Einolan leiri, tunti 12: Leirikisat

Verryttelyesteellä.

Leirin päätöksenä mentiin vielä leirikisat paahtavassa helteessä. Kisassa hypättiin esterata kullekin ratsukolle sopivalla korkeudella, ja tulokset ratkaistiin korkeudesta riippumatta virhepisteiden ja ajan perusteella. Halusin tietenkin hypätä myös kisaradan Harrilla, ja olinkin ponin ainoa ratsastaja sillä muut eivät olleet sitä toivoneet. Ratakorkeutena meillä oli 70-80 cm. Menimme ohjatun verryttelyn, jossa ensin lämmiteltiin ravissa ja laukassa ja otettiin säästeliäästi muutama hyppy. Hyppäsimme radan ensimmäisenä ja kahdeksantena esteenä olevaa pystyä, jolle tuli aika tiukka tie uralta, sekä okseria joka oli este numero 7 ja 9. Harri oli ihan mukavasti kuulolla ja verryttelyhypyt onnistuivat hyvin.

Lähtövuoromme oli kisassa viidentenä, joten hetki piti vielä odotella. Tänä aikana Harri ehti helteessä hieman nukahtaa, mutta lähti kuitenkin pirteästi liikkeelle. Ennen radan aloittamista sai hypätä kertaalleen verryttelyesteenä ykkösesteen. Hyvä niin, sillä este tuli kaarteesta sen verran nopeasti vastaan ettei Harri ensin ehtinyt sitä kunnolla hoksata. Niinpä verryttelyeste pudotettiin, mutta tämä sai Harrin terästäytymään ja kun lähtömerkin soitua suuntasimme uudelleen samalle esteelle oli poni tarkkaavaisempi.

Ykkös- ja kakkoseste ylittyivät oikein sujuvasti. Laukka kuitenkin vaihtui ykkösesteellä vääräksi, ja vielä kakkosenkin jälkeen se oli väärä. Niinpä aikaa tuhlaantui siihen kun päädyssä yritin jarrutella Harria vaihtamaan ravin kautta. Vaikka tässä aikaa ratsastettiinkin niin halusin ottaa ennen kaikkea varman päälle ja ratsastaa kaarteet esteille myötälaukassa. Kolmoseste oli matala lainelankku, ja sille mentiin vähän juureen. Neloseste oli jo aiemmin hypätty lankkueste, jolle oli 5-6 laukan kaareva linja kolmoselta. Ratsastin tien sen verran huolimattomasti, että este tuli Harrin havaintokenttään melko myöhään. Näin että paikka ei sovi, ja lähdin tuuppaamaan Harria eteen. Seurauksena oli että räpelsimme jotakuinkin esteen läpi, ja lankuista kuului sellainen rytinä että ajattelin koko esteen menneen palasiksi. Tässä kävi kuitenkin sikäli ihmeellinen tuuri, että lankut pysyivät rymistelystä huolimatta kannattimilla! Tätä en tässä vaiheessa tiennyt, vaan kuvittelin koko loppuradan että olimme saaneet pudotuksen.

Nelosesteen jälkeen otin taas pitkän tien päädyn kautta ja jarruttelin raviin laukan korjaamiseksi. Tähän tuhlaantui taas paljon aikaa, mutta luulin tosiaan ettei sillä ollut enää väliä. Jatkoimme viitosesteelle, joka oli sarja. Sarja ylittyi oikein kauniisti, ja sujuvasti meni myös seuraava neljän laukan pysty-okseri-linja. Linjalle tultiin pienellä hypyllä sisään, mikä oli vain hyvä sillä muuten olisi voinut tulla ahdasta. Kahdeksas este oli sama kuin ykkönen, ja ylittyi helposti. Tämän jälkeen ratsastin oikotien viimeisenä esteenä olevalle okserille. Tien kanssa kävi lopulta niin että en päässyt kunnolla suoristamaan okserille, ja hetken ehdin jo miettiä tuliko tässä ratsastettua liian riskillä. Harri oli kuitenkin juonessa mukana, ja pelasti tilanteen hypäämällä hienosti ja ketterästi esteen yli vaikka olikin vinossa ja vähän kaukana.

Olin nelosesteen mokausta lukuunottamatta tyytyväinen sujuvalta tuntuneeseen rataan. Väärät laukat ja niiden korjaus toki häiritsivät rytmiä parissa kohtaa. Voi olla, että Harri olisi laukat korjaillut itsekin jos olisin vain ratsastanut jarruttelematta kaarteisiin, mutta kuten sanottua halusin ottaa varman päälle. Olisi tempokin voinut tietysti olla vielä hieman etenevämpi jos olisin tosissani halunnut aikaa ratsastaa. Hämmästyin aika lailla, kun tulokseksi ilmoitettiin nolla virhepistettä ja selvisi että neloseste oli pysynyt ylhäällä. Puhdas rata oli tietysti kivempi, vaikkei sillä loppupeleissä ollut niin väliä ja esteen rymistely virheen seurauksena harmitti joka tapauksessa. Tällä varmistelevalla ratsastuksella ei aika riittänyt kärkisijoihin, mutta olimme lopputuloksissa 7. sijalla 15 ratsukon kisassa. Kaikki saivat ruusukkeen, eli vihreä ruusuke tuli muistoksi mukaan. 



Kisojen jälkeen ohjelmassa oli enää leirin päätöstilaisuus. Päätöstilaisuudessa saimme diplomit, joissa jokaiselle oli opettajien kirjoittama yhteenveto. Hienoa, että saimme vielä tällaiset kirjalliset palautteet avuksi oman ratsastuksen kehittämiseen. Minun paperissani luki: "Esterytmi ja varmuus parani selvästi leirin aikana. Osaat mukautua hyvin hevosen liikkeisiin. Muista istua pystyyn! Ja muista kyynärkulma. Käytät apuja pehmeästi mikä hyvä mutta kaiva ratsastukseesi hieman napakkuutta lisää, pehmeys ei saa sulkea pois täsmällistä vaatimista."  

Tähän päättyi leiriviikkomme Einolassa. Hieno ja hauska leiri tämä olikin, ja meni taas aivan liian nopeasti. Mikään leiri ei ole täydellinen, mutta Einola ansaitsee suurimmaksi osaksi vain kehuja. Tänne lähtisin mielelläni uudestaankin. Monta kivaa ponia tuli kokeiltua viikon aikana, ja lopulta suosikki niistä oli mainio hyppykaveri Harri. Ehkä pääsen hyppäämään sillä taas ensi kesänä?

Videosta kiitokset Venlalle!

Einolan leiri, tunti 11: Voihan tahmeus

Leirin viimeinen päivä koitti, ja vielä oli mahdollisuus päästä kokeilemaan yhtä uutta ratsua koulutunnilla. Vielä oli jäljellä monta ponia ja hevosta joita olisin halunnut päästä kokeilemaan, mutta kaikkein eniten minua kiinnosti 7-vuotias ratsuponiruuna Ein Pianist eli Nisse. Nisse näytti tunneilla sellaiselta hienoliikkeiseltä laatuponilta jonka selkään ei ihan jokaisella ratsastuskoulutunnilla pääse. Sen toki olin sivustaseuranneena huomannut että Nisse oli kovasti heräteltävä ja eteenratsastettava, mutta sellaisillahan minä olen tottunut ratsastamaan. Nisse tulikin tarjolle meidän ryhmämme tunnille, joten nappasin sen ratsukseni. Tunnin aiheena olivat keskiaskellajit, ja tämä kuulosti oikein hyvältä kun alla oli poni jolta liikettä löytyy.

Nissen kanssa lähti kyllä kuskilta luulot heti alkuverryttelyssä. Poni oli todella tahmea, ja tilannetta aivan takuulla pahensi se kuinka satulassa istuin. Nissellä oli koulusatula, ja minähän tunnetusti en osaa istua koulusatuloissa sitäkään vähää kuin muissa satuloissa. Niinpä olin etunojassa, puristin reisillä ja pohkeet heiluivat ja hölskyivät. Pohkeiden käyttöön ei löytynyt voimaa vaan nyhjäsin kylkiä kantapäillä. Mitä tapahtuukaan tahmealle hevoselle kun ratsastaja on etunojassa ja pohkeet heiluvat holtittomasti? Juuri niin, tahmeasta hevosesta tulee maailman hitain matelija. Turhauttavinta oli, että tiesin vian olevan istunnassa mutta en saanut kroppaani tottelemaan. Nisse myöskin venkoili ja kiemurteli vinoon, ja varsinkin vasemmalle se liiraili todella voimakkaasti. Oikeassa laukassa oli aivan välttämättömyys pitää raippa ulkokädessä ja käyttää sitä lavalle jos aikoi saada Nissen pysymään edes suunnilleen ympyrällä. Laukka sinänsä oli vähän helpompaa ratsastaa kuin ravi, sillä sain istuntaa aavistuksen vakaammaksi ja jämäkämmäksi, ja pääsin tehokkaammin käskemään Nisseä eteen ilman että suoranaisesti estin sen liikkumista könötykselläni. Ne pienet hetket kun Nisse vähän lähti laukassa eteenpäin tuntuivat kohtuullisen mukavilta, mutta olivat kyllä suuren työn takana.

Keskiravia ratsastimme lävistäjillä, ja sekä ennen että jälkeen lävistäjän tehtiin kulmaan voltti jossa lyhennettiin ravia. Nisseltä kyllä löytyi sitä hidasta ja lyhyttä ravia, mutta keskiraviin en sitä saanut. Kevensin keskiravilävistäjät, mutta silti istunta meni epävakaaksi hölskymiseksi kun yritin pohkeella ja raipalla usuttaa Nisseä eteen. Nisseltä varmasti löytyisi todella hienoa ja lennokasta keskiravia, mutta ei tällä ratsastuksella ollut toivoakaan saada ponia esittelemään liikekapasiteettiaan. Tunnin lopuksi kevyessä ravissa hölkötellessä Nisse alkoi viimein liikkua edes pykälän verran paremmin eteen. Kaula oli kyllä ihan nätisti kaarella tässä vaiheessa, mutta se ei paljon lohduttanut kun edelleen sain puskea eteen ja könötin vääjäämättä etukumarassa.

Tästä tunnista ei jäänyt kovin onnellisia fiiliksiä, vaan olihan tämä aika katastrofi. En kyllä sopinut Nissen kanssa ollenkaan yhteen, ja suurin syy tähän oli kai se että en vaan osannut istua satulassa alkeiskurssilaista paremmin. Ope käski koko tunnin ajan vuoroin suoristautumaan pystyyn ja vuoroin painamaan jalat pitkäksi alas, mutta nämä kaksi asiaa oli mahdotonta toteuttaa yhtä aikaa. Suoristaessani ylävartaloa jalat vetäytyivät mukana ylös, kun taas kantapäiden alas painaminen ja jalan venytys kuroi lonkkakulman kiinni ja kallisti lantion taaksepäin. Näillä eväillä alkaa melkein hevonen kuin hevonen jumittaa, ja Nisse oli jo lähtökohtaisesti tahmeaa sorttia. Harmi, että en näin hienosta ponista osannut ratsastaa yhtikäs mitään esille. Tämä oli niitä kertoja jolloin ei voi muuta kuin todeta että leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä.

Einolan leiri, tunti 10: Vetokilpa ei kannata

Torstain iltapäivätunti oli koulua, ja tällä tunnilla olisi saanut mennä kangilla. En kuitenkaan kankia halunnut, sillä en kaivannut nyt kankikokeilua ja tuumasin kädessä ja tuntumassa olevan minulla vielä sen verran kehitettävää ettei kangilla ratsastus tässä vaiheessa olisi välttämättä kovin mielekästä. Sain tunnille sympaattisen Nuppu-vuonohevosen, jolla siis tiistaina ratsastin uittomaaston.

Tunnilla mentiin helppo A -tason tehtäviä eli takaosakäännöksiä ja vastalaukkaa loivilla kiemuroilla. Raviverryttelyssä ratsastimme serpentiinikiemuroita pitkän sivun vieressä olevien esteiden lomitse. Alkutunnista koin meillä olevan Nupun kanssa pientä vetokilpaa. Poni oli reipas, ja puolipidätteet eivät aivan kunnolla menneet läpi. Tuntumasta puuttui pehmeyttä, ja Nuppu puri ehkä vähän kiinni kuolaimeen. Samaa ongelmaa esiintyi takaosakäännöksissä, eli Nuppu ei ottanut pidätettä kunnolla vastaan ja niin käännökset olivat hieman jyrääviä. Laukka Nupulla oli mukavan tahdikasta ja pyörivää, ja vastalaukat poni suoritti todella asiallisesti. Pidin vastalaukkakiemuroilla ulkopohjetta vähän taaempana varmistamassa laukan säilymistä, ja Nupulla ei vaikuttanut olevan mitään ongelmia pitää tasapaino vastalaukassa.

Jossain vaiheessa tunnin loppupuolella Nuppu loksahti kevyemmäksi edestä. Luultavasti olin vihdoin hoksannut itse keventää kättä ja Nuppu vastasi siihen. Tässä vaiheessa huomasin kuinka älyttömän kiva Nuppu oli heti kun ohjasta ei vedetty vaan tuntumaan tuli keveyttä ja pehmeyttä. Nyt pääsin tekemään istunnalla puolipidätteitä, ja ympyröillä Nuppu myötäsi kivasti pyöreäksi. Luultavasti Nuppu olisi kulkenut alusta asti yhtä hyvin jos vaan olisin alkanut ratsastaa pidätteitä istunnalla sen sijaan että roikuin ohjissa. Ohjilla ratsastus oli jälleen se laiskan kuskin ratkaisu kun ei istunnassa tuntunut olevan riittävää jämäkkyyttä. Onneksi edes lopputunnista koin tällaisen pienen oivalluksen ja Nuppu pääsi hieman näyttämään kuinka kevyt ja mukava se oikeasti onkaan. Vetokilpailu ei vaan koskaan kannata ja se olisi syytä muistaa. Siinä vaiheessa kun tekisi mieli käyttää ohjaa kannattaa yleensä käyttää istuntaa ja pohjetta.  

Einolan leiri, tunti 9: Isot esteet

Torstai alkoi leirin jännittävimmillä ja odotetuimmalla tunnilla: isot esteet! Sain onneksi Harrin kuten olin kovasti toivonut. Ennen kuin päästiin pienille tai isoille esteille piti kuitenkin tehdä huolellinen alkuverryttely. Teimme ravissa ja laukassa voltteja keskittyen ulkopohkeella kääntämiseen ja liikkeen aktivointiin. Harrin kanssa tämä oli aika tuskaista, sillä poni ei edelleenkään taipunut kunnolla. Kääntyi se kyllä yllättävänkin näppärästi myös laukassa pienille volteille. Ylitimme myös pari kertaa kavalettilinjaa sekä hyppäsimme pientä verryttelypystyä.

Varsinaiset hypyt aloitettiin viiden laukan kaarevalla linjalla pienillä pystyillä. Ensimmäisellä kierroksella tein tämän viikon vakiovirheeni eli ratsastin liian ison tien, jolloin mukaan tuli kuudeskin askel. Toisella kierroksella sain asian korjattua, ja katse kääntyi jo ensimmäisessä hypyssä menosuuntaan jolloin ponikin kääntyi ajoissa. Korjatulla tiellä väli meni sujuvasti viidellä laukalla.

Seuraavaksi jatkoimme pysty-pysty-okseri-kolmoissarjalle. Eka väli oli noin 7 metriä eli yhden laukan väli, ja toinen noin 11 metriä eli kahden laukan väli. Aloitimme pienillä korkeuksilla, ja b- ja c-osaa nostettiin joka kierroksella ylöspäin. Tässä vaiheessa ei kuitenkaan vielä menty maksimikorkeuksiin vaan jäätiin ehkä noin 90-95 senttiin. Harrilla oli hyvä energia ja imu esteille, joten sarjalle oli helppo tulla ja esteet ylittyivät sujuvasti. Ope muistutti antamaan Harrille tarpeeksi ohjaa esteiden edessä, ja tein työtä käskettyä. Eipä siinä sarjalla pahemmin tuntumaa tarvittu. Tässä vaiheessa viimeisellä hyppykierroksella Harri otti etujaloilla okserin etupuomin alas, ja ope totesi sen olevan vähän hidas etujaloistaan mutta korjaavan kyllä itse virheensä. Ratsastuksessani ei kuulemma ollut tämän osalta mitään muutettavaa.

Sarja jätettiin hetkeksi sikseen, ja hyppäsimme vuorostaan kaarevaa linjaa muurilta valkoiselle portille. Estekorkeus oli nyt noin 80 sentissä ja toisella kierroksella muuriesteeseen tuli takapuomi noin 90 senttiin. Ekalla kierroksella tehtävä onnistui Harrin kanssa lähes täydellisesti. Muuriesteelle tultiin sujuvasti hyvään paikkaan, laukka vaihtui ja jatkoimme tasaiset ja sujuvat kuusi laukkaa portille. Harrilla oli edelleen tosi hyvä imu esteille. Varmistelin vähän vasemmalla pohkeella ettei Harri saisi mitään ohimenoaikeita uutena esteenä hypättävällä portilla, mutta maltoin välissä ratsastaa kaikessa rauhassa ja hosumatta. Älyttömän sujuvaa! Toisella hyppykierroksella muurieste oli tosiaan isompi, ja kun ponnistuspaikka ei ollut ihan selkeä jäin empimään ja unohdin pohkeet. Kun en itse ollut menossa stoppasi Harri esteen eteen, mutta kyydissä oli helppo pysyä. En myöskään lamaantunut kiellosta vaan otin uuden reippaan lähestymisen ja korjasin virheeni. Kun pohkeet olivat mukana hyppäsi Harri muuriokserin oikein suurella hyppykaarella, ja kaareva linja portille onnistui taas hienosti. Onneksi kielto nollautui näin hyvin.

Lopuksi palasimme vielä kolmoissarjalle, jota hypättiin pari kierrosta okseria korottaen. Viimeisellä kierroksella okseri näytti jo oikeasti isolta, mutta Harri meni edelleen samalla imulla ja hyppäsi suurimman esteen oikein ilmavaralla ja ilman mitään kolisteluja. Aika isolta tämä hyppy jo tuntuikin, ja olisin saanut pitää kantapäät paremmin alhaalla ja jalat edempänä jotta olisin päässyt alastulossa suoristautumaan kunnolla. Kädellä ja ylävartalolla olin kuitenkin hyvin mukana. Este mitattiin 106 cm korkeaksi, ja tämä riitti tältä erää nuorelle ponille joka oli hypännyt erinomaisen hienosti. Itselleni 106 cm oli reilusti uusi korkeusennätys tälle vuosikymmenelle, sillä ysikymppiä isompia esteitä olen viimeksi hypännyt viitisentoista vuotta sitten. Olipa kyllä mahtava tunne kun poni liidätti meidät hienosti näiden korkeampien esteiden yli! Tämä oli sellaista sopivaa omien rajojen koettelua.

106 cm

106 cm

Kuvista kiitokset Annalle ja Minnalle, videoista kiitokset Venlalle!

Einolan leiri, tunti 8: Puutteita perusratsastuksessa

Keskiviikkoon mahtui vielä kolmas leiritunti, sillä illalla ohjelmassa oli lisätunti leirin aikaisin varanneille. Lisätunnilla oli vaihtoehtoina koulua tai maasto, ja päädyin koulutunnille. Ratsuksi valikoitui ponikokoinen eestinhevostamma Teele. 

Menimme tunnilla osittaisia takaosakäännöksiä kulmissa sekä avotaivutusta käynnissä. Toisena tehtävänä olivat pohkeenväistöt ravissa pituushalkaisijalta uralle ja laukannostot uralle tullessa. Käynnissä ja ravissa Teele kulki ajoittain ihan mukavasti ja vähän pyöristyen, mutta ongelmana oli hitaus pohkeelle enkä siis saanut ponia liikkumaan tarpeeksi eteen. Toisaalta myös pidätteen läpimenossa ilmeni ongelmia etenkin väistöissä ja takaosakäännöksissä. Teelellä oli taipumusta jyrätä näistä liikkeistä pois, ja ajauduin sen kanssa aivan liian helposti vetokilpaan. Kun vedin ohjasta veti Teele takaisin ja kävi tosi vahvaksi edestä. Selvästikin minun olisi pitänyt olla paljon kevyempi ja herkempi kädellä jotta Teele ei olisi alkanut kiskoa ohjan päässä vastaan. Istunnalla olisi pitänyt päästä tekemään paremmin pidätteitä, mutta istuntani ei ollut tarpeeksi jämäkkä ja niinpä turvauduin virheellisesti ohjiin.

Laukkaamisen koin Teelen kanssa vaikeaksi, sillä laukka oli melko tasapainottoman oloista ja mahdotonta lyhentää. Laukassa ainoa vaihde oli pitkänä eteen tai muuten Teele pudotti raville. Taas tuntui omasta keskikropasta loppuvan puhti kesken niin että en saanut istunnalla tasapainotettua ja kasattua laukkaa, vaan ratkaisuni oli puskea pohkeella eteen ja vieläkin enemmän eteen jotta sain Teelen pysymään laukalla. Siirtymiset laukasta raviin olivat myös aika heikko esitys, sillä Teele vain kouhotti rymyravissa pois alta ennen kuin tasapaino vihdoin palasi. Laukassa oli tarkoitus tehdä myös avotaivutuksia, mutta ne jätin suosiolla väliin kun perusasioissakin eli laukassa pysymisessä oli näin suuria ongelmia.

Tunnin pieneksi onnistumiseksi voi laskea sen että ravissa sain Teelen lopulta taipumaan oikealle paremmin. Alussa oikealle taipuminen tuntui mahdottomalta ja Teele varsin vinolta, mutta tunnin työskentelyn jälkeen taipuminen jo onnistui ja oikealle ratsastaessa löytyi ulko-ohjan tuki. Sain tunnin aikana tosi vähän henkilökohtaisia ohjeita, mutta ne vähät ohjeet koskivat lähinnä istuntaa eli taas olisi pitänyt päästä istumaan pystyssä ja pitää jalat pitkänä. Tunnin päätyttyä tuumin että Teele olisi selvästi tarvinnut apuina enemmän pohjetta ja jämäkkää istuntaa sekä vähemmän ohjaa. Ehkä en päivän kolmannella ratsastustunnilla enää saanut parhaita tehoja itsestäni ulos, ja niinpä ajauduin ratsastamaan aivan liikaa ohjalla. Vetokilpa hevosen kanssa oli selvää seurausta siitä että en pitänyt kättä tarpeeksi kevyenä. Teele sinänsä oli ihan mukava poni, ja olisi varmasti ansainnut parempaa ratsastusta.

Einolan leiri, tunti 7: Tärkeä kyynärkulma

Keskiviikon toisella tunnilla menin Cindalla koulua. Oli mukavaa saada Cinda uudestaan, koska ensimmäisellä tunnilla tykkäsin siitä oikein paljon.

Tänään olin sitten hieman paremmin kärryillä siitä kuinka tätä tammaa kannattaisi lähteä ratsastamaan, eli takaa eteen ja kunnolla moottori käyntiin. Aluksi Cinda liikkuikin taas hirvimoodissa, mutta en vielä hermostunut tästä vaan ratsastin ponia eteen. Yritin kyllä ottaa kunnon tuntumaa, mutta Cinda ei alkanut myödätä ja liikkua tuntumaa kohti. Ratkaiseva käänne tapahtui kun muistin korjata kyynärkulman ja otin olkavarret ja kyynärpäät kiinni kylkiin. Kun kädet asettuivat jämäkästi aloilleen alkoi Cinda heti myödätä niskasta, ja saatoin alkaa ratsastaa pohkeella tuntumaa kohti. Muoto oli hieman epätasainen seurauksena siitä etten saanut kättä pidettyä kaikkina hetkinä tarpeeksi pehmeänä ja elastisena, mutta pääosin Cinda liikkui nyt kivasti pyöreänä. Kyynärkulman korjaus johti siis tässä tapauksessa hyvin selkeään muutokseen siinä miten poni alkoi toimia.

Mukavasti sujuneiden ravi- ja laukkaverryttelyjen jälkeen ratsastimme kuviota, jossa tultiin pituushalkaisijalle ja käännettiin tästä voltti ensin oikealle ja sitten vasemmalle. Volttien välissä tehtiin siirtyminen ravista käyntiin. Lopuksi voltit ratsastettiin laukassa ja niiden välissä laukkaa vaihdettiin ravin kautta. Volttitehtävällä Cindan energia pääsi hieman hyytymään, ja sen seurauksena muoto ei ravissa pysynyt oikein tasaisena. Laukassa poni kulki edelleen aika mukavasti, mutta eteenratsastusta tarvittiin kovasti. Voltit oikealle olivat selvästi helpompia kuin vasemmalle, sillä oikealle poni tuli paremmin kahdelle ohjalle ja taipui rehellisemmin ulko-ohjalle tukeutuen. Ulkopohje olisi saanut tosin olla vieläkin napakampi, sillä varsinkin laukassa Cinda meinasi hieman liirata ulos vasemmalle volttia suurentaen. Yritin pitää ylävartaloa ryhdikkäämpänä aina kun vaan muistin, ja ope myös muistutteli asiasta. Väittäisin että en istunut aivan niin kasassa kuin edellisellä kerralla Cindalla ratsastaessani, mutta ei etunojasta pääse noin vain täysin eroon.

Loppuraveissa mentiin ympyröillä ja etsittiin hieman pidempää muotoa. Puoliero näkyi jälleen, sillä oikeassa kierroksessa Cinda ravasi oikein mukavasti ja venytti pyöreällä kaulalla kun taas vasemmalle oli epätasaisempaa. Kokonaisuudessaan tämä tunti sujui mielestäni joka tapauksessa paremmin kuin ensimmäinen tunti Cindalla, sillä nyt tiesin alusta asti mitä lähteä hakemaan. Kyynärkulman merkitys oli tunnin tärkein oivallus, sillä niin selkeä muutos ponissa tapahtui kun hoksasin ottaa kyynärpäät jämäkästi kylkien viereen. Tämä on syytä painaa mieleen ja muistaa myös muillakin hevosilla ratsastaessa.

Einolan leiri, tunti 6: Lisää suhteutettuja linjoja

Myös keskiviikko alkoi estetunnilla (jee!), ja sain jälleen Harrin (jee!). Harri hyppäsi jo edeltävällä tunnilla, mutta hyvin sillä riitti puhtia myös toiselle tunnille. Tälläkin kerralla pääpaino oli suhteutetuilla linjoilla, ja estekorkeus oli tänään korkeimmillaan noin 70-80 cm.

Verryttelytehtävänä menimme keskiympyrällä kahta kavalettia, joilta käännettiin voltit ulos vastakkaiseen suuntaan ja ylitettiin volteilla puomit. Aluksi menimme kuviota ravissa pyrkien taivuttamaan ja notkistamaan hevoset pehmeiksi ja kuuliaisiksi. Harrin kanssa tämä tavoite ei kovin hienosti toteutunut, vaan lähinnä se kaatui kulloistakin sisäpohjetta vastaan suoralla rungolla. En kyllä kauhean topakasti sitä yrittänytkään taivuttaa. Laukassa ei meno tietenkään ollut yhtään helpompaa kun piti saada kavaleteille vielä vaihdotkin. Aikamoista sähläystähän se sitten aluksi olikin. En saanut Harria tuotua kavaleteille läheskään suorassa vaan aina jollekin lavalle kaatuen, joten mentiin aika monta volttia väärässä tai ristilaukassa. Pikkuhiljaa vaihdot alkoivat onnistua vähän paremmalla prosentilla kun aloin johtaa paremmin ja Harrikin vähän heräsi, mutta ei tästä kyllä helpon sujuvaa tullut missään vaiheessa.

Otimme pari verryttelyhyppyä pienelle pystylle, ja sitten hyppelimme yhden askeleen sarjaa. Sarjalla oli pysty ja okseri, ja sitä tultiin molemmista suunnista. Sarjan ylitimme oikein sujuvasti joka kerta, mutta ohjeena oli että saisin myödätä kädellä eteen vielä vähän enemmän ja sarjalla pitäisi tulla paremmin keskelle esteitä. Harri oli mukavan reipas ja laukkasi hyvällä energialla, mutta oli kuitenkin hyvin hallittavissa.

Jatkoimme sitten suoran linjan parissa. Metrimäärää en tiedä, mutta viisi normaalia laukka-askelta oli luontevin askelmäärä. Ensimmäisellä kierroksella Harri pääsi tykittämään liikaa eteen niin että viides askel mahtui mukaan juuri ja juuri. Toisella kierroksella olikin sitten tehtävänä lyhentää askelta ja tulla kuudella laukalla. Tämä onnistui ihan nätisti kun toin Harrin linjalle lähtökohtaisesti pienessä laukassa enkä päästänyt sitä välissä lähtemään eteen. Tämän jälkeen linjaa hypättiinkin vain viidellä askeleella molemmista suunnista, ja esteitä korotettiin hieman. Viidellä askeleella linja meni aina mukavan sujuvasti ilman suurempaa eteenratsastusta tai kiinniottoa, ja sain askeleet laskettua sekä ponnistuspaikat katsottua hyvin. Harri laukkasi ja hyppäsi edelleen ihanan napakasti.

Lopuksi suoran linjan jälkeen kaarrettin vielä muuripystylle, jolta ratsastettiin kaareva linja okserille. Linjalle sai ottaa joko kuusi tai seitsemän laukkaa, ja koska olin ponilla liikenteessä päätin ottaa seitsemän. Muurille tuli kuitenkin miniaskel, koska aloin tuupata ja menin ylävartalolla liikkeen edelle. Ratsastin lisäksi liian laajan kaarteen ja niin väliin tuli kahdeksan askelta. Saimme ottaa heti sakkokierroksen ja nyt hypystä muurille tuli sujuvampi. Ratsastin mielestäni myös pienemmän tien tällä kertaa. En ehtinyt laskea askeleita, mutta open mukaan niitä tuli halutut seitsemän. Myöhemmin videolta kuitenkin tarkistin että oli niitä askeleita sittenkin kahdeksan. No, joka tapauksessa tämä oli sujuvampi suoritus johon saattoi lopettaa.

Tämä oli tosi kiva tunti, ja meno oli mukavan sujuvaa. Harri oli jälleen aivan superkiva, ja tällä kertaa olin jo kartalla sopivasta temposta eli vauhtia oli makuuni sopivasti muttei liikaa. Reippaasti ja energisesti laukaten hyppääminen sujuukin paljon paremmin. Mainitsinko jo, että tällä ponilla on ihana hypätä?

Einolan leiri, tunti 5: Uittomaasto

Illalla lähdimme vielä uittomaastoon. Uittopaikka sijaitsi Vuoksessa lähellä Imatran keskustaa, ja ratsastimme sinne noin tunnin verran suuntaansa. Ilmoittauduin jälleen vapaaehtoiseksi poniratsastajaksi, joten sain uittomaastoon vuonohevostamma Nupun. Nuppu kulki maastossa koko jonon viimeisenä kaverinsa Teelen hännässä kiinni. Nuppu oli reipas ja menevä, mutta luotettavan oloinen maastomopo. Matkamme kävi suurimmaksi osaksi pienten sora- ja asvalttiteiden laitaa pitkin. Ensimmäinen laukkapätkä otettiin jo melko alkumatkasta soratiellä. Vauhti oli reipasta eikä Nuppua tarvinnut todellakaan pyytää eteen vaan se tykkäsi mennä lujaa. Laukkasimme uudestaan pari pätkää lähellä uimapaikkaa mutkaisilla hiekkateillä, ja vauhtia oli täälläkin ihan kunnolla. Aika vauhtia se Nuppukin pääsi lyhyillä jaloillaan.

Uimapaikalla riisuimme hevosilta satulat ja itseltämme päällysvaatteet, ja sitten lähdettiin uimaan. Nuppu meni veteen aika kiltisti muiden perässä. Vuoksen vesi oli tosi kylmää, ja oli pakko kiljua ääneen Nupun kahlatessa syvemmälle. Pienissä pätkissä Nuppu meni ihan uidenkin, mutta enimmäkseen menimme jalat pohjassa. Ponin kaulaan kiedottu jalustinhihna oli ihan tarpeellinen tarttumiskahva silloin kun poni oikeasti lähti uimaan. Oli hauskaa! Kun olin saanut uiskennella Nupun kanssa sopivan aikaa annoin ponin vielä lopuksi lainaan toiselle ratsastajalle jonka ratsu ei ollut innokas uimaan ja odottelin hetken aikaa rannalla.

Paluumatka taittui samaa reittiä pitkin. Laukkasimme samoissa kohdissa kuin tulomatkalla. Viimeinen laukkapätkä oli mukavin, sillä soratiellä ei ollut kovin jyrkkiä mutkia ja siinä oli hyvä mennä kovaa. Kärkijoukoissa ratsastanut Nora mittasi huippunopeudeksi 40 km/h, mutta voi olla että me takimmaiset jäimme tästä nopeudesta hieman alle. Nupun vauhti määräytyi aina edellämenevän ratsukon mukaan, eli jälkeen se ei todellakaan halunnut jäädä mutta ei yrittänyt mennä ohikaan. Tällaisella turvallisesti toisten imussa laukkaavalla ratsulla oli rentoa posottaa menemään tukka putkella.

Uittomaasto oli oikein kiva ja käymisen arvoinen. Uiminen oli hauskaa, ja niin oli myös reipas laukkaaminen mennen tullen. Siitä onkin aikaa kun olen laukannut maastossa näin kovaa. Nuppu oli oikein mainio ratsu tälle reissulle, sillä se oli reipas mutta järkevä ja ui kivasti.

Kuvista kiitokset Jennille!

Einolan leiri, tunti 4: Laukannostojen hienosäätöä

Toisen leiripäivän toisella tunnilla oli koulua, ja ratsuni tällä tunnilla oli Ein Luciferus eli Luci. Luci on 20-vuotias ruuna ja eilisen ratsuni Cindan täysveli. Ponia kuvailtiin kiltiksi, osaavaksi ja herkäksi vanhaksi herraksi.

Verryttelimme ratsastaen loivaa kiemuraa ja voltteja ravissa sekä siirtymisiä. Luci oli hieman eteenratsastettava, eli mennä hölkytteli ”ihan kivaa” säästöravia mutta moottori ei ollut todellakaan kunnolla käynnissä. Tämä tietenkin näkyi muodon epätasaisuutena, eli poni oli vuoroin joko hirvimoodissa tai tyhjänä kuolaimen alla. Luci myös pureskeli kuolainta melko paljon, joten tasaista tuntumaa oli vaikea pitää kun poni tuntui aina häviävän ohjan päässä johonkin. Tiesin ongelman olevan siinä ettei poni liikkunut tarpeeksi aktiivisesti eteen, mutta en saanut itsestäni riittävää napakkuutta irti niin että olisin saanut asian korjattua. Yritin pitää käden ja tuntuman tasaisena ja ratsastaa pohkeella tuntumaa kohti, mutta tämä onnistui hyvin vaihtelevalla menestyksellä. Laukassa Luci tasoittui tuntumalle paremmin kuin ravissa, mutta laukkaa mentiin vain lyhyissä pätkissä.

Verryttelyravien ja -laukkojen jälkeen nostettiin jalustimet kaulalle ja siirryttiin työskentelemään pääty-ympyrällä, jolta ratsastettiin avoimelta sivulta voltti ulospäin. Voltilla väistätettiin käynnissä takaosaa ulos ja isolla ympyrällä ravattiin. Väistöissä Luci oli hieman jännittynyt ja käynnin tahti ei oikein säilynyt. Ulkolapa olisi pitänyt saada väistössä vielä paremmin hallintaan. Raviympyrällä meno oli tasaisempaa ja sujuvampaa, mutta edelleen Luci olisi pitänyt saada liikkumaan energisemmin takaa eteen. Istuntaan sain aivan samoja korjauksia kuin aikaisemminkin, eli ylävartaloa pystyyn ja jalkoja pitkäksi pohjetta käyttäessä.

Jatkoimme tehtävää vielä siten, että isolle ympyrälle tullessa siirryttiin ensin raviin ja nostettiin ravista laukka jota jatkettiin muutama askel ympyrällä eteenpäin. Loppuympyrä mentiin ravissa asettaen hieman ulospäin ja antaen hevosten venyttää askelta. Harjoittelimme erityisesti laukannoston oikeaa ajoitusta siten että nostoavut annettaisiin sisätakajalan ollessa ilmassa. Ohjeena oli tarkkailla ravissa ulkoetujalkaa ja laskea siitä tahtia oikealle nostohetkelle. Minulla ei vain nopeus riittänyt nostoapujen oikeaan ajoitukseen, vaan Lucin ravin tahti oli liian nopeaa ja omat reaktioni puolestaan liian hitaat. Open kanssa tunnin lopuksi keskustellessani tajusin että nostoavut olisi pitänyt antaa lähinnä istunnalla eikä pohkeella, ja näin ajoitus olisi ehkä helpompi saada kohdilleen. Tunnin parhaat pätkät osuivat ympyrälle laukan jälkeen esitettävään raviin. Ulos asettaen ja sisäohjaa hieman hölläten Luci tasoittui rehellisemmin pyöreäksi ja ravikin sujui vähän irtonaisemmin eteen.

Tunnista ei jäänyt mitään hienoa onnistumisen fiilistä, vaan meno oli vähän tasapaksua. Olimme Lucin kanssa niin huomaamattomia etteivät leirikaverit edes muistaneet meidän olleen koko tunnilla! Ratsastukseen olisi tarvittu lisää napakkuutta samaan tapaan kuin Cindan kanssa eilen, ja Luci olisi pitänyt saada aktivoitua ja herkisteltyä paremmin pohkeelle. Mukava poni Lucikin oli, ja vaikutti tosiaankin osaavalta konkarilta, mutta en sen osaamista kovin kummoisesti osannut nyt ratsastaa esiin.

Einolan leiri, tunti 3: Rytmistä kiinni

Tiistaiaamupäivällä jatkoimme esteiden parissa, ja kuten olin toivonut sain uudestaan Harrin. Tälläkin tunnilla estekorkeudet pysyivät ihan matalina, mutta hyppäsimme huomattavasti enemmän kuin eilen ja tehtävissä oli mukavasti haastetta pienemmilläkin esteillä joten tämä oli oikein hyvä tunti.

Verryttelytehtävänä oli askeleen säätelyä maapuomeilla. Ensin lyhennettiin ja pidennettiin ravia 15 metrin puomivälissä, ja sitten menimme samaa puomilinjaa laukassa eri askelmäärillä. Aloitimme neljästä askeleesta, ja ensimmäisellä kierroksella ratsastin Harria vähän liian pitkään laukkaan jota mahtui vain kolme ja puoli askelta. Tämän jälkeen osasin tehdä paremman arvion sopivasta askelpituudesta ja pääsimme helposti neljällä. Tämä oli sellaista Harrin reipasta peruslaukkaa. Kun seuraavaksi tulimme väliä viidellä askeleella oli minulla aluksi vaikeuksia saada Harrin laukka tarpeeksi lyhyeksi. Vasta kun useamman kierroksen jälkeen aloin pitää pohkeet riittävästi mukana ja laukan tarpeeksi rohkeasti kasassa onnistui välin ratsastus lyhyellä viidellä askeleella. Hurautimme lopuksi välin vielä kolmella askeleella, ja sellaista laukkaa Harrista löytyi helposti.

Seuraavaksi vuorossa oli laukanvaihtotehtävä eli kolmikaarinen kiemura jolla oli kavaletit pituushalkaisijalla. Harri vaihtoi laukan hyvin oikeasta vasempaan, mutta vasemmasta oikeaan en saanut vaihtoa onnistumaan. Harri olisi vaatinut selkeämpää johtamista sillä ihan automaattisesti se ei osaa vaihtaa.

Oikean askelpituuden etsintä jatkui seuraavaksi pysty-okseri-linjalla. Etäisyys oli 20,5 metriä ja haluttu askelmäärä oli viisi laukkaa. En ilmeisesti ajatellut asiaa ihan loppuun asti, sillä kuvittelin 20,5 metriä menevän viidellä ilman suurempaa eteenratsastusta. Harri tuntui laukkaavan niin isosti ja reippaasti. Kalibraationi ei tässä ollut ihan kunnossa, vaan tietenkin tämä väli olisi vaatinut kunnon eteenratsastuksen kun Harri kuitenkin on poni. Niinpä otimme okserille kuudennen miniaskeleen. Kaiken lisäksi en ottanut tästä opikseni, vaan kun menimme linjan vielä toisesta suunnasta otimme jälleen kuudennen miniaskeleen. Harri olisi kuulemma voinut venyttää hyppyyn kauempaakin mikäli olisin antanut sille esteen edessä ohjaa sen sijaan että jäin loppuun asti pitämään.

Hyppäsimme sitten kaarevan linjan matalalta vesimattoesteeltä okserille. Väli oli 4-5 laukalle mitoitettu. Edelleen ongelmana oli se että Harri otti esteen eteen miniaskeleen kun jäin pitämään ohjasta mutta samalla ennakoin ylävartalolla hyppyä. Harri alkoi myös olla aika hyvin hereillä ja säpäkkänä, ja kun se vesimattoesteen jälkeen lähti oma-alotteisesti eteen tuntui minusta siltä että kontrolli hävisi ja poni lähti käsistä. Niinpä en uskaltanut jatkaa okserille vaan käänsin pois linjalta. Ope totesi että nyt Harrilla vasta alkoi löytyä sopiva laukka, joten pakko se oli uskoa ettei tässä vielä liian kovaa menty. Seuraavalla kierroksella olin valmistautunut siihen että Harri todellakin lähtisi vesimatolta eteen, joten en hämmentynyt siitä vaan ohjasin okserille. Muistin myös hellittää ohjaa pois esteen edessä, ja niin Harri venytti hyppyyn hienosti ilman miniaskelta. Nyt aloin siis viimein päästä samaan rytmiin ponin kanssa.

Saimme hypätä kertaalleen muuripystyn, joka oli 70-75-senttisenä tunnin korkein este. Ope oli varoittanut hevosten ottavan tällä esteellä isomman hypyn, joten nappasin vähän Harrin harjasta kiinni ponnistuksessa. Lähestyminen onnistui hyvin nyt kun uskalsin jo tuoda Harrin esteelle reippaammassa laukassa ja myödätä ohjaa esteen edessä. Tunti päättyi hyppäämällä vielä kerran 20,5 metrin pysty-okseri-linja hieman korotettuna mutta edelleen aika matalana. Hyvä että saimme tulla tämän vielä kerran, sillä nyt rohkenin ratsastaa välissä sellaista laukkaa että viisi askelta onnistui eikä mitään ylimääräisiä minejä tarvinnut ottaa. Harri hieman kiemursi linjalla vasemmalle, mutta sain sen ohjattua okserille ilman vaikeuksia.

Alkutunnin tunaroinneista huolimatta olin lopulta ihan tyytyväinen, koska loppua kohti meno parani ja sain jutun juonesta kiinni. Reippaasti eteen turhia jarruttelematta ja ohja pois esteen edessä olivat ne ratkaisevat korjaukset. Kyllä huomaa että olen liiankin tottunut Vaken hitaaseen tempoon, sillä tällainen hevosmaisempi ja liikkeiltään laadukkaampi poni tuntuu kunnon ratalaukkaa edetessään menevän muka hallitsemattoman kovaa. Ei siis pidä säikähtää ”liiallista” vauhtia vaan se on asiaankuuluvaa. Kun sitten viimein sain Harrin rytmistä kiinni oli hyppääminen tosi kivaa.

Videolla on joitakin hyppyjä tunnilta. Kiitos Venlalle kuvaamisesta!

Einolan leiri, tunti 2: Sujuvasti pikkuesteitä

Toisen leiritunnin ohjelmassa oli esteitä (tosin enemmän tätä voisi sanoa kavalettitunniksi), ja minulle valikoitui ratsuksi 6-vuotias Harri-poni. Nuoresta iästä huolimatta Harri on oikein järkevä ja tasainen kaveri, ja esteille sillä kuulemma löytyy oikein mukavasti kapasiteettia. Koulupuolella ei Harri ole kaikkein helpoin ja letkein kaveri vaan kuulemma hankala ratsastaa pyöreäksi, ja tämän sain tuta itsekin alkuverryttelyn aikana. Eipä ponin muodosta tarvinnut sitten suuremmin stressata, ja muuten Harri vaikutti sopivassa suhteessa reippaalta ja tasaiselta menijältä.

Raviverryttelyn jälkeen teimme laukannostoja ja ylitimme pääty-ympyrällä kavaletin muutaman kerran. Tykkäsin Harrin laukasta tosi paljon. Se oli pehmeää ja tasaista, rytmi oli hyvä ja säädeltävyyttäkin tuntui olevan mukavasti. Harri reagoi hyvin sekä pidätteeseen että pohkeeseen. Kavaletille oli suhteellisen helppo lähestyä, sillä Harri osasi hahmottaa itsekin ponnistuspaikat hyvin ja laukka oli tosiaankin säädeltävää. Ope muistutteli kääntämään kavaletilla katsetta vielä selkeämmin menosuuntaan, mutta muutoin tuli vain kehuja.

Seuraavaksi menimme ravilähestymisellä lyhyttä yhden askeleen sarjaa, ja parin hyppykierroksen jälkeen sarjalta jatkettiin kahdelle lävistäjäesteelle joista toinen oli okseri ja toinen pysty. Korkeudet pysyivät koko ajan ihan matalina, maksimissaan noin 50-60 sentissä. Harri hyppäsi tosi kivasti ja mutkattomasti, ja sen kanssa oli helppo lähestyä esteille. Kaarteissa tarvittiin kevyesti pohjetta, jotta laukan rytmi säilyi tasaisena, mutta muuten ei pahemmin tarvinnut säätää. Jos ponnistuspaikka oli jäämässä kauas ja käytin pohjetta lähti Harri oikein nopeasti ja ketterästi eteen. Sillä ei todellakaan ollut vaikeuksia venyttää laukkaansa tarpeen vaatiessa. Laukatkin vaihtuivat lävistäjäesteillä kohtuullisen hyvällä prosentilla, vaikka jätin asian käytännössä kokonaan ponin huoleksi. Kertaalleen tuli pieni ponnistuspaikkaepäselvyys, kun en tehnyt paikasta aivan selkeää päätöstä vaan yritin vain lähteä hyppyyn askelta ennen Harria kertomatta asiasta ponille selkeästi. Harri toki hyppäsi pikkuesteen ongelmitta miniaskeleen kanssa. Opetuksena siis oli että ponnistuspaikka tulee päättää selkeästi ja tästä ratkaisusta myös pitää kiinni.

Tunti oli ihan hauska, vaikka hypättiinkin vain ihan pientä ja vähän. Harri oli oikein sympaattinen, ja tietämättä olisi ollut hankala uskoa sen olevan näinkin nuori. Hyppääminen oli kivaa ja sujuvaa kun poni oli sopivan reipas ja sillä oli näin mainio laukka. Harrilla haluaisin ehdottomasti hypätä lisää ja isompaa!

Einolan leiri, tunti 1: Perusratsastusta ihanalla tammalla

Ei kesää ilman ratsastusleiriä! Tänä vuonna leiriporukkamme suuntasi Imatralle Einolan Tallin seniorileirille. Saavuimme paikalle sunnuntai-iltana ja leiri alkoi varsinaisesti maanantaina. Ensimmäisellä tunnilla menimme koulua, ja sain ratsuksi Ein Lucindan eli Cindan. Cinda on 13-vuotias osaava ja hieno Nf-arabiristeytystamma, ja kokonsa puolesta se oli minulle juuri sopiva poni.

Tunnin aiheena oli perusratsastusta eli suoristamista ja taivuttamista eri askellajeissa. Ratsastimme ravissa ja laukassa pitkän sivun suuntaista suoraa linjaa suoruuden tarkistamiseksi sekä työskentelimme jonkin verran ympyröillä. Alkutunti meni tunnustellessa, ja ensimmäisten 40 minuutin ajan meno ei ollut mitään kaunista katseltavaa. Cinda kulki enimmäkseen turpa taivaissa, jolloin en saanut tuntumaa pidettyä tasaisena. Tuntuman epätasaisuus tuntuikin olevan ponille epämieluista. Perimmäisenä ongelmana oli se ettei poni liikkunut tarpeeksi eteen ja työskennellyt takaosasta. Cinda oli tyypillisesti hieman eteenratsastettava, ja aluksi en hoksannut pyytää siltä tarpeeksi energistä ravia. Kuvittelin siis että poni liikkui jo ihan riittävästi vaikkei sen moottori ollut todellakaan vielä käynnistynyt. Ope patisteli ratsastamaan takaa eteen kohti tuntumaa, ja tätä yritin mutta olin Cindan kanssa liian varovaisella asenteella liikkeellä. Ratsastin pienesti nysväten uskaltamatta vaatia ponia työskentelemään ihan oikeasti.

Laukassa Cinda kulki heti paremmin, sillä sain laukassa istunnan ja tuntuman automaattisesti vakaammaksi. Cindan laukka oli aivan ihanan kevyttä ja pehmeää, ja todella laadukkaan oloista. Nyt mentiin jo pyöreänäkin, mutta laukassakin piti muistaa pitää pohkeet matkassa ja varmistaa että laukka oli tarpeeksi energistä. Takaosaa aktivoimalla muoto parani ja Cinda laukkasi melko tasaisen pyöreänä. Pieni sisäohjan höllääminen tuntui olevan hyväksi samalla kun ulko-ohja pysyi mahdollisimman tasaisella tuntumalla.

Tunnin jälkimmäisellä puoliskolla aloin kyllästyä tehottomaan nysväykseeni, ja päätin alkaa ratsastaa vähän määrätietoisemmalla otteella. Otin ohjat kunnolla tuntumalle ja pyysin ponia ravaamaan kunnolla takaa tuntumaa kohti. Uskalsin pitää ohjalla vähän vastaan kunnes Cinda myötäsi asetukseen, enkä antanut ulko-ohjan tuen kadota. Tällä pienellä asennemuutoksella ja topakoitumisella Cinda loksahti heti liikkumaan pyöreänä ja alkoi vihdoin toimia myös ravissa. Kun hirvimoodi vaihtui pyöreänä liikkumiseen ja tuntuma tasoittui tuntui Cindan meno tosi makealta. Ravissa esiintyi tosin pyöristymisen jälkeenkin pientä epätasaisuutta, ja syy tähän löytyi suoraan oman keskikropan sekä käden epätasaisuudesta.

Lopulta alkoi tuntuma löytyä ravissakin, mutta missä on kyynärkulma?

 Laukkasimme vielä oikeassa kierroksessa, ja Cinda kulki nyt laukassa aivan ihanasti. Enää ei tarvinnut muuta kuin pitää pohkeet kiinni ja tuntuma tasaisena sekä välillä hieman aktivoida niin poni laukkasi kauniin pyöreänä. Laukka oli ihanan säädeltävää niin että sitä saattoi helposti lyhentää puolipidätteillä ja kasvattaa pohkeella. Laukassa varsinkin tuntui siltä että poni oli nyt oikeasti avuilla ja ”peräänannossa”.

Cinda meni laukassa nätisti mutta istunta oli valitettavasti etukönöä.

Ope kehotti loppupalautteessa kiinnittämään huomiota ylävartalon ryhtiin sekä siihen että jalat eivät nousisi pohjetta käyttäessä. Totesimme yhdessä että Cinda alkoi kulkea pajon paremmin lopputunnista kun olin saanut omaa kroppaa sen verran auki että sain jalat paremin ponin ympärille ja pohkeen tehokkaammin käyttöön. Tietenkin merkittävä muutos tunnin jälkimmäisellä puoliskolla tapahtui myös omassa asenteessa eli en enää hissutellut peläten ponin menevän rikki vaan uskalsin ratsastaa sitä napakammin eteen sekä pitää ohjalla tarvittaessa vastaan. Kyllä se vaan usein tuntuu auttavan kun päättää että jospa lopetetaan turha nysvääminen ja aletaan ratsastaa. Cinda oli mielestäni oikein ihana poni, sopivalla tavalla haastava eli ei ilmaiseksi mennyt mutta kun aloin tosissani ratsastaa niin Cinda kyllä tarjosi oikein hienoja hetkiä. Tällä ponilla ratsastaisin mielelläni enemmänkin.