Harmillinen flunssa piti poissa ratsailta reilun viikon verran, mutta tänään pääsin onneksi taas omalle tunnilleni. Päivän ratsu Lenni oli melkoinen yllätys, sillä vaikka Lenni on kuulunut kalustoon pian vuoden verran ei sitä minulle ole vielä aiemmin laitettu. Olen ymmärtänyt että herkkä Lenni vaatii ratsastajan kädeltä erityistä pehmeyttä ja vakautta, ja näin ollen on aika ilmiselvää että minä en ole sille erityisen sopiva ratsastaja. Odotukset yhteistyömme suhteen olivat siis aika matalat, vaikka ihan mielenkiinnolla lähdinkin Lenniä kokeilemaan. Satulointi onnistui täysin ongelmitta, joten nähtävästi Lenni on päässyt yli satulatraumoistaan. Suitsien kanssa oli puolestaan pieniä hankaluuksia, sillä Lenni ei suostunut ottamaan kuolaimia suuhunsa kuin vasta leipäpalan kanssa houkuttelemalla.
Tällä kertaa vuorossa oli aina tarpeellinen istuntatunti. Erityistarkkailussa tänään oli jalkojen asento ja pohkeen käyttö, vaikka kuten ope huomautti ei istunta tokikaan ole irrallisia palasia vaan kaikki osaset vaikuttavat toisiinsa. Oikeaoppisessa istunnassa etureisien ja lonkankoukistajien tulisi pysyä rentoina samalla kun reiden takaosan lihakset ovat aktiivisesti käytössä oikean asennon säilyttämiseksi. Takareiden lihaksia lähdettiin etsimään käynnissä ilman jalustimia. Teoriassa asia kuulosti helpolta ja ymmärrettävältä, mutta käytännön toteutus osoittautui vaikeaksi. Takareisien aktivoiminen ei tahtonut onnistua ilman että tämä johti myös etureisien, lonkankoukistajien ja pakaroiden jännittymiseen. En vaan onnistunut erottelemaan eri lihasryhmiä toisistaan, ja toisaalta jo ihan yleinen lihasten jäykkyys tuntui ottavan vastaan niin etten saanut riittävästi lonkkia auki ja takareisiä kiinni hevoseen. Lonkkien avaamisessa toki esiintyy jumia aina ja lonkankoukistajat on minulla jonkinlaisessa kestokrampissa, mutta tänään tilanne oli ehkä vielä tavallistakin pahempi yli viikon täydellisen urheilutauon ja paikallaanistumisen jälkeen. Lonkkien avaaminen ja takareiden lihasten käyttö johti itse asiassa kipuihin alaselässä vasemmalla puolella, eli ihan kaikki ei tuolla lantio-alaselkäakselilla ole kunnossa. Se nyt ei tietysti ole mikään uutinen. Jumia esiintyi paitsi omissa lihaksissa myös hevosessa, joka oli käynnissä kuin täi tervassa eikä välittänyt reagoida pohkeeseen lainkaan. Unohduinkin sitten puskemaan pohkeilla mikä johti helposti ei-toivottuun lonkankoukistajien jännittämiseen ja jalan nousemiseen ylös.
Myös ravissa mentiin aluksi ilman jalustimia. Lenni oli pohkeelle hidas myös raviin siirtymisessä, mutta kun raviin oli päästy liikkui se oikein reippaasti ihan itsekseen. Tehtävänä oli keventää ilman jalustimia, mikä sujuikin yllättävän hyvin. Tarkoitus olisi ollut päästä työntämään kevennys takareisistä sen sijaan että vetää itsensä ylös satulasta etureisillä ja näin jännittyy puristamaan polvella ja reidellä. Fyysinen rajoittuneisuuteni ei tietysti askellajimuutoksen myötä kadonnut niin että tämä olisi täysin onnistunut, mutta ilman jalustinten tukea keventäessä sain ehkä jo hieman paremmin takareisien lihaksia käyttöön. Lennikin vaikutti ravissa tyytyväisemmältä, ja ympyröillä se jopa hetkittäin rentoutui ja pyöristyi. Olin yllättynyt siitä ettei Lenni ollutkaan niin superherkkä kädelle vaan sieti tuntumaa ihan normaalin hevosen tapaan. Toki pyrin pitämään käden kevyenä ja tasaisena niin hyvin kuin pystyin. Vinoutta ja kiemurtelua Lennin menossa kyllä esiintyi, mutta tähän en ehtinyt kunnolla puuttua istunta-asioiden viedessä lähes kaiken huomion.
Kierros vaihdettiin vasemmaksi, ja otettiin jalustimet jalkaan. Käynnissä Lenni jumitti ja hidasteli jälleen, mutta topakka ratsastus pohkeesta kohti tuntumaa auttoi ainakin jonkin verran kiemurteluun sekä parhaassa tapauksessa johti hevosen pyöristymiseen. Jatkoin edelleen taistelua takareiden lihasten saamiseksi töihin ilman lonkankoukistajien aktivoitumista. Vasempaan kierrokseen lisäongelmana oli tavanomainen vartalon kiertyminen sisäänpäin, ja ties kuinka monennen kerran sai ope muistutella oikean kyljen napakkana pitämisestä. Oikeaa lonkkaa olisi pitänyt saada paremmin auki ja oikeaa jalkaa taaemmas. Kovasti yritin mutta taas tuli kropan jumit vastaan. Sain kuitenkin hetkellisesti oikaistua vartaloa suorempaan käyttäen apukeinona katseen kääntämistä ulospäin. Lennikin tuntui suoristuvan kunhan sain oman oikean kylkeni kuriin, ja ope sen niin hyvin sanoikin että kannattaa kokeilla korjata omasta kropasta se virhe jonka havaitsee hevosen liikkumisessa. Lenni siis oli puskenut kaula vasemmalle mutkalla oikeaa kylkeä ulos ympyrältä, mutta tämä korjaantui kun lakkasin puskemasta omaa oikeaa kylkeäni ulos ympyrältä.
Laukassa työskenneltiin pari ratsukkoa kerrallaan pääty-ympyrällä muiden ratsastaessa omatoimisesti käynnissä ja ravissa toisessa päädyssä. Omaa laukkavuoroa odotellessa meillä oli Lennin kanssa "pieniä" kommunikaatiokatkoksia niin etten ollut saada hevosta edes käynnistä raviin, kun taas ravissa Lenni tahtoi juosta jännittyneenä alta pois. Kokeilin sekä harjoitus- että kevyttä ravia, mutta kummassakaan ei tahtonut löytyä samanlaisia hyviä hetkiä joita aiemmin tunnilla oli ravissa koettu. Hevosen liikkuessa jännittyneenä ja väärinpäin oli istuntapalikoita hankala löytää paikoilleen ja ennen kaikkea saada oma kroppa rennoksi. Muutamaan otteeseen Lenni protestoi kieltäytymällä liikkumasta lainkaan eteen. Jumituttiin siis paikoilleen (muiden tientukkeeksi) hevosen suostuessa ainoastaan poikittamaan tai peruuttamaan. Näistä päästiin aina lopulta takaisin liikkeelle, mutta aika avuton olo oli hevosen päättäessä heittäytyä täysin yhteistyöhaluttomaksi. Ilmeisesti tällainen käytös ei kuitenkaan ole Lennille aivan ennenkuulumatonta. Kyseessä on kai jonkinlainen protestointi ratsastajan epätäydellistä istuntaa ja apujenkäyttöä kohtaan.
Laukassa meno oli jotenkin mutkattomampaa kuin ravissa, ja Lenni alkoi jopa rentoutua. Laukka oli vähän turhan kiireistä, ja ope kehottikin pyrkimään rauhallisiin pitkiin askeleisiin. Vasemmassa kierroksessa ohjeena oli pitää hevosen kaula suorassa ja pyrkiä kääntämään lähes kokonaan ulkoavuilla sisäkäden johtaessa tarvittaessa kevyesti etuosaa. Yritin siinä ehtiä suoristaa omaakin kroppaani joka oli taas linkkuuntunut vasemmalle. Ope kehotti myös rauhoittamaan ylävartalon liikettä sekä jäntevöittämään vatsalihaksia. Kai siinä ehdin ainakin jotain korjata oikeaan suuntaan, sillä lopulta palaset loksahtivat paikoilleen siinä määrin että Lenni suoristui ulkoapuja kuunnellen ja pyöristyi hienosti tuntumalle samalla kun kuskikin tuntui saavan jäseniään hieman parempaan järjestykseen. Opeltakin tuli kehuja hienoista laukka-askelista. Loppuverryttelyssä lähdin vielä hakemaan ravissa samanlaista hyvää menoa. Hieman oli epätasaista, mutta ympyröillä Lenni rentoutui ja pyöristyi sekä vastasi kivasti sekä kääntävään ulkopohkeeseen että taivuttavaan sisäpohkeeseen. Tässä vaiheessa tuntia oli kuskikin jo lämmennyt niin että lonkkien avaaminen onnistui edes hiukan paremmin, ja loppukäynnin aikana onnistuin vihdoin löytämään tuntumaa niihin paljonpuhuttuihin reiden takaosan lihaksiin.
Tulipahan taas ainakin konkreettinen muistutus siitä kuinka vaikeasta lajista tässä on kysymys. Hyvän istunnan saavuttaminen vaatii ymmärrystä ja hahmotusta juuri oikeiden lihasten aktiivisesta käytöstä ja samalla toisten lihasten rentona mutta jäntevänä säilyttämisestä, ja lisäksi pitäisi olla fyysiset edellytykset toteuttaa nämä asiat ilman kropan jäykkyyksiä ja vinouksia. Siinä sivussa pitäisi pystyä kommunikoimaan niinkin haasteellisen hevosen kuin Lennin kanssa. Tunnin keskivaiheilla esiintyneistä protestoinneista huolimatta yhteistyö Lennin kanssa sujui kuitenkin odotettua paremmin, joten loppujen lopuksi tunnista jäi ihan hyvä ja toiveikas mieli. Onnistumisen hetket kestivät ehkä vain muutamia askeleita kerrallaan, mutta olivat tämän hevosen kanssa sitäkin palkitsevampia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti