Tuijottelusta sujuvuuteen

Maanantain tunnilla olikin yllättäen esteitä. Vähemmän yllättäen ratsuni oli Aasia. Estekorkeus pysyi turvallisessa noin 50 sentissä, mutta olihan siinäkin meille ihan riittävästi haastetta. Alkuverryttelyt mentiin aika lyhyesti ravissa ja laukassa, joissa molemmissa tarkistettiin kevyt istunta. Kevyessä istunnassa laukkaaminen sopi Aasialle hyvin, ja laukka tuntui mielestäni tällä tavoin tasapainoisemmalta ja kiireettömämmältä.

Aloitimme hypyt puoliympyrän kaarella, jolla ylitettiin kavaletti ja minipysty 14 metrin etäisyydellä. Väliin haluttiin tasaiset neljä askelta. Aasia laukkasi mukavan reippaasti eteen ja hyppäsi pikkuesteiden yli ennakkoluulottomasti, joten tehtävä onnistui varsin mukavasti. Vasemmassa kierroksessa kaarre sujui luontevammin, joskin hieman sisään puskien, kun taas oikeassa laukassa piti kääntää tehokkaammin jottei kaarre lipsahtanut liian suureksi.

Seuraavaksi jatkoimme neljän laukan kaarelta toisessa päädyssä lyhyen sivun suuntaisesti hypättävälle pystylle sekä lävistäjällä olevalle hainhammasportille. Aasia meni puomiesteille edelleen reippaasti ja epäröimättä, joten en ennakoinut kohtuuttomia ongelmia myöskään porttiesteelle, vaikka olinkin valmistautunut rohkaisemaan ponia enemmän. Portti oli kuitenkin jostain syystä Aasian mielestä liian epäilyttävä, ja se stoppasi hyvin päättäväisesti vaikka ponnistuspaikka olisi ollut oikein sopiva. Useamman kiellon jälkeen sain Aasian menemään esteen yli paikoiltaan käskettynä, sillä korkeuttahan portilla oli vain noin 45 cm. Tämän jälkeen ylitimme esteen vielä pari kertaa vetohevosen imussa, eikä Aasia enää kieltänyt, mutta kyllä se joka hypyssä tuijotti estettä.

Menimme vielä pätkän, johon kuuluivat puoliympyrä, lävistäjäokseri sekä laatikkopysty. Porttiesteen kanssa taistelu oli saanut Aasian epäluuloisempaan mielentilaan, joten nyt se tuijotteli tavallista okseriakin jarrutellen, mutta sain sen kannustettua saman tien yli. Laatikkopysty sen sijaan ylittyi hienosti naama peruslukemilla. Ennen radan hyppäämistä treenasimme yksittäistehtävänä vielä kahden askeleen sarjaa, jolle tuli ensiyrityksellä kielto Aasian liiratessa sivuun, mutta topakammalla ratsastuksella ja vasemmalle puskemisen estämällä sain sarjan menemään heti seuraavalla yrityksellä mukavasti.

Lopuksi hyppäsimme noin 50 senttiä korkean radan. Aasia oli hieman kierroksilla ja sille naksahti oikein menovaihde päälle. Tämä oli sikäli hyvä, että nyt ei esteitä kohti jarruteltu vaan poni meni kuin juna. Säädeltävyys toki ei ollut kovin hyvää, eli joillakin esteillä vyöryttiin turhan pohjaan, mutta näin pienillä esteillä se ei ollut iso ongelma. Laatikkopystyn eli kakkosesteen pudotimme juurikin siksi, että tultiin liian lähelle. Mukaan mahtui kyllä oikein kivojakin hyppyjä, ja parhaimmillaan meno tuntui oikein sujuvalta. Paikan jäädessä vähän kauas lähti Aasia hyppyihin rohkeasti ja epäröimättä. Hainhammasportti oli meitä varten siirretty nyt pois esteen alta, joten radalla ei ollut sitäkään mörköä kompastuskivenä eikä esteitä tarvinnut ollenkaan tuijotella.

Rataa hypätessä Aasia kyllä näytti, että estehomma sujuu siltä parhaimmillaan oikein hyvin. Erikoisemman näköiset esteet vaan saavat sen helposti kokeilemaan, että onkohan nyt ihan oikeasti pakko hypätä. Oikeaan mielentilaan päästessään poni sitten meneekin reippaasti ja kyselemättä. Ratsastajan puolelta toki saisi tulla vielä parempaa tasapainotusta ja tukea. Aasian kanssa joudun myös väkisinkin harjoittelemaan tiiviimpää ja pystympää istumista lähestymisissä, sillä ponin epäröidessä ei tietenkään auta keikkua yhtään etunojassa. Onhan tämä minullekin aivan erilaista, kun ratsu on sellainen, joka ei minua esteellä auta vaan jota joudun itse auttamaan.

Hyppyjä sadekuurossa

Keskiviikkona olimme Vaken kanssa estetunnilla. Tunti alkoi raskaan hiostavassa säässä, mutta taivaalle kerääntyi nopeasti synkkiä pilviä, ja hypätessä saimmekin jo niskaan kunnolla vettä. Reipas sadekuuro pikemminkin virkisti kuin häiritsi, joten emme antaneet sääolosuhteiden haitata ulkona hyppäämistä.

Menimme ensin puomi- ja kavalettikuviota, joka sisälsi laukanvaihtoja kentän poikki. Yksittäisille kavaleteille pääsimme näppärästi ja sujuvasti, mutta kentän poikki ratsastettava kahden puomin sarja kahden laukan välillä sujui nihkeästi. Vasemmassa laukassa Vake pääsi aina puskemaan ja oikaisemaan kaarretta puomeille, jolloin laukan imu kärsi ja linja meni vinoon. Oikeassa laukassa samalle puomisarjalle päästiin paljon helpommin ja sopivaan askeleeseen. Vasemmalle puskemisen ongelma ei myöskään jäänyt tähän, vaan kummitteli myös myöhemmissä tehtävissä.

Seuraavaksi hyppäsimme verryttelykierroksen, joka sisälsi okserin lävistäjällä, pitkän suoran linjan kavaletilta pystylle sekä viiden laukan kaarevan linjan muurilta kavaletille. Vake laukkasi ihan napakasti, mutta otti pienellä pystyllä kuitenkin puomin alas. Muurille tultiin vasemmassa laukassa vasemmalle puskien, mikä hieman sotki ponnistuspaikan löytämistä. Saimmekin ottaa muuri-kavaletti-linjan heti uudestaan. Nyt keskityin ratsastamaan huolellisemmin keskelle muuria ja torppaamaan vasemmalle liiraamisen. Näin tulikin nappilähestyminen, jonka jälkeen oli muurilta helppo jatkaa huolellinen kaarre kavaletille. Vake meni linjan sujuvasti viidellä laukalla kuten muutkin hevoset.

Verryttelytehtävien jälkeen hyppäsimme radan. Suurimmat esteet olivat kasikymppiä ja osa hieman matalampia. Vake oli tunnin mittaan herännyt mukavasti, ja lähti nyt mainiolla energialla liikkeelle. Ensimmäisellä kaarevalla linjalla taidettiin hieman oikaista, joten okserille ajauduttiin vähän turhan lähelle. Hypyt olivat kuitenkin ihan napakoita. Pitkä suora linja meni mukavassa rytmissä, mutta muurille kaartaessa päästin Vaken taas valahtamaan vinoon vasemmalle. Sen seurauksena hyppy muurille meni pohjaan. Okserin ja pystyn kaarevalla linjalla sorruin edelleen pieneen oikaisuun, eli tilaa olisi voinut ottaa tässä enemmän. Rata päättyi kahden askeleen pysty-pysty-sarjaan pitkällä lähestymisellä. Olin edelleen huolimaton suoruuden kanssa, ja Vaken puskiessa vasemmalle meni ponnistuspaikka höpöksi. Yritin usuttaa hyppyyn kaukaa, mutta Vake tökkäsi mukaan hätäisen lisäaskeleen.

Hyppäsimme uudestaan vielä kaarevat linjat sekä sarjan keskittyen suorempiin lähestymisiin. Virheistä viisastuneena lopetin myös estettä kohti puskemisen, ja annoin Vaken katsoa ponnistuspaikkaa rauhassa itse. Muurille tulimmekin nyt suoremmin, ja paikan jäädessä vähän kauas Vake pomppasi omasta aloitteestaan isomman hypyn. Pääsin vaikeuksitta mukaan hyppyyn, ja kaareva linja jatkui sujuvasti eteenpäin. Myös toisella kaarevalla linjalla ratsastin ajatuksen kanssa hakien kaarteesta tilaa, joten pystylle tuli nyt parempi suoristus ja enemmän tilaa esteen eteen. Sarjalle tultiin myöskin suoremmassa, mutta askel ei tälläkään kertaa sattunut aivan ideaaliin ponnistuspaikkaan. Jäin odottamaan puskematta, jolloin Vake loikkasi hyppyyn kaukaa ja selvitti sarjan sujuvasti.

Viimeinen hyppykierros oli kaikin puolin varsin kivaa menoa, kun ratsastin järki päässä ja keskittyen lähestymisten suoruuteen esteille tuuppaamisen sijaan. Näköjään onnistun aina unohtamaan, että väkisin puskemalla tulee vain töpöaskelia, kun taas rauhassa odottamalla Vake yleensä lähtee hyppyyn kauempaa. Tämän kokoisilla esteillä Vake kyllä selvittää tilanteen, kunhan en sitä häiritse. Laukka meillä on nyt mukavasti kunnossa, ja tänään en myöskään mielestäni sukellellut hyppyyn tai heittänyt pohkeita taakse, vaan istunta hypyissä tuntui ihan napakalta. Tänään minulla ei ollut turvaliiviä päällä, joten voi pohtia, olisiko tällä seikalla osuutta luontevampaan hyppyihin mukautumiseen. Aina löytyy jotain korjattavaa, mutta jospa edes niistä pahimmista sukeltamisista olisi taas tällä erää päästy.

Sopivan haastava estevalmennus

Torstaina hyppelimme Vaken kanssa taas estevalmennuksessa. Iltapäivä oli aika lämmin, mutta onneksi Vake ei sentään aivan hyytynyt kuumuuteen, vaikka aluksi aika lötköltä vaikuttikin. Kun päästiin varsinaisen hyppäämisen makuun niin poni piristyi mukavasti liikkeelle. Aluksi ylitimme kolmikaarisella kiemuralla maapuomeja ja kavaletteja. Tässä tehtävässä vielä vähän nukuttiin, ja kiemura vaihtoineen alkoi onnistua toivotulla tavalla vasta sitten, kun rupesin ratsastamaan kaarteissa sisäpohjetta läpi ja suoristamaan kavaleteille kunnolla. Laukanvaihto oikeasta vasempaan vaati tällä kertaa enemmän keskittymistä, mutta tämä johtui selvästikin taipumuksesta puskea kavaletille tullessa vasemmalle lavalle.

Seuraava tehtävä sai Vaken mukavasti hereille. Tulimme pitkää suoraa linjaa, jossa oli ensin maapuomilta neljä laukkaa toiselle puomille ja tästä kolme laukkaa okserille. Vake sai näihin askelmääriin yltääkseen tulla ihan sujuvaa laukkaa, mutta tämä ei tuottanut vaikeuksia vaan nyt laukka lähti rullaamaan hyvin. Kolmen laukan välissä ennen okseria sainkin jäädä rauhassa odottamaan eikä tarvinnut ratsastaa enää ollenkaan eteen. Saatiin ihan kivoja hyppyjä okserille, joka vähitellen nousi ja oli lopulta noin 90 sentissä. Laukka tuntui tosi kivalta, ja siitä tulikin kehuja.

Sitten aloimme hypätä S-kiemuraa oikeasta laukasta vasempaan laukkaan vaihtaen (esteet 4-6). Kaarevat linjat esteiden välillä olivat noin 20 metrin mittaisia, ja meidän kuului tulla nämä kuudella laukalla eli melko tilavalla kaarteella oikaisematta. Ensimmäisellä kierroksella myöhästyin kääntämisessä ensimmäisen esteen jälkeen ja Vakekin erehtyi luulemaan, että oli tarkoitus jatkaa suoraan. Niinpä kaarteeseen tuli peräti seitsemän askelta. Tämän jälkeen sain tien korjattua kuntoon, ja kaarteet onnistuivat mukavasti kuudella laukalla. Ihan sujuvaa menoa. S-kiemuran perään jatkettiin seuraavaksi vielä lävistäjällä olevalle pysty-pysty-sarjalle. Sarjaväli oli kahdelle laukalle mitoitettu, mutta meille se oli kovin pitkä. Ensimmäisellä kerralla mokasin lähestymislinjan valinnassa täysin, ja tulimme sarjalle aivan liian oikaisten. A-osan hyppy tuli melko pohjaan, ja sitten väli olikin aivan liian pitkä eikä Vake halunnut venyttää vaan otti kolmannen askeleen mukaan. Sakkokierroksella korjasin lähestymislinjaa niin, että tulimme sisään oikomatta, mutta silti ei askel sattunut a-osalle oikein nappiin. Vake oli edelleen sitä mieltä, että tähän väliin kuului kolmas askel eli oli haluton venyttämään pidempää hyppyä b-osalle. Jätimme asian hautumaan.

Mukaan tuli vielä lisää esteitä, ja hyppäsimme nyt radan aloittaen noin 30 metrin suoralla linjalla muurilta pystylle. Tämän perään mentiin sarja ja S-kiemura. Esteet nousivat, ja ratakorkeutenamme oli suunnilleen 80-90 cm. Aloitimme muurilla ja pystyllä vähän lähelle menevillä hypyillä, eikä rata näin ollen lähtenyt ihan parhaassa mahdollisessa rytmissä liikkeelle. Sarjalla oli edelleen sama vika, eli ei aivan nappipaikkaa a-osalle ja väliin kolmas askel. S-kiemurakin meni vähän hyytyneesti tällä kertaa. Kaikesta yli, mutta sujuvuus oli vähän hukassa. Niinpä jatkoimme saman tien uudestaan sarjalle, johon tikattiin vieläkin lisäaskel hyvästä yrityksestä huolimatta. Tällainen ei nyt kelvannut, vaan sain käskyn jatkaa vielä suunnanvaihdon lävistäjäpystyn yli ja tulla taas uudestaan sarjalle. Nyt laukka lähti viimein oikein kunnolla eteen, ja onnistunut hyppy helpolle yksittäisesteelle auttoi saamaan rytmistä kiinni. Lennätin Vakea eteenpäin ennen sarjaa, ja viimein saatiin sujuvampi paikka ja hyppy a-osalle. Kun imu eteenpäin säilyi, niin väli menikin ihan mukavasti kahdella laukalla. Onnistuihan se lopulta! Sitten jatkoimme vielä uudestaan S-kiemuralle, jolla edettiin myöskin paremmin ja päästin sujuvasti hyviin paikkoihin. Jälkimmäiselle kaarelle Vake kylläkin pääsi oikaisemaan, mutta ratkaisin tilanteen ratsastamalla eteen ja kaarre menikin kivasti viidellä laukalla. Pienen hetkellisen hyytymisen jälkeen saimme siis loppuun hyvät suoritukset sekä sarjalle että kiemuralle.

Vake meni kyllä taas oikein kivasti ja yritteliäästi, ja voin olla ihan tyytyväinen siihen, että hieman teknisempikin tehtävä eli S-kiemura onnistui yli 80 sentin korkeudella. Vake onneksi auttaa minua paljon eikä nirppanokkaile pienistä epäonnistumisista, ja yhdessä tekemisen meininki on hyvä. Tämänpäiväisten tehtävien suorittaminen ei tuntunut varsinaisesti helpolta, mutta niistä selvittiin asiallisesti kunhan vaan ratsastin enkä hutiloinut. Näin sen tietysti kuuluu valmennuksissa ollakin, eli ei körötellä vain mukavuusalueella vaan pitää myös olla hieman haastetta. Ei haittaa, jos ei ensimmäisellä yrityksellä osu aivan nappiin, vaan tärkeintä on onnistua korjaamaan virheet ja suorittamaan tehtävä lopulta oikein.

P.S. Jo kaksi vuotta takana Vaken kanssa! Yhteinen taival alkoi 2.6.2014, joten vuosipäivä oli tänään.

Lähes liekeissä

Tiistaina olimme Vaken kanssa tavalliseen tapaan Pian estevalmennuksessa. Vake olikin tänään aivan mainion reippaalla tuulella, mitä varmaan edesauttoivat kolme edeltävää kevyttä päivää. Ei Vake vielä alkuverryttelyssä ollut erityisen napakka, mutta heti kun päästiin hyppyhommiin oli poni mukavasti hereillä.

Aloitimme kolmen kavaletin/pienen esteen linjalla (kuvassa 3-5) jota mentiin molempiin suuntiin useita kierroksia. Välien metrimääristä en ole varma, mutta ne olivat luultavasti noin 14 ja 17 metriä, sillä isot hevoset menivät näitä kolmella ja neljällä sujuvalla askeleella. Vaken kanssa aloitimme sen sijaan neljästä ja viidestä askeleesta, mikä tarkoitti sujuvaa laukkaa ilman hullua eteenratsastusta. Vakella oli alusta alkaen hyvä imu laukassa, joten tehtävä meni näillä askelmäärillä tosi näppärästi. Sitten kokeiltiin kasvattaa laukkaa ja tulla samoilla askelmäärillä kuin isot hevoset. Vake lähti suoralla uralla tosi hyvin eteen, ja jos linjalle olisi ollut pitkä suora lähestyminen isolla kentällä olisi 3+4 laukkaa luultavasti onnistunut. Nyt sisääntulokaarre söi laukkaa aavistuksen verran, eikä poni ihan venynyt väleihin vaikka hilkulla se oli. Siinä taisi oma uskokin loppua kesken, ja niin otettiin aina lyhyt lisäaskel esteiden eteen. Kun tulimme linjaa vasemmassa laukassa ja viimeinen pysty nousi hieman korkeammaksi, onnistuimme kertaalleen menemään jälkimmäisen eli lyhyemmän välin kolmella laukalla.

Seuraavaksi menimme lävistäjällä kolmen laukan linjaa kavaletilta trippelille, ja tämän jälkeen matka jatkui vielä äskeiselle kolmen hypyn linjalle. Lävistäjälinjalle saimme hieman lyhennetyn välin, joka oli noin 13 metriä. Tässäkin sai kyllä kolmeen askeleeseen sujua eteen, kun pikkukavaletille ei kummoista hyppyä tullut. Ensimmäisellä yritysellä ei laukka ollutkaan aivan riittävää, ja jäimme trippelistä kauas. Odotin miniaskelta, mutta Vake selvitti trippelin hurjan pitkällä ponkaisulla. Onneksi korkeutta oli tällä erää vain noin 60 cm. Vaikka jäin Vaken loikasta hieman jälkeen, niin se lähti onneksi seuraavillakin kierroksilla hyppyyn aivan yhtä rohkeasti ja empimättä. Jatkossa ratsastin trippelille vielä huolellisemmin eteen, ja kun olin itsekin menossa päättäväisesti kolmella laukalla niin ei ponnistuspaikasta jäänyt epäselvyyksiä.

Pidensimme rataa edelleen niin, että kolmen hypyn linjalta kaarrettiin lävistäjällä olevalle sarjalle, ja myöhemmin neljäntenä tehtävänä tuli mukaan vielä toisen pitkän sivun suuntainen kaareva linja kuudella laukalla ja heti perään kahdella laukalla kaarre maapuomeille. Esteet nousivat vähitellen, ja kun menimme lopulta kokopitkää rataa olivat korkeimmat esteet noin 80-senttisiä. Trippeli oli 85 sentissä, ja korkeuden vuoksi saimme kavaletti-trippelilinjalle nyt pientä helpotusta eli väli lyheni noin 12 metriin. Ratamme alkoikin tällä linjalla erinomaisen sujuvasti. Seuraavalle kolmen hypyn linjalle tultiin vähän pienesti sisään, mutta Vake venyi kuin venyikin ensimmäisen välin neljällä laukalla. Toiseen väliin se ei kuitenkaan kyennyt enää venyttämään tarpeeksi vaan neljällä mentiin tämä lyhyempikin väli. Kahden askeleen okseri-pysty-sarja (9,5 m) sen sijaan onnistui kerrassaan hienosti. Matka jatkui sujuvasti vielä viimeiselle linjalle, ja kuuden laukan väli meni hyvin. Viimeisen pystyn jälkeen ei vaan askel aivan yltänyt maapuomeille, vaikka niin hyvin Vake etenikin.

Otimme viimeiselle linjalle heti perään sakkokierroksen. Ohjeena oli tulla linjan aloittavalle matalalle vinopystylle kaikessa rauhassa vähän lyhyemmässä laukassa, ja jatkaa kuuden laukan välissä ensimmäiset kolme askelta samaa lyhyempää laukkaa. Tämän jälkeen pääsin sitten pyytämään eteen seuraavaa estettä kohti, niin että viimeiset kolme askelta mentiin eteen venyttäen ja tämä sama impulssi vei meidät sujuvasti puomeille asti. Kerrankin sain ottaa Vaken laukkaa oikein kiinni, ettei tultu linjalle sisään liian "lujaa"! Tällä idealla ratsastaen tosiaan yllettiin onnistuneesti puomeille asti, harmillisesti vaan pysty putosi siinä matkan varrella. Lähdimme vielä yrittämään ihan nappisuoritusta, mutta nyt jäi taas venyminen pienestä kiinni. Saimme pitää vähän miettimistaukoa, ja lopuksi kokeilimme vielä uudestaan niin että etäisyyttä pystyltä puomeille oli lyhennetty joitakin kymmeniä senttejä. Edelleen mentiin kuuden laukan välissä ensin lyhentäen ja sitten eteen lähettäen, ja nyt Vake suorituikin tehtävästä hienosti.



Vaikka Vake ei kaikkiin "isojen hevosten väleihin" aivan venynytkään, niin olin tosi tyytyväinen tämän päivän menoon. Vakella oli hyvä energia laukassa, joten kyllä oli mukavaa hypellä. Tänään ei tarvinnut puskea, ja myös hypyt tuntuivat itselleni helpoilta kun ponilla oli eteenpäinpyrkimystä sekä ehkä jonkinlaista ryhtiäkin liikkumisessa. Tämä on sitä parasta Vakea! Laukan venyttäminen tiettyihin etäisyyksiin on Vakelle kaikkein vaikein juttu, mutta tosi urheasti se yritti. Sarjahan jopa meni tänään oikein hyvin. Kisaradoilla ei näin teknisiä tehtäviä edes tule vastaan, mutta kuten valmentajamme totesi, on nopeaa eteen venymistä hyvä harjoitella koska sille tulee tiukoissa paikoissa välillä tarvetta.

Videosta kiitos Riikalle!

Tärkeintä on rytmi

Menimme Vaken kanssa Pian valmennuksessa tänäkin tiistaina. Viime viikon puheet toteutuivat, eli tunnin alkupuolella saimme ratsastaa vähän aikaa paperiarkit pohkeen ja hevosen välissä jalustinhihnan alla samalla kun tutustuimme päivän puomitehtävään ravissa. Eipä siinä voinut muuta kuin tosissaan keskittyä jalan pitämiseen paikoillaan kiinni kyljessä. Sain vältettyä paperien pudottamisen, mutta kyllä ne alkoivat ennen pitkää rutistua ja repeytyä pohkeiden liikkuessa.

Laukassa jatkettiin ilman paperiarkkeja. Ratsastimme maapuomeilla ensin 17 metrin linjaa viidellä ja kuudella askeleella. Vake pääsi viiteen helposti, eli laukka sujui ihan mukavasti eteen. Kuuteen piti tietenkin vähän lyhentää. Sitten menimme soikiokuviota, jonka pitkillä sivuilla oli 17 metrin välit (kuusi laukkaa) puomilta toiselle ja kummallakin lyhyellä sivulla yksittäinen puomi. Soikion "kulmiin" tuli kolme laukka-askelta. Tämä ei ollutkaan mikään helppo tehtävä! Pätkittäin rytmi löytyi, ja väleihin tuli oikeat askelmäärät tasaisella laukalla. Jos taas rytmi pääsi rikkoutumaan esimerkiksi liian pitkäksi venyneen tai oikaistun kaarteen takia oli sen palauttaminen hankalaa. Vaken laukka tuppasi kaarteissa hieman hyytymään, eikä se ihan tarpeeksi yritteliäästi venyttänyt eteen puomille jos oltiin aavistuksen kaukana. Terävyyttä ja pohkeeseen reagointia olisi siis tarvittu lisää. Myös kääntämisessä oli toivomisen varaa, eli roikuin liikaa sisäohjassa kun taas ulkopohje ei ollut tarpeeksi mukana. Saimme mentyä molempiin suuntiin joitakin asiallisia kierroksia niin että koko soikiolla rytmi säilyi ja askeleissa ei harhauduttu, mutta ei se varsinaisesti helpolta alkanut tuntua missään vaiheessa.

Pysyimme vielä samalla kuviolla, mutta 17 metrin linjoilla puomit nostettiin jonkin verran ylös maasta ja päätypuomit kierrettiin ulkokautta isommalla kaarteella. Linjoille haluttiin nyt viisi laukkaa. Päädyt olivat edelleen kompastuskivi, sillä niissä laukka pääsi aina jonkin verran hyytymään. Tämän seurauksena rytmi ei täysin säilynyt, ja uudelle linjalle oli hankalampi lähestyä kun kaarteesta joutui puskemaan eteen. Lisäksi minulla oli tänään jokin ihme vimma hyppyyttää Vakea kaukaa, eli tuuppasin sen miniesteiden yli mieluummin aika kaukaa kuin annoin ottaa miniaskeleen. Yhdistettynä vähän riittämättömään laukkaan näistä hypyistä tuli kömpelöitä kiskaisuja joissa laukkakin vaihtui helposti vääräksi. Parempi oli olla puskematta liikaa puomia kohti ja tuoda Vake mieluummin lähelle mutta etuosan ryhdin säilyttäen.

Päivän toinen tehtävä oli kolmoissarja, jossa kaikki esteet olivat oksereita. Sarjavälit olivat noin 9 metriä eli kahdelle laukalle mitoitettuja, tosin ensimmäistä väliä hieman lyhennettiin Vakelle kun alkoi näyttää siltä että muillakin hevosilla oli vaikeuksia venyä väleihin estekorkeuksien ollessa aluksi 60 sentin luokkaa. Ratsastin kunnon laukan alle aina ennen sarjalle tuloa, ja Vake selvittikin koko linjan oikein sujuvasti. Viimeisellä esteellä Pia muistutteli katsomaan ylös ja eteen sekä ohjaamaan Vaken suoraa linjaa eteenpäin sen sijaan että annoin sen kaartaa ja oikaista estelinjalta ennen päätyä. Esteitä nostettiin vähitellen, ja edelleen sarja sujui tosi mukavasti. Eipä siinä tarvinnut ajatella oikein muuta kuin eteen koko ajan. Tällä kertaa en kuitenkaan heittänyt ohjia pois ja päästänyt Vakea venähtämään liian pitkäksi ja matalaksi.

Lopuksi korkeudet olivat sarjan kolmella okserilla noin 70, 80 ja 90 cm. Tällä viimeisellä kierroksella tyrin ensin sisääntulon täysin, sillä yritin hyppyyttää Vaken a-osalle turhan kaukaa. Vake tikkasi kuitenkin vielä miniaskeleen esteen juureen, ja näin jarruttavan hypyn jälkeen ei vauhti riittänyt toiseen väliin vaan siihen otettiin kolmas askel ja b-osasta kiivettiin yli. Yritin nopeasti päättää kääntäisinkö viimeisestä välistä esteen ohi (tässä tilanteessa ehdottoman kannatettava ratkaisu rämpimisen sijaan!), mutta ratkaisu syntyi itsessään kun otiin jo menossa tolppaa päin ja Vake väisti sen täpärästi esteen sivuun. Onneksi Vake ei tällaisesta mokailusta hermostunut, vaan uudella yrityksellä tultiin taas aivan sujuvasti ja hyvällä energialla esteitä kohti. Kun päästiin onnistuneemmin sisään ylittyivät esteet helposti ja suurimmalle okserille tuli oikein hyvä hyppy.

Olin tyytyväinen sujuvaan menoon sarjalla, sillä tähän tehtävään löytyi Vakesta mukava, eteen pyrkivä laukka jolla sarjavälit selvitettiin asiallisesti. Perusratsastustehtävät puomeilla sen sijaan olivat jälleen kerran hankalampi pala. On vaan niin helppo viilettää menemään suoria linjoja ja isoja teitä ja saada Vakekin käynnistymään niissä kunnon laukkaan, mutta sitten kun yritetään kääntää täsmällisesti pientä kaarretta puomilta toiselle ja säilyttää rytmiä lyhyessä laukassa niin energia ei oikein tahdokaan riittää ja homma menee hankalaksi. Välillä vähän epäilyttää että onko kuskin rytmitajussakin pieniä puutteita. Terävyyden ja rytmin säilyttäminen kaarteissa vaatii selvästi kehittämistä, ja ahtaammassa tilassa maneesissa tämä asia tietenkin vain korostuu.

Istu ja pidä

Lauantaiaamuna osallistuin Tallinmäellä estetunnille Viivillä. Olin ajatellut mennä Viivillä ihan kokemuksen kannalta ensi viikonlopun kotikisoissa, joten harjoiteltiin sen kanssa vielä ennen kisoja tämä kerta. Viivihän hanskaa estehommat oikein hyvin, mutta minä en ihan hanskaa Viiviä, joten jatkoimme siitä mihin viime viikolla jäätiin eli tasaisuuden ja kontrollin etsintää sähäkkään tammaan.

Aloitimme tutulla suoralla linjalla, johon haluttiin ensin seitsemän ja sitten kuusi laukkaa. Lisäksi päädyissä tehtiin voltit kavalettien yli. Tämä tehtävä sujui aika mukavasti. Esteet olivat aluksi pieniä ristikoita, eikä Viivi (tai kuski) kiihtynyt niistä liikaa. Sain ratsastettua tasaiset seitsemän askelta oikein hallitusti Viivin kuunnellessa hyvin. Esteitä nostettiin pieneksi pystyksi ja okseriksi, ja linja tultiin nyt kuudella laukalla. Nyt Viivi alkoi hieman kiihdyttää kohti okseria, mutta ei niin paljon että etäisyys olisi mennyt aivan pieleen. Ennen radan hyppäämistä menimme vielä kahden askeleen sarjaa. Tämä onnistui aika mukavasti, ja oli ihanan helppoa hypätä sarjaa kun laukka venyi väliin ilman mitään ongelmia. Sarjalla Viivi ei myöskään ehtinyt kiihtyä liikaa eteen. Lävistäjällä olevalta sarjalta ei kuitenkaan automaattisesti tullut myötälaukkaa, vaan jouduin korjaamaan ravin kautta.

Piirroksesta kiitos Annelle!

Lopuksi hyppäsimme radan 70-senttisenä. Tätä olin kaavaillut meille sopivaksi kisakorkeudeksi. Radan alku meni hyvin, eli lähestyminen ykkösesteelle onnistui ja hypystä tuli hyvä. Sen jälkeen kohti kakkosesteenä olevaa kavalettia laukatessa Viivi kuitenkin alkoi kiskoa eteen, ja sai minut kiskottua sen verran irti satulasta etten saanut sitä toppuuteltua kiihdyttämästä. Kavaletin jälkeen koetin hakea kontrollia takaisin, mutta kolmosesteelle tultiin vielä sekavassa rytmissä. Hyppy meni pohjaan, ja hukkasin siinä rytäkässä toisen jalustimen. Tämä tietenkin häiritsi linjan ratsastusta, ja Viivi pääsi kiihtymään välissä aivan liikaa. Neloseste ylittyi hätäisesti lähelle ajautuen ja puomi putosi. Sitten sain jalustimen takaisin jalkaan, ja loppurata sujui mukavammin. Viimeiseen kaarevaan linjaan kavaletilta pystylle (6-7) olin oikein tyytyväinen, sillä tässä annoin Viivin laukata rennosti eteen mutta rytmi pysyi tasaisena eikä tullut kiihdytystä. Tällaisesta lähestymisestä ponnistuspaikkakin löytyi luontevasti.

Koska kahden okserin suora linja meni radalla pieleen harjoiteltiin tätä vielä lopuksi lisää. Ensimmäisellä yrityksellä Viivi kiskaisi linjalla eteen ja otti kunnon kiihdytyksen, ja vahinkojen minimoimiseksi en edes yrittänyt pitää vastaan vaan annoin sen harpata linjan viidellä askeleella. Sujuva suoritus, mutta nyt haluttiin kuitenkin sitä kontrollia ja rauhallisemmat kuusi askelta. Ongelma oli sama kuin viime tunnilla, eli esteen lähestyessä linjan päässä aloin aina kallistua eteenpäin, ja silloin Viivi kiihtyi kahteensataan saman tien. Yritin siis keskittyä istumaan jämäkästi pystyssä ja välttämään eteenpäin kallistusta missään vaiheessa. Silti Viivi pääsi edelleen rykäisemään linjan puolessa välissä kiihdytyksen eteen, ja ajautui kiireisenä liian lähelle estettä. Yritin myös virheellisesti tuoda Viivin liian pienesti sisään, eli linjan ensimmäiselle esteelle pidin sitä liikaakin ja otin ponnistuspaikan liian lähelle. Tarvittiin siis rohkeutta tulla isommalla hypyllä sisään, mutta sen jälkeen istua jämäkästi satulaan ja ottaa tarvittava pidäte. Lopulta tämä onnistui kuin onnistuikin. Viivi hyppäsi ensimmäisen esteen isommin, mutta tuli sen jälkeen hyvin kiinni ja laukkasi linjan tasaisen sujuvasti ilman kiihdytystä hyvään ponnistuspaikkaan. Kyllä se malttaa, kun vaan kuski malttaa!

Tämä oli jälleen oikein opettavaista. Viivi on todellakin mahtava opettaja tällaiselle joka ei ole sähäkämpiä hevosia tottunut ratsastamaan. Ratsastajan virheistä huolimatta se kyllä menee esteiden yli eikä hermostu tai ota nokkiinsa, joten virheiden seurauksia ei tarvitse pelätä. Hallittu lähestyminen ja puomien pysyminen ylhäällä vaatii kuitenkin sitä, että pidän istuntani kasassa enkä lähde yhtään hevosen edelle, joten virheiden ja niiden korjaamisen seuraukset huomaa hyvin selvästi. Tärkeää on malttaa todellakin istua pystyssä aivan koko ajan, eikä saa luovuttaa ja antaa tamman vain kiihdyttää mielensä mukaan. Samalla Viivin pitää kuitenkin antaa laukata liikaa paketoimatta, eikä yrittää tuoda sitä esteille liian pienesti. Ope muistutti myös pohkeen oikeasta paikasta, sillä Viivin selässä jalkani tahtoivat mennä korostuneen eteen. Oikea pohkeen paikka vähän taaempana vakauttaisi ja jämäköittäisi myös istuntaa. Kisoissa meillä onkin sitten 70 sentin luokassa taitoarvostelu, joten siinäpä minulle haastetta vaikkei estekorkeus valtava olekaan.

Mukavan reipasta menoa

Kotikentälle järjestyi Pian estevalmennus, ja menin Vakella kahden hengen ryhmässä Annen kanssa. Tunti alkoi hakien laukassa reipasta etenemistä ja nopeaa reagointia eteen sekä taakse. Siinä tuli ihan tehokas herätys sekä kuskille että ponille. Vake lähti pienellä herättelyllä laukkaamaan aika hyvin eteen, mutta temponmuutosten nopeutta voisi tietysti aina parantaa. Teimme myös laukanvaihtoja, ja näissä olisi tempo pitänyt saada säilymään paremmin. Minua vaivasi jälleen ärsyttävä taipumus kääntää eteenratsastaessa hartiat ja ylävartalo eteen sekä päästää istunta heijaamaan edestä taakse. Pystyyn ja jäntevyyttä!

Ensimmäisenä estetehtävänä hyppäsimme ympyrällä kahta kavalettia kolmen laukan välillä. Vake liikkui tässä vaiheessa mukavasti eteen, ja Pia piti huolen etten antanut laukan missään välissä sammahtaa. Toisaalta ei myöskään saanut jäädä turhaan ajamaan, vaan pyrkimyksenä oli saada laukka sujumaan eteen niin että kyytiin saattoi jäädä istumaan ja odottamaan ilman puskemista. Ympyrätehtävä onnistui melko hyvin, mutta Vake tunki varsinkin oikeassa kierroksessa sisäpohjetta vastaan pyrkien oikaisemaan kavalettien välistä reittiä. Vasemmassa kierroksessa oli vähän samaa puskemisyritystä, mutta tähän suuntaan oli helpompi saada sisäpohje läpi ja poni vähän taipumaankin kaarevalla tiellä.

Seuraavassa kuviossa olikin jo useampia tehtäviä mukana. Aloitimme lävistäjälle sijoittuvasta maapuomin ja pystyn linjasta, johon tuli kolme laukkaa. Matka jatkui äskeisille kavaleteille kaarevalla uralla, sitten toiselle lävistäjäpystylle ja lopuksi vielä oikeassa laukassa pysty-okseri-pysty-kolmoissarjalle, jossa välit olivat noin 9,5 metriä eli kaksi laukkaa. Vake lähti ihan topakasti liikkeelle, mutta ensimmäinen linja maapuomilta pystylle oli sille aika pitkä. Hypystä tuli vähän kumma, kun hetken mietimme venytäänkö esteen yli vai otetaanko vielä neljäs askel. Vake venyi, mutta en ihan pysynyt mukana ja niin Vake pääsi seuraavassa kaarteessa puskemaan hurjasti sisään. Aloitimme homman alusta, ja nyt pääsin ratsastamaan kaarteen lävistäjäpystyltä kavaleteille paremmin. Kolmoissarjan välit selvitimme kunnialla ilman lisäaskeleita. Sarja otettiin kuitenkin vielä saman tien uusiksi, sillä minun piti muistaa suoristautua väleissä paremmin pystyyn. Uusintakierros olikin sujuvampi kun keskityin istuntaan enkä jäänyt kellumaan etunojassa.

Annelle kiitos ratapiirroksesta.

Lopuksi hyppäsimme kuvan radan kahteen kertaan, ensimmäisellä kierroksella noin 80 sentissä ja toisella kierroksella noin 85 sentissä. Otin ennen radan aloitusta oikein hyvän laukan alle, ja Vake lähtikin tosi mukavasti eteen. Kolmen laukan väli maapuomilta pystylle (3 ja 4) meni nyt helpommin kun laukka sujui näin hyvin. Kolmoissarjalle vasemmassa laukassa kaartaessa Vake puski jonkin verran sisään, mutta ponnistuspaikka löytyi asiallisesti ja välit eivät edes tuntuneet kauhean pitkiltä. Pia muistutti jokaisessa sarjavälissä suoristautumaan pystyyn, ja mielestäni tämä onnistui näissä kahden laukan väleissä paljon paremmin kuin tyypillisesti yhden laukan väleissä. Viimeinen kaareva linja okserilta pystylle oli tarkoitettu ratsastettavaksi viidellä laukalla. Metrimäärää en tiedä, mutta kuudes askel tuli luontevasti mukaan ja se oli Vaken kanssa ihan ok. Toiselle ratakierrokselle sain ohjeistukseksi ratsastaa tämän kaarteen hieman suurempana jotta kuudennelle askeleelle jäisi vielä enemmän tilaa. Keskityin kuitenkin niin tiukasti lähes 90-senttisen okserin ylitykseen, että unohdin ratsastaa ajoissa kaarretta ulospäin. Viiteen laukkaan ei Vake ihan venynyt, joten ponnistuspaikka ajautui liian lähelle. Tästä hyvästä tuli vielä sakkokierros tälle linjalle. Nyt ratsastin ajatuksen kanssa vähän laajemman tien, ja näin linja meni kuudella laukalla tosi asiallisesti.

Hyppelyt sujuivat tänään oikein mukavasti, ja oli mahtavaa miten sujuvasti Vake eteni kun siltä oikeasti pyydettiin kunnon laukkaamista. Tässä oli ihan menoa ja meininkiä siinä määrin kuin sitä nyt voi Vakella olla. Tuntui, että Vake innostui menemään oikeasti omalla moottorilla sen sijaan että olisi tarvinnut pahemmin puskea. Tällainen vaihde kun Vakesta löytyy niin hyppääminen on tosi kivaa! Hiottavaa sen sijaan löytyy vielä paljon kaarteiden ratsastuksesta sekä omasta asennostani niin että muistaisin istua pystyssä enkä kippuroisi ylävartalo etukumarassa. Onneksi näihin asioihin pitäisi päästä paremmin pureutumaan nyt kun perusongelma eli laukan sujuvuus on näin hyvin ratkaistu.

Rentous kadoksissa

Pitkänperjantain aamuna suuntasimme Vaken kanssa maneesille estetunnille. Saa nähdä jääkö tämä kevään viimeiseksi maneesitunniksi, sillä kenttä on hyvää vauhtia sulamassa hyppykuntoon. Alkuverryttelyssä sain Vaken lähtemään laukassa ihan mukavasti eteen. Menimme lävistäjillä muutamat suunnanvaihdot, ja laukka vaihtui vasemmasta oikeaksi varsin sujuvasti. Oikeasta vasempaan vaihdossa tuli aluksi aivan liikaa jarrutusta ja turhaa paikoillaan pomppimista, joten tätä piti ottaa pari toistoa ennen kuin vaihto onnistui juohevammin.

Verryttelyhyppyinä menimme ensin pysty-kavaletti-pysty-linjaa. Vake laukkasi edelleen mukavan reippaasti, joten nämä pikkuhypyt menivät näppärästi. Tulimme linjan sitten vielä toisesta suunnasta ja jatkettiin tämän jälkeen kaarevalle linjalle portilta kavaletille. Nyt mukaan tuli pientä räpellystä, sillä emme kaikilla esteillä olleet Vaken kanssa hyppäämässä ihan yhtä aikaa ja meno oli hieman töksähtelevää. Kaarevalle linjalle tuli kavaletin eteen ylimääräinen pikkuaskel, ja kavaletin jälkeen laukka vaihtui epämääräisen pomppimisen kautta. Uusintakierroksella ratsastin pohkeella paremmin eteen, ja kavaletin edestä saatiin turha miniaskel pois. Hyppäsimme ennen ratatehtäviä vielä portin (este 4), kahden askeleen sarjan (5a-b) ja viuhkaesteen (6) pätkän. Sarjaväli oli noin 9 metriä, mikä oli Vakelle hieman pitkä etenkin kun esteet olivat vielä varsin matalia. Pääsimme kuitenkin sujuvalla laukalla jarruttamatta sisään, ja niin Vake venyi b-osalle hyvin kahdella laukalla.

Annelle kiitos tästä.

Koko radan hyppäsimme kahteen kertaan. Ensimmäisellä kierroksella esteet olivat noin 70-senttisiä. Jostain syystä oloni oli hieman epävarma tehtävään lähtiessä, vaikka alkutunnista ei mitään isompia ongelmia ollut esiintynyt ja esteetkin olivat pieniä. Vake lähti etenemään hyvällä energialla, ja ensimmäisellä kaarevalla linjalla ykkösesteeltä kakkoselle ei tarvinnut eteen ratsastaa. Tällä imulla ponnistuspaikat löytyivät hyvin. Kolmoseste oli pienempi kavalettiviritelmä, ja sen ylitimme vähän puolihuolimattomasti. Oikea kylki pääsi puskemaan ulos niin ettei laukka vaihtunut, ja kaareva linja okserille mentiin väärässä tai ristilaukassa. Niinpä ei kaarteesta tullut oikein tasapainoista ja sujuvaa, ja lähestyminen okserille meni pipariksi. Vake ratkaisi ponnistuspaikkaongelman hyppäämällä kaukaa, ja olin hypystä hieman jäljessä. Sitten vaan paketti takaisin kasaan ja vähän kaasua sarjalle kaartaessa, ja sarja menikin jälleen oikein sujuvasti. Kaarteessa viuhkaesteelle laukka säilyi hyvin vaikkakin esteelle tultiin vähän vasemmalle kyljelle puskien. Viimeiselle pystylle jäätiin vähän kauas, ja sorruin tuuppaamaan Vakea istunnalla pitkään hyppyyn. Kiltisti poni lähti hyppyyn kuten olin pyytänyt, mutta pyörittelin kyllä silmiäni tälle tuuppausratkaisulle. Tätä päivitellessäni ope totesi että pitäisi vaan vielä enemmän luottaa hevoseen ja sen kykyyn selvittää este huonommastakin paikasta. Kasikymppi saati sitä pienemmät esteet kun eivät ole vielä Vakenkaan äärirajoilla (ponihan on sinnitellyt aluemetrin maaliin), joten ei tarvitse hätääntyä vaikka ponnistuspaikka olisikin epäoptimaalinen. Jos ei hevosta osaa esteen edessä auttaa niin kannattaa edes olla häiritsemättä sitä ja antaa sen selvittää este rauhassa.

Toinen ratakierros hypättiin 80 cm korkeudessa. Edelleen minua vaivasi pieni epävarmuus, ja ehkä se oli tunnin aikana tarttunut Vakeenkin niin ettei se ollut täysin rento. Kun käännyimme ensimmäistä estettä kohti näin ponnistuspaikan hyvin ja laukassa oli imua, mutta sitten odottamatta Vake säikähti jotain takanaan ja lähti ryntäämään estettä kohti. Pysty ylittyi vauhdilla, ja ohjasin sen jälkeen suoraan eteenpäin pysäyttääkseni pakolaukan. Onneksi Vake jarrutti melko nopeasti, joten tilanteesta selvittiin säikähdyksellä. Eipä meille tällaista ole ennen käynyt. Kävimme sitten pakenemisen aiheuttaneessa kulmassa hieman pyörähtämässä ennen kuin aloitimme radan alusta.

Olin varuillani mahdollisen uuden ryntäyksen varalta, mutta tällä yrityksellä pääsimme ensimmäiselle esteelle asiallisesti ja jatkoimme sujuvassa mutta hallitussa laukassa kaarteen kakkosesteelle. Tämä ensimmäinen linja oli varsin hyvä. Seuraavassa kaarteessa muistin hieman rentouttaa käsiä ja höllätä tuntumaa ohjissa. Kolmosesteellä kävi sama kuin viimeksi, eli laukka jäi vaihtumatta ja okserille tultiin taas huonossa tasapainossa vailla rytmiä. Tällä kertaa esteen yli kömmittiin pohjasta. Hoputtelin laukan uudelleen käyntiin, ja sarjan sujahdimme tälläkin kertaa hyvin. Viimeisille kahdelle esteelle ei ponnistuspaikka osunut oikein kohdilleen, ja menimme molemmilla vähän pohjaan. En ollut tähänkään rataan täysin tyytyväinen, ja saimme ottaa uusiksi vielä kaarevan tien kavaletilta okserille. Tällä kertaa varmistelin oikealla pohkeella ja ohjalla oikean laukan kavaletilta, ja kaarteesta tuli heti parempi kun se mentiin myötälaukassa. En myöskään lähtenyt panikoimaan ja ajamaan okseria kohti, vaan maltoin odottaa ja antaa ponnistuspaikan löytyä ajallaan. Kuulemma laukka olisi saanut olla vielä sujuvampi, mutta oli tämä ainakin huomattavasti asiallisempi suoritus kuin aikaisemmat yritelmämme tällä linjalla.

Jostain syystä tänään mukana kulki pieni häiritsevä epävarmuuden tunne, enkä tiedä mistä se nyt tarttui. Ehkä oma mielentilani oli se mikä sai Vakenkin tänään vähän jännittyneeksi ja varuilleen. Vaikka itse hypyt sujuivatkin ilman ongelmia niin ratsukon yleismielentila ei ollut tarpeeksi rento ja luottavainen. Kun hyppäsimme maneesilla viimeksi kaksi viikkoa sitten oli rentous ja varmuus vielä kohdillaan. Ehkä tähän ei nyt kannata kuitenkaan takertua liikaa, vaan suhtautua asiaan ohimenevänä pikku notkahduksena. Lisää vaan hyppyjä alle.

Kivaa, jännää, vauhdikasta

Keskiviikon tunnilla oli esteitä ja sain ratsuksi Loren. Lorella olikin oikein kivaa ja mielenkiintoista päästä hyppäämään, sillä viimeksi olen Lorella hypännyt alkuvuodesta 2012 eli aikana ennen tämän blogin syntyä. Lore on esteillä reipas menijä ja yleensä aika varma, mutta muistelin että sen hypyissä oli jotenkin hankala olla mukana. Tämä mielikuva taisi kuitenkin perustua vain siihen että hyppäsin Lorella aikana jolloin oma esteratsastustaito oli täysin ruosteessa. Sen jälkeen on estetunteja karttunut yli sata lisää, joten nyt ei Loren hyppy tuntunut millään lailla hankalalta.

Aloitimme tunnin maapuomien parissa ratsastaen suoran puomilinjan yli ensin ravissa ja sitten laukassa. Laukkapuomien välit oli mitoitettu melko pitkiksi, joten laukan sai antaa sujua ihan kunnolla eteen. Tämä ei tuottanut ongelmaa kunhan vaan annoin Lorelle tarpeeksi ohjaa enkä jäänyt turhaan himmailemaan laukkaa taakse. Puomien ylitys oli oikein mukavaa kun hevonen eteni hyvällä energialla ja laukasta löytyi näppärästi säätelyvaraa. Ratsastin laukassa melko paljon kevyessä istunnassa, sillä näin sain istunnan vakaammaksi kuin Loren hankalassa keinutuslaukassa muutoin, ja tuntuikin että Lore laukkasi tällöin rennommin ja rauhallismmin.

Päivän varsinaisena tehtävänä oli kahden askeleen sarja ja tältä jatko kaarevalla tiellä 3-4 askeleen päässä olevalle laukanvaihtoesteelle. Hyppäsimme ensin yksittäiset laukanvaihtoesteet ristikkoina, ja sitten mentiin sarjaa muutama kerta sellaisenaan molemmista suunnista. Loren kanssa oli sarjalle helppo tulla, sillä laukkaa ja ponnistuspaikaa pystyi varsin hyvin säätelemään ja luonnollisestikaan tätä hevosta ei tarvinnut työntää eteen vaan estettä kohti saattoi todellakin vain odottaa kaikessa rauhassa. Sarjaväli oli kuitenkin hieman hankala, sillä ensimmäisen esteen jälkeen Lore lähti liian innolla eteen enkä alkuunkaan ehtinyt tehdä välissä pidätteitä. Kaiken lisäksi jäin sarjavälissä keikkumaan kevyeen istuntaan sen sijaan että olisin päässyt tiiviisti satulaan ja näin pystynyt jarruttamaan hevosta kunnolla. Lore oli vain niin nopea että en oikein muuta voinut kuin vikistä mukana kun hevonen lennähti sarjalla eteen ja esteiden yli. Väli jäi näin ollen enemmän tai vähemmän ahtaaksi joka kierroksella. Parhaiten sarja onnistui silloin kun toin Loren sisään melko pienessä laukassa ja pienehköllä hypyllä, eli niin että en vahingossakaan antanut sille merkkiä venyttää eteenpäin ensimmäistä estettä kohti. Ope myös neuvoi pitämään ohjan tarpeeksi pitkänä, sillä Lore kyllä lyhentää kaulaa niin paljon kuin ohjaa vaan kerii käteen mutta sen ollessa kovin alamäkeen rakentunut hevonen kiskoo se sitten liian lyhyellä ohjalla ratsastavan kuskin mukanaan etukenoon hyppyjen myötä.

Kun sarjaa oli hypelty yksittäin lisättiin mukaan kaareva tie suunnanvaihtoesteelle. Edelleen sarjalla kontrolli pääsi vähän häviämään ja Lore ampumaan eteen samalla kun itse kenotin irti satulasta täysin vietävissä, mutta sain kuin sainkin käännettyä sarjalta ajoissa seuraavalle esteelle. Laukanvaihdot eivät useinkaan onnistuneet, mutta en näitä ehtinyt pahemmin huomata sillä Lore liisi eteenpäin niin ettei siinä paljon ehtinyt havaintoja tehdä. Olipahan ainakin sujuvaa menoa mutta sitä kontrollia olisi saanut olla enemmän. 

 

Lopuksi hypättiin tehtävää pidennettynä versiona, eli ensin sarja ja kaareva linja oikeassa laukassa, kaarre vasemmassa laukassa takaisin sarjalle ja siltä kaareva linja vasemmalle, ja lopuksi vielä sarja yksittäin oikealle. Esteetkin hieman nousivat, sarja oli nyt n. 70 cm. Lorella oli kierrokset koko ajan vaan nousseet hyppäämisen myötä, joten tässä vaiheessa se kävi jo vähän kuumana. Ensimmäinen sarja oikeassa laukassa onnistui ihan asiallisesti, ja pääsin kääntämään kaarevan tien melko hyvin. Laukan vaihtumisesta ei ole mitään havaintoa, sillä päädyssä keskityin vain pidättelemään hevosta ja istumaan takaisin satulaan. Vasemmassa laukassa homma lähti sarjalla lapasesta, eli Lore ampui eteen sen verran paljon etten mitenkään ehtinyt kääntää kaarevaa linjaa seuraavalle esteelle vaan mentiin ohi metritolkulla. Hypättiin suunnanvaihtoeste sitten uudella lähestymisellä ja sen jälkeen vielä sarja. Onneksi tehtävä saatiin tulla vielä kokonaisuudessan uusiksi. Nyt annoin open ohjeiden mukaisesti ohjan vähän pidemmäksi ja annoin Loren laskea päätä alemmas. Sanoisin että tällä korjauksella meno olikin vähän parempaa. Ainakin ensimmäinen sarja oli varsin asiallinen, ja nyt ehdin myös vasemmassa laukassa kääntää kaarevan linjan eli Lore pysyi paremmin hanskassa. Loppua kohti vauhti taas alkoi taas kiihtyä enemmän, ja ennen viimeistä sarjaa käänsin ylimääräiselle voltille ehtiäkseni vaihtaa väärän laukan pois. Joka tapauksessa tämä toinen kierros oli ensimmäistä parempi eli ohjaus onnistui ja sarjaväli meni vähän järkevämmin ja hallitummin. 

 

Tunnin jälkeen oli aivan mahtava fiilis. Ei voi sanoa että meno olisi ollut kaikilta osin erityisen hienoa kun jarrut oli hieman hukassa, mutta voi että Lorella oli kivaa hypätä! Tällainen vauhti oli sopivasti jännittävää mutta ei liian jännittävää, ja olihan se mukavaa vaihtelua hitailla poneilla körötelleelle päästä pitkästä aikaa tällaisen hevosen selkään liitelemään esteiden yli. Tämänkertaisessa tehtävässä oli minulle tällaisen nopean ja kuumuvan hevosen kanssa kyllä haastetta, mutta selvitin haasteen jos ei hienosti niin kohtuullisesti kuitenkin. Lorella täytyy kyllä ehdottomasti päästä hyppäämään uudestaankin!

Jännittävää mutta sujuvaa pikkuhyppelyä

Tiistaina vuorossa oli estetunti Sulolla. Koska aloitan nyt säännöllisen ratsastamisen vuokraponi-Vakella joudun ikävä kyllä karsimaan viikko-ohjelmastani pois tämän tiistaitunnin. Tämänviikkoinen tunti sattuikin olemaan kymmenen kerran korttini viimeinen. Tosi haikealta tuntuu ajatella että "projekti" Sulon kanssa päättyy nyt tähän, sillä Sulon kaltaiseen herkkään, älykkääseen ja kauniiseen hevoseen kiintyy ihan väkisinkin ja monia asioita se on minulle tämän noin vuoden aikana opettanut. Tämän kevään jatkuvat ongelmat estepuolella kuitenkin helpottivat päätöstä vaihtaa Sulo helpompaan ratsuun. Varmasti käyn kuitenkin jatkossakin satunnaisesti ratsastamassa Sulolla, sillä eihän näin ihanaa hevosta voi ihan kokonaan hylätä!

Tämä viimeinen tunti sattui tosiaan olemaan sopivasti esteitä. En ollutkaan mennyt Sulolla nyt kolmeen viikkoon, ja edellinen kerta oli se jolloin ulkokentällä jännitettiin ja säpsyiltiin niin että hyvä kun hengissä selvittiin. Taas jännitti lähteä hyppäämään, vaikka tiesinkin että tällä kertaa vastaavaa säpsyilyä tuskin olisi luvassa. Rauhoittelin itseäni päätöksellä hypätä tänään vain ihan pienillä korkeuksilla, ja tämä oli varmasti järkevä päätös ajatellen viimeaikojen vaikeuksia sekä ennen kaikkea omaa jännitystä ja sen hallintaa. Sulo oli tänään ihan leppoisalla mielellä liikeellä, ja alkukäynnit käveltiin rennosti pitkin ohjin ilman suurempia tuijotteluita. Tämähän on tietenkin se normaalitilanne. Raviverryttelyssä Sulo tuntui suorastaan tahmealta, mutta laukassa löytyi virtaa paljon paremmin. Sain jo vähän pidätelläkin ettei meno yltynyt liian pirteäksi, mutta hyvästä energiasta huolimatta ei kyllä löytynyt minkäänlaista pyöreyttä. Selvä syypää oli oma jännittyneisyyteni, sillä en tässä mielentilassa saanut itseäni rentoutettua vaan käsi jäi kovaksi. Jännittyneisyys siirtyi ohjan kautta tietysti Suloonkin, eikä näin ollen päästy verryttelyn aikana lähellekään niin rentoon menoon kuin olisin toivonut.

Verryttelytehtävänä tultiin ensin 14 metrin suoraa linjaa pikkuesteillä. Sulolla oli edelleen hyvä energia ja imua eteen, mutta pitelin sen verran että väli jäi ensin hieman pitkäksi neljällä laukalla. Sulo kuitenkin ponkaisi jälkimmäisen esteen muitta mutkitta vähän kauempaa, ja sain vaikutelman että se oli tänään menossa esteille ihan rohkeasti ja innokkaasti. Toisella kierroksella oltiin taas jäämässä vähän kauas toisesta esteestä, mutta Sulo reagoi pohkeesta nopeasti eteen. Esteen jälkeen oli sitten kontrolli pari askelta hieman hukassa, joten pohjeapuni oli ehkä turhankin voimakas.

Yksittäisenä tehtävänä ennen rataa tultiin vielä kaksi kierrosta ristikko-pysty-sarjaa 8.5 metrin välillä. Näin pikkuruisilla esteillä väli tahtoi jäädä pitkäksi kahdelle laukalle. Ensimmäisellä kierroksella tein sen perinteisen virheen että jännitin ponnistuspaikkaa a-osalle aivan liikaa, ja kun paikka jäi vähän epävarmaksi heitin ohjan pois ja unohdin myös pohkeet matkasta. Tästä tilanteesta Sulo kieltää lähestulkoon aina, ja niin se teki myös tälle pikkuristikolle. Uudella yrityksellä pidin pohkeet tosi napakasti mukana ja heti päästiin yli. Väli jäi tosiaan pitkäksi ja hetken aikaa arvuuttelin mitä mahtaa tapahtua, mutta Sulo hyppäsi b-osan kauempaa eikä ottanut miniaskelta/kieltoa. Nämä tilanteet missä esteestä jäädään kauas ja Sulo venyttää kiihdytysaskeleen sekä hyppää kauempaa on aina vähän pelottavia, sillä jos tässä tilanteesta Sulo päättääkin viime hetkessä stopata niin kyydissäpysymismahdollisuudet ovat hyvin heikot. Toisella hyppykierroksella mentiin samalla lailla b-osalle venyttäen, ja vauhdikkaan hypyn jälkeen Sulo nakkeli niskojaan siihen malliin että villiponi oli kuoriutumassa esiin.

Päivän rataa hypättiin kaksi kierrosta. Menin molemmat kierrokset ihan matalalla korkeudella (ristikko - n. 60 cm), sillä olo oli sen verran epävarma ja ekalla kierroksella tuli vähän kämmejä. Sulo lähti etenemään mukavan energistä ratalaukkaa jota oli hyvä kasata, mutta jännityin heti kun hevonen alkoi kyttäillä kentän ulkopuolisia tapahtumia. Aidan taakse ilmestyneitä katsojia piti tietenkin vähän tuijotella ja liirailla pakoon samalla kun lähestyimme ensimmäiselle esteelle. Ekat kaksi hyppyä sujuivat kuitenkin ihan hyvin. Kolmoseste oli valkea lainelankku suoraan vasta-aurinkoon, ja ratsastin tälle pohkeella voimakkaammin sekä kosketin vähän raipallakin lavalle. Lankku ylittyi tällä rohkaisulla ihan hyvin. Seuraavana vuorossa oli tuttu 14 m linja, jolle ope käski ottaa nyt laukkaa kiinni niin että mahduttaisiin neljällä askeleella. Ekalla osalla Sulo pääsi hieman yllättämään hyppäämällä kaukaa, ja kun pasmat meni tästä sekaisin tuli koko välistä aika epämääräinen ja jäätiin vitosesteestä kauas. Sulo pomppasi jollain kummallisella koikkaloikalla esteen yli, ja jarruttelin tämän jälkeen laukan pois kasatakseni itseni uudestaan. Sarjalle tultiin ihan ok:sti, mutta taas jouduttiin venyttämään b-osalle aika reilusti ja sen jälkeen oli kontrolli hieman hukassa. Tiestä viimeiselle esteelle eli okserille tuli liian epämääräinen, ja Sulo luuli meidän olevan menossa rataan kuulumattomalle esteelle joka sijaitsi okseriin nähden noin 90 asteen kulmassa. Kun viime hetkessä ohjasinkin okserille oltiin liian vinossa ja Sulo taisi vähän hämmentyä tilanteesta, ja niinpä se liirasi jo kaukaa okserilta sivuun. Uudella lähestymisellä otin järkevämmän tien, ja pieni okseri ylittyi nyt nätisti.

Ensimmäisellä ratakierroksella oma jännitys ja epävarmuus pääsivät tosiaan sotkemaan kuvioita aivan liikaa, joten toiselle kierrokselle lähdin virheitä paikkailemaan ja ratsastamaan fiksummin. Sulo laukkasi edelleen tosi hyvällä energialla eteen pyrkien mutta "kasassa", ja tällaisessa laukassa se oli helppo tuoda oikeisiin ponnistuspaikkoihin. Oma pää pysyi nyt myöskin paremmin kasassa, ja meno oli oikein sujuvaa. Hyvät ponnistuspaikat ja hypyt, hyvä tempo ja ei mitään todellista epäröintiä millään esteellä kun pidin pohkeet napakasti mukana ja olin itse menossa joka esteen yli. 14 metrin väliin en saanut laukkaa ihan tarpeeksi kiinni ja niinpä vitoselle mentiin pohjaan, kun taas sarjaväli oli edelleen aika pitkä. Kokonaisuutena rata oli kuitenkin oikein asiallinen ja tuntui hyvältä. Tällä lailla kun saisi ratsastettua niin eivät isommatkaan esteet olisi ongelma, mutta sehän tässä on että puomien noustessa alan jännittää liikaa. Näin matalat esteet Sulo kyllä hyppää kun vaan pidän pohkeen ja ohjan mukana enkä jätä sitä yksin. Itsekseen Sulo ei hyppää pienintäkään estettä, eli nukahtamisiin tai omiin epäröinteihin ei ole varaa vaan jokaisen esteen edessä täytyy olla pohje kertomassa että nyt hypätään.

Vaikka en kovin suurille esteille tänään uskaltanutkaan niin jäi ihan mukava mieli siitä miten hyvältä meno tuntui jälkimmäisellä radalla. Tämä suoritus oli ihan hyvä päätös tiistaitreeneille Sulon kanssa. Silloin kun Sulo on oikeassa mielentilassa ja hyppymoodissa niin on sillä hyppääminen kaikesta jännityksestä huolimatta ihanaa. Voi kun olisin itse rohkeampi niin meistä olisi Sulon kanssa voinut tullakin ihan esteratsukko. Nyt kuitenkin hautaan haaveet yhteisestä este- ja kisaurastamme ainakin toistaiseksi, ja käyn ehkä silloin tällöin hyppelemässä Sulolla sen mukaan miten hyvältä tuntuu ilman kiirettä ja painetta saada esteitä nostettua kovin isoiksi.

Varjoissa vaanii vaara... eikun este

Kisavalmistautuminen Peran kanssa jatkui myös sunnuntain tunnilla. Sää oli niin lämmin että odotin Peran olevan erityisen laiskalla päällä, mutta onneksi ennustukseni ei toteutunut.

Alkuverryttelyksi mentiin ravipuomeja. Peran kanssa tärkein tavoite tälläkin kertaa oli löytää liikkumiseen riittävä terävyys. Aika vinoa ja kiemurtelevaakin meno oli, ja tänään oli sellainen päivä kun Pera keskittyi vähän turhan paljon ulkomaailman tuijotteluun. Raviin alkoi kuitenkin löytyä parempaa energiaa heti kun vaan rupesin vaatimaan tarpeeksi topakasti, ja sen myötä alkoi muotokin tasoittua ja kiemurtelu vähentyä. Verryttelyä jatkettiin ravipuomisarjalla, jonka jälkeen nostettiin vasen laukka ja ylitettiin ristikko lävistäjällä. Puomisarjalla Pera kiemurteli aika voimakkaastikin, sillä puomit olivat kentän varjoisalla sivulla missä Pera vähän tuijotteli ja pälyili mahdollisia mörköjä kentän laidalla. Ristikko ylittyi siinä määrin nokka vasemmalla ettei laukanvaihdosta ollut toivoakaan.

Seuraavana tultiin kolmen pikkuesteen kuvio aloittaen ravipuomien paikalle varjoihin rakennetulla pystyllä. Varjoeste oli kaiken lisäksi mustavalkoinen, joten se oli varsin huonosti näkyvä. Taisin kuitenkin itse jännittää varjoestettä enemmän kuin Pera joka hyppäsi esteen nätisti. Näin pienillä esteillä ponnistuspaikat löytyivät hyvin, mutta laukka olisi kaivannut vielä lisäterävyyttä. Yksittäisenä tehtävänä tultiin vielä kahden askeleen sarjaa, ensin pysty-pysty-versiona ja sitten pysty-okseri. En tiedä mikä oli välin metrimäärä, mutta Peralle se oli aika ahdas ja välissä olisi pitänyt saada laukkaa kiinni ja lyhennettyä. Kun en tässä onnistunut niin b-osalle ajauduttiin aina turhan lähelle. Oma reaktiokyky ei sarjoilla riitä lyhentämiseen, vaan a-osan jälkeen kestää aivan liian kauan suoristautua ja istua satulaan. Sarjan jälkeen jatkettiin vasemmalle, ja b-osan hypyssä kallistelin taas kylki linkussa menosuuntaan niin että paino roikkui reilusti oikealla eikä päästy myötälaukassa alas.

Lopuksi hypättiin radanpätkää, ekalla kierroksella noin 70 cm korkeudessa. Ensimmäinen este oli pieni kavaletti, jonka suoritimme helposti. Kakkosena olevalle lävistäjäokserille näin paikan ajoissa ja ratsastin Peraa parilla viimeisellä askeleella eteen. Hypystä tuli tällä ratkaisulla hyvä, mutta sen verran hitaasti Pera reagoi että pohjetta käyttäessä alkoi jalat nousta ja istunta tuupata. Laukka jäi vaihtumatta eli liikaa oli tunkua oikealle lavalle ja johtaminen puuttui. Sarja oli ihan ok, edelleen ahdas, mutta Pera keräsi kinttunsa b-osan yli ja vaihtoi vielä laukankin. Viimeinen este oli taas se varjoissa piilotteleva mustavalkopysty. Nyt Pera vähän tuijotteli ja kiemurteli esteelle tullessa, mutta pienellä rohkaisulla este kuitenkin ylittyi ihan sujuvasti.

Rataa tultiin vielä toinen kierros, nyt hiukan korotettuna eli 70-80 cm tasolla. Peralle löytyi alusta alkaen hyvä etenemisvaihde, ja laukka rullasi mukavan energisesti. Satulaan tuntui että hevosessa alkoi olla melkein liikaakin säpinää, vaikka eipä se tainnut ulospäin siltä näyttää. Tällä meiningillä rata alkoi oikein kivasti, saimme järkevät ponnistuspaikat kaikille esteille ja laukat vaihtuivat. Harmillisesti radan ja päivän viimeisellä esteellä tuli sitten tenkkapoo. 80 cm:n mustavalkopysty vaani edelleen varjoissa, ja lähestymisessä Pera tuntui epäröivän. Totesin että parempi mennä rauhassa vähän pohjaan kuin tuupata hevosta hurjasti eteen. Aika pohjaan sitten tultiinkin, ja Pera jarrutti ja tuijotti estettä. Olin jo valmistautunut kieltoon, enkä ollut pohkeella rohkaisemassa hyppyyn. Pera kuitenkin totesi että hypättävä kai se on, ja niinpä se kiipesi yli aivan pysähdyksistä ja esteen juuresta ihmeellisellä kiepautuksella maha puomia viistäen. Jäin ohjiin roikkumaan ja Peran vipsauttaessa takaosansa puomin yli lensin liikkeen voimasta kaulalle. Onnea oli matkassa sen verran että en tästä sukelluksesta kuitenkaan pudonnut, vaan matka jatkui satulassa ja ei muuta kuin uutta yritystä heti perään. Pera tuli varjoesteelle tietysti entistäkin epäilevämpänä ja otettiin kunnon kiemurat lähestymiseen, mutta rohkaisin pohkeella napakasti estettä kohti ja urheasti Pera hyppäsi yli varsin reilulla loikalla. Ei tämä vielä loistosuoritus ollut kun kammettiin hypyssä aivan vinoon ja tultiin väärässä laukassa alas. Tältä erää tyydyttiin kuitenkin tähän ylitykseen, ja kierrosten laskemiseksi otettiin lopuksi hyvän mielen tehtävänä vielä kavaletin ylitys.



Huomasin keskittyväni taas aivan liikaa negatiivisiin asioihin, sillä vaikka hyppelyt kisakorkeudessa sujuivat muuten ihan kelvollisesti niin viimeisen esteen epäonnistumiset jäivät harmittamaan ja kaivelemaan aivan kohtuuttoman paljon. Toki este oli näkyvyydeltään hankala, ja taisin itse epäröidä lähestymisessä liikaa niin etten hevosen heikolla hetkellä ollut tarpeeksi sen tukena. Pera saa pisteet siitä ettei kuitenkaan kieltänyt, vaikka tässä tapauksessa kielto olisi ehkä ollutkin turvallisempi vaihtoehto. Hienoa että myös uusintayrityksellä mentiin yli vaikka totaalirämpisestä olisi voinut olla aihettakin Peran pahastua. Vaikuttaisi siltä että 70 cm menee meiltä varsin sujuvasti, mutta kun esteisiin tulee se maaginen 10 cm lisää niin en osaa enää ratsastaa esteille yhtä päättäväisesti ja itsevarmana ja sitten alkaa tupeksinta. Nyt ei kuitenkaan pitäisi jäädä vellomaan yhden esteen epäonnistumiseen, vaan keskittyä niihin hyviin asioihin joita tässäkin tunnissa oli, ja sen myötä jatkaa eteenpäin positiivisemmalla mielellä ja turhia jännittämättä.

Virheistä oppii

Lauantaiaamuna olimme Annen ja Noran kanssa reippaasti ratsailla ABC:n maneesissa jo aamukahdeksalta. Kyllä estetunti Sulolla on aina aikaisen herätyksen arvoinen.

Ravissa ja laukassa verrytellessä Sulo vaikutti mukavan rennolta mutta ei silti nukahtaneelta vaan liikkui ihan pirteästi. Mörköjäkään ei tänään näkynyt missään. Hypyt aloitettiin lyhyen sivun suuntaisesti hypättävällä verryttelyesteellä (este numero 5) jota tultiin pari kertaa vasemmasta laukasta. Alku ei ollut kovin lupaava, sillä onnistuin tuomaan Sulon esteelle kaikin puolin luokattoman kehnosti. Ratsastelin kovin hätäillen ja huolimattomasti eteen tuupaten, ja kun paikka näkyi jäävän huonoksi en tehnyt mitään järkevää ratkaisua vaan heitin ohjan pois, kumarruin kaulalle ja jätin pohkeet irti. Siitä tuli tyylipuhdas tasajalkastoppi esteen eteen. Uudella lähestymisellä päästiin yli kun muistin pohkeella kertoa Sulolle että nyt hei tosiaan on tarkoitus hypätä. Seuraavalla kierroksella oli ratsastuksessani maltti jo paremmin mukana ja päästiin esteelle hallitummin ja järkevämmin.

Oikeassa laukassa verryttelyeste oli niin ikään lyhyen sivun suuntaisesti hypättävä pysty kentän keskellä (numero 4). Ekalla kierroksella keskityin ponnistuspaikkaan niin kovasti että suunnan näyttäminen unohtui, ja niinpä Sulo oli lähdössä esteen jälkeen vasemmalle ja vaihtoi laukan vääräksi. Toisella yrityksellä oli homma paremmin hanskassa niin ponnistuspaikan kuin yhteisen menosuunnankin suhteen. Seuraavana tehtävänä oli kääntää tältä samalta esteeltä vasemmalle laukkaa vaihtaen, ja kaartaa vasemmassa laukassa päädyssä olevalle pystylle (eli hypättiin esteet 4 ja 5 peräjälkeen). Taas epäonnistuin suunnan tiedottamisessa ensimmäisellä esteellä, joten laukka jäi vaihtumatta ja korjailtiin kaarteessa ravin kautta. Jälkimmäiselle esteelle saatiin sujuva ja rauhallinen hyppy, ja helpottuneena totesin että lahjakas sähläilyni verryttelytehtävien aikana ei tainnut onneksi pahemmin häiritä Sulon tyyntä mielialaa.

Verryttelyhyppyjen jälkeen päästiin päivän "temppuradan" pariin. Rata hypättiin läpi kolme kertaa. Aloituseste oli yksittäinen okseri pitkän sivun suuntaisesti, ja tämän jälkeen tuli kinkkinen kahden askeleen sarja (9 m) jossa koukkuna oli esteiden asettelu lävistäjälle hieman vinottain niin etteivät ne olleet aivan samassa linjassa. Tarkoitus oli ratsastaa viivasuora reitti niin että esteet ylittyivät hieman vinosta hypäten. Sarjan jälkeen oli vuorossa tarkkaa kääntämistä kolmen pystyesteen verran, ja viimeisenä hypättiin vielä sama vinottaissarja toiseen kertaan.

Kun lähdimme liikkeelle ensimmäiselle ratakierrokselle ei Sulo ollut täysin kuulolla vaan tuntui hieman jarruttelevan ja sivuliirailevan okserille lähestyessä. Napakalla pohkeella sain sen kuitenkin vietyä esteen yli. Okserin jälkeen tuntui edelleen siltä että Sulo vähän jarraili eikä vastannut pohkeeseen, mistä hermostuneena aloin aivan liikaa työntää ja tuupata istunnalla. Sarjalla sitten hölmöilin koko rahan edestä. A-osalla oli pientä ponnistuspaikkaepäselvyyttä, ja jäin hypyn jälkeen etukumaraan ja irti satulasta. Kun heittäydyin kaulalla makaavaksi matkustelijaksi ja heitin ohjankin kokonaan pois katsoi Sulo parhaaksi olla hyppäämättä ja tehdä viime tipan sliding stopin niin että keilattiin puomit esteestä alas. Oma moka mutta pysyinpä sentään kyydissä kun en onneksi lähtenyt sukeltamaan hyppyyn (vaikeahan sitä on sukeltaa kun kenottaa valmiiksi edessä). Ei muuta kuin reippaasti uuteen yritykseen. Nyt pidin ohjat kädessä, pohkeen kiinni ja vartalon pystyssä, ja näin sarja sitten ylittyi asiallisesti. Suunnitelma sarjan jälkeisestä tiestä ei vaan ollut ajoissa mielessä, joten ajauduttiin aivan liian laajaan kaarteeseen kolmosesteelle. Nipin napin sille kuitenkin ehdittiin. Nelosella jäi taas laukka vaihtumatta, mutta vitoselle sekä radan päättävälle sarjalle tultiin ihan hyvin. Aivan liikaa hätäilyä, kiirehtimistä ja panikointia oli tässä ensimmäisessä radassamme, ja se näkyi enemmän tai vähemmän jokaisella esteellä.

Sähläys- ja kämmäilykierros sai sen verran sisuuntumaan että toiselle radalle terästäydyin ja ratsastin fiksummin. Esteet olivat nyt vielä samassa korkeudessa eli noin 50-60 sentissä, ja kun pidin pään kylmänä ja ratsastin kaikessa rauhassa onnistuivat tehtävät jo huomattavasti paremmin. Ainoa isompi kauneusvirhe oli laukan vaihtuminen okserilla vääräksi. Muutoin tuli oikeat laukat esteiltä, tiukat kaarteet onnistuivat ja ponnistuspaikat löytyivät aika luontevasti. Sarjavälissä oli havaittavissa pientä kiihtymistä niin että laukkaa sai jopa ottaa hieman kiinni, mutta eipähän jäänyt väli ainakaan pitkäksi. Pisteet itselleni siitä että sain huonon alkutunnin jälkeen homman näinkin hyvin kasaan, ja pisteet Sulolle siitä että se ei mokailuistani ottanut hernettä nenään vaan hyppäsi edelleen nätisti.

Kolmas kierros hypättiin hieman korotetuilla esteillä, noin 70 cm korkeudessa. Esteiden noustessa ratsastukseeni tuli taas hieman hätäilyä, mutta sain kuitenkin tehtyä ihan järkeviä ratkaisuja ja suoritimme tämänkin radan suhteellisen ongelmitta. Okserilla laukka vaihtui edelleen vääräksi, ja viimeiselle sarjalle otettiin A-osan eteen miniaskel. Parille muullekin esteelle tultiin hieman lähelle, mutta kokonaisuudessaan rata oli varsin sujuva joskaan ei ihan niin luontevan ja rauhallisen oloinen kuin edellinen. Kantapääongelmia oli taas havaittavissa eli varsinkin esteeltä vasemmalle kaartaessa oikea kantapää lähti hypyissä nousemaan. Sulo meni edelleen hyvällä asenteella ja vaikutti olevan touhusta innoissaan.



Alkutunnin älyttömät sähläämiset jäivät harmittamaan, mutta onneksi kuitenkin pystyin ottamaan virheistäni opiksi ja tunnin aikana ratsastustani parantamaan. Aina on vaan näköjään pakko kokeilla olisiko hätäilystä ja kiirehtimisestä hyötyä, ja todeta kantapään kautta että maltti on sittenkin valttia. Harmillista että tuli taas pitkästä aikaa kieltoja, mutta ne olivat kyllä täysin omista virheistä johtuvia ja tapahtuivat tilanteissa joissa Sulo rokotti huonosta ratsastuksesta aivan aiheellisesti. Hyvä ettei Sulon rohkeus kuitenkaan vaikuttanut näistä tilanteista kärsivän, vaan paremmin ratsastettuna se hyppäsi edelleen luottavaisesti ja mielellään. Kahteen viimeiseen rataamme olen ihan tyytyväinen, ja jäi sellainen olo että tahtoisin hyppäämään taas mahdollisimman pian uudestaan.

Hyvä hyppymeininki

Lauantaiaamuna oltiin heti yhdeksältä oman porukan estetunnilla ABC:lla. Menin tietenkin Sulolla, joka oli tänään aivan erityisen seurallisella ja uteliaalla päällä. Myös ratsastuksen osalta nähtiin tänään parasta Suloa. Jännittyneisyyttä ja pinkeyttä ei ollut havaittavissa, vaan hevonen oli suhteellisen rennon oloinen mutta esteillä silti sopivalla tavalla sähäkkä ja liikkui eteen.

Sattuikin sopivasti että ohjelmassa oli jo toistamiseen tälle viikolle kahden askeleen sarja. Tällä kertaa tosin b-osana oli trippeli. Trippelisarjan hyppäämistä valmisteltiin tehtävällä johon kuului maapuomi ja pieni pystyeste samalla kahden askeleen välillä (8 m) kuin myöhemmin hypättävällä sarjalla. Tarkoituksena oli säädellä laukkaa niin että puomin jälkeen pystylle saattoi valita ponnistuspaikan joko lähemmäs tai kauemmas. Aloitettiin ratsastamalla eteen tavoitteena ponnistuspaikka lähelle estettä. En heti alkuun ratsastanut riittävän rohkeasti eteen, ja ponnistuspaikkaa ei saatu niin lähelle kuin oli tarkoitus. Sulo liikkui ihan innokkaasti eteenpäin mutta ei kuitenkaan vastannut kovin terävästi pohkeeseen. Toistojen myötä kuitenkin petrattiin niin että askel venyi jo hieman ja päästiin jonkin verran lähemmäs estettä. Seuraavana tehtävänä olikin sitten laukan lyhennys ja hyppy pystylle kauempaa. Tämä osoittautui hankalammaksi variaatioksi, sillä kantti ei tahtonut kestää laukan pitämistä lyhyenä puomin jälkeen samalla kun silmä sanoi että kauas jäädään. Puomille asti vielä päästiin pientä laukkaa, mutta sen jälkeen annoin Sulon venyä liikaa estettä kohti. Ihan kuin sitä max 50 cm estettä ei muka olisi voinut hypätä puoli metriä kauempaakin...

Samaa harjoitusta mentiin vielä toisesta suunnasta yksi kierros kutakin versiota: ensin lähelle, sitten kauas ja lopuksi normaaliin ponnistuspaikkaan. Nyt puolestaan ei päästy aivan niin lähelle estettä kuin olisi ollut tarkoitus, mutta sen sijaan lyhennys ja hyppy kaukaa onnistui vihdoin paremmin. Kierros normaalista ponnistuspaikasta hypäten olisi pitänyt olla helppo nakki, mutta nyt tulikin sähläystä askeleen sopimisessa maapuomille ja raville tippuminen. Uusintayrityksellä olin paremmin hereillä pohkeen kanssa jolloin päästiin kahdella laukalla esteelle vaikka edelleen askel vähän huonosti puomille osuikin.

Säätelytehtävän jälkeen siirryttiin ristikon ja trippelin sarjalle. Väli oli tosiaan 8 metriä eli ei mikään pitkä kahdelle laukalle, mutta näillä korkeuksilla Sulon peruslaukka oli aika sopiva tähän. Eka kierros hypättiin b-osa okserina, ja vaikka varman oloisesti yli mentiinkin niin sen verran oli ylimääräistä kiemurtelua että laukka vaihtui vääräksi. Sulo liikkui hyvällä imulla esteitä kohti eikä tuntunut epäröivän, joten seuraavalla kierroksella matala trippeli ylittyi helposti ja sujuvasti. Vähän epäilytti istuinko sarjavälissä riittävästi alas satulaan vai jäinkö jalustimien varaan leijailemaan, mutta ilmeisesti tässä ei kuitenkaan ollut isompaa korjattavaa. Sen sijaan ope muistutti istumaan paremmin alas kaarteessa estelinjalle tullessa samalla kun kerään laukkaan energiaa alle.

Tehtävään lisättiin sarjan jälkeen vielä pystyn ja okserin kaareva linja. Etäisyys oli 14 metriä ja tavoiteaskelmäärä näin ollen neljä. Tätä hypättiin kolme kierrosta esteiden noustessa kierros kierrokselta. Ristikko-trippeli-sarjan selvitimme ensimmäisillä kahdella kerralla oikein kauniisti ja sujuvasti, mutta kaareva linja tuotti vähän päänvaivaa. Sulolla oli edelleen hyvä imu eteenpäin, ja ekalla kierroksella olin itse aivan liian hidas jolloin kääntäminen pystyltä okserille myöhästyi. Seurauksena oli hassu tie vinosti okserille ja viidellä askeleella pohjaan. Sulo kuitenkin kiltisti hyppäsi pikkuokserin myös näin oudosta lähestymisestä, mutta kippasin itseäni vähän liikaa kaulalle kuten tällaisissa hitaissa hypyissä tapaan tehdä. Toisella kierroksella pystylle tuli pieni hyppy ja kaarre jäi edelleen vähän turhan laajaksi, ja näin ollen otettiin taas viisi askelta. Nyt kuitenkin tie ja ponnistuspaikka okserille olivat paremmat ja hyppy sujuvampi.

Viimeisellä kierroksella esteet nousivat ristikkoa lukuunottamatta 80 cm tuntumaan. Silti lähdin matkaan suhteellisen luottavaisin mielin kun Sulo oli hypännyt niin mukavasti koko tunnin. Sarjalle tuli pieni sisäänhyppy, ja samalla kun ratsastin eteen kohti trippeliä heitin typerästi ohjan pois. Saatoinpa tuupata istunnallakin eteen kohti "isoa" trippeliä. Onneksi Sulo kuitenkin tästä huolimatta hyppäsi, ja pieni plussa itselleni siitä etten tehnyt ainakaan kovin pahaa sukellusta hyppyyn vaikka muuten olinkin turhan malttamattomasti syöksymässä kohti estettä. Kaarevalla linjalla en taaskaan ollut riittävän hereillä kääntämässä pienempää tietä ja ratsastamassa eteen, joten taas tultiin viidellä askeleella pohjaan ja hitaassa hypyssä kellahdin alastulossa eteenpäin. Ei siis mikään täydellinen suoritus mutta joka tapauksessa kaikesta mentiin epäröimättä yli.

Ei yhtään kieltoa tänään ja noin kasikympin okseri ja trippelikin ylittyivät, joten kai tässä saa olla vähän tyytyväinenkin. Pääasia että sekä hevonen että ratsastaja hyppäsivät nyt näin hyvällä fiiliksellä. Sulo oli tänään aivan superhyvä, ei jännittänyt tai epäröinyt mutta eteni hyvällä energialla ja vaikutti olevan innoissaan hyppäämisestä. Alkoi olla jo vähän samaa meininkiä kuin kesällä ulkona hypätessä. Tältä pohjalta on sitten hyvä paneutua hiomaan niin laukan säätelyä ja lähestymisiä kuin muitakin kehittämistä kaipaavia osa-alueita.

Ponnistuspaikka - kenen päätös?

Toivoin taas estetunnille Peraa, mutta erinäisten vaiheiden jälkeen sainkin sitten Eetun. Eipä siinä mitään, sillä Eetulla toki hyppään aina riemusta hihkuen. Olipahan ainakin pitkästä aikaa sellainen estetunti ettei jännittänyt pätkän vertaa missään vaiheessa.

Ravissa verrytellessä kunnianhimoinen tavoitteeni oli Eetun suoristaminen, mutta yritykseksi jäi. Niinpä sitten oltiin ihan tavanomaisen vinossa aloittaessamme laukkaverryttelyn jumppakavalettitehtävällä. Oikeassa laukassa ylitettiin neljän maapuomin ja vinopuomin jumppasarjaa muutama kierros putkeen. Eetu lähti vähän kiihdyttelemään puomeja kohti eli meno oli turhan kiireistä ja ryhtiäkin olisi kaivattu lisää. Puomilinjalla oli selvästi hankala saada pidätteet kunnolla läpi. Parin toiston jälkeen kiireisyys hieman helpotti ja Eetu tuli paremmin kuulolle.

Seuraavaksi hypättiin vasemmassa laukassa 16 metrin ristikko-ristikko-linjaa. Pikkuristikoilla väliin oli tarkoitus mahtua viisi askelta. Eetu kävi taas kovin hätäiseksi ja  tuppasi rynnimään ekalle ristikolle. Välissä ei oikein saanut laukkaa tarpeeksi kiinni vaan väli jäi viidellä askeleella hiukan ahtaaksi. Lisäksi poni oli aivan mutkalla takaosa vasemmalle kääntyneenä, ja ope kehottikin huolehtimaan suoruudesta paremmin jo estelinjalle kaartaessa. Kolmannella hyppykierroksella aloin saada pidätteitä paremmin läpi, mutta vieläkin mentiin esteille aivan kierossa. Jatkettiin vielä saman linjan parissa toiseen suuntaan eli oikeassa laukassa ja esteet nousivat pystyiksi. Ohjeena oli neljä tai viisi askelta. Ajattelin että neljä olisi esteiden hieman noustua juuri sopiva askelmäärä, mutta eipä ollutkaan vaan viides pikkuaskel tuli mukaan. Seuraavalle kierrokselle päätin ottaa laukkaa kiinni ja mennä tasaisemmalla viidellä askeleella, mutta kun Eetu ei edelleenkään malttanut vastata pidätteisiin niin posoteltiin taas viidennellä pikkuaskeleella esteen juureen. Kolmannelle kierrokselle esteiden noustua korkeammiksi oli neljä askelta itsestäänselvä valinta, ja ihan pienellä eteenratsastuksella saatiin näin sujuvampi hyppy jälkimmäiselle esteelle. Joka kierroksella kuitenkin ongelmana oli se ettei ensimmäiselle esteelle päästy oikein hyvään paikkaan, enkä pystynyt ponnistuspaikan valintaan itse juuri vaikuttamaan vaan Eetu hakeutui mielensä mukaan esteen juureen. Oikeassa laukassa hypätessä ongelmana oli tuttuun tapaan myös laukan vaihtuminen vasemmaksi joka ikinen kerta vaikka takaosaa yritinkin töniä pois vasemmalta. Ajautuminen esteen juureen tietenkin vielä lisäsi Eetun taipumusta hypätä vinossa.

Seuraavana vuorossa oli lävistäjällä kahden askeleen pysty-pysty-sarja 9 metrin välillä. Ekalla kierroksella kämmäilin puskemalla Eetua hyppäämään kaukaa ja ennakoin ylävartalolla. Kun tulikin vielä viimeinen askel esteen juureen niin olinpa sitten könähtää nenälleni. Tässä kohtaa teki mieli läiskiä kämmentä otsaan kun tuli taas sählättyä näin tolkuttomasti. Sähläys jatkui vielä seuraavalla hyppykierroksella kun en muistanut sarjavälissä istua kunnolla alas vaan jäin leijailemaan kevyeeseen istuntaan. Aivan kuin olisin unohtanut että kyseessä oli kahden askeleen sarja eikä mikään innari. Eetu puolestaan pinkaisi taas sen verran eteen että väli kävi hiukan lyhyeksi, ja ope toivoikin poniin edelleen lisää ryhtiä ja lyhenemistä.

Lopuksi hypeltiin tehtävät vielä samassa paketissa lyhyenä ratana. Hyppäsimme nyt 16 metrin linjan aika mukavasti niin että pääsin tuomaan Eetun sopivaan ponnistuspaikkaan myös ekalle esteelle. Laukka toki taas vaihtui vääräksi vaikkei mielestäni enää niin vinossa hypättykään. Sarjalle sisään hypättiin yksissä tuumin ja sujuvasti kauempaa, mutta välissä Eetu taas hieman juoksi alta. Viimeisessä kaarteessa ennen jumppasarjapuomeja sain ottaa melko napakoilla pidätteillä kiinni, mutta tämän jälkeen päästiin puomilinjalle mukavan hallitusti. Ei siis onneksi enää mitään älyttömiä sähläyksiä tässä tehtävässä. Loppuhuipennuksena saatiin hypätä sarja vielä kertaalleen, tällä kertaa vähän korotettuna (70 cm) ja väliäkin aavistus pidennettiin. Nyt saatiin sarjalle vihdoin sellainen suoritus johon olin oikeasti tyytyväinen: Eetu oli kuulolla ja hyvä ponnistuspaikka löytyi yhteisymmärryksessä. Maltoin välissä istua alas ja Eetu hyppäsi esteet oikein sujuvasti. Tähän onnistumiseen oli hyvä päättää tältä erää.

Tänään siis kävi niin että Eetu otti vähän liikaa päätösvaltaa itselleen sen sijaan että olisi päästänyt ratsastajan vaikuttamaan lähestymisiin ja ponnistuspaikan valintaan. Luonnollisestikin Eetu on tuntihevosen urallaan tottunut siihen että usein se todellakin joutuu tekemään ratkaisut ratsastajan puolesta. Sinänsä on toki leppoisaa ja turvallista hypätä ponilla joka tarvittaessa tekee omat ratkaisut ja osaa hoitaa homman silloinkin kun ratsastajan arviointikyky pettää täysin. Eetun päätöksillä vaan ei suorituksesta tule välttämättä niin sujuvaa ja nättiä kun hypyt tehdään milloin läheltä vinoon kiertyen ja milloin esteelle kauempaa rynnäten. Tunnin loppua kohti Eetu kuitenkin alkoi kuunnella jo hieman paremmin niin että pääsin lähestymisiin vaikuttamaankin. Onkohan mahdollista että Eetu ei ole enää aivan niin tietäväinen vaan alkaa kuunnella ohjeita silloin kun esteet hieman kasvavat (edes siihen tämänpäiväiseen 70 cm korkeuteen)? Vai huomasiko se vaan pikkuhiljaa tunnin kuluessa että tämä kuski osaa tehdä itsekin jotain ratkaisuja eikä esteille ole syytä pinkoa täysin autopilotilla?

Laukan arpomista sarjoilla

Tälle viikolle järjestyi mukavasti toinenkin hyppytreeni Sulolla, sillä päästiin lauantaiaamusta omalle tunnille Annen ja Noran kanssa. Sulo vaikutti taas alkuverryttelyssä ensin hieman laiskalta, sillä ravissa meno oli aika nukahtanutta. Oma kroppa ei tuntunut toimivan lainkaan ja istunta sekä kevennys paitsi tuntuivat varmasti myös näyttivät kamalilta. Kaikki muuttui heti kun päästiin laukkaamaan. Sulo alkoi liikkua hyvällä energialla ja pyöreänä, ja itsenikin sain satulassa paljon parempaan järjestykseen. Ylitettiin isolla pääty-ympyrällä puomia sekä laukanvaihdolla että ilman. Pientä hakemista oli jotta myös takaosa tuli vaihtoon mukaan, mutta pari onnistunuttakin vaihtoa saatiin tehtyä.

Päivän harjoitukset koostuivat yhden ja kahden askeleen sarjoista hieman vaihtelevan pituisilla väleillä. Aloitettiin 7 metrin mittaisella yhden askeleen sarjalla, jossa siis väli oli vähän pitkähkö ottaen huomioon että esteet olivat vielä ristikoita. Väli tuottikin meille pieniä ongelmia, sillä ponnistuspaikka jälkimmäiselle osalle tahtoi väkisinkin jäädä aika kauas niin että hypystä tuli pitkä ja laaka. Sisäänhypyn ponnistuspaikan kanssa oli myös pientä hankaluutta. Hypyn ajautuessa pohjaan lähdin ennakoimaan ylävartalolla kun odotin Sulon lähtevän sittenkin kaukaa, mutta kuten ope totesi ponnistuspaikasta tulisi tehdä itse ratkaisu ja kertoa se hevoselle eikä jäädä arvailemaan. Lopulta päästiin sarjalle sujuvammassa laukassa ja kun muistin vielä välissäkin pitää pohkeet kiinni oli hyppy kakkososallekin parempi.

Seuraava tehtävä oli lyhyehkö (8,5 m) kahden askeleen sarja. Tämän suoritimme oikein sujuvasti ja helposti Sulon laukan ollessa matalilla (max 60 cm) korkeuksilla tähän väliin sopiva. Erillisenä tehtävänä tultiin vielä neloissarjaa jonka välit olivat 6,3 m, 9,5 m (?) ja viimeisenä yhden askeleen väli jonka metrimäärä ei jäänyt mieleen. Kavalettikorkeuksilla välit osoittautuivat aika passeleiksi ilman sen suurempia säätöjä.

Lopuksi tultiin kaikki sarjat yhteen putkeen järjestyksessä 7 m väli - neloissarja - 8,5 m väli - neloissarja uudestaan.Neloissarjalla oli lisäksi tavoitteena laukanvaihdot ensin oikeasta vasempaan ja sitten toisin päin. Ensimmäinen kierros hypättiin noin 60 cm korkeudella ja meni omalta osaltani aika epämääräiseksi sähläämiseksi. Ekalle esteelle ei taas ponnistuspaikan katsominen onnistunut vaan pohjaan mentiin. Sama tapahtui neloissarjan ekalla osalla, jolla myös lähdin ennakoimaan hyppyä ylävartalolla. Koko neljän esteen linja meni kiemurteluksi, ja eihän se laukka vaihtunut vasemmaksi kun viimeisessä välissä käytännössä johdin oikealle. 8,5 m sarja kahdella askeleella oli muutoin sujuva mutta väli jäi vähän turhan ahtaaksi. Suorana ei taaskaan pysytty vaan jälleen tultiin väärässä laukassa alas. Ennen neloissarjaa sain lopulta ajatukset kasaan ja ryhtiä tekemiseen niin että tämä radan päättävä sarja oli jo ihan asiallista menoa.

Toiselle, noin 70-80 cm:iin korotetulle kierrokselle lähdin tietenkin petraamaan suoritusta. Ratsastin nyt Sulon laukkaan vähän lisää kierroksia ja taisipa Sulo itsekin heräillä kun puomit nousivat hieman ylemmäs. Ponnistuspaikat alkoivat löytyä kohdilleen kun laukassa oli parempi energia, ja suoritimme kaikki sarjat varsin mallikkaasti päättäen tunnin osaltamme päivän parhaaseen suoritukseen. Puutteeksi jäivät turhanpäiväiset laukanvaihtelut sarjaväleissä. Laukka tahtoi vaihtua melkein joka hypyssä, ja niinpä jouduttiin taas kaarteissa korjailemaan. Neloissarjalla vaihdeltiin laukkaa ees ja taas, mikä ei sinänsä tietysti haittaa niin kauan kun ulos tullaan halutussa laukassa - nyt tämä onnistui oikealle mutta ei vasemmalle.

Tälläkin kertaa kävi siis niin että pienillä korkeuksilla sählättiin mutta puomien noustessa meno parani heti. Enää ei pelota mahdolliset kiellot lainkaan vaan luotto Suloon on kohentunut huomattavasti, jolloin luonnollisestikin meno on vapautuneempaa ja rennompaa myös esteiden noustessa. Kun sekä ratsastaja että hevonen ovat nyt menossa esteelle reippaalla asenteella niin lähtökohdathan on ihan hyvät. Seuraava askel on sitten se ponnistuspaikkojen ja oikeiden laukkojen hiominen.

Videolla näkyy lopuksi hypätyt radat. Kiitokset Annelle joka kuvasi taidokkaasti hevosen selästä käsin.