keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Suoristumista ilman kyttäilyjä

Tämänkertainen ratsuni oli Dille, ja näin maneesikauden alettua ennakko-odotuksenani oli huonosti keskittyvä ja nurkkia kyttäilevä poni. Dille kuitenkin yllätti positiivisesti ja käyttäytyi tänään kuin "normaalit" hevoset tuijottelematta maneesin päätyjä lainkaan ja keskittyen käsillä oleviin tehtäviin. Korvahuppu (pari numeroa liian iso sellainen) oli päässä, mikä saattoi auttaa asiaa. Kyttäilytaipumustaan lukuunottamattahan Dille on mukava ratsu, joten tunnista tulikin sitten oikein kiva.

Ohjelma oli pitkälti sama kuin sunnuntaina eli voltteja, etuosan hallintaa ja suoristamista. Käynnissä mentiin myös vähän loivaa avotaivutusta uralla. Aloitettiin työskentely oikeassa kierroksessa, joka oli haastavampi suunta Dillen pyrkiessä voimakkaasti pullauttamaan oikeaa lapaa volteilla sisään. Oikealle asettamalla sekä huolellisella sisäpohkeen ratsastamisella sain oikeaa lapaa parempaan kontrolliin, joskin samalla oli tärkeää huolehtia myös ulkopohkeella voltille kääntämisestä. Ulko- ja sisäpuolen apujen kanssa sai tosissaan tasapainotella, mutta ainakin hetkellisesti tuli tunne suorana kahdella ohjalla liikkuvasta hevosesta. Oikean puolen notkistelu oli kuitenkin nyt vähän helpompaa kuin kesällä jolloin Dille oli vielä jäykempi. Nyt poni oli ihan yhteistyöhaluinen ja kuulolla, tosin käynnissä jäi aktiivisuus kovin puutteelliseksi. Avotaivutus oikealle oli suhteellisen helppo ratsastaa kun Dille oli automaattisesti tarjoamassa etuosaa oikealle. Takaosa kuitenkin liirasi helposti liikaa vasemmalle, joten sitä sai ulkopohkeella vahtia.

Ravissa jatkettiin samoja voltteja oikealle. Dille liikkui enimmäkseen kohtalaisen pyöreänä, tosin pyrki turhankin matalaksi ja roikkumaan ohjalla. Ope varoittelikin liian syvästä muodosta, ja yritin kohottaa Dilleä vähän ryhdikkäämmäksi. Tuntuma oli aika raskas ja oman keskikropan sai pitää napakkana jottei Dille vetänyt mukanaan etukumaraan. Mukavanoloisia hetkiä olivat ne jolloin etuosa vähän keveni ja ryhdistyi ja sisäohjasta pääsi asetukseen myötäämään. Oikea puoli alkoi olla suhteellisen hyvin kontrollissa niin ettei lapa tunkenut volteilla sisään ja asetuskin onnistui, mutta kuten ope huomautti olisi vasempaan kylkeen kaivattu vielä parempaa venymistä. Ohjeena oli pyytää vasemmalla pohkeella vasenta takajalkaa aktiivisemmaksi ja venymään pidempään askeleeseen.

Vasen kierros oli helpompi ja mukavampi ratsastaa. Avotaivutus käynnissä tosin oli hankalampi näin päin, ja ratsastinkin jonkin verran myös vastasulkutaivutusta jotta sain takaosan pysymään uralla ja vasenta kylkeä avattua. Volteilla suoruutta oli kätevä kontrolloida ulkoavuilla, ja ravissa Dille pyöristyi nättiin raamiin sekä liikkui nyt edestä kevyempänä. Monin paikoin pyrin ratsastamaan pientä vasta-asetusta jotta sain ulkolavan kunnolla hallintaan. Ope varoitteli jossain vaiheessa jo liian voimakkaasta ulko-ohjasta jottei sisälapa pääsisi pullahtamaan karkuun. Joka tapauksessa ravityöskentelyn lopulla Dille liikkui mukavasti apujen välissä ja asetusta oli helppo vaihdella suuntaan ja toiseen.

Laukkaa työstettiin kahden ratsukon ympyröillä aloittaen oikeasta kierroksesta. Oikeassa laukassa Dille jäi jäykän oloiseksi, ja tuntuma oli kovin raskas. Nyt kaaduttiin aika paljon oikeaa pohjetta vasten niin että laukkaympyrä tahtoi pienentyä jatkuvasti. Niinpä jäätiin sille asteelle että yritin jatkuvasti junnata asetusta oikealle ja oikeaa pohjetta läpi. Laukattiin melko pitkä pätkä, ja vihdoin loppua kohti Dille alkoi aavistuksen keventyä ja hetkittäin myödätä niskasta, mutta samanlaista suoruutta ja letkeyttä ei löytynyt kuin ravissa. Taisin syyllistyä liialliseen sisäohjassa roikkumiseen niin että kaula ei aina pysynyt suorana. Sen sijaan että Dille olisi liikkunut ulkoapujen tuella mentiin nyt voimakkaasti sisäpuolen apuihin nojaten, joten luonnollisestikaan ei homma oikein toiminut.

Vasemmassa laukassa meno oli huomattavasti sujuvampaa. Aluksi Dille oli vähän kiireisen ja jännittyneen oloinen, mutta kun käänsin pari pienempää volttia malttoi se rentoutua tuntumalle ja alkaa kantaa itseään. Laukka alkoi tuntua mukavan toimivalta Dillen liikkuessa tasaisen pyöreänä mutta kevyenä ja ohjalla roikkumatta. Kiireisyys hävisi, mutta nyt olisi kaivattu vähän lisää aktiivisuutta takaosaan. Raipalla ei oikein passannut aktivoida sillä heti meinasi tulla pientä pukkia. Ope muistutteli vielä kääntämään lantiota vartalon alle laukan mukana, ja mielestäni istuntaan löytyi laukassa hyvä ote niin että pystyin istumaan satulassa tiiviisti ja hiljaa mutta lantiosta liikkeeseen luontevasti mukautuen. Tältä sen varmaan pitäisi aina tuntua! Dillellä oli lievää tunkua ympyrältä ulos, ja jäin huomaamattani vähän liikaa kiinni sisäohjaan. Ope kehottikin myötäämään sisäkädellä oikein reilusti ja ohjan jopa löysäksi. Tätä kautta sain Dillen vielä paremmin ulko-ohjan tuelle ja suoraksi.

Loppuraveissa yritettiin houkutella Dilleä venyttämään eteen ja alas. Ohjeena oli työntää ohjaa pidemmäksi, ratsastaa pohkeesta ravia eteen sekä huolehtia edelleen suoruudesta ulkopohkeella. Ohja taisi mennä vähän turhankin löysäksi ja tuntuma kadota sillä Dille ei oikein lähtenyt ohjan perässä venyttämään. Hetkittäisiä oikeansuuntaisia venytyksiä pyöreällä kaulalla kuitenkin nähtiin kun pyysin ulkopohkeella etuosaa suoristumaan aina uudelleen ja uudelleen.

Tunnista jäi enimmäkseen hyvä mieli, sillä etenkin vasempaan kierrokseen meno oli välillä oikein toimivaa ja mukavaa. Oikealle jäi enemmän haasteita, mutta joka tapauksessa olimme sekä minä että Dille monin paikoin oikeilla jäljillä. Voi kun Dille jaksaisi aina olla näin hyvin kuulolla ja tehtäviin keskittynyt, ja voi kun omat istuntapalikat loksahtaisivat usemminkin paikoilleen niin kuin tänään vasemmalle laukatessa kävi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti