Jotain hyvää, liikaa huonoa

Näillä näkymin viimeisellä kisoja edeltävällä tunnilla pääsin jatkamaan toimivamman yhteistyön etsintää kisaratsuni Jussin kanssa. Harjoituksen vuoksi laitoin taas kannukset jalkaan.

 

Tuntiin aloitettiin täsmälleen samoilla tehtävillä kuin supersunnuntaina jolloin meillä vielä Jussin kanssa synkkasi yhteen. Keskityttiin siis kulmien ratsastamiseen kääntämällä lyhyet sivut kentän poikki reilusti kaviouran sisäpuolelta, ja pyöräytettiin lyhyille sivuille voltit. Pitkillä sivuilla pidennettiin askelta kohti keskikäyntiä ja –ravia. Mentiin hetki käynnissä ja sitten ravissa. Alku oli jokseenkin sama kuin parilla edelliskerralla, eli Jussi ei liikkunut mitenkään automaattisesti pyöreänä. En kuitenkaan (vielä) panikoitunut kun olin osannut tätä odottaa. Kevensin ravissa ja yritin saada asetukset läpi. Jussi oli edelleen hieman epätyypillisen levoton edestä, eli välillä nyökkäsi kaulaa pyöreäksi alas ja kohta taas nykäisi ylös. Luultavasti tämä oli vastetta ratsastajan levottomaan käteen. Oppiipahan kuski olemaan kun hevonen ei ”palkitse” rumasta ohjankäytöstä rullaamalla kaulaa kaarelle. Etenkin vasemmassa kierroksessa esiintyi pään ylös kiskaisuja jos unohduin liiaksi roikkumaan sisäohjaan. Ope kehotti taas huolehtimaan että hevonen ei pääse pitkäksi ja etupainoiseksi vaan nousee rintakehästä ja kaulasta kunnolla ylös. Ohjaa siis lyhyemmäksi ja asetetaan näin hevosen muodolle rajat pitämällä tuntuma ilman vetoa. Vedoksihan se kuitenkin tahtoi helposti lipsahtaa.

Ravityöskentelyn loppua kohti alkoi tekemiseen jo löytyä parempaa virettä. Resepti oli sama kuin supersunnuntaina eli hevosen suoristus ja oikean lavan haltuunotto. Tämä onnistui vasemmassa kierroksessa hyvin volteilla kun asetin kevyesti ulospäin ja samalla käänsin ulkopohkeella. Tästä seurauksena oli välittömästi hevosen löytyminen molempien pohkeiden väliin ja pyöristyminen. Samalla kun aktivoin lisää liikettä takaosasta ja rentoutin oman käden tuntuman säilyttäen niin se oli siinä. Saatiin oikein kivoja ravipätkiä pyöreällä ja joustavasti liikkuvalla hevosella jota oli helppo taivutella ja kääntää volteissa ja kulmissa. Kokeilin pitkillä sivuilla keskiravipätkiä sekä keventäen että satulassa istuen, ja esitimme ihan kelvollista joskin vielä vaatimatonta keskiravia. Keskiravissa tosin Jussi nousi usein niskasta ylös, ja tästä syytän oman istuntani jännittymistä (polven puristuminen satulaan) sekä tuntuman tasaisuuden häviämistä kun pohkeella eteenratsastuksen vastapainona alan vahingossa värkätä kädellä. Joka tapauksessa alkoi pikkuhiljaa olla sellainen olo että tästä taitaa tänään tullakin jotain.

Lopputunnin tehtävät olivatkin sitten laukkaa ja käyntiä, joissa sama hyvä tatsi ei säilynyt. Mentiin kuviota jossa laukka nostettiin käynnistä lyhyen sivun keskeltä, tehtiin voltti pitkän sivun ensimmäisessä kirjaimessa, uralla pitkä sivu keskilaukkaa josta siirtyminen harjoituslaukkaan ennen viimeistä kirjainta, ja loppuun vielä toinen laukkavoltti. Tunnilla oli sen verran paljon ratsukoita että omaa vuoroa tehtävän suorittamiseen sai odotella aika lailla, ja nämä välit käytin käyntityöskentelyyn sen mitä siellä kentän toisella puoliskolla muiden odottelijoiden seassa mahtui. Käyntihommat oli muutoin tavanomaisen jähmeitä, mutta kun älysin tehdä takaosakäännöksiä (kuten ope oli aikaisemmin vinkannut kisaverryttelyyn takaosan alle ratsastamiseksi) niin sain Jussin aika kivasti kokoamaan ja pyöristymään. Olin suorastaan hämmästynyt kuinka näppärästi takaosakäännökset sujuivat molempiin suuntiin, hevonen ei jyrännyt alta pois vaan oli helposti pyöriteltävissä takaosan ympäri molempiin suuntiin rennolla pohkeella ja istunnalla tuntuman säilyessä kevyenä.

Laukassa oli tuttuun tapaan vaikeuksia saada käsi rennoksi, ja nyt huomasin itsekin kuinka voimakkaasti kädet myötäsivät laukan mukana vuorotellen niin että hevosen pää heilui puolelta toiselle. Volteilla meno oli jotenkin jäykkää ja väkinäistä, ulkopohje ei onnistunut kääntämään yhtä hyvin kuin ravissa ja töksöteltiin menemään pää ylhäällä milloin mikäkin lapa karkuteillä. Ei taidettu saada yhtään laukkavolttia johon olisin ollut varsinaisesti tyytyväinen. Istunta tuntui leviävän täysin, keskivartalo ei vaan toiminut oikein. Keskilaukassa puolestaan saatiin ihan mukavia ja rentoja pätkiä, Jussi lähti kivasti eteen isompaan laukkaan ja liike tuli ainakin jossain määrin läpi selän niin että meno oli pyöreähköä. Ope muistutteli säilyttämään hevosen kaulasta riittävän lyhyenä. Keskilaukasta harjoituslaukkaan siirtyminen oli kinkkisempi juttu, sillä Jussi tipahti helposti raville. Ope neuvoi välttämään oman selän jännittämistä notkolle, sillä tämä johti vääjäämättä raville putoamiseen. Taisinpa myös unohtaa pohkeet ja keskittyä liikaa pelkkään jarrutteluun. Laukka säilyi varmimmin jos en erityisemmin lähtenyt pidättämään vaan ikään kuin vain lopetin ratsastamasta keskilaukkaa eteen. Viimeinen laukkapätkämme taisi olla tunnin onnistunein, harjoituslaukkakin tuntui jo vähän joustavammalta ja lennokkaammaalta ja ope totesi että keski- ja harjoituslaukan välillä näkyi selvä ero. Tällaista laukkaa kuulemma kelpaisi jo kisaradallakin esittää.

Loppuraveissa hevosen muoto oli taas epävakaa samoin kuin omat käteni jotka yrittivät sitä houkutella pyöristymään. Ravi ei kyllä tuntunut nyt pomputtavalta vaikkei täysin oikeinpäin ehkä liikuttukaan. Tultiin parit keskiravit lävistäjillä keventäen, mutta näissä ei askel ihan toivotusti venynyt vaan ennemmikin hevonen jännittyi ylös ja kiihdytti tahtia.  Aivan loppuun hain ympyrällä parempaa fiilistä ja tasaisempaa pyöreyttä ennen kuin siirsin hevosen käyntiin, joten päästiin lopettamaan hieman parempaan hetkeen jossa Jussi ravasi pyöreänä suunnilleen molempien pohkeiden välissä ja kevyellä tuntumalla.

Tunnin jälkeen oli taas vähän huonot fiilikset vaikka jälkeenpäin ajateltuna oli paljon hyviäkin pätkiä. Jäi sellainen olo että tein aivan liikaa (käsi värkkää, vetää, tekee jotain koko ajan ja pohje jumputtaa) ja ajattelin liian vähän. Hevonen varmaan säilyisi tasaisemmassa muodossa kun keskittyisin pitämään kädet hiljaa ja ratsastamaan takaa aktiivisempaan liikkeeseen. Tuntuu myös siltä kuin istunnan kanssa olisin viime aikoina ottanut monta pykälää takapakkia eli reisi puristaa koko ajan satulaan ja vartalo kenottaa etukumarassa. Kiva mennä tällaista esittelemään koulutuomarille. Luulisin myös että tänäänkin takaraivossa kutitteli pieni kisapaniikki joka johtaa rentouden puuttumiseen ja väkinäiseen vääntämiseen. Mitenkähän sitä saisi naksautettua itsensä sellaiseen oikein rentoon ja iloiseen mielentilaan kisapäiväksi? Kisasuorituksen onnistuminen kun on uskoakseni hyvin pitkälti kiinni siitä kuinka rento, tyyni ja keskittynyt onnistun olemaan sen sijaan että ajaudun kireään ”nyt tämän on PAKKO mennä hyvin” mielentilaan ja väkisin yrittämiseen.