Helppoa kuin mikä

Elokuu alkoi jännittävästi minun ja Vaken ensimmäisillä yhteisillä vieraskisoilla, sillä Kiimingissä järjestettävien Pohjois-Suomen aluemestaruuskilpailujen yhteydessä oli tarjolla seuraluokka 70 cm korkeudella. Tällä kertaa kisajännityksen määrä pysyi kuitenkin varsin sopivana ja kohtuullisena, sillä luotto Vakeen oli suuri, estekorkeus mukavuusalueellamme ja luokan arvosteluna A.1.0 eli aikaratsastusta ei tarvinnut miettiä. Kaiken lisäksi Vakella oli näissä kisoissa myös toinen ratsastaja, joka starttasi luokassa minua ennen, ja näin ollen homma oli tehty minulle mahdollisimman helpoksi kun sain ensin katsoa miten Vake radalla meni. Eipä siinä yllätyksiä tullut, vaan Vake näytti ylittävän esteet rauhallisen varmaan tyyliinsä. Koska poneja meni 70 cm tasolla kaikkiaan vain kuusi, ei Vaken ensimmäisen radan jälkeen ollut kuin neljä ratsukkoa välissä ennen omaa vuoroani. Verryttelyalue oli onneksi kisakentän välittömässä läheisyydessä, ja kävin tekemässä Vaken kanssa kaikkien aikojen nopeimman verkan: ravasimme kierroksen ja hyppäsimme yhden pystyn. Eipä siinä sen enempiä verryttelyjä tarvittukaan.

Ratapiirros. Este numero 5 oli kuvasta poiketen pysty.

Lähtömerkin saatuamme hoputtelin Vakea reippaaseen laukkaan yhden pitkän sivun verran ja suuntasimme ensimmäiselle esteelle. Ensimmäiset neljä estettä ylittyivät mukavan sujuvasti, ja hyvät ponnistuspaikat löytyivät kuin itsestään. Viitoseste oli ensimmäinen jolle ei paikka osunut ihan nappiin enkä lähestymisessä ollut ihan varma mistä hypätään. Eipä se kuitenkaan haitannut sillä este selvitettiin ongelmitta vähän pohjastakin. Laukka jäi tällä esteellä vaihtumatta, mutta seuraavaan kurviin tullessa Vake teki pyynnöstäni vaihdon. Vaihdon kanssa ähräys kuitenkin hetkellisesti jarrutti laukkaa pois, joten sen jälkeen piti ratsastaa eteen varsinkin kun seuraava este oli sarja. Sarja oli radan tehtävistä se minkä tiesin etukäteen haastavimmaksi, sillä poniväli jää kokemukseni mukaan Vakelle vähän pitkäksi ellei sisään päästä aivan erityisen sujuvalla laukalla. A-osana olevalle okserille tultiin nyt hieman lähelle, eli hyppy jäi vähän pieneksi, mutta siitä huolimatta sarja ylittyi ongelmitta vaikka b-osalle jouduttiinkin venymään kaukaa. Vakellahan ei onneksi ole mitään sitä vastaan että joutuu hyppäämään vähän kauempaa, mutta omat mukautumiseni hyppyihin olisivat kyllä voineet olla sarjalla paremmatkin. Sarjan jälkeen laukattiin vielä pitkä tie viimeiselle okserille. Tähänkin tultiin lopulta vähän lähelle, mutta puhtaasti yli ja niin oltiin jo maalissa.



Virhepisteettömästä radasta saimme siis punavalkoisen ruusukkeen, ja olin tietysti tyytyväinen puhtaaseen ja asialliseen rataan. Mielestäni Vake eteni radalla ihan sopivan sujuvaa laukkaa, mutta videolta huomasin että istuntani oli kovin levoton ikään kuin vähän tuuppaisin ponia eteen koko ajan. Kotikisoissa meno näytti eleettömämmältä, joten ehkä tänään kuitenkin jäi paras sujuvuus uupumaan ja sen myötä sorruin taas yliratsastamiseen. Pyrin ratsastamaan Vakella koko ajan esteistunnassa, mutta ylävartalo näyttäisi kuitenkin soutavan edestakaisin vaikkei missään vaiheessa takanojaan menekään. Pidetäänpä siis mielessä se että eteen ratsastaa pohje, ei istunnalla tuuppaus. Joka tapauksessa oli oikein mukava huomata miten huoletonta Vaken kanssa on kisata kotipihan ulkopuolellakin. Meno radalla tuntui todella helpolta, ja arvelin että Vake olisi puksuttanut maaliin aivan yhtä hyvin vaikka selässä olisi ollut perunasäkki. Tällainen 70 cm luokka oli siis todellakin mukavuusalueellamme. Jostain syystä 80 cm kisaratojen hyppääminen epäilyttää silti kovasti, mutta uskoisin että lisätreenillä niidenkin pariin päästään ennen pitkää. Ei voi muuta kuin olla onnellinen että minulla on nyt tällainen luottoratsu jonka kanssa kisaamista harjoitella!