Leiriviikko päättyi tietenkin leirikisoihin, joissa tarjolla oli luokat neljällä eri estekorkeudella. Oma valintani oli 85 cm, ja hevoseksi sai toivomani Lissun. Kieltämättä 85 cm korkeutena jännitti kun ei tätä viikkoa lukuunottamatta ole näin isoja tullut aikuisiällä juuri hypeltyä. Jännitys kuitenkin laantui kun pääsin hevosen selkään ja esteet näyttivät siitä näkövinkkelistä ihan sopivan kokoisilta. Rata olikin melko kiltti siinä mielessä että vain puolet kaikkiaan kahdeksasta esteestä olivat maksimikorkeudessa. Oksereita oli vain kaksi, molemmat 80 cm:ssä ja lyhyitä. Silti pelkäsin eilisen perusteella että oksereilta tulisi pudotuksia. Arvosteluna radalla oli A.2.0, mutta en ottanut tavoitteekseni nopeaa aikaa vaan puhtaan ja edes kohtuullisen siistin radan.
Verryttely hoidettiin sujuvasti työskentelemällä hetki ravissa ja laukassa sekä hyppäämällä kahdesti ykköseste ja kerran neloseste. Verryttelyhypyt sujuivat hyvin muilta osin mutta okserilla kaikesta yrityksestä huolimatta sukelsin taas liikaa ja Lissu pudotti takapuomin. Tämä tietysti latisti odotuksiani radan suhteen.
Verryttelyhyppy nelosesteelle. Kaikki kuvat otti Tuomas Jaakkola.
Olimme vuorossa luokan ensimmäisinä, joten verryttelyn jälkeen ei tarvinnut odotella ja hermoilla vaan pääsimme saman tien itse asiaan. Lissu liikkui koko radan varsin reippaasti niin että pidätellä kyllä sai, mutta sopivat ponnistuspaikat löytyivät kivasti. Kolme ensimmäistä estettä sujuivat oikein näppärästi ja tultiin alas myötälaukoissa. Kakkonen oli ensimmäinen okseri eikä edes kolahtanut, jes! Nelosella sitten menin kaikesta huolimatta ennakoimaan jonkin verran, ja kaviot kolisi puomiin. Vasta radan jälkeen sain varmistuksen että kolinasta huolimatta puomi ei pudonnut. Nelosella ei laukanvaihto onnistunut, ja sekunteja tuhlaantui aivan tolkuttomasti kun yritin puolen kentän verran siirtää Lissua raviin. Näin ollen kierrettiin vitoselle aivan turhan pitkällä tiellä. Vitosella laukka vaihtui toivotusti, joten kaareva tie kutoselle ei tuottanut ongelmia. Päädyttiin kutoselle kuitenkin vähän pohjaan siinä missä muut radan esteet hypättiin hyvistä paikoista tai aavistuksen kaukaa. Seiskalla laukka vaihtui vääräksi, ja seuraavassa kaarteessa laukan korjailuun taisi taas upota ylimääräinen sekunti. Kasi ylittyi sujuvasti ja sitten oltiinkin jo maalissa ennen kuin olin ehtinyt edes kunnolla tajuta mitä radan aikana tapahtui.
Tästä se alkaa!
Kolmoseste.
Nelonen kolisi mutta ei pudonnut.
Kutoselle vähän pohjaan, tässä nähdään sitä sukeltamista.
Este numero seitsemän.
Sujuvasti kasin yli ja maaliin.
Olin luonnollisestikin hurjan tyytyväinen puhtaaseen ja sujuvaan rataan tällä korkeudella. Kun aiemmassa hevoselämässäni silloin kauan sitten kisakorkeudet olivat 80-90 cm niin tämähän alkaa vaikuttaa siltä kuin olisin pikkuhiljaa palaamassa entiselle tasolleni! Eniten paluu "omalle tasolle" taitaa olla uskalluksesta kiinni, joten tämänpäiväinen suoritus toimi mainiona itseluottamuksen kohottajana kun pääsin toteamaan että pystyn ja rohkenen kyllä näitä korkeuksia hypätä. Lisää rutiinia niin hyvä tulee! Parantamisen varaa jäi etenkin myötälaukkojen osumiseen kohdilleen tai vähintäänkin laukan korjaamisen nopeuteen jottei ylimääräistä aikaa menisi laukkojen korjailuun näin paljon. Aikammehan ei luokassa tietenkään palkintosijaan riittänyt, vaan olimme hitaimmalla puhtaalla radalla seitsemän osallistujan luokassa neljänsiä. Hyppyihin sukeltamista olisi pitänyt hillitä vielä paremmin, vaikka jossain määrin taisin tätä onnistua rajoittamaan kun ei puomeja alas tullut ja kolisikin vain yksi.
Radan videoinnista kiitokset Melissalle!
Kisojen jälkeen hevoset vietiin kokovartalosuihkun kautta viettämään ansaittua viikonloppua laitumella. Leirikäytössä olevat hevoset eivät koko leirin aikana ulkoilleet ratsastuksia lukuunottamatta (tämän käytännön hevosystävällisyys kyllä epäilytti), mutta onneksi hevoset saavat viikonloppuisin olla perjantain puolesta päivästä sunnuntai-iltaan laitumella ympäri vuorokauden. Lissu käyttäytyi laitumelle viedessäkin aivan yhtä kiltisti kuin koko viikon eikä ottanut kierroksia kuten monet muut tammat, mutta mielissään se kirmasi vapauteen heti kun sain siltä suitset päästä. Sinne jäivät leirihevosemme nauttimaan kesästä kun taas itse suuntasimme lounaan ja leirin päätöstilaisuuden kautta pitkälle ajomatkalle kohti Oulua. Viikko Ypäjällä kului aivan liian nopeasti, ja ainakin omasta puolestani leiri oli onnistunut ja täytti odotukset. Tuntien ohjelma painottui mukavasti esteisiin kuten esteleirillä kuuluukin, ja harjoitukset olivat tasoiselleni ratsastajalle oikein hyödyllisiä. Jotain tuli ehkä opittuakin ja ennen kaikkea hyppyvarmuutta kasvatettua. Ratsastamani hevoset olivat oikein mukavia (Lissun olisin ottanut vaikka kotiin mukaan) ja hyvät opettajat ansaitsevat myös kunniamaininnan. Kyllä Ypäjälle voisi lähteä ensi kesänä uudestaan!
Myös tiistain toisella tunnilla päästiin hyppäämään, jee! Ratsunakin oli jälleen Lissu, tuplajee! Areenana oli tällä kertaa Ypäjä-halli.
Alkuverkkailtiin hetki itsenäisesti kevyessä ravissa, jonka aikana ehdin testailla sekä pidätteen että pohkeen toimivuuden. Verryttelytehtävänä tultiin kuviota johon kuului kevyessä ravissa kavaletin ylitys ympyrällä sekä kevyessä istunnassa laukaten kavaletti ympyrällä toisessa päädyssä. Toiseen suuntaan tultiin molemmat kavaletit laukassa ilman ympyröitä. Lissu oli odotetusti reipas, ja oma kevyt istunta tuntui mukavan tasapainoiselta ja vakaalta. Tämän ja eilisen päivän istuntatreenit olivat siis ilmeisesti tehneet tehtävänsä. Ponnistuspaikat osuivat kavaleteille pääsääntöisesti hyvin kohdilleen.
Aamutunnin tapaan mentiin nytkin kolmen esteen suhteutettua linjaa. Välit oli 12 metriä eli lyhyemmät kuin aamulla, ja tarkoitus oli tulla nämä kolmella askeleella. Ajattelin että laukkaa pitäisi ottaa kovastikin kiinni kun aamulla 15 metriä ei kolmelle askeleelle ollut mitenkään pitkä, unohdin vaan että esteet olivat vielä näin alkuun matalampia (noin 50-60 cm). Tultiin sitten niin pientä ja hidasta laukkaa linjalle että otettiin ekalle esteelle miniaskel juureen ja pienen hypyn jälkeen tuli askeleita väliin peräti neljä. Toinen väli meni kolmella. Hidastelusta tuli tietenkin noottia, ja seuraavalla kierroksella ratsastin sitten enemmän eteen. Nyt Lissu lähti ekalle esteelle kaukaa, ja päästiin molemmat välit helposti kolmella. Vähän tuntui että hevonen hyppäsi laakana ja posotti koko linjan ilman mitään kontrollia, mutta videolla meno näytti ihan rauhalliselta. Oma nopeusmittari taitaa siis olla pahemman kerran rikki.
Seuraavaksi vaihdettiin suunta ja tultiin sama linja vasemmasta laukasta nyt hieman korkeampina (n. 70 cm), ja jatkettiin vielä lävistäjällä olevalle aaltolankkuesteelle. Aaltolankulle ohjeistuksena oli ratsastaa liikkeen takana istuen ja pohkeet kiinni sekä hyvän tuntuman säilyttäen. Suora linja hurautettiin taas vauhdikkaan oloisesti, ja kommenttia tulikin että Lissu meni vähän hätäiseksi koska tein "poniratsastajamyötäyksiä" eli heittäydyin liian reippaasti ylävartalolla hyppyyn. Rauhoita mukautumisia äläkä ennakoi hyppyä kuului ohje. Aaltolankulle lähestyin kyllä liikkeen takana istuen, mutta lähdin liian aikaisin heittäytymään ylävartalolla eteen kuvitellessani Lissun lähtevän hyppyyn kaukaa. Ohjankin heitin pois niin että kielto olisi voinut tulla, mutta Lissu vain veti päätä alas estettä katsoakseen ja otti vielä pikkuaskeleen ennen kuin loikkasi yli. En pahemmin keikahtanut kyydissä, mutta hevosen ansioksi voidaan katsoa erikoisesteen ylitys kuskin töpeksiessä lähestymisen.
Tämänkin ratapiirroksen ehti tehdä Anne.
Lopuksi tultiin kuvassa oleva radanpoikanen, ja esteet nousivat aaltolankkua lukuunottamatta noin 80 cm:iin. Kolmos- ja seiskaeste oli kuulemma peräti 85 cm. Yritin nyt tehdä linjalla rauhallisemmat mukautumiset, ja mielestäni onnistuinkin hieman vähentämään hosumista ja hevosen kiireiseksi ajamista. Pohkeet tosin heilahtivat viimeisellä osalla irti hevosesta eli vielä oli liikaa polvella puristusta hypyssä. Aaltolankulle (este numero 4) tultiin täysin samanlainen pikkuaskeleella loikkaus kuin edellisellä kierroksella, enkä ollut virheestäni oppinut vaan taas ennakoin hyppyä ylävartalolla. Okseri lävistäjällä oli kasikympissä joten se vähän jännitti, mutta päästiin hyvään paikkaan ja nätisti yli mitä nyt taisin taas tehdä mukautumisen liian isosti. Laukat muistaakseni vaihtui kaikilla lävistäjillä sillä ravin kautta korjailuja ei tarvinnut tehdä. Kaarteissa ope kehotti rentouttamaan kättä ja varomaan käden lukkiutumista kiinni ohjaan niin että jousto katoaa. Sama juttu siis kuin eilen että jäin helposti ohjaan kiinni sen sijaan että olisin tehnyt selkeän pidätteen ja sitten myödännyt. Toiseen suuntaan aaltolankulle tultiin hyvään paikkaan ja päästiin tyylikkäämmin yli. Radan päättävälle suoralle linjalle tullessa ope huuteli odottamaan hevosta ja pitämään ylävartalon hypyissä rauhallisempana. Lissu hyppäsi autopilotilla ja laukan pituuttakaan ei tarvinnut juuri väleihin säätää joten sain melko hyvin keskityttyä istuntaan. Pohkeet lentelivät taas irti kyljistä ainakin kahdessa viimeisessä hypyssä eli paino pitäisi näissä isommissakin hypyissä saada pysymään paremmin jalustimilla polvella satulaan tarraamisen sijaan. Aaltolankkua lukuunottamatta rata siis meni kokonaisuutena ihan sujuvasti ja nätisti, itsestäni meno tuntui vähän holtittomalta mutta ei kuulemma näyttänyt ulospäin yhtään niin vauhdikkaalta kuin tuntui.
Näin jäi päivän toisestakin estetunnista hyvä mieli kun kasikympin esteet ylittyivät Lissun kanssa varman oloisesti kuskin pienestä hermoilusta huolimatta. Harmittamaan jäi se etten onnistunut aamulta korjaamaan keskeisintä virhettä eli ylävartalolla hypyn ennakointia. Opella oli tosiaan hyvä pointti siinä että Lissu muuttuu hätäisemmäksi jos kuski heittäytyy hyppyihin etuajassa ja liioitellen.
Tunnin loppupuolen isommat hypyt jäi taas kuvaamatta, mutta alkupään hyppyjä suoralla linjalla ehti joku ahkera leiriläinen videoida.
Saimme Annen ja Noran kanssa järjestymään kolmen hengen estetunnin Heli Pensonille. Olimme keskenämme jakaneet käytettävissä olevat ratsut jo etukäteen, ja minä siis pääsin (uskaltauduin) vihdoin kokeilemaan Suloa esteillä. Etukäteen olin huolissani Sulon taipumuksesta esittää toisinaan salamannopeita kieltoja, ja kysyinkin opelta heti tunnin alkuun mitä minun tulisi kieltojen ehkäisemiseksi välttää. Kuulemma tärkeintä on että ratsastaja ei jätä Suloa yksin esteelle tullessa, sillä Sulo ei hyppää jos sillä on liian orpo olo. Lähestymisissä siis ohja tuntumalla ja pohkeet kiinni Suloa tukemassa niin ei pitäisi olla hätää.
Aloitettiin verryttelemällä hevoset kaikissa askellajeissa pyrkien rentouteen satulan molemmin puolin sekä pyöreänä liikkumiseen. Ohjeena oli käyttää vaihdellen myötä- ja vasta-asetuksia. Sulo oli käynnissä vähän hitaan oloinen, mutta liikkui ravissa mukavan aktiivisesti. Ei tarvinnut paljon eteenpäin pyydellä. Ravissa löytyi asetusten kautta pikkuhiljaa myös toivottua pyöreyttä eteen ja alas. Lähdin siinä vaan itsekin taas kallistumaan etukumaraan hevosen mukana, ja käsky kävi istua pystymmässä. Myös laukassa Sulo liikkui sopivan reippaasti, mutta en saanut sitä kunnolla pyöreäksi. Ope huomautti että (sisä)käsi ei ihan kunnolla seuraile laukan liikettä, minkä seurauksena ohja käy vuoroin löysänä ja vuoroin kiristyy. Tästä johtuen hevosen pää hieman heiluu puolelta toiselle, eikä se oikein pysty jäämään rauhassa tuntumalle.
Estetehtävät aloitettiin ravilähestymisillä. Tultiin kuviota jossa ravattiin pituushalkaisijalla kahden ravipuomin yli (puomien väli oli melko pitkä joten sai olla tarkkana että ravi oli riittävän isoa), puomien jälkeen kaarrettiin oikealle uraa pitkin ja uralta käännettiin lävistäjäristikolle jolta laskeutuminen vasemmassa laukassa. Sulon ravi tahtoi vähän hyytyä ristikolle ja ekat pari kierrosta ylitettiin ristikko varsin veltosti. Tämän seurauksena ei päästy myötälaukkaankaan. Myös oma painoni tahtoi hypyssä keikahtaa oikealle - olin kyllä kääntymässä keskivartalosta vasemmalle mutta tämän seurauksena paino valahtikin oikealle lonkalle. Kolmannella yrityksellä pidin open neuvosta katseen huolellisesti esteen jälkeisessä menosuunnassa, eli etuviistossa vasemmalla maneesin seinässä sen sijaan että olisin vain herkeämättä tuijottanut estettä, ja nyt Sulo laskeutuikin vasemmassa laukassa. Tultiin täysin vastaavat ravilähestymiset vielä toiseen suuntaan toiselle ristikolle, eli nyt lävistäjäesteeltä piti saada oikea laukka. Tämä suunta olikin jotenkin luontevampi, ja molemmat kaksi kierrosta laukka sattui kohdilleen. Ehdin jopa johtaa kädellä.
Seuraavaksi ravipuomien paikalle pituushalkaisijalle tuli pieni pystyeste, ja lävistäjäristikot nostettiin myös pystyiksi. Tehtävänanto oli hypätä este pituushalkaisijalla vasemmasta laukasta lähestyen, esteen jälkeen nopeasti tarkistaa kummassa laukassa ollaan, kiepauttaa laukan puolelta mahdollisimman pieni käännös takaisin tulosuuntaan ja hypätä sama este toisin päin. Hypystä piti saada oikea laukka, jota jatkettiin lävistäjäpystylle missä vaihto vasempaan. Kaksi ensimmäistä kierrosta tultiin pienemmillä korkeuksilla, ja suoriuduimme Sulon kanssa ihan mukavasti. Laukka säilyi pituushalkaisijalla koko ajan vasempana. Ekalla kierroksella ei laukka vaihtunut toisessa hypyssä oikeaksi, eli suunnan tiedotus ei ollut vielä aivan kohdallaan. Toisella kierroksella vaihtui jo, ja lävistäjäesteeltä saatiin vasen laukka joka kierroksella. Kun esteet nousivat hiukan korkeammiksi (ehkä 65-70 cm:iin) otettiin yksi sähellyskierros jolloin en ollut pituushalkaisijalla ihan kunnolla mukana hypyssä. Sulo vaihtoi laukan oikeaksi, mutta en tätä ehtinyt huomata vaan käänsin vanhasta tottumuksesta vasemmalle. Saatiin käsky aloittaa alusta, ja suoritettiinkin tehtävä uusintayrityksellä varsin onnistuneesti. Suunnanmuutossilmukkamme pituushalkaisijalla tosin olivat kautta linjan turhan laajoja, Sulon olisi kyllä varmasti saanut päättäväisemmällä otteella kääntymään paljon pienemminkin. Ope muistutteli katseen sekä ulkoapujen merkityksestä käännöksessä.
Täysin sama kuvio tultiin vielä kahdesti toiseen suuntaan. Nyt siis tultiin sisään oikeassa laukassa, jonka Sulo myös pituushalkaisijan esteellä säilytti niin että päästiin tekemään silmukat tällä kertaa oikealle. Ekalla kierroksella oli hyppypaikat vähän pielessä mutta silti laukat vaihtuivat toivotusti sekä pituushalkaisijalla että lävistäjällä. Pääsin myös toteamaan että minun on hankala pysyä Sulon hypyssä mukana silloin kun se lähtee vähän kauempaa. Toinen kierros tähän suuntaan oli varsin asiallinen lukuunottamatta puomin alas kolautusta pituushalkaisijalta ulos hypätessä.
Lopuksi hypättiin yksittäisenä pituushalkaisijan pysty hieman korotettuna. Näytti melko isolta mutta oli ilmeisestikin "vain" 85 cm. Saatiin esteen eteen avuksi ponnistuspuomi, jonka jälkeen ennen estettä mahtui yksi laukka-askel. Näin ei ponnistuspaikkaa tarvinnut jännittää kuin puomille, ja itse hypyssä olisi pitänyt pystyä keskittymään vasemmalle johtamiseen niin että laukka olisi vaihtunut oikeasta vasemmaksi. En sitä johtamista kuitenkaan ehtinyt tarpeeksi ajatella, joten laukka ei esteellä vaihtunut. Ensimmäisellä yrityksellä olin hypyssä vähän huonosti mukana. Oma tulkintani on että lähdin itse hyppäämään vähän turhankin isoa estettä, jolloin paino katosi jalustimilta, pohje heilahti vähän taakse ja hypystä laskeutumisesta tuli näin ollen aika töksähtävä. Saatiin tulla vielä uudestaan, ja kun nyt sain istunnan ja myötäämisen paremmin kohdilleen oli suoritus ihan asiallinen lukuunottamatta sitä ettei päästy haluttuun laukkaan.
Open palaute tunnin jälkeen oli että ei hassumpaa menoa, mutta suoristaudun usein hypyn jälkeen liian aikaisin niin etten ole loppuun asti ihan kunnolla hevosen mukana. Toisaalta taas esteen jälkeiset laukka-askeleet jään helposti könöttämään etukumarassa ja irti satulasta. Itseäni jäikin harmittamaan se että mukautumiseni hyppyihin oli välillä hieman kömpelön oloista. Jatkossa on siis syytä kiinnittää huomiota siihen että en omalta osaltani lopeta hyppyä turhan aikaisin.
Sulo oli hyppykaverina oikein mainio, ja luotto siihen ettei se kiellä kasvoi tunnin mittaan. Aloin suorastaan hinkua uudestaan estetunnille sen kanssa (ja koulutunnille toki myös).
