Taitaapa olla ainakin viisi viikkoa siitä kun menin viimeksi koulua Sulolla, ja tällaisen tauon jälkeen osasin aavistella että kunnon koulusatulassa istuminen tulisi olemaan taas tuskaista. Sitähän se sitten olikin varsinkin kun pohjalla oli laiska viikko venyttelyjen suhteen. Siinä missä jossain vaiheessa syksyä onnistuin istumaan tässä koulupenkissä edes vähän siedettävämmin oltiin nyt taas masentavasti lähtöruudussa.
Käynnissä koetin fiksailla istuntaa jo ennen ohjien keräämistä tuntumalle. Kyllähän sitä käynnissä suunnilleen sopiva asento löytyikin vaikka lonkkia kyllä kiristi armottomasti. Olisi ehkä kannattanut hyödyntää tämä ja työstää ensin käyntiä pidempään, mutta kun käynnin ratsastaminen on aina "niin hankalaa" niin kiirehdin ravin pariin. Ravissa istunta sitten levisi kun piti keventääkin. Tukitoimenpiteenä lyhensin jalustimia reiällä mutta eipä siitä juuri iloa ollut. En ole niin tyhmä ettenkö olisi huomannut kenottavani hurjassa etunojassa selkä notkolla ja kantapäät ylhäällä oikein kouluratsastajan irvikuvana, mutta kun ei tämä onneton runko yksinkertaisesti kyennyt muunlaiseen asentoon. Jos halusin jalat alas ja paikoilleen niin tämä onnistui vain reilussa etunojassa lonkkakulma suljettuna. Jos taas yritin istua vartalo pystyssä ja lantio alla niin jalat lähtivät nousemaan ja heilumaan täysin holtittomasti. Ongelman perimmäistä syytä ei tarvinnut ainakaan arvailla kun lonkissa kävi niin kova kiristys joka askeleella. Vaikea ei ole myöskään arvata miten hevonen liikkui silloin kun istunnassa oli kaikki pielessä: klassisessa hirvimoodissa. Luonnollisestikin hevosen liikkuessa täysin väärinpäin oli istunnan kanssa entistä hankalampaa, joten oltiin ihanasti siinä tutussa noidankehässä josta ei ulospääsyä ole. Edes laukassa ei istunta "auennut" yhtään luontevammaksi ja hirveily Sulon osalta jatkui. Ylipäänsä Sulo oli viime viikon tapaan kovin pinkeän oloinen.
Kun ei laukassakaan tilanne yhtään helpottanut niin ope kävi hetkellisesti Sulon selässä auttamassa sen rennompaan ja pyöreämpään moodiin. Viimeistään nyt tuli selväksi ettei ainakaan hevosessa ollut mitään ongelmaa, sillä ei tarvittu kuin pari sekuntia oikein istuvan ja tuntuman sekä myötäyksen hallitsevan ratsastajan alla niin Sulo alkoi välittömästi liikkua rentona ja pyöreänä. Niin helppoa se on sivustakatsottuna. Kun palasin satulaan oli Sulo käynnissä huomattavasti elastisemman ja pehmeämmän oloinen ja myötäsi niskasta. Ravissa ei open pohjustuksesta ollut enää mitään apua, sillä enhän toki edelleenkään osannut istua ja sen myötä tuntuma oli epävakaa ja jäykkä. Ope käski pitää napakasti kaksi ohjaa kädessä ja pitää vastaan kunnes Sulo myötäisi, mutta idea ei tietenkään toteutunut tuntuman ollessa epävakaa ja niin Sulo jännittyi taas hirveksi. Luovutettiin ravin suhteen ja kokeiltiin vielä vähän laukkaa ympyrällä, mikä sujuikin hieman lupaavammin sillä sain tuntuman pidettyä tasaisempana ja tarkoituksenmukaisempana niin että Sulo jo aavistuksen myötäsi ja rentoutui. Tämän jälkeen Sulo sai vihdoin lepotauon pitkin ohjin.
Lopputunti mentiin vastalaukkaa loivilla kiemuraurilla. Tämä oli tietysti aika haastava tehtävä ottaen huomioon millaisia vaikeuksia minulla oli ihan perusasioiden kanssa. Aloitettiin vasemmassa laukassa, mikä olikin helpompi suunta. Ratsastaessani vastalaukkapätkien välillä pieniä laukkaympyröitä löytyi ulko-ohjalle sopiva tuntuma ja pääsin myötäämään sisäkädellä Sulon asettuessa ja pyöristyessä. Näillä hetkillä oli helpompi myös istua hevosen ympäri, vaikka edelleen olinkin aivan liian etukumarassa. Pyöreys ja harmonia ei kuitenkaan säilynyt vastalaukkakiemuroilla, sillä ajatus ulko-ohjasta ja asetuksesta sekä oman painopisteen hallinnasta oli niin hukassa. Sulo kuitenkin kiitettävästi säilytti vastalaukan jyrkilläkin kaarilla, mutta oli kovin jännittynyt. Oikeassa laukassa kiemurat olivat hankalampia, sillä takaosa liiraili vasemmalle ja niinpä vastalaukkakaarteen aikana Sulo tiputti helposti raville. Lopulta älysin että kiemuran pohjukassa kannatti pitää myös pohkeet mukana, ja näin laukka sitten säilyikin kun siihen Suloa kannustin. Ei Sulolla mikään huonoin tasapaino tai työmoraali voi olla kun se teki jyrkätkin vastalaukkakaarteet mukisematta myös jäykässä hirvimoodissa sekä tumpeloratsastajan heitellessä painopistettään minne sattuu.
Oikea laukka oli hankala myös siinä mielessä ettei pyöreyttä, rentoutta ja pehmeää tuntumaa löytynyt vastalaukkatehtävän aikana tähän suuntaan lainkaan. Vasta kun siirryttiin pois vastalaukkatehtävästä hieman loppulaukkailemaan ympyrällä rentouduimme molemmat siinä määrin että Sulo laski päätä alas ja pyöristyi. Tämän jälkeen ehdittiin vielä ravata pieni hetki, ja vasemmalle Sulo rentoutui nyt myös ravissa venyttäen ohjan perässä pyöreänä eteen ja alas. Hyvä että saatiin edes tähän loppuun tällainen rento ylälinjan venytys.
Eipä voi muuta sanoa kuin että huhhuh. Miten voi olla näin vaikeaa olla hevosen selässä heti kun satula ei ole tuoli-istunnan sallivaa polvet suuhun ja menoksi -mallia? Miten voi nuorella(?) urheilevalla ihmisellä kroppa olla kuin sementistä valettu? Miten ihmeessä Sulo kuitenkin hetkittäin liikkui jopa oikein päin ja pyöreänä vaikka ratsastus oli näin kammottavaa? Onko tämä eläinrääkkäystä? Onko minulla ratsastajaksi yhtä hyvät fyysiset edellytykset kuin kääpiöllä koripalloilijaksi? Miten saa lonkankoukistajat venyviksi ja elastisiksi sen jälkeen kun ne on 30 vuoden ajan saaneet kiristyä kiristymistään aivan äärijumiin asti? Venyttelen neljä tuntia päivässä sitten seuraavat 30 vuotta ja voin eläkkeellä ruveta harjoittelemaan kouluratsastuksen alkeita?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti