Kehonhallinnan etsintä jatkuu

Keskiviikon tunti oli hyvin pitkälti toistoa sunnuntailta, sillä jatkettiin samoja istuntajuttuja ja hevonenkin oli sama eli Lenni.

Edelliskerran tapaan aloitettiin käynnissä ilman jalustimia pyrkien reiden takaosan lihasten käyttöön lonkankoukistajien pysyessä rentona. Ihan samat hankaluudet oli tänäänkin lonkkien riittävässä avaamisessa ja lonkankoukistajien rentouttamisessa. Vaikka viimeksi jo kuvittelin löytäneeni tunnin lopuksi tuntumaa oikeisiin lihaksiin ei alkutunnista vaan yksinkertaisesti ollut tarpeeksi notkeutta ja liikkuvuutta. Toki siellä hahmotuspuolellakin taisi olla ongelmaa.

Ravissa mentiin aluksi ilman jalustimia vasemmassa kierroksessa vuorotellen kevennystä ja harjoitusravia. Lenni liikkui reippaasti mutta herkästi apuja kuunnellen, ja tänään harjoitusravissa istuminen tuntui helpommalta joten pienen hetken kevennettyäni jäin istumaan satulaan. Lenni tosiaan kuunteli aivan pienimpiäkin apuja, ja sain olla tarkkana apujen kevyenä pitämisessä jotta hyvä fiilis säilyi eikä hevonen jännittynyt. Ympyröillä koettiin ihan mukavia hetkiä Lennin hakeutuessa pyäreäksi tuntumalle, ja tällöin oli istunnankin kanssa helpompaa kun hevonen liikkui enemmän oikein päin. Ravissa kuski alkoi lämmetä sen verran että lonkkia sai paremmin auki, ja touhussa oli jo vähän enemmän "takareisillä ratsastamisen" ideaa. Etenkin ympyröillä sain aktiivisesti estää vartalon sisään kiertymistä ja huolehtia ulkokyljen napakkana säilyttämisestä, ja tässä onnistuessani palkintona oli suorempana liikkuva hevonen. Ope kehotti vielä tuomaan ylävartaloa aavistuksen pystympään ja joustamaan liikkeeseen paremmin lantiosta jotta ylävartalo pysyisi hiljaa.

Suunta vaihdettiin käynnin kautta oikealle ja ravattiin nyt jalustimet jalassa keventäen. Lonkkien osalta löytyi jo parempi tuntuma hevosen ympärillä istumisesta, mutta jalustimien kanssa harhauduin koko ajan keventämään etukumaraan. En saanut etukumaraa korjattua kuin hetkellisesti, vaikka ope yrittikin neuvoa keventämään ylävartalon lantion päällä säilyttäen ja vatsaa eteen ja ylös ajatellen. Aiempi mukavan harmoninen meno Lennin kanssa katosi myös johonkin, ja Lenni ravasi jännittyneen oloisena ja alta pois kiirehtien. Näin jouduin myös keskittymään hevoseen enemmän mikä söi huomiota pois istunnasta.

Laukkatyöskentely hoidettiin pääty-ympyröillä tauottaen välillä käyntiin ympyrän sisäpuolelle. En tiedä onko vika laukannostoavuissani vai missä, mutta heti kun yritin lähteä nostamaan laukkaa käynnistä sai Lenni sunnuntain tapaan jumituskohtauksen eikä olisi liikkunut kuin sivulle tai taakse hermostuneesti kuolainta pureskellen. Välillä päästiin käynnissä eteen kunhan pyysin kevyesti ja pakottamatta, mutta heti kun palasin laukannostoyrityksen pariin tuli taas stoppi. Kun lopulta laukka nousi käynnistä tapahtui se ihan kevyillä avuilla ja helposti, joten en aivan ymmärrä mistä tässä stoppailussa on kyse ja mikä olisi ollut oikea lähestymistapa asiaan. Kovin voimakkaasti en tohtinut Lenniä lähteä komentamaan, sillä se tuntui ahdistuvan vain sitä enemmän mitä voimakkaampaa pohjetta käytin, eikä raipastakaan ollut mitään apua. Lopulta tosiaan Lenni nosti laukan niin kuin ei mitään ongelmaa olisi ollutkaan. Kierros oli vasen, ja tähän suuntaan Lenniä sai jopa hoputella laukkaamaan reippaammin eteen. Ratsastus pohkeesta kohti tuntumaa sekä vakaa ulko-ohjan tuki yhdessä kääntävän ulkopohkeen kanssa saivat Lennin hetkittäin pyöristymään nätisti, joten laukkaan löytyi oikein mukavan oloisia askeleita joista pääsin Lenniä kehumaan.

Oikeaan kierrokseen nostin laukan ensin vähän turhan napakoilla avuilla niin että Lenni lähti eteen aika lennokkaasti, ja hetken aikaa meni laukan rauhoittamiseen. Hevosen ollessa pinkeän oloinen jännittyi sitten istuntakin. Kun käytiin välillä käynnissä huokaisemassa ei Lenni enää olisikaan nostanut laukkaa, vaan taas jumitettiin ja peruutettiin. Tähän säätämiseen kului jokunen minuutti ennen kuin päästiin raviin ja siitä laukkaan. Kyllä taas otettiin luulot pois ratsastajalta kun niinkin yksinkertainen asia kuin eteenpäin ravaaminen ei tahtonut onnistua. Kun lopulta sain Lennin neuvoteltua laukkaan oli meno melko jännittyneen oloista, ja tähän kierrokseen Lenniä sai pikemminkin pidätellä ja rauhoitella kuin pyytää eteen. Kunnollista rentoutta ja pyöreyttä ei tahtonut enää löytyä, ja hevosen huomio keskittyi apujen sijaan turhan paljon ulkoisiin tekijöihin kuten maneesin oveen. Hieman yllättäen vartaloon tuli liikaa sisäkiertoa vaikka kierros olikin oikea. Mahdollisesti tämä johtui yrityksistäni avata oikeaa lonkkaa ja hakea oikean jalan paikkaa taaemmas kuten ope kehotti. Vasen käsi kuulemma liikkui liikaa laukan mukana, joten ei ihme ettei ulko-ohjaan tahtonut löytyä kunnollista tuntumaa.

Loppuraveissa kevensin taas toivottomassa etukumarassa ja edelleen sisälle oikealle kiertyen. Lenni oli alkuun jännittynyt ja kiireinen, mutta alkoi ympyröillä rentoutua ja kuunnella sekä venyttää kaulaa hieman eteen-alas. Saatiin loppuun ihan mukavia pätkiä Lennin pyöristyessä ja rentoutuessa, tosin asetus oikealle ei tainnut vieläkään tulla ihan rehellisesti niskasta. Hevonen tuntui hyvältä mutta oma istunta aika kaamealta. Lonkat oli kyllä nyt alkutuntia paremmin auki, mutta ylävartalon asentoa en sitten saanutkaan keventäessä luontevasti kohdilleen. Vakiovirhettäni toistaen lähdin siis seuraamaan hevosta eteen ja alas ylävartalolla sen sijaan että olisin vain antanut tilaa kädellä myödäten. Voin kuvitella että jos Lenni olisi tehnyt äkkistopin olisin sukeltanut saman tien kaulan oikealta puolelta nenä edellä maahan.

Istunnan suhteen ei kai auta muu kuin treenata ja treenata lisää. Lonkankoukistajien venyttelyssä olisi urakkaa myös. Lenniin kyllä tykästyin tällä kertaa vielä enemmän, vaikka laukannostoissa stoppailut olivatkin hyvin kiusallisia. Ehkä tässä hevosessa on oudolla tavalla mukavaa juuri sen herkkyys ja haastavuus, joiden ansiosta saa aina välittömästi palautetta sekä omista virheistä että omista onnistumisista. Lennin satulassa pääsee myös opettelemaan kevyillä avuilla ratsastusta, sillä sen kanssa homma lähtee nopeasti menemään päin prinkkalaa siinä vaiheessa kun apujenkäyttöä erehtyy tarpeettomasti voimistamaan.