Maneesikisat odotuksia paremmin

Myös sunnuntain estekisat ratsastettiin kotikentän sijaan maneesissa. Olin ilmoittautunut Viivillä 70 sentin luokkaan ja Vakella 80 sentin luokkaan, ja lisäksi suunnitelmissa oli mahdollinen jälki-ilmoittautuminen Vakella 90 senttiin mikäli eka rata sujuisi hyvin. En tohtinut ilmoittautua ysikymppiin suoraan, sillä maneesissa ei tätä ennen oltu ehditty hypätä ja arvelin että pienessä maneesissa Vaken liikkuminen saattaisi olla juuri niin hyytynyttä kuin se oli viime talven maneesikaudella. Eipähän tarvinnut liikaa jännittää etukäteen kun en varsinaisesti ollut ysikymppiin menossa. Oikeastaan jännittävin osuus oli tänään 70 sentin rata ja se, miten Viivi pysyisi hanskassa. Tässä luokassa oli taitoarvostelu, joten enpä osannut kovin kummoista menestystä odottaa sillä tunneilla meno Viivin kanssa ei ole ollut kaikilta osin kovin hallittua ja tasaista.

Viivi hyppäsi toisen ratsastajan kanssa ensin pienemmän luokan, joten se odotteli minua valmiina maneesilla jonne ratsastin tallilta Vakella. Verryttelimme Viivin kanssa ensin kentällä, joka oli yöpakkasten jäljiltä hieman kovanpuoleinen, mutta jossa pystyi kuitenkin huoletta laukkaamaan ja ottamaan muutaman hypyn ristikolle ja pienelle pystylle. Viivi oli odotetusti menevällä päällä, ja pääsi useimmissa lähestymisissä hieman kiihdyttämään esteen juureen. Kaikesta mentiin kuitenkin varmasti ja innokkaasti yli, joten ei hätää vaikka hevonen vähän malttamaton olikin. Maneesissa saatiin ottaa omaan vuoroon valmistautuessa vielä kaksi verryttelyhyppyä okserille. Sitten oltiin valmiina suoritukseen.

Rata alkoi ihan mukavasti, sillä lävistäjällä olevalle ykkösesteelle päästiin asiallisesti ilman kiihdytystä ja laukkakin vaihtui. Meno vaikutti tässä vaiheessa oikein lupaavalta. Myös kakkosesteelle päästiin melko tasaisessa rytmissä, mutta ponnistus meni silti vähän lähelle. Kolmosesteelle oli noin 20 metrin suora linja, ja tämä oli yksi radan haastavimmista paikoista meille sillä tällaisilla linjoilla Viivi on tyypillisesti päässyt rykäisemään kiihdytyksen eteen. Viivi pääsikin hieman kiskaisemaan eteenpäin, mutta maltoin pysyä melko hyvin pystyssä ja niin linjasta selvittiin ihan asiallisesti viidellä askeleella. Kaarteessa Viivi tuli oikein mukavasti kiinni, ja nelosesteelle päästiin aika rennosti ja kiihtymättä. Tässäkin laukanvaihto onnistui aivan itsestään, jee! Viidennen ja kuudennen esteen välinen linja oli 14 metriä, ja suunnitelmana tähän kolme laukkaa. Kuvittelin, että tässä olisi vaadittu eteenratsastusta, ja suunnitelmaan sopi hyvin se että sisään tultiin eteen sujuen ja isolla hypyllä. Välissä annoin Viivin vain mennä, eikä etäisyys jäänyt kolmella laukalla ainakaan pitkäksi. Okseri ulos linjalta ylittyi lennokkaasti. Päädyssä ei turhia hidasteltu, mutta seitsemännelle esteelle päästiin hyvin tasaisessa rytmissä. Tämän jälkeen Viivi sitten pääsi kiihtymään liikaa, sillä edessä oli lähes pitkän sivun mitalta avointa tilaa. Niinpä viimeiselle esteelle tultiin vähän turhan lujaa, mutta selvittiinpä siitäkin.

Olin rataan oikeastaan varsin tyytyväinen. Meno tuntui paremmalta kuin olin osannut odottaa, ja yhteistyö Viivin kanssa pelasi ihan mukavasti. Suurin osa radasta mentiin kohtalaisen hyvin kontrollissa, ja vasta viimeisellä linjalla Viivi pääsi lähtemään lapasesta. Tämä notkahdus jäi vähän harmittamaan, sillä taitoarvosteluluokassa en olisi tällaista kiihdytystä halunnut esittää. Muuten vaikutti oikein asialliselta. Ehkä maneesin seinät ja ahdas tila hieman hillitsivät Viiviä niin että jarrut toimivat paremmin. Lopulta olin vieläkin iloisemmin yllättynyt, kun luokan päättyessä olimme kolmannella sijalla! Treenien perusteella en olisi uskonut sijoitukseen taitoarvosteluluokassa, joten tulos oli todella yli odotusten. Jokainen este oli arvosteltu erikseen, ja numerot niiltä olivat väliltä 7-8. Parhaat arvosanat tuli kolmen laukan linjalta, mutta käsi olisi pitänyt tässä olla rennompi. Loppukommenttina luki "Erittäin hyvä kokonaisuus, pientä turhaa kaasuttelua. Muista hengittää, rentoutta lisää niin vielä paranee".

Viivin radan jälkeen ei enää pahemmin jännittänyt lähteä hyppäämään Vakella kasikymppiä. Maneesissa esteet näyttivät kuitenkin taas pitkästä aikaa suuremmilta, joten olin melko vakuuttunut että 90 olisi meille tänään liikaa ja olisi parasta mennä vain yksi rata. Lisäksi aivan 70 sentin luokan lopussa tapahtui yhdelle kilpailijalle hyvin ikävä onnettomuus, mikä säikäytti varmasti kaikki paikallaolijat ja vei kyllä mietteitä siihen suuntaan että tänään ei mennä mitään isoa vaan riittää kun selvitetään turvallisesti kasikympin rata. Verryttely mentiin nyt kokonaan kentällä, sillä pohja oli päivän lämmetessä ehtinyt sulaa täysin hyppykuntoon. Verkkahypyt menivät asiallisesti, ja sain Vaken myös kohtuullisesti hereille.

Maneesissa Vaken keskittyminen oli taas vähän huonompi, eikä se lähtenyt sujumaan eteenpäin aivan niin hyvin kuin olisin toivonut. Luulen, että tämä oli tosiaan pientä "ensimmäisen radan jännityksen" tuomaa hitautta. Kun esteet ja kaarteet tulivat pienessä tilassa nopeasti vastaan niin en ehtinyt oikein missään vaiheessa saada Vakea kunnolla liikkeelle, ja niinpä homma meni puskemisen ja tuuppaamisen puolelle. Muutaman esteen yli kiivettiin lähes paikoiltaan, mutta muutamaan hyppyyn meno sentään sujuvoitui hieman. Urheasti Vake kuitenkin kiipeili, ja eihän meillä ollut varsinaisesti hätää tämän kokoisilla esteillä. Ensimmäinen vaihe meni puhtaasti, joten homma jatkui toiseen vaiheeseen. Käänsin oikotiet, eli kasilta ysille kaikkien esteiden sisäpuolelta ja ysiltä kympille seiskan ja kasin välistä oikaisten. Nämä pienet tiet söivät laukkaa entisestään, joten ei meno siitä ainakaan sujuvoitunut. Edelleen silti kiivettiin ja venyttiin esteiden yli, ja sinniteltiin puhtaasti maaliin. Oikoreittien ansiosta aikakaan ei ollut kovin huono vaikka tempo olikin surkea. Olimme neljänsiä eli ensimmäisiä ei-sijoittuneita vähän reilun sekunnin erolla kolmossijaan, joten jos Vake olisi ollut hereillä ja liikkunut olisi jopa sijoitus ollut mahdollinen. Videota ei radasta tallentunut, mutta se ei kyllä harmittanut sillä meno ei ollut järin tyylikästä.

Tässä kävi juuri niin kuin olin pelännyt, eli en saanut Vakea ahtaammassa tilassa etenemään kunnolla. Silti löysin itseni kysymästä opelta olisiko ok mennä vielä ysikymppi. Olihan se ok, joten tuumasta toimeen. Mönkiminen suututti sen verran, että halusin parantaa ja hypätä vielä toisen radan. Menin jälki-ilmoittautuneena luokan ensimmäisenä, joten käväisin vain pihalla kokeilemassa kaksi ysikympin hyppyä ja sitten palattiin maneesiin. Esteet näyttivät jo tosi isoilta, mutta silti oli oudon luottavainen olo ja lähinnä nauratti.

Pieni sisuuntuminen möngitystä kasikympistä taisi tehdä terää, ja varmasti Vake oli toisella radalla rennompi ja keskittyneempi. Liikkeelle lähdettiin oikein topakasti, ja ensimmäinen este hypättiin sujuvasti. Suoralla linjalla tuli pientä kiemurtelua, ja 20 metriä meni kuudella laukalla. En tiedä olisiko ollut viisi ilman kiemurtelua, mutta nyt oltiin aavistuksen turhan lähellä ja otettiin kakkosesteen etupuomi alas. Paikka ja hyppy tuntuivat melko hyviltä, joten olisiko tässä ollut pientä ylävartalolla ennakointia ja sen aiheuttamaa etujalkojen hitautta. Eipä se mitään, vaan matka jatkui ja kolmoseste ylittyi tosi sujuvasti. 14 metrin linja mentiin neljällä laukalla, mutta okserille tullessa Vake kiemursi taas hiukan. Hoksasin jälkikäteen, että pienen epäröinnin syynä oli ehkä maneesin ikkunasta esteen eteen osuva kirkas valo. Pienestä epäröinnistä huolimatta Vake loikkasi urheasti ison okserin yli ja vielä oikein ilmavaralla. Loppurata sujahti sitten varsin hyvällä rytmillä ja ihan asiallisilla ponnistuspaikoilla. Koska olimme ottaneet yhden puomin päättyi suoritus ykkösvaiheen maaliin.



Tähän rataan olin pudotuksesta huolimatta tosi tyytyväinen! Nyt Vake eteni sopivan sujuvassa laukassa, ja sen myötä alkoivat hypytkin onnistua paremmin. Ihan lötkölaukasta kiipeillen ei ysikymppi olisi enää onnistunut, joten onneksi riittävä energia löytyi. Kyllä kannatti ehdottomasti mennä Vakella toinen rata, niin saatiin hyväkin suoritus tälle päivälle. Maneesissa hyppääminen oli selvästi hankalampaa avarien ulkokenttien jälkeen, joten ysikympin hyppääminen maneesioloissa oli meille oikein hieno saavutus. Tällä korkeudella Vake joutuu hyppäämään jo tosissaan eikä kuskikaan ole ihan mukavuusalueellaan. Asenne ja tsemppaus olivat kuitenkin kohdillaan, ja niin sitä hurautettiin "isojen esteiden" ratakin muitta mutkitta. Maneesissa hyppäämiseen vaan tarvitaan selvästi harjoitusta jotta se lähtisi sujumaan yhtä helposti kuin ulkona, mutta eipä tämä ollut kyllä ollenkaan hassumpi aloitus maneesikaudelle!

Videoista kiitokset Noralle ja Hanskille!