Treenit Sulon kanssa jatkuivat taas tiistaina, tällä kertaa kouluratsastuksen merkeissä. Tunnilla oli tänään täysi miehitys eli viisi ratsukkoa, ja kun maneesin puolikkaassa mentiin niin ajoittain tuntui jopa vähän ahtaalta.
Alkuverryttelyssä pysyttelin pitkälti ympyrällä työskentelemässä, sillä ainakin kuvittelin tämän olevan tehokkaampaa kuin epämääräinen haahuilu ympäri maneesia mihin nämä omatoimiset alkuverkat tuppaa päätymään. Ope ohjeisti ratsastamaan oikean sisäpohkeen paremmin läpi sillä Sulo oli tapansa mukaan tunkemassa oikeaa lapaa sisään. Muiltakin osin korjaukset oli niitä tavanomaisia eli istuntaa pystymmäksi pois etukumarasta, polvia alas, hartiat rennoksi ja tuntuma tasaisemmaksi. Yritin alkuun pitää kyynärpäitä paremmin kylkien vieressä sillä viimeistään kisavideolta huomasin kuinka kädet on liian suorana edessä, mutta tämä johti vain ylimääräiseen hartioiden jännittämiseen. Ravissa oli hetken aikaa sellainen olo että jokin oli ihan hilkulla loksahtaa paikoilleen asetuksen ja suoruuden suhteen, mutta siihen se jäi eikä ravityöskentelyyn löytynyt tänäänkään pyöreyttä ja rentoutta. Laukassa sen sijaan liikkuminen oli rennompaa ja istuminen luontevampaa, ja molempiin suuntiin mentiin laukassa ajoittain nätisti pyöreänäkin. Laukassakin olisi kyllä ollut paikallaan keskittyä enemmän istuntaan ja vähemmän ohjalla säätämiseen.
Päivän harjoituksena olivat pohkeenväistöt, joita mentiin ensin siksakkina väistättäen pituushalkaisijalta vuoroin vasempaan ja vuoroin oikeaan. Käynnissä tehtävä onnistui vielä kohtuullisen siedettävästi. Sulo väisti kuuliaisesti molempiin suuntiin kunhan vain maltoin istua suorassa keskellä hevosta sen sijaan että aloin väännellä omaa kroppaa solmuun. Korjattavaa kuitenkin jäi vielä omaan rentouteen, sillä jännityin väistöissä sen verran että jarrutin istunnalla ja näin askellus jäi hitaanpuoleiseksi. Ope muistuttelikin hengittämään myös väistön aikana. Ravissa siksak-väistöt olivat kovin vaikeita, eikä niistä oikein valmista tullut. Ongelmana olivat niin oma jännittyneisyys ja vinoon kiertyminen kuin myös kykenemättömyys tehdä pehmeitä puolipidätteitä joilla olisi ollut muutakin vaikutusta kuin hevosen jännittyminen entisestään. Korjausta olemattomaan ristiastuntaan lähdin automaattisesti hakemaan pohjetta taakse siirtämällä, mikä ei tietenkään ollut toimiva keino sillä istunta kiertyi ja jännittyi tällöin vielä lisää. Raviväistömme jäivät siis kovin vaatimattomiksi yritelmiksi.
Lopuksi väistöihin lisättiin vielä vaikeusastetta niin että tarkoitus oli ratsastaa ravissa väistöä koko lävistäjä aina vastakkaiselle pitkälle sivulle. Tähän olisi vaadittu jo varsin jyrkkää väistöä kenttämme pituuden ollessa melko rajallinen. Jos mahdollista niin lävistäjäväistöt olivat vieläkin hankalampia kuin siksak-väistöt. Samat ongelmat seurasivat mukana, ja en ollut saada Suloa väistämään lainkaan istunnan ja apujenkäytön levitessä ihan kokonaan. Oikeaa pohjetta väistäessä sentään onnistuttiin menemään jopa ristiaskeleita, mutta tähän päästiin aina vasta jossain kentän puolivälin tienoilla sen sijaan että kunnon väistöön olisi lähdetty heti uralta. Pidätteet olisi ehkä kuitenkin pitänyt kohdistaa enemmän molemmille ohjille, sillä ulko-ohjalla Sulo tuntui vain kääntävän etuosaa entistä enemmän edelle. Oma hankalampi suunta eli vasemman pohkeen väistätys oli vieläkin toivottomampaa. Kaiken a ja o olisi tietenkin ollut rento ja jäntevä istunta, mutta nyt oltiin jo niin syvällä tuskastumisen suossa että homma oli lähinnä pään seinään hakkaamista. Ei menty tänään kyllä yhden yhtä raviväistöä johon olisi voinut olla edes suunnilleen tyytyväinen.
Väistökatastrofin jälkeen oli aika yllättävää että loppuraveissa Sulo lähti liikkumaan rentona ja tuntumalle pyöreänä venyttäen. Ehkä siis väistöharjoitukset kuitenkin saivat Sulon paremmin kuulolle ja apujen väliin vaikka touhu sellaista sähläämistä olikin. Vähään aikaan ei Sulo olekaan tainnut näin mukavalta ravissa tuntua, ja olihan se ihan erilaista ratsastaa ja taivutella pehmeästi ja tasaisesti tuntumalla olevaa hevosta kuin turpaa taivaisiin ja selkää alas vetävää tapausta. Omakin kroppa oli tunnin työskentelyn seurauksena vertynyt niin että lonkat eivät kinnanneet enää aivan niin pahasti vastaan ja satulassa alkoi olla luontevampi olo kuin alkutunnista. Voi kun työskentelyn olisi päässyt aloittamaan tästä tilanteesta sen sijaan että tunti jo päättyi.
Jälleen sitä tunsi olonsa maailman kehnoimmaksi ja toivottomimmaksi ratsastajaksi väistöjen mennessä niin päin prinkkalaa, mutta ei auta masentua vaan yrittää edes pienin askelin eteenpäin. Loppuminuuttien mukava meno sentään oli valopilkku, joten ei työläs ja hankala väistötehtävä ihan hukkaan mennyt. Yleensäkin on tainnut olla niin että Sulo alkaa toimia parhaiten silloin kun tehdään jotain vähän intensiivisempää keskittymistä vaativaa tehtävää, siitäkin huolimatta että itse tehtävässä voi meno olla takkuisaa. Mitä pikemmin istuntapalikoita saisi korjatuksi sitä nopeammin päästäisiin eteenpäin tämänhetkisestä turhauttavasta "ei vaan toimi" -vaiheesta. Harmi vaan että mitään saman tien tehoavia taikakeinoja ei tässä asiassa taida olla olemassa.
kiva teksti½ :)
VastaaPoista