Perjantai-illan toinen estetunti vierähti Vaken satulassa. Hyppäsimme säästeliäästi sekä määrän että korkeuden puolesta, sillä kenttä oli hieman kova eikä tässä ollut ehkä tarvettakaan vetää kovin rankkaa treeniä ennen viikonlopun kisoja. Estekorkeudesta riippumatta tällä tunnilla pääsi tarkistamaan olennaisen eli sen, millaisella energialla Vake oli liikkeellä. Viime viikon estevalmennuksessahan meno oli kamalan tahmeaa, joten toivoin että nyt saataisiin paremman mielen hyppäämistä kisojen alle.
Aloitimme puomitehtävällä, eli laukassa mentiin kaarevalla uralla olevan puomisarjan yli. Välit olivat aika pitkiä Vakea ajatellen, joten oltiin vaikeuksissa. Vake ei ollut vielä aivan kunnolla hereillä eikä siinä laukassa mitä tehtävä olisi vaatinut, ja herättely-yritykseni olivat liian varovaisia. Sama ongelma vaivasi myös kahden pikkuristikon sarjalla, jossa oli apupuomi välissä. Yhden laukan väli puomin kanssa oli mukamas toivottoman pitkä, vaikka oikeasti se oli ehkä 6 metriä. Vasta kun lietsoin Vaken oikein kunnolla liikkeelle hurautti se sarjan ilman lisäaskelta, ja siihen perään samoilla tulilla venyttiin laukkapuomeillekin. Ehkä oli hyvä, että tunti alkoi tällaisilla tehtävillä joissa minun oli pakko saada Vake lähtemään oikein kunnolla eteen. Kun herättely oli tehty jatkui tunti tosi kivalla energialla. Menimme seuraavaksi 17 metrin linjaa, johon Vake sai ottaa viisi laukkaa. Neljään ei aivan venynyt, mutta viides askel jäi hieman ahtaaksi nyt kun laukassa oli oikeasti imuakin. Piti siis alkaa ottaa linjalla hieman kiinni, jotta myös viimeinen askel olisi mahtunut sujuvammin mukaan.
Pidemmittä puheitta hypättiin sama kymmenen esteen rata kuin edellisellä tunnilla, korkeutena noin 60-70 senttiä. Vake lähti tosi hyvällä energialla liikkeelle, eikä sitä tarvinnut yhtään terävöittää kuten yleensä. Laukassa oli mukavaa kimmoisuuttakin, eli takajalat olivat oikein aktiiviset. Tällä energialla oli helppo löytää ponnistuspaikat, ja homma sujui kuin rasvattu. Ei yhtään puskemista vaan sain vain istua kyydissä ja nauttia ponin laukatessa eteenpäin. Sarjalla vaadittiin tietysti pientä venymistä, mutta olin varautunut tilanteeseen ja napautin välissä lavalle raipalla varmistaakseni että Vake todella meni ilman lisäaskeleita. Muuten ei tarvinnut naputella tai maiskutella radan aikana yhtään, sillä Vake ei hyytynyt missään vaiheessa. Niin helppoa ja sujuvaa!
En tiedä mistä näin hyvä energia yhtäkkiä löytyi, mutta ero viime viikkoon oli kuin yöllä ja päivällä. Liikkui niin ihanasti! Vake oli tänään tietyllä tavalla "pöljän" oloinen, eli siinä mielentilassa missä se saattaa esimerkiksi vähän pukitella, mutta tällaisena se on aina kaikkein paras ratsastaa. Tällaisella laukan energialla olisi oikein mukavaa hypätä vaikka niitä ysikympin ratojakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti