Laukka kasaan kavalettitunnilla

Keskiviikon tunnilla oli ohjelmassa kavaletteja, ja ratsuni oli tällä kertaa Jukka. Tehtävämme olivat tänään varsin helppoja, mutta Jukka toi tuntiin kuitenkin haastetta. Aikaisemmat kokemukseni tästä ponista puomi- ja kavalettitunneilla eivät ole olleet erityisen onnistuneita.

Aloitimme ratsastaen kahden puomin yli pääty-ympyrällä, sekä pitkällä sivulla jumppasarjaa toisesta päästä nostetuilla puomeilla. Menimme tehtävää ensin ravissa ja sitten pari kertaa laukassa. Koetin herätellä Jukkaa ravissa liikkeelle, mutta välttää liikaa puskemista. Onnistuin tässä vaihtelevasti. Jumppasarjalinjalle Jukan ravi lähti sujumaan reippaammin, ja puomeilla se jo vähän nostelikin jalkojaan. Pyöreyttä en raviin saanut, mutta kun verryttelimme uraa pitkin laukassa alkoi löytyä parempi tuntuma ja Jukka jo vähän myötäsi niskasta.

Laukka tosiaan lähti toimimaan yllättävänkin hyvin, joten kun seuraavaksi suuntasimme laukassa puomeille olivat tehtävät ihan ratsastettavissa. Ympyrällä oleville puomeille sain Jukan tuotua melko asiallisesti, pientä viilausta vaan tiehen jotta puomeille kaartaessa ei oikaistu milliäkään. Jumppasarjapuomeille lähestyessä oli vaikeuksia saada askel osumaan hyvään ponnistuspaikkaan, sillä laukasta puuttui vielä vähän terävyyttä. Ope vinkkasi että Jukalla kannattaa pitää tuntuma aivan loppuun asti eikä höllätä ohjaa puomin edessä, sillä tuntuman katoaminen saa sen yleensä vain putoamaan raville. Hyvä neuvo, jota noudatin koko lopputunnin.

Hyppäsimme loput ajasta 17 metrin suoraa linjaa kahdella pikkuristikolla. Aluksi mukana oli myös ristikko pääty-ympyrällä. Sain ponnistuspaikat osumaan ristikoille pääsääntöisesti hyvin, mutta aluksi ope toppuutteli minua hätistelemästä Jukkaa liikaa eteen ja liian pitkään laukkaan. Tavoitteena oli terävyys, ei pitkä askel. 17 metrin linjalle haluttiin viisi laukkaa, ja Jukan askelpituudella tämä onnistui varsin helposti kun en lähtenyt yhtään ratsastamaan eteen vaan pidin laukkaa kasassa. Erittäin positiivista, että ei ilmennyt mitään ongelmia laukan ylläpitämisen kanssa vaikka otin vähän kiinni ja lyhensin. Jukan laukan kasaaminen teräväksi ja lyhyeksi on aiemmin ollut minulle kovin vaikeaa, mutta nyt löytyi tehtävään sopiva lyhyehkö mutta kohtuullisesti pyörivä laukka. Säilytin tuntuman koko ajan enkä antanut Jukan valua edestä kovin pitkäksi, ja ratsastin ennen estelinjalle kääntymistä pohkeella lisää aktiivisuutta. Tämä oli tehtävään toimiva resepti. Viimeisellä hyppykierroksella Jukasta löytyi yhtäkkiä vähän omaakin energiaa niin että se lähti säpäkämmin liikkeelle, eikä minun tarvinnut enää pyytää laukkaan ollenkaan lisää terävyyttä. Tämä oli hauskaa, ja hetken jo haaveilin siitä että esteet olisivat nousseet miniristikoista hieman ylöspäin.

Tehtävät olivat tänään tosi helppoja, mutta tarjosivat silti pienen onnistumisen kokemuksen. Jukan kanssa homma toimi nyt kohtuullisen mukavasti, mikä on saavutus verrattuna taannoisiin räpellyksiin vastaavilla tehtävillä. Kun joku aikaisemmin hankalalta tuntunut hevonen onkin ihan ratsastettavissa niin voi hieman onnitella itseään mahdollisesta edistymisestä ratsastajana. Vaikka Jukka tunnetusti osaa olla vähän venkula niin tämän kerran perusteella sillä voisi olla jopa hauska hypätä jotain sopivan pientä.  

Kaikkea ei korjata kerralla

Keskiviikon tunnilla mentiin koulua ja sain ratsuksi Jukan. Ohjelmassa oli jumppaa asetusten ja takaosakäännösten parissa. Ratsastin Jukalla viimeksi pari kertaa joitakin viikkoja sitten, joten nyt oli ihan kiva päästä jatkamaan tämän ponin kanssa vaikka tiesinkin että helpolla en tunnista tulisi pääsemään.

Aloitimme ratsastaen pääty-ympyröillä vasta-asetuksia niin käynnissä kuin ravissakin. Jukka oli oma nihkeä itsensä, ja liikkui kovin tahmeasti. Asetukseen se ei oikein lähtenyt myötäämään, ja yritin kompensoida tilannetta kääntämällä vain kaulaa enemmän mutkalle. Eihän se sillä lailla tietenkään toiminut. Ope kehotti pitämään myös vastakkaisen ohjan paremmin mukana asetuksessa ja huolehtimaan sen avulla kaulan suoruudesta. Pienet oikein ajoitetut puolipidätteet sisäohjalla (eli asetukseen nähden ulko-ohjalla) auttoivatkin niin että Jukka hetkittäin hieman suoristui ja myötäsi niskasta millin verran. Ohjeena oli palkita poni pienistäkin oikeansuuntaisista reaktioista, joten sain olla tosi tarkkana jotta edes huomasin milloin oli kevyen myötäyksen ja rentoutumisen paikka. Usein se tietenkin jäi minulta huomaamatta, ja yritin vaatia ehkä vähän liikaa kerralla. Raviverryttelyn lopussa koin pienen oivalluksen hetken. Koetin ratsastaa hetken aikaa vähän rennommalla otteella ja vähensin pohkeilla puskemista ja liiallista asetuksen vääntämistä. Kas kummaa, tässä kohtaa Jukka alkoikin selvästi pehmetä ja pyöristyä ja liikkua paremmin eteen pohkeesta. Olin siis ilmeisesti yliyrittänyt ja puskenut ja vängännyt aivan liikaa, ja kun onnistuin hieman hellittämään niin poni lähtikin kulkemaan paremmin.

Juuri kun oltiin päästy Jukan kanssa vähän lähemmäs yhteistä aallonpituutta oli käyntitauon vuoro, ja sen jälkeen aloitettiin taas nollasta. Nyt jakaannuimme parin ratsukon ympyröille ratsastamaan takaosakäännöksiä. Äskeisistä havainnoista huolimatta en päässyt enää takaisin siihen tilaan jossa olisin ratsastanut tarpeeksi mutta en liikaa, ja käyntityöskentely meni aikamoiseksi jumimiseksi. Puskin ja puskin mutta Jukka vain hidasteli, ja varsinkin takaosakäännöksissä oli kova työ saada minkäänlainen liike säilytettyä. Ope tosin totesi että ponin hitaus käännöksissä johtui sen jäykkyydestä eikä ollut kurittomuutta. Jotta käännös tapahtui oikein tuli olla tarkkana ettei takaosa päässyt kiepsahtamaan liikkeestä ulos vaan runkoon tuli rehellinen taivutus liikkeen suuntaan. Tässä tarvittiin sisä- ja ulkopohkeella annettujen apujen vuorottelua oikeassa rytmissä, ja sain parissa käännöksessä tästä ideasta kiinni. Monesti kuitenkin sisäpohje unohtui passiiviseksi ja irti kyljestä. Vasemmassa kierroksessa piti saada etuosaa kääntymään vielä paremmin oikealta vasemmalle, ja ope vinkkasi käyttämään raippaa aivan kevyesti oikealle lavalle. Jukka kääntyi ja välillä vähän myötäsikin niskasta, mutta kaikki tapahtui niin toivottoman hi-taas-ti että epätoivo meinasi iskeä liikkeen jumittuessa täysin paikoilleen. Ponin tahmaillessa minulla oli sitten aivan liikaa aikaa säätää ja nysvätä ohjalla ja pohkeella kaikkea mahdollista, joten ei ihme että reagointi apuihin vain hidastui hidastumistaan. Istuntakaan ei sitten enää pysynyt hiljaa vaan alkoi vaivihkaa tuuppia ponia eteenpäin, mikä tietenkin vain pahensi tilannetta.

Takaosakäännösten lomassa otettiin ympyröillä laukkapätkiä. Kunhan vaan sain sen kaiken apujen sekamelskan keskellä Jukan tajuamaan että piti lähteä laukkaamaan niin nosto tapahtui ihan kuuliaisesti. Laukka itsessään oli aika nelitahtisen oloista, enkä onnistunut istumaan kovin jäntevästi liikkeen mukana. Pohkeella ja raipalla yritin vähän herätellä takajalkoja jotta laukka olisi alkanut rullata kolmitahtisempana, ja pari askelta kerrallaan Jukka vähän tsemppasikin. Vasta-asetus tuntui laukassa hyvältä idealta, ja sen kautta sain Jukkaa hieman pyöristymään. Oli tämä eteen laukkaaminen ainakin kivempaa ja sujuvampaa kuin käynnissä jumittaminen, ja Jukka oli varmaan samaa mieltä. Open palautteessa tunnin lopuksi nousi positiivisena asiana esiin se että laukka oli Jukaksi ihan hyvää ja poni oli laukassa melko suora. Kun viimeisen laukkapätkän jälkeen siirryttiin keventämään ravissa jaksoi Jukka liikkua hetken aikaa paremmin eteen, ja alkutuntiin verrattuna se oli pehmeämmän oloinen. Pienillä vasta-asetuksilla ulos oikealle se lähti pyöristymään ihan mukavasti kunhan samalla ratsastin tietoisesti etuosaa oikealta vasemmalle. Pian ravista alkoi jo paras energia hiipua, mutta sain sentään pienen hetken fiilistellä vähän pyöreämmin liikkuvan Jukan satulassa.

Onnistumisen hetket olivat tällä tunnilla selvässä vähemmistössä verrattua jumituksen ja turhan puskemisen hetkiin, mutta oli niitäkin sentään pari. Lopuksi ope totesi Jukan olevan siinä mielessä hyvin opettavainen poni että se jumittaa ja hidastaa heti jos ratsastaja yhtään tuuppaa istunnalla. Keskustelimme myös siitä että Jukan kanssa parhaaseen tulokseen pääsee kun ottaa yhden korjattavan asian ja keskittyy päämäärätietoisesti sen työstämiseen. Tein tänään ehdottomasti sen virheen että en aina oikein itsekään tiennyt mitä olin ponilta pyytämässä ja avuissa määrä korvasi laadun, etenkin käynnissä työskennellessä. Pyrkimys korjata kaikki epäkohdat kerralla saa aikaan vain epämääräistä nysväämistä joka ei johda oikein mihinkään. Jukka kyllä alkaa toimia jos ratsastaja osaa pyytää oikein, mutta ilmaiseksi se ei anna vahingossakaan mitään. Siksipä sen kanssa on opettavaista ja mielenkiintoista työskennellä vaikka välillä turhautuminen pääseekin iskemään.

Käynnistysnappi kadoksissa

Torstain tunnille sain ratsukseni uudestaan Jukan, jonka kanssa siis eilen homma lähti lopulta toimimaan ihan yllättävän hyvin. Koska koin saaneeni eilen ihan hyvän tuntuman Jukan ratsastamiseen lähdin mielelläni jatkaamaan sen kanssa hommaa eteenpäin. Tunnin tehtävätkin olivat lähes samat kuin eilen, eli ratsastimme ravi-käynti-ravi-siirtymisiä kiemurauralla sekä laukannostoja. Eilisestä poiketen laukannostot tehtiin nyt kuitenkin käynnistä.

Nyt kun olin tietävinäni edes suunnilleen miten Jukan voisi saada toimimaan lähdin yrittämään eilisen kaavan toistoa. Huomioni oli siis etenkin ponin suoristamisessa ja oikean lavan ratsastamisessa. Käynnissä Jukka lähtikin varsin pian hakemaan pyöreämmälle kaulalle, mutta liikkui toivottoman tahmeasti pohkeen takana. Siirtymiset käynnistä raviin olivat aluksi aivan yhtä hitaita kuin eilenkin, ja vasta aivan tehtävän lopulla Jukka alkoi reagoida pohkeeseen terävämmin. Raippa oli varsin hyödytön sillä Jukka ei siihen juuri reagoinut. Aloin jo pikkuhiljaa tuskastua, ja huomasin kuinka ratsastukseni meni jatkuvaksi pohkeella puskemiseksi ja eteenpäin maiskuttamiseksi.

Toisin kuin eilen, laukkatehtäväkään ei saanut Jukka virkistymään vaan jumitus melkeinpä paheni. Käynti laukkapätkien välillä oli kaikkein vaikeinta ratsastaa, sillä siinä ajauduttiin pahimpaan jumitus- ja puskemiskierteeseen. Minulla oli siis avut "päällä" melkein koko ajan yrittäessäni tuupata ponia hereille ja eteenpäin, ja kun en missään vaiheessa oikein päässyt hellittämään pohjetta alkoi Jukka vain jumittaa ja vastustaa entistä pahemmin. Siinä ei hienot ideat suoristamisesta ja oikean lavan vasemmalle ratsastamisesta paljon auttaneet kun eteneminen oli näin toivottoman nihkeää. Laukat Jukka kyllä nosti, ja laukassa se liikkuikin paremin eteen ja pääsin rentouttamaan apuja. Heti kun palattiin käyntiin alkoi sama jumitus ja tuskailu.

Lopulta päätin viheltää pelin poikki ottamalla hetken aikaa vain rentoa ravia pääty-ympyrällä sen sijaan että olisin yrittänyt saada käynnissä jotain tapahtumaan. Ravailun ansiosta päästiin ohi pahimmasta pattitilanteesta, mutta valitettavasti tunti alkoi jo lähestyä loppuaan. Tässä vaiheessa ponista vihdoin ja viimein löytyi se käynnistysnappi (en tosin edelleenkään tiedä mikä se oli), ja päästiin hetkeksi jo samankaltaiseen tilanteeseen kuin eilen eli Jukka alkoi pyrkiä paremmalla energialla eteenpäin ja jopa vähän "intoilla" laukannostoja. Heti kun tämä energia jostain löytyi pystyin ratsastamaan ponin myös pyöreäksi. Näin sain lopulta tehtyä pyöreästä ja hyvästä käynnistä pari napakkaa laukannostoa. Sitten loppui aika ja siirryimme keventämään ravissa pienen hetken. Laukan jälkeen Jukka väläytti hetken hyvää letkeää ravia kivassa raamissa, mutta ei aikaakaan kun eteenpäinpyrkimys pikkuhiljaa hiipui ja Jukka alkoi taas hyytyä hitaaseen perusmoodiinsa.

Olipa kyllä harmittavaa että eilisen onnistumisen jälkeen en tänään enää oikein löytänyt samoja nappuloita kuin korkeintaan ihan pieneksi hetkeksi lopputunnista. Ainakin 55 minuuttia tästä tunnista oli aivan toivotonta. Minulle jäi kyllä molempina päivinä mysteeriksi mikä Jukan lopulta sai heräämään ja löytämään eteenpäinpyrkimyksensä. Eilen tämä käynnistyminen tapahtui jo aikaisemmassa vaiheessa tuntia ja päästiin sitten jo ihan kunnolla työskentelemään, mutta tänään käynnistysnappi löytyi vasta aivan loppuminuuteilla. Ehkä ratkaiseva virheeni tänään oli se kuinka pahasti jäin puskemaan Jukkaa käynnissä eteenpäin ja "huutamaan" sille avuillani taukoamatta saamatta kuitenkaan mitään reaktiota. Ei ihme jos siinä tilanteessa ratsu käy entistä vastahakoisemmaksi. Oli melko turhauttavaa kun ei ponia saanut liikkumaan oikein mihinkään vaikka tiesi sen olevan hyvinkin mahdollista kun juuri eilen olin siinä onnistunut. Mutta näinhän se tässä lajissa menee että joka kerta ei syystä tai toisesta vain löydä itsestään samaa osaamista kuin parhaina päivinä. Joka tapauksessa nämä kaksi tuntia Jukan kanssa muuttivat käsitystäni ponista siihen suuntaan että jatkossa otan sen ratsukseni paljon aiempaa mieluummin tietäen että sieltä tahmailevan ensivaikutelman alta voi parhaana päivänä saada esiin oikein kivaakin menoa. Helppoa se ei ole eikä aina onnistu, mutta kun onnistuu niin tietää ratsastaneensa oikein.

Pieniä onnistumisia

Keskiviikon tunnille sain hieman yllättävän ratsun eli pitkästä aikaa Jukan. Ennakko-odotukseni oli että tunnista tulisi työläs ja onnistumisen iloa ei juuri pääsisi kokemaan, sillä Jukka on tunnetusti aika tahmea eikä todellakaan mikään automaatti liikkumaan pehmeästi oikein päin. Edellisen kerran Jukalla ratsastaessani koin kuitenkin jonkinlaisen valaistumisen sen suhteen että jatkuvan eteenajamisen sijaan Jukalla kannattaa kiinnittää huomiota etuosan ryhtiin, ja eteenpäinpyrkimystäkin voi alkaa löytyä siinä vaiheessa kun ponin saa "nostettua" pois etuosan päältä. Tämän pidin mielessä kun nyt lähdin pitkästä aikaa Jukalla ratsastamaan.

Tunnin aiheena olivat siirtymiset, joita ratsatettiin ensin ravin ja käynnin välillä kolmikaarisella kiemurauralla sekä myöhemmin ravin ja laukan välillä ympyröillä. Tavoitteena oli erityisesti tahdin säilyttäminen siirtymisissä, eli saada siirtymiset tapahtumaan hallitusti askelia kiirehtimättä tai "eteenpäin kaatuen". Jukka oli aluksi odotetun hidas ja nihkeä, eli yritin turhaan hoputella ravia tarmokkaammaksi. Etuosaa yritin kuitenkin pitää lyhyenä ja ryhdissä siitäkin huolimatta että poni ei vielä liikkunut lainkaan pyöreänä. Siirtymisissä raviin oli ensin hitautta niin että pohjeapu sai vaikuttaa suhteellisen pitkään ennen kuin Jukka havahtui ravaamaan. Onnistuin kuitenkin säilyttämään malttini niin etten alkanut tuupata istunnalla, vaan odotin rauhassa reaktiota pohkeeseen. Lopulta Jukka taisi vähän niin kuin hoksata homman idean, ja alkoi reagoida pohkeeseen herkemmin ja tehdä paljon napakammat siirtymiset raviin. Yhtäkkiä alkoi siis vaikuttaa siltä että pahin jumitusvaihe meni ohi ja poni alkoi jo hieman paremmin kuunnella apuja. En kyllä ole lainkaan varma mikä tämän muutoksen sai aikaan, sillä mielestäni en ratsastuksessani muuttanut mitään kovin dramaattisesti.

Tunnin jälkipuoliskon työskentelimme laukannostojen parissa. Laukka nostettiin siis ravista pääty-ympyrällä ja laukattiin muutamia askelia tai enintään puolikas ympyrä ennen paluuta raviin. Laukkatehtävä sai Jukan mukavasti heräämään, ja se yritti suorastaan ennakoida nostoja ja rynnätä ravissa eteenpäin. Tämä oli oikein positiivinen muutos, sillä alkutunnin tahmailun ja jumittamisen jälkeen tällainen energia oli todella tervetullutta ja helpotti ratsastamista paljonkin. Laukannostoissa olikin tärkeää pitää ohjat kädessä niin ettei Jukka päässyt vain kaatumaan eteenpäin laukalle vaan nosto lähti paremmin takaosan päältä. Joitakin "ajolähtöjä" kyllä tuli tehtyä, mutta mukaan mahtui niitä napakoitakin nostoja. Noston laatu vaikutti paljon myös siihen millaista itse laukasta tuli, eli lötköstä ajonostosta seurasi nelitahtista ja pitkää laukkaa kun taas paremmista nostoista laukka lähti rullaamaan ihan näppärän oloisesti.

Niin laukassa kuin ravissakin ope kehotti kiinnittäään huomiota etuosan suoruuteen, eli tarkemmin sanottuna ratsastamaan koko etuosaa oikealta vasemmalle. Huomasinkin että myös Jukan kanssa oikea lapa oli se asia johon vaikuttamalla sai aikaan todella merkittäviä muutoksia koko ponissa. Oikeassa kierroksessa ohjeena oli tuoda sisäkättä kaulaa kohti ja tällä tavoin asettaen saada etuosaa siirtymään vasemmalle. Tämä olikin ihan toimiva konsti. Myötäyksen kanssa piti olla tarkkana, sillä liian iso myötäys sai Jukan vain kiskaisemaan itsensä pitkäksi ja pois juuri löytyneestä hyvästä raamista. Itse asiassa myötäys kannatti tehdä ennemmin ulkokädellä, niin nurinkuriselta kuin se kuulostikin. Idean outoudesta huolimatta se toimi, eli Jukalla myötäys ulkoa oli toimiva tapa. Vasemmassa kierroksessa piti myöskin ratsastaa etuosaa oikealta vasemmalle ja suoristaa kaulaa, eli jälleen sai painaa oikeaa ohjaa kaulaa kohti ja ikäänkuin molemmilla käsillä johtaa etuosaa kohti vasenta. Ulkopohje teki tietenkin myös oman osuutensa. Suoristaminen vaati paljon työtä ja tarkkuutta, mutta kun sain kiinni oikeasta ideasta ja siitä tunteesta mitä minun täytyi milloinkin tehdä alkoi Jukka pyöristyä oikein mukavaan muotoon. Poni oli nyt myös mukavasti pohkeen edessä, joten sitä pystyi nyt ratsastamaan jo aivan eri tavalla kuin alkutunnista. Niinpä sieltä alkoi löytyä oikein hyviä pätkiä pyöreää ja tarmokasta liikkumista apuihin reagoiden, ja tässä moodissa onnistuivat laukannostokin kivasti.

Loppuraveissa sain jo vähän fiilistellä työni tuloksia, sillä Jukka liikkui pehmeän oloisesti molempiin suuntiin taipuen ja pyöreänä selkäänsä käyttäen. Nyt meno tuntui varsin helpolta ja toimivalta, ja oli vähän yllättävääkin että Jukka näinkin luontevasti liikkui pehmeänä ja oikeinpäin ottaen huomioon kuinka työlästä se oli tähän moodiin saada. Olin kyllä oikein tyytyväinen itseeni, sillä ilmaiseksi ei tämä muutos Jukan liikkumisessa tullut vaan ainakin jotain tulin tehneeksi oikein. Nämä on niitä hetkiä kun kuvittelee jopa oppineensa ja osaavansa jotain!

Ei vain eteen vaan myös ylös

Tälläkin kertaa sain vähän harvemmin kohdalle osuvan ja ei-niin-mieluisan ratsun eli Jukan. Edellisestä ratsastuskerrasta tällä ponilla olikin jo melkein vuosi aikaa, mutta muistin silti elävästi kuinka tuskaisen vaikeaa tällä tahmakaviolla on aina ollut ratsastaa. Otin kuitenkin reippaan asenteen ja vakuuttelin itselleni että välillä on oikein hyvä mennä muillakin kuin niillä helpoimmilla hevosilla ja omilla suosikeilla. Alku ei ollut kovin lupaava kun Jukkaa ei meinannut saada tarhasta kiinni, mutta leipäpalalla lahjottuna se suostui viimein pyydystettäväksi.

Työskentely aloitettiin tänään volttien ja asetusten parissa. Volteilla mentiin myötäasetuksessa ja uralla vasta-asetuksessa. Käynnissä sain Jukkaan aluksi yllättävänkin hyvän otteen niin että volteilla asettaessa poni lähti pyöristymään, ja eteenkin se liikkui aluksi ihan kohtalaisen hyvin ennen kuin alkoi turtua pohkeella puskemiseeni. Ope ohjeisti ratsastamaan Jukan alusta asti mahdollisimman lyhyeksi ja ryhdikkääksi ja painoa takaosalle ajatellen, sillä mikäli poni pääsee kulkemaan pitkänä ja etupainoisena ei sitä ole toivoakaan saada liikkumaan kunnolla eteen. Niinpä edettiin tutulla kaavalla eli vuoroin ohjalla lyhentäen ja kohottaen ja vuoroin eteen aktivoiden. Ohjia sain tuon tuostakin olla vähän lyhentämässä, eli en ihan tarpeeksi tohtinut pitää Jukkaa edestä paketissa. Tällä reseptillä kuitenkin selvästi syntyi oikeanlaisia tuloksia, sillä hetkittäin etuosa todella keveni ja ryhdistäytyi ja liikettä pääsi kunnolla aktivoimaan eteenpäin.

Samoja hommia jatkettiin sitten ravissa. Aluksi kadotin käynnissä löytyneen idean enkä saanut Jukkaa yhtä hyvin ohjan ja pohkeen väliin. Humputeltiin pitkään menemään turpa pitkällä jäkittäen ja pohkeen takana tahmaillen. Sinnikkäästi etuosaa lyhyenä pitäen, asetuksilla niskaa rentouttaen ja pohkeella napakasti ratsastaen löytyivät oikeat nappulat viimein ravivolteillakin niin että Jukka myötäsi niskasta kunnolla ja alkoi liikkua kevyemmällä etuosalla. Tällöin pohkeella ratsastuskin tuntui tuloksekkaammalta, vaikkakin edelleen takajalkojen aktiivisuuteen ja pohkeeseen reagointiin jäi toivomisen varaa. Pidettiin lyhyt käyntitauko, ja sen jälkeen jatkettiin työskentelyä volttien parissa vasemmalle. Sain aloittaa taas alusta ja työskennellä pitkään ja sitkeästi ennen kuin Jukka pehmeni ja myötäsi niskasta myös tähän suuntaan. Taas ehdin nauttia työn tuloksista parin viimeisen voltin verran ennen seuraavaa lepohetkeä. Tämän jälkeen verryteltiin hetki laukassa oikealle. Laukassa ohjeet oli edelleen samat eli edestä ylös ja lyhyeksi ja liikkeen aktivointia tätä kautta. Takajalat jäivät turhan laiskoiksi niin että laukka oli nelitahtisen oloista, ja Jukka puksutti eteenpäin ohjalle painaen ja pitkäksi pyrkien. Varsinkin oikealla ohjalla oli painetta aika paljon. Jotain pieniä muutoksia sain aikaiseksi, vaikka kunnolla kevenemään en etuosaa saanutkaan. Olisin voinut aktivoida takajalkoja vielä rohkeammin, sillä pienellä raipan naputuksella laukan rytmi muuttui heti kolmitahtisemman oloiseksi.

Lopputunti tehtiin laukannostoja käynnistä pituushalkaisijalla. Pituushalkaisijan puolivälissä aloitettiin asetus halutun laukan puolelle ja ryhdikkäästä hetkestä sitten nosto. Jukka alkoi olla nyt sen verran "läpi" että käynnissä se tarjoili pyöreää raamia, mutta nostoon tullessa käynti oli monesti kovin hidasta ja pahasti pohkeen takana. Nostot tulivat aluksi lötkösti ja ravin kautta, mutta napakoituivat sitä mukaa kun sain Jukan tulemaan nostoon lyhyempänä ja paremmassa ryhdissä. Asettaessa Jukka vaan lähti kiemurtamaan helposti vinoon ja väistämään takaosalla, joten suorana nostoon tuleminen oli vähän hankalaa. Laukassa ei edelleenkään löytynyt tarpeeksi kevyttä etuosaa vaan posotettiin päädyn läpi pitkälle sivulle aika pitkänä. Olin kuitenkin tyytyväinen siihen kuinka ryhdikkään oloisena ja hyvässä raamissa sain Jukan välillä pituushalkaisijalla liikkumaan vaikka laukassa pakka sitten pääsikin leviämään. Nostot onnistuivat yleensä ihan napakasti, vaikka ehkä olisin niissäkin saanut pitää ohjat vähän paremmin käsissä niin ettei muoto olisi päässyt valumaan millinkään verran pidemmäksi.

Loppuraveissa työskentelin vielä hetken ympyrällä hakien pyöreyttä ja oikealle asettumista. Etuosaa ylös ratsastaen ja tästä niskaa rentouttaen sain Jukan ihan kivaan muotoon, mutta harmillisesti ravi ei vieläkään lähtenyt tarpeeksi eteen. Ope kehotti olemaan tosi tarkkana sen suhteen ettei Jukalle myötää liian paljon, sillä tällaisesta tilanteesta se "karkaa" heti ja vetää taas itsensä pitkäksi ja etupainoiseksi. Myötäyksen tulee siis olla todella pieni, sillä kuten ope selitti Jukka ei ole mikään rehellinen ja yritteliäs hevonen vaan se pyrkii lintsaamaan heti tilaisuuden tullen. Näinhän siinä monesti kävikin että myötäsin hyvällä hetkellä ohjaa liikaa pois, jolloin Jukka lösähti heti perusmoodiinsa. Lyhyt pyöreä raami kuitenkin löytyi nyt aika helposti uudestaan, eli jotain positiivista muutosta oli alkutuntiin verrattuna havaittavissa.

Vaikka suurin osa tunnista oli sitä tavanomaista vastaanjäkitystä niin olin kuitenkin ihan tyytyväinen siihen miten sain Jukkaa työstettyä oikeaan suuntaan. Kovasti sain tehdä töitä sillä tämä poni ei anna mitään ilmaiseksi, mutta yritys myös palkittiin ja väittäisin että tämä oli paras kerta mitä olen Jukalla koskaan mennyt. Vaikka oli hankalaa niin ei silti mitenkään toivotonta. Ope totesi että oikea lähestymistapa on juuri tämä edestä ylös ja kevyeksi ratsastaminen, sillä pelkkä vimmainen eteentuuppaus paino etuosalle romahtaen ei johda muuhun kuin voimien hiipumiseen niin ponilta kuin ratsastajaltakin. Tämän olenkin Jukan kanssa moneen kertaan todennut paikkansapitäväksi, sillä aiemmilla kerroilla harjoittamani eteenpuskeminen on ollut kaikkea muuta kuin toimiva ratkaisu.

Nihkeää, kovin nihkeää

Viikon flunssailun jälkeen uskaltauduin testailemaan ratsastuskuntoa ennen huomenna alkavaa leiriä, ja elättelin toiveita ratsusta jonka kyydissä en joutuisi heti sairaslomalta kamalan rankkaan rääkkiin. No eipä hevostenjaossa ollut ihan niin käynyt, sillä sain Jukan.

Yritin muistutella itselleni ettei ole tarpeellista saati suotavaa ratsastajan puskea ja puskea hevosta hiki päässä pohkeella, vaan molempien kannalta parempi vaihtoehto olisi kevyehköt, tarkoituksenmukaiset pohjeavut ja niiden tehostus raipalla. Luulisin että en ihan niin pahasti unohtunut pohkeella jumputtamaan kuin tällaisten tahmeasti liikkuvien ratsujen kanssa yleensä käy, sillä sen verran rankalta tuntui eka treeni sairastelun jälkeen että yritin kyllä itseäni säästellä karsimalla ylimääräiset avut pois. Silti jäi tämän suhteen roppakaupalla parannettavaa, sillä lopputulos ei apujenkäytön kosmeettisella järkevöittämisellä muuttunut vielä mihinkään, eikä Jukka siis liikkunut yhtään tarmokkaammin tai paremmin pohkeen edessä kuin aiemminkaan. Aivan varmasti käytin tunnin aikana pohjetta ja raippaa ties kuinka monta kertaa saamatta vasteeksi mitään reaktiota, ja toisaalta Jukan reagoidessa ei apujen hellitys ollut välttämättä täsmälleen oikein ajoitettu. Etenkin ravissa meno oli sitä että Jukka tahmaili, ja reagoi pohkeeseen tai raippaan ottamalla kaksi reippaampaa askelta ja hyytyen sitten välittömästi uudestaan. Siinä loppui kuskilta konstit, keinot ja taidot kesken löytää ponille jatkuvampaa eteenpäinpyrkimystä.

Teemana olivat tänään vasta-asetukset ja vastalaukka, ja näissä puitteissa mentiin loivaa kiemuraa sekä pääty-ympyröitä vasta-asettaen ensin ravissa. Myös laukassa työstettiin vasta-asetusta ympyröillä sekä mentiin vastalaukkaa loivalla kiemuralla. Asetuksen kanssa oli niin ja näin, joko sitä ei ollut lainkaan tai sitten oli kaula liian mutkalla. Kertaakaan en tainnut saada Jukkaa myötäämään rehellisesti niskasta asetukseen (enpä kyllä jaksanut tarpeeksi sitkeästi pyytääkään), ja eipä sitä kai oikein voi oikeaoppisesta asetuksesta puhua silloin kun poni liikkuu kaulasta aivan väärinpäin ja nokka ylhäällä.

Asetus - näin se tehdään väärin.

Ravissa tahmailua.

Laukassa meno ei tuntunut aivan yhtä nihkeältä kuin ravissa, joskin rytmi tahtoi helposti lösähtää nelitahtiseksi. Laukannostoihin Jukka lähti kiihdyttämään ravia ja pyrki kovasti ennakoimaan aina kun sai päähänsä että laukkaa saatettaisiin kohta haluta. Välillä oli vaikeuksia päästä tekemään nosto ratsastajan merkistä kun Jukka-rukka oli niin kovasti hätiköimässä. Mukavan reipasta ravia kyllä mentiin silloin kun Jukka kuvitteli laukannoston lähestyvän, harmi vaan että edelleenkään poni ei ollut varsinaisesti pohkeen edessä kun vauhdin säätely ei toiminut ratsastajan kontrolloimana vaan täysin Jukan omien arvailujen varassa. 

Loivat kiemurat vastalaukassa eivät sinänsä tuottaneet ongelmia, tosin tässäkin oli laukan suuntaan asetuksessa vaihtoehtoina ei mitään tai kaula mutkalla. Lopuksi tultiin vielä pari kierrosta haastavampaa laukkakuviota, eli oikeassa laukassa kolmikaarista kiemuraa jonka ensimmäisen kaaren jälkeen pyöräytettiin voltti oikealle, tästä toiselle kaarelle vastalaukassa ja vielä kolmannen kaaren alkuun voltti oikealle. Suunta oli meille sikäli haastava, että Jukka on aivan erityisen näppärä tekemään lennosta laukanvaihdon juuri oikeasta vasempaan. Tätä erityisosaamistaan se esittelikin niillä molemmilla kierroksilla mitä kuviota ehdimme kokeilla. Ensimmäisellä yrityksellä keikautin kyllä painoa reilusti puolelta toiselle voltin oikealle vaihtuessa kaarteeksi vasemmalle, joten ei ihmekään että Jukka vipsautti vaihdon heti kun raipan napautuksella yritin aktivoida takapäätä laukan ylläpitoon. Toiselle kierrokselle päätin keskittyä istumaan paremmin keskellä hevosta suunnan vaihtuessa sekä ratsastamaan fiksumman tien. Silti Jukka edelleen tulkitsi pohjeavut laukanvaihtoavuiksi heti kun käännyttiin vastalaukkakaarelle, joten mönkään meni taas.

Eipä ollut mikään erityisen mieltäylentävä tunti, vaan samanlainen harmitus jäi kuin yleensäkin Jukalla mentyäni. Olisipa kätevä päästä Jukan pään sisään ja ymmärtää miksi se on niin kovin tahmea, jumittava ja jäykkä. Ja toisaalta mistä sille yhtäkkiä ilmestyy niin kauhea hoppu kun laukannostot tulevat kuvioihin. Toistaiseksi en ole onnistunut pääsemään Jukan kanssa lainkaan samalle aaltopituudelle, joten touhu taitaa olla yhtä turhauttavaa sekä ratsastajalle että hevoselle.

Ei kulje ajatus, ei kulje poni

Kuva tunnin alusta. Sitten loppui muistikortista tila ja ehkä parempi niin, ei ollut kovin kaunista menoa.

Mintin valmennustunnin jälkeen oli heti putkeen vuorossa normaali vakiotunti. Siirtyminen tauotta ratsulta ja tunnilta toiselle ei välttämättä ollut mikään kaikkein toimivin konsepti, sillä valmennuksesta jäi mielen päälle niin paljon asioita että jälkimmäinen tunti meni sitten niitä pureskellessa. Ja kun poni satulan alla sattui vielä olemaan Jukka niin hajamielisyyteen ja poissaolevuuteen ei oikein olisi ollut varaa. Kaiken lisäksi olin jo vähän luovuttanut etukäteen ja todennut että ei se Jukka mihinkään liiku kuitenkaan. Asenneongelmastakin taisi siis olla kyse.

Pääsin Jukan kyytiin hieman myöhässä muiden jo aloiteltua käyntiväistöjä volteilla. Homma lähti ihan väärään suuntaan jo ensimmäisellä käyntikierroksella uraa pitkin unohtuessani tehottomasti puskemaan tahmailevaa ponia. Niin yksinkertainen idea kuin se onkin herkistää hevonen pohkeelle käyttämällä vain tarkoituksenmukaisia ja asteittain voimistuvia apuja reaktiosta palkiten ei se käytännössä vaan tahdo millään onnistua. Ei ainakaan silloin kun ratsastajan ajatuksen pyörivät vielä edellisen tunnin asioissa. Volteilla tosiaan vähän väistätettiin takaosaa ulospäin, ja Jukka kyllä kovalla punkemisella väisti mutta samalla liikkuminen muuttui jos mahdollista vieläkin hitaammaksi ja matelevammaksi. Käyntityöskentelyn aikana Jukka sentään välillä hiukan myötäsi asetukseen, ja kaula pyöristyi hetkittäin vaikka liikkeen aktiivisuus olikin niin kovin puutteellista. Näistä myötäyksistä palkitseminen ei kuitenkaan tapahtunut aina ajallaan. Ei kai se ole ihme jos poni jumittaa kun oikeansuuntaisista reaktioista ei edes saa minkäänlaista kiitosta vaan ratsastajalla on koko ajan sama levy päällä apujen suhteen.

Ravissa jatkui sama tahmailu. Tarkoitus oli ratsastaa pitkillä sivuilla lyhyestä ravista siirtyminen lyhyeeseen käyntiin, ja päädyissä isoilla volteilla puolestaan ratsastaa ravia eteen. Oma tavoitteeni tosin oli lähinnä vain saada ravi rullaamaan eteenpäin keinolla millä hyvänsä, mutta käytännössä ne keinot rajoittuivat samoihin toimimattomiksi havaittuihin eli jatkuvaan pohkeella punkemiseen ja satunnaiseen raipalla naputteluun edes jonkinlaisen liikkeen säilyttämiseksi.

Tehtävää muutettiin vielä niin että lyhyiltä sivuilta nostettiin käynnistä laukka, pyöräytettiin iso voltti tai useampi ja palattiin kulman jälkeen pitkällä sivulla ravin kautta käyntiin. Yllättävää kyllä Jukka teki laukannostot ihan näppärästi ja osasi odottaa nostoapuja hyvinkin tarkkana. Liikkeelle lähtö tapahtui siis pienehköstä pohjeavusta, mutta laukan energian ylläpito voltin aikana vaati vähän enemmän töitä. Mielestäni laukassa kuitenkin oli aavistuksen parempaa imua eteenpäin kuin ravissa, ja näin ollen pääsin helpommin pyytämään asetusta. Silti jäätiin vielä liiaksi tilanteeseen jossa olin koko ajan puskemassa ponia eteenpäin pääsemättä milloinkaan kunnolla hellittämään. Ope kehotti kehumaan Jukkaa äänellä heti kun se alkoi toimia vähänkään oikeaan suuntaan kohti pyöreämpää liikkumista ja voltille taipumista.

Yhteenvetona vähän turha ja turhauttava tunti, ja siitä saan syyttää ihan itseäni. Ei sinne hevosen selkään pidä mennä jos ei yhtään viitsi keskittyä käsillä olevaan tehtävään. Jukan kanssa olisi vaikka voinut yrittää soveltaa käytäntöön aamun teorialuennolla opittuja asioita ja koettaa saada sen herkemmäksi pohkeelle. Nyt sitten vaan jumitettiin eikä touhu varmasti kehittänyt sen enempää ratsastajaa kuin hevostakaan. Ei ole yhtään reilua hevosellekaan tällainen hajamielinen humputtelu jossa sitten puolivillaisesti kuitenkin yritetään kaikenlaista vaatia.

Tunari ja tahmatassu

Puomi- ja kavalettitunnille sain pitkästä aikaa Jukan. Hikeä (ja kyyneleitä?) oli siis tiedossa, sillä Jukka tahtoo olla aika lailla eteenpäin työnnettävä. Maneesin katolta suojakelin vuoksi tippuvien lumien suhinassa Jukan kaltainen rauhallisuus tosin tuntui mukavan turvalliselta ratsulta.

Alkuverryttelyssä yritin löytää Jukasta kunnollista etenemisvaihdetta mutta turhaan. Poni kyllä reagoi eteen, mutta vauhtia ei riittänyt kuin muutaman askeleen ajan ennen kuin meno hyytyi taas. Potkukelkka-periaatteella siis mentiin eli tönäisystä eteen mutta kohta on pakko taas tönäistä uudestaan. Ehkä olisin saanut heti alusta lähtien ratsastaa vielä tomerammalla otteella jotta Jukalle olisi käynyt saman tien selväksi että täällä muuten tehdään töitä. Nyt Jukan jumivaihteelle jääminen kostautui puomitehtävien pariin siirryttäessä.

Ensimmäinen puomitehtävä oli kahden puomin suora linja 24 metrin eli 7-8 askeleen välillä, ensin vasemmasta ja sitten oikeasta laukasta. Alku ei ollut kovin lupaava, sillä Jukka tiputti raville kummankin puomin edessä. Askel puomeille ei ollut osumassa ihan kohdilleen, ja lähdin ehkä turhan paljon tuuppaamaan istunnalla eteen enkä älynnyt pitää pohkeitakaan tarpeeksi jämerästi mukana. Tästä viisastuneena onnistuin toisella kierroksella säilyttämään laukan kunhan otin vaarin open neuvosta istua pystyssä jopa hieman liikkeen takana ja pitää ylävartalon hiljaa. Lisäksi vielä niitä pohkeita ja vielä kerran pohkeita.

Seuraava tehtävä oli kahden puomin sarja lävistäjällä, tavoitteena jälkimmäisellä puomilla laukanvaihto oikeasta vasempaan. Lävistäjältä jatkettiin vielä viiden puomin innarisarjalle pitkän sivun suuntaisesti. Jukka lähti ihan energisesti liikkeelle, mutta puomien lähestyessä lähdin pohkeella varmistelemaan jolloin Jukka alkoikin jo ennen ensimmäistä puomia ihmetellä että laukanvaihtoakos se nyt pyytää (Jukka kun on se tallin näppärin lennosta vaihtaja), mikä johti vauhdin hidastumiseen ja näin taas ravattiin molempien puomien yli. Ei muuta kuin uudella tsempillä eteen kohti jumppasarjaa, mutta lähestymisessä kävi taas sama juttu eli viime hetken nohitus pohkeella ja raipalla sai Jukan vain hidastamaan. Asiaa ei auttanut myöskään se että en saanut istuntaa pidettyä tarpeeksi hiljaa vaan lähdin kohti ensimmäistä puomia usuttamaan ylävartalolla "hyppyä" ennakoiden. Ravattiin sitten tämäkin puomisarja, ja tässä vaiheessa teki jo mieli vajota maan alle tai vähintäänkin vaihtaa alkeisryhmään harjoittelemaan kuinka saadaan poni pysymään laukassa.

Sama tehtävä tultiin vielä uudestaan pari kertaa, mutta mukaan lisättiin nyt aloitus jo harjoitellulla suoralla linjalla (kuvassa 1-4). Viiden puomin sarjassa toinen ja neljäs nousivat pikkukavaleteiksi. Nyt sain Jukan ylittämään puomit enimmäkseen laukassa, vaikka usein täpärällä olikin niin että viimeiset askeleet ennen puomia tahtoivat mennä epätoivoisen nelitahtisiksi juuri ja juuri laukassa pysyen. Innarisarjalle tultiin aina sisään yhdellä raviaskeleella, mutta tästä napakasti pohkeella ja äänellä kannustaminen auttoi laukassa koko sarjan yli. Lävistäjällä ei laukanvaihto puomeilla onnistunut kaiken huomion mennessä laukan säilyttämiseen. Toki Jukka sitten vaihtoi sutjakkaasti lennosta. Kovasti yritin muistaa istua satulassa ja liikkeen takana ylimääräisiä heilumatta, mutta harmillisen usein istunta tahtoi puomin lähestyessä alkaa tuupata ponia eteen ja ennakoida. Ongelmana oli edelleen se että Jukka helposti tulkitsi pohjeavut ja raipan epämääräisiksi laukanvaihtoavuiksi ja alkoi hidastella vaihtoa valmistellen. Lähestymisistä tuli helposti myös vinoja Jukan tunkiessä oikea lapa edellä sivulle, mutta avuksi tähän ope vinkkasi naputtamaan kevyesti raipalla oikealle lavalle. Tästä kikasta olikin hyötyä, sillä kun Jukka ei päässyt karkaamaan oikean lavan kautta säilyi laukkakin lähestymisissä vaivattomammin. Sama rata tultiin vielä päinvastaisessa järjestyksessä (4-1), ja keskittymiseni oli jo siinä määrin herpaantunut että läskiksi meni taas ja ylitettiin melkein kaikki puomit ravaillen. Toisella yrittämällä tsemppasin sen verran että jotenkuten laukaten selvittiin koko rata läpi.

Tunnin jälkeistä olotilaa voi kuvailla lähinnä turhautuneeksi. On se nyt kumma kun en esteponi Jukkaa saa ylittämään puomeja laukassa, vaikka siihen pystyy jokainen jatkotuntilainenkin. Ihan sama ongelma on vaivannut puomi- ja kavalettiharjoituksissa viime aikoina joka kerta, kun ratsuiksi on sattunut Jussin, Mortin ja Jukan kaltaisia tapauksia jotka jarruttavat mieluiten raville heti jos ei askel tahdo täsmätä puomille tai ennenkaikkea jos ratsastaja tuuppii ja heiluu istunnalla sekä lähtee ennakoimaan ponnistusta. Ärsyttävän tiukassa vaan istuu tämä tapa alkaa heilua kuin heinämies siinä vaiheessa kun hevosesta puhti hiipuu tai ponnistuspaikka on jäämässä kauas. En sitten tiedä onko puutteita myös asenteessa niin etten vaan saa tahmailijoita vakuutettua siitä että nyt mennään eikä meinata.

Raskassoutuista hyppäämistä

Viikon verran kotona flunssanparantelussa nyhjättyäni (loistava tapa viettää kesälomaa... not) päätin vihdoin olevani riittävän hyvässä iskussa "kevyelle" ratsastustunnille viimeisen lomapäivän kunniaksi. Pikkaisen oli kyllä vielä veto pois ja tunnille sattui ratsuksi niinkin hikinen ratsastettava kuin Jukka. Uh-oh. Onneksi sentään ohjelmassa oli esteitä, ja kun ratsastajiakin oli tunnilla kaikkiaan vain viisi niin ainekset oli ihan hyvät. Jukkahan on kyllä näppärä hyppääjä jos sen vain saa innostettua liikkumaan tarpeeksi terävästi.

Alkuverkka jäi varsin lyhyeksi enkä siinä saanut Jukkaa viriteltyä aktiiviseen liikkumiseen. Tultiin pariin kertaan suoralla linjalla toisesta päästä ylös nostetut ravipuomit kevyessä istunnassa. Jukkaa sai tuttuun tapaan puskea eteen mutta puomit ylittyivät ihan näpsäkästi kun linjan alkuun hoputti kunnolla eteen ja juuri ennen puomeja jätti ponin rauhaan. Laukassa verryteltiin hetki ratsastamalla kahden miniristikon suhteutettua väliä, ohjeena oli tulla väli tässä vaiheessa mieluiten viidellä askeleella ja myöhemmin esteiden noustessa neljällä. Jukka kyllä periaatteessa laukkasi eteen mutta pitkää laukkaa jossa ei säätövaraa ollut yhtään. Miniristikkolinja ylittyi kyllä pariin kertaan ihan nätisti, mutta hyppy lähti helposti turhan kaukaa kun tosiaan ei askeleen pituutta voinut säädellä. Tässä vaiheessa alkoi jo olla sellainen olo että tokihan tämä poni hyvää hyvyyttään pikkuesteet hyppelee mutta kuskilla ei kyllä ole hommaan mitään otetta.

Verkka oli sitten siinä ja siirryttiin "oikeille" esteille aloittaen päivän erikoisesteestä joka oli pieni "tukkieste", nelisenkymmentä senttiä korkea paksuista kepeistä kasattu harjakaton muotoinen laatikko. Päälle tuli tavallinen puomi lisäämään hieman korkeutta. Ensimmäisellä kierroksella Jukka lähti hyppyyn turhan kaukaa (turha kai enää mainita että laukan säätelyssä oli pahoja ongelmia) ja ihmetteli estettä sen verran että veti hypyssä vähän päätä alas. Olin kuitenkin ihan hyvin mukana, Jukan hyppyihin ainakin näin pienillä esteillä tuntui olevan ihmeen helppo mennä mukaan siitäkin huolimatta että ponnistuspaikka oli usein liian kaukana ja laukkakin vähän velttoa. Seuraavalla kierroksella tultiin sitten tukkiesteelle aika juureen, ja ope kommentoikin että näiden kahden ääripään välistä pitäisi yrittää löytää se sopiva ponnistuspaikka.

Seuraavaksi lisättiin tukkiesteen jälkeen kaareva 5-6 askeleen linja 60 cm ristikko-okserille (ratapiirroksessa esteet 5-6). Hyppy tukille oli iha hyvä mutta en tiedä mikä katkos okserille lähestymisessä tuli kun Jukka melkein meni esteestä ohi - oliko tie huono, kuski liian etukenossa vai laukka yksinkertaisesti liian sammuksissa? Viime hetkessä kuitenkin Jukka päätti - joko pohkeideni ansiosta tai niistä huolimatta - että mennään nyt sitten kun ei tuo iso ole. Enpä jäänyt taaskaan jälkeen vaikka hyppy lopulta hieman yllättäen tulikin.

Yksittäisenä tehtävänä tultiin vielä kahden pystyn sarja yhdellä askeleella (ratapiirroksessa 4a-b). Sama meininki jatkui, laukkaan olisi kaivattu lisää terävyyttä mutta ylittyi se sarja näinkin. Ekalle osalle lähti varmaan taas hyppy vähän kaukaa mutta ekan hypyn jälkeen saattoikin sitten jo enemmän rentoutua välin ollessa Jukan laukalle juuri sopiva.

Lopuksi tultiin kuvan rata kahteen kertaan, ensimmäisellä kierroksella esteet oli 60 sentissä tai vähän alle. Rata alkoi hypyllä tukkiesteelle uuteen suuntaan, ja Jukka epäröi nyt sen verran että otti ensin kiellon. Yritti juosta ohi mutta sain helposti pysäytettyä nämä aikeet. Taisinpa mennä estettä lähestyessä liikaa etunojaan ylävartalolla ja ehkä tässä oli osasyy kieltoon. Uudella yrityksellä sitten pohkeet napakasti kiinni ja ylävartalo liikkeen takana, ja tukkieste ylittyi ihan nätisti. Seuraava tehtävä oli neljän askeleen linja jolle tultiin aivan liian veltosti, ja toiselta osalta jäätiin kauas mutta kiskaistiin yli. Laukkakin taisi vaihtua vääräksi mutta Jukan kanssahan ei näistä tarvitse stressata sillä se vaihtaa lennosta siinä vaiheessa kun kuski alkaa vilkaista alas että kumpikos laukka meillä nyt onkaan. Sarjakin rämmittiin aika raskassoutuisesti ja pitkästä laukasta, ja kahdesta viimeisestä esteestä ei ole sen kummempaa muistikuvaa kuin että yli mentiin. Open palaute radasta oli lähinnä että pitäisi saada poni paremmin pohkeen eteen jotta meno olisi sujuvampaa.

Toiselle kierrokselle esteitä korotettiin aavistuksen verran, kolmonen taisi olla 70 sentissä ja muut kuuttakymppiä. Ennen radan aloittamista viriteltiin Jukalle nyt aktiivisempaa laukkaa ympyrällä, ja nousihan ne takajalat sieltä ainakin pieneen pukkiin reaktiona raippaan. Tukkiesteelle tultiinkin nyt energisemmässä laukassa ja hyppy oli varmasti tunnin parhaita, hihkaisinkin hypyn jälkeen spontaanisti "hyvä!" Jukalle. Suoralle linjalle päästiin vielä ihan suhteellisen hyvässä laukassa, ensimmäiseen hyppyyn lähdettiin taas aika kaukaa mutta väli oli nyt sopiva neljällä ja linjan jälkimmäinen osa ylittyi ihan sujuvasti. Tämän jälkeen alkoi meno ehkä vähän hyytyä, mutta yli mentiin lopuistakin. Sarjalle ei ihan nappisuoritus mutta ei mitään kamalia ongelmia. Tukille tultiin muistaakseni pienehkö hyppy läheltä ja okserilta jäätiin liian kauas ja liian veltossa laukassa. Jukka kuitenkin kiskaisi yli sieltä kaukaa ennemmin kuin otti pikkuaskeleen, joten ei niitä parhaita hyppyjä mutta en jäänyt kuitenkaan suuhun kiinni vaikka en parhaassa tasapainossa hypyssä ollutkaan. Kyllä hengästytti ainakin kuskia, sen verran topakasti sai ratsastaa eteen radan aikana. Palaute oli nyt että parempi kuin ensimmäinen rata ja poni oli nyt paremmin avuilla. Samaa mieltä olin itsekin, paljon parannusta ensimmäiseen rataan mutta ei ihan loistosuoritus vieläkään. Jukan kanssa vaan pitäisi jaksaa ratsastaa 110% teholla joka ikinen askel radan loppuun asti eikä herpaantua puolessa välissä.

Läpi tunnin ydinongelmana oli siis se etten saanut poniin ratsastettua tarpeeksi terävyyttä ja energisyyttä, vaan esteille tultiin pitkässä mutta ei riittävän aktiivisessa laukassa. Ei ollut kuskilla tarpeeksi puhtia ja tomeruutta kaivaa Jukasta esiin sitä vitosvaihdetta mikä siltä tiettävästi esteillä joskus löytyy. Esteiden ollessa näin pieniä selvittiin ihan kunnialla mutta isommista ei ehkä olisi enää yli mentykään. Ope kommentoi lopuksi että kostea ja raskas kentän pohja söi Jukalta varmasti laukasta viimeisetkin rippeet ja maneesissa se liikkuu yleensä paremmin. Tosin verrattuna siihen kun hyppäsin Jukalla viimeksi talvella maneesissa oli meno mielestäni tänään huomattavasti sujuvampaa. Jukka lähti ajoittain jopa ihan imemään estettä kohti eikä pohkeen takana olemisesta huolimatta ollut sellainen olo että enää juuri ennen estettä olisi tarvinnut olla tuuppaamassa ponia väellä ja voimalla yli.

Positiivista oli se että vaikka hypyt lähtivät monesti ei-niin-ihanteellisesta ponnistuspaikasta olin niissä kuitenkin pääsääntöisesti hyvin mukana eikä kaukaa hyppäävä Jukka päässyt yllättämään. Missään vaiheessa ei myöskään jännittänyt tipan tippaa, koko ajan oli luottavainen olo että poni kyllä menee yli tai jos ei mene niin ei haittaa kun helppo siellä on pysyä kyydissä silloinkin. Mukavaa huomata että tällaiset 60 cm radat alkavat sujua hyvinkin rutiinilla ja jännittämättä, siitäkin huolimatta että estetunteja sattuu kohdalle melko harvakseltaan. Ehkäpä sitä elokuun lopun seurakisoissa voisi taas käydä mönkimässä jonkun ≤70 cm radan.

Liiku poni liiku

Koulutunnille sattui ratsuksi pitkästä aikaa Jukka. En ollut mitenkään erityisen riemuissani, sillä aiempien kokemusteni perusteella Jukka on eteenpäin puskettavaa mallia joka pohkeesta ja raipasta reipastaa liikkumistaan kahden askeleen ajaksi ja sitten palaa takaisin mateluvauhtiin. Hikinen tunti oli siis luvassa.

Yritin pitää heti tunnin alusta lähtien mielessä periaatteen että puristamaan ja punkemaan ei jäädä vaan käytetään raippaa jos ei poni reagoi pohkeeseen. Enpä tosin voi väittää että tätä erityisen hyvin olisin onnistunut noudattamaan. Kun aloitimme raviverryttelyn opettaja ohjeisti minua ratsastamaan ihan ensimmäisenä vain pari kierrosta kenttää ympäri oikein reippaassa ravissa. Hoputtelin Jukkaa ravaamaan niin paljon kuin ponista lähtee mikä ei ollut tässä tilanteessa kovin paljon. Kyllähän se reagoi, mutta aika voimakkaita apuja sai käyttää. Opettaja muistutteli pohkeen säilyttämisestä "pitkänä" eli välttämään polvien ja kantapäiden nousua pohjeapuja käyttäessä. Kun oli saatu ponia hieman hereille ja liikkeelle otettiin ohjalla napakampaa tuntumaa jota kohti ratsastaa pohkeella. Opettajan ohjeistus oli että Jukka vaatii jämäkän mutta tasaisen tuntuman jolla otetaan etuosaa pakettiin niin ettei koko poni vain karkaa etukautta pitkäksi vasteena pohkeeseen. Periaatteessa hyvin yksinkertaista: kädet hiljaa ja koko ajan kunnon tuntuma suuhun, ja sitten vaan poni liikkumaan niin että hippulat vinkuu. Käytännössä ei niin yksinkertaista, sillä a) miten pidät ne luonnostaan levottomat kädet hiljaa silloinkin kun pitäisi keskittyä muihin asioihin (ja silloin kun pitäisi käyttää raippaa yhtään voimakkaammin); b) mitäs kun napakka tuntuma muuttuukin hyvin helposti jännittyneellä kädellä vetämiseksi; c) raippaa ei muista käyttää niin systemaattisesti että ponin saisi herkistettyä pohkeelle; d) raippaa ei raaski käyttää niin paljon että oikeasti saataisiin poni lentämään eteen. Kaiken lisäksi olin taas aika kamalan vinossa siellä satulassa, vasen kylki aivan linkussa. Äh ja pöh.

Tunnin varsinainen tehtävä olivat kulmavoltit. Jokaiseen neljään kulman ratsastettiin noin 10 metrin voltit, toiseen päätyyn käynnissä ja toiseen harjoitusravissa. Volteilla tahtoi Jukan vauhti hiipua entisestään ja siinähän sitä oli tekemistä yrittää yhtäaikaa asettaa, laittaa ponia liikkumaan ja pitää oma istunta kasassa. Jukan ravi on jotenkin hankala istua vaikkei se isosti liikukaan, mutta ihmekös tuo kun heppa puksuttaa menemään pää ylhäällä ja selkä alhaalla. Jännitin liikaa ylävatsalihaksia (tai pidätin hengitystä) sillä ne tahtoivat kipeytyä harjoitusravia pompotellessa. Hetkittäin liikuttiin hieman paremmin silloin kun onnistuin noudattamaan ohjeita tasaisesta tuntumasta ja saamaan Jukkaa liikkumaan eteen, mutta olihan se vähän sellaista jatkuvaa pohkeella runttaamista. Ulko-ohja tahtoi volteilla unohtua liiaksi, ja muistuttelinkin itseäni ulkokyynärpään vetämisestä paikoilleen kyljen viereen. Ope kehotti muutamaan otteeseen ottamaan ohjaa lyhyemmäksi.

Kulmavoltteja ratsastettiin loppuun vielä laukassa molempiin suuntiin. Edelleen tultiin toiseen päätyyn voltit käynnissä, minkä jälkeen laukannosto käynnistä jossain kohtaa pitkää sivua ja toisen päädyn voltit laukaten. Jukka oli tyylilleen uskollisesti nelitahtinen, ja ohjeena oli jälleen naputtaa pohkeella ja raipalla lisää terävyyttä liikkeeseen. Ei kovempaan vauhtiin vaan nimenomaan terävämmällä ja energisemmällä askeleella jotta laukka tulisi pyörivämmäksi ja kolmitahtisemmaksi. Kuin ihmeen kautta laukka hieman paranikin kun kuski jaksoi sitkeästi vaatia, ja saatiin ihan hyviä kolmitahtisia ja hyvin pyöriviä laukkapätkiä. Olihan siellä paljon helpompi myös istua hiljaa ja heilumatta kun laukka alkoi rullata paremmin. Sitten taas väliin tuli niitä nelitahtilompsuttelupätkiä homman herpaantuessa hetkeksi. Enpä älynnyt keskittyä tekemään laukassa pidätteitä istunnalla ponin kasaamiseksi ja ryhdistämiseksi, vaan enimmäkseen mentiin samalla "ohja tuntumalla ja pohkeella lisää terävyyttä" -kaavalla.

Loppuun ravissa keventäessä yritettiin vielä vähän vääntää ponia myötäämään niskasta asetusten kautta. Mitään varsinaista pyöristymistä ei nähty mutta pieniä asetukseen myötäämisiä saatiin kunhan maltoin pitää asettavan ohjasotteen loppuun asti enkä itse myödännyt ennenaikaisesti. Tässä vaiheessa jo liikuttiin jos nyt ei lennokkaasti niin edes hieman tarmokkaammin kuin tunnin alkupuoliskolla, tosin ei Jukka pohkeen edessä ollut vieläkään. Ope kommentoi että tästä kohtaa vois Jukan kanssa oikeastaan vasta aloittaa työskentelyn. Oli kuulemma ihan siinä ja hilkulla että kohta naksahtaisi toimimaan kun vaan kuski vaatisi vielä vähän rohkeammin.

No joo. Tällaista tämä taas oli Jukka-jumin kanssa. Voi kun sillä vaan olisi jonkinlainen oma moottori. Pakko sanoa että jos ratsastus olisi aina tällaista niin enpä kyllä tätä lajia harrastaisi.