torstai 31. maaliskuuta 2016

Tahmatassuna koulukuvioita

Torstain kisavalmistelutunnilla kouluaitojen sisällä oli ratsunani Vake. Melkein myöhästyin tunnilta, kun unohduin tallissa sovittelemaan Vakelle vaihtoehtoisia kuolaimia. Arkikäytössä oleva kolmipala D-renkailla kun ei koulukisoihin sääntöjen puitteissa kelpaa. Suurin osa tallin kuolainvalikoimasta oli Vakelle liian lyhyitä, ja lopulta sopivan kokoiseksi osoittautui 14,5 sentin pituinen peruskolmipala. Aika yllättävää, että Vakella on näinkin leveä suu, mutta onhan se teknisesti ottaen kylmäverinen, joten ehkä tämä selittää kauttaaltaan leveät mittasuhteet. Tämä nyt kokeilussa ollut kolmipala oli Vaken arkikuolainta ohuempi ja keskiosasta erimuotoinen. Helpossa C:ssä tuskin on niin älyttömän suurta merkitystä millainen peruskuolain suussa on, mutta nähtävästi sitä täytyy kisojen alla saada fiksautua jonkin yksityiskohdan hifistelyyn.

Tunnilla oli kuusi ratsukkoa, mikä teki elosta 20x40 metrin radalla hieman ruuhkaisaa. Vakea ei ylipäänsä oikein innostanut pikkuruudussa liikkuminen, vaan se nihkeili alusta alkaen. Harjoittelimme kouluohjelman tehtäviä, tässä tapauksessa ne tosin olivat suurimmaksi osaksi K.N. Specialin kuvioita. Eipä sillä ollut niin suurta merkitystä, sillä samankaltaisia siirtymisiä ja kuvioita ne ovat ohjelmassa kuin ohjelmassa. Aloitimme pääty-ympyröillä kevyessä ravissa, sekä teimme pitkillä sivuilla kolmen askeleen käyntisiirtymät. Vake loisti siirtymisissä tehden ne melko pehmeästi ja kuuliaisesti, mutta nenä kyllä nousi käynnissä heti ylös eli takaa ei ollut läheskään tarpeeksi työntöä.

Menimme myös K.N. Specialin laukkakuvioita, eli oikeassa laukassa nosto lyhyeltä sivulta, ympyrä ja lävistäjä, sekä vasemmassa laukassa nosto kentän keskellä ja lävistäjän lopussa siirtyminen käyntiin. Vake oli laukassakin varsin hidas ja puskettava, mutta nostot se kyllä teki kuuliaisesti ja jopa napakasti. Keskellä tehtävästä nostosta se ei edes liirannut ulospäin, mikä oli oikein positiivista. Laukkalävistäjätkin onnistuivat molempiin suuntiin kuin ihmeen kaupalla, vaikka laukka kovin hyytynyttä olikin. Käyntiin siirtyminen suoraan laukasta oli tietenkin Vakelle helppoa kuin mikä, ja vaikeuksia oli pikemminkin saada se ravaamaan tarpeeksi energisesti lyhyen sivun läpi silloin kun laukasta oli tultu raviin.

Laukkapätkien jälkeen ravi tuntui vähän letkeämmältä, ja pyöreys parani koko ajan. Teimme ravissa hieman lävistäjiä, joista toisella ratsastettiin askelta pidemmäksi ja toisella taas tehtiin kolmen askeleen siirtyminen käyntiin. Askeleen pidennykset ratsastin keventäen. Kiitettävää näissä oli tahdin säilyminen, ja kyllä Vake ainakin aavistuksen kasvatti raviaan, jopa pyöreähkössä raamissakin. Käyntiin siirtyminen puolestaan kärsi edelleen eteenpäinpyrkimyksen puutteesta.

Lopuksi teimme muutamia pysähdyksiä kentän poikki kääntyen. Käynnistä pysähdys onnistui kauniisti ja pehmeästi, mutta ravista pysähtyessä oli vaikeuksia saada pysähdyksen paikka kohdilleen. Ensin Vake pysähtyi odotettua isommalla viiveellä, ja päädyttiin keskikohdan yli. Sitten aloin aikaistaa pysähdystä, jolloin se tulikin jo ennen keskilinjaa. Vake kuitenkin oli paikallaan seisoessaan kuulolla ja piti niskan pyöreänä. Lopulta sain puolivahingossa pysähdyksen osumaan suunnilleen keskipisteeseenkin.

Hyvää tänään oli Vaken notkeus ja suhteellisen pyöreä liikkuminen ravissa. Olihan se kuitenkin aikamoisen hidas, parempaakin liikkumista poni todistettavasti osaa esittää. Kouluaitojen sisällä eteneminen vaan tahtoo aina hyytyä heti alkuunsa. Kisaradalla sentään on onneksi tilaa väljemmin, kun ei tarvitse seurailla ja väistellä tuntikavereiden liikkeitä.

keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Rautakankena koulukuvioita

Päätin ratsastaa tämänviikkoisissa koulukisoissa Vaken lisäksi myös Kingillä, joten jonkinmoiset harjoitukset piti ehtiä viikon aikana ratsastaa molemmilla poneilla. Keskiviikon lisätunnilla oli Kingin vuoro. Kingin satulassa en ole ollut pariin viikkoon, joten sen kanssa treenipohja on erittäin ohut. Toki osallistumme vain helppo C:1-luokkaan, joten ei tämä niin viimeisen päälle vakavaa ole, mutta tietenkin olisi mukavaa tehdä mahdollisimman hyvä ja onnistunut kisasuoritus.

Maneesiin oli jo kasattu kouluaidat harjoittelua varten, ja keskityimme ratsastamaan kouluohjelman tehtäviä. Kingin kanssa kyllä olisi paljon tehtävää ihan perusasioissakin, kuten esimerkiksi pyöreänä liikkumisessa. Joillakin kerroilla olen saanut ponin loksahtamaan nätisti oikein päin, ja jossain vaiheessa se tuntui minusta oikeassa kierroksessa jopa helpolta. Tänään ei syystä tai toisesta ollut sellainen päivä. Ehkä en tarpeeksi sinnikkäästi lähtenyt totetuttamaan jotain tiettyä juttua, vaan kokeilin koko työkalupakin läpi vaihtaen toimintalinjaa liian monta kertaa. Millään konstilla en oikein löytänyt poniin otetta jota olisi voinut lähteä jatkojalostamaan, enkä mistään tilanteesta päässyt kunnolla myötäämään ja palkitsemaan. Monta juttua vilisi mielessä: ratsasta kunnolla eteenpäin ja takajalat töihin, anna vahva tuki ulkopohkeella ja -ohjalla, yritä linjata etuosa takaosan eteen, pidä sisäohjasta sitkeämmin ja kevennä ulko-ohjaa... Mikään idea ei oikein ottanut tulta alleen. Aikaisemmin olen saanut Kingin toimimaan hyvin käyttämällä vahvoja ulkoapuja, ja nytkin poni alkoi hetken aikaa myödätä ja pehmetä kun ratsastin ulkotuki-idealla oikein ajatuksen kanssa, mutta ei tämäkään oikein käyntiä pidemmälle kantanut.

Keskeinen ongelma tuntui olevan se, ettei poni taipunut ollenkaan. Jälleen muna-kana-ilmiö: poni ei taivu, koska ei liiku pyöreänä tuntumalla, ja poni ei liiku pyöreänä tuntumalla, koska se ei taivu. Rautakankena liikkuessa tietysti kuvioiden ja kulmien ratsastus vaikeutui kovasti. Kaunista ympyrää, volttia tai kiemurauraa ei synny suoralla rungolla. Kuvioiden kokoakin oli hankalampi hienosäätää, kun ei päässyt täsmällisesti taivuttamaan, joten laukkaympyrät varsinkin tahtoivat olla aina liian isoja tai liian pieniä. Siirtymiset sen sijaan ovat Kingin vahvuus. Teimme aluksi siirtymisiä ravista käyntiin, ja ne olivat varsin pehmeitä ja kuuliaisia vaikka nenä olikin pitkällä. Temponlisäyksiä ravissa harjoiteltiin pitkällä sivulla sekä keventäen että satulaan istuen, ja Kingi lähti ihan mukavasti eteen. Keventäen lisäys irtosi vielä paremmin kuin satulassa hölskyen. Laukka nousi kuuliaisesti, mutta heti nostosta pitää muistaa ratsastaa reippaasti eteen, sillä Kingi jää helposti aika löysään humputtelulaukkaan. Laukkalävistäjät sujuivat mukavasti, ja näillä pitikin puolestaan varoa tahdin kiihtymistä. Siirtyminen raviin onnistui tasapainoisesti ja kiirehtimättä.

Asialliset siirtymiset, mutta siihen se sitten jäi. Hevoseen vaikuttaminen oli todellakin helppo C -tasolla ellei allekin sen. Ainakin osaan olla odottamatta liian suuria kisasuoritukselta. On kyllä masentavaa, kuinka en tällä ja parilla edellisellä kerralla ole saanut Kingiin oikein mitään otetta, vaikka aikaisemmin muka osasin sillä vähän ratsastaakin. Koulurataharjoitus ei tietysti ole se optimaalisin paikka ratkoa perusratsastuksen ongelmia, ja toki kisakiemuroita olisi mielekkäämpi treenata tilanteessa jossa perusasiat olisivat kunnossa ja hevonen "läpi". Toisaalta turha kai tässä on voivotella, kun eipä Kingin kanssa ole oikein tullut treenattuakaan. Näillä mennään helppoon C:hen.

tiistai 29. maaliskuuta 2016

Kelit lämpenee ja esteet nousee

Jälleen tiistai ja estevalmennus! Menin Vakella kolmen ratsukon ryhmässä. Päivä oli erittäin keväinen ja lämpöä riitti, joten saatiin kyllä hikoilla. Vake aloitti liikkumisen tavanomaisen nihkeästi, mutta osaan olla hermostumatta siitä, kun tiedän, että kyllä se siitä herää kun aletaan laukata ja hypätä.

Ensin saimme mennä puomitehtävää. Ylitimme kolmen laukkapuomin sarjaa kentän poikki loivan kaarevasti. Puomisarja näin lyhyellä tiellä on yleensä tiennyt meille vaikeuksia, mutta tällä kertaa Vake selvitti puomit aivan leikiten. Pia tosin laittoikin meille hieman lyhyemmät välit, mutta kyllä Vakella oli nyt myös ajatusta eteenpäin. Koska välit eivät olleet pitkät, niin ohjeena oli jopa rauhoitella laukkaa puomeille tullessa eikä posottaa täysillä sisään. Puomit mentiin useampi kerta putkeen suurella ympyrällä, ja ympyrän tyhjällä puolikkaalla sain ratsastaa eteen. Puomeille tullessa taas kiinni ja rauhallisempaan laukkaan, eli tuttuun tapaan haettiin muutoksia ja haitaria laukan sisälle.

Seuraavaksi puomisarja muuttui kaarevasta suoraksi, ja se ylitettiin aina suuntaa vaihtaen ensimmäisenä tehtävänä ennen muita esteitä. Puomien jälkeen matka jatkui kavalettisarjan ja okserin kaarevalle linjalle. Kaarevan linjan metrimäärää en tiedä, mutta neljällä laukalla menivät muut ja Vaken kanssa sain ohjeeksi ottaa viisi laukkaa. Viidelle askeleelle väli oli hieman ahdas, joten okserille päädyttiin lähelle ja estettä kohti joutui laukkaa jarruttamaan. Ohjeena oli laajentaa kaarretta sekä lyhentää laukkaa selkeästi ensimmäiset kaksi askelta kavalettisarjan jälkeen, jotta viimeiset askeleet okserille saattoi taas antaa laukan sujua normaalisti eteen. Kohta okseri jo nousikin 90 sentin tuntumaan, joten ohje oli pakko ottaa todesta. Nyt tsemppasin maltilla isomman kaarteen hakien lisää tilaa, ja otin laukan kiinni heti kavaleteilta. Näin okserille päästiin heti paljon paremmalla laukalla ja hyvään paikkaan. Nappisuoritus!

Okserilta matkaa jatkettiin vielä lävistäjällä olevalle porttipystylle, ja tältä kaarevalla kuuden laukan linjalla toiselle pystylle. Lävistäjäpystylle kaartaessa Vake pääsi puskemaan aivan liikaa vasemmalle, joten este hypättiin vasemmasta reunasta ja kaarevasta linjasta meinasi tulla liian oikaistu. Vasemmalle punkemisesta tuli tietenkin noottia. Tehtävä jatkui vielä pitkällä lähestymisellä okserille, joka oli asetettu vinottain kohti avonaista päätyovea. Okserin puomit olivat hieman vinossa houkuttelemassa hypyn keskelle estettä, ja aurinko heitti maneesin ikkunan kautta valoläikän okserin alle ja taakse. Tämä olikin selkeästi päivän jännin este, ja Vake veti hypyssä päätä alemmas luultavasti aurinkoläikkää ihmetellen.

Lopuksi hyppäsimme radan, joka alkoi samalla tavalla kuin äsken hyppäämämme pätkä. Lisäksi rataan kuuluivat vielä kavaletit toisesta suunnasta, aiemmin hyppäämätön okseri sekä sen jälkeen loiva kaarre takaisin aurinkoläikkäokserille. Esteitä hilattiin ylöspäin niin, että suurin osa oli ysikympissä. Rataa aloittaessa en ollut kavalettisarjan ja okserin välissä enää tarpeeksi maltillinen ja huolellinen, vaan oikaisin kaarretta hiukan. Vakekaan ei oikein lyhentynyt ajoissa vaan posotti ohjaa vasten. Niinpä okserille ajauduttiin lähelle, ja hypystä tuli jarruttava. Etupuomikin taisi tulla mukaan. Lävistäjäpystylle kaartaessa olin valmistautunut vasemmalle liiraamiseen, mutta silti en saanut sitä estettyä. Esteellä oltiin liikaa vasemmalla, ja linja jatkui seuraavalle esteelle aivan liikaa oikaisten. Niinpä etäisyys meni viiteen ja puoleen askeleeseen, mutta huonosta etäisyydestä huolimatta Vake kiltisti kiipesi korkean pystyn yli aivan juuresta. Sitten tuli käsky keskeyttää ja aloittaa koko homma alusta, sillä radan alkuhan oli mennyt aivan liian hätiköiden ja siksi ongelmia hankkien.

Uusi yritys siis. Kavalettien ja okserin välillä en saanut Vakea edelleenkään ajoissa kiinni enkä näin ollen lähestymistä okserille täysin kuntoon. Lävistäjäpystylle sen sijaan mentiin nyt keskelle. Kaarevalla linjalla maltoin hakea tilaa laajemmalla tiellä, ja näin päästiin kuudella laukalla kauniisti hyvään paikkaan seuraavalle esteelle. Aurinkoläikkäokserille kaartaessa Vake tuli taas hieman vasenta pohjetta vastaan, joten jotain pientä hämminkiä taisi olla tälläkin esteellä. Ainakin sen jälkeen taputtelin Vakea siitä hyvästä, että se meni kaikesta huolimatta urheasti yli. Teimme toisessa päädyssä silmukan kavalettisarjan ja esteen numero 8 yli, ja sitten palattiin aurinkoläikkäokserille. Taas Vake puski kaarteessa vasemmalle lavalle, ja hyppy meni hieman reunaan vinopuomeista huolimatta. Sakkotehtävänä sain vielä mennä kavalettisarjan ja okserin linjaa, sillä tähän haluttiin saada yhtä hyvä suoritus kuin minkä jo aiemmin olin onnistunut tekemään. Toisella yrittämällä sain laukan kavaleteilta ajoissa kiinni sekä kaarteen ratsastuksen optimoitua, ja näin saatiin lopetus onnistuneeseen suoritukseen.

Kaikesta mentiin edelleen reippaasti yli, vaikka pieniltä kämmeiltä ei vältytty ja esteillä oli korkeuttakin. Tätä menoa kyllä päästään hyppäämään ysikymppiä kisoissakin. Vasemmalle puskeminen ja liiraaminen oli tänään selkeä ongelma, johon on syytä kiinnittää jatkossa entistä enemmän huomiota. Varsinkin kun hypätään tällaisia hieman teknisempiä ja hankalampia lähestymisiä niin asian merkitys korostuu. Toinen tärkeä asia on oma maltti. Vaikka esteet olisivatkin isompia, niin tiet ja kaarteet ratsastetaan huolella ja oikomatta. Minulla ei saa olla liian kiire esteelle, vaan lähestymistie ja askeleet otetaan ihan rauhassa! Ahtaissa väleissä pitää olla pokkaa ja nopeutta lyhentää laukkaa ensimmäisillä eikä vasta viimeisillä askeleilla, ja kaarevilla linjoilla voi tievalinnalla pelata paljon. Vaikuttaa siltä, että Vakenkin kanssa alkaa hyppäämiseen löytyä enemmän hienosäätömahdollisuuksia sen sijaan, että ainoa pointti olisi ratsastaa vain koko ajan eteenpäin.

maanantai 28. maaliskuuta 2016

Virkeyttä puomeilta

Maanantain tunnille odotin koulukisatreeniä, mutta meillä olikin "vähän kaikkea" -tunti eli koulua ja puomeja sekaisin saman tunnin aikana. Ihan hyvä niin, sillä menin Vakella ja puomiharjoitukset saavat yleensä Vaken virkeämmäksi kuin yksitoikkoinen kouluratsastus.

Alkuravien aikana ylitimme maapuomeja keskiympyrällä. Vake askelsi puomien yli hyvin, mutta muuten ravi oli vielä nihkeää eikä kunnolla pyöreää. Etuosa tuntui hieman raskaalta. Raviverryttelyn jälkeen aloimme lyhentää ja pidentää askelta ensin käynnissä ja sitten ravissa. Lyhennykset tulivat lyhyille sivuille, ja otin asiakseni ratsastaa taas Artsin valmennusta mukaillen: ulko-ohja kevyenä eteen ratsastaessa, ja kokoamiseen/lyhentämiseen ulko-ohjaa vähän enemmän mukaan. Vake tuli lyhennyksissä hienolle kaulalle, eli kyllä siellä jotain tapahtui. Energiaa olisi kuitenkin saanut olla enemmän, sillä nyt askel lähinnä pieneni ja hidastui varsinaisen kokoamisen sijaan. Eteen ratsastaessa heitin tyypillisesti ohjia liikaa pois (eli suoristin kädet), ja ope kehottikin säilyttämään pyöreän raamin paremmin myös askeleen pidentyessä. Tämä oli tosiaan jo kolmas kerta peräkkäin kun Vaken kanssa tehtiin samaa tai samankaltaista tehtävää, ja joka kerta tämä on tuntunut toimivan Vaken muokkaamisessa hyvin. Ravin sisällä tehtävien siirtymisten ja "kokoamisen" kautta tosiaankin löytyy parempaa muotoa ja ryhtiä sekä sopiva tuntuma.

Teimme vielä laukannostoja lyhyiltä sivuilta, ja laukassa ratsastettiin pääty-ympyröitä. Laukassa ope muistutteli nojaamaan taakse, ja niinhän siinä kävi, että kun suoristin itseni pystyyn tuli istuntaan paljon jäntevämpi tuntu. Sen seurauksena myös tuntuma parani, ja Vake alkoi hakeutua pyöreämmäksi. Ympyrälle kääntyessä Vake yritti ensin livahtaa ulos karkuun, joten etujalkojen kääntämiseen tarvittiin taas lisää huolellisuutta.

Sitten olikin taas puomitehtävän aika. Menimme tuttuakin tutumpaa 20 metrin suoraa linjaa puomilta toiselle, ja Vake jaksoi oikein innostua. Aluksi etäisyys tahtoi olla hieman pitkä kuudelle laukalle, mutta kun Vake heräsi niin sitä saikin alkaa oikein pidellä ja lyhentää. Toisesta päädystä linjalle kääntyessä poni yritti suorastaan "viedä". Tämän energiapiikin seurauksena sain sitten laukkaa työstettyä paremmin, ja Vake esitti mukavan ryhdikkäitä ja pyöreitä laukkapätkiä. Lopuksi ylitimme laukassa vielä kolmen puomin sarjaa keskiympyrällä samaan aikaan kun uralla jo muuten ravailtiin keventäen. Vake jaksoi edelleen olla laukassa ihanan pirteä, joten puomisarjakin ylittyi näppärästi. Ei tietoakaan sarjan aikana hidastumisesta ja jarruttamisesta! Kevyessä ravissa oli myös ihan hyvä sujuvuus, ja vähän venyteltiin pidemmällekin kaulalle.

Sillisalaattitunti sopi meille tosi hyvin, sillä laukkapuomit tuovat mukavasti potkua sileän työskentelyyn. Niiden kautta tulee sitä paljon kaivattua ryhtiä, sekä ennen kaikkea energiaa, jota pääsee jalostamaan myös paremmaksi työskentelymuodoksi. Pieni villiintyminen ja innostuminen tekee Vakelle aina hyvää.

perjantai 25. maaliskuuta 2016

Opitun kertausta itsenäisesti

Pääsiäisviikolla meillä ei ollut Artsin valmennusta, mutta kävin kuitenkin perjantaina ratsastamassa Vakella itsenäisesti. Seurana olivat Nora ja Hemppa, tosin alussa maneesissa oli useampikin ratsukko. Suunnitelmani oli työskennellä samaan tapaan kuin viimeksi valmennuksessa, eli ratsastaa siirtymisiä sekä pitää punaisena lankana ulko-ohjalla myötääminen eteen ratsastaessa. Laitoin kannukset jalkaan, enemmän ehkä itseäni varten, sillä silloin kun on kannukset niin en kehtaa alkaa pahasti puskea vaan pohkeen käyttö on edes vähän järkevämpää.

Ensin verryttelin kaikessa rauhassa ravissa ja laukassa. Vake aloitti nihkeästi, kuten tavallista, mutta parin laukkakierroksen jälkeen elämä muuttui jo huomattavasti helpommaksi. Laukan jälkeen Vake alkoi jo pyöristymäänkin kunnolla. Pienen välikäynnin jälkeen aloin ratsastaa ravissa uraa pitkin, ja lyhyillä sivuilla tein siirtymisiä käyntiin sekä lyhensin ravia. Pidin ulko-ohjaa kevyemmällä tuntumalla ja sisäohjalla vakaamman tuen. Välillä tosin tuntui paremmalta myödätä sisäohjasta ja pitää tuki ulkoa, eli tilanteen mukaan mentiin. Samalla olin kiusallisen tietoinen vasemmasta nyrkistä, joka ei vaan tahtonut pysyä pystyssä. Vake työskenteli hyvin ja mukavassa muodossa, eli tuttu tehtävä toimi myös omatoimisesti harjoiteltuna. Liike ei ehkä sujunut ihan niin hyvin ja omalla moottorilla eteenpäin kuin valmennuksessa, mutta pahimmalta puskemiselta kuitenkin vältyttiin.

Jäin ehkä junnaamaan ravihommia turhankin pitkäksi aikaa, mutta lopuksi otin vielä parit laukannostot ja vähän laukkatyötä. Laukassa pyöreyden löytäminen oli haastavampaa, vaikka Vake kyllä liikkui ihan hyvällä energialla. Päätin myös testata parit laukkalävistäjät säilyttäen laukan uralle asti. Ensimmäisellä oikean laukan lävistäjällä Vake meni yllättävänkin hyvin ja jarruttamatta ihan loppuun asti, ja vasta juuri kun olin aikeissa siirtää raviin ehti se kuitenkin vaihtaa. Uusintayrityksellä ei vaihtoa ehtinyt tulla, mutta ravi tipahti pois pari askelta turhan aikaisin. Vaken kanssa olen kuitenkin oikein tyytyväinen jo tähän, että oikeassa laukassa päästään rennosti melkein lävistäjän loppuun asti eikä poni luovuta ja jarruta jo puolessa välissä. Vasemmassa laukassa lävistäjät tietenkin onnistuivat ilman sen suurempia vaikeuksia.

Olin ratsastuskertaan ihan tyytyväinen. Siihen nähden, mitä itsenäiseltä ratsastukselta voi yleensä odottaa, tämä meni varsin kivasti. Vake oli hyvä tänään! Se etu itsenäisessä ratsastuksessa tietenkin on, että voi tehdä juuri tilanteeseen sopivia tehtäviä ja esimerkiksi käynnistellä ponin laukassa ennen kuin alkaa tosissaan työskennellä. Vake kun tuntuu ne alkulaukat aina tarvitsevan, mutta tunneilla ei sellaisia aina oteta. Itsenäisesti ratsastaessa minulle kuitenkin käy helposti niin, että kun Vake on hyvä niin unohdun junnaamaan samoja asioita turhan pitkään ja yritän pyytää vielä enemmän ja parempaa. Vake kyllästyy äkkiä, joten tiheämmät pienet tauot voisivat olla hyvä juttu.

tiistai 22. maaliskuuta 2016

Perusvarmaa hyppäämistä

Tiistaina olimme Vaken kanssa taas estevalmennuksessa. Aloitimme omatoimisten alkuverryttelyjen jälkeen puomi- ja taivuttelutehtävällä. Ylitimme ravissa ja laukassa puomisarjoja, ja taivuttelimme hevosia kiemuroilla. Ravissa Vake oli kovin nihkeä, ja puomisarjoilla tuli helposti ylimääräinen askel johonkin väliin kun ei liike edennyt tarpeeksi. Laukassa sain Vaken heräämään paremmin, ja laukkapuomit se ylittikin napakammin. Kuski olisi kyllä voinut olla heittäytymättä ylävartalolla eteen puomeja kohti.

Piirroksesta kiitos Annelle.
Otimme ensin muutaman verryttelyhypyn kahdeksikkokuviolla kahden pystyn yli, ja sitten hyppäsimme jo useamman esteen pätkän (esteet 1-4 sekä neloselta kaareva linja okserille). Vake innostui onneksi taas liikkumaan paremmin, kun päästiin varsinaisten esteiden pariin. Ohjeena oli hakea haitaria laukan sisällä, eli vuorotella pieniä eteenratsastuksia ja kiinniottoja niin, että poni olisi koko ajan kuulolla ja avuilla. Pelkkään eteenajomoodiin ei saa lukkiutua, vaikka Vake sellaiseen niin helposti houkutteleekin. Esteet ylittyivät tasaisen sujuvasti, ja ainoa vaikeampi paikka oli este numero 4. Tämän esteen edessä oli ponnistuspuomi, ja kaarre päädystä esteelle oli melko tiukka ja laukkaa syövä. Lisähaasteena oli aurinko, joka paistoi kaarteen aikana ainakin omiin silmiini häiritsevästi. Niinpä tälle esteelle ja ponnistuspuomille oli aina hankalaa sovittaa askel, vaikka muille esteille ponnistuspaikat löytyivät helposti.

Tutustuimme erikseen vielä suoraan linjaan, jolla oli kolmen laukan väli pystyltä okserille ja okserilta kaksi laukkaa pystylle. Vake sai tähän hieman lyhyemmät välit, jottei tehtävä käynyt aivan kohtuuttoman hankalaksi. Silti sisään sai tulla oikein sujuvaa laukkaa, ja koko linjan ajan oli ajatus eteen ja vielä lisää eteen. Vake kyllä selvitti nämä etäisyydet varsin asiallisesti, jopa silloin kun sisääntulohyppy oli vähän pieni ja jarruttava. Vähemmänkin intensiivinen eteenratsastus olisi siis voinut riittää.

Lopuksi hyppäsimme radan. Korkeutena oli noin 80 senttiä. Vake aloitti hyvällä energialla, ja ensimmäiset kolme estettä menivät mukavasti. Nelosella oli taas hankaluuksia etäisyyden jäädessä puolikkaaseen askeleeseen, mutta kiivettiin silti yli. Suoralla linjalla posotettiin taas reilusti eteen. 7. esteelle pyysin Vaken venyttämään hieman kauemmasta paikasta, ja hyvin se vastasikin. Viimeiselle okserille puolestaan tultiin oikein nappipaikkaan, ja radan päättävä kaareva linja oli asiallinen. Nelosesteen lähestymispulmia lukuunottamatta aika kiva rata, eikä lähdetty enää tässä vaiheessa uusimaan mitään tehtäviä.

Ihan asiallista ja tasaisen perusvarmaa menoa tänään. Vake lähti pyydettäessä eteen, ja näin pienet esteet menivät melko lailla rutiinilla. Kuskia vaan pitää välillä jopa rauhoitella, ettei käy niin, että unohdun pyytämään lisää ja lisää vauhtia turhan päiten.

maanantai 21. maaliskuuta 2016

Hyvän mielen tunti herrasmiessuokilla

Maanantain ratsu Tallinmäellä oli jälleen yllätys. Sain Unskin! Unski on yksityishevonen eikä periaatteessa ole tuntikäytössä, mutta Unskin omistaja halusi tänään ratsastaa ratsastuskoulun hevosella, ja niinpä minulle lankesi kunnia ratsastaa puolestani Unskilla. Unski on 19-vuotias suomenhevosruuna, kokenut ja osaava herrasmies, joka on sivusta katsottuna näyttänyt todella mukavalta hevoselta. En vaan ollut aikaisemmin hoksannut, kuinka valtavan iso Unski on. Omistajan mukaan säkäkorkeus on noin 166 senttiä, ja sen kokoinen suomenhevonen on aikamoinen jytkäle. Vähän jo huolestutti, kuinka minä kirppu osaisin istua tällaisen leveärunkoisen hevosen selässä, varsinkin kun sillä oli koulusatulakin. Huoli osoittautui kuitenkin turhaksi: Unski oli jotenkin helpon muotoinen, vaikka olikin leveä, ja sillä oli superpehmeät liikkeet, joissa oli helppo istua. Ison hevosen satulakin oli tietysti iso, joten lyhyille reisilleni oli tilaa todella hulppeasti eikä olo ollut koulusatulassa lainkaan hankala.

Harjoittelimme tänään kouluradan tehtäviä, ja niinpä ratsastimme 20x40 metrin kokoiseksi rajatulla alueella. Kuusi ratsukkoa näin pienessä ruudussa on aika paljon, mutta ihmeen hyvin sinne mahduttiin. Minullakaan ei ollut mitään ongelmia suuren ratsuni kanssa, sillä Unski oli oikein kuuliainen ja notkea hevonen. Aivan aluksi sain vähän patistella sitä eteenpäin, mutta hyvin pian ravi lähti sujumaan letkeästi eteen. Käynnistysnapin löydyttyä pyöreyskin tuli aivan itsestään. Unski oli ohjalla pehmeä ja kevyt, todella mukava ratsastaa. Aluksi oikea puoli tuntui hieman jähmeältä ja Unski oli jonkin verran kiinni oikeassa ohjassa, mutta tunnin mittaan tämäkin puoli notkistui, ja myöhemmin en puolieroa enää juuri huomannut. Kun hevonen oli näin helppo ja miellyttävä ratsastaa, niin saatoin hyvin keskittyä omaan istuntaan. Erityisesti yritin huolehtia käsien asennosta, mutta sain kyllä monta kertaa itseni kiinni vasemman nyrkin kallistumisesta.

Teimme K.N. Specialin mukaisia laukannostoja, oikeassa kierroksessa siis lyhyen sivun keskeltä ja vasemmassa kentän keskellä. Siirtymiset raviin tehtiin pitkän sivun lopussa kulman jarruttavaa vaikutusta hyödyntäen, ja lopuksi kokeilimme myös siirtymisiä suoraan laukasta käyntiin. Unski teki myös laukannostot tosi kuuliaisesti. Laukan pyöriminen tuntui hieman laiskalta, joten laukassa sain ratsastaa hieman enemmän pohkeella. Ope muistutteli istumaan reilusti pystyssä ja ”selkänojaan” nojaten. Myös laukassa Unski liikkui aika pehmeästi, ja siirtymiset raviin olivat ihan asiallisia. Käyntiin siirtyessä jarrutusmatkaa oli kuitenkin aika paljon, joten laukka ei ollut tarpeeksi lyhyttä ja takaosalla mahdollistamaan näppärän siirtymisen suoraan käyntiin.

Lopuksi työskentelimme vielä ravissa. Ratsastimme molempiin päätyihin 10 metrin voltit, ja molemmista suunnista lävistäjät, joilla otettiin kolme askelta käyntiä. Unski meni tässä vaiheessa mielestäni tosi kivasti. Hetkittäin se yritti käydä vähän raskaammaksi ohjalla ja juosta pidätettä vastaan, mutta ei tarvittu kuin pieniä kontrollipidätteitä istunnalla ja ohjalla ja sitten käden myötääminen kevyeksi, niin Unski jäi taas kuulolle ja kevyeksi. Siirtymisiin lävistäjällä kannattikin tulla melko pientä ja kontrolloitua ravia, jotta Unski tuli käyntiin pehmeästi eikä yhtään kättä vasten. Volteilla Unski taipui molempiin suuntiin oikein kauniisti. Lopuksi kevyessä ravissa otettiin pitkillä sivuilla muutamat keskiravit. Keskiravi olikin Unskin bravuuri, sillä siltä löytyy oikein hieno, tahdikas ja letkeä ravi, jota kelpaa venyttää. Ei tarvinnut kuin vähän toppuutella Unskin intoa kulmassa, ja päästää se sitten liikkumaan isoa ravia suoralla eteen.

Tunti Unskin selässä vierähti oikein mukavasti. Kyllä huomaa, että kyseessä on todellakin yksityishevonen, jota ratsastetaan koko ajan oikein ja hyvin. Näin kuuliaisella ja pehmeällä hevosella on aina ilo mennä, ja täytyy sanoa, että näin kevyesti ja pehmeästi toimivaa suomenhevosta tulee harvemmin vastaan. Olipa kiva, että minulle tuli tälläinen mahdollisuus ratsastaa Unskilla.

sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Viikonloppuleiri Pudasjärvellä, 6. tunti: Mutkatonta rataharjoittelua

Leirin viimeisellä tunnilla oli vielä esteitä, ja saimme vaikuttaa hevosvalintoihin. Halusin ratahyppelyyn turvaratsun, enkä tohtinut ottaa Lassia, joka oli yksi minulle tarjotuista hevosista. Pidin Lassia itselleni liian kuumana ja haastavana, ja päädyin sen sijaan jälleen suokkiosastolle. Näin tuli testattua suokeista vielä Kike. Kike ei ole ehkä rakenteensa ja laukkansa puolesta kaikkein hienoin ratsuhevonen, mutta rehti ja innokas hyppääjä.

Maneesissa meitä odottikin rata, jossa oli mukana kaikki mahdolliset elementit: monen näköistä erikoisestettä, sarja ja trippeli. Olin entistäkin tyytyväisempi, että olin ottanut ratsuvalinnan varman päälle. Verryttelyssä ylitimme jälleen ravi- ja laukkapuomeja ympyröillä. Kike vaikutti tasaiselta puksuttajalta, joka mennä köpötteli kaula pitkällä eikä taipunut. Totesinkin opelle, että olo on kuin alkeistuntilasella, joka köröttää mukana kun hevonen tekee vaan omaa juttuaan. Laukassa pääsin kuitenkin vaikuttamaan Kikeen sen verran, että sain katsottua sopivat etäisyydet puomeille.

Verryttelyjen jälkeen aloitimme suoraan erikoisesteistä. Hyppäsimme kahdeksikolla vesimattoestettä sekä muuripalaestettä, jotka tässä vaiheessa oli laskettu ristikoiksi. Samalla tuli harjoiteltua vähän tiukempaa kääntämistä, sillä kahdeksikkona hypättävät esteet olivat suoralla linjalla peräkkäin. Ensimmäisellä kerralla Kike vähän tuijotti molempia esteitä ja teki hassut hypyt, mutta kerran yli mentyään esteissä ei ollut enää katsottavaa. Kaarteet tuntuivat kamalilta, koska hevonen ei taipunut edelleenkään yhtään. Onneksi tässä ei tyylipisteitä annettu. Seuraavaksi tutustuimme loppuihin erikoisesteisiin hypäten kaarevan linjan sokeripalaesteeltä trippelille, sekä tämän perään suoran linjan valkoiset erikoistehosteet sisältävältä okserilta takaisin sokeripalalle. Kike meni linjat tasaisen varmasti, ja nyt laukka rullasi mielestäni sujuvammin eteen. Ponnistuspaikat löytyivät kivasti, ja ainoa ongelma olivat edelleen kaarteet, jotka Kike puksutti linja-autona ja etupainoisena. Kaarteissa jouduin myös korjailemaan vääriä laukkoja ravin kautta.

Hyppäsimme yksittäin vielä sarjan, sekä sen perään suoran linjan muuripalaesteeltä vesimatolle. Kiken kanssa sarjalle sai tulla reilua laukkaa, mutta pääsimme ongelmitta 7 metrin sarjavälin yhdellä laukalla. Noin 17 metrin linja puolestaan meni neljällä ja jäi ahtaaksikin, kun innostuin ratsastamaan välissä liikaakin eteen.

Kun tehtävät oli käyty läpi, saimme hypätä itse suunnittelemamme radan. Estekorkeus oli tässä vaiheessa noin 70 senttiä. Päädyin jäljittelemään ensimmäisenä hypänneen Annen ratasuunitelmaa. Lähdimme liikkeelle vähän löysästi, ja ensimmäisellä esteellä Kike kolautti puomin alas. Tämän jälkeen sujuvuus parani, ja loppurata meni varsin mukavasti. Kaarteet olivat edelleen kompastuskivi, ja niissä olisin kuulemma saanut tasapainottaa enemmän ulko-ohjalla, eli nostaa ulkokädellä etuosaa ylös. Nyt kuitenkin tultiin myötälaukoissa alas esteiltä, ja kun laukkaa ei tarvinnut joka välissä korjata niin päästiin etenemään tasaisessa rytmissä. Kun vaan kaarteista selvittiin, niin itse hypyt menivät oikein mukavasti.

Lopuksi hyppäsimme vielä lyhyemmän, seitsemän esteen mittaisen radan noin 80-85 sentin esteillä. Harmi, että sähläsin taas FilmMen käytössä, ja ensimmäinen kaareva linja sokeripalalta trippelille jäi kuvaamatta. Kike meni tämän hienosti. Sitten sain napsautettua kuvauksenkin päälle. Seuraavalla suoralla linjalla oli pientä epätasaisuutta, kun Kike hieman yllätti minut hyppäämällä okserin kaukaa. Sarja meni tälläkin korkeudella sujuvasti, samoin kuin viimeinen suora linja. Ope kehui, että tällä viimeisellä radalla kaarteet olivat parempia, eikä Kike painunut enää niin etupainoiseksi.

Vaikka jupisinkin pitkin tuntia kammottavista kaarteista, niin Kikellä oli kyllä muuten oikein kivaa ja leppoisaa hypätä. Laukka ja hyppytyyli eivät sillä tosiaan ole häikäisevimmästä päästä, mutta ihanan rehti asenne tällä hevosella kyllä on. Oikein sympaattinen kaveri! Kyllä suomenhevoseen voi aina luottaa.


Näin mukavasti meni viimeinenkin leiritunti. Kiitokset OSAO:lle erinomaisesta valmennusviikonlopusta! Opetus oli kannustavaa, jämäkkää ja ammattitaitoista, ja hevoset todella kivoja. Viikonloppu tuntui turhan lyhyeltä ajalta, mutta toivotaan, että tänne päästään leirille uudestaankin.

Viikonloppuleiri Pudasjärvellä, 5. tunti: Tähdet väärässä asennossa

Sunnuntain ensimmäinen tunti oli koulua. Olin erittäin vapaaehtoinen ratsastamaan uudestaan Radalla, ja kun ei sitä kukaan muukaan välttämättä halunnut, niin pääsin taas ponilla tunnille.

Oma olo oli tänä aamuna ehkä hieman tukkoinen. Olimme tehneet eilisiltana kuntosalitreenin, ja vaikka lihakset eivät treenin jäljiltä tuntuneet kipeiltä, niin olin ehkä kuitenkin jäykempi. Niin tai näin, nyt ei ollut läheskään niin hyvä tatsi ratsastukseen kuin eilen. Tai ehkä se kuu taas vaihtoi asentoa, ja joko minulla tai tammalla tai molemmilla oli nyt vaan henkisesti huonompi päivä. Rada vaikutti tunnin alussa jopa vähän laiskalta ja nihkeältä, ja kun se ei edennyt ei löytynyt myöskään tasaista ja hyvää tuntumaa. Laukkaverryttelyssä sain suorastaan pyytää ponia eteen. Reippaan laukkailun ansiosta alkoi tuntumallekin tulla jo jotain mitä ratsastaa, mutta pääsääntöisesti oli kyllä selätöntä menoa. Istuntakaan ei toiminut yhtään. Opelta tuli sanomista niin heiluvista alapohkeista kuin lappeelleen kääntyvistä nyrkeistäkin. Pohjetta piti saada taaksepäin, ja polvea alas. Kroppa ei vaan toiminut!

Turha luulo, että Rada olisi ollut kokonaan nukuksissa tänään. Laukkaverryttelyn jälkeen oli ponissa kierroksia, ja kun aloitimme varsinaiset työt niin Rada tuntui lopullisesti hermostuvan toistaitoiseen kuskiin. Nostimme jalustimet kaulalle, ja keräännyimme keskiympyrälle ratsastamaan sulku- ja vastasulkutaivutuksia. Rada oli nyt jännittynyt ja kiireinen. Yritä siinä sitten tehdä sulkutaivutuksia. Periaatteessa taivutusväistöt olisivat varmasti olleet hyvä työkalu ponin avuille saamiseksi, mutta kuten sanottua, tänään ei vaan mikään onnistunut. Kaiken toivottomuuden lisäksi onneton sisäpohje irtosi kyljestä ihan kokonaan aina, kun aloin pyytää sulkutaivutusta. Sisäpohkeen ympärihän sen hevosen pitäisi taipua, mutta mitenkäs taivut, kun ratsastaja heittää jalan eteen ja irti. Sulkutaivutuksia ährätessä herpaantuivat myös nyrkit lappeelleen ja olkapäät eri tasolle. Vaikka kuinka keskityin nyrkkeihin ja suoruuteen, niin ne levisivät kuin jokisen eväät saman tien kun aloin tehdä sulkutaivutusta. Ei, ei, ei. Ravissa oli tietysti vielä mahdottomampaa. Rada juoksi selkä alhaalla karkuun, enkä saanut istuntaa siinä kipityksessä mitenkään vakautettua.

Vasemmassa kierroksessa tapahtui lopulta pieni ihme. Käynnissä työskennellessä Rada naksahtikin hetkeksi kuulolle, ja lakkasi juoksemasta alta. Mysteeriksi jäi, mitä tein oikein, että poni olikin yhtäkkiä tuntumalla pyöreänä ja kuunteli apuja. Siitäpä sitten irtosi sulkutaivutukset ja vastasulkutaivutukset niin kuin mikään ei olisi helpompaa. Pysyi muuten nyrkitkin pystyssä ja sisäpohje kyljessä, kun sain kaikessa rauhassa keskittyä olemiseeni. Raviin en kuitenkaan valitettavasti saanut näitä hyviä fiiliksiä siirrettyä.

Lopuksi teimme vielä vastalaukannostoja käynnistä ympyrällä. Radalla meni heti kuppi nurin, ja se kuumahti aivan täysin. Ope kertoi, että vastalaukka saa Radan hermostumaan ja hätääntymään, kun se ei oikein ymmärrä, miksi ratsastaja pyytää väärän puolen laukkaa. Sain tehdä tehtävää sitten helpotettuna versiona, eli jalustimet jalassa ja suoralla uralla. Rada kyllä nosti vastalaukan uralla kuuliaisesti, eli sain annettua sille oikeat avut ja se ymmärsi ne. Vaikeutena vaan oli päästä nostoon niin, ettei poni räjähtänyt jo omia aikojaan laukalle tai steppaillut aivan kiihdyksissään. Tulipahan ainakin ylämäkeen suuntautuvia nostoja. Päädyn lähestyessä jarruttelin Radan aina raville, ja laukkapätkien välillä tyynnyttelin ponia ravaamalla keventäen ympyröitä.

Jos ei muuta, niin ainakin vastalaukkatehtävä toi liikkumiseen kunnolla energiaa. Loppuraveihin siirtyessä Rada ravasi mainion tuntuisesti etuosa ylämäkeen kohoten. Kaunis muoto sieltä löytyi viimeinkin, ja näin pääsin loppuminuuteilla kokemaan taas hienompia hetkiä tämän ponin kanssa. Ei kai tässä ole kyse muusta kuin siitä, että pitää saada Radan energia suunnattua rentoon työskentelyyn, mutta se on helpommin sanottu kuin tehty. Poniparka selvästikin haluaa kovasti miellyttää ja menee vaikka rusetille, jos vaan ymmärtää, mitä pyydetään. Sitten kun ei ymmärrä, niin se hätääntyy välittömästi ja leviää joka suuntaan. Tänään en kyennyt olemaan tarpeeksi selkeä ja houkuttelemaan Radaa kuorestaan tekemään töitä luottavaisena, ja niin oli noidankehä valmis. Onneksi tuntiin mahtui sentään ne pari pientä hyvää hetkeä, jotka voi jättää päällimmäiseksi mieleen.

FilmMe-videota tuli kuvattua vain loppuraveista.

lauantai 19. maaliskuuta 2016

Viikonloppuleiri Pudasjärvellä, 4. tunti: Ihana Rada

Heti hymyilyttää, kun saa söpön ponin. Kuvasta kiitos Jennille.
Olin varma, että jossain vaiheessa leiriviikonlopun aikana saisin ratsukseni tallin ainoan ponin eli Radan. Toisen päivän koulutunnille se sitten napsahti, ja olin tietysti innoissani. Rada on vanha tuttu neljän vuoden takaa, ja oli mukava päästä jälleen sen satulaan. Rada on Vaken kanssa melko läheistäkin sukua, mutta silti täysin eri puusta veistetty (paitsi että molemmat ovat tietysti söpöjä ja kilttejä). Rada nimittäin on helposti kuumuva herkkis ja vähän epävarma itsestään. 2012 emme yhteistä säveltä oikein löytäneet, mutta odotin toiveikkaana, että sekä minä että poni olisimme tahoillamme kehittyneet näiden neljän vuoden aikana ja nyt sujuisi paremmin.

Optimismini ei ollut aivan tuulesta temmattua. Tunti lähti ihan mukavasti käyntiin, sillä Rada oli hyvin kuulolla heti ohjat otettuani. Käynnissä se tuli helposti pyöreäksi, ja näin päästiin rennosti ja pehmeästi liikkeelle. Kevyessä ravissa jatkui sama hyvä meno, ja ihmettelin jo, että voiko tämä olla näin helppoa. Verryttelylaukassakin Rada pysyi melko pyöreänä, ja ihastelin sen energistä ja ylämäkeen suuntautuvaa laukkaa. Tällaisen laukan tahdon Vakellekin!

Laukkaamisesta Rada taisi kuitenkin kuumua, ja kun aloitimme varsinaiset tehtävät niin ajauduimme hetkeksi vähemmän harmonisille vesille. Nyt aloimme ratsastaa pituushalkaisijalta pohkeenväistöjä uraa kohti, ensin käynnissä ja sitten ravissa. Myöhemmin lisättiin mukaan laukannosto väistön päättyessä uran sisäpuolella. Aloituskierros oli oikea, ja Radalla oli aivan kauhea kiire. Kun poni lähti kipittämään pää pystyssä alta, niin hukkasin tietysti istunnan ihan kokonaan. Kroppaan tuli aivan liikaa liikkuvia osia, enkä kyennyt istunnalla rauhoittamaan hätäistä ponia, päin vastoin. Väistöt menivät siis vastusteluksi ja juoksemiseksi. Laukkapätkillä Rada sentään liikkui rennommin, vaikka vähän höyrysikin eteenpäin.

Vaihdoimme sitten suunnan vasemmalle. Samalla taisi kuu vaihtaa asentoaan, sillä Rada rauhoittui kummasti ja malttoi taas paremmin jäädä kuuntelemaan, mitä minulla oli sanottavaa. Käyntiväistössä se otti ihan rauhallisia askeleita sivulle, eikä vain jyrännyt karkuun. Nyt ope kiinnitti erityistä huomiota vinouteeni. Oikea olkapää putosi vasenta alemmas, ja tämä liittyi kuulemma myös vasemman nyrkin lappeelleen kallistumiseen. Nyrkkieni asentoon olikin kiinnitetty huomiota jo aiemmilla tunneilla, joten tiedossa oli, että erityisesti vasen käsi menee mitä ihmeellisimpiin asentoihin. Olin oikeastaan yllättynyt siitä, että nimenomaan oikea hartia putosi alas ja oikea kylki meni linkkuun. Perinteisesti kun olen ollut juuri toisin päin vino. Kyljet ja hartialinjan suoristamalla sain väistöön napakamman asennon, ja vasen nyrkkikin taisi siinä hieman korjaantua. Lopputunnin ajan sain tarkkailla suoruutta kovasti, sillä oikea hartia tahtoi tipahtaa alas suunnasta ja tehtävästä riippumatta.

Rada kulki joka tapauksessa erittäin hyvin tähän suuntaan. Kiire oli poissa, joten pääsin istumaan helpommin ja pitämään vakaan tuntuman. Kun Rada oli rento ja vastaanottavainen niin se väistikin oikein kuuliaisesti, ja sekä käynnissä että ravissa tuli oikein nätit väistöt. Edes laukan mukaantulo ei saanut Radaa tolaltaan, vaan se teki hyviä, rentoja nostoja. En tiedä, kumpi oli syy ja kumpi seuraus, mutta olimme mukavasti tilanteessa, jossa minun oli helppo istua ja vaikuttaa ja ponin oli helppo tehdä töitä. Molemmilla oli tässä hyvä ja rento olla. Aivan loppuminuuteilla Rada alkoi jo hieman kuumua laukannoston lähestyessä, ja silloin todettiin, että parasta lopettaa tähän eikä jatkaa kunnes poni taas leviää kokonaan. Loppuravit sujuivatkin rennosti mutta energisesti.



Neljässä vuodessa oli selvästi tapahtunut jotain positiivista kehitystä. Olin hyvin tyytyväinen meihin molempiin, sillä tunti meni hetkellistä notkahdusta lukuunottamatta tosi kivasti. Radan kanssa haasteena taitaa olla lähinnä saada se tarpeeksi rentoon ja malttavaiseen mielentilaan, ja kun tämä onnistuu niin Rada kyllä tekee mitä ikinä pyydetään. Tällä ponilla kuitenkin helposti kiehahtaa kattila yli, ja silloin paketti leviää kiirehtimisen ja hätääntymisen kierteeseen, josta voi olla vaikea päästä pois. Mukavaa, että löysin herkkisponiin ihan hyvän yhteyden, ja olipa kivaa mennä tällaisella energisemmällä eestiläisellä (tässä vähän makua siitä, miten Vakekin saisi liikkua!). Istuntaan minun pitää kyllä vieläkin ahkerammin kiinnittää huomiota, sillä siitä ei korjattava lopu kesken. Hartialinjan suoruus ja nyrkkien asento ovat asioita, jotka ovat jääneet lukuisten muiden istuntaongelmien varjoon, mutta tieto lisää tuskaa eli näihinkin olisi tärkeää puuttua. Nehän vaikuttavat ihan suoraan tuntuman laatuun sekä siihen, miten suoraksi voin hevosen saada.

Viikonloppuleiri Pudasjärvellä, 3. tunti: Esteitä ja FilmMe

Toisen leiripäivän aamutunnilla jatkoimme esteharjoituksia. Ope jakoi minulle Alman, joka taitaa olla varmuutensa ja helppoutensa vuoksi tallin suosituimpia hevosia. Rodultaan Alma on hassu suokin ja lämppärin risteytys, ja 2012 leirillä tutustuin Almaan maastoreissun verran. Nyt sitten pääsin kivaksi kehutulla Almalla hyppäämäänkin. Tällä tunnilla käytin myös ensimmäistä kertaa FilmMe-videointia. Alkutunnista en nähtävästi osannut vielä painella nappia oikeaan aikaan, joten yksittäiset tehtävät jäivät suurimmaksi osaksi kuvaamatta, mutta lopputunnin molemmat radat tulivat onnistuneesti kuvatuiksi.

Verryttelimme ravissa ja laukassa ylittäen pääty-ympyröillä maapuomit. Alma liikkui itse eteen ja oli perusreipas, mutta eilisen Piikulla hyppäämisen jälkeen tämä hevonen tuntui kyllä hyvinkin tasaiselta ja rauhalliselta. Jarrut ainakin toimivat huomattavasti paremmin. Hypyt aloitimme jumppalinjalla, jolle tultiin sisään ravissa. Linjalla oli ristikko, pysty ja okseri yhden ja kahden laukan väleillä, ja hyppäsimme tätä muutaman kierroksen. Alma meni sujuvasti mutta maltilla, eli homma oli hanskassa. Ainoa pieni kauneusvirhe oli se, että Alma laskeutui okserilta sitkeästi väärässä laukassa, joten seuraavassa kaarteessa jouduin sitä heti jarruttelemaan laukan korjaamiseksi.

Hyppäsimme yksittäisenä tehtävänä myös kaarevaa linjaa ristikolta vesimattoesteelle. Linjalle tuli tilanteesta riippuen 4 tai 5 laukkaa. Alma meni pääsääntöisesti viidellä, mutta kerran kävi niin, että en ottanutkaan sitä välissä tarpeeksi kiinni. Odotin vesimatolle vielä viidettä askelta, sillä olimme aika kaukana. Alma kuitenkin ponkaisi jättiloikan jättäen viimeisen askeleen pois, mutta onneksi sen hypyssä oli helppo olla mukana eikä tasapainoni pahemmin horjunut tällaisesta yllätysloikastakaan. Tämän jälkeen aloin ratsastaa kaarevan linjan huolellisesti hieman laajempana sekä pitää laukkaa paremmin kasassa.

Lopuksi mentiin päivän tehtävät lyhyenä ratana. Rata alkoi jumppasarjalinjalla, edelleen ravissa lähestyen. Tämän jälkeen vaihtui suunta lävistäjäokserilla, jonka jälkeen oli pitkä laukkapätkä ristikko-vesimattolinjalle. Lopuksi tuli vielä toinen kaareva linja okserilta sokeripalapystylle. Ensimmäisellä ratakierroksella esteet olivat ristikoita lukuun ottamatta noin 70-80 cm. Jatkoimme Alman kanssa tasaisen varmaa suorittamista, eikä radassa ollut mitään muuta ongelmaa kuin edelleen väärät laukat. Näitä joutui korjailemaan päädyissä ravin kautta, mistä tuli pieniä rikkoja rytmiin. Kehuja sain erityisesti kaarevien linjojen huolellisesta ratsastuksesta suunniteltuihin askelmääriin. Toisella ratakierroksella esteet olivat hieman korkeampia, noin 80-90 cm. Tämä meni edelleen mukavasti, ja oikeastaan vielä edellistä rataa sujuvammin, sillä nyt Alma otti paremmalla prosentilla myötälaukat eikä kaikissa kaarteissa tarvinnut käydä ravissa.

Tunnista jäi tosi hyvä mieli, kun yhteistyö vieraan hevosen kanssa toimi esteillä näin mainiosti. Alma oli juuri niin mukava esteratsu kuin oli kehuttu, ja sen kanssa oli rentoa hypätä. Ponnistuspaikat löytyivät vaivattomasti, kun hevosella oli sopivasti omaa imua ja samalla kuuliaisuutta. Mikäpä on tällaisella hypätessä!

perjantai 18. maaliskuuta 2016

Viikonloppuleiri Pudasjärvellä, 2. tunti: Kuuma suokki

Leirin aloitusiltana ratsastettiin vielä toinenkin tunti. Tämä oli estetunti, ja sain ratsuksi suomenhevostamman nimeltä Pikastus eli Piiku. Piiku on yksityishevonen, mutta tällä hetkellä opetuskäytössä.

Piikussa olikin virtaa kuin pienessä kylässä, eikä se olisi malttanut oikein kävellä edes alkukäyntejä. Ravissa se tuntui rauhallisemmalta, mutta eteni kyllä omalla moottorilla. Ohjaamisen ja suoruuden kanssa oli ongelmia, sillä Piiku liikkui aika vinossa. Oikealla ohjalla tuntui olevan koko ajan painoa, kun taas vasemmalla ei mitään. Laukka vaikutti aika mukavalta, sillä Piiku oli edestä ryhdikäs ja laukka lyhenikin näppärästi. Piikun taustoista minulla ei ole tietoa, mutta laukan perusteella syntyi mielikuva, että tämähän taitaa olla oikein estehevonen. Uralla laukatessa ohitimme pitkän sivun vieressä olevan pystyesteen, ja tämän kohdalla Piiku yritti väkisin puskea uralta sisään ja estelinjalle. Nähtävästi se bongaili hypättäviä esteitä jo aivan oma-aloitteisesti ja yritti ottaa varaslähdön!

Ylitimme ensin toisesta päästä maassa olevia kavaletteja kaarevalla uralla sekä ravissa että laukassa. Kavaleteilla ainoa vaikeus oli kääntäminen ja ohjaus eli se, että sain Piikun osumaan koko puomille. Tarkempaa kääntämistä vaadittiin seuraavassa tehtävässä, jossa samoja kavaletteja ylitettiin kahdeksikkona. Kavaleteille lähestyttiin aina lyhyeltä sivulta, ja puomia ylittäessä käännyttiin tiukasti kulmaa kohti suuntaa vaihtaen. Aloitimme onneksi ravista, ja olin positiivisesti yllättynyt, kun Piiku kääntyikin ihan näppärästi eikä jyrännyt alta pois. Myös laukassa sama tehtävä onnistui paremmin kuin osasin odottaa, ja Piiku kääntyi melkein pennin päällä alkaessaan ennakoida kaarrosta. Hevonen oli tosiaan aika hyvin kartalla tehtävästä, ja kaikesta vinoudesta ja ohjalle painamisesta huolimatta se kuunteli ohjeita.

Hyppelimme seuraavaksi tehtävää, jossa mentiin kavaletit kaarevalla uralla yhden laukan välillä, ja näiltä noin viiden laukan kaareva linja maapuomille ja pystylle. Sama pätkä mentiin myös toisesta suunnasta eli pystystä aloittaen. Piikulla oli hyvä imu eteen, mutta kavaleteilta pystylle kaartaessa se pysyi hyvin näpeissä ja lyhyenä. Askeleet osuivat väleihin kauniisti. Toisesta suunnasta hypätessä oli pitkä suora lähestyminen pystylle, ja tässä Piiku pääsi lähtemään hieman käsistä eli pidäte ei tosiaankaan ollut läpi esteen edessä. Piiku kuitenkin imaisi esteelle aika tasaisesti, joten askel ja ponnistuspaikka löytyi kyllä. Esteen jälkeen sain vauhdista huolimatta käännettyä kaarteen kavaleteille. Piiku kävi kuumana, ja tehtävän jälkeen jarrutusmatka saattoi olla helposti kierroksen verran, mutta eteneminen oli vauhdista huolimatta tasaista. Open mielestä reippaus ja innokkuus oli vain hyvä juttu. Itsekin lähinnä naureskelin selässä, sillä vaikka jarruja ei aina ollutkaan niin Piiku meni tehtävät turvallisesti ja tasaisesti kuin juna.

Lopuksi hyppäsimme pituushalkaisijalla olevaa jumppasarjaa. Sarjalla oli ponnistuspuomi, kaksi ristikkoa ja pysty yhden askeleen väleillä sekä kahden laukan päässä vielä okseri. Hyppäsimme useita kierroksia, aloittaen matalammista korkeuksista, ja lopuksi okserin korkeus oli noin 80 senttiä. Sarjan jälkeen käännyttiin päädyssä vuoroin vasemmalle ja vuoroin oikealle. Se kyllä vähän jännitti, millaisella vauhdilla Piiku tulisi päätyyn ja miten saisin sen siellä ohjattua oikeaan suuntaan. Luonnollisestikin Piiku selvitti sarjan reippaasti ja eteen imien, ja loppujen lopuksi päätykaarteetkin selvitettiin ihan asiallisesti. Piiku kääntyi aina haluamaani suuntaan, ja pari kertaa jopa vaihtui laukka lennossa kun hevonen tohotti eteenpäin. Esteillä ei oikein mitään tarvinnut tehdäkään, sillä Piiku meni aivan omalla energialla mutta liikaa ryntäämättä. Varsin sujuvaa.

Vaikka Piiku olikin yli-innokas touhottaja, oli sillä kiva hypätä. Jarrut olivat hukassa, mutta meno oli tasaisen reipasta eikä Piiku tehnyt mitään hankalia äkkikiihdytyksiä. Näin ollen ponnistuspaikat oli helppo löytää, ja hevonen todellakin imaisi itsensä esteelle aivan automaattisesti. Kun vaan alun kulttuurishokin jälkeen pääsin samaan rytmiin hevosen kanssa niin minulla oli oikein hauskaa. Kuumalla ja menevällä hevosella hyppääminen on minulle oikein hyvää vaihtelua, ja suomenhevosen selässä tuntuu vauhdista huolimatta yleensä turvalliselta.

Viikonloppuleiri Pudasjärvellä, 1. tunti: Istuntahaasteita

Artsin valmennuksen jälkeen ajelimme Annen, Noran ja Jennin kanssa Pudasjärvelle. Täällä alkoi aikuisten viikonloppuvalmennusleiri OSAO:n Pudasjärven yksikössä, joka on entuudestaan tuttu paikka vuoden 2012 kesäleiriltä. Monta vuotta olemme halunneet tänne uudestaan leireilemään, ja nyt se viimein toteutui. Heti perjantai-iltana meillä oli kaksi ratsastustuntia tiiviillä aikataululla, ensimmäinen tunti tietenkin perusratsastusta ja istuntaa. Viikonlopun teemoiksi olikin erityisesti mainittu istunta sekä esteratsastus. Sain ensimmäiselle tunnille alunperin vanhan tutun Millan, mutta valitettavasti Milla osoittautui epäpuhtaaksi heti tunnin alussa. Niinpä sain tulla toisella ratsulla jälkimmäisen ryhmän tunnille. Tämä hevonen oli minulle ihan uusi tuttavuus, pieni (n. 150 cm) täysiverityyppinen ruuna Last Waltz eli Lassi.

Lassi oli kevyt ja kuuma hevonen, eli ei aivan sitä minulle ominta hevostyyppiä. Jouduin siis heti pois mukavuusalueeltani, mikä ei tietenkään ole vain huono juttu. Verryttelimme ensin kaikki askellajit läpi hevosiin tutustuen. Lassi kulki käynnissä ihan hyvällä tuntumalla rentona, mutta ravissa se muuttui kirahviksi. Ope rauhoitteli, että ei tarvitse nyt murehtia pään asentoa ja Lassilla on taipumusta olla pystypäinen menijä. Ravi tuntui minusta hankalan korkealta, eli kevennys meni vähän holtittomaksi. Millan selässä istuessani ope oli tuumannut jalustimieni olevan liian lyhyet. Lassille sitten laitoin totuttua pidemmät jalustimet, mutta raviverryttelyn alettua jouduin niitä saman tien lyhentämään. Jalat eivät nimittäin venyneet tarpeeksi pitkiksi, vaan asento meni varvisteluksi. Myös lyhyemmillä jalustimilla pohje oli levoton, ja ope käski vetää polvia alaspäin ja koko alapohjetta taaksepäin kiinni kylkeen. Välillä siirsin Lassin hetkeksi käyntiin ja hain rennon tuntuman sekä paremman istunnan, mutta raviin siirtyessä pakka levisi aina. Myös laukka tuntui aika korkealta ja linkoavalta, ja minulla oli vaikeuksia pysyä jämäkästi satulassa.

Verryttelyjen jälkeen otettiin satulassa muutama jumppa- ja venyttelyliike, ja samalla nostettiin jalustimet kaulalle. Ilman jalustimia siirryimme ratsastamaan keskiympyrälle, jossa hiottiin istuntaa harjoitusravissa. Ilman jalustimia vasta olinkin ongelmissa! Lassi oli kiireinen ja juoksi pää pystyssä, joten ravi oli tietenkin mahdollisimman hankalaa istua. Ope kannusti etsimään syvät vatsalihakset käyttöön ja tavoittelemaan "hallittua pompahtelua" hevosen liikkeen mukana. Istunnalla piti päästä säätelemään hevosen vauhtia ja tahtia, ei vain pomppia mukana sitä vauhtia mitä hevonen tahtoi viedä. Sain paljon apua ohjeesta vetää polvia alaspäin, eli ajatus ei tosiaankaan ollut painaa kantapäätä ja pohjetta alas vaan nimenomaan polvi. Tällöin sain reiden vähän pystympään asentoon, ja hetkellisesti löysin paremmin tunteen hevosen ympärillä istumisesta sekä liikkeeseen istunnalla vaikuttamisesta. Näin pääsin vähän käsiksi ravin tahtiin, ja istuminen muuttui helpommaksi kun Lassi lopetti kiirehtimisen. Hetken aikaa Lassi jopa laski päätä ja liikkui rennommassa muodossa, jos nyt ei varsinaisesti pyöreänä.

Teimme ympyrällä vielä lopuksi laukannostoja ja hioimme niiden ajoitusta. Lassin kanssa otin nostot käynnistä. Tästä tehtävästä Lassi kuumahti jonkin verran ja kävi taas kiireisemmäksi ja jännittyneemmäksi. Laukassa sain istuttua kohtuullisesti mukana, kunhan vaan pidin pätkät tarpeeksi lyhyinä eikä hevonen ehtinyt "levitä" alta. Ope laski nostojen avuksi käynnin tahtia, niin että minun oli helpompi löytää oikea hetki avuille. Ihan onnistuneita nostoja tulikin, kunhan vaan olin tarkkana ajoituksesta. Lassi tosiaan kuumeni vähän liikaa, ja kun ei istunta pysynyt tarpeeksi vakaasti liikkeen mukana niin loppuajasta ei niitä rentoja ja rauhallisia pätkiä enää tullutkaan.

Vaikeaa oli istuminen, mutta niinhän se aina. Alta juoksevan ja helposti jännittyvän hevosen kanssa oli tietysti ekstravaikeaa. Ravissa huomasin kuitenkin, että pystyn istunnalla vaikuttamaan ravin tahtiin kun vaan alan tehdä töitä enkä hölsky avuttomana mukana. Tuntuma keskikropan käyttöön oli kuitenkin sen verran hukassa, että tämä oivalluksen hetki jäi yksittäiseksi ja samaa tunnetta sai sitten etsiä melko turhaan koko lopputunnin. Ei jäänyt mitään hienoja onnistumisfiiliksiä, mutta ope oli onneksi kannustava ja auttoi huomaamaan juuri sen tärkeän hetken, kun sain tehtyä istunnalla selvän muutoksen oikeaan suuntaan.

Yllättävän hieno Vake

Tänä perjantaina olimme Artsin valmennuksessa jo puoliltapäivin, ja pitkästä aikaa lähdin kouluvalmennukseen Vakella. Ehdimme verrytellä kaikki askellajit kunnolla läpi ennen kuin tunti alkoi jonkin verran myöhässä. Itsenäisen alkuverryttelyn aikana meno ei ollut vielä erityisen lupaavaa, vaan Vake tuntui aika hitaalta ja sitkaalta sekä tavanomaisen etupainoiselta. Tulipahan kuitenkin verryteltyä poni lämpimäksi.

Varsinainen työskentely aloitettiin uraa pitkin ratsastaen sekä siirtymisillä. Aluksi lyhensimme ravia lyhyiden sivujen keskellä, ja muualla ratsastettiin reilua ravia pidemmällä askeleella eteen. Erityisesti keskityttiin myötäämään ulko-ohjaa ja pitämään sisäohja tuntumalla. Sisäpohje sai olla napakka ja vaatia liikettä isommaksi, mutta samalla ulko-ohja antoi hevoselle tilaa niin että se saattoi pysyä rentona. Lyhennykseen tullessa voimistettiin ulko-ohjan vaikutusta, ja eteen lähtiessä ulko-ohjaa taas kevennettiin. Samalla idealla tehtiin lyhyillä sivuilla myöhemmin siirtymiset käyntiin.

Vake lähti liikkumaan ryhdikkäämmin ja paremmin eteen melkein heti, kun aloitettiin tämä varsinainen työskentely. Ulko-ohjan tuntuman keventäminen tuntui toimivan sille hyvin, ja muoto tuli mukavan pyöreäksi. Ravikin sujui eteen ihmeen hyvin ihan omalla energialla, ja kun pääsin lopettamaan pohkeilla puskemisen niin poni tietenkin liikkui paremmin ja tyytyväisempänä. Mukava itseään vahvistava positiivinen kierre siis. Ulko-ohjan myötäämisen kautta päästiin varsinkin oikeassa kierroksessa mukavasti tilanteeseen, jossa poni olikin suorana kahdella ohjalla. Vasemmassa kierroksessa kaula tahtoi helposti taipua ja ulkolapa hieman karata, joten piti olla tarkempi suoruudesta ulko-ohjan myödätessä. Ravin lyhennykset Vake teki hyvin, mutta käyntiin siirtymisissä se ei riittävästi säilyttänyt eteenpäinpyrkimystä ja pyöreyttä. Siirtymiset olivat siis hieman töksähtäviä, ja ohjeena olikin ratsastaa niihin suoraan reippaasta ravista ilman sen kummempaa lyhentämistä. Yhden selkeästi hienomman siirtymisen Vake lopulta teki, ja niin sain jotain makua siitä, kuinka hyvä ravista käyntiin siirtyminen voi olla silloin kun Vake todella tulee siihen ryhdikkäässä muodossa ja hyvällä energialla.

Seuraavaksi vuorossa olivat siirtymiset ravin ja laukan välillä. Nyt toisella lyhyellä sivulla nostettiin laukka, laukattiin puoli kierrosta toiseen päätyyn ja siirryttiin siellä raviin. Ravissa taas ratsastettiin saman tien eteen myödäten ulko-ohjalla. Vake oli mukavasti kuulolla ja teki laukannostot esimerkillisen täsmällisesti pienestä avusta. Välillä se jopa vähän ennakoi! Minun piti kuitenkin vielä keskittyä nostoissa pitämään hartiat takana eikä lysähtää eteenpäin. Laukassa jatkettiin taas sisäohjan tuntumalla ja ulko-ohjalla tilaa antaen, ja raviin siirtyessä ulko-ohja tuli hetkellisesti selkeämmin mukaan. Vake jatkoi laukassa hyvää työtä hyvällä energialla, ja niin jopa laukkaan tuli pyöreyttä. Siirtymiset raviin lyhyellä sivulla tulivat ehkä hieman pudottaen, mutta sain Vaken ravaamaan niistä eteenpäin aika kivassa tahdissa ja muodossa. Parhaat siirtymiset esitimme lopuksi lävistäjillä. Laukassa jatkettiin nyt lyhyen sivun läpi ja käännyttiin lävistäjälle. Lävistäjän puolessa välissä siirrettiin raviin, ja näin pääsin tosiaan keskittymään siirtymisen laatuun sen sijaan, että olisi tarvinnut epätoivoisesti taistella laukassa uralle asti. Lävistäjille päästiin hyvin kahden ohjan tuntumalla ja pyöreänä, ja kentän keskellä laukassa oli vielä hyvä energia joka kantoi pehmeään ja pyöreään siirtymiseen. Oikein hienoja pätkiä!

Olin Vakeen tänään tosi tyytyväinen, ja kehuja tuli myös Artsilta. Vake suorastaan yllätti kun meni tänään näin hienosti. Aina se voisi liikkua lennokkaamminkin, mutta nyt oli kuitenkin hyvä ryhti ja muoto sekä kuuliaista työskentelyä ponin edetessä ihan itse. Selvästi Vake alkoi liikkua paljon paremmin, kun pääsin lopettamaan puskemisen. Ja niin hassulta kuin ulko-ohjalla myötääminen ja sisäohjalla tuntuman säilyttäminen tuntuikin, niin se tuntui toimivan. Samaan päämäärään voi tosiaan päästä montaa eri reittiä.

tiistai 15. maaliskuuta 2016

Aurinkohäiriöitä maneesissa

Tiistaina oli taas estevalmennuksen vuoro ja ratsunani Vake. Kävimme kävelemässä pitkät alkukäynnit peltolenkillä, ja sitten menimme maneesiin aloittamaan verryttelyt. Maneesin päätyovi jätettiin auki, ja se aiheutti pienen häiriötekijän. Aina oven ohi mennessä Vaken piti kuikuilla kaula mutkalla ulos, joten tässä kohdassa keskittyminen herpaantui.

Ehdimme mennä itsenäisesti ravi- ja laukkaverryttelyt, ja sitten aloitimme hypyt jumppapystyllä. Pystyn edessä oli kavaletti yhden laukan etäisyydellä, ja vielä pystyn takana oli puomi ylitettävänä. Tehtävään toi lisähaastetta iltapäiväauringon ikkunoiden läpi luomat valoläikät, jotka osuivat tähän aikaan juuri sarjan väleihin. Tämä varmasti vaikeutti tehtävän hahmotusta hevosilla, ja Vake ainakin tuli tehtävään sisään hieman jarruttaen. Tällainen "jumppasarja" olisi tietenkin vaatinut Vakelta hyvää etenemistä, joten aluksi oli kovin kömpelöä kun ei poni ollut yltää varsinkaan viimeisen puomin yli. Nenä maassa mentiin. Tehtävää hypättiin putkeen useampi kierros, ja siinä laukatessa Pia ohjeisti tekemään laukan sisällä paljon muutoksia. Välillä siis eteen ja välillä lyhennystä, jotta hevonen alkaisi reagoida nopeammin ja laukkaan tulisi lisää haitaria. Tässä vaiheessa tuntia minulla ei kyllä ollut vielä oikein muuta vaihdetta kuin eteen tuuppaaminen, sillä Vake lähti vähän tahkeasti liikkeelle ja sarjalla se tosiaan oli kovin hidas.

Seuraavaksi hyppäsimme S-kiemuran (esteet 1-3), jossa oli molemmissa päädyissä pystyt vinottain lyhyen sivun vieressä sekä kentän keskellä okseri, jolla vaihtui suunta. Ensimmäinen kierros meni ihan mukavasti, ja Vake tuntui jo etenevän topakammin. Ponnistuspaikat oli helppo löytää, mutta S:n toisessa kaarteessa sai olla tarkkana, ettei poni päässyt puskemaan liikaa sisään. Tässä päädyssä nimittäin avonainen ovi lisäsi puskemistaipumusta.

Sitten vaihdoimme suuntaa, ja tarkoitus oli hypätä kiemura vastakkaiseen suuntaan eli avonaiselta ovelta aloittaen. Kaikki tuntui aluksi ihan normaalilta, mutta okseria lähestyessä Vake alkoikin jarruttaa eikä lähtenyt yhtään pohkeesta eteen. Vauhti hiipui ja pysähtyi esteen eteen, ja olin hyvin hämmentynyt. Käänsin Vaken uuteen lähestymiseen ja napautin lisää vauhtia, mutta Vake kielsi toistamiseen. Ensimmäinen ajatukseni oli, että nyt on poni jostain rikki. Vake ei kiellä ikinä, eikä varsinkaan tavalliselle 70 sentin esteelle! Onneksi tässä vaiheessa Anne hoksasi, että kirkas myöhäisiltapäivän aurinko paistoi ikkunasta sisään suoraan esteen takaa juuri hevosen silmien tasalta. Omiin silmiini ei aurinko lähestymisessä osunut, koska olin sen verran ylempänä, että aurinko jäi minun näkökulmastani juuri ikkunan yläpuolelle. Tässä oli varsin selvä syy Vaken pysähtymiseen, sillä ei se varmasti kyennyt näkemään ollenkaan missä este oli, kun aurinko sokaisi sen estelinjalle tullessa. Tilanteen ollessa tämä totesimme, että ei hypätä estettä näin päin vaan ainoastaan toisesta suunnasta.

Tulimme siis seuraavaksi S-kiemuralle toisesta suunnasta. Omat pasmat olivat menneet kielloista aivan sekaisin, ja Vakekin oli selvästi hämmentynyt tilanteesta niin, että se tuntui nyt hieman epäröivältä hypyissä. Ensimmäiset kaksi estettä ylittyivät, mutta olin niin lamaantunut, että toisessa kaarteessa päästin Vaken huolimattomasti oikaisemaan. Näin tulimme pystylle vinosti ja hankalasti, eikä Vake halunnut tällaisesta lähestymisestä ja tällaisessa tilanteessa hypätä. Kuskin piikkiin tämä moka, mutta epävarmuuden tunne ei siitä ainakaan helpottanut.

Seuraavaksi pidensimme tehtävän viiden esteen mittaiseksi jatkaen S-kiemuran perään kaarevan linjan okserille ja tältä edelleen kaarevasti pystylle. Kaarevien linjojen etäisyydet olivat ponilla kuusi laukkaa. Ennen ensimmäiselle esteelle suuntaamista piti ratsastaa laukka kuntoon uralla, ja Pia ohjeisti taas tekemään muutoksia eteen ja taakse. Ensimmäisellä esteellä hyppy oli vielä vähän epävarman oloinen, mutta Vaken itseluottamus palasi näköjään nopeasti ja seuraaville esteille se lähestyi jo normaalin reippaalla asenteella. Huokaisin helpotuksesta, kun Vake tuntui taas omalta itseltään. Laukka sujui ihan mukavalla energialla, ja esteet ylittyivät hyvistä paikoista. Sama viiden esteen pätkä tultiin vielä uudestaan vähän korkeampana, eli meille esteiden korkeudet olivat nyt 80-90 sentin välimaastossa. Vake meni edelleen sujuvasti ja näppärästi, ainoa pieni notkahdus tapahtui kolmannella esteellä eli päätypystyllä, johon tultiin vähän vinossa ja lähelle. Kun hypystä tuli näin ollen pieni ja jarruttava, niin seuraava kuuden laukan linja kävi tietenkin pitkäksi. Ratsastin raivokkaasti eteen, ja laukka venyi kuin venyikin juuri tarpeeksi kuuteen askeleeseen. 90 sentin okserille tuli komea hyppy, ja sen jälkeen pääsin seuraavassa välissä vain istumaan laukan sujuessa samoilla tulilla viimeiselle esteelle.

Lopuksi hyppäsimme vielä päätypystyt suurella loivalla kaarella vasemmassa laukassa. Nyt piti ovipäädyn esteelle siis lähestyä suoraan kohti vieressä olevaa avonaista ovea. Vake tuntui loppua kohti kulkevan aina vaan paremmin ja paremmin, ja uralla sain sen jo huomattavasti nohevammin lyhenemään ja lähtemään eteen. Molemmat pystyt ylittyivät oikein näppärästi, tosin avonainen ovi ajoi Vakea esteen sisäreunaan, ja vasen pohje sai kaarteessa olla jämäkkä. Näin tunti päättyi oikein kivoihin hyppyihin.

Huh! Kylläpä vastoinkäyminen sai minut hetkeksi tolaltani. Oman pään kasaaminen kesti aikansa, mutta on kyllä suuri onni, että Vake on niin anteeksiantavainen. Outo tilanne, jossa käskettiin eteen ja hyppäämään sokkona, söi Vakenkin luottamusta hetkeksi, mutta kyllä poni taisi tässä olla meistä se, joka pääsi ensimmäisenä asian ylitse. Ihanan pian Vake normalisoitui, ja hyppäsi taas kuin ei mitään olisi tapahtunut, ja niin pääsin itsekin vähän rentoutumaan. Lopputunnista meno oli sangen mainiota. Pialla oli hyvä pointti, että laukkaa kannattaa työstää muutoksilla molempiin suuntiin, sillä pelkkä jatkuva eteenajo hyvin nopeasti vain turruttaa hevosen. Lopussa tuntui siltä, että Vake tosiaan tuli ryhdikkäämmäksi ja takajalkojen päälle, kun maltoin välillä myös vähän kasata laukkaa. Tästä onkin sitten kätevää tuoda poni sopivaan ponnistuspaikkaan, kun laukassa on tarvittaessa pientä varaa sekä eteen että taakse. Pitää siis muistaa, että ainoa vaihde ei ole koko ajan eteen.

maanantai 14. maaliskuuta 2016

Oikean opetusmestarin satulassa

Maanantain tunnille odottelin yllätysratsua, ja sehän olikin sitten Elviira. Olipa mukavaa päästä kokeilemaan tätä kaikkien kivaksi kehumaa hevosta myös tunnilla. Kaiken lisäksi meitä oli tunnilla vain kaksi ratsukkoa, joten saatiin oikein pienryhmäopetusta. Huippua!

Elviira oli minulle juuri oikea hevonen korjaamaan viime aikoina esiin nousseita tuntuma- ja kyynärkulmaongelmia. Heti alkajaisiksi ope ohjeisti, että Elviiralla tulee pitää mahdollisimman tasainen tuntuma ilman mitään turhia ohjan värkkäilyjä tai kuolaimen liikutteluja tai suuria myötäämisiäkään. Tällainen tuntuma ei tietenkään ole mahdollinen, jos käsivarret ojentuvat suoriksi. Nyt siis piti aivan ehdottomasti pitää kyynärkulma ja säilyttää käsivarret kylkien vieressä. Aluksi tietenkin ratsastin tavallisia virheitä toistaen, eli kädet suoristuivat aina huomaamatta eteenpäin, enkä meinannut "uskaltaa" tasoittaa kättä vaan oli pakottava tarve tehdä aivan aiheettomia "myötäyksiä" ja huomaamatta näpeltää ohjaa. Silloin Elviira vain veti kaulaa pitkäksi eikä alkanut millekään.

Ratsastimme verryttelyksi siirtymisiä käynnin ja ravin välillä, ja ensin aloin löytää tasaista tuntumaa käynnissä. Apukeinona toimi myös tarvittaessa pysähdys ja peruutus, joiden kautta Elviira helpoiten lyheni ja pyöristyi. Tämän hevosen kanssa tosiaan toimi aika suoraviivainen takaa kohti tuntumaa -ajattelu, ja näin se alkoi pyöristyä kun vaan käsi tasoittui ja tarjosi raamit. Pohjeavut saivat olla hyvinkin pieniä, sillä Elviira kyllä reagoi jalkaan herkästi. Ravissa tuntuma oli aluksi hukassa, ja taipumisessakin oli toivomisen varaa. Siirtymisten ratsastaminen kuitenkin auttoi, eli kun pääsin siirtämään hyvällä tuntumalla käynnistä raviin niin pyöreys alkoi pikkuhiljaa säilyä ravissakin. Tuntuma tuli nyt myös joustavamman oloiseksi, eli Elviira alkoi olla jo paremmin läpi.

Jatkoimme siirtymisten parissa myös laukkatehtävässä. Jakaannuimme omille pääty-ympyröille, joilla nostettiin käynnistä laukka. Pienen laukkapätkän jälkeen piti päästä suoraan laukasta käyntiin, ja tämän siirtymän tueksi otettiin ympyrän pienentäminen. Laukassa siis pienennettiin ympyrää spiraalimaisesti ja piruettiajatuksella. Laukan haluttiin tätä kautta lyhenevän ja tulevan takaosalle, niin että pienellä ympyrällä siirtyminen käyntiin tapahtuisi kuin itsestään. Elviiran laukka oli hieman joustamattoman oloista, mutta pyöreää. Sain tuntuman pysymään hyvin, ja laukka tuntui myös lyhenevän kivasti. Ope muistutteli vielä kantamaan kädet korkeammalla, etenkin siinä vaiheessa kun aloin pienentää ympyrää ja koota laukkaa. Elviira tuli käyntiin lähestulkoon ilman raviaskeleita, kunhan vaan muistin istua mahdollisimman tiiviisti alas satulaan ja hakea tunnetta takajalkojen päällä istumisesta. Toki siirtyminen olisi saanut tulla vielä kevyemmällä kädellä. 

Loppuverryttelyksi ratsastimme lävistäjäkahdeksikkoa ja ympyröitä päätyihin. Lävistäjien lopussa otettiin tuttuun tapaan pohkeenväistöä, joka varmisti sisäpohkeen läpimenon ennen kulmaa. Tässä vaiheessa Elviira liikkui ravissa tosi mukavasti, ja minulla oli myös oikein luonteva olo satulassa. Tuntuma ei ollut raskas eikä tyhjä, vaan sopivan napakka ja rennon joustava. Rennon joustavalta tuntui myös ravi, ja tahti oli hyvä. Taipuminenkin oli parempaa näin tunnin lopuksi. Väistö vasemmalle ravissa onnistui varsin helposti, mutta oikealle Elviira ei niin helposti alkanut poikittaa. Tässä voi olla kyse ihan omasta puolierostani, sillä säännönmukaisesti vasemman pohkeen väistö on minulle hankalampi hevosella kuin hevosella. Tämäkin väistö parani hieman, kun valmistelin sen huolellisemmin ja aloitin sen jo vähän aikaisemmin ennen kuin ura veti liikaa puoleensa.

Tunti oli aivan loistava, ja Elviira vieläkin ihanampi kuin osasin odottaa: osaava ja helppo hevonen, joka oli paras mahdollinen ratsu vakaan tuntuman opettamiseen. Kun pääsin jyvälle käden tasaisena pitämisestä ja sain kyynärkulman säilymään, niin Elviira kyllä palkitsi. Vain tasainen tuntuma ja eleettömät avut tarpeen mukaan ilman kommervenkkejä, siinä oli kaiken salaisuus. Yleensä sitä tulee touhuttua ja puuhattua hevosen selässä niin kamalasti koko ajan, mutta Elviiran satulassa kannatti rauhoittua ja olla vähemmän touhukas. Eivät ne muutkaan hevoset ainakaan paremmin kulje kaiken turhan säätämisen kanssa, mutta Elviira jos kuka demonstroi selkeästi, että vähemmän on todellakin enemmän. Mukavia onnistumisen elämyksiä!

lauantai 12. maaliskuuta 2016

Talviurheilua koulu- ja estekisojen merkeissä

Teemaan heittäytymistä.
Vuoden ensimmäiset kisat kotitallin ulkopuolella olivat Kiimingin Ratsastuskeskuksella järjestetyt 1-tason kilpailut oman seuramme jäsenille. Näissä karkeloissa oli saman päivän aikana sekä koulu- että esteosuus, jotka tuli ratsastaa samalla hevosella. Meidän piti siis Vaken kanssa mennä koulukisat vähän pakkopullana, mutta onneksi kyseessä oli vain helppo C -tasoinen rata eli tutustumisluokan kouluohjelma 2016. Esteosuuden puolestaan suoritimme 80 sentin tasolla. Toinen seuracupin osakilpailu on sitten loppuvuodesta, jolloin selviävät myös kokonaiskilpailun lopputulokset. Näissä kisoissa oli hiihtolomaviikon kunniaksi teemana talviurheilu, jonka mukaista pukeutumista toivottiin. Jonkinlainen naamiaisasu tulikin sitten ideoitua viime tipassa kisoja edeltävänä päivänä. Kisa-aamu alkoi aikaisin, ja itse asiassa olimme Annen kanssa tallilla yötä niin ettei tarvinnut herätä aivan pikkutunneilla. Hevosten siistiminen ja letitys vei oman aikansa, ja vähän kahdeksan jälkeen oltiin Kiimingissä. Minä ja Vake olimme heti ensimmäisessä verryttelyryhmässä, joten saman tien lähdettiin kävelemään.

Kouluverryttely ratsastettiin maneesissa kisaradalla. Tämä oli hyvä juttu siltä kannalta, että kisa-areena tuli ainakin tutuksi eikä itse suorituksen aikana ympäristön katselu syönyt hevosen keskittymistä. Pienessä ruudussa kouluaitojen sisällä en kuitenkaan saanut Vakea kunnolla liikkeelle, vaan se vaikutti kovin vastahankaiselta. Nyt en mielestäni tehnyt sitä virhettä, että olisin saman tien alkanut juntata Vakea väkisin pyöreälle kaulalle, vaan totesin, että ihan sama vaikka menisi nenä pitkällä kunhan liikkuu eteen ja vastaa pohkeeseen. Silti Vakea kiukutti, ja verryttelyn aikana se teki muutamat pään alas kiskaisut ja nopeat suunnanvaihdot pukitellen. Laukkaaminen sai ponin kroppaa vähän paremmin auki, ja ravissa mentiin lopulta paremmin tuntumalla. Pohkeeseen ei Vake kyllä kunnolla vastannut, joten tiesin, että kovin lennokasta suoritusta ei olisi luvassa. Yhteisverryttelyn jälkeen odottelimme yhden ratsukon ajan maneesin päädyssä, jossa sai ratsastaa vain käyntiä. Käynnissä Vake juurtui ihan täysin, joten totesin turhaksi yrittääkään enää vääntää mitään, ja niin otimme tämän hetken levon kannalta.

Radan sisällä suoritukseen valmistautuessa Vake vaikutti uneliaan tahmealta, mutta otti kuitenkin vielä yhdet pukit. Ehdin jo toivoa, että nyt se villiintyi, mutta ei sentään. Eipä siinä auttanut muu, kuin lähteä ratsastamaan ohjelmaa nahkeasti pitkänä pötkylänä liikkuvalla ratsulla. Kokemus on kuitenkin (vihdoin) opettanut minulle sen, että puskeminen ja puristaminen kouluradalla vain pahentaa tilannetta. Niinpä keskityin istumaan satulassa rennosti ja puristamatta, ja annoin Vaken edetä omaa vauhtiaan. Kun en puristanut, niin ei syntynyt tilannetta jossa Vake olisi alkanut jumittaa entistä pahemmin. Kai tätä voi kutsua jonkinlaiseksi pelasta mitä pelastettavissa on -taktiikaksi. Kun liikkuminen ja pohkeeseen reagointi oli hidasta ja poni pitkänä pötkylänä, niin ei liikkeiden esittäminen tietenkään kovin hienoa ollut. Sain kuitenkin ratsastettua kohtuullisen täsmälliset tiet, ja Vake meni joka kohdassa halutussa askellajissa. Keskiravilävistäjästä tuli jopa paras numeromme eli 6,5, mikä oli vähän yllättävää, mutta hyvä tahti ja jonkinlainen ero perusraviin verrattuna auttoivat vaikka liike ei suuresti kasvanutkaan. Laukat nousivat laiskasti, mutta nousivat kuitenkin, ja laukka pysyi yllä. Pystyin luottamaan siihen, että kun en purista, niin Vake kyllä pysyy laukassakin. Vasemman laukan lävistäjän Vake teki hyvin, mutta oikean laukan lävistäjällä se putosi raviin heti alkutaipaleella. Yritin pelastaa tilannetta nostamalla vielä uuden laukan, mutta se nousi tietenkin vääränä. Tämä kohta oli ohjelman ainoa varsinainen rikko, numerona 4. Muuten paperiin tuli numeroita tasaisesti väliltä 5,5-6,5.



Eipä ollut häävi eikä kehumisen arvoinen rata, mutta onhan meillä joskus vielä surkeamminkin mennyt. Tulos oli 58,1%. Tämähän on ihan asiallinen verrattuna kauden avauskisoihin viime vuonna, jolloin Vake ei nostanut eikä pitänyt laukkaa ja saimme helposta C:stä 51%. Pitää olla iloinen pienestä eli siitä, että osasin nyt olla puristamatta radan aikana. Sen ansiosta Vake sitten taapersi menemään edes vähän kuuliaisemmin, eikä lyönyt hanskoja aivan tiskiin. Olisi kyllä niin kiva, jos keksisin, miten Vaken saisi kouluverryttelyssä liikkumaan eteenpäin ja tuntumalle samalla lailla kuin kotona. Jotenkin se tuntui olevan taas valmiiksi täysin kuurossa mielentilassa, enkä osannut sitä sieltä verryttelyn aikana innostaa liikkumaan iloisesti eteenpäin pohjetta kuunnellen. Liika kovistelu raipalla tai kannuksilla tuntuu saavan Vaken vain vastustelevaksi, ja sitten alkaa kiemurtelu ja ohjaamisvaikeudet. Juu, ei kyllä ole ihan meidän laji nämä koulukisat.

Kouluosuuden jälkeen oli pitkä odottelu edessä, sillä esteosuuden vuoro oli vasta iltapäivällä. Onneksi saimme hevosille päiväkarsinat, joten ne pääsivät talliin ottamaan rennosti ja syömään heinää tuntien odottelun ajaksi. Olin ollut jo etukäteen huolissani siitä, miten Vake innostuisi liikkumaan esteradalla sen jälkeen, kun aamulla jurnutettiin ensin koulurata läpi. Yleensä kun Vake tuntuu menevän koulukisoista niin kauhean huonolle tuulelle, eikä tämänkertainen unelias suorituksemme tietenkään ollut suurta luottamusta herättävä.

Esteluokkana hyppäsimme siis 80 senttiä arvostelulla 367.1. Rataan tutustuessa arvioin vaikeimmiksi paikoiksi viitosesteen, jolle ratsastaessa piti päästä huolella kulmaan oikomatta, sekä tietenkin pysty-okseri-sarjan, joka hypättiin sekä 1. että 2. vaiheessa. Verryttely oli taas ryhmissä maneesissa. Ilokseni huomasin, että Vake muuttui heti toiseksi poniksi kun maneesissa oli kouluaidat vaihdettu värikkäisiin puomeihin. Jo loppui jumittaminen ja huono ohjattavuus! Laukka lähti eteenpäin hyvällä imulla, ja verryttelyhypyt menivät tosi sujuvasti kun laukassa oli mainio energia alla. Saimme hypätä ensin ristikkona sitä vaikeaksi arvioimaani viitosestettä, joten sille lähestymistä tuli jo vähän harjoiteltua. Lisäksi otettiin parit hypyt pystylle ja okserille, ja kun nämä onnistuivat tosi näppärästi niin enempää verryttelyä ei tarvittu.

Luokka alkoi, ja pian olikin jo meidän vuoromme. Vake lähti ihanan sujuvasti liikkeelle, eli hyvältä vaikutti. Ensimmäiset kolme estettä ylittyivät oikein hyvässä rytmissä ja sujuvassa laukassa, josta ponnistuspaikat löytyivät helposti. 2. ja 3. esteen välisen linjan olin mitannut noin 24 metrin mittaiseksi, ja se meni luontevasti kuudella laukalla. Nelonen oli trippeli, ja niin kuin trippelillä usein käy, en löytänyt parasta mahdollista ponnistuspaikkaa vaan mentiin vähän liiankin pohjaan. Tässä hypyssä sukelsin kaulalle makaamaan ennen aikojaan. Viitonen ja kuutonen menivät asiallisesti, mutta sarjalle kaartaessa laukan paras puhti alkoi ehkä hieman hiipua. Sarjalle tultiin hieman puutteellisella energialla, ja Vake joutui venymään selvittääkseen välin yhdellä askeleella.

Sarjan jälkeen alkoi toinen vaihe, ja ehdin hyvin kääntää oikotien seuraavalle esteelle, vaikka sarjalla ajatus pääsikin hetkeksi herpaantumaan. Lyhyt tie hieman jarrutti hyppyä, ja tämän seurauksena 24 metrin linjalle tuli nyt 7 askelta. Linjan jälkeisen kaarteen ratsastin turhankin laajana, mutta seuraava este oli trippeli enkä halunnut sille liian tiukkaa tietä. Olisi tässä voinut kyllä hieman oikaista lähestymisen kärsimättä. Trippelin jälkeen otin oikoreitin, ja 11. esteelle tultiin aika pienesti ja vinottain. Tässä Vake oli tosi hyvin juonessa mukana ja ponnisti hyppyyn hienosti, vaikka esteelle lähestyttiin vinottain ja reunaan. Sitten jäljellä oli enää sarja, jolle tultiin tällä kertaa paremmin sisään, mutta silti väli jäi pitkäksi. Vake kuitenkin venytti taas uhrautuvasti b-osan yli.



Rata oli varsin asiallinen ja siihen voi olla tyytyväinen. Vake liikkui kivasti, ja meno tuntui sujuvalta. Toisessa vaiheessa tuli onnistuneet oikotiet, vaikka paria kaarretta olisi voinut vielä pienentää ja tempo olisi saanut olla radan loppupuolella hieman reippaampi. Valitettavasti taannuin könöttämään liikaa edessä, eli vieläkin saisin keskittyä olemaan lähestymisissä pystymmässä. Hyvä kokonaisuus kuitenkin, ja varsinkin alkuradan energia ilahdutti. Loppujen lopuksi jäätiin sijoituksestakin hyvin niukasti, eli oltiin ensimmäisiä ei-sijoittuneita vain 0,7 sekunnin erolla kolmanneksi sijoittuneeseen. Näin sitä Vakellakin pystyy tätä nykyä ihan tosissaan kamppailemaan sijoituksista myös 80 sentin luokissa, ainakin silloin kun radalla on edes jotain oikoreittimahdollisuuksia. Tämähän on oikein motivoivaa, sillä vaikka Vaken kanssa estekorkeudet pysyvätkin samoina ja paperilla näyttää, että homma junnaa vain paikoillaan, niin kyllä huomaa selvästi, että kehitystä on tapahtunut. Verrattuna vaikkapa vuoden takaiseen Vake liikkuu radalla paljon, paljon paremmin ja meno on siten kaikin puolin sujuvampaa.

Pitkä mutta hauska kisapäivä oli sitten pulkassa, ja esterata pelasti päivän niin että loppujen lopuksi oli hyvä mieli myös omasta suorituksesta. Olipa oikein hyvä reissu ja kivat kisat välillä vähän erilaisella kaavalla.

Videoista kiitos Annulle ja asukuvasta kiitos Annelle!

perjantai 11. maaliskuuta 2016

Tuntuma hukassa

Artsin valmennuksessa menin taas Kingillä. Samalla tunnilla oli kaksi muutakin ponia, ja harjoitukset sisälsivät jälleen väistöjä sekä lävistäjiä.

Alkuverryttelyjen jälkeen aloimme ratsastaa pituushalkaisijalta raviväistöjä uraa kohti. Väistöä ei kuitenkaan jatkettu uralle asti, vaan suoristus tapahtui noin viisi metriä uran sisäpuolella. Tässä oli tarkoitus saada hevonen selkeästi ulko-ohjalle, ja suoristuksen jälkeen nostettiin laukka. Laukassa tehtiin seuraavalle pitkälle sivulle voltti, jolla tavoiteltiin edelleen ulkotukea. Ohjeena oli ratsastaa voltti hieman levennettynä siten, että kahden voltinpuolikkaan välillä pituushalkaisijaa sivutessa suoristettiin parin askeleen verran ja tarvittaessa asetettiin vähän ulos. Väistöt onnistuivat mielestäni viime kertaa paremmin. Varsinkin vasemmalle Kingi poikitti oikein hyvin, tosin tässä suunnassa sai myös olla ulkoavut erityisen napakasti mukana, ettei poni lähtenyt suorastaan vyörymään sivulle. Suoristaessa ohjeena oli asettaa ulos vasemmalle, jotta sain vasemman pohkeen kunnolla läpi. Oikealle väistö sen sijaan eteni hitaammin, mutta nyt Kingi meni asiallisesti sivulle myös näin päin. Pyöreys vaan jäi väistöistä puuttumaan kokonaan, ja muuallakin Kingi liikkui enimmäkseen nenä pitkällä. Jotenkin en nyt päässyt edes oikeassa kierroksessa ulkopuoleen "käsiksi", ja niinpä ei poni löytynyt kunnolla tuntumalle eikä suoraksi.

Laukannostot onnistuivat hyvin täsmällisesti, mutta laukkavoltit olivat kamalia kun ei poni taipunut ollenkaan. Laukkapätkien jälkeen Kingi esitti kuitenkin parhaita paloja ravissa, eli laukan jälkeen askel sujui hyvin eteen ja poni rentoutui edes hetkellisesti pyöreämmäksi. Lopuksi otimme myös muutamat laukkalävistäjät. Kingin kanssa nämä olivat taas mukavan simppeleitä ratsastaa. Laukka pysyi hyvin loppuun asti, mutta piti varoa, ettei laukka alkanut yhtään kiihtyä lävistäjillä. Raviin siirtymisistä tuli kehuja, ja asiallisen siirtymisen jälkeen ei tarvinnut muuta kuin antaa ponin ravata rennosti eteenpäin lyhyen sivun läpi. Oikean laukan lävistäjällä kannatti hieman kikkailla tien kanssa, eli kääntyä lävistäjälle pari metriä kirjaimen jälkeen ja tähdätä linja uralle hieman ennen kirjainta. Näin lävistäjälle sai pientä vasemmalleluisumisvaraa.

Kingi ei tosiaan koko tunnin aikana pyöristynyt kunnolla pidemmiksi pätkiksi, ja loppuravin aikana haettiin edelleen pyöreämpää muotoa. Ohjeena oli pitää ohjasta rohkeasti vastaan, kun poni yritti sitkeästi vetää itseään pitkäksi, sekä aktivoida takajalkoja työskentelemään paremmin. Ongelmana on, että heitän tuntuman liian helposti pois, ja tuntuma on näin ollen jopa epävakaa. Kyynärkulman tulisi säilyä paremmin ja kyynärpäiden pysyä kylkien vieressä, jotta tuntumasta tulisi tasainen ja jämäkkä mutta samalla sopivan joustava. Käsien suoristaminen eteen on hyvän tuntuman tuho. Tuskailin lisäksi sitä, että tänään en tosiaan saanut napakkaa otetta Kingin ulkokylkeen edes helpommassa oikeassa kierroksessa. Aiemmin hyvä ulkotuki on tuntunut olevan kaikki mitä vaaditaan, jotta Kingi alkaa liikkua nätisti pyöreänä. Pohdin myös, että jonkinlaisia puolipidätteitä voisi harrastaa enemmän. Usein on nimittäin tunne, että Kingi vain juoksee menemään eikä todellakaan ole oikein kuulolla, eikä sitä tässä tilanteessa pääse ratsastamaan pohkeella niin kuin pitäisi. Tämä oli nyt tällainen nihkeämpi kerta etenkin pyöreyden osalta. Ensi kerralle täytyy tosissaan miettiä tätä tuntuma-asiaa.

Tammamamma kävelyllä

Perjantain ensimmäinen ratsastus oli maastokävely, jonne minun piti alun perin lähteä Vakella. Vake oli kuitenkin jo päässyt tänään maastoilemaan, mutta sen sijaan liikuntaa vailla oli Elviira, joka sitten lähti kanssani lenkille. Näin pääsin ensimmäistä kertaa Elviirankin satulaan. Elviira eli Elvira Madigan II ei olekaan mikään turha tamma, vaan Sanna Siltakorven entinen kenttähevonen, jolla on tilillään ainakin SM-kultaa. 19-vuotias Elviira on tällä hetkellä kantavana, ja varsan kasvattelun ohella se on ollut kevyesti käytössä tunneilla. Näin vapaapäivänä mammalle teki hyvää käydä pienellä kävelylenkillä pelkän tarhassa seisomisen sijaan.

Tiesin Elviiran erittäin kiltiksi ja luotettavaksi hevoseksi, ja sellainen herttainen tapaushan se olikin. Ainoastaan satulavyön kiristyksestä Elviira ei pitänyt yhtään, joten se piti tehdä erittäin varovaisin ottein. Seuraksi kävelylle lähti Uuno-suokki, joka meni alkumatkasta edellä. Elviira mennä lönkötteli kaikessa rauhassa pitkin ohjin niin kuin ei mikään maailmassa saisi sitä hätkähtämään. Kun käännyimme pois Kotakankaantieltä metsälenkille sai Elviira rohkeampana ottaa vetopaikan, ja hetkellisesti se valpastuikin menemään korvat pystyssä ja oikein vetävällä askeleella. Elviira oli kyllä siitä mainio, että jännittävät asiat saivat sen vain nostamaan korvat pystyyn ja puhisemaan itsekseen samalla kun se marssi määrätietoisesti eteenpäin. Metsässä mentiin pian taas hyvin rennosti.

Pitkin ohjin kävelyllä en tietysti päässyt kovin syvällisesti Elviiraan tutustumaan, mutta vaikuttihan se ensikosketuksen perusteella oikein ihastuttavalta hevoselta. Viisas ja kokenut vanha kilpahevonen on aina mukava seuralainen vaikka ihan käyntimaastoonkin.

torstai 10. maaliskuuta 2016

Rutiininomainen ratatreeni

Tämän viikon estetreenissä olimme oman open ohjauksessa ja hyppäsimme rataharjoituksen. Verryttelimme ensin itsenäisesti ja kertasimme sitten eiliseltä tuttua kavalettilinjaa. Vake meni noin 20 metrin kavalettilinjan luontevimmin kuudella askeleella. Vake ei ollut ihan kaikista terävimpänä tänään, mutta vastasi kuitenkin pohkeesta hyvin eteen ja keulakin pysyi ylhäällä.

Ennen radan hyppäämistä otimme yksittäisiä verryttelyhyppyjä pystylle ja okserille samaan tapaan kuin kisaverkassa. Pystyä hypättiin soikiolla vasemmassa laukassa, ja kierros kierrokselta puomi nousi ylöspäin. Matalemmille esteille löytyi näppärästi hyvät ponnistuspaikat, mutta ysikympin pystylle ei askel sattunut sopimaan yhtä hyvin. Tein varmaan ihan järkiratkaisun, kun en yrittänytkään tuupata eteen vaan jäin odottamaan ja annoin Vaken ottaa miniaskeleen. Toisella yrityksellä paikka oli jo sujuvampi. Näissä hypyissä huomasin kuitenkin sukeltavani ylävartalolla liikaa kaulan päälle, ja päätin kiinnittää asiaan huomiota tulevilla esteillä. Otimme pari hyppyä yksittäiselle okserille oikeasta laukasta, ja tässä muistin olla makailematta kaulalla. Samalla tosin jouduin antamaan ohjan valua hypyssä pidemmäksi, sillä kädet eivät ylettyneet myötäämään Vakelle tarpeeksi.

Piirroksesta kiitos Annelle!
Verryttelyhyppyjen jälkeen rykäisimme saman tien radan. Esteet olivat noin 80 sentin tasolla, ja sarja hieman matalampi. Herättelin Vaken innokkaaseen laukkaan, ja rata alkoikin sujuvasti. Kahdelle ensimmäiselle esteelle oli mukavat lähestymistiet, ja laukka imi hyvin eteen. Kakkosesteen jälkeen olin valmistautunut estämään oikomiset, ja sainkin Vaken menemään päätyyn asti melko hyvin. Näin saatiin asiallinen tie kolmosesteelle, vaikka kaarre olikin melko tiukka. Askel ei vaan osunut okserille ihan nappiin, vaan mentiin lähelle. Kun hypystä tuli pieni ja hieman jarruttava, niin suora noin 18 metrin linja oli liian pitkä. Tämä olisi pitänyt selvittää viidellä laukalla, mutta Vake joutui tikkaamaan mukaan vielä lisäaskeleen. Sarjalle kaartaessa olisi puolestaan oma katse saanut mennä paremmin edeltä, jotta olisin saanut lähestymislinjan vielä suoremmaksi. Sarjaväli oli vain noin 6,4 metriä, mutta silti se jäi vähän pitkäksi. Vake kuitenkin venytti perinteisen roikaisun b-osalle. Kuutosesteelle tultiin hyvin eikä laukka päässyt kurvissa sammumaan. Kaareva linja seiskalle oli tarkoitus mennä viidellä laukalla kaarretta oikaisten, mutta taisin oikaista vähän liikaakin niin että oltiin menossa esteen oikeaa reunaa kohti. Vakelle oli hetken aikaa epäselvää, ollaanko menossa esteelle vai ohi, ja niinpä matkaan tuli ylimääräinen mutkittelu.

Koska suhteutetuilla linjoilla ei hommat menneet ihan nappiin niin saimme ottaa nämä heti uusintana. Kaareva linja kuutoselta seiskalle onnistuikin nyt oikein sujuvasti ja hyvillä hypyillä, ilman kiemurtelua. Jatkoimme vielä suoralle linjalle, jossa tuli taas okserille pieni hyppy läheltä. Nyt olin kuitenkin hereillä ratsastamassa Vakea saman tien eteen, ja niin sain sen venyttämään linjan halutulla viidellä laukalla.

Vake ei ollut tänään niin energinen ja sujuva kuin parhaimmillaan, mutta tekeminen oli perusvarmaa ja poni eteni pahemmin hyytymättä. Ainoastaan olisin toivonut pientä lisäimua esteitä kohti, se olisi varmasti sujuvoittanut joitakin ponnistuspaikkoja ja hyppyjä. Tällä kertaa sentään maltoin hyvin odottaa ja olla tuuppaamatta niissä tilanteissa, kun näin ettei ponnistuspaikka satu oikein hyväksi. Rauhassa lähelle on kuitenkin usein se parempi ratkaisu. Kasikympin esteet näyttävät nyt ainakin sen verran pieniltä, että lähestymisissä ei synny tarvetta paniikkiratkaisuille. 

keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Iloisempi meininki

Tiistain tunnilta ei jäänyt kuin paha mieli, mutta onneksi heti seuraavana päivänä oli uusi tunti ja uudet kujeet. Ratsastin siis tänäänkin Vakella, ja ohjelmassa tunnilla oli puomeja. Tämä olikin varmaan ihan hyvä vaihtoehto ryppyotsaiselle koulutreenille. Vaihdoin Vakelle nyt kuitenkin kokeeksi pyöreärenkaiset nivelkuolaimet, sillä lauantain koulukisoihin ei Vakella tavallisesti käytössä oleva D-renkainen kolmipala käy. Vakeen ei kuolaimen vaihto yleensä ole vaikuttanut juuri millään tavalla, mutta olihan se hyvä testata. Tunnin jälkeen totesin, että ehkä poni ei niin paljon nojaillut tähän vieraampaan kuolaimeen.

Verryttelimme hetken aikaa ravissa ja laukassa, ja aloimme sitten ratsastaa suoraa puomilinjaa. Linjalla puomien välissä tehtiin ensin siirtyminen ravista käyntiin, ja myöhemmin käynnistä nostettiin laukka toiselle puomille. Vake toimi nyt ihan mukavasti, ja teki siirtymisetkin varsin täsmällisesti. Eilinen jumitus oli tiessään, ja nyt poni tuntui ravaavan ihan normaalisti sen sijaan että olisi vain mönkinyt suorilla jaloilla. Kun ravi sujui eteenpäin niin poni vähän pyöristyikin taivutusten kautta. Pysyimme hyvin poissa puskemisen ja jumittamisen noidankehästä.

Jatkoimme suoran linjan ratsastamista laukassa, ja nyt haluttiin samaan etäisyyteen useampi eri askelmäärä. Aloitimme laukan lyhentämisellä. Etäisyys oli noin 20 metriä, ja lyhyt laukka tarkoitti Vakelle tähän väliin kahdeksaa askelta. Vake oli näissä tehtävissä selvästi innokkaampi kuin pelkässä kouluväännössä, ja laukassa oli mukava energia, joka mahdollisti asiallisen lyhentämisen. Poni myös pysyi laukassa kivan ryhdikkäänä. Kahdeksan askelta mahtui väliin mukavasti, tosin ajoittain ongelmana oli saada askel sopimaan ensimmäiselle puomille. Kun laukkaa sai seuraavaksi hieman kasvattaa, niin seitsemän askelta onnistui myös näppärästi.

Puomit käännettiin sitten kavaleteiksi, ja nyt tulimme samaa etäisyyttä vuoroin seitsemällä ja vuoroin kuudella laukalla (Vake siis sai ottaa koko ajan yhden askeleen enemmän kuin isot hevoset). Vake lähti oikein hyvin myös eteen, joten kuusi laukkaa meni sekin kuin vettä vaan. Välillä oli taas vaikeuksia saada sopiva askel ensimmäiselle kavaletille ja poni ihan suoraan, sillä päädystä linjalle kääntyessä tuli pientä sisään puskemista. Tämä oli lähinnä vasemman kierroksen ongelma, kun taas oikeassa laukassa linja meni hyvinkin luontevan oloisesti. Tykkäsin Vaken energiasta ja säädeltävyydestä. Kolme eri askelmäärää samaan etäisyyteen on siltä ihan hyvin.

Lopuksi menimme joskus aikaisemminkin harjoiteltua kääntämistehtävää, jossa aloitettiin pitkältä sivulta vastakaarron tapainen tie vinottain kavaletin yli, ja tästä käännähdettiin pienellä kurvilla takaisin seinälle suuntaa vaihtaen. Tämä on aina yhtä vaikea tehtävä! Vake kyllä kääntyy vaikka pennin päällä, ja tehtävän juonen hoksattuaan se alkoi jo ennakoidakin kurvia kavaletilta seinälle. Laukanvaihdot kavalettien päällä eivät kuitenkaan onnistuneet, vaan Vake joutui tekemään ne vasta kaarteessa. On Vake kyllä näppärä ja ketterä, mutta minun olisi pitänyt saada kavaleteilla johtaminen ja kääntäminen selkeämmäksi, jotta haluttu laukka olisi saatu heti kavaletin ylitykseen. Pienissä kurveissa piti tietenkin muistaa istua tiukasti pystyssä, ja kääntää sekä säilyttää laukkaa ulkopohkeella.

Puomi-iloittelu oli tässä kohtaa ihan paikallaan, sillä näin saatiin ainakin Vake liikkumaan ja työskentelemään reippaammalla mielellä. Tunnin aikana tuli siinä sivussa kuitenkin myös taivuteltua ja ratsastettua Vakea pyöreäksi, joten kyllä tässä tuli monella tavalla hyvää treeniä. Ihanaa, että tänään ei tarvinnut puskea vaan Vake teki töitä ihan mielellään. Siinä oli kuskikin heti paljon paremmalla tuulella.