Enpäs tippunut

Hieman yllättäen olikin minun vuoroni kokeilla uusinta tulokasta eli vasta reilun viikon tallilla majaillutta Elmoa. Elmo on 6-vuotias new forest -ruuna, ja täytyy myöntää että jännitti sillä mennä sen perusteella mitä olin ponin edesottamuksia tähän mennessä tunneilla seurannut.

Kyseessä oli Elmolle päivän ainoa tunti, ja se odottelikin karsinassa sen oloisena että jotain toimintaa tässä kaivattiinkin. Maneesiin päästyämme Elmo oli melko levoton, ja esitti mielenkiintoista vinkumista ja paikallaan pomppimista jo ennen kuin pääsin satulaan. Päästyäni kyytiin oli Elmo edelleen varsin pörhäkän oloisena liikkeellä, ja otinkin varmuuden vuoksi heti ohjat käteen. Ope kommentoi että Elmo taitaisi kovasti haluta päästä tutustumaan muihin hevosiin kun vielä ei ole samaan tarhaan muiden kanssa päässyt. Ehkäpä Elmon pörhistely ja jännittäminen tunnin alussa tosiaan oli ainakin osaksi uusista ja vielä melko tuntemattomista kavereista johtuvaa. Myöhemin tunnin aikana liikuttiin käynnissäkin paljon rauhallisemmin kunhan vaan oli alun jännityksistä päästy. 

Tunti aloitettiin laukannostoharjoituksilla siten että käynnissä ratsastettiin muutama askel pohkeenväistöä pitkän sivun alusta uralta sisään ja tästä uran sisäpuolella nostettiin laukka. Päädyissä tarpeen mukaan laukka- tai ravityöskentelyä ympyröillä. Jänistin sen verran että en Elmon kanssa lähtenyt suoraan laukannostoihin vaan otin ensin muutaman kierroksen ravia ympyrällä. Elmo oli edelleen aika energisen ja jännittyneen oloinen, mutta ympyrällä keventäessä se alkoi heti hieman rauhoittua. Elmo oli jo alusta asti vetänyt kaulaansa vähän turhankin pakettiin ja kaulasta pyöreänä mutta epäilemättä selkä alhaalla liikuttiin edelleen. En oikein osannut rentoutua ja keskittyä ratsastamaan ajatuksen kanssa vaan seilailin ponin mukana jotain epämääräistä sähläten. Läpi tunnin jatkuneet pahat keskittymisongelmat johtuivat varmasti osittain siitä että Elmoa vähän jännitin, mutta paljolti myös ihan tunnin ulkopuolisista tekijöistä joita en tässä lähde ruotimaan mutta joiden vuoksi olin tänään kaikkea muuta kuin täysissä sielun ja ruumiin voimissa ratsastustuntia ajatellen.

Pienen ravipätkän jälkeen uskaltauduin jatkamaan väistöihin ja laukannostoihin. Elmo kyllä väisti ihan tottelevaisesti, mutta yleensä jännittyi väistössä nostaen pään ylös ja väistö meni helposti kiemurteluksi jossa takapää oli vuoroin jäljessä ja vuoroin edellä liikkeestä. Väistöissä keskittymistäni söi myös tuleva laukannosto jossa ajatukset jo pyörivät, ja näin väistöt olivat melkoisen puolihuolimattomia. Nostot olivat ongelmallisia, sillä en osannut antaa Elmolle riittävän ymmärrettäviä laukka-apuja. Ampaistiin monet kerrat vain raville, ja silloinkin kun nosto onnistui tuli se useimmiten pienen ajamisen kautta. Jos ei ole aiemmin ollut selvää että laukannostoja en ihan korrektisti osaa tehdä, niin tällaisella nuoremmalla ja kokemattomammalla ponilla ratsastaessa se ainakin tulee tuskallisen selvästi esiin. Ongelmana oli myös se että kun Elmo ei ymmärtänyt mitä pyydetään lähdin helposti vain voimistamaan apuja (seurauksena tietenkin pää ylhäällä karkuun juokseva ratsu) sen sijaan että olisin selkeyttänyt niitä. Elmo kyllä kuunteli herkästi kevyitäkin apuja kunhan vaan sellaisia käytin, joten turha sille on painetta lisätä silloin kun ressukka ei viestiä ymmärrä. Vasempaan kierrokseen nousi useaan kertaa väärä laukka, mikä ei ole ihme ottaen huomioon sen tavan jolla laukkaan päästiin. Taidettiin saada yksi kohtalaisen onnistunut nosto niin että laukka nousi suoraan käynnistä ja reaktio apuun tuli jokseenkin saman tien. Tällöin tosin lähdettiin hieman ampumaan eteen ja ope kommentoikin että painetta on vähän liikaa kun poni on muutenkin jo niin pörhäkkäänä. Taisin siis aika lahjakkaasti urautua käyttämään samoja ronskeja apuja kuin konkarituntihevosten kanssa usein on tarpeen, vaikka Elmon kanssa olisi vähempikin riittänyt.

Ehtihän se Elmo myös pieniä venkoilujakin kokeilla. Aivan ensimmäisellä laukkaympyrällämme peilipäädyssä Elmo lähti avoimelta sivulta kiikuttamaan kylkimyyryä kohti toista päätyä. Sain tämän hölmöilyn kuitenkin melko pian pysäytettyä ja ponin takaisin ruotuun peilipäätyyn. Jatkossa osasin peilipäädyn ympyröillä olla hereillä ulkoapujen kanssa estämässä karkailuyritykset. Ensimmäinen laukannosto oikeassa kierroksessa puolestaan johti siihen että Elmo lähti vähän hanskasta kiihdyttelemään. Tämänkin luvattoman spurttauksen sain onneksi melko pian pysäytettyä. Molemmissa ryntäilyissä tasapainoni heilahti hieman ja vähän ehdin säikähtää, mutta ehdin kuitenkin jo näiden jälkeen miettiä että jos tämä on pahin mitä Elmo voi yrittää niin eipä tässä ole mitään hätää. Tämä oli kuitenkin liian aikainen arvio, sillä varsinaiset satulassapysymistestit olivat vasta edessäpäin.

Väistö- ja nostotehtävän jälkeen työskenneltiin vielä jonkin aikaa laukassa suoralla uralla sekä ympyröillä. Elmoa sai olla pohkeen kanssa vahtimassa jottei olisi pudottanut raville. Muutamia kertoja näin sitten kävikin. Ilmeisestikään Elmo ei vielä oikein kunnolla jaksaisi ylläpitää ja kantaa laukkaa pidempiä aikoja. Siinä missä nostoharjoituksessa laukka oli tuntunut aika pompottavalta ilmeisestikin ponin jännittyneisyyden ja selkä alhaalla kulkemisen vuoksi (vaikkakin niskasta Elmo kyllä yleensä oli linkussa) niin nyt ympyrällä laukatessa alkoi meno olla pyöreämpää ja helpommin istuttavaakin. Ope kehuikin jossain kohtaa että näyttää jo paljon paremmalta, mutta samalla kehotti pyrkimään pois jatkuvasta avuilla vaikuttamisesta ja tilanteeseen jossa voi hetkeksi vain jäädä istumaan rauhassa hevosen mukana.

Laukan jälkeen otettiin pieni lepokäynti, ja kun tämän jälkeen keräilin taas ohjia käteen sai Elmo peilipäädyn kulmassa jonkin kummallisen päähänpiston. Ääniefektinä vinkaisu ja tästä pukittaen kiikuttamaan ratsastajaa kentän poikki. Pukki (vai oliko niitä mahdollisesti useampia) heilautti sen verran että kävin kaulalla ottamassa tukea ja hetken luulin jo tutustuvani pian maneesin hiekkaan. Onneksi Elmo kuitenkin kiltisti hidasti tässä vaiheessa niin että onnistuin pysyttelemään kyydissä.

Pienen rodeoharjoituksen jälkeen työskenneltiin ravissa suoraa uraa ja ympyröitä tarkoituksena istua mahdollisuuksien mukaan harjoitusravissa ja ratsastaa sulkutaivutuksia. Yritykseni istua satulaan saati tehdä jonkinlaisia sulkutaivutuksia johtivat vain Elmon jännittymiseen ja vastusteluun, ja niinpä otinkin tavoitteeksi vain ratsastaa sen rennoksi ja pyöreäksi. Keventelin enimmäkseen ja Elmon rentoutuessa kokeilin välillä harjoitusravia. Ope kehotti päästämään Elmoa tässä vaiheessa jo vähän pidempään muotoon, sillä Elmon taipumus on paketoida kaulaansa vähän turhankin lyhyeksi. Ohjeena oli myös hakea tasaisempaa asetusta ja ajatella kääntämistä enemmän ulkoavuista. Välillä mentiin ihan kelvollisia pätkiä jolloin Elmo pyöristyi ja työskenneltiin hyvässä yhteisymmärryksessä, ja tällöin tuntuikin hetkellisesti että poni liikkui mukavasti kummankin ohjan ja pohkeen välissä. Pian taas tein jotain väärin ja Elmo jännittyi vetäen päätä ylös ja selkää alas. Ravi hiipui helposti hiippailuksi, sillä vaikka alkutunnista oli ponissa ollut vähän liikaakin energiaa alkoi nyt vaivata ennemminkin pieni väsähdys. Eteenratsastus olisi epäilemättä ollut myös ratkaisu muodon epävakauteen, mutta olin edelleen aivan käsittämättömän keskittymiskyvytön joten unohduttiin helposti himmailemaan pikkuraviin. Muutoin Elmo oli ohjalla melko kevyen oloinen, mutta aina välillä kiskaisi ohjia niin että sai kuskin heilahtamaan satulassa eteenpäin.

Suuntaa vaihdettaessa hengähdettiin pieni hetki käynnissä. Onneksi en vieläkään uskaltanut antaa Elmolle ihan pitkää ohjaa, sillä lumien tippuminen maneesin katolta juuri kohdallamme aiheutti vielä päivän viimeisen sätkykohtauksen. Elmo yksinkertaisesti käännähti uralta kohti vastakkaista päätyä ja lähti kiitämään niin kovaa kuin kintuista lähtee. Näin pääsin vielä kertaalleen testailemaan satulassapysymisrefleksini, jotka eivät onneksi pettäneet tälläkään kertaa. Ehdin kyllä siinä ponin kiihtyessä nollasta kahteensataan ajatella jotain sen suuntaista että voi morjens, nyt kävi huonosti. Muiden hevosten pysyessä rauhallisena Elmokin rauhoittui yhden maneesinmitan laukattuaan niin että sain sen jarruteltua päätä seinää kohti kääntäen. Tämä spurttaus säikäyttikin sitten sen verran että parin minuutin ajan oli kädet ja jalat aika vetelänä. Ravailtiin keventäen loppuverkkaa, ja koko ajan oli tietysti hieman epämiellyttävä olo kun tiesi että lumet voi lähteä tippumaan millä hetkellä hyvänsä ja se on taas menoa sitten. Onneksi näin ei kuitenkaan enää käynyt, joten loppuverkka sujui ihan turvallisesti. Meno oli aika lailla samaa kuin ravityöskentelyssä aiemmin, tosin nyt pyrin ratsastamaan Elmon vielä pidempään muotoon eteen ja alas. Ajoittain Elmo venyttikin ihan mukavasti, mutta muoto ei edelleenkään ollut kovin vakaa ja raviin olisi kaivattu lisää aktiivisuutta.

Heti tunnin jälkeen päällimmäinen tunne oli helpotus kun onnistuin ryntäilyistä ja pienestä pukittelustakin huolimatta pysymään kyydissä. Toisaalta harmitti se miten paljon nämä pääsivät vaikuttamaan omaan keskittymiseen ja se miten paljon rupesin lopulta tippumista pelkäämään siinä vaiheessa kun huomasin että poni tosiaan voi lähteä käsistä milloin vain. Kun suurin osa tallin hevosista on kokeneita konkareita jotka suhtautuvat katolta putoaviin lumiin ja muihin vastaaviin ilmiöihin täysin välinpitämättömästi niin pääsee helposti unohtumaan miten arvaamattomia otuksia hevoset kuitenkin pohjimmiltaan ovat. Samoin pääsee unohtumaan se että taidan itse olla pohjimmiltani hyvinkin arka tätiratsastaja joka pelkää hauraiden luidensa puolesta. Harmittaa kun en tällainen arkajalka haluaisi olla mutta minkäs teet. Elmon käytös on täysin ymmärrettävää kun kyseessä on nuori poni uudessa ja vieraassa ympäristössä, ja varmasti temppuilut ja säikkyilyt karsiutuvat pois kunhan Elmo kunnolla kotiutuu ja ennen kaikkea pääsee osaksi laumaa eikä koe enää oloaan yhtä orvoksi. Sätkyilyjä lukuunottamatta kyllä Elmosta tykkäsin. En vaan osannut oikein säätää ratsastustani perustuntsarimoodista Elmolle sopivammaksi, ja kun tänään vielä vaivanani olivat useastakin syystä aivan poikkeuksellisen vaikeat keskittymisongelmat niin ei ihme jos ei yhteistyö nuoren ratsun kanssa ollut koko ajan aivan saumatonta.