Viikonloppuun mahtui vielä toisetkin kisat, sillä viime tipassa ilmoittauduin Vakella myös Ankkurilahdelle 2-tason estekisoihin. Alun perin täällä ei ollut meille sopivaa luokkaa, mutta lopulta tulikin myös kaikille avoin 1-tason 80 sentin luokka arvostelulla 367.1, ja niinpä lähdettiin se hyppäämään kun kyytikin oli joka tapauksessa kisoihin menossa. Kaksi perättäistä kisapäivää ei tuntunut ajatuksena mitenkään liian raskaalta ponille, koska molempina päivinä mentiin vain yksi luokka ja kuljetusmatkat olivat lyhyitä. Harmi vaan, että lauantaina jouduttiin olemaan kisapaikalla koko päivän oman suorituksen jälkeen, ja ehkä tämä vähän söi Vaken vireystilaa.
Verryttelin Vakea jo ennen rataan tutustumista, sillä olimme luokan ensimmäinen ratsukko. Vake ei vaikuttanut erityisen innokkaalta, mutta laukassa sain sitä sentään vähän villittyäkin. Hyppäsimme muutaman esteen matalammista korkeuksista aloittaen, ja sitten kävin tutustumassa rataan. Rata vaikutti hankalalta siltä osin, että pienehköllä kentällä esteet tulivat aika nopeasti vastaan eikä tilaa ollut niin paljon kuin mihin on kesäkaudella isoilla kentillä tottunut. Toki kentän koko oli tiedossa etukäteen, sillä olemmehan kisanneet täällä aiemminkin. Sarja oli jälleen kahden laukan välillä ja mallia pysty-pysty, joten en arvioinut sitä erityisen suureksi haasteeksi, vaikka sille melko lyhyt lähestyminen kaarteesta tulikin ja 9,7 metrin väli näytti näissä olosuhteissa kovin pitkältä. Ennen luokan alkua ehdin vielä laukata ja hypätä ihan rauhassa. Laukkaan ei löytynyt oikein hyvää rytmiä, eikä Vakella ollut kunnollista imua esteitä kohti. Olisin toivonut sen olevan vähän villimpänä, vaikkei se erityisen tahmeakaan ollut. Näillä eväillä oli kuitenkin radalle lähdettävä.
Ehdin antaa Vaken katsella ympärilleen hetken aikaa, ja sitten tuli lähtömerkki. Liikkeelle Vake lähti ihan hyvin, ja laukassa oli jonkinlaista kipinää. Kaarteissa Vake kyllä kaatui aika paljon sisäänpäin, mikä tietysti pienensi kenttää entisestään. Ekalle esteelle tultiin ihan hyvällä imulla, joten rata alkoi mukavasti. Heti sisääntuloportin ohitettuamme Vaken paras terävyys sammui. Portilta poispäin hypättävä linja kakkoselta kolmoselle selvitettiin silti asiallisesti, vaikkei laukka oikein vetänyt omalla moottorilla eteenpäin. Kun käännyttiin taas kohti vetosuuntaa sai Vake lisää kipinää, ja sarjalle tultiin ihan sujuvasti. A-osan hypystä tuli kuitenkin kovin lyhyt, joten väli oli auttamatta liian pitkä. Yritin oikein tuupata ja työntää Vakea venymään b-osalle, mutta eihän se lähtenyt vaan häiritsemisestäni huolimatta (tai siitä johtuen) tikkasi pikkuaskeleen esteen juureen. Kiltisti poni kuitenkin nousi hyppyyn ja vei meidät puhtaasti esteen yli.
Sarjalla tuli siis selkeä ongelmatilanne, joka sekoitti omia pasmojani. Seuraavallekaan esteelle ei ponnistuspaikka näyttänyt osuvan kovin hyvin. Kai minulla oli jokin hieno idea parantaa radan sujuvuutta hyppyyttämällä Vakea kaukaa, vaikka selvästikin se tänään otti mieluummin pikkuaskeleen esteen eteen. Niinpä viitosesteellä tein aivan samanlaisen ratkaisun kuin äsken sarjavälissä, ja aloin tuuppaamalla tuupata Vakea estettä kohti. Kun takana oli sarjan rämpiminen, missä Vake oli minut tuuppaamisesta huolimatta pelastanut, niin eipä ole ihme, ettei se heti perään halunnut enää toista kertaa hypätä aivan samanlaisesta tilanteesta. Olisi vaan pitänyt odottaa ja antaa sen ottaa rauhassa yksi askel lisää! Kun tilannetajuni tällä tavalla petti, niin Vakella ei kantti riittänyt hypätä ja se kieltäytyi. Tajusin tietysti heti, että estettä kohti ajaminen oli ollut aivan väärä lähestymistapa, joten uudella yrityksellä toin Vaken rauhassa esteelle ja annoin sen hypätä läheltä. Näin päästiin yli ja matka jatkui.
Loppuradan ratsastin erityisen huolella, sillä toiseen (tai pikemminkin kolmanteen) samanlaiseen virheeseen ei ollut enää varaa. Patistelin laukkaa eteen kaarteissa, mutta esteitä kohti en ajanut vaan annoin Vaken lähestyä rauhassa ja ottaa halutessaan pikkuaskeleen. Seuraavat kaksi estettä hypättiin onneksi vetosuuntaan porttia kohti, joten ne ylittyivät asiallisesti ja empimättä. Seiskan hypättyämme unohduin hetkeksi kuvittelemaan, että olimme jo maalissa, mutta onneksi muistin saman tien vielä kahdeksannenkin esteen. Laukka ei imenyt viimeiselle esteelle, mutta en tuuppaillut ja Vake hyppäsi kiltisti tämänkin. Näin päästiin ensimmäisen vaiheen maaliin 4 virhepisteellä.
Verryttelin Vakea jo ennen rataan tutustumista, sillä olimme luokan ensimmäinen ratsukko. Vake ei vaikuttanut erityisen innokkaalta, mutta laukassa sain sitä sentään vähän villittyäkin. Hyppäsimme muutaman esteen matalammista korkeuksista aloittaen, ja sitten kävin tutustumassa rataan. Rata vaikutti hankalalta siltä osin, että pienehköllä kentällä esteet tulivat aika nopeasti vastaan eikä tilaa ollut niin paljon kuin mihin on kesäkaudella isoilla kentillä tottunut. Toki kentän koko oli tiedossa etukäteen, sillä olemmehan kisanneet täällä aiemminkin. Sarja oli jälleen kahden laukan välillä ja mallia pysty-pysty, joten en arvioinut sitä erityisen suureksi haasteeksi, vaikka sille melko lyhyt lähestyminen kaarteesta tulikin ja 9,7 metrin väli näytti näissä olosuhteissa kovin pitkältä. Ennen luokan alkua ehdin vielä laukata ja hypätä ihan rauhassa. Laukkaan ei löytynyt oikein hyvää rytmiä, eikä Vakella ollut kunnollista imua esteitä kohti. Olisin toivonut sen olevan vähän villimpänä, vaikkei se erityisen tahmeakaan ollut. Näillä eväillä oli kuitenkin radalle lähdettävä.
Ehdin antaa Vaken katsella ympärilleen hetken aikaa, ja sitten tuli lähtömerkki. Liikkeelle Vake lähti ihan hyvin, ja laukassa oli jonkinlaista kipinää. Kaarteissa Vake kyllä kaatui aika paljon sisäänpäin, mikä tietysti pienensi kenttää entisestään. Ekalle esteelle tultiin ihan hyvällä imulla, joten rata alkoi mukavasti. Heti sisääntuloportin ohitettuamme Vaken paras terävyys sammui. Portilta poispäin hypättävä linja kakkoselta kolmoselle selvitettiin silti asiallisesti, vaikkei laukka oikein vetänyt omalla moottorilla eteenpäin. Kun käännyttiin taas kohti vetosuuntaa sai Vake lisää kipinää, ja sarjalle tultiin ihan sujuvasti. A-osan hypystä tuli kuitenkin kovin lyhyt, joten väli oli auttamatta liian pitkä. Yritin oikein tuupata ja työntää Vakea venymään b-osalle, mutta eihän se lähtenyt vaan häiritsemisestäni huolimatta (tai siitä johtuen) tikkasi pikkuaskeleen esteen juureen. Kiltisti poni kuitenkin nousi hyppyyn ja vei meidät puhtaasti esteen yli.
Sarjalla tuli siis selkeä ongelmatilanne, joka sekoitti omia pasmojani. Seuraavallekaan esteelle ei ponnistuspaikka näyttänyt osuvan kovin hyvin. Kai minulla oli jokin hieno idea parantaa radan sujuvuutta hyppyyttämällä Vakea kaukaa, vaikka selvästikin se tänään otti mieluummin pikkuaskeleen esteen eteen. Niinpä viitosesteellä tein aivan samanlaisen ratkaisun kuin äsken sarjavälissä, ja aloin tuuppaamalla tuupata Vakea estettä kohti. Kun takana oli sarjan rämpiminen, missä Vake oli minut tuuppaamisesta huolimatta pelastanut, niin eipä ole ihme, ettei se heti perään halunnut enää toista kertaa hypätä aivan samanlaisesta tilanteesta. Olisi vaan pitänyt odottaa ja antaa sen ottaa rauhassa yksi askel lisää! Kun tilannetajuni tällä tavalla petti, niin Vakella ei kantti riittänyt hypätä ja se kieltäytyi. Tajusin tietysti heti, että estettä kohti ajaminen oli ollut aivan väärä lähestymistapa, joten uudella yrityksellä toin Vaken rauhassa esteelle ja annoin sen hypätä läheltä. Näin päästiin yli ja matka jatkui.
Loppuradan ratsastin erityisen huolella, sillä toiseen (tai pikemminkin kolmanteen) samanlaiseen virheeseen ei ollut enää varaa. Patistelin laukkaa eteen kaarteissa, mutta esteitä kohti en ajanut vaan annoin Vaken lähestyä rauhassa ja ottaa halutessaan pikkuaskeleen. Seuraavat kaksi estettä hypättiin onneksi vetosuuntaan porttia kohti, joten ne ylittyivät asiallisesti ja empimättä. Seiskan hypättyämme unohduin hetkeksi kuvittelemaan, että olimme jo maalissa, mutta onneksi muistin saman tien vielä kahdeksannenkin esteen. Laukka ei imenyt viimeiselle esteelle, mutta en tuuppaillut ja Vake hyppäsi kiltisti tämänkin. Näin päästiin ensimmäisen vaiheen maaliin 4 virhepisteellä.
Olihan se tietysti harmi, että nyt meni näin eikä radasta tullut sellaista mitä olin hakemassa. Rytmi ja sujuvuus olivat hieman hukassa, ja kun siihen lisättiin selkeä virheeni viitoselle lähestyessä, niin näin siinä kävi. Tuuppausvirheen tajusin heti tilanteessa, mutta vasta myöhemmin hoksasin, että edellinen este oli tosiaan ollut sarja, jossa tapahtunut hankala b-osan hyppy varmasti söi Vaken itseluottamusta ja hyppyhalua. Tältä pohjalta on hyvin ymmärrettävää, että tilanne viitosesteellä ei kestänyt tuuppaamista. Siinä oma harkintani petti, mutta ainakin on selvää, minkä virheen tein. Onneksi sentään virheen jälkeen osasin pitää pään kylmänä ja ratsastaa jäljellä oleville esteille rauhassa ja tuuppaamatta, jotta selvitimme radan loppuun asti. Sama maltti olisi pitänyt älytä säilyttää jo ennen kieltoa, sillä selvästikin Vakella oli tänään vähemmän innokas päivä, jolloin se mieluiten hyppää lähempää eikä ime itse esteelle. Liekö eilinen pitkä päivä jo syönyt sen motivaatiota, tai ehkä meidän vaan oli vaikea löytää sujuvaa rytmiä ahtaammalla kentällä. Eihän Vakella tietysti muutenkaan ole aina yhtä hyvä päivä, ja sama pätee myös ratsastajaan. Niin tai näin, Ankkurilahti ei tälläkään kerralla ollut meidän kisapaikkamme, vaan jo kolmannen kerran tuli epäonnistuminen samassa kisapaikassa. Jospa sentään seuraavalla kerralla osaisin vastaavassa tapauksessa välttää saman lähestymisvirheen ja lukea tilannetta paremmin.
Noralle kiitos ratapiirroksesta ja Sennille kiitos videosta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti