Odottamaton alastulo

Pääsinpä vihdoin estetunnille kuukauden hyppytauon jälkeen (ellei viimeviikkoista kavalettituntia lasketa), enkä ollut lainkaan yllättynyt kun sain Peran. Pera vaikutti jo ennen tuntia olevan hieman hermostuneella tuulella, sillä karsinassa se säpsähteli pariin kertaan muualta tallista kuuluvia kolinoita ja käytävällä tuijotteli puhisten jonkun ratsastajan seinän vierustalle jättämää reppua. Olin itsekin vähän jännittyneessä mielentilassa kun ei taas ole päässyt muodostumaan oikein rutiinia näihin estetunteihin.

Alkuverryttelyssä oli tarkoitus ratsastaa hevoset ravissa matalahkoon muotoon pyöreiksi läpi selän. Pera kyllä myötäsi hetkittäin eteen ja alas, mutta ei sinne tasaisesti jäänyt. Arvatenkin tämä johtui jälleen siitä ettei ravi ollut tarpeeksi aktiivista ja pohkeen edessä. Laukkaverryttely tehtiin kevyessä istunnassa, ja laukassa Pera oli tälläkin kertaa helpompi ratsastaa pyöreäksi. Kevyessä istunnassa laukkaillessa Pera vaikutti myös jo rentoutuvan.

Estetehtävät aloitettiin kahden miniristikon suoralla linjalla ovipäädystä peilille päin. Ristikoiden väli oli mitoitettu 5-6 laukka-askeleelle, ja ohjeena oli tulla näin alkuun melko pientä ja rauhallista laukkaa. Päivän erikoisuutena oli ratsastaa tämä ristikkolinja ilman jalustimia (tämä oli kuulemma vähän niin kuin asennetesti). Pera liikkui tässä vaiheessa vielä aika hitaalla vaihteella, ja tehtävään sopiva pieni ja rauhallinen laukka löytyi kuin itsestään. Yllätyksekseni linja oli juuri sopiva kuudella askeleella kun en Peraa lähtenyt välissä eteen ratsastamaan vaan jalustimien puuttuessa jäin himmailemaan. Ensimmäisellä kierroksella esiintyi pientä liirailua oikealle eli kohti seinää, mutta sain oikeaa puolta paremmin kontrolliin kahdella seuraavalla kierroksella. Tehtävä sujui ihan näppärästi esteiden ollessa ehkä noin 30 cm korkuisia, ja tätä kolme hyppykierrosta tultuamme saatiin lupa ottaa jalustimet takaisin jalkaan.

Jatkettiin vielä samaa kahden esteen linjaa, mutta nyt peililtä kohti ovipäätyä ja ristikot muuttuivat noin 50 cm pystyiksi. Koska hyppysuunta oli nyt "kotiinpäin" ja esteetkin jo hieman korkeampia ajattelin välin olevan sopiva viidellä askeleella ilman erityisempää eteenratsastusta. Väärässä olin, ja ensimmäisellä kierroksella hyppypaikka toiselle osalle jäi kauas. Pera jäi epäröimään huonon ponnistuspaikan kanssa, mutta lopulta roiskaisi yli kauempaa. En saanut hyppyyn ihan oppikirjamukautumista mutta en mielestäni jäänyt suuhun kiinni sillä nappasin ulkokädellä harjasta kiinni ja sisäkädellä heitin ohjaa pois. Tämä ei niin onnistunut suoritus ilmeisesti sai Peran epävarmaksi, mikä kostautui seuraavalla hyppykierroksella. Lähestyimme linjan ensimmäistä estettä edelleen liian energiattomassa laukassa, ja hyppypaikka oli joko jäämässä liian kauas tai tulossa ihan pohjaan. En muista kumpaan vaihtoehtoon olin varautumassa, mutta joka tapauksessa en ollut millään lailla varautunut kieltoon. Pera stoppasi viime hetkessä esteen juureen ja itse olin jo niin varmana menossa hyppyyn että kippasin satulasta eteenpäin ja kohti maata. Automaattinen apinarefleksini auttoi ainakin näin hidasvauhtisessa tapauksessa sen verran että sain mennessä tarrailtua kiinni hevosen harjaan, kaulaan ja ohjiin ja näin ollen laskeutuminen tapahtui sopivan hidastetusti ja pehmeästi niin että en satuttanut mitään paikkaa maa- tai puomikosketuksessa. Sanoisin että erittäin turvallinen ja siisti tippuminen. Perakin jäi kiltisti paikalle seisoskelemaan. Ope tuumasi että ei ehtinyt varoittaa mutta näki jo kaukaa miten käy kun tultiin tehotonta laukkaa huonoon hyppypaikkaan ja kuski lähti ylävartalolla ennakoimaan liikaa. Tällaisessa tilanteessa Pera hyvin tyypillisesti kieltää. Olihan minulla tästä aiempi omakohtainen kokemus olemassa, mutta jotenkin tässä syksyn mittaan useamman kerran Peralla hypättyäni olin autuaasti onnistunut unohtamaan ettei tämä hevonen ole ihan 100% varma ja lähestymisissä olisi syytä olla vähän tarkempi. Kuulemma olisi pitänyt tehdä selkeämmin ratkaisu joko ratsastaa aikaisemmin eteen tai ottaa paremmin kiinni eikä jättää ponnistuspaikkaongelmaa kokonaan hevosen ratkaistavaksi samalla kun vielä itse lähtee kökkimään etukumaraan kohti estettä.

Uusintayrityksellä tiesin sitten ratsastaa Peran aktiivisempaan laukkaan ja istua lähestymisessä pystymmässä. Pera vaikutti nyt aiempaa hermostuneemmalta, luultavasti johtuen epämiellyttävästä kokemuksesta edellisellä yrittämällä sekä siitä ettei ratsastajakaan ollut ihan tyynellä mielellä kyydissä. Laukka ei ollut nyt ainakaan liian velttoa vaan melkein turhankin sähköistä. Esteiden edessä esiintyi pientä epäröintiä, mutta linjan molemmat osat ylittyivät ilman lisäkommelluksia. Pera tosin hyppäsi aika isosti ja väli alkoi käydä viidellä askeleella ahtaaksi kun laukassa olikin äkkiä aivan toinen vaihde päällä. Ope huomautti että nyt oli vähän liikaa painetta esteiden välissä, ja näin varmasti olikin kun jännitin Peran edesottamuksia ja lähdin huomaamattani turhan ronskisti varmistelemaan että yli mennään. Esteiden noustua kymmenisen senttiä ylöspäin tultiin vielä toinen kierros onnistuneesti joskin jännittyneesti, ja nyt tajusin jo hieman paremmin ottaa kiinni esteiden välissä jolloin myös jälkimmäinen hyppy lähti paremmasta paikasta.

Tässä vaiheessa uumoilin jo että tänään ei päästäisi 60 cm:ä korkeampien esteiden yli, sillä sen verran hermostuneisuutta, epäröintiä ja luottamuspulaa tuntui olevan satulan molemmin puolin. Jatkettiin kuitenkin päivän toiseen tehtävään, joka oli myös suora linja peililtä ovelle päin. Linja alkoi ravilähestymisellä ponnistuspuomilla varustetulle ristikolle, jolta yhden laukan väli pystylle ja tästä neljän laukan väli viimeiselle esteelle joka hypättiin alkuun noin 60 cm pystynä. Pera oli edelleen melkoisen jännittyneen oloinen, mutta ravilähestyminen sekä yhden askeleen sarja sujuivat ongelmitta. Ope varoitteli liiasta paineistamisesta lähestymisessä sekä päästämästä Peraa liian pitkään raviin. Neljän askeleen väli oli ekalla kierroksella liian pitkä, sillä jäin ehkä huomaamattanikin jarruttelemaan välissä. Taas tultiin huonoon paikkaan ja Pera epäröi, mutta tällä kertaa mentiin yli esteen eteen otetun miniaskeleen saattelemana. Ohjeistus seuraaville kierroksille oli antaa Peran laukata paremmin eteen ja tuoda se paremmin keskelle estettä. Seuraavalla yrityksellä lähestyminen sarjalta pystylle sujui ilman epäröintejä, mutta Pera pääsi turhan pitkäksi ja hypystä tuli pitkä ja laaka. Laukka vaihtui hypyssä vääräksi, mikä olikin vakio-ongelma tässä tehtävässä. Pera ei ollut lähestymisessä ihan kunnolla apujen välissä vaan pääsi pullahtamaan oikealle karkuun, ja tämä yhdistettynä kuskin vinouteen aiheutti sen että laukka vaihtui hypyssä poikkeuksetta vasemmasta oikeaksi ja jouduttiin korjailemaan kaartessa hypyn jälkeen.

Linjan viimeinen osa nostettiin vielä okseriksi, ja tätä sarjan sekä neljän askeleen välin linjaa tultiin vielä useaan kertaan eri korkeuksilla. Toistojen myötä Pera tuntui saavan lisää varmuutta niin että epäröinnit jäivät pois, tosin kuskin varmuus ei ihan täysin päässyt alkutunnin sattumusten jälkeen palautumaan. Etenkin siinä vaiheessa kun okseri nousi 70 cm:iin alkoi lähestymiseen tulla vähän turhan paljon puristusta yrittäessäni varmistella ylimenoa. Pari viimeistä askelta tuli tuupattua hevosta vähän turhan paljon, ja tässä vaiheessa Pera kyllä vastasi pohkeeseen niin että suorituksista tuli jokseenkin lennokkaita. Ope huomautti että hienovaraisempikin apujenkäyttö riittäisi, mutta kun vastassa oli "iso" okseri iski lähestymisessä sen verran paniikki että en vaan osannut jäädä rauhassa istumaan kohti estettä. Pera ei onneksi ottanut nokkiinsa vaan hyppäsi sujuvasti okserin yli joka kierroksella. Laukka vaan vaihtui aina ärsyttävästi vääräksi, sillä en saanut oikealta vieläkään riittävää kontrollia. Pientä parannusta tähän sain loppua kohti niin että pääsin tuomaan Peran paremmin okserin keskelle estäen isoimmat kiemurtelut, mutta itse hypyssä pullahdettiin aina jotenkin oikealle. Kaarre esteen jälkeen ei myöskään ollut ihan täysin hallittu Peran painuessa matalaksi ja vetäessä kuskin irti satulasta etukumaraan. Viimeiselle hyppykierrokselle okseri nousi vielä 80 cm:iin, ja uskalsinpa senkin sitten lopulta hypätä. Pera oli vielä aika sähköisen oloinen, mutta saanut hyppyvarmuuden siinä määrin takaisin että 80 cm okserikin hujahti helpon oloisesti kuskin panikoinnista huolimatta.

Olin toisaalta ihan hyvilläni siitä että tänään tuli tällainen satulasta poistuminen koettua. Edellisen kerran olen hevosen selästä pudonnut kymmenen vuotta sitten (tarkalleen ottaen 12.5.2002), ja putoamisestahan pääsee helposti muodostumaan peikko jos siitä ei ole kokemusta (vastaavanlaisesta putoamispeikosta kärsin ratsastusurani alkutaipaleella kun onnistuin ensimmäiset kaksi vuotta harrastamaan ilman yhden yhtä tippumista). Nyt tuli muksahdettua alas niin sievästi ettei sattunut lainkaan enkä ehtinyt itse tilanteessa säikähtääkään, joten pääsin toivoakseni huomaamaan että eipä se putoaminen niin kamalaa ole. Sen sijaan harmillista on se miten luottamukseni Peraan koki kolauksen. Olen toki tiennyt sen saattavan kieltää, mutta sen verran monta estetuntia olen sillä viime aikoina mennyt ja niin huonoistakin paikoista se on minua pelastellut että olin alkanut luottaa siihen nähtävästi turhankin paljon. Nyt sitten luottamus mureni aika tehokkaasti mistä johtuen lopputunti meni turhan jännittyneissä ja epävarmoissa tunnelmissa sekä ratsastajan että ratsun osalta. Pera on niin herkkä hevonen että ratsastajan pienikin epävarmuus ja jännitys tarttuu siihen väistämättä. Ehkä pientä luottamuksen palautusta koettiin tunnin loppua kohti kun useat toistot samalla sarja+okseri -linjalla toivat lisää varmuutta molemmille, ja hienoa oli että kaikesta huolimatta uskalsin vielä sen kasikympin okserinkin hypätä. Silti suorittamisessa oli liikaa panikointia mukana niin että rentous ja tasaisuus jäi tekemisestä puuttumaan.