 |
| Kuva tunnin alusta. Sitten loppui muistikortista tila ja ehkä parempi niin, ei ollut kovin kaunista menoa. |
Mintin valmennustunnin jälkeen oli heti putkeen vuorossa normaali vakiotunti. Siirtyminen tauotta ratsulta ja tunnilta toiselle ei välttämättä ollut mikään kaikkein toimivin konsepti, sillä valmennuksesta jäi mielen päälle niin paljon asioita että jälkimmäinen tunti meni sitten niitä pureskellessa. Ja kun poni satulan alla sattui vielä olemaan Jukka niin hajamielisyyteen ja poissaolevuuteen ei oikein olisi ollut varaa. Kaiken lisäksi olin jo vähän luovuttanut etukäteen ja todennut että ei se Jukka mihinkään liiku kuitenkaan. Asenneongelmastakin taisi siis olla kyse.
Pääsin Jukan kyytiin hieman myöhässä muiden jo aloiteltua käyntiväistöjä volteilla. Homma lähti ihan väärään suuntaan jo ensimmäisellä käyntikierroksella uraa pitkin unohtuessani tehottomasti puskemaan tahmailevaa ponia. Niin yksinkertainen idea kuin se onkin herkistää hevonen pohkeelle käyttämällä vain tarkoituksenmukaisia ja asteittain voimistuvia apuja reaktiosta palkiten ei se käytännössä vaan tahdo millään onnistua. Ei ainakaan silloin kun ratsastajan ajatuksen pyörivät vielä edellisen tunnin asioissa. Volteilla tosiaan vähän väistätettiin takaosaa ulospäin, ja Jukka kyllä kovalla punkemisella väisti mutta samalla liikkuminen muuttui jos mahdollista vieläkin hitaammaksi ja matelevammaksi. Käyntityöskentelyn aikana Jukka sentään välillä hiukan myötäsi asetukseen, ja kaula pyöristyi hetkittäin vaikka liikkeen aktiivisuus olikin niin kovin puutteellista. Näistä myötäyksistä palkitseminen ei kuitenkaan tapahtunut aina ajallaan. Ei kai se ole ihme jos poni jumittaa kun oikeansuuntaisista reaktioista ei edes saa minkäänlaista kiitosta vaan ratsastajalla on koko ajan sama levy päällä apujen suhteen.
Ravissa jatkui sama tahmailu. Tarkoitus oli ratsastaa pitkillä sivuilla lyhyestä ravista siirtyminen lyhyeeseen käyntiin, ja päädyissä isoilla volteilla puolestaan ratsastaa ravia eteen. Oma tavoitteeni tosin oli lähinnä vain saada ravi rullaamaan eteenpäin keinolla millä hyvänsä, mutta käytännössä ne keinot rajoittuivat samoihin toimimattomiksi havaittuihin eli jatkuvaan pohkeella punkemiseen ja satunnaiseen raipalla naputteluun edes jonkinlaisen liikkeen säilyttämiseksi.
Tehtävää muutettiin vielä niin että lyhyiltä sivuilta nostettiin käynnistä laukka, pyöräytettiin iso voltti tai useampi ja palattiin kulman jälkeen pitkällä sivulla ravin kautta käyntiin. Yllättävää kyllä Jukka teki laukannostot ihan näppärästi ja osasi odottaa nostoapuja hyvinkin tarkkana. Liikkeelle lähtö tapahtui siis pienehköstä pohjeavusta, mutta laukan energian ylläpito voltin aikana vaati vähän enemmän töitä. Mielestäni laukassa kuitenkin oli aavistuksen parempaa imua eteenpäin kuin ravissa, ja näin ollen pääsin helpommin pyytämään asetusta. Silti jäätiin vielä liiaksi tilanteeseen jossa olin koko ajan puskemassa ponia eteenpäin pääsemättä milloinkaan kunnolla hellittämään. Ope kehotti kehumaan Jukkaa äänellä heti kun se alkoi toimia vähänkään oikeaan suuntaan kohti pyöreämpää liikkumista ja voltille taipumista.
Yhteenvetona vähän turha ja turhauttava tunti, ja siitä saan syyttää ihan itseäni. Ei sinne hevosen selkään pidä mennä jos ei yhtään viitsi keskittyä käsillä olevaan tehtävään. Jukan kanssa olisi vaikka voinut yrittää soveltaa käytäntöön aamun teorialuennolla opittuja asioita ja koettaa saada sen herkemmäksi pohkeelle. Nyt sitten vaan jumitettiin eikä touhu varmasti kehittänyt sen enempää ratsastajaa kuin hevostakaan. Ei ole yhtään reilua hevosellekaan tällainen hajamielinen humputtelu jossa sitten puolivillaisesti kuitenkin yritetään kaikenlaista vaatia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti