Ilman jarruja

Keskiviikkoiltaan mahtui Airan tunnin jälkeen vielä Saaran tallin tunti, joka ratsastettiin tällä kertaa tuuraavan open ohjauksessa. Sain ratsukseni Lennin, ja en odottanut mitään valtavia onnistumisen kokemuksia sillä Lennin kanssa ei yhteistyö ole aikaisemmin ollut kovin sujuvaa. Lenni jatkoi suoraan edelliseltä tunnilta, ja oli kuulemma ollut reipas.

Kovin monimutkaisia tehtäviä ei tänään (onneksi) menty, vaan verryteltiin ensin askellajit läpi ja myöhemmin ratsastettiin kolmikaarista kiemuraa volttien kera. Käynnissä Lenni oli vähän raskassoutuinen ja kuunteli huonosti pohjetta. Ohjeena oli antaa käynnin sujua oikein letkeästi eteenpäin, mutta eipä se ilman napakkaa pohkeella patistelua oikein sujunut. Käynnissä Lenni kuitenkin pysyi päänsä kanssa kohtuullisen rauhallisena kunhan en sitä ohjalla häirinnyt vaan pidin vain tasaisen tuntuman. Ravissa alkoi sitten kaahaus. Lennillä hirtti kaasu kiinni saman tien ja eihän me meinattu mahtua muiden sekaan kun vauhtia oli aivan liikaa. Jarrutukseen ei ollut oikein mitään keinoja, sillä ohjalla tehtyä pidätettä Lenni ei sietänyt ollenkaan (vastauksena oli pään viskely ja vauhdin lisäys) ja istunnalla en tässä kiitoravissa kyennyt riittäviä pidätteitä tekemään. Yritin pitää kevennyksen mahdollisimman matalana ja rauhallisena ja muistella kaikki Airan opit vatsalihaksista, mutta ei tästä oikein mitään tullut. Ope kehottikin toistuvasti pienentämään ja rauhoittamaan kevennystä, mikä oli jokseenkin turhauttava neuvo kun juuri sitä koko ajan yritin mutten millään onnistunut. Lisäksi Lennin kuppimainen satula veti kevennyksen kamalaksi etukumaraksi (sitä pahemmin mitä enemmän yritin hallita kevennyksen korkeutta). Siinä sitä sitten mentiin, hevonen tukka putkella kiitäen kun ratsastajalla ei ollut mitään hallintaa istuntaan saati hevoseen. Tuntumaakaan en kovin vakaaksi ja tasaiseksi saanut yrityksistä huolimatta, ja tästä Lenni hermostui tietysti entisestään ja oli kovin levoton edestä.

Laukassa pääsin istumaan astetta jämäkämmin niin etten ollut kyydissä aivan räsynukke, ja niinpä laukka olikin mukavampi askellaji ratsastaa ja Lenni jopa hieman rauhoittui päänsä kanssa. Laukassakin tosin meinasi välillä vauhti kiihtyä turhan paljon, ja ohjilla ei passannut pidätteitä tehdä lainkaan. Niinpä keskityin istumaan hiljaa, rauhassa ja eleettömästi. Vakaa istunta ja täysin tasainen pehmeä käsi olivat selvästi ne tekijät jotka saivat Lennin rauhoittumaan, mutta valitettavasti ravissa ei rahkeet riittäneet tällaisen istunnan ja tuntuman toteuttamiseen. Lopputunnista mentiin paljon harjoitusravia, joka sujui samaan tapaan kuin kevyt ravi eli Lenni juoksi jatkuvasti alta ja heitteli päätään vastauksena tuntuman epätasaisuuksiin. Ainoa asia missä pääsin vähänkään jyvälle Lennin aivoituksista oli sisäkädellä myötääminen voltilla. Yritin siis hieman asettaa Lenniä volteilla, ja jos jäin pitämään sisäohjasta puoli sekuntia liian pitkään hermostui Lenni välittömästi ja alkoi riehua päänsä kanssa. Kun onnistuin ajoittamaan sisäohjalla myötäyksen oikein (tai tein sen jopa omasta mielestäni hieman etuajassa) ja myötäsin oikein reilusti sisäohjan tuntuman pois niin Lenni malttoikin hetken ravata ympyrällä tasaisempana ja rauhallisempana.

Lopuksi vielä laukattiin vähän, ja kun siirryttiin tämän jälkeen keventelemään loppuraveja Lenni juoksi entistäkin pahemmin alta. Tunnin aikana ei siis ollut tapahtunut mitään edistystä. Lopulta heitin sille käytännössä pitkät ohjat, ja juostiin edelleen yhtä kovaa mutta nyt hieman matalammalla ja tasaisemmalla kaulalla. En muista Lennin olleen aikaisemmilla ratsastuskerroilla ihan tällainen alta pakenija, joten jäin ihmettelemään oliko sillä vain näin kovasti ylimääräistä virtaa vai oliko jotain vialla (muutakin kuin ratsastajan istunta ja käsi). Perusongelma joka tapauksessa oli se että Lenni olisi täysin istunnalla ratsastettava hevonen mitä pidätteisiin tulee, mutta minulla ei istunta ollut niin vahva että olisin sille pystynyt minkäänlaisia jarruja laittamaan. Käytännössä minulla ei siis ollut mitään toimivaa tapaa tehdä pidätettä, ja niin oltiin noidankehässä jossa hevonen juoksi epävakaata istuntaa ja kättä pakoon ja istunta ja käsi olivat epävakaat koska hevonen juoksi niin kovaa ettei kyydissä osannut sen paremmin olla. Jos ei aiemmin ollut selvillä että minun taidoillani ei näin herkkää ja vaativaa hevosta ratsasteta niin tulipa selväksi viimeistään nyt.

Yhteinen sävel hukassa

Keskiviikkoiltana meninkin putkeen kaksi tuntia, sillä en tietenkään raskinut jäädä pois vakiotunnilta vaikka heti sen perään oli myös kurssitunti. Päivän ensimmäinen ratsuni oli Lenni, jolla en ollutkaan mennyt pitkään aikaan. Lennillä on aina hyvin mielenkiintoista ratsastaa, ja sen kanssa onnistumiset ovat todellakin palkitsevia. Tänään niitä onnistumisia ei vaan valitettavasti juurikaan koettu.

Verryttelykuvioina oli loivat kiemuraurat molemmille pitkille sivuille sekä päätyihin ympyrät. Käynnissä Lenni jumi ja hidasteli, eikä vastannut pohkeeseen. Meno oli tällöin luonnollisestikin myös todella selätöntä, ja open ohjeistus olikin että moottori käyntiin jotta hevonen alkaisi liikkua läpi selän. Kun siirryimme raviin vaihtoikin Lenni heti päinvaistaiselle vaihteelle eli juoksi alta. Edelleen toki täysin selkä alhaalla ja hirvimoodissa. Suustaan Lenni on aika hankala, ja niinpä ohjalla tekemäni pidätteet saivat sen vain jännittymään entisestään. Istunnalla en päässyt jarruttelemaan, sillä en saanut keventäessä kroppaani mitenkään ruotuun vaan kenotin hurjassa etukumarassa hervottomana kuin räsynukke. Meno muuttui vähän nätimmäksi kun istuttiin harjoitusraviin ja aloin saada pidätettä paremmin läpi. Ympyröillä Lenni alkoi jo ihan kuunnella ja rentoutua. Vähän pyöreäksikin se haki mutta oli kovin rauhaton edestä. En varmaankaan saanut pidettyä kättä tarpeeksi vakaana ja pehmeänä jotta Lenni olisi voinut siihen luottaa. Loiville kiemuroille kääntyessä Lenni kiihdytteli edelleen, mutta aloin myös näissä saada parempaa otetta hevoseen kun rupesin asettamaan vähän jämptimmin.

Verryteltiin vielä laukassa vasempaan kierrokseen. Laukassa kädet jäivät aivan liian jännittyneiksi, joten Lenni laukkasi jännittyneessä hirvimoodissa ja edestä levottomana. Laukassakin ope toivoi takajalkojen aktivointia pohkeesta. En vaan uskaltanut kovin paljon pohkeella ratsastaa ja rentouttaa kättä, sillä kaarteisiin ja kulmiin Lennin vauhti tuntui usein vähän kiihtyvän ja jännitin sitä mahdollisuutta että se kompuroisi pehmeähköllä pohjalla. Kellahdus nenälleen Peran kanssa on vielä liian tuoreessa muistissa, joten pikkaisen kouraisee mahasta jos heppa tuntuu menevän kulmaan liian kovaa ja pidätettä kuuntelematta. Laukassa en myöskään onnistunut suoristamaan itseäni ollenkaan vaan istuin vasemmasta kyljestä linkussa joka ikisellä ympyrällä, siitäkin huolimatta että juuri eilen tätä asiaa korjailtiin.

Tänään tehtiin samoja laukannostoja pituushalkaisijalla kuin sunnuntaina. Käynnistä siis nostettiin pituushalkaisijan lopulla vuoroin oikeaa ja vasenta laukkaa. Aluksi Lenni poikitti ja kiemurteli kovasti, sillä tein liian reiluja valmisteluja ja käytin liian vahvaa pohjetta nostossa. Lenni nimittäin jumi käynnissä edelleen niin pahasti pohkeen takana että kuvittelin noston vaativan hyvinkin voimakasta pohjeapua. Ohjeena oli käyttää kevyempiä nostoapuja jottei hevonen jännity niin paljon, sekä pitää vasemman laukan nostossa ulkopohje kevyempänä jottei takaosa poikittaisi vasemmalle. Oikean laukan nostossa ulkopohje sen sijaan sai olla vahvempana mukana estämässä takaosan liirausta vasemmalle. Kun luovuin liiasta valmistelusta ja säätämisestä niin päästiin nostoihin vähemmällä kiemurtelulla. Rauhallisemmalla ratsastuksella saatiin myös molempiin suuntiin ihan kelvollisia nostoja joissa hevonen lähti selvästi ylämäkeen, mutta rennoksi ja pyöreäksi en Lenniä nostoihin saanut. Ope toivoi ylälinjaan venymistä, mutta se jäi kyllä toteutumatta Lennin jännittäessä hirvimoodissa.

Laukannostojen korjaantuminen suoremmiksi oli oikeastaan ainoa valopilkku koko tunnissa. Muuten meni aika lailla metsään kaikki. Läpi koko tunnin oli hirveän hankala pitää tasaista tuntumaa, sillä Lenni oli todella levoton edestä. En tiedä johtuiko tämä kokonaan huonosta kädestä vai kiusasivatko lisäksi ötökät. Varsinkin käynnissä ja loppuverryttelyraveissa Lenni oli päänsä kanssa ihan mahdoton. Istunta on tässä parina viime päivänä ollut aivan erityistarkkailussa, mutta Lennin kyydissä kaikki virheet tulivat taas voimakkaasti esiin. Olin aika etukumarassa koko tunnin, sillä tämä satula helposti työntää sellaiseen ainakin jos on lonkista näin jumissa. Hankala siinä oli sitten vaikuttaa hevoseen kun ei oikeaan asentoon päässyt. Varsinkin laukassa olin kuin suolapatsas, joten ei ihme jos hevonen jännittyy ja juoksee alta. Lenni on aina haastava ratsastaa, mutta toisinaan senkin kanssa on yhteinen sävel jossain määrin löytynyt. Tänään ei kyllä löytynyt sitäkään vähää.

Istuntapainotteinen puomitunti

Pitkästä, pitkästä aikaa sain tunnille Lennin. Olen aikaisemmin mennyt Lennillä koulua kolme kertaa ja nyt vuorossa oli puomitunti, joskin aika koulupainotteinen sellainen. Päähuomio oli edelleen istunnassa, eli jatkettiin niin perusistunnan kuin kevyenkin istunnan hiontaa.

Käynnissä ja ravissa jatkettiin aivan samoilla ohjeistuksilla kuin viime tunnilla, eli haeskeltiin tuntumaa vatsalihasten ja takareisien oikeaan käyttöön sekä tavoiteltiin ulko-ohjan pidätteillä etuosan keveyttä. Käynnissä Lenni mateli, mutta siitä huolimatta sain sen pariin kertaan pyöristymään kevyen pidätteen ja sitä seuraavan eteenratsastuksen avulla. Kevyessä ravissa ylitettiin kolmen puomin suoraa linjaa, ja nyt Lennillä oli puolestaan vähän kiire eli ravissa pidätteet tulivat tarpeeseen. Tuntuma olisi pitänyt saada vielä vakaammaksi ja pehmeämmäksi jotta Lenni olisi kunnolla rentoutunut ja myödännyt niskasta. Sen sijaan mentiin aika lailla pystypäin ja selkä notkolla. Lennin satulassa on varsin syvä ja kuppimainen istuin, ja tuntui että tässä satulassa kevensin väkisinkin aika etukumarassa. Sunnuntain istuntatunnilla oli kuitenkin ilmeisesti tapahtunut jokin alitajuinen valaistuminen, sillä pienestä etukumarasta huolimatta keskikroppa pysyi aika hyvin paketissa ja ope kehui selän asentoa. Nyt ei ollut notkoa eikä liikaa pyöreyttä, vaan alaselkä pysyi suorana ja keskivartalo kohtuullisen jäntevänä. Lonkkia olisi kuitenkin voinut avata vielä enemmän.

Laukassa mentiin ensin hetki uralla kevyessä istunnassa. Aluksi pohkeet tahtoivat mennä vähän liian taakse, mutta kun sain ne kohdilleen löytyi kevyessä istunnassa mukava tasapaino. Meno tuntui helpolta ja samassa asennossa olisi voinut laukata vaikka kuinka pitkään, eli palikat olivat kevyessä istunnassa kohdillaan. Asiaa toki auttoi Lennin miellyttävän pehmeä laukka vaikka edelleen pää pystyssä mentiinkin.

Seuraavaksi mukaan tuli tunnin puomiosuus, eli jatkettiin kevyessä istunnassa laukaten ja tultiin kolmen puomin linjaa jossa puomivälit olivat 15 metriä. Tavoitteena oli ensin viisi askelta molempiin väleihin. Aluksi oli pientä sähläystä askeleen sopimisen kanssa niin että välit jäivät ahtaiksi ja laukka putosi pois, mutta kun sain oman etäisyyssilmän sovitettua Lennin laukkaan niin saatiin pari ihan onnistunuttakin kierrosta rauhallisella ja tasaisella viidellä askeleella. Luulin jo päässeeni kärryille Lennin laukan säätelystä, mutta kun kierros vaihtui vasemmaksi tuli puomeilla taas enemmän ongelmia. Tähän suuntaan niin hevosen kuin ratsastajankin vinoudet korostuivat, ja pidätteen ja pohkeen yhteensovittaminen ei toiminut ihan kunnolla. Viidellä askeleella välit olivat vähän ahtaat, ja laukkaa kiinni ottaessa rytmi helposti kärsi niin että käytiin puolittain ravilla. Laukan rytmin hajotessa ei istuntakaan ihan pitänyt kutiaan vaan kantapäät pääsivät nousemaan ylös ja paino keikahtamaan liikaa eteenpäin. Kun tehtävänanto vaihtui neljään askeleeseen jäivät välit puolestaan liian pitkiksi, ja otettiin joko viides miniaskel puomin eteen tai harpattiin vähän kömpelösti kaukaa. En ihan tarpeeksi uskaltanut ratsastaa eteen, sillä vaikutti siltä että Lenni olisi levinnyt liikaa lapasesta jos olisi lähdetty kovin tykittämään. Viimeisellä kierroksella saatiin vihdoin molemmat välit onnistumaan neljällä askeleella ilman kompurointeja, vaikka eka väli vähän pitkäksi jäikin.

Lopuksi ehdittiin vielä työskennellä ravissa sekä perusistunnassa että keventäen. Lennillä oli aluksi vauhtivaihde päällä, ja se juoksi jännittyneenä alta pois. Kun aloin saada pidätteitä läpi ja menoa rauhoitettua niin löytyi hetkittäin pyöreyttäkin. Silloin kun Lenni malttoi ravata kaikessa rauhassa ja tuntumalle venyttäen tuntui meno ihan mukavalta, vaikka Lenni toki tapansa mukaan kovasti pureskeli kuolainta. Keventäessä istunta meni edelleen turhan etukenoiseksi, mutta harjoitusravissa onnistuin istumaan pystymmässä ja keskivartalo melko jäntevänä. Opelta tuli kannustusta että istuin tänään hyvin. En oikein tiedä mitä sunnuntaina tapahtui, mutta jokin vatsalihasten käytössä on tosiaan tainnut loksahtaa kohdalleen.

Laukansäätelyvaikeudet puomeilla olivat pieni miinus, mutta onnistumiset istunta-asioissa jättivät mukavan mielen. Toivottavasti pystyn säilyttämään tämän saman tuntuman vatsalihaksiini tulevillakin tunneilla ja kehittämään juttua tästä eteenpäin. Lennillä oli oikein kiva mennä pitkän tauon jälkeen, ja tällaiselle puomikoulutunnille se oli aivan mainio ratsu.

Haastetta kerrakseen eli avoja ja sulkuja Lennillä

Kisapäivän päätteeksi oli pienen hengähdystauon jälkeen vuorossa vielä koulutunti. Tämänkertainen ratsu olikin vaikeusasteeltaan aivan toiselta planeetalta kuin uljas kisaheppani Jussi, sillä ope oli nyt laittanut parin kuukauden tauon jälkeen minulle Lennin. Lennikin oli aamulla näyttäytynyt kisaradalla mutta sen jälkeen käynyt mutaisessa tarhassa piehtaroimassa. Kuolaimet sujahtivat tällä kertaa Lennin suuhun ilman herkuilla lahjontaa.

Päivän teemana oli hevosten jumppaaminen pitkillä sivuilla loivia avo- ja sulkutaivutuksia vuorotellen. Odotusteni mukaisesti tämä oli melko haasteellista hommaa Lennin kanssa. Käynnissä ongelmana oli liikkeen jumittuminen niin että sivuttaisliikkeessä askel kävi hyvin hyvin hitaaksi ja liike eteenpäin sammui lähes täysin. En ole aivan varma siitä kuinka hyvin Lenni avot ja sulut hallitsee, joten ehkäpä se vain tarvitsi hieman enemmän miettimisaikaa jalkojensa asetteluun. Kovasti Lenni kyllä tuntui tehtävään keskittyvän ja yrittävän ymmärtää mitä siltä koetin pyytää. Mukaan mahtui jokunen onnistunut askel suurinpiirtein kolmella uralla, mutta enimmäkseen taisi olla niin että sekä kuski että hevonen olivat jokseenkin kuutamolla raajojensa käytöstä. Luultavasti Lenni olisi kyllä homman hanskannut jos vain olisin onnistunut antamaan sille selkeät ohjeet sekä pitämään avut rentoina.

Pitkillä sivuilla ratsastettavien avojen ja sulkujen välillä hengähdettiin ravaamalla pääty-ympyröillä. Ympyröillä Lennin liikkuminen oli rennompaa, ja pyöreäksikin se hakeutui. Ope kehotti etsimään parempaa suoruutta väistättämällä kevyesti takaosaa ympyrältä ulos samalla etuosaa ulkopohkeella sisäänpäin kääntäen ja sisäpuolelle asettaen. Jämäkät ulkoavut myötäasetuksen tukena vaikuttivatkin olevan se juju jolla hevonen löytyi paremmin ohjan ja pohkeen väliin. Ympyröillä esitimme ihan mukavia pätkiä jolloin Lenni ei sen enempää juminut kuin kiihdytellytkään vaan ravasi suhteellisen rennon oloisena tuntumalla. Opelta tuli kehuja että Lenniksi ravi näytti varsin mukavalta.

Ympyrältä poistuessa meno muuttui heti jännittyneemmäksi ja kiireisemmäksi, ja pitkille sivuille tultaessa Lenni tuppasi nostamaan pään ylös ja juoksemaan alta pois. Tästäpä olikin sitten aika mahdotonta lähteä tekemään avoja ja sulkuja ravissa. Harjoitusravissa istuminen oli huono idea hevosen vetäessä selkää alas, ja pidätteet ohjalla tuntuivat vain lisäävän Lennin jännittyneisyyttä. Keskityin suosiolla tehtävän helpompaan osaan eli avotaivutuksiin jättäen sulkutaivutukset vähemmälle. Sisä- ja ulkoapujen yhteispeliä en kuitenkaan saanut toimimaan yhtä näppärästi kuin ympyröillä ratsastaessa, joten onnistumiset avotaivutuksen parissa jäivät aika olemattomiksi. Taidettiin oikeaan kierrokseen ravatessa onnistua tekemään yksi muutaman askeleen pätkä kelvollista avotaivutuksen kaltaista liikettä. Vasemmassa kierroksessa vaikeudet sen sijaan korostuivat lähtiessäni kiertymään istunnasta vinoon samalla kun yritin pohkeella nyhjätä hevosta avotaivutukseen. Ope kehottikin tarkkailemaan omaa suoruutta ja pitämään painon mahdollisimman neutraalina keskellä hevosta. Tämä oli kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty, joten ei ihme jos Lenni oli vähän pihalla.

Lopuksi treenailtiin vielä laukannostoja. Lyhyille sivuille pyöräytettiin käynnissä voltit, ja kulman jälkeen pitkälle sivulle tultaessa nostettiin vuoroin myötä- ja vuoroin vastalaukka. Pitkän sivun lopussa jarruteltiin ravin kautta takaisin käyntiin. Odotin Lenniltä mahdollista paikoilleen jumittumista ja protestointia edelliskertojen tapaan, mutta tänään ei onneksi tällaiseen stoppailuun ajauduttu lainkaan. Ensimmäinen laukannosto tosin oli aivan pannukakku eikä Lenni selvästikään ymmärtänyt laukka-apujani, mutta kunhan sain apujani selkeytettyä ja Lenni pääsi jyvällä tehtävästä nousi laukka ongelmitta. Sekä myötä- että vastalaukka nousivat toivotusti, eli sen puoleen kommunikaatio oli kunnossa. En kuitenkaan onnistunut säilyttämään rentoutta ja apujen pehmeyttä nostoa valmistellessa, ja näin Lenni aina jännittyi nostoon. Noston jälkeenkin edettiin laukassa pää ylhäällä ja selkä alhaalla. Ope kehotti laukkaamaan välillä muutaman kierroksen pääty-ympyrällä jotta laukkaan löytyisi paremmin pyöreyttä. Ympyrällä meno tasoittuikin niin että hetkittäin laukassa välähti ihan oikeansuuntaista liikkumista. Asetus ja sen tukeminen vakailla ulkoavuilla olivat asian ydin aivan samaan tapaan kuin ravissa.

Laukkatehtävästä siirryttiin keventämään hetki ravissa, ja laukkaaminen oli saanut Lennin sen verran kierroksille että alkuun vain mennä posotettiin jännittyneenä ja kiirehtien kättä vasten. Jouduin ottamaan ohjalla hieman reilumpia pidätteitä, mutta näistä Lenni vain jännittyi lisää. Pikkuhiljaa ympyrällä ravatessa Lenni alkoi rauhoittua niin ettei sillä enää ollut kiire pois kuskin alta, ja näin pääsin ratsastamaan taas pohkeella sekä kevyellä tuntumalla. Myös harjoitusravissa istuminen kevennyksen sijaan tuntui saavan Lennin paremmin kuulolle. 

Vaikka tunti taisi sisältää enemmän ongelmia kuin onnistumisia niin Lennin kanssa ei tällaisista niin masennu kun tietää miten haastava hevonen se on ratsastaa. Pikemminkin ne hyvät hetket ilahduttavat aivan erityisesti. Tällä kertaa kun kaikkein pahimmat kommunikaatiokatkokset vältettiin (tai Lennillä oli hyvä päivä niin ettei se vetänyt herneitä nenään ihan pienistä) oli Lennin kanssa kaikista vaikeuksista huolimatta oikein mukava tehdä töitä.

Kehonhallinnan etsintä jatkuu

Keskiviikon tunti oli hyvin pitkälti toistoa sunnuntailta, sillä jatkettiin samoja istuntajuttuja ja hevonenkin oli sama eli Lenni.

Edelliskerran tapaan aloitettiin käynnissä ilman jalustimia pyrkien reiden takaosan lihasten käyttöön lonkankoukistajien pysyessä rentona. Ihan samat hankaluudet oli tänäänkin lonkkien riittävässä avaamisessa ja lonkankoukistajien rentouttamisessa. Vaikka viimeksi jo kuvittelin löytäneeni tunnin lopuksi tuntumaa oikeisiin lihaksiin ei alkutunnista vaan yksinkertaisesti ollut tarpeeksi notkeutta ja liikkuvuutta. Toki siellä hahmotuspuolellakin taisi olla ongelmaa.

Ravissa mentiin aluksi ilman jalustimia vasemmassa kierroksessa vuorotellen kevennystä ja harjoitusravia. Lenni liikkui reippaasti mutta herkästi apuja kuunnellen, ja tänään harjoitusravissa istuminen tuntui helpommalta joten pienen hetken kevennettyäni jäin istumaan satulaan. Lenni tosiaan kuunteli aivan pienimpiäkin apuja, ja sain olla tarkkana apujen kevyenä pitämisessä jotta hyvä fiilis säilyi eikä hevonen jännittynyt. Ympyröillä koettiin ihan mukavia hetkiä Lennin hakeutuessa pyäreäksi tuntumalle, ja tällöin oli istunnankin kanssa helpompaa kun hevonen liikkui enemmän oikein päin. Ravissa kuski alkoi lämmetä sen verran että lonkkia sai paremmin auki, ja touhussa oli jo vähän enemmän "takareisillä ratsastamisen" ideaa. Etenkin ympyröillä sain aktiivisesti estää vartalon sisään kiertymistä ja huolehtia ulkokyljen napakkana säilyttämisestä, ja tässä onnistuessani palkintona oli suorempana liikkuva hevonen. Ope kehotti vielä tuomaan ylävartaloa aavistuksen pystympään ja joustamaan liikkeeseen paremmin lantiosta jotta ylävartalo pysyisi hiljaa.

Suunta vaihdettiin käynnin kautta oikealle ja ravattiin nyt jalustimet jalassa keventäen. Lonkkien osalta löytyi jo parempi tuntuma hevosen ympärillä istumisesta, mutta jalustimien kanssa harhauduin koko ajan keventämään etukumaraan. En saanut etukumaraa korjattua kuin hetkellisesti, vaikka ope yrittikin neuvoa keventämään ylävartalon lantion päällä säilyttäen ja vatsaa eteen ja ylös ajatellen. Aiempi mukavan harmoninen meno Lennin kanssa katosi myös johonkin, ja Lenni ravasi jännittyneen oloisena ja alta pois kiirehtien. Näin jouduin myös keskittymään hevoseen enemmän mikä söi huomiota pois istunnasta.

Laukkatyöskentely hoidettiin pääty-ympyröillä tauottaen välillä käyntiin ympyrän sisäpuolelle. En tiedä onko vika laukannostoavuissani vai missä, mutta heti kun yritin lähteä nostamaan laukkaa käynnistä sai Lenni sunnuntain tapaan jumituskohtauksen eikä olisi liikkunut kuin sivulle tai taakse hermostuneesti kuolainta pureskellen. Välillä päästiin käynnissä eteen kunhan pyysin kevyesti ja pakottamatta, mutta heti kun palasin laukannostoyrityksen pariin tuli taas stoppi. Kun lopulta laukka nousi käynnistä tapahtui se ihan kevyillä avuilla ja helposti, joten en aivan ymmärrä mistä tässä stoppailussa on kyse ja mikä olisi ollut oikea lähestymistapa asiaan. Kovin voimakkaasti en tohtinut Lenniä lähteä komentamaan, sillä se tuntui ahdistuvan vain sitä enemmän mitä voimakkaampaa pohjetta käytin, eikä raipastakaan ollut mitään apua. Lopulta tosiaan Lenni nosti laukan niin kuin ei mitään ongelmaa olisi ollutkaan. Kierros oli vasen, ja tähän suuntaan Lenniä sai jopa hoputella laukkaamaan reippaammin eteen. Ratsastus pohkeesta kohti tuntumaa sekä vakaa ulko-ohjan tuki yhdessä kääntävän ulkopohkeen kanssa saivat Lennin hetkittäin pyöristymään nätisti, joten laukkaan löytyi oikein mukavan oloisia askeleita joista pääsin Lenniä kehumaan.

Oikeaan kierrokseen nostin laukan ensin vähän turhan napakoilla avuilla niin että Lenni lähti eteen aika lennokkaasti, ja hetken aikaa meni laukan rauhoittamiseen. Hevosen ollessa pinkeän oloinen jännittyi sitten istuntakin. Kun käytiin välillä käynnissä huokaisemassa ei Lenni enää olisikaan nostanut laukkaa, vaan taas jumitettiin ja peruutettiin. Tähän säätämiseen kului jokunen minuutti ennen kuin päästiin raviin ja siitä laukkaan. Kyllä taas otettiin luulot pois ratsastajalta kun niinkin yksinkertainen asia kuin eteenpäin ravaaminen ei tahtonut onnistua. Kun lopulta sain Lennin neuvoteltua laukkaan oli meno melko jännittyneen oloista, ja tähän kierrokseen Lenniä sai pikemminkin pidätellä ja rauhoitella kuin pyytää eteen. Kunnollista rentoutta ja pyöreyttä ei tahtonut enää löytyä, ja hevosen huomio keskittyi apujen sijaan turhan paljon ulkoisiin tekijöihin kuten maneesin oveen. Hieman yllättäen vartaloon tuli liikaa sisäkiertoa vaikka kierros olikin oikea. Mahdollisesti tämä johtui yrityksistäni avata oikeaa lonkkaa ja hakea oikean jalan paikkaa taaemmas kuten ope kehotti. Vasen käsi kuulemma liikkui liikaa laukan mukana, joten ei ihme ettei ulko-ohjaan tahtonut löytyä kunnollista tuntumaa.

Loppuraveissa kevensin taas toivottomassa etukumarassa ja edelleen sisälle oikealle kiertyen. Lenni oli alkuun jännittynyt ja kiireinen, mutta alkoi ympyröillä rentoutua ja kuunnella sekä venyttää kaulaa hieman eteen-alas. Saatiin loppuun ihan mukavia pätkiä Lennin pyöristyessä ja rentoutuessa, tosin asetus oikealle ei tainnut vieläkään tulla ihan rehellisesti niskasta. Hevonen tuntui hyvältä mutta oma istunta aika kaamealta. Lonkat oli kyllä nyt alkutuntia paremmin auki, mutta ylävartalon asentoa en sitten saanutkaan keventäessä luontevasti kohdilleen. Vakiovirhettäni toistaen lähdin siis seuraamaan hevosta eteen ja alas ylävartalolla sen sijaan että olisin vain antanut tilaa kädellä myödäten. Voin kuvitella että jos Lenni olisi tehnyt äkkistopin olisin sukeltanut saman tien kaulan oikealta puolelta nenä edellä maahan.

Istunnan suhteen ei kai auta muu kuin treenata ja treenata lisää. Lonkankoukistajien venyttelyssä olisi urakkaa myös. Lenniin kyllä tykästyin tällä kertaa vielä enemmän, vaikka laukannostoissa stoppailut olivatkin hyvin kiusallisia. Ehkä tässä hevosessa on oudolla tavalla mukavaa juuri sen herkkyys ja haastavuus, joiden ansiosta saa aina välittömästi palautetta sekä omista virheistä että omista onnistumisista. Lennin satulassa pääsee myös opettelemaan kevyillä avuilla ratsastusta, sillä sen kanssa homma lähtee nopeasti menemään päin prinkkalaa siinä vaiheessa kun apujenkäyttöä erehtyy tarpeettomasti voimistamaan.

Istuntatunti uudella tuttavuudella

Harmillinen flunssa piti poissa ratsailta reilun viikon verran, mutta tänään pääsin onneksi taas omalle tunnilleni. Päivän ratsu Lenni oli melkoinen yllätys, sillä vaikka Lenni on kuulunut kalustoon pian vuoden verran ei sitä minulle ole vielä aiemmin laitettu. Olen ymmärtänyt että herkkä Lenni vaatii ratsastajan kädeltä erityistä pehmeyttä ja vakautta, ja näin ollen on aika ilmiselvää että minä en ole sille erityisen sopiva ratsastaja. Odotukset yhteistyömme suhteen olivat siis aika matalat, vaikka ihan mielenkiinnolla lähdinkin Lenniä kokeilemaan. Satulointi onnistui täysin ongelmitta, joten nähtävästi Lenni on päässyt yli satulatraumoistaan. Suitsien kanssa oli puolestaan pieniä hankaluuksia, sillä Lenni ei suostunut ottamaan kuolaimia suuhunsa kuin vasta leipäpalan kanssa houkuttelemalla.

Tällä kertaa vuorossa oli aina tarpeellinen istuntatunti. Erityistarkkailussa tänään oli jalkojen asento ja pohkeen käyttö, vaikka kuten ope huomautti ei istunta tokikaan ole irrallisia palasia vaan kaikki osaset vaikuttavat toisiinsa. Oikeaoppisessa istunnassa etureisien ja lonkankoukistajien tulisi pysyä rentoina samalla kun reiden takaosan lihakset ovat aktiivisesti käytössä oikean asennon säilyttämiseksi. Takareiden lihaksia lähdettiin etsimään käynnissä ilman jalustimia. Teoriassa asia kuulosti helpolta ja ymmärrettävältä, mutta käytännön toteutus osoittautui vaikeaksi. Takareisien aktivoiminen ei tahtonut onnistua ilman että tämä johti myös etureisien, lonkankoukistajien ja pakaroiden jännittymiseen. En vaan onnistunut erottelemaan eri lihasryhmiä toisistaan, ja toisaalta jo ihan yleinen lihasten jäykkyys tuntui ottavan vastaan niin etten saanut riittävästi lonkkia auki ja takareisiä kiinni hevoseen. Lonkkien avaamisessa toki esiintyy jumia aina ja lonkankoukistajat on minulla jonkinlaisessa kestokrampissa, mutta tänään tilanne oli ehkä vielä tavallistakin pahempi yli viikon täydellisen urheilutauon ja paikallaanistumisen jälkeen. Lonkkien avaaminen ja takareiden lihasten käyttö johti itse asiassa kipuihin alaselässä vasemmalla puolella, eli ihan kaikki ei tuolla lantio-alaselkäakselilla ole kunnossa. Se nyt ei tietysti ole mikään uutinen. Jumia esiintyi paitsi omissa lihaksissa myös hevosessa, joka oli käynnissä kuin täi tervassa eikä välittänyt reagoida pohkeeseen lainkaan. Unohduinkin sitten puskemaan pohkeilla mikä johti helposti ei-toivottuun lonkankoukistajien jännittämiseen ja jalan nousemiseen ylös.

Myös ravissa mentiin aluksi ilman jalustimia. Lenni oli pohkeelle hidas myös raviin siirtymisessä, mutta kun raviin oli päästy liikkui se oikein reippaasti ihan itsekseen. Tehtävänä oli keventää ilman jalustimia, mikä sujuikin yllättävän hyvin. Tarkoitus olisi ollut päästä työntämään kevennys takareisistä sen sijaan että vetää itsensä ylös satulasta etureisillä ja näin jännittyy puristamaan polvella ja reidellä. Fyysinen rajoittuneisuuteni ei tietysti askellajimuutoksen myötä kadonnut niin että tämä olisi täysin onnistunut, mutta ilman jalustinten tukea keventäessä sain ehkä jo hieman paremmin takareisien lihaksia käyttöön. Lennikin vaikutti ravissa tyytyväisemmältä, ja ympyröillä se jopa hetkittäin rentoutui ja pyöristyi. Olin yllättynyt siitä ettei Lenni ollutkaan niin superherkkä kädelle vaan sieti tuntumaa ihan normaalin hevosen tapaan. Toki pyrin pitämään käden kevyenä ja tasaisena niin hyvin kuin pystyin. Vinoutta ja kiemurtelua Lennin menossa kyllä esiintyi, mutta tähän en ehtinyt kunnolla puuttua istunta-asioiden viedessä lähes kaiken huomion.

Kierros vaihdettiin vasemmaksi, ja otettiin jalustimet jalkaan. Käynnissä Lenni jumitti ja hidasteli jälleen, mutta topakka ratsastus pohkeesta kohti tuntumaa auttoi ainakin jonkin verran kiemurteluun sekä parhaassa tapauksessa johti hevosen pyöristymiseen. Jatkoin edelleen taistelua takareiden lihasten saamiseksi töihin ilman lonkankoukistajien aktivoitumista. Vasempaan kierrokseen lisäongelmana oli tavanomainen vartalon kiertyminen sisäänpäin, ja ties kuinka monennen kerran sai ope muistutella oikean kyljen napakkana pitämisestä. Oikeaa lonkkaa olisi pitänyt saada paremmin auki ja oikeaa jalkaa taaemmas. Kovasti yritin mutta taas tuli kropan jumit vastaan. Sain kuitenkin hetkellisesti oikaistua vartaloa suorempaan käyttäen apukeinona katseen kääntämistä ulospäin. Lennikin tuntui suoristuvan kunhan sain oman oikean kylkeni kuriin, ja ope sen niin hyvin sanoikin että kannattaa kokeilla korjata omasta kropasta se virhe jonka havaitsee hevosen liikkumisessa. Lenni siis oli puskenut kaula vasemmalle mutkalla oikeaa kylkeä ulos ympyrältä, mutta tämä korjaantui kun lakkasin puskemasta omaa oikeaa kylkeäni ulos ympyrältä.

Laukassa työskenneltiin pari ratsukkoa kerrallaan pääty-ympyrällä muiden ratsastaessa omatoimisesti käynnissä ja ravissa toisessa päädyssä. Omaa laukkavuoroa odotellessa meillä oli Lennin kanssa "pieniä" kommunikaatiokatkoksia niin etten ollut saada hevosta edes käynnistä raviin, kun taas ravissa Lenni tahtoi juosta jännittyneenä alta pois. Kokeilin sekä harjoitus- että kevyttä ravia, mutta kummassakaan ei tahtonut löytyä samanlaisia hyviä hetkiä joita aiemmin tunnilla oli ravissa koettu. Hevosen liikkuessa jännittyneenä ja väärinpäin oli istuntapalikoita hankala löytää paikoilleen ja ennen kaikkea saada oma kroppa rennoksi. Muutamaan otteeseen Lenni protestoi kieltäytymällä liikkumasta lainkaan eteen. Jumituttiin siis paikoilleen (muiden tientukkeeksi) hevosen suostuessa ainoastaan poikittamaan tai peruuttamaan. Näistä päästiin aina lopulta takaisin liikkeelle, mutta aika avuton olo oli hevosen päättäessä heittäytyä täysin yhteistyöhaluttomaksi. Ilmeisesti tällainen käytös ei kuitenkaan ole Lennille aivan ennenkuulumatonta. Kyseessä on kai jonkinlainen protestointi ratsastajan epätäydellistä istuntaa ja apujenkäyttöä kohtaan.

Laukassa meno oli jotenkin mutkattomampaa kuin ravissa, ja Lenni alkoi jopa rentoutua. Laukka oli vähän turhan kiireistä, ja ope kehottikin pyrkimään rauhallisiin pitkiin askeleisiin. Vasemmassa kierroksessa ohjeena oli pitää hevosen kaula suorassa ja pyrkiä kääntämään lähes kokonaan ulkoavuilla sisäkäden johtaessa tarvittaessa kevyesti etuosaa. Yritin siinä ehtiä suoristaa omaakin kroppaani joka oli taas linkkuuntunut vasemmalle. Ope kehotti myös rauhoittamaan ylävartalon liikettä sekä jäntevöittämään vatsalihaksia. Kai siinä ehdin ainakin jotain korjata oikeaan suuntaan, sillä lopulta palaset loksahtivat paikoilleen siinä määrin että Lenni suoristui ulkoapuja kuunnellen ja pyöristyi hienosti tuntumalle samalla kun kuskikin tuntui saavan jäseniään hieman parempaan järjestykseen. Opeltakin tuli kehuja hienoista laukka-askelista. Loppuverryttelyssä lähdin vielä hakemaan ravissa samanlaista hyvää menoa. Hieman oli epätasaista, mutta ympyröillä Lenni rentoutui ja pyöristyi sekä vastasi kivasti sekä kääntävään ulkopohkeeseen että taivuttavaan sisäpohkeeseen. Tässä vaiheessa tuntia oli kuskikin jo lämmennyt niin että lonkkien avaaminen onnistui edes hiukan paremmin, ja loppukäynnin aikana onnistuin vihdoin löytämään tuntumaa niihin paljonpuhuttuihin reiden takaosan lihaksiin.

Tulipahan taas ainakin konkreettinen muistutus siitä kuinka vaikeasta lajista tässä on kysymys. Hyvän istunnan saavuttaminen vaatii ymmärrystä ja hahmotusta juuri oikeiden lihasten aktiivisesta käytöstä ja samalla toisten lihasten rentona mutta jäntevänä säilyttämisestä, ja lisäksi pitäisi olla fyysiset edellytykset toteuttaa nämä asiat ilman kropan jäykkyyksiä ja vinouksia. Siinä sivussa pitäisi pystyä kommunikoimaan niinkin haasteellisen hevosen kuin Lennin kanssa. Tunnin keskivaiheilla esiintyneistä protestoinneista huolimatta yhteistyö Lennin kanssa sujui kuitenkin odotettua paremmin, joten loppujen lopuksi tunnista jäi ihan hyvä ja toiveikas mieli. Onnistumisen hetket kestivät ehkä vain muutamia askeleita kerrallaan, mutta olivat tämän hevosen kanssa sitäkin palkitsevampia.