Koulutunnille sattui ratsuksi pitkästä aikaa Jukka. En ollut mitenkään erityisen riemuissani, sillä aiempien kokemusteni perusteella Jukka on eteenpäin puskettavaa mallia joka pohkeesta ja raipasta reipastaa liikkumistaan kahden askeleen ajaksi ja sitten palaa takaisin mateluvauhtiin. Hikinen tunti oli siis luvassa.
Yritin pitää heti tunnin alusta lähtien mielessä periaatteen että puristamaan ja punkemaan ei jäädä vaan käytetään raippaa jos ei poni reagoi pohkeeseen. Enpä tosin voi väittää että tätä erityisen hyvin olisin onnistunut noudattamaan. Kun aloitimme raviverryttelyn opettaja ohjeisti minua ratsastamaan ihan ensimmäisenä vain pari kierrosta kenttää ympäri oikein reippaassa ravissa. Hoputtelin Jukkaa ravaamaan niin paljon kuin ponista lähtee mikä ei ollut tässä tilanteessa kovin paljon. Kyllähän se reagoi, mutta aika voimakkaita apuja sai käyttää. Opettaja muistutteli pohkeen säilyttämisestä "pitkänä" eli välttämään polvien ja kantapäiden nousua pohjeapuja käyttäessä. Kun oli saatu ponia hieman hereille ja liikkeelle otettiin ohjalla napakampaa tuntumaa jota kohti ratsastaa pohkeella. Opettajan ohjeistus oli että Jukka vaatii jämäkän mutta tasaisen tuntuman jolla otetaan etuosaa pakettiin niin ettei koko poni vain karkaa etukautta pitkäksi vasteena pohkeeseen. Periaatteessa hyvin yksinkertaista: kädet hiljaa ja koko ajan kunnon tuntuma suuhun, ja sitten vaan poni liikkumaan niin että hippulat vinkuu. Käytännössä ei niin yksinkertaista, sillä a) miten pidät ne luonnostaan levottomat kädet hiljaa silloinkin kun pitäisi keskittyä muihin asioihin (ja silloin kun pitäisi käyttää raippaa yhtään voimakkaammin); b) mitäs kun napakka tuntuma muuttuukin hyvin helposti jännittyneellä kädellä vetämiseksi; c) raippaa ei muista käyttää niin systemaattisesti että ponin saisi herkistettyä pohkeelle; d) raippaa ei raaski käyttää niin paljon että oikeasti saataisiin poni lentämään eteen. Kaiken lisäksi olin taas aika kamalan vinossa siellä satulassa, vasen kylki aivan linkussa. Äh ja pöh.
Tunnin varsinainen tehtävä olivat kulmavoltit. Jokaiseen neljään kulman ratsastettiin noin 10 metrin voltit, toiseen päätyyn käynnissä ja toiseen harjoitusravissa. Volteilla tahtoi Jukan vauhti hiipua entisestään ja siinähän sitä oli tekemistä yrittää yhtäaikaa asettaa, laittaa ponia liikkumaan ja pitää oma istunta kasassa. Jukan ravi on jotenkin hankala istua vaikkei se isosti liikukaan, mutta ihmekös tuo kun heppa puksuttaa menemään pää ylhäällä ja selkä alhaalla. Jännitin liikaa ylävatsalihaksia (tai pidätin hengitystä) sillä ne tahtoivat kipeytyä harjoitusravia pompotellessa. Hetkittäin liikuttiin hieman paremmin silloin kun onnistuin noudattamaan ohjeita tasaisesta tuntumasta ja saamaan Jukkaa liikkumaan eteen, mutta olihan se vähän sellaista jatkuvaa pohkeella runttaamista. Ulko-ohja tahtoi volteilla unohtua liiaksi, ja muistuttelinkin itseäni ulkokyynärpään vetämisestä paikoilleen kyljen viereen. Ope kehotti muutamaan otteeseen ottamaan ohjaa lyhyemmäksi.
Kulmavoltteja ratsastettiin loppuun vielä laukassa molempiin suuntiin. Edelleen tultiin toiseen päätyyn voltit käynnissä, minkä jälkeen laukannosto käynnistä jossain kohtaa pitkää sivua ja toisen päädyn voltit laukaten. Jukka oli tyylilleen uskollisesti nelitahtinen, ja ohjeena oli jälleen naputtaa pohkeella ja raipalla lisää terävyyttä liikkeeseen. Ei kovempaan vauhtiin vaan nimenomaan terävämmällä ja energisemmällä askeleella jotta laukka tulisi pyörivämmäksi ja kolmitahtisemmaksi. Kuin ihmeen kautta laukka hieman paranikin kun kuski jaksoi sitkeästi vaatia, ja saatiin ihan hyviä kolmitahtisia ja hyvin pyöriviä laukkapätkiä. Olihan siellä paljon helpompi myös istua hiljaa ja heilumatta kun laukka alkoi rullata paremmin. Sitten taas väliin tuli niitä nelitahtilompsuttelupätkiä homman herpaantuessa hetkeksi. Enpä älynnyt keskittyä tekemään laukassa pidätteitä istunnalla ponin kasaamiseksi ja ryhdistämiseksi, vaan enimmäkseen mentiin samalla "ohja tuntumalla ja pohkeella lisää terävyyttä" -kaavalla.
Loppuun ravissa keventäessä yritettiin vielä vähän vääntää ponia myötäämään niskasta asetusten kautta. Mitään varsinaista pyöristymistä ei nähty mutta pieniä asetukseen myötäämisiä saatiin kunhan maltoin pitää asettavan ohjasotteen loppuun asti enkä itse myödännyt ennenaikaisesti. Tässä vaiheessa jo liikuttiin jos nyt ei lennokkaasti niin edes hieman tarmokkaammin kuin tunnin alkupuoliskolla, tosin ei Jukka pohkeen edessä ollut vieläkään. Ope kommentoi että tästä kohtaa vois Jukan kanssa oikeastaan vasta aloittaa työskentelyn. Oli kuulemma ihan siinä ja hilkulla että kohta naksahtaisi toimimaan kun vaan kuski vaatisi vielä vähän rohkeammin.
No joo. Tällaista tämä taas oli Jukka-jumin kanssa. Voi kun sillä vaan olisi jonkinlainen oma moottori. Pakko sanoa että jos ratsastus olisi aina tällaista niin enpä kyllä tätä lajia harrastaisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti