Ponnistuspaikkapulma, okseriongelma ja tasapainoton tumpelo

Ilmoittauduin syysloman minikurssille, jonka ekat päivät tosin jäivät osaltani väliin pienen flunssan takia. Torstaina pääsin jo mukaan sopivasti kurssin esteosuudelle, ja toiveeni mukaisesti ratsuna oli Elmo.

Verryteltiin alkuun hieman ravipuomeilla sekä parilla laukkapuomilla ympyrällä. Aika tavanomaista menoa Elmon kanssa, unohduin liiaksi kaivamaan pohkeilla ja opelta tulikin muistutuksia pitää jalat pitkinä ja ottaa herkemmin raippa käyttöön. Aloitettiin pian vasemmassa laukassa tehtävä johon kuului ympyrällä kaksi puomia yhden laukan välillä ja pitkän sivun suuntaisesti kuuden puomin jumppasarja joka toisen puomin ollessa kavalettina. Aika lailla ongelmitta selvitimme tehtään, tosin ainakin aluksi vähän kolisteltiin kavaletteja. Melko sopivassa laukassa päästiin jumpalle sisään, mutta tuntui että olin vähän turhan etukenossa niin että koko ratsukko oli etupainoisena keikahtamassa nenälleen. Kun vaihdettiin suunta ja tultiin jumppasarja oikealta hieman korkeammilla kavaleteilla pyrin pitämään kropan pystymmässä. Näin meno tuntui tasapainoisemmalta mutta kuulemma takapuolta saisi työntää hypyissä enemmän taaksepäin. Kun fiksasin vielä tämän niin kevyt istunta oli kavaleteilla aika lailla passeli.

Lopputunnin harjoituksena oli pientä laukan säätelyä 21 metrin linjalla. Aloitettiin vasemmassa laukassa peililtä ovelle päin pysty-pysty-linjana, tarkoituksena ensin hieman lyhentää askelta kuuteen, mahdollisesti seitsemään laukkaan pyrkien. Arvelin että kuusi askelta sujuisi aika lailla Elmon peruslaukalla ilman lyhentämisiä, mutta kuudella jäätiinkin kauas kakkososasta jolloin hypystä tuli vähän pitkä ja hankala. Suunnitelmana oli seuraavalla kierroksella hieman lyhentää ja ottaa seitsemän askelta. Linjan jälkimmäinen osa kasvoi nyt okseriksi (noin 60-65 cm). En ottanut laukkaa ihan tarpeeksi kiinni vaan seitsemällä oltiin tulossa pohjaan. Itselleni oli ihan selvää että otetaan vielä se viimeinen askel, mutta tämä olisi myös pitänyt muistaa selkeästi kertoa Elmolle. Nyt poni jäi tekemään omat ratkaisunsa, ja yllätti aivan täydellisesti jättämällä viimeisen askeleen pois ja loikkaamalla isosti ja kaukaa. Vastaaviahan on Elmon kanssa tehty oksereilla ennenkin, mutta tällä kertaa hyppy kiskaisi mukaansa niin yllättäen ja voimalla että retkahdin kaaressa kaulalle ja siitä kiinni haroen alas, tällä kertaa häntä- ja ristiluun päälle laskeutuen. Auts. Mitään ei kuitenkaan mennyt rikki joten ei muuta kuin jatkamaan. Uusintayritykselle otettiin okserin takapuomi pois ja pystynä mentiin sujuvasti kuudella askeleella. Sitten tultiin linja vielä okserin kanssa tavoitellen edelleen kuutta askelta. Nyt ratsastin turhankin reilusti eteen niin että kuusi kävi jo vähän ahtaaksi (onneksi hurjapääponi ei sentään lähtenyt hyppäämään viidellä kaukaa), mutta läheltä okseria hyppy oli molemmille oikeastaan helpompi kuin kaukaa loikkien.

Vaihdettiin vielä suunta ja tultiin samaa linjaa oikeasta laukasta. Keskustelin hetken itseni kanssa ja päädyin lopulta nynnyilemään eli pyysin hypätä linjan kahdella pystyllä sen sijaan että sisäänhyppynä olisi okseri. Totesin että jännittää liikaa lähestyä okserille "tyhjästä" kun tietää että käy kalpaten jos ei ponnistuspaikka sovi. Linjan jälkimmäisenä osana okseri vielä menee kun tietää että suunnilleen sopivan paikan siihen kuitenkin saa. Ärsytti jänistää mutta mielummin rennot ja hyvät suoritukset pystyillä kuin kauhealla paniikilla räpeltäen okseri. Pystyillä menimmekin linjan ihan ongelmitta ja sujuvasti, tosin varsinainen laukan säätely jäi tänään kokeilematta ja puksuteltiin edelleen tyytyväisenä kuudella askeleella. Viiteen ei tuntunut järkevältä lähteä yrittämään kun meno olisi äitynyt vain liian etupainoiseksi ja tasapainottomaksi. Päivän haasteeksi riitti se sujuvan ja tasaisen kuuden askeleen ratsastus. Elmolla alkoi olla sen verran imua että välissä pystyi tekemään jo pari pientä pidätettäkin. Ope muistutteli vielä istumaan hiljempaa eli välttämään ylävartalolla ja kädellä soutamista laukan mukana etenkin linjalle lähestyessä, sekä painamaan kantapäitä kunnolla alas. Jostain syystä tämä kantapääongelma oikein korostuu Elmon kanssa ja siksihän sitä helposti meinaan keikahtaa nokalleni hypyissä jos tulee jotain yllättävää. Luonnollisestikin unohdun liikaa kaivamaan pohkeilla myös lähestymisissä jolloin koko jalka nousee ja istunta leviää.

Tunnin päätteeksi harmitti ja ärsytti kovasti kun piti taas mennä putoamaan, ja että pienetkin okserit on nyt muodostuneet näin valtavaksi ongelmaksi. Tasapaino on ilmeisesti aika huono kun tällaisistakin tippuu. Oksereiden kanssa osa pulmaa on nyt selvästi se että niille lähestyy enempi vähempi panikoiden jolloin tiukemman paikan tullen jäätyy ja lamaantuu eikä osaa enää selkeästi kertoa ponille mistä olisi tarkoitus hypätä. Elmo toki on rohkea ja ihanasti hyppää yksin jätettynäkin sekä välittämättä siitä kuinka siellä selässä keikkuu, mutta kyydissäpysymisen kanssa on sitten niin ja näin jos kuski ei ole ponin kanssa samalla sivulla. Asioita hankaloittaa varmaankin se ettei Elmon laukan säädeltävyys juuri ennen estettä ole ihan paras mahdollinen. Sujuva ja mukava hyppääminen vaatii tarpeeksi vauhtia ja energiaa, mutta tätä energiaa ei saa ihan tarpeeksi kasattua ylöspäin ja näin oikeaan ponnistuspaikkaan pääsemisestä tulee liiaksi tuuripeliä. Tosin päästiin kyllä pystyille aika hyvin niin että näin paikat (juuri ja juuri) ajoissa ja pystyin tekemään ratkaisut eteenratsastuksesta tai kiinniotosta, mutta oksereille ei sama toimi kun mukaan tulee liikaa panikointia. Viimeaikaisten putoamisten ynnä muiden rämellysten jälkeen tuntuu kyllä siltä että omat ratsastustaidot on tällä hetkellä aivan nollassa, mutta ei kai auta muu kuin painaa leuka rintaan ja jatkaa sitkeästi harjoittelua. Vaikka sitten jankattaisiin hamaan ikuisuuteen niitä 60 cm esteitä kunnes ne alkaa sujua.