sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Jännityksen ja rentouden peilausta

Sunnuntain koulutunnille sain muutaman kuukauden tauon jälkeen Dillen. Dillellä on aina vähän jännittävä lähteä tunnille, sillä sen edesottamukset tuntuvat vaihtelevan kausittain (päivittäin?) melko lailla. Tarhasta Dille ei ainakaan ollut helpolla lähdössä töihin, vaan käveli korvat luimussa karkuun. Kävin hakemassa apuvoimia sekä leipäpalan houkutiksi, ja nyt Dille sitten jäikin korvat hörössä odottamaan että pääsin sen luokse. Ota tuosta tammasta selvää. Poninpyydystysoperaation jälkeen meinasi tulla aika kiire tunnille, mutta onneksi Dillen kuntoonlaittoon löytyi apukäsiä.

Ope totesi tunnin alkuun että tänään ei onneksi olekaan pudonnut lumia katolta, sillä Dille-parka kuulemma pelkää tätä. Jäin sitten kauhulla odottamaan sitä hetkeä kun lumet lähtisivät liikkeelle ja Dille sinkoaisi paniikissa karkuun, mutta onneksi tältä tänään vältyttiin. Tunnin alkupuolisko kuitenkin meni katastrofia odotellessa, ja Dillen tuijotellessa jännittyneenä maneesin nurkkia oli satulassa vaikea päästä rentoutumaan.

Työskentely aloitettiin käynnissä ratsastaen voltit pitkien ja lyhyiden sivujen keskipisteisiin, ja näiden välillä uralla pysähdyksiä. Pysähdykset oli tarkoitus ajoittaa uloshengitykseen ja näin päästä pysäyttämään mahdollisimman tehokkaasti istunnalla. Dillen kanssa pysähdykset olivat alkuun vähän nihkeitä eikä poni olisi oikein tahtonut jäädä paikoilleen seisomaan, mutta toistojen myötä Dille sai juonesta kiinni ja kuunteli tarkkaan heti kun huomasi kuskin vetävän oikein syvään henkeä. Tästä uloshengittämällä ja lantion sekä käden liikettä pysäyttämällä Dille pysähtyi nätisti ja malttoi myös seistä paremmin aloillaan kun pysähdys ei perustunut ohjista kiskomiseen. Käynti oli hieman tahmean oloista, ja ope muistuttelikin pitämään istuinluut hiljaa ja välttämään istunnalla eteen tuuppimista. Jotenkin Dille vaikutti paitsi jännittyneeltä myös ärsyyntyneeltä ja tyytymättömältä niin että silloin kun korvat eivät sojottaneet eteenpäin nurkkia tuijotellessa olivat ne usein luimussa. Tämä tosin tulkintani mukaan johtui suurelta osin muiden hevosten läsnäolosta, sillä Dille tuntui suhtautuvan tänään hyvin kiukkuisesti kaikkiin muihin paitsi kaveriinsa Lenniin. Ponin ollessa kaikin puolin hieman räjähdysherkän oloinen en edelleenkään päässyt kunnolla rentoutumaan ja keskittymään.

Samoja voltteja jatkettiin kevyessä ravissa, ja ravissa meno oli hieman helpompaa kuin käynnissä. Kierros oli oikea, ja koska Dille kuuluu myös siihen kerhoon joka tahtoisi juosta nokka vasemmalla oli asetuksen ja taivutuksen kanssa volteilla hankaluuksia. Jäin liikaa kiinni sisäohjaan, ja ohjasote suuntautui liikaa taaksepäin. Ope kehottikin käyttämään sisäkättä enemmän johtaen ja vetoa välttäen, sekä avaamaan oikeaa lonkkaa ja viemään oikeaa pohjetta taaemmas antaen näin etuosalle paremmin tilaa kääntyä. Yritin myös itse muistutella itseäni pitämään lonkat avattuna (mikä olikin tällaisella kapealla ratsulla vähän helpompaa) sen sijaan että jännityksissäni tarraudun polvella ja reidellä satulaan. Ravi tahtoi huomaamattani jäädä turhan hitaaksi leijailemiseksi, mutta Dille kyllä reagoi herkästi pohkeesta eteen kunhan vaan muistin pyytää.

Kierroksen vaihduttua vasemmaksi mentiin vielä samoja voltteja käynnissä pysähdysten kera sekä harjoitusravissa käyntiinsiirtymisten kera. Asettaminen ja taivuttaminen oli nyt helpompaa, tosin ulkoapujen ja oman ulkokyljen kanssa sai olla tarkkana ja ope varoitteli vetämästä ponin kaulaa liian linkkuun vasemmalle. Jännittyneisyys kuitenkin säilyi satulan molemmin puolin, ja Dille jaksoi edelleen kyttäillä päätyjä ja nurkkia. Ope kehotti hakemaan oman asennon pystyyn ja rennon jänteväksi sen sijaan että painuu "kauhuasentoon", ja tätä kautta luomaan luottamusta ja rentoutta myös poniin. Nyt oltiin nimittäin siinä ikävässä tilanteessa että ponin jännittyneisyys peilautui kuskiin ja kuskista takaisin poniin. Volteilla koettiin kuitenkin joitain ihan hyviä hetkiä jolloin menoon löytyi pilkahdus rentoutta ja pyöreäksi tuntumalle hakeutumista. Siirtymiset sujuivat mukavasti pienillä avuilla, joten Dille kyllä kuunteli tarkkaavaisena.

Laukka tuli mukaan kuvioihin siten että nosto tehtiin pitkän sivun lopussa ennen kulmaa, ja lyhyelle sivulle pyöräytettiin isohko laukkavoltti. Voltin ja kulman jälkeen oli tarkoitus tehdä hallittu siirtyminen raviin ja tästä edelleen käyntiin, ja pitkän sivun keskelle tehtiin käyntivoltti ennen seuraavaa nostoa. Ensimmäinen nosto käynnistä oli varsin onnistunut Dillen lähtiessä laukkaan terävästi mutta ei rynnäten. Tämän jälkeen Dille alkoikin ennakoida sekä syöksähtää nostoista holtittomasti eteenpäin. Volteille sain laukan rauhoittumaan, ja toisaalta oli ihan helpottavaa huomata että vaikka Dille ryntäsikin laukkaan oli kontrollin palauttaminen suhteellisen helppoa eikä poni hävinnyt alta mihinkään. Sen verran reiluja pidätteitä sai kyllä ottaa että voin kuvitella Dillen pääsevän lastentunneilla vähän kiikuttamaan pienempiä ratsastajia. Nostojen rauhoittamiseksi aloin kuitenkin ajoittaa ne vasta lyhyelle sivulle tai voltille, sillä pitkän sivun lopussa Dille oli aina sinkoamassa malttamattomasti eteenpäin. Volteilla nostot puolestaan tuppasivat olemaan turhankin hitaita niin että mukaan tuli raviaskel tai pari. Laukka itsessään rullasi volteilla aika mukavasti, ja kunhan pääsin kontrolloimaan kääntymistä ulkopohkeella sekä pehmentämään sisäkättä Dille liikkui suorempana sekä pyöristyi tuntumalle hienosti. Muutamia askeleita kerrallaan meno tuntuikin oikein hyvältä Dillen laukatessa ihan tyytyväisen oloisena ja pohkeesta kohti tuntumaa. Myös raviinsiirtymisiä Dille tahtoi ennakoida, eli kovin pitkien pätkien laukkaaminen ei olisi sitä huvittanut. Hyvin Dille kuitenkin jaksoi tsempata ja kantaa laukkaa kunhan muistin pitää pohkeet mukana ja olla tekemättä istunnalla mitään kovin tyhmää. Raviinsiirtymiset olivat tasapainoisia ja itse asiassa Dille olisi ollut saman tien jarruttelemassa käyntiin. Pitkät sivut ja voltit käynnissä sen sijaan olivat edelleen samaa jännittynyttä nihkeilyä kuin alkutunnistakin, joten yleisfiilis tehtävässä ei ollut kovin hyvä vaikka laukassa ihan hyviä hetkiä koettiinkin.

Kun olimme esittäneet hyviä laukkapätkiä molempiin suuntiin saatiin jatkaa kevyessä ravissa loppuverrytellen. Nähtävästi laukkaaminen oli rentouttanut sekä ratsastajan että ratsun, sillä ravissa meno oli nyt mukavan rentoa ja pehmeää. Dille hakeutui pyöreäksi ja venytti kaulaa eteen-alas, ja kaikki jännittämiset ja kyttäilyt unohtuivat ponin keskittyessä kuuntelemaan ratsastajan ohjeita. Alkutunnin tilanteesta jossa jännitys peilautui puolin ja toisin ratsukon osapuolten välillä oli nyt siis siirrytty positiiviseen kierteeseen jossa peilailtiin pikemminkin rentoutta ja luottamusta. Dille vaikutti nyt myös työskentelevän paljon tyytyväisemmällä mielellä. Asetus oikealle löytyi ympyröillä suhteellisen vaivattomasti, ja Dille ravasi molempien pohkeiden välissä taipuen myös oikeasta kyljestään. Ope muistutteli vielä keventämään pystympään ja vetämään lapaluita yhteen sekä kyynärpäitä kyljen viereen, ja näillä korjauksilla Dille vain paransi menoaan.

Oli oikeastaan aika hämmentävää kuinka iso muutos jännityksestä rentouteen tunnin aikana tapahtui. Olisiko hyvä ja rento fiilis löytynyt jo aikaisemmin jos vain olisin päässyt itse yli jännityksestäni ja ratsastamaan paremmin ajatuksen kanssa? Runsas käyntityöskentely oli kyllä asioita mutkistava tekijä, sillä kävellessä ratsukon molemmat osapuolet pääsivät ahdistumaan liikaa kun taas vauhdikkaammissa askellajeissa puksuteltiin eteenpäin vapautuneemmin. Onneksi loppuun löytyi näinkin mukava onnistuminen niin tunnista jäi kuitenkin ihan hyvä mieli vaikka suurin osa ajasta menikin vähemmän hyvässä yhteisymmärryksessä. Menen kyllä Dillellä mielelläni jatkossakin, mutta ehkä kuitenkin vasta sitten kun maneesissa ei tarvitse odotella lumien putoamista kauhusta kankeana.

1 kommentti: