Torstaipäivä leirillä starttasi koulutunnin merkeissä ja jatkoin hommia Radan kanssa. Jaksoin toivoa että kolmas kerta Radalla toisi jotain parannusta alkuviikon esityksiimme, mutta turha luulo.
Mentiin tänäänkin vaan ihan perusjuttuja eli askellajit läpi ja hieman siirtymisiä, lopputunnista pientä koulurataharjoittelua eli laukkalävistäjiä ja ravivoltteja. Tunti alkoi ihan samoilla meiningeillä kuin maanantain ja tiistain koulutunnit, humputeltiin menemään turpa taivaissa eikä kunnollisesta taipumisesta ollut tietoakaan. Aika pian ope sitten totesi että laitetaanpa ponille gramaanit niin saadaan vähän ohjattua sitä oikeaan muotoon päin. Gramaanit laitettiin kiinni sivuilta ja ohjeena oli pitää ne melko löysänä. Gramaanien kanssa homma kuitenkin meni vain huonompaan suuntaan, poni jännittyi enemmän ja kiskoi gramaaneita vastaan ja itse olin lisäohjan kanssa niin solmussa että en saanut kättä enää senkään vertaa rennoksi ja pehmeäksi kuin yleensä. Nivelohja löi jatkuvasti löysää ja poni kipitti, epätoivo alkoi iskeä. Lepokäyntien aikana yritin vähän kasata ja tsempata itseäni mutta ei siitä mitään tullut. Kaikissa askellajeissa oli jokseenkin yhtä kamalaa. Ravissa pyrin nyt keventämään mahdollisimman paljon aina ponin jännittyessä eli melkeinpä koko ajan. Videolla näkyy kuinka nivelohja lyö löysää ja poni vastustelee gramaania. Kovin tiukalla ei gramaani ollut mutta eipä ope käskenyt sitä kiristämäänkään.
Kevyttä ravia ilman gramaaneita...
...ja gramaanien kanssa. Eipä tullut paljon eroa.
Lopputunnista mentiin niitä laukkalävistäjiä, ensin oikeassa laukassa. Uralle tullessa oli tarkoitus siirtyä raviin. Radalla oli vauhtia vähän liikaa ja lävistäjän lopussa se vaan vaihtoi laukan ja kaahasi laukassa kulman läpi pidätteistä piittaamatta (no kaahaisin kyllä minäkin jos suusta niin rumasti kiskottaisiin kahdella eri ohjalla). Sama toistui uudella yrityksellä. Vaihdettiin suuntaa ja ihme kyllä vasemmassa laukassa saatiin lopuksi suoritettua tehtävä ihan semionnistuneesti vasemman laukan säilyessä lävistäjällä ja ponin siirtyessä uralla raviin. Olin vähän aikaisemmin ottanut gramaanit hieman lyhyemmäksi ohjaamaan nenää alas, ja tämän lävistäjätehtävän ajan Rada kulki pyöreällä kaulalla gramaanit löysällä. Tämä olikin tunnin ainoa siedettävä hetki, josta jatkettiin suoraan loppuraveihin. Annoin loppuverkkaan gramaania pidemmäksi ja taas kipiteltiin menemään turpa taivaissa.
Hitusen pyöreämpi hetki käynnissä.
Laukassa näytti tältä. Istunta on kamala mutta se nyt ei ole mikään uutinen.
Tunnin jälkeen oli todella huono ja masentunut fiilis kun meni niin tolkuttoman huonosti ja tuntui että mitään en osaa. Ehkäpä myös menneisyyden traumat nousivat pintaan, sillä tässä tunnissa oli mukana kaikki ne elementit joiden vuoksi aikanaan lopetin ratsastuksen: helposti jännittyvä ja kiirehtivä poni jota taitoni eivät riitä ratsastamaan pyöreäksi, isketään sitten gramaanit mukaan ja homma on niin kuskin kuin ratsunkin osalta jännittynyttä, epärentoa ja väkinäistä vääntämistä jonka kautta yritän epätoivoisena saada ponia kulkemaan edes vähän paremmin mutta huonommaksi vain menee. Tällaisia olivat lähestulkoon kaikki ratsastustuntini ainakin viimeisten parin vuoden ajan, ja jos tässä jälkeenpäin olenkin jossain vaiheessa ihmetellyt miksi rakkaan harrastuksen silloin keskeytin niin enpä todellakaan ihmettele enää. Pari-kolme kertaa viikossa tällaisia täydellisen epäonnistumisen elämyksiä parin vuoden ajan niin johan tuli meikäläisenkin mitta lopulta täyteen.
Kaiken lisäksi olen niin järkyttävän vinokin. Takaapäin otettu kuva paljastaa armottomasti tilanteen kammottavuuden.
Iltapäivän tunnilla oli ohjelmassa onneksi pääntuuletusmaasto. Kolme ratsastajaa rohkeni maastoesteille ja me muut heitimme maastolenkin ilman esteitä. Leirin poniputki katkesi nyt minun osaltani sillä ratsukseni valikoitui ihan hevoskokoinen otus, suomenhevosen ja lämminverisen risteytys Alma (Palle-Pilkku) joka on ilmeisesti ainakin Annen suosikkeja.
Maastoon lähdössä. Eipä Almakaan kovin korkea hevonen ole.
Maasto oli varsin rauhallinen, ei todellakaan revitelty eikä hevoset tainneet edes hiota lämpimästä säästä huolimatta. Kuljettiin oikein kivassa kangasmaastossa hiekkapohjaisilla reiteillä, eikä yhtäkään ravihevosta tullut vastaan vaikka ope olikin tällaisesta mahdollisuudesta varoitellut. Käveltiin paljon, ravailtiin jonkin verran ja otettiin kolme lyhyehköä pätkää rauhallista laukkaa. Eka laukkapätkä mentiin ravureiden hiittisuoralla, ja vauhti oli niin hidasta että isolaukkainen Alma ei edes mahtunut laukkaamaan kun tulimme jonossa ponien (Rada ja Silvia) takana. Päästeltiin siis vaan kiitoravia. Tämän jälkeen vaihdettiin Alma heti vetohevosen perään ponien edelle, ja mahduttiin myöhemmillä pätkillä laukkaamaankin vaikka edelleenkään ei menty kovaa. Alma oli hurjan mukava maastohevonen, reipas mutta täysin kontrollissa koko ajan eikä säpsyillyt mitään eikä myöskään kompuroinut. Tämän hepan satulassa oli koko ajan turvallinen olo vaikka en mikään rutinoitunut maastoilija olekaan. Olisipa ollut kivaa mennä reippaampaakin vauhtia. Mukava maasto, miinuksena vain paarmapilvet jotka kiusasivat niin hevosia kuin ratsastajiakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti