Itsenäisesti vanhalla reseptillä

Viikon mittaisen joulutauon jälkeen palasin satulaan ja ratsastin Vakella itsenäisesti tunnin verran. Pakkasta oli kymmenisen astetta, ja sopivasti pukeutuneena tämä oli ihan mukava keli ratsastaa ulkona. Kenttä oli kunnon lumipeitteen saatuaan nyt hyvä ratsastaa kaikissa askellajeissa.

Pitäydyin vanhoissa hyväksi havaituissa tehtävissä eli väistöissä ja ympyräkahdeksikoissa. Väistöjen avulla Vake hieman pyöristyikin kunhan vaan en liikaa puskenut ja ahdistanut sitä avuillani, ja myös runsaat suunnanvaihdot olivat jälleen hyvä keino ulko-ohjan tuen löytämiseksi. Enemmänkin olisin kyllä voinut väistöjä tehdä sen sijaan että vain pyörin ympyröillä ja odotin ihmettä tapahtuvaksi. Tein myös pari pientä pätkää avotaivutusta, joka sekin osoittautui hyödylliseksi liikkeeksi ponin kuulolle saamisessa. Miksi en mennyt avoja enemmän? Enimmäkseenhän Vake mennä puksutti perusmoodissaan itseään säästellen, ja ne hetket kun se liikkui käynnissä ja ravissa pyöreänä olivat niitä harvinaisempia kohokohtia. Näillä hetkillä huomasin vetäväni ylävartaloa taaksepäin "tuuppausasentoon" eli sen sijaan että olisin ratsastanut pohkeella ravia aktiivisemmaksi aloinkin muka tehostaa ratsastusta koulutuuppari-istunnalla. Viimeistään Airan kurssin jälkeen on selvä että näin ei kuulu tehdä. Ylipäänsä olisi pohkeella pitänyt ratsastaa enemmän ja kädellä vähemmän. Ehkä tuntuma saisi edelleen olla kevyempi, vaikkei se nytkään mikään erityisen vahva ole. Voi kuitenkin olla että nykyiselläänkin tuntumaa on Vakelle liikaa ja se lähtisi liikkumaan paremmin jos "käsijarrua" löysäisi vielä lisää.

Hyvin sujuneena asiana voi tällä kertaa mainita laukannostot, jotka Vake teki todella täsmällisesti ja helposti pienestä sisäpohkeen merkistä. Laukassa unohdin kaikki pyöreysasiat ja yritin vain ratsastaa laukkaa reippaaksi eteen uraa pitkin ja ympyröillä. Samalla keskityin istuntaan ja siihen etten huomaamattani koko ajan tuuppaisi Vakea eteenpäin. Olo oli taas kuin koppakuoriaisella eli olkavarret ja hartiat pääsivät nousemaan ja katse kääntymään alas. Lantio oli kyllä mielestäni ihan hyvin alla eikä selässä ainakaan notkoa. Lonkkia ei tosin kiristänyt tänään läheskään tarpeeksi, mikä herättää aina epäilyksiä siitä ettei lantio ole sittenkään ihan oikeassa asennossa.

Ei mitään maata mullistavaa tänään, vaan tällainen perusliikutus joka sujui sinänsä mutkattomasti. Itsenäisesti ratsastaessa voisi kyllä enemmänkin kokeilla erilaisia juttuja sen sijaan että junnaa samalla reseptillä ja odottaa sen alkavan jonakin päivänä toimia. Ainakin tuli tarkastettua että ponin (ja kuskin!) säädöt ovat aivan samat kuin ennen joululomaa eikä mikään ole viikossa muuttunut.