Tälle viikolle olin suunnitellut tehokuuria Vaken ratsastuksen osalta, sillä lauantaina meillä on Kiimingissä sekä koulu- että esteosuuden sisältävät oman seuran kisat. Vaikka kyseessä on ihan pikkukisat, niin haluaisin kuitenkin suoriutua edes helpon C:n kouluradasta ilman suurempia traumoja. Niinpä ajattelin ratsastaa Vakella kisojen alla joka päivä ja kokeilla, onko poni tämän seurauksena kisoissa yhtään kuuliaisempi ja toimivampi. Viikon treenirupeama alkoi maanantain vakiotunnilla tutun sijaisopen ohjauksessa.
Tunti olikin Vakelle päivän ainoa, joten se ei ollut vielä tänään liikkunut. Lähdimme verryttelemään kevyessä ravissa kaikessa rauhassa, ja otimme myös muutamia laukannostoja. Ravissa Vake vaikutti itse asiassa melko hyvältä. Niska lähti myötäämään pyöreäksi aika helpolla, eikä tuntuma mennyt liian raskaaksi. Avut pysyivät pieninä ja poni vastasi niihin hyvin. Totta kai liikettä olisi kaivattu paljon lisää, mutta Vake kuitenkin eteni ihan tasaisesti ja tahdikkaasti. Selkä ja takajalat eivät varmasti olleet aivan kunnolla töissä, mutta ei meno kuitenkaan täysin selättömältä tuntunut vaan tässä oli ihan kiva alkuverryttelymuoto. Ope neuvoi vielä tarkkailemaan kaulan ja rungon suoruutta sekä tekemään vasemmassa kierroksessa vasta-asetuksia.
Suoruusasia tuli korostetusti esille, kun otimme verryttelylaukkaa. Vake kanssa ajauduimme taas kiistelemään ympyrälle kääntymisestä, sillä poni yritti vain karata uraa pitkin kavereiden perässä. Ope totesi, että Vaken paino oli aivan liikaa ulkoetujalalla, ja kaulan vetäminen mutkalle sisäohjasta tietenkin vain pahensi tilannetta entisestään. Korjauksena oli kaulan ja etuosan suoristamista jo ennen kuin poni yritti karata reitiltä, ja vasta-asetus otettiin jälleen käyttöön. Vasta-asetus ympyrän avoimella sivulla vaati paljon ulkopohjetta tuekseen, mutta tämä maksoi vaivan sillä näin Vake saatiin suoristumaan. Laukassa tulikin sitten ihan mukavia pyöreitä hetkiä.
Väliohjelmanumerona jumppasimme hevosia pysähdyksessä porkkanavenytyksillä. Kaulaa siis houkuteltiin venymään molemmille puolille kyljen viereen ja alaspäin makupalojen avulla. Veikkaan, että tämä oli Vaken mielestä tunnin paras osuus. Kun kaulaa oli tällä tavalla venytelty aloimme työskennellä avotaivutusten ja pohkeenväistöjen parissa. Toisella pitkällä sivulla mentiin väistöä ja toisella avoa, ja päätyihin tuli raviympyrät. Aloitimme vasemmasta kierroksesta, mihin suuntaan avotaivutus on meille aina helpompi. Kaula kuitenkin tuli herkästi ylitaivutukseen, kun taas runkoon haluttiin taivutusta vähän lisää. Kaulan suoruutta parantamalla avosta tuli ihan asiallista, ja sen jälkeinen ravi oli mukavan ryhdikästä. Väistö oli tähän suuntaan ensin hankala, sillä käynnissä väistäessä Vake jumitti liikettä ja kiemursi kaulaa vaikka millaiselle mutkalle. Minulta vaadittiin tarkkuutta ponin ohjaamisessa oikeaan asentoon. Ravissa väistö oli Vakelle helpompi, ja ope kommentoi tämän johtuvan ravin diagonaalisesta liikkeestä, kun taas nelitahtisessa käynnissä Vaken on hankalampi asetella itsensä oikeaan asentoon ja ristiastuntaan. Ravityöskentely vasempaan kierrokseen oli varsin mukavaa, tasaisen pyöreää ja rentoakin.
Oikeaan kierrokseen elämä oli vaikeampaa. En tiedä, oliko tämä suunta ylipäänsä niin paljon huonompi, vai tuliko Vakelle tässä vaiheessa jo pieni henkinen väsymys. Poni kävi nimittäin raskaamman ja etupainoisemman oloiseksi, ja tekeminen muuttui vähän jurnuttamiseksi. Tunnin huippukohta oli siis ohitettu. Tähän suuntaan avotaivutus oli kamalan hankalaa, niin kuin aina. En meinannut käynnissäkään saada Vaken etuosaa ohjattua oikeille urille, ja runko ei olisi taipunut yhtään mutta kaula siitäkin edestä. Ope kannusti johtamaan etuosaa molemmilla ohjilla uran sisäpuolelle ja auttamaan Vakea haluttuun asentoon yksi askel kerrallaan. Tällaisissa vaikeissa kohdissa kuulemma jähmetyn itse, ja sen seurauksena tietysti ponikin jähmettyy. Sen sijaan minun pitäisi pohtia, millä korjauksilla voisi ponia ohjata oikeaan suuntaan, sekä tarkkailla herkästi niitä lyhyitä hetkiä kun yksikin askel menee oikein. Vaikeat asiat pitää ikään kuin saada purettua pienempiin palasiin sekä itselleni että Vakelle, sen sijaan että jäisin vain junnaamaan samaa toimimattomaksi havaittua juttua.
Jähmettymispointti oli tärkeä huomio, jota minun on syytä miettiä. Vaken kanssa taidamme olla siinä suhteessa samanlaisia, että menemme helposti sekä mieleltämme että kropaltamme juntturaan jos jokin tehtävä tuottaa vaikeuksia. Minun pitäisi kuitenkin pystyä olemaan se, joka nämä umpisolmut osaa ratkoa. Suurimman osan tuntia Vake oli tänään kuitenkin ihan yllättävän hyvä. Nyt se kulkee taas kivasti pyöreänä ja vähän kantaakin itseään, ja jopa laukkaan tuli pyöreyttä. Ihan suora Vake ei kuitenkaan ole, joten tarvitaan vielä lisää huomiota tarkkaan suoristamiseen ja kaulan ylitaipumisen välttämiseen. Sitä kautta voi selkää ja takajalkojakin sitten saada paremmin käyttöön.
Tunti olikin Vakelle päivän ainoa, joten se ei ollut vielä tänään liikkunut. Lähdimme verryttelemään kevyessä ravissa kaikessa rauhassa, ja otimme myös muutamia laukannostoja. Ravissa Vake vaikutti itse asiassa melko hyvältä. Niska lähti myötäämään pyöreäksi aika helpolla, eikä tuntuma mennyt liian raskaaksi. Avut pysyivät pieninä ja poni vastasi niihin hyvin. Totta kai liikettä olisi kaivattu paljon lisää, mutta Vake kuitenkin eteni ihan tasaisesti ja tahdikkaasti. Selkä ja takajalat eivät varmasti olleet aivan kunnolla töissä, mutta ei meno kuitenkaan täysin selättömältä tuntunut vaan tässä oli ihan kiva alkuverryttelymuoto. Ope neuvoi vielä tarkkailemaan kaulan ja rungon suoruutta sekä tekemään vasemmassa kierroksessa vasta-asetuksia.
Suoruusasia tuli korostetusti esille, kun otimme verryttelylaukkaa. Vake kanssa ajauduimme taas kiistelemään ympyrälle kääntymisestä, sillä poni yritti vain karata uraa pitkin kavereiden perässä. Ope totesi, että Vaken paino oli aivan liikaa ulkoetujalalla, ja kaulan vetäminen mutkalle sisäohjasta tietenkin vain pahensi tilannetta entisestään. Korjauksena oli kaulan ja etuosan suoristamista jo ennen kuin poni yritti karata reitiltä, ja vasta-asetus otettiin jälleen käyttöön. Vasta-asetus ympyrän avoimella sivulla vaati paljon ulkopohjetta tuekseen, mutta tämä maksoi vaivan sillä näin Vake saatiin suoristumaan. Laukassa tulikin sitten ihan mukavia pyöreitä hetkiä.
Väliohjelmanumerona jumppasimme hevosia pysähdyksessä porkkanavenytyksillä. Kaulaa siis houkuteltiin venymään molemmille puolille kyljen viereen ja alaspäin makupalojen avulla. Veikkaan, että tämä oli Vaken mielestä tunnin paras osuus. Kun kaulaa oli tällä tavalla venytelty aloimme työskennellä avotaivutusten ja pohkeenväistöjen parissa. Toisella pitkällä sivulla mentiin väistöä ja toisella avoa, ja päätyihin tuli raviympyrät. Aloitimme vasemmasta kierroksesta, mihin suuntaan avotaivutus on meille aina helpompi. Kaula kuitenkin tuli herkästi ylitaivutukseen, kun taas runkoon haluttiin taivutusta vähän lisää. Kaulan suoruutta parantamalla avosta tuli ihan asiallista, ja sen jälkeinen ravi oli mukavan ryhdikästä. Väistö oli tähän suuntaan ensin hankala, sillä käynnissä väistäessä Vake jumitti liikettä ja kiemursi kaulaa vaikka millaiselle mutkalle. Minulta vaadittiin tarkkuutta ponin ohjaamisessa oikeaan asentoon. Ravissa väistö oli Vakelle helpompi, ja ope kommentoi tämän johtuvan ravin diagonaalisesta liikkeestä, kun taas nelitahtisessa käynnissä Vaken on hankalampi asetella itsensä oikeaan asentoon ja ristiastuntaan. Ravityöskentely vasempaan kierrokseen oli varsin mukavaa, tasaisen pyöreää ja rentoakin.
Oikeaan kierrokseen elämä oli vaikeampaa. En tiedä, oliko tämä suunta ylipäänsä niin paljon huonompi, vai tuliko Vakelle tässä vaiheessa jo pieni henkinen väsymys. Poni kävi nimittäin raskaamman ja etupainoisemman oloiseksi, ja tekeminen muuttui vähän jurnuttamiseksi. Tunnin huippukohta oli siis ohitettu. Tähän suuntaan avotaivutus oli kamalan hankalaa, niin kuin aina. En meinannut käynnissäkään saada Vaken etuosaa ohjattua oikeille urille, ja runko ei olisi taipunut yhtään mutta kaula siitäkin edestä. Ope kannusti johtamaan etuosaa molemmilla ohjilla uran sisäpuolelle ja auttamaan Vakea haluttuun asentoon yksi askel kerrallaan. Tällaisissa vaikeissa kohdissa kuulemma jähmetyn itse, ja sen seurauksena tietysti ponikin jähmettyy. Sen sijaan minun pitäisi pohtia, millä korjauksilla voisi ponia ohjata oikeaan suuntaan, sekä tarkkailla herkästi niitä lyhyitä hetkiä kun yksikin askel menee oikein. Vaikeat asiat pitää ikään kuin saada purettua pienempiin palasiin sekä itselleni että Vakelle, sen sijaan että jäisin vain junnaamaan samaa toimimattomaksi havaittua juttua.
Jähmettymispointti oli tärkeä huomio, jota minun on syytä miettiä. Vaken kanssa taidamme olla siinä suhteessa samanlaisia, että menemme helposti sekä mieleltämme että kropaltamme juntturaan jos jokin tehtävä tuottaa vaikeuksia. Minun pitäisi kuitenkin pystyä olemaan se, joka nämä umpisolmut osaa ratkoa. Suurimman osan tuntia Vake oli tänään kuitenkin ihan yllättävän hyvä. Nyt se kulkee taas kivasti pyöreänä ja vähän kantaakin itseään, ja jopa laukkaan tuli pyöreyttä. Ihan suora Vake ei kuitenkaan ole, joten tarvitaan vielä lisää huomiota tarkkaan suoristamiseen ja kaulan ylitaipumisen välttämiseen. Sitä kautta voi selkää ja takajalkojakin sitten saada paremmin käyttöön.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti