oli 95 senttiä, ja se ylittyi oikein tyylikkäästi ja terävästi.

Tunti oli ihan hauska, vaikka hypättiinkin vain yhtä ja samaa jumppasarjaa. Kingin kanssa pääsi varsin helpolla, mutta oli kivaa, että se oikein innostui tehtävästä. Lopputunnin hypyt olivat varmastikin parhaita hyppyjä joita olen Kingin selässä päässyt kokemaan, sillä yleensähän sillä on tapana hypätä vähän selättömästi ja nokka pystyssä. Nyt hypyt olivat selvästi pyöreämpiä ja tuntuivat tosi kivoilta.

sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Kaikesta huolimatta onnistunut maasto

Sunnuntaina menimme Annen kanssa maastoon Vakella ja Pavella. Suunnitelmaa jouduttiin ensin hieman tarkistamaan, sillä Vake oli jostain syytä todella jännittynyt ja säikky tallissa ja kotipihalla. Ei tuntunut järkevältä ajatukselta lähteä maastoon ja autoteille näin pinkeällä ponilla, joten pyörähdimme ensin kentällä hakemassa rennompaa mielentilaa. Muutama kierros ravia ja laukkaa, ja Vake alkoi tuntua aika normaalilta, vaikkakin keskittyi vähän huonosti. Sitten lähdimme lenkille alkuperäisen suunnitelman mukaan, ja kun jännittävän kotipihan läpi oli päästy, alkoi Vake rentoutua.

Kuljimme alkumatkan polkuja ja sänkipellon reunaa pitkin, mutta jouduimme toki ratsastamaan myös lyhyet tieosuudet. Vake oli nyt jokseenkin normaalin oloinen, aluksi hieman valpas ja pälyileväinen mutta suurimmaksi osaksi kuitenkin ihan rento. Tiellä saimme mennä Vaken kanssa kärkipaikalla, ja olihan se Vake vetohevosena hidas kuin mikä vaikka ihan rohkeasti menikin. Tutulla paikalla eli Paven perässä liikkuessaan se oli tyytyväisempi.

Kankaalla Vake olikin jo aivan oma itsensä ja leppoisassa mielentilassa. Otimme pidemmän puoleisen laukkapätkän kankaan halki keskiväylää pitkin. Hevosilla ei ollut kotoa poispäin mikään kiire, vaan hoputtelematta ne laukkasivat varsin rauhallista vauhtia. Pehmeällä hiekkapohjalla ne saivat kuitenkin tehdä ihan töitä. Laukkasuoran lopulla tuli vähän sujuvampaakin menoa, kun otimme välimatkan venähdettyä Pavea kiinni. Laukkaaminen sujui siis kaikin puolin oikein mukavasti.

Samoiltuamme kankaan halki Hangaksentielle oikaisimme loppumatkan lentokentän reittiä. Kotiinpäin Vaken askel veti niin ravissa kuin käynnissäkin paremmin, ja myös loppumatkan tieosuudella vetohevosena se liikkui hyvin. Näin maastoreissumme sujui loppujen lopuksi mukavasti, vaikka Vake oli ollut kotona niin outo ja jännittynyt. Varsinaista virtaa sillä ei kuitenkaan tänään ollut, eli maastossa eteneminen oli rauhallista. Mikä lie saanut Vaken kotona niin tolaltaan, mutta onneksi tämä unohtui kun päästiin lenkille.

perjantai 23. syyskuuta 2016

Takaosajumppa vielä toisellakin ponilla

Menin samaan putkeen Artsin valmennuksen vielä Aasialla. Tehtävät olivat täysin samat kuin edeltävällä tunnilla, eli laukkaa otettiin ainoastaan verryttelyssä ja suurin osa tunnista työskenneltiin lyhyiden väistöpätkien sekä suoristusten parissa.

Tunnin alussa Aasia liikkui aika jähmeän oloisesti eli selättömästi ja suorin jaloin. Eihän siihen ollut muuta ratkaisua kuin liikkeen aktivoiminen pohkeella tasaista tuntumaa kohti. Sisäohjalle painaminen korjaantuu sisätakajalan työskentelyä tehostamalla. Näillä tutuilla opeilla sain pikkuhiljaa ratsastettua ravia paremmaksi ja Aasia alkoi myödätä niskasta rehellisemmin. Verryttelylaukat olivat meidän osaltamme vähän humputtelua. Huomaamattani työnsin laukkaa istunnalla kiireiseksi eteen, ja kun onnistuin rauhoittamaan istuntaa neutraalimmaksi, pysyi laukka heti paljon paremmin tasapainossa ja pyöri maltillisemmin. En kuitenkaan saanut aivan täysin rentoutettua reisiä ja istuttua laukassa ponin ympärillä.

Väistötehtävässä Aasia oli periaatteessa Vaken peilikuva. Vaikeampaa oli vasemman pohkeen väistäminen, josta tehtävän aloitimme. Pidäte meni huonosti läpi, eli väistössä oli perinteinen jyräämisongelma eikä jännittymiseltä voitu välttyä. Vasen takanen oli se heikompi takajalka, joka oli haluton astumaan kunnolla rungon alle. Käynnissä sain tehtyä jonkinmoisia hieman väkinäisiä väistöjä, mutta ravissa oli melko toivotonta saada takaosaa kunnolla väistöön. Välillä huokaistiin pääty-ympyröillä, joilla Aasia sai liikkua rennommin eteen.

Oikean pohkeen väistäminen oli selvästi helpompaa, ja tässä suunnassa huomiota pitikin sitten kiinnittää erityisesti suoristuksiin. Käyntiväistöt vasemmalle sujuivat vastustelematta ja pyöreänä tuntumalla, mutta suoristumisessa sai oikeaan pohkeen apuna hieman kutitella raipalla. Aasian oma moottori kuitenkin auttoi siltä osin, että raviin siirtymiset käyntiväistön jälkeen sujuivat parhaimmillaan oikeinkin ponnekkaasti. Väistötyöskentelyn hedelmiä pääsi keräämään väliin tehtävillä raviympyröillä, joilla Aasia liikkui oikein sievästi. Vasemmassa kierroksessa on perinteisesti tavattu "kaatua" etupainoisena sisäetujalan päälle, mutta nyt keskityin hakemaan omaa painopistettäni paremmin ulos ja taakse. Näin ravi pysyi ihan mukavasti ryhdikkäänä, ja tuntuma oli pehmeä. Näissä tilanteissa Artsi kehotti hetkellisesti myötäämään molemmilla ohjilla kiitokseksi. Myötäyksen piti vaan olla tarpeeksi lyhyt, jottei poni ehtinyt venähtää edestä kovin pitkäksi ja matalaksi. Venytys rentoon eteen-alas-muotoon on ihan ok, mutta myötäämisen voi tehdä myös niin, että lyhyempi raami säilyy.

Tunnin huippuhetket ajoittuivat siihen noin 45 minuutin kohdalle. Sen jälkeen pidimme pienen käyntitauon, ennen kuin teimme lopuksi muutamia kertoja väistöt pituushalkaisijalla. Tauon jälkeen en saanut enää viriteltyä itselleni ja ponille yhtä hyvää tsemppiä päälle, vaan viimeisessä väistötehtävässä meno oli hieman etupainoisemman oloista. Takaosan väistäminen ravissa oikealle oli edelleen kovin nihkeää. Väistön puolta vaihtaessa piti vielä keskittyä huolellisempaan suoristukseen kahden ohjan väliin.

Väistäminen on Aasialla etenkin ravissa vähän hakusessa, mutta tämän huomioon ottaen olin tuntiin melko tyytyväinen. Työskentely oli käynnissä ja ravissa pääosin varsin asiallista, ja parhaimmilla hetkillä ravi tuntui suorastaan erittäin hyvältä. Aasia liikkuu nyt maltilla ja kuulolla tuntuman hyväksyen, ja parhaimmillaan sitä pääsee ratsastamaan tosi kivasti takaa tuntumaa kohti. Takajalkojen jähmeä toimintahan se on Aasiallakin se syy, mistä mahdolliset tuntuman ongelmat juontuvat. Tämän kerran tehtävillä saatiin takaosaa heräteltyä ja notkisteltua hyvin, ja enimmäkseen pysyi kuitenkin aika rento tunnelma yllä. Oma keskittymiseni ei ehkä ollut enää toisen perättäisen valmennustunnin lopulla huipussaan, mutta Aasiaa sai kyllä kiitellä hyvästä työskentelystä.

Oikea takajalka töihin

Perjantaina menin Artsin valmennuksessa ensin Vakella. Tällä kertaa jumpattiin lyhyiden väistöpätkien ja siirtymisten parissa, ja suurimmaksi osaksi mentiin ravissa. Laukkaa otettiin ainoastaan alkuverryttelyssä. Laukkasin ensin hetken kevyessä istunnassa, ja sen jälkeen työskenneltiin perusistunnassa hakien laukassa pyöreämpää liikkumista. Vake piti saada laukkaamaan takaa riittävän aktiivisesti, muttei kuitenkaan lujaa eteenpäin, eli en saanut lennättää sitä missään esteratatempossa. Keskeisin juttu oli sisätakajalan aktivointi, jonka kautta tapahtui pehmeneminen sisäohjalle. Kun Vake sitten pyöristyi, annettiin sen laukata muutama askel rauhassa ilman pohkeita, mutta sisätakajalkaa piti pian ruveta uudestaan aktivoimaan ennen kuin laukka pääsi muuttumaan taas "pökkelöksi".

Laukkaverryttelyn jälkeen aloitimme väistötehtävän. Pitkille sivuille ratsastettiin useampi lyhyt väistöpätkä, joiden välillä suoristettiin muutaman askeleen ajaksi. Ensin koko tehtävä mentiin käynnissä, sitten suorituspätkät ravaten ja lopuksi kokonaan ravissa. Aloitimme vasemmassa kierroksessa oikeaa pohjetta väistäen, eli meidän vaikeammasta suunnasta. Tämän suunnan väistöissä Vake pyrki välttelemään kunnon ristiastuntaa kääntämällä päätä ja kaulaa oikealle sekä työntämällä vasenta lapaa karkuun. Korjauksena oli tietenkin kaulan suorana pitäminen vasemmalla ohjalla, ja ohjeena oli ratsastaa väistö jopa vasemmalle asettaen eli hieman sulkutaivutusta muistuttaen. Laiskasti toimiva oikea takajalka oli ongelmien alkusyy, ja vain etuosan suoruuden säilyttäen sen pystyi saamaan kunnolla käyttöön. Muutamassa käyntiväistössä tulikin hetkiä, jolloin tunsin Vaken olevan edestä suorassa kahdella ohjalla ja väistön tulevan sujuvasti vasenta ohjaa kohti. Ravissa en yhtä onnistuneesti saanut väistöä korjattua, mutta meno kuitenkin vähän parani ja takaosa alkoi siirtyä hieman vaivattomammin.

Oikea kierros oli mukavan helppo vasempaan verrattuna, mutta tässäkin tuli esille oikean takajalan huono toiminta. Nyt Vake lähti vasemmasta pohkeesta väistöihin hyvin, mutta vaikeutena olikin tässä suunnassa väistöstä suoristaminen. Aluksi väistö jäi suorastaan päälle, ja Vake pyrki menemään suoristusyrityksistä huolimatta väistöä koko pitkän sivun! Suoristukseen haluttiin huomattavasti lisää nopeutta, ja käyntiväistön päättyessä piti myös raviin päästä nopeasti ja kunnolla oikealla takajalalla ponnistaen. Oikean takasen heikkous oli siis syy suoristumisen ja siirtymisten hitauteen. Tarvittaessa oikeaa pohjetta tehostettiin suoristuksessa kevyellä raipalla. Sain kuin sainkin avut pidettyä suhteellisen selkeinä, ja Vake alkoi hoksata tehtävän juonen: oikealla ohjalla pieni pidäte ja vasemmasta pohkeesta takaosa sivulle pari askelta, sitten heti oikealla pohkeella suoristus pois väistöstä, ja pian taas uuteen väistöön. Suoristumisten nopeus parani, ja lopuksi myös ravissa väistöaskelten ja suoristuksen vuorottelu sujui varsin kivasti.Väistöjen välillä lyhyillä sivuilla piti vielä hieman pyytää ravia isommin eteen, mutta tuntuma ja muoto olivat nyt oikein hyvät.

Lopuksi siirsimme väistötehtävän vielä pituushalkaisijalle, missä väistätettiin harjoitusravissa takaosaa vuoroin kumpaankin suuntaan parin askeleen verran. Tässä näkyi edelleen oikean pohkeen väistämisen nihkeys, ja sain tämän puolen väistön osalta olla hyvin tarkkana etuosan pysymisestä oikealla linjalla. Vasemman pohkeen väistäminen sujui toki edelleen kivasti. Parin pituushalkaisijalinjan jälkeen ravasimme vielä loppuverryttelyn, jossa Vake liikkui oikein pehmeän ja mukavan oloisesti. Oikean takajalan käyttö oli kuulemma jo huomattavasti parempaa kun oli koko tunti sitä jumpattu, vaikka tietynlainen jähmeys siinä toki edelleen näkyi. Takajalan vetreytyminen puolestaan heijastui pehmeämmin toimivaan suuhun ja tuntuman helppouteen. Tällä tavalla Vakea vaan pitää jaksaa jumppailla ja aktivoida, jotta myös heikompi takanen alkaisi toimia. Sitä kautta ratkeaa hyvin monta ongelmaa.

tiistai 20. syyskuuta 2016

Jälleen estetunnilla

Heti tiistaina oli taas Pian estevalmennuksen vuoro. Koska sunnuntaina oli hypätty kisoissa, ei tänään menty maksimikorkeuksilla, mutta hypättiin kuitenkin muuten ihan "kunnolla". Vaken kanssa saimme tänään mennä pääsääntöisesti 75-80 sentin estekorkeudella.

Aloitimme perusteellisella sileän verryttelyllä, jossa ratsastettiin hieman siirtymisiä, taivuteltiin kiemuroilla sekä ylitettiin ravipuomeja. Vake oli kohtalaisen hyvällä jalalla liikkeellä tänään, ja sain sen verryttelyssä ratsastettua mukavan pyöreäksi ja rennoksi. Eteen-alas-ratsastelun jälkeen Pia olisi tosin halunnut nähdä myös ryhdikkäämpää ja lyhyempää raamia, mihin ei oikein potku meinannut riittää. Koska minulla ei ollut kouluraippaa, en saanut ravia aktivoitua riittävästi, ja jouduin turhan paljon käyttämään pohjetta. Väliin otettiin laukkapätkiä ponin herättelemiseksi. Laukassa oli ihan ok energia.

Ensimmäisenä hyppytehtävänä ylitimme lävistäjälinjalla pienen pystyn, jonka molemmin puolin oli maapuomit. Sain Vaken villittyä aika mukavaan laukkaan, ja verryttelyeste ylittyi sujuvasti. Tarvittaessa viimeinen askel venyi ponnistuspuomille hyvin, eli ponilla oli ajatus eteen, ei taaksepäin. Seuraavaksi hyppäsimme oikeasta laukasta pitkän sivun suuntaista verryttelyokseria, jonka edessä oli niin ikään ponnistuspuomi. Tällä esteellä oli jokin ongelma askeleen osumisen kanssa. Olin kuulemma lähestymisessä vähän turhan hätäinen, eli huomaamattani ajoin vielä eteen, vaikka Vakella oli jo hyvä laukka muutenkin. Päästiin okserin yli sekä askelta venyttäen että lisäaskeleella jarruttaen, mutta pientä rytmittömyysongelmaa siinä oli.

Seuraavaksi menimme kolmen esteen kiemuran (kuvassa esteet 1-3). Sain Vaken hyvin liikkeelle, mutta edelleen rytmi oli okserilla hukassa ja siihen tuli vähän kummallinen ponnistuspaikka. Tehtävän loppua kohden Vaken energia hyytyikin aivan kokonaan, ja kolmannelle esteelle tultiin jo aika lailla hidastuen. Pieni kaarteesta ulos puskeminen tuntui syövän laukan energiaa niin ekalle kuin kolmannellekin esteelle tullessa. Toinen kierros samalla tehtävällä sujui onneksi jo mallikkaammin, vaikka edelleen kolmannelle esteelle tuli pieni hyytyminen.

Tehtävä sai jatkoa siten, että hyppäsimme ensin saman kolmen esteen kiemuran, jatkoimme sitten uudestaan okserille, tästä kuuden laukan kaarevalla linjalla kahden askeleen sarjalle ja lopuksi vielä tiukahko kaarre lyhyeltä sivulta maapuomien kanssa hypättävälle pystylle (esteet 1-6). Nyt oli pakko tsempata, sillä en yksinkertaisesti voinut antaa Vaken hyytyä ensimmäisten esteiden jälkeen. Keräsin Vakeen painetta ja lähetin sen liikkeelle, sekä otin radan aloittavalle okserille vähän helpomman tien, joka ei ajanut kaarretta ulkoliirtoon. Okserille tulikin nyt hyvä hyppy, ja sama sujuvuus säilyi myös toiselle ja kolmannelle esteelle. Kaarteissa joutui ratsastamaan, mutta olin nyt napakalla asenteella liikkeellä enkä antanut laukan hyytyä. Niinpä myös okserin ylitys toisesta suunnasta sujui suunnitelmien mukaan, ja laukka vei omalla imullaan sarjalle kuudella askeleella. Väli oli vähän pitkä, mutta Vake venytti sen hyvin kahdella askeleella. Viimeiselle tehtävälle tullessa sorruin taas vähän rikkomaan rytmiä ja ajamaan estettä kohti tilanteessa, jossa ponnistuspaikka oli epäselvä. Askel puomille meni hassusti, mutta päästiin esteen yli. Tämän viimeisen esteen sitten otimmekin heti uudestaan, ja maltillisella lähestymisellä se ylittyi asiallisesti. Muuten rata olikin ollut ihan hyvä, nyt oli jo sopivaa imua ja laukan energia säilyi koko ajan.

Lopuksi hyppäsimme vielä uudestaan esteet 3-5, ja jatkoimme näiden jälkeen suoralle 21-22 metrin linjalle (esteet 7-8). Virittelin taas Vaken kunnon kipinällä liikkeelle, ja selvitimme ensimmäiset esteet reippaasti. Okserille tuli nyt aika kaukaa roikaistu hyppy, mutta sain sen jälkeen nopeasti konseptit järjestykseen ja pääsimme sarjalle kuudella laukalla. Vake venyi sarjalla taas urheasti, mutta pääsi sen jälkeen puskeutumaan päädyssä sisälavalle. Suoran linjan aloittavalle okserille olisi ehkä voinut tulla huolellisempikin tie. Hyppy tällä esteellä oli sen verran lyhyt, että linja meinasi jäädä kuudella laukalla yllättäen jopa pitkäksi. Pystylle jouduin pyytämään vähän eteen, mutta Vake kyllä venyi. Ei aivan viimeisen päälle täydellistä, mutta kelvollista. Ei hyppyytetty Vakea enää enempää.

Tänään meno ei harmikseni ollut yhtä innokasta ja sujuvaa kuin viime viikon valmennuksessa. Joka kerta ei ole superkerta, ja varsinkin kun kaksi päivää sitten oli kisat, ei Vake ymmärrettävästi ollut tänään yhtä hyvällä tohinalla menossa eikä laittanut hyppyihin "ekstraa". Pienen käynnistelyn jälkeen alkoi kuitenkin sujua, ja Vake myös venyi hyppyihin sekä laukkasi pontevasti. Tänään vaan joutui ratsastamaan pohkeella enemmän ja huolehtimaan energian säilymisestä, kun Vaken oma moottori ei ihan joka kaarteessa vienyt tarpeeksi eteenpäin. Toisaalta minun pitää muistaa keskittyä tasaiseen rytmiin ja olla ajamatta ponia huomaamattani liian kiireiseksi esteitä kohti mennessä.

maanantai 19. syyskuuta 2016

Superesteponi Aasia

Tällä kertaa olin vahvasti varautunut koulutuntiin, mutta mepäs jatkoimmekin esteiden parissa ja menin Aasialla. Eilisten kisojen rata oli vielä kentällä pystyssä, ja kun kisarata Aasian kanssa oli mennyt oikein mukavasti, niin nyt oli tietenkin oivallinen sauma hypätä sama rata isompana. Ekstrana saatiin esteiden alle myös laatikoita ja portteja.

Verryttelimme ensin hetken ravissa ja laukassa. Laukassa menin lähes yksinomaan kevyessä istunnassa, ja totesin taas kerran, että näin Aasian laukka pysyy paremmin tasapainossa. Esteille ei toki Aasian kanssa kannata posotella aivan kevyessä istunnassa, vaan silloin täytyy olla lähempänä satulaa.

Otimme verryttelyhypyt ensin yksittäiselle pystylle ja sitten okserille. Ensimmäistä estettä Aasia tapansa mukaan katsoi tarkemmin, mutta sen jälkeen tuumasi, että mikäs tässä on hypellessä. Saimme pystylle oikein nättejä hyppyjä, sillä Aasia hyppäsi nyt rohkeasti hyvistä paikoista yhtään empimättä. Este vielä nousikin niin, että ylitimme sen noin 70-senttisenä. Aasia hyppäsi edelleen rennosti ja sujuvasti, ja meno tuntui oikein varmalta. Verryttelyokserissa oli jännittävänä elementtinä mukana sininen lankku. Vaan eipä sekään Aasiaa sen kummemmin hätkähdyttänyt, eli tämäkin este ylittyi helposti. Menimme vielä kertaalleen harjoituskierroksen kahden laukan sarjalla. Aasia laukkasi myös sarjalle ennakkoluulottomasti, mutta väli oli aika pitkä, kun esteet olivat vain 50-60 sentin korkeudessa ja väli kisamitoissa. Niinpä ei ihan venytty kahteen askeleeseen, mutta ei haitannut vaikka Aasia sen kolmannenkin tikkasi mukaan.

Sitten saimme jo hypätä radan, joka oli sama kuin eilisten kisojen kahdeksan esteen perusvaihe. Eilen hyppäsimme siis 50 sentin luokan, joten nyt menimme radan 60-senttisenä, ja joku este taisi olla vähän "ylikorkeakin". Aasia otti alle hyvän, reippaasti etenevän laukan, ja rata käynnistyi mukavasti. Nyt tuli oikein asiallisia hyppyjä, sillä ponilla ei ollut tarvetta päästä aivan esteen juureen vaan se venyi hyppyihin myös paremmista ponnistuspaikoista. Laukassa oli mukava energia, mutta meno vaikutti rennolta eikä kaarteissakaan menty hankalan etupainoisena. Esteille ei tarvittu juurikaan rohkaisua, vaan Aasia meni suoraviivaisesti ja jarruttelematta niitä kohti. Sarjalle otettiin taas lisäaskel, mutta ei se mitään. Jännittävin este oli viimeinen pysty, jossa oli valkoiset laatikot ja sininen puomi, mutta Aasialle vaikutti olevan nyt aivan yhdentekevää minkälaisia esteitä tuli vastaan. Kaikki ylittyi samassa hyvässä rytmissä. Niin sujuvasti, niin hienosti!

Olin tosi tyytyväinen rataamme sekä koko tuntiin. Näin hyvä Aasia ei ole vielä koskaan ollut, vaan sehän tuntuu parantavan kerta kerralta. Hyppääminen tuntui helpolta, ja oli oikein mukavaa ylittää esteitä tasaisen reippaasti ja sujuvassa rytmissä etenevällä ponilla. Molemmilla oli myös koko ajan rento ja luottavainen mieli sekä tekemisen meininki. Aasiahan taitaa sittenkin olla ihan esteponi!

sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Kisailua kotikentällä

Tämän kauden todennäköisesti viimeisissä ulkokisoissa Tallinmäellä hyppäsin sekä Aasialla että Vakella, yhden luokan kummallakin. Aasian kanssa otettiin varman päälle ja mentiin vain 50 sentin luokka. Parilla edellisellä tunnilla olivat hypyt sujuneet mukavasti, ja olinkin melko luottavainen sen suhteen, että poni suorittaisi radan asiallisesti myös kisoissa.

Päivän ratapiirros. 50 cm luokassa esteet 1-7, ei oksereita eikä sarjaa.
Verryttely oli se haastavampi osuus, sillä edellisellä kisakerralla Aasia jännittyi maneesiverkassa todella paljon ja alkoi kiellellä. Tällä kertaa verryttely sujui kuitenkin paremmin kuin olin osannut odottaa. Aasia ei erityisemmin jännittänyt tilannetta, vaan pysyi varsin rentona ja rauhallisena. Ensimmäistä verryttelyristikkoa lähestyessä Aasia tuijotti estettä hetken kuin hämmästyen, että sellainen tulikin yhtäkkiä eteen, mutta ylitti sen kuitenkin pienellä rohkaisulla. Tämän jälkeen verryttelyhypyt sujuivat kuin vanhalta tekijältä, ja myös pystyeste katsomopäätyä kohti hypättiin reippaasti ja sujuvasti yhtään jarruttelematta. Radalle saattoikin lähteä oikein hyvillä mielin.

Radalla pysyi yllä sama leppoisa mielentila, ja Aasia oli oikein pätevänä. Ensimmäistä estettä vähän katsottiin, mutta sen jälkeen poni tuntui tietävän, mistä on kyse. Laukka eteni tarmokkaasti tasaisessa rytmissä kiihtymättä, ja esteiden yli mentiin ilman kiemurteluja tai tuijotteluja. Vasta-aurinkoon lähestyttäville kolmoselle ja neloselle kannustin maiskuttamalla, mutta muuten ei juuri rohkaisua tarvittu. Oltiin jopa myötälaukassa koko ajan lukuun ottamatta toiseksi viimeistä estettä, jonka jälkeen korjasin laukan ravin kautta. Olin kyllä uskonut koko ajan siihen, että pääsisimme esteiden yli, mutta se tuli yllätyksenä, että rata sujui näin sievästi ja mukavasti! Puhdas suorituskin vieläpä, joten A.0.0-arvostelulla tuli palkintokin. Vaikka olikin vain kääpiökokoisia esteitä, niin jäi tosi kiva mieli tästä suorituksesta. Seuraavissa kisoissa sitten Aasian kanssa 60 senttiä?



Vähän korkeampia esteitä pääsin sitten hyppäämään Vakella, jonka kanssa menimme tavanomaisen 80 senttiä. Eilispäivän virtaisuus oli ollut lupaavaa, mutta Vake hyppäsi tänään jo kaksi rataa ennen meidän suoritustamme, joten jos villivirtaa oli, niin luultavasti se oli ehtinyt jo laantua. Verryttelyä ei tietenkään ollut tarvetta tehdä näiltä pohjilta kovinkaan pitkästi, mutta lyhyen tallissa odottelun jälkeen piti kuitenkin saada taas kone käyntiin. Villivirtaa ei ilmennyt, joten sain innostaa Vakea heräämään kisamoodiin. Verryttelypystylle ei ensin meinattu saada askelta osumaan, vaan pari kertaa hypättiin kömpelön kaukaa. Niinpä verryttelyhyppyjä tuli muutama ylimääräinenkin. Lopulta rytmi löytyi lähestymiseen paremmin, ja saatiin kivat hypyt sekä pystylle että okserille.

Radalla sitten Vake lähti tarmokkaasti liikkeelle, ja hurauttaessani kentän ympäri kohti ensimmäistä estettä vaikutti meno oikein hyvältä ja sujuvalta. Esteelle ei kuitenkaan ollut parasta mahdollista imua, vaan ykkönen ylittyi jopa vähän laiskasti. Kakkosesteelle tultiin ihan terävää laukkaa, mutta se viimeinen pyrkimys esteelle puuttui ja Vake tikkasi mieluummin lyhyen lisäaskeleen kuin venytti hyppyyn. Ei siis sujuvin mahdollinen alku radalle, muttei mitään katastrofaalista. Poni vaan ei hypännyt aivan niin innokkaasti, kuin olisin toivonut. Kolmosesteelle tuli mielestäni oikein onnistunut lähestyminen, laukka säilyi kaarteessa eikä Vake puskenut häiritsevästi sisälavalle. Askelkin sattui oikein nätisti juuri hyvään ponnistuspaikkaan. En siis näe syytä sille, miksi Vake sitten kuitenkin pyyhkäisi hyvästä hypystä puomin alas takasilla. Takajalat vain laskeutuivat hypyn lopulla pari senttiä liian alas liian pian, vaikka yleensä Vake on kyllä tässä suhteessa tarkka jaloistaan. Vähän epätyypillinen virhe, mutta nyt se puomi kuitenkin putosi.

Pudotuksesta huolimatta matka jatkui eteenpäin, vaikka tietysti vähän vähemmällä latauksella kun enää ei oltu varsinaisesti kisassa mukana. Kolmoselta neloselle oli noin 21-22 metrin suora linja, johon suunnitelmana oli kuusi tai viisi laukkaa riippuen siitä, lentääkö poni eteenpäin. Eihän se lentänyt, joten kuusi oli selviö, ja ratsastin linjan siis rauhassa eteen ajamatta. Neloselle päästiin tällä taktiikalla hyvin, mutta seuraavassa kaarteessa sitten oma keskittyminen vähän lässähti, kun ehdin noteerata kolmosella tapahtuneen pudotuksen paremmin. Viitoselle tultiin taas vähän juureen, ja kuutoselle vielä enemmän juureen. Vake ei nyt vaan ollut innokas venyttämään hyppyihin, vaikka laukka sujuikin ihan hyvällä perusrytmillä eteen. Seitsemäntenä esteenä oli 9,7 metriä pitkä sarja, jolle tultiin hyvin sisään, mutta hyppy a-osan okserilla laskeutui niin lähelle estettä, että siitä oli kovin pitkä matka venyä kahdella laukalla b-osalle. Annoin Vaken selvittää tilanteen häiritsemättä ja tuuppaamatta, joten se mahtui ottamaan väliin kolmannenkin askeleen melko helposti. Sitten laukkasimme vielä pitkän lähestymisen viimeiselle pystylle, jolle ponnistuspaikka osui mukavasti. Neljällä virhepisteellä maaliin, eikä toiseen vaiheeseen siis jatkettu.


Pudotus ei mitenkään erityisesti harmittanut. Siinä ei mielestäni isoa virhettä tapahtunut, vaan pudotus menee osastoon "välillä vaan käy näin, parempi onni sitten seuraavissa kisoissa". Se tietysti oli vähän harmi, ettei Vake ollut kaikkein innokkaimmillaan eikä ihan tarpeeksi säpinöissään radalla. Viime aikoina on niin kisoissa kuin valmennuksissa esitetty terävämpää ja lennokkaampaakin hyppäämistä sekä ollut parempaa imua esteille. Eipä tässä kuitenkaan mitenkään puskea tarvinnut, vaan laukka kyllä eteni asiallisesti ja hyvällä rytmillä. Todennäköisesti Vakella ei nyt vaan ollut enää kunnolla kipinää kisapäivän kolmanteen suoritukseen. Ratsastin radalla mielestäni tilanteeseen nähden oikein, eli en rikkonut rytmiä tai ajanut estettä kohti vaan annoin Vaken halutessaan hypätä läheltä, kun se kerran tänään ylitti esteet mieluiten niin. Tämän asian korjasin verrattuna viime viikonlopun kisasuoritukseen, eli en ainakaan tehnyt samaa virhettä heti perään uudestaan. Rata ei siis tarjonnut mitään suurempia ilon aiheita, mutta eipä toisaalta harmituksenkaan aiheita, vaan loppujen lopuksi jäi hyvin neutraali maku tämänkertaisesta suorituksesta. Kisoja onneksi kotitallilla riittää vielä syksyn mittaan.

Maailman paras kisakaveri Vake. © Hannakaisa Holmi

Videoista kiitokset Katariinalle ja Noralle!

lauantai 17. syyskuuta 2016

Villiponilla maastossa

Lauantaiaamupäivällä lähdimme viikonloppumaastoon Annen ja Noran kanssa, ratsunani tietenkin Vake. Koska seuraavana päivänä oli tulossa kisat, oli suunnitelmana kohtuullisen rauhallinen ja voimia säästelevä maasto.

Aloitimme lenkin uutta oikopolkua pitkin, joka vei tallilta pellon poikki suoraan lentokentän reitille. Näin saimme mukavasti minimoitua tietä pitkin kuljettavat pätkät, ja säästyihän siinä aikaakin. Vake vaikutti heti pihasta lähtiessä harvinaisen reippaalta. Ei se yleensä kävele näin joutuisasti! Selvää oli, että nyt on poni virtaisalla tuulella. Kuten osasin odottaa, tähän mielentilaan liittyi myös lisääntynyttä valppautta ja tuijottelua. Varsinaisia säpsymisiä Vake ei harrastanut, mutta kyllä se tuijotteli ojanpohjia paljon tavallista tarkemmin. Tällainen päivä siis tällä kertaa.

Kuljimme puskien läpi ja pellon poikki lentokentän tielle, missä otimme ravia. Vakella oli myös ravissa hyvä imu eteenpäin, ja reipas ravi sai sen rentoutumaan. Ravasimme myös Hangaksentien pätkän, ja näin pääsimme sujuvasti kankaalle. Kankaalla suuntasimme keskiväylälle, jota pitkin oli suunnitelmana laukata noin 600 metrin suora. Vake lähti laukkaan pirteästi, eikä sitä tarvinnut ainakaan eteenpäin pyytää. Sujuvasti alkanut laukkapätkämme kuitenkin keskeytyi pian, kun Pave keksi omia kuvioitaan. Pysähdyimme rauhoittamaan tilanteen, vaihdoimme järjestyksen ja laukkasimme vähän rauhallisempaa vauhtia vielä suoran loppuun. Vakella olisi ollut menohaluja, ja se olisi varmasti mielellään laukannut myös pidemmälti ja kovempaa. Tänään oli tyytyminen tähän, sillä säästeltiin virtaa myös kisoja varten.

Laukkojen jälkeen taitoimme vielä matkaa reippaassa ravissa. Tässähän kävikin sitten hassusti, kun Vake-vintiö pääsi yllättämään. Ylimääräinen virta purkautui jonkin asian säikähtämiseen tai "säikähtämiseen", ja Vake hypähti yhtäkkiä pään alas kiskaisten sivuun polulta. Mahdollisesti siinä tuli vähän pukkiakin, ja kovin helposti irtosin satulasta ponin hävitessä sivuoikealle. Laskeuduin pehmeän hallitusti ohjat kädessä niin, että tuskin huomasinkaan koskettaneeni maata, ja olin saman tien jaloillani Vaken seisoessa vieressä. Edellä ravaavat Anne ja Nora eivät luultavasti olisi huomanneet mitään, jos olisin hypännyt äkkiä takaisin kyytiin ja karauttanut perään, mutta oli tietysti parasta pyytää kaverit pysähtymään ja odottamaan. Olipahan hölmö keikahdus, harmiton ja hassu toki, mutta ei sieltä satulasta nyt ihan näin helposti pitäisi irrota.

Loppumatka sujui rauhallisissa merkeissä vesipolun kautta kävellen. Nora ja Hemppa lähtivät vielä ylimääräiselle laukkakierrokselle, joten palasimme Annen kanssa kahdestaan tallille päin, ja tiellä Vake sai ottaa vetohevosen vastuun. Nyt poni käyttäytyi taas oikein mallikelpoisesti. Onhan se kiva, että Vakella on energiaa. Ensi viikolla lienee syytä viedä se kunnon laukkamaastoon, ja täytyy toivoa, että samanlaista energiaa saisi kanavoitua myös kentällä työskentelyyn.

perjantai 16. syyskuuta 2016

Sieviä ravivoltteja ja vähemmän hallittuja laukkavoltteja

Artsin valmennukseen nappasin tällä kertaa Aasian. Alkuverryttelyssä teimme pääty-ympyröitä ravissa ja laukassa. Ohjeet olivat vanhat tutut, eli Aasiaa piti ratsastaa erityisesti takaosasta aktiiviseksi ja tätä kautta myötäämään tuntumalle. Muutama laukkaympyrä alle, ja poni liikkuikin ravissa heti paljon letkeämmin ja myötäsi niskasta pehmeämmin. Verryttelylaukat sujuivat mukavasti kiirehtimättä, joten laukkakin oli kohtuullisen tasapainoista, vaikkei siinä niin pyöreänä mentykään.

Seuraavaksi otimme tehtäväksi pohkeenväistöt pitkillä sivuilla sekä kumpaankin päätyyn kaksi sisäkkäistä volttia, joista ensimmäinen oli halkaisijaltaan noin 15 metriä ja toinen noin 10 metriä. Muuten liikuttiin harjoitusravissa, mutta väistöt aloitettiin ensin käynnissä, josta väistön aikana siirryttiin raviin sekä vielä lopussa takaisin käyntiin. Myöhemmin tehtiin puolestaan raviväistön sisällä lyhyt siirtyminen käyntiin.

Volteilla Aasia liikkui mukavasti tasaisella tuntumalla ja kiirehtimättä. Muoto oli aika kiva, mutta vasemmassa kierroksessa poni tuntui kaatuvan hieman "nenälleen" ja sisäetujalkansa päälle. Ohjeena oli pyrkiä istumaan paremmin ulkotakajalan päällä, sillä juuri sinne sisään-eteen olin helposti kippaamassa itsekin. Oikeassa kierroksessa voltit sen sijaan sujuivat ryhdikkäämmin. Ravia piti ratsastaa volteilla jonkin verran eteenpäin, jotta vaikutelma oli sujuva ja poni liikkui koko ajan tuntumaa kohti. Pääsin joka tapauksessa istumaan harjoitusravissa oikein luontevasti ja napakasti, eli ohi ovat ne ajat, jolloin jouduin pakostakin nostamaan aina jalustimet ylös ennen kuin löysin tiiviin istunnan Aasian satulassa. Nyt ravityöskentely tuntuikin suurimmaksi osaksi oikein asialliselta ja hallitulta.

Väistöissä puolestaan tuli jonkin verran jännittymistä. Käynnissä Aasia väisti vielä kohtuullisen hyvin, ja pyöreyskin säilyi ainakin jotenkuten, mutta raviväistöissä poni pääsi liiaksi juoksemaan karkuun ottamatta pidätettä kunnolla vastaan. Poikituksen kanssa oli siis ravissa vähän niin ja näin. Sama juttu oli väistön sisällä tapahtuvien siirtymisten kanssa, rentoutta ei niihin oikein saatu.

Lopuksi työskentelimme vielä laukassa ratsastaen päätyihin samat sisäkkäiset voltit, sekä toiselle pitkälle sivulle suuren loivan kiemuran vastalaukkaa. Vastalaukka ei näin suurella ja loivalla kuviolla ollut Aasialle mikään ongelma, mutta vauhti kyllä kiihtyi päädystä kiemuralle lähtiessä vähän turhan paljon. Volteilla ei oikein tasapaino tahtonut riittää, vaan pudottiin useasti raville. Vasemmassa laukassa poni kaatui sisälavalle, ja ohjeena oli hakea vasta-asetuksella kaulaa suoremmaksi. Oikea laukka oli periaatteessa muuten helpompaa, mutta Aasia ei oikein kääntynyt pienemmälle voltille. Sitten kun vihdoin kääntyi, tapahtui tämä taas "kaatuen", eli ei nätisti taipuen vaan sisään heittäytyen. Lopulta sain jotenkin käännettyä ja taivutettua sisäohjalla sekä samalla tasapainotettua ulkoa niin, että voltista tuli suunnilleen oikean kokoinen ja laukkakin pysyi yllä.

Kehityskohteita riittää, mutta Aasian kanssa on tapahtunut selkeää edistystä, joten tunnista jäi ihan mukavat tunnelmat. Kun muistaa, millaisia olivat ensimmäiset valmennuskerrat keväällä, niin voi vain todeta, että joko poni on kehittynyt tai olen itse oppinut sitä ratsastamaan. Mahdollisesti vähän molempia.

torstai 15. syyskuuta 2016

Hyvä kipinä

Tällä viikolla meillä oli pitkästä aikaa Pian estevalmennus, jossa menimme Vaken kanssa kolmen ratsukon ryhmässä. Verryttelimme ensin sileällä itsenäisesti, ja sitten siirryttiinkin jo sujuvasti hyppyihin.

Hyppäsimme ensin pitkällä sivulla aidan vieressä olevaa verryttelyristikkoa/-pystyä, jolle lähestyttiin oikeassa laukassa laajalla kaarevalla tiellä. Vakella oli mukavasti energiaa heti alusta alkaen, mutta ensin ei saatu askelta sopimaan esteelle oikein hyvin. Ohjeena oli tukea kaarteessa ulko-ohjalla ja päästää irti sisäohjasta. Tällä konstilla kaarteesta päästiin esteelle sujuvammin, ja ponnistuspaikkakin alkoi löytyä mukavasti. Vake hyppäsi oikein terävän oloisesti. Hyppäsimme vastaavalla tiellä lähestyen myös okseria vasemmasta laukasta. Taas piti jättää sisäohja rauhaan ja tulla kaarteesta ulko-ohjan tuella. Vake liikkui oikein pontevasti, imi esteelle ja venytti hyppyihin vaivattomasti myös 90 sentin okserilla. Sekä laukassa että hypyissä tuntui olevan tänään tosi hyvä kipinä.

Esteet eivät koko tunnin aikana enää laskeneetkaan alle 80 sentin, vaan korkeutena oli koko ajan 80-90 cm. Seuraavaksi tulimme neljän esteen pätkän (kuvassa 2-5), jossa kiemurreltiin kaarteita oikein urakalla. Vake oikoi kaarteita hieman, mutta laukka säilyi silti koko ajan mukavan energisenä. Pia joutui vähän muistuttelemaan minua, etten alkanut turhaan varmistella ja ajaa laukkaa vielä lisää eteen, kun se pyöri jo näin kivasti. Pari ponnistuspaikkaa meni vähän lähelle, ja yksi puomi otettiin alas, kun laskeuduin itse liian aikaisin satulaan. Tässä vaiheessa totesin, että jalustimia on syytä lyhentää reiän verran. Lyhyemmillä jalustimilla mukautuminen hyppyihin olikin vielä sujuvampaa, ja toinen kierros neljän esteen kiemuralla sujui suorastaan mallikelpoisesti.

Seuraavaksi hyppäsimme päivän radan loppuosan, eli esteet 5-9. Nyt haasteena oli kuuden laukan kaareva linja tehtävän aloittavalta pystyltä sarjalle, mikä tietenkin vaati Vakelta venymistä eteen. Saimme pystylle sujuvan ja eteenpäin vievän hypyn, jonka jälkeen pyysin kunnolla eteen, ja Vakehan lennähtikin kuudella askeleella sarjalle. Sarja päästiin sujuvasti kahdella askeleella, joten tähän asti kaikki meni juuri kuten piti. Pia muistutteli pitämään hartiat takana, sillä sukkulana eteen venyessä sukelsin esteille turhan paljon hartiat edellä. Seuraava suora linja oli viidelle laukalle mitoitettu (n. 21 m?), mutta meille jälleen kovin pitkä. Venyminen ei ihan onnistunut, ja ysikympin pystyä ei kyetty hyppäämään hurjan kaukaa, joten mukaan tuli kuudes pikkuaskel, mutta eipä se mitään.

Lopuksi hyppäsimme koko yhdeksän esteen mittaisen radan yhdistäen kaikki tehtävät. Vakella oli edelleen sama superhyvä energia, ja neljä ensimmäistä estettä ylittyivät sujuvaakin sujuvammin. Jopa ysikympin okserille venyttiin ongelmitta vähän kauas jääneestä paikasta. Viitoselle tuli hiukan lyhyempi ja hitaampi hyppy, joten nopea päätökseni oli ottaa kaarevalle linjalle seitsemäs askel mukaan. Yritin ratsastaa kaarteen vähän suurempana, mutta en ottanut laukkaa tarpeeksi (ollenkaan) kiinni, joten sarjan a-osalle mentiin pohjaan. Tämän hypyn jälkeen sarjaväli kävi pitkäksi, mutta annoin Vakelle rauhan tehdä oman ratkaisunsa. Kun en tuupannut ja häirinnyt, niin poni venyikin b-osalle ilman lisäaskelta, ja näin sarja selvitettiin lopulta ihan asiallisesti. Seuraavalle okserille lennätin laukkaa ehkä liikaakin, ja kun ei osuttu aivan täydelliseen ponnistuspaikkaan, tuli hypystä aavistuksen jarruttava, ja niinpä jouduttiin ottamaan suoralle linjalle taas kuudes askel. Rytmi kuitenkin säilyi hyvin, ja viimeiselle yksittäiselle esteelle tulikin taas nappilähestyminen. Oikein hyvä rata, vaikka suhteutetuille linjoille jouduttiinkin ottamaan ylimääräiset askeleet.

Olin tuntiin supertyytyväinen, Vake ei paljon parempi voisi olla! Sillä oli hieno energia laukassa koko ajan, ja hypyissä oli ylimääräistä potkua ja kipinää. Innostuessaan Vake osaa olla aivan yllättävänkin ketterä ja näppärä, eikä se olekaan aivan niin köntys kuin voisi luulla. Silloin kun mennään tässä mielentilassa, niin täytyy muistaa itse rauhoittua eikä turhaan usuttaa enää lisää eteen. Sisäohjasta pääsin nyt aika hyvin irti, ja lähestymiset kaarteista onnistuivat harvinaisen mukavasti. Voisipa jokainen hyppykerta olla tällainen!

maanantai 12. syyskuuta 2016

Kaikesta yli

Maanantain tunnilla hypättiin taas, ja menin taas Aasialla. Kävimme verryttelyssä askellajit läpi, ja Aasian kanssa ylitin omatoimisesti myös muutaman maapuomin ihan harjoittelun vuoksi. Puomit ylittyivät ilmeenkään värähtämättä, eli ne eivät selvästikään ole enää mikään juttu.

Heti ensimmäisenä tehtävänä saimme ylittää helpon jumppasarjan, jossa oli yhden laukan välillä kaksi pikkuista estettä sekä maapuomit niin ennen kuin jälkeen sarjan sekä esteiden välissä. Käytännössä siis laukkapuomilinja, jossa pari puomia oli hieman irti maasta. Silti tämä tuntui aloitustehtäväksi haastavalta, koska epäilin Aasian tuijottavan puomimerta sen verran, ettei se pääsisi kaikkien yli. Selviydyimme kuitenkin ilman sen suurempia ongelmia. Ensimmäisellä kerralla Aasia ihmetteli tehtävää sen verran, että liirasi hieman vasemmalle, jarrutti ja tikkasi toisen esteen eteen ylimääräisen askeleen, mutta pääsimme kaikkien puomien yli. Toisella kierroksella tehtävä olikin jo tuttu, joten laukkasimme sujuvasti kaikkien puomien yli ilman lisäaskeleita.

Seuraavaksi ylitimme saman jumppalinjan toisesta suunnasta, sekä jatkoimme pienelle porttipystylle, jonka jälkeen piti kääntää iso voltti ja palata vielä uudestaan samalle esteelle. Edelleen Aasia ylitti kaikki esteet, mutta ongelmaksi koitui kääntäminen voltille. Aasia vaihtoi hypyssä laukan vääräksi, jolloin se ei tietenkään kääntynyt, vaan mennä viipotti sitkeästi suoraan eteenpäin esteen jälkeen. Tilanne ei korjaantunut, vaikka yritin olla muka nohevammin kääntymässä heti hypystä. Laukka vaan vaihtui edelleen, eikä poni kääntynyt. Lopulta taktikoin lähestymislinjan siten, että tulin esteelle lähtökohtaisesti aavistuksen vinottain ja hyppy suuntautui siis kohti kääntymissuuntaa. Näin sain Aasian voltille, vaikka ulkolapa oli edelleen hieman karkuteillä.

Harjoittelimme erillisenä tehtävänä vielä kahden pienen okserin ylityksen. Okserit olivat lävistäjillä, joten ne hypättiin kahdeksikkokuviolla. Ensimmäinen okseri olikin vähän jännä, sillä etuseinässä oli alinna punainen lankku ja takaseinän alla sininen lankku, joka pilkisti esteen välistä hämäävästi. Siniset elementit ovat olleet Aasialle hankalimpia, joten osasin odottaa aikamoista tuijottelua. Kyllähän Aasia sitten katsoikin estettä ihan huolella ja jarrutti, mutta tästä huolimatta se ei tosissaan ollut pysähtymässä, vaan hyppäsi rohkeasti esteen yli. Hienoa!

Lopuksi hyppäsimme 7 esteen mittaisen radan. Korkeutena oli meillä turvallinen 50-60 cm. Esteet olivat tuttuja, ja Aasia mennä puksutti kaikesta yli. Ope ohjeisti istumaan riittävän tiiviisti satulassa ja pystyssä, joten keskityin kaarteissa tähän, vaikka Aasia yritti vetää mukanaan etupainoiseksi. Esteitä kohti laukattiin vauhdilla mutta tasaisesti. Poni ei rohjennut venyttää hyppyihin kovin kaukaa, joten ponnistuspaikat olivat mitä olivat kun vyöryttiin estettä kohti, mutta pääasia oli kaikkien esteiden ylittäminen epäröimättä. Sarjalla ei ollut nyt mitään apupuomeja, mutta Aasia venyi väliin silti hienosti yhdellä askeleella.

Ei tämä mitään tyyliarvostelukelpoista menoa ollut, mutta Aasia hyppää nyt reippaasti ja stoppailematta kaiken eteen laitettavan, joten onhan tämä edistystä. Kuskikin pääsee vähän helpommalla, kun poni ei tarvitse niin voimakasta rohkaisua hyppyihin. Mukavaa, että Aasia on nyt lakannut jännittämästä ja hoksannut, että uudessakin kodissa on turvallista hypätä kaiken näköiset esteet.

sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Ei meidän päivämme

Viikonloppuun mahtui vielä toisetkin kisat, sillä viime tipassa ilmoittauduin Vakella myös Ankkurilahdelle 2-tason estekisoihin. Alun perin täällä ei ollut meille sopivaa luokkaa, mutta lopulta tulikin myös kaikille avoin 1-tason 80 sentin luokka arvostelulla 367.1, ja niinpä lähdettiin se hyppäämään kun kyytikin oli joka tapauksessa kisoihin menossa. Kaksi perättäistä kisapäivää ei tuntunut ajatuksena mitenkään liian raskaalta ponille, koska molempina päivinä mentiin vain yksi luokka ja kuljetusmatkat olivat lyhyitä. Harmi vaan, että lauantaina jouduttiin olemaan kisapaikalla koko päivän oman suorituksen jälkeen, ja ehkä tämä vähän söi Vaken vireystilaa.


Verryttelin Vakea jo ennen rataan tutustumista, sillä olimme luokan ensimmäinen ratsukko. Vake ei vaikuttanut erityisen innokkaalta, mutta laukassa sain sitä sentään vähän villittyäkin. Hyppäsimme muutaman esteen matalammista korkeuksista aloittaen, ja sitten kävin tutustumassa rataan. Rata vaikutti hankalalta siltä osin, että pienehköllä kentällä esteet tulivat aika nopeasti vastaan eikä tilaa ollut niin paljon kuin mihin on kesäkaudella isoilla kentillä tottunut. Toki kentän koko oli tiedossa etukäteen, sillä olemmehan kisanneet täällä aiemminkin. Sarja oli jälleen kahden laukan välillä ja mallia pysty-pysty, joten en arvioinut sitä erityisen suureksi haasteeksi, vaikka sille melko lyhyt lähestyminen kaarteesta tulikin ja 9,7 metrin väli näytti näissä olosuhteissa kovin pitkältä. Ennen luokan alkua ehdin vielä laukata ja hypätä ihan rauhassa. Laukkaan ei löytynyt oikein hyvää rytmiä, eikä Vakella ollut kunnollista imua esteitä kohti. Olisin toivonut sen olevan vähän villimpänä, vaikkei se erityisen tahmeakaan ollut. Näillä eväillä oli kuitenkin radalle lähdettävä.

Ehdin antaa Vaken katsella ympärilleen hetken aikaa, ja sitten tuli lähtömerkki. Liikkeelle Vake lähti ihan hyvin, ja laukassa oli jonkinlaista kipinää. Kaarteissa Vake kyllä kaatui aika paljon sisäänpäin, mikä tietysti pienensi kenttää entisestään. Ekalle esteelle tultiin ihan hyvällä imulla, joten rata alkoi mukavasti. Heti sisääntuloportin ohitettuamme Vaken paras terävyys sammui. Portilta poispäin hypättävä linja kakkoselta kolmoselle selvitettiin silti asiallisesti, vaikkei laukka oikein vetänyt omalla moottorilla eteenpäin. Kun käännyttiin taas kohti vetosuuntaa sai Vake lisää kipinää, ja sarjalle tultiin ihan sujuvasti. A-osan hypystä tuli kuitenkin kovin lyhyt, joten väli oli auttamatta liian pitkä. Yritin oikein tuupata ja työntää Vakea venymään b-osalle, mutta eihän se lähtenyt vaan häiritsemisestäni huolimatta (tai siitä johtuen) tikkasi pikkuaskeleen esteen juureen. Kiltisti poni kuitenkin nousi hyppyyn ja vei meidät puhtaasti esteen yli.

Sarjalla tuli siis selkeä ongelmatilanne, joka sekoitti omia pasmojani. Seuraavallekaan esteelle ei ponnistuspaikka näyttänyt osuvan kovin hyvin. Kai minulla oli jokin hieno idea parantaa radan sujuvuutta hyppyyttämällä Vakea kaukaa, vaikka selvästikin se tänään otti mieluummin pikkuaskeleen esteen eteen. Niinpä viitosesteellä tein aivan samanlaisen ratkaisun kuin äsken sarjavälissä, ja aloin tuuppaamalla tuupata Vakea estettä kohti. Kun takana oli sarjan rämpiminen, missä Vake oli minut tuuppaamisesta huolimatta pelastanut, niin eipä ole ihme, ettei se heti perään halunnut enää toista kertaa hypätä aivan samanlaisesta tilanteesta. Olisi vaan pitänyt odottaa ja antaa sen ottaa rauhassa yksi askel lisää! Kun tilannetajuni tällä tavalla petti, niin Vakella ei kantti riittänyt hypätä ja se kieltäytyi. Tajusin tietysti heti, että estettä kohti ajaminen oli ollut aivan väärä lähestymistapa, joten uudella yrityksellä toin Vaken rauhassa esteelle ja annoin sen hypätä läheltä. Näin päästiin yli ja matka jatkui.

Loppuradan ratsastin erityisen huolella, sillä toiseen (tai pikemminkin kolmanteen) samanlaiseen virheeseen ei ollut enää varaa. Patistelin laukkaa eteen kaarteissa, mutta esteitä kohti en ajanut vaan annoin Vaken lähestyä rauhassa ja ottaa halutessaan pikkuaskeleen. Seuraavat kaksi estettä hypättiin onneksi vetosuuntaan porttia kohti, joten ne ylittyivät asiallisesti ja empimättä. Seiskan hypättyämme unohduin hetkeksi kuvittelemaan, että olimme jo maalissa, mutta onneksi muistin saman tien vielä kahdeksannenkin esteen. Laukka ei imenyt viimeiselle esteelle, mutta en tuuppaillut ja Vake hyppäsi kiltisti tämänkin. Näin päästiin ensimmäisen vaiheen maaliin 4 virhepisteellä.


Olihan se tietysti harmi, että nyt meni näin eikä radasta tullut sellaista mitä olin hakemassa. Rytmi ja sujuvuus olivat hieman hukassa, ja kun siihen lisättiin selkeä virheeni viitoselle lähestyessä, niin näin siinä kävi. Tuuppausvirheen tajusin heti tilanteessa, mutta vasta myöhemmin hoksasin, että edellinen este oli tosiaan ollut sarja, jossa tapahtunut hankala b-osan hyppy varmasti söi Vaken itseluottamusta ja hyppyhalua. Tältä pohjalta on hyvin ymmärrettävää, että tilanne viitosesteellä ei kestänyt tuuppaamista. Siinä oma harkintani petti, mutta ainakin on selvää, minkä virheen tein. Onneksi sentään virheen jälkeen osasin pitää pään kylmänä ja ratsastaa jäljellä oleville esteille rauhassa ja tuuppaamatta, jotta selvitimme radan loppuun asti. Sama maltti olisi pitänyt älytä säilyttää jo ennen kieltoa, sillä selvästikin Vakella oli tänään vähemmän innokas päivä, jolloin se mieluiten hyppää lähempää eikä ime itse esteelle. Liekö eilinen pitkä päivä jo syönyt sen motivaatiota, tai ehkä meidän vaan oli vaikea löytää sujuvaa rytmiä ahtaammalla kentällä. Eihän Vakella tietysti muutenkaan ole aina yhtä hyvä päivä, ja sama pätee myös ratsastajaan. Niin tai näin, Ankkurilahti ei tälläkään kerralla ollut meidän kisapaikkamme, vaan jo kolmannen kerran tuli epäonnistuminen samassa kisapaikassa. Jospa sentään seuraavalla kerralla osaisin vastaavassa tapauksessa välttää saman lähestymisvirheen ja lukea tilannetta paremmin.

Noralle kiitos ratapiirroksesta ja Sennille kiitos videosta!

lauantai 10. syyskuuta 2016

Koulukisoissa voi pienestäkin olla iloinen

Tulossa alkutervehdykseen. © Emmi Erkkilä
Vielä alkukeväästä uhosin, että Vaken kanssa ei kyllä lähdetä omalta tontilta minnekään koulukisoihin. Sittemmin pyörsin päätökseni, kun poni alkoikin toimia valmennuksissa taas paremmin. Nyt oli sitä paitsi kyseessä oman seuran eli LidRid Teamin järjestämät kisat, joten pitihän sinne mennä jo ihan kannatuksen vuoksi. Niinpä Vake joutui kuin joutuikin lähtemään koulukisoihin Kiiminkiin, ja nämä olivat meille tänä vuonna toiset oman tallin ulkopuoliset koulukisat. Sopivaksi katsomani luokka oli Helppo C EB Special. Kyytijärjestelyjen vuoksi päivästä tuli pitkä vaikka menimmekin vain yhden luokan, mutta sää oli onneksi hyvä.

Vaken verryttely oli tarkoitus pitää mahdollisimman lyhyenä, mutta pokka ei loppujen lopuksi kuitenkaan riittänyt aivan tarpeeksi lyhyeen verryttelyaikaan. Niinhän siinä pääsi käymään, että huippukohta verryttelyssä saavutettiin jo reilu 5 minuuttia ennen radalle menoa, ja kaikkein paras vireystila ei enää pysynyt yllä sen jälkeen. Olin kuitenkin tyytyväinen siihen, etten verryttelyssä sortunut kovin pahaan panikointiin ja yliratsastamiseen, vaan pystyin ratsastamaan melko rennosti ja järkevästi stressaamatta siitä, ettei Vake ollut heti ensimmäisellä minuutilla valmis ja nyökyssä. Kyllä se pyöreys ja liikkumisen sujuvuus sieltä pikkuhiljaa löytyi, vaikka toki olisin voinut herätellä Vaken vielä paljon energisemmäksikin. Laukkaa patistellessa tuli parit pukit, joten olipa verryttelyssä jotain villimeininkiäkin.

Taktikoin ratsastamalla verryttelyn mahdollisimman pitkälti maneesissa, missä sai olla raippa kädessä. Ulos raipattomalle alueelle siirryin vasta viime tipassa, ja lähes saman tien sainkin jo mennä aitojen sisälle. Näin pyrin ehkäisemään Vaken hyytymisen ja pohkeella puskemisen ennen suorituksen aloittamista. Energisesti ei ratamme alkanut, mutta ei kuitenkaan aivan toivottomissa merkeissä. Vake ravasi pyöreällä niskalla ja sain ratsastettua pituushalkaisijalle täsmällisesti ja suorassa. En tiedä, miksi alkutervehdyksen numero oli vain 6, mutta ehkä pisteitä laski hidas liikkeelle lähtö pysähdyksestä. Seuraava tehtävä oli raviympyrä, jossa tavoitteena oli Artsin ohjeiden mukaisesti esittää reipasta ja letkeää ravia. Olisihan se Vake kyllä tarmokkaamminkin saanut liikkua, mutta ravi oli tahdikasta. Energian puute näkyi siinä, että nenä pilkki liian alas, vaikka poni olikin kuolaimella ja pyöreä. Ennen askeleen pidennystä lävistäjällä yritin saada Vakeen parempaa ryhtiä ja energiaa, mutta vaatimattomaksi pidennys tietenkin jäi. Lävistäjän loppuun sain kuitenkin tehtyä ihan näkyvän siirtymisen.

Raviympyrää esittämässä. © Emmi Erkkilä
Sitten alkoikin ahdistaa, sillä vuorossa oli hankala laukannosto kulman jälkeen pitkän sivun ensimmäisessä kirjaimessa. Lyhyt sivu meni vähän nyhjätessä ja epämääräisesti valmistellessa, ja laukka nousi tosi lötkösti. Laukka ei lähtenyt kunnolla pyörimään ja nenäkin nousi laukassa tietysti ylös, mutta keskityin tästä huolimatta ratsastamaan täsmällisen ympyrän. Onneksi tässä ohjelmassa ei laukkaa tarvinnut mennä pitkästi, vaan seuraavaksi saatiin hengähtää ravissa ja käynnissä. Siirtyminen ravista käyntiin oli mielestäni aika jees eikä töksähtänyt pahasti. Käynti olisi saanut työntää tarmokkaammin eteenpäin, ja siksipä muoto ei tahtonut pysyä aivan tasaisena. Käynti oli kuitenkin puhdasta ja tahdikasta, ja pysähdys lävistäjällä osui hyvin pisteeseen. Vake jopa yllätti niksauttamalla pysähdyksessä kaulan pyöreäksi. Siirtyminen takaisin raviin sekä laukannosto kulman jälkeen olivat hitaita ja tahmeita, eikä vasen laukka pyörinyt oikeaa paremmin. Lopputervehdykseen tullessa oltiin muuten suorassa linjalla, mutta enpä tajunnut Vaken olevan vähän oikealle asettunut. Loppupätkä pituushalkaisijalla esitettiin käyntiä, jossa sain ratsastaa pohkeella aika paljon eteen, mutta siihen ohjelma sitten onneksi päättyikin ennen kuin mentiin tämän pahemmin puskemisen puolelle.


Rata oli mielestäni "ihan ok". Odotukset eivät olleet korkealla, ja tämä suoritus kyllä täytti tai jopa ylitti ne. Kuten osasin odottaa, laukka oli nihkeää ja nostot pitkän sivun ensimmäisessä kirjaimessa kompastuskivemme. Ravissa oli hyvätkin hetkensä, ja ravista ja käynnistä tulikin kautta linjan parempia numeroita kuin laukasta. En päätynyt pahemmin puskemaan pohkeilla, enkä puristanut reisillä tai könöttänyt häiritsevästi etukumarassa. Vake ei ollut energinen eikä lennokas, mutta se kuitenkin kuunteli ja teki tehtävät eikä sulkeutunut kokovartalojumitukseen. Kokonaisuudessaan tämä ei ollut ainakaan huonoimmasta päästä ratojamme, vaan tässä oli monta juttua, joissa on tapahtunut edistystä! Positiivisen puolelle siis meni, vaikkei vielä mikään hieno suoritus ollutkaan. Paperissa oli kiitosta täsmällisesti ratsastetuista teistä mutta toivottiin tietenkin energisempää ja tarmokkaampaa menoa. Tuloksena oli tasan 60%, joten pääsin tavoitteeseeni myös sen osalta, sillä olin asettanut tavoiteprosentin kutosella alkavaksi. Muiden suoritusten perusteella luokan skaala vaikutti sitä paitsi melko tiukalta, eli pisteitä ei jaettu tänään ilmaiseksi eikä lepsusti, joten siihen suhteutettuna tulos oli ihan hyvä. Myös paikkamme tuloslistalla oli selvästi odotettua parempi, sillä olimme ensimmäisiä ei-sijoittuneita. Ei siis yhtään hullummin siltäkään osin, ja osaan olla iloinen näinkin pienestä onnistumisesta.

Videosta kiitos Veeralle!

perjantai 9. syyskuuta 2016

Viime hetken vinkit

Artsin valmennuksessa oli vuorossa seuraavan päivän kisoihin valmistava treeni. Olin ilmoittautunut Vakella luokkaan Helppo C EB Special, ja tämän radan tehtäviä pääsimme tänään harjoittelemaan. En ollutkaan tällä viikolla ratsastanut Vakella maastoa lukuun ottamatta, mutta ilokseni totesin sen olevan edelleen tavanomaista reippaampi. Alkuverryttely sujui ihan mukavissa merkeissä, eikä ponia tarvinnut työntää ja patistaa eteenpäin. Pyöreyttä löytyi raviin vanhoilla tutuilla nikseillä. Laukkakaan ei ollut laahustusta, mutta siinä pyöreyden kanssa oli niin ja näin. Vasemmassa laukassa Vake loksahti lopulta kuolaimelle, ja laukka rullasi tällöin oikein mukavasti.

Verryttelyjen jälkeen saimme kukin vuorollamme ratsastaa ohjelmaa läpi pala kerrallaan. Tunnilla oli neljä ratsukkoa, joten omaa vuoroa odotellessa ehti rauhassa tarkistaa säätöjä. Aloitimme alkutervehdyslinjasta ilman pysähdystä sekä keskiympyrästä ravissa. Ensimmäisellä kerralla käännyimme pituushalkaisijalle vasemmalta. Sain linjan tähdättyä hyvin kohdilleen, mutta Vake ei aivan vaivattomasti pysynyt kahden ohjan tuntumalla. Keskiympyrällä olennaista oli muistaa riittävän suuri ja pullea tie. Ympyrällä Vakelta haluttiin myös vähän enemmän ravia esiin. Jäin askartelemaan niskan pyöreyttä, ja asetus ei tullut aivan sujuvasti vaan Vake tahtoi kallistaa nenää oikealle. Seuraavaa kierrosta odotellessa ehdin työstää ravia itsekseni lisää, ja toisella yrityksellä ohjelman alkupätkä sujuikin jo oikein mallikkaasti. Pituushalkaisijalle kääntyminen onnistui luontevammin oikeasta kierroksesta, ja sain ratsastettua hyvän linjan ilman, että poni yritti pullauttaa kumpaakaan kylkeä. Keskiympyrällä ohjeena oli esittää reipasta ravia, ja nyt sain ratsastettua eteen tuntumaa kohti hyvässä raamissa. Kun en ylitaivuttanut kaulaa, niin asetuskin irtosi paremmin ja kuviosta tuli kaunis.

Jatkoimme saman tien seuraaviin tehtäviin, eli askeleen pidennykseen lävistäjällä sekä oikean laukan nostoon. Pidennys jäi ensin hieman vaisuksi, sillä en valmistellut sitä riittävän ajoissa. Toisella kierroksella sain skarpimmalla valmistautumisella aikaan selkeämmän eron askelpituuteen ja paremman reaktion pohkeeseen. Pidennyksen jälkeen on ratsastettava selkeästi kiinni, mutta tässä on varottava töksähtämistä käyntiin asti. Laukannosto tuli kulman jälkeen pitkän sivun ensimmäiseen kirjaimeen, mikä osoittautui melko hankalaksi paikaksi nostolle. Kulmaan piti päästä kunnolla, jotta sen jälkeen ehti suoristaa ja vieläpä nostaa pisteen kohdalla. Laukkaympyrällä piti taas huolehtia puoliskojen venyttämisestä tarpeeksi suuriksi. Vake päätti ensin tönttöröidä, ja yritti karata ympyrältä kohti kavereita, joten se sai laukata ympyrällä sakkokierroksen. Jälkimmäisellä ympyrän puoliskolla piti puolestaan olla tarkkana, jottei Vake päässyt oikaisemaan kuvion loppua.

Laukan jälkeen vuorossa oli käyntiosuus. Käynnissä en saanut Vakea pyöristymään kunnolla, sillä käynti ei työntänyt tarpeeksi eteenpäin. Tasaisempaa tuntumaa vaan ja pohkeesta eteenpäin sitä kohti. Käyntilävistäjää seuraavan päädyn kulmat olivat tärkeitä, sillä niissä pohjustettiin onnistunutta laukannostoa seuraavan pitkän sivun alkuun. Ensin annoinkin Vaken oikaista nostoa edeltävän kulman, jolloin se jäi nostossa kolmelle uralle ja laukka nousi nahkeasti. Treenasimme nostoa vielä uudestaan, ja paremmalla kulmien ratsastuksella tuli nostosta suorempi. Sitten ratsastettiin lopputervehdyslinjalle, missä ykkösjuttu suoran linjan lisäksi oli tarmokas eteneminen loppuun saakka niin ravissa kuin käynnissäkin. Tässä on tarkoitus näyttää, että polttoaine ei ole vielä lopussa vaan poni liikkuu kunnolla eteen myös loppusuoran ajan.

Viimeisenä tehtävänä sain vielä esittää oikean laukan noston ja ympyrän uusiksi. Nostoon haluttiin lisää terävyyttä. Napakammalla avulla Vake lähtikin laukkaan paremmin, mutta nenä nousi vielä ylös. Ympyrällä sen sijaan tuli jo vähän pyöreyttäkin laukkaan, eli nyt Vake oli napakammin apujen välissä. Keskityin ratsastamaan tunnin parasta laukkaympyrää, mutta tökkäsin vahingossa toisella kannuksella, ja Vake nakkasi pukin ympyrän lopulla. Tällaista ei ehkä kisaradalle toivoisi, mutta harjoituksissa se lähinnä nauratti. Pitää muistaa, että laukassa ei kannusta ehkä kannata juuri käyttää.

Kisanalustreeni ei ollut yhtään hassumpi. Toki radan tehtäviä taiteillessa eivät tasainen tuntuma ja eteenpäin vievä liike aina säily, vaan etenkin siirtymisissä ja kulmissa pasmat sekoavat helposti. Pienissä pätkissä saatiin kuitenkin väläyteltyä parasta osaamista myös radan kuvioissa. Alkuradan ravitehtävät sujuivat varsin mallikkaasti, joten niillä voi toivoa keräävänsä pisteitä kotiin. Vake oli kohtalaisen hyvin pohkeen edessä, mikä helpotti asioita paljon. Hyytyminen ja kiemurtelu kun ovat niitä pahimpia uhkia suorituksellemme. Olen ehkä turhan optimistinen, mutta elättelen toiveita, että tällä kertaa Vake säilyttäisi viime viikkojen virkeytensä myös valkoisten aitojen sisällä.

keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Reipas maastolenkki

Keskiviikkona kävimme Annen kanssa maastossa. Reitin valitsimme siten, että tietä pitkin tuli kuljettua mahdollisimman vähän. Tieosuuksilla saimme Vaken kanssa mennä edeltä, sillä Pavea jännittivät vastaantulevat autot. Siitä onkin aikaa, kun Vake on viimeksi joutunut vetohevosen tehtäviin, ja kylläpä se olikin etenkin menomatkalla hidas keulassa. Kankaalla sitten vaihdoimme tavanomaiseen järjestykseen eli Paven meidän edelle.

Otimme kankaalla laukkaa noin kilometrin pätkät mennen ja tullen. Hevosilla oli tänään virtaa, joten onneksi tosiaan laukkasimme ensin kotoa poispäin. Vake meni oikein innokkaasti, ja ensimmäinen laukkapätkä oli sujuva ja mukava. Kävelypätkän jälkeen toinen laukka kotiinpäin oli melko vauhdikasta menoa, ja Vakelta oli jopa hetkellisesti jarrut hukassa. Onpa sillä energiaa, mutta hyvä niin! Vakellahan olikin ollut parin viikon tauko maastoilusta, ja etenkään kunnon laukkamaastossa ei oltu vähään aikaan käyty. Reippaammat laukat olivat siis nyt enemmän kuin paikallaan.

Kävelimme lopuksi kaikessa rauhassa vesipolun kautta. Tiellä Vake sai taas toimia Paven turvana ja puskurina ohitse meneviä autoja vastaan, mutta siitäkin tehtävästä selvittiin hyvin. Kotia kohti mennessä Vake sentään eteni vetopaikalla vähän paremmin. Tällainen sitä hevosen juuri toivookin maastossa olevan, reipas ja innokas silloin kun saa laukata mutta rauhallinen ja vakaa muina hetkinä.

maanantai 5. syyskuuta 2016

Siirtymisiä ja istunta-asioita

Maanantain tunnin ratsu ei ollut yllätys, sillä sain taas Aasian. Tällä kertaa mentiinkin pelkästään koulua, ja tunnin aiheena olivat siirtymiset. Ratsastimme päätyihin ympyrät ja vaihdoimme aina näiden välillä suuntaa lävistäjillä, ja tämä kuvio säilyi samana koko tunnin ajan sekä alkuverryttelyn että siirtymistehtävien taustalla.

Tunnin alussa Aasia liikkui tyypilliseen tapaansa vähän jähmeästi takaa, minkä vuoksi ei muotokaan heti tasoittunut vaan poni hieman vastusteli kuolainta. Yritin korjata tilannetta ratsastamalla pohkeella lisää aktiivisuutta raviin, mutta parhaiten tehosi laukkaverryttely parin ympyräkierroksen verran. Laukan jälkeen ravi oli heti paljon letkeämpää, ja poni tuli huomattavasti pehmeämmin ja tasaisemmin pyöreäksi.

Ratsastimme siirtymisiä ensin ravin ja käynnin välillä, ja myöhemmin ravin sisällä lyhentäen ja pidentäen askelta lyhyissä pätkissä. Ravissa ja käynnissä Aasia rentoutui liikkumaan välillä oikeinkin nätisti, mutta askellajista toiseen siirtymisissä se hieman jännittyi ja nousi kuolaimelta. Ope korjasi samalla myös istuntaani melko paljon, mikä olikin aiheellista, sillä tänään en saanut istuntaan samanlaista napakkuutta kuin muutamalla aikaisemmalla kerralla. Kierryin ja kallistelin vasemmalle, eikä keskivartalo tahtonut pysyä tarpeeksi jämäkkänä ja kyynärkulma selkeänä. Tunnin edetessä istuminen kuitenkin helpottui ihan jo senkin myötä, että Aasia alkoi liikkua paremmin selkä ylhäällä ja joustavammalla askeleella, jolloin pääsin tietysti paremmin liikkeen mukaan ja sain keskivartalolla "kiinni" ravista. Tänään minulla vaan oli taipumusta vanhaan tuttuun keskivartalon herpaantumiseen, joten sain ihan ajatuksen kanssa keskittyä jäntevyyden ja napakkuuden säilyttämiseen.

Ravin sisäiset siirtymiset ympyröillä jäivät meillä aika huomaamattomiksi, mutta sain kuitenkin Aasian vastaamaan puolipidätteisiin ja venyttämään niiden jälkeen askelta hieman eteen. Ratsastimme askeleen pidennyksiä ravissa vielä lävistäjille, ja näissä sai keventää harkinnan mukaan. Aluksi kevensin, mutta silloin kadotin tuntuman ja ravin tahti pääsi kiihtymään kiireiseksi. Ope kehottikin ratsastamaan pidennykset mieluummin satulassa istuen, ja näin ne onnistuivatkin huomattavasti paremmin. Satulassa istuen sain tuntuman paremmin säilytettyä, ja pääsin istunnan avulla pitämään ponin tasapainossa sekä ottamaan sen pidennyksen jälkeen pehmeämmin kiinni.

Lopuksi teimme vielä siirtymisiä laukasta raviin lävistäjien keskipisteissä. Tässä tehtävässä Aasia sitten levisi käsistä, ja kiikutti laukassa aivan liikaa. Ei puhettakaan pehmeistä siirtymisistä rauhalliseen raviin, vaikka on me joskus osattu sellaisiakin tehdä. En kuitenkaan jaksanut hermostua asiasta. Tänään nyt vain meni näin, että ponilla oli liikaa kierroksia. Laukkaympyröillä yritin löytää sitä samaa jäntevyyttä ja laukan hallintaa lantiolla minkä tavoitin viimeksi Artsin valmennuksessa, mutta turhaan. Kun en istunnalla saanut laukasta kiinni niin kyllähän se poni sitten nimenomaan juoksi ja kiirehti.

Koska muuten tunti sujui ihan mukavasti, niin en osannut olla harmissani höpöksi menneistä laukoista. Istunta-asioissa oli ehkä pientä taantumista havaittavissa, mutta hetkittäin sain niin oman kroppani kuin poninkin toimimaan ravissa paremmin, ja meno tuntui silloin oikein mainiolta. Ehkä vielä jonain päivänä saadaan se laukkakin hallintaan.

lauantai 3. syyskuuta 2016

Ihanan sujuvasti eli liian nopeasti

Vuorossa oli kisalauantai, sillä lähdimme käymään Virpiniemessä ABC-Ratsastajien järjestämissä estekisoissa. Vaken oltua tällä viikolla oikein reipas ja innokas olivat odotukset tietenkin korkealla. Luokkina meillä olivat 70 senttiä arvostelulla A.1.0 sekä 80 senttiä ihanneaika-arvostelulla. Kisapaikalla kiinnosti tietysti ensimmäisenä ratapiirros. Rata oli luokissa yhtä estettä vaille sama, joten siltä osin pääsi helpolla. Ratamestari oli kuitenkin laittanut ihanneaikaluokkaan haastetta tempon osalta - tavoitetempo oli vain 250 m/min, joten 415 metrin mittaisella kahdeksan esteen radalla piti näin ollen saada kulumaan peräti 100 sekuntia. Huh sentään!

Ensin oli joka tapauksessa vuorossa 70 sentin rata, jossa ajalla ei ollut niin väliä. Kävin vähän ravailemassa Vakella verryttelyalueella ennen radan kävelyä, ja ennen luokan alkua ehdin sopivasti ottaa verryttelyhypyt. Vake tuntui vähän "villiltä", sillä se oli käännöksissään aika töksähtelevä ja tuntui liirailevan vähän sinne sun tänne. Pääkin kävi alhaalla joidenkin hyppyjen jälkeen, mutta pukkeja ei tullut. Hereillä siis oltiin, mikä ei ollut huono juttu. Varauduin radalla mahdolliseen karkaamisyritykseen eli äkkikäännökseen poistumisportin kohdalla, sillä tänään Vake tuntui olevan juuri sillä tuulella.

© Emmi Erkkilä
Sain odotella radalla edeltävän ratsukon suorituksen ajan, joten siinä ehdittiin vähän katsella paikkoja. Liikkeelle lähdettiin oikein reippaan oloisesti. Vake pyrki hyvin itse eteen, joten esteille oli helppo lähestyä. En alkanut ratsastaa väkisin aivan reunoja pitkin, vaan isolla kentällä annoin kaarteiden tulla sen kokoisina kuin luontevalta tuntui. Vetosuunta oli selvästi katsomopäädystä porttipäätyä kohti, kun taas katsomoa kohti imua ei ollut ihan yhtä hyvin. Vetosuuntaan hypättävä 24 metrin suora linja meni tuosta vaan kuudella askeleella, mikä kertoo siitä, että Vake laukkasi tosiaan oikein sujuvasti eteen. Kuutosesteelle tuli ainoa vähän huonompi paikka, jonka Vake ratkaisi hyppäämällä kaukaa. Muuten ponnistuspaikat osuivat oikein nappiin, kun edettiin näin hyvässä rytmissä. Tuota pikaa oltiinkin jo maalissa, mutta ratsastin maalilinjan jälkeen vielä laukassa seuraavan kaarteen portin ohi, jottei Vake seuraavalla radalla vain alkaisi jarrutella ja pyrkiä portille samassa kohdassa. Tuloksena oli siis puhdas rata, joten saimme punavalkoisen miniruusukkeen.

© Emmi Erkkilä


Ensimmäinen ratamme oli tosiaan oikein hyvä ja sujuva, mutta tempo tietenkin aivan liian reipas 80 sentin luokkaan asetettuun tavoitetempoon verrattuna. 250 m/min tuntui sen verran utopistiselta tavoitteelta, että päätin tavoitella seuraavassa luokassa ensisijaisesti hyvää ja nättiä rataa uhraamatta hyppyjen sujuvuutta ihanneaikaan tähtäämisen nimissä. Suunnitelmana oli hakea lisäsekunteja lähinnä ratsastamalla mahdollisimman laajat tiet. Verryttelimme vielä muutamien hyppyjen verran, ja Vake vaikutti olevan edelleen kivasti hereillä. Radalle lähdin aika rennolla mielellä.

80 sentin rata alkoi yhtä sujuvasti kuin edellinenkin, ja tästähän tulikin monilta osin hyvin samannäköinen suoritus. Nyt toki ratsastin kentän reunoille niin hyvin kuin pystyin ja yritin tappaa aikaa kaarteissa. Vake puolestaan pyrki puskemaan kaarteita pienemmäksi, joten pientä neuvottelua asiasta joutui käymään. Rytmi oli läpi radan oikein tasainen ja sopivasti eteen rullaava. 24 metrin linja mentiin jälleen kuudella laukalla, vaikka tempovaatimuksen hengessä olisi ehkä voinut jarrutella seitsemäänkin. Enpä minä sellaista raskinut alkaa yrittää, kun Vakella oli niin mainio energia. Hypyt olivat tällä laukalla oikein näppäriä ja sujuvia. Radan viimeiselle esteelle lähestyminen oli odotetusti hankalin, sillä tähän tuli jarruttava kaarre portilta poispäin. Laukka hyytyikin kaarteessa jonkin verran, joten paikan jäädessä hieman kauas tuli hypystä okserille vähän vaivalloisempi. Vake tsemppasi kuitenkin hienosti ja venytti esteen yli, vaikka joutuikin ponnistelemaan tässä hypyssä vähän enemmän. Maaliin tultiin siis jälleen puhtaalla suorituksella, ja olin rataan tyytyväinen.



Vaken meno tuntui tosi hyvältä, mutta tiesin jo tulosta kuulemattakin radan olleen ihanneaikaan nähden aivan liian nopea. Aikamme olikin reilut 81 sekuntia, eli noin 18-19 sekuntia enemmän olisi radalla pitänyt käyttää, jos olisi ihanneaikaan halunnut päästä. Oli toki tietoinen valinta, että en alkanut jarruttelemaan vaan otin mieluummin sujuvat hypyt kuin hyytynyttä etenemistä ja esteiden yli kiipeämistä. Periaatteessa on tietenkin mahdollista ratsastaa vaikka kuinka hitaassa tempossa laukan energian ja impulssin säilyttäen, mutta sellaista vieteriä en kyllä Vaken laukkaan saa aikaiseksi millään. Ei pysty, ei kykene, ei osaa. Joitakin sekunteja enemmän olisin kuitenkin voinut saada upotettua kaarteisiin, sillä joitakin metrejä niistä jäi käyttämättä Vaken puskiessa sisään. Vielä huolellisemmalla tilankäytöllä olisi luultavasti yltänyt palkinnoillekin asti, sillä sijoituksille tässä luokassa pääsi noin 1-2 sekuntia meitä hitaammalla suorituksella. En oikein vieläkään tiedä, alisuoriuduinko, kun en yrittänyt ratsastaa hitaammin ja tähdätä ihanneaikaan sinnikkäämmin. Menestystä tärkeämpää olivat toki sujuvat, tasaiset ja hyvät radat, joten ehkä kuitenkin parempi näin. Vake oli tosi kivassa vireessä ja kisapäivä oli enimmäkseen oikein onnistunut, joten hyvillä mielin tässä voi olla.

perjantai 2. syyskuuta 2016

Oikeanlainen villiintyminen

Pitkästä aikaa Pian estevalmennus! Valmennus sattui perjantaille, eli kisoja edeltävälle päivälle. Tämä toki huomioitiin hyppyjen määrässä, ja oli ehkä ihan hyväkin, että otettiin kisojen alle kunnon treenit. Vake oli ollut tällä viikolla niin virkeä, että uskoin sillä riittävän joka tapauksessa virtaa kisoihinkin. Alkutunnista sileän verryttelyissä ei kyllä ollut ainakaan liikavirtaa havaittavissa, vaan Vake oli aika lötkön oloinen ravissa. Ylitimme lävistäjillä ravipuomeja sekä laukkasimme päädyt. Ravista puuttui terävyys, ja sen myötä muotokin oli pitkä ja etupainoinen. Kaikin puolin tahmean ja jähmeän oloista menoa.

Hyppelimme ensin pääty-ympyrällä ristikkoa maapuomien kera. Vake oli laukassa terävämpi kuin ravissa, mutta ympyrän kaarella sai tarkkailla energian säilymistä. Hypyissä sain ohjeeksi työntää enemmän mahaa eteen ja välttää ylimukautumista ylävartalolla. Sain ideasta ihan hyvin kiinni, ja hyppyyn mukautuminen parani ainakin tällä ristikolla.

Seuraavaksi saimme hypätä muutamia kertoja jumppasarjaa lävistäjällä. Sarjalla oli kolme pystyä yhden laukan väleillä ja väleissä maapuomit. Esteiden ollessa ensin matalampia näyttivät välit melko pitkiltä, ja lennätin Vakea vähän liikaakin eteen. Vake olikin hoksannut, että nyt alkoi oikea hyppääminen, ja villiintyi jo ihan omia aikojaankin. Niinpä sarjalle tultiin ensin liian kiireisesti ja lujaa, ja välit kävivät ahtaiksi. Seuraavilla kierroksilla ohjeena olikin tulla sisään rauhoitellen ja maltilla. Vake oli niin innokkaana menossa, että minun tehtäväkseni jäi pelkkä toppuutteleminen. Esteet nousivat noin 80 senttiin asti, joten välit kävivät entistä ahtaammiksi. Niin hypyissä kuin esteiden väleissäkin piti edelleen ajatella mahaa eteen ja ylävartaloa pystyyn, jotta en mennyt liikaa etuosan päälle ja hankaloittanut Vaken suoritusta. Rauhallisemmalla sisääntulolla sarja menikin oikein kivasti, mitä nyt vähän vasenta reunaa kohti ajautuen. Vake oli herännyt horroksestaan, joten nyt oli oikea tekemisen meininki.

Seuraavaksi hyppäsimmekin jo yhteen putkeen kaikki kentällä olevat tehtävät. Aloitimme ravipuomilävistäjistä, joiden jälkeen matka jatkui kaarevalla tiellä lähestyttävän ristikon kautta lävistäjälle ja jumppasarjalle. Tämän jälkeen vuorossa oli 17 metrin suora linja okserilta pystylle, sekä lopuksi pitkä suora lähestyminen valkoiselle portille. Loppupään esteillä olikin korkeutta 80+ cm. Vake meni hyvällä energialla, joten niin ristikko kuin jumppasarjakin ylittyivät reippaasti. Kaarteissa toki tuli vähän sisään puskemista. Suoralle linjalle ratsastin kunnolla eteen, sillä 17 metriin haluttiin neljä askelta. Vakepa yllätti, ja meni neljällä aivan helposti. Seuraavassa päädyssä oli taas vähän puskemista, mutta viimeisellekin esteelle tultiin oikein reippaasti. Ei yhtään hullumpi rata, vaan ihanan energistä menoa.

Lopuksi hyppäsimme vielä oikeassa laukassa valkoisen portin sekä 17 metrin linjan pystyltä okserille. Esteiden korkeus oli noin 85-90 cm. Vake oli oikein vauhdissa, ja laukkasi korvat tötteröllä. Hyppyihin se lähti rohkeasti kauempaakin, ja porttipystyä kolautettiin kunnolla hypyn ollessa hieman laaka. Jouduin jarruttelemaan väärän laukan korjaamiseksi, mutta seuraavalle estelinjalle löytyi silti nopeasti hyvä energia ja rytmi. Neljä laukkaa 17 metriin ei edelleenkään ollut mikään ongelma, ja saatiin linjalle tosi hienot hypyt. Vakehan loikki kuin parempikin estetykki.

Jopa oli mukavan pirteää menoa heti kun vain päästiin hyppäämisen pariin! Lomaviikon vaikutus taisi näkyä tässäkin, ja Vake nyki välillä päätä alas siihen malliin, että energiaa olisi riittänyt ihan omiinkin kuvioihin. Kaarteiden ratsastuksessa on vielä tekemistä, jottei Vake pääsisi puskeutumaan ja oikomaan, mutta estettä kohti mennessä asiat ovat mallillaan. Tällaista energiaa Vakelle juuri halutaan, ja onhan tämä vaan niin hauskaa silloin kun ponikin on aivan liekeissä.