Einolan leiri, 11. tunti: kanget ja kadonnut tuntuma

Torstain toisella tunnilla sai harjoitella kangilla ratsastamista. Yleensä olen kankia vierastanut ja pitänyt niitä tasoiselleni ratsastajalle vielä turhana juttuna, mutta nyt päätin kokeilla vaihteeksi kaksien ohjien kanssa ratsastamista. Ratsuksi valikoitui jälleen Nuppu, joten ainakin heppa oli tuttu. Mikä lie mielenhäiriö ollut, kun ajattelin, että Nupun voisi kangilla saada kulkemaan vähän paremmassa ja ryhdikkäämmässä muodossa. Hah! Luulisi minun jo oppineen, että kanget eivät ole tällainen ihmekeino vaan pikemminkin ne tekevät ratsastamisesta hankalampaa kuin helpompaa.

Ratsastimme tunnilla myös hieman vaativamman tason tehtäviä, eli avo- ja sulkutaivutuksia sekä vastalaukkaa ensin loivalla kiemuralla ja myöhemmin koko kenttää ympäri päätyjä pyöristäen. Nyt tosiaan ratsastimme ulkokentällä, ja sateen pehmittämästä pohjasta huolimatta Nuppu vaikutti liikkuvan täällä reippaammin kuin maneesissa. En päässyt pohkeella niin hyvin "käsiksi" poniin, vaan pikemminkin pidätteet olisi täytynyt saada paremmin läpi. Suurimman osan tunnista menin aivan löysällä kankiohjalla, joten ei kangella ollut juuri muuta virkaa kuin olla ylimääräisenä ohjana kädessä. Siinähän se ongelma sitten olikin. En vain löytänyt tasaista mutta elävää tuntumaa nivelohjaan läheskään niin hyvin kuin tavallisesti, vaan koko ajan ohja tahtoi valua huomaamatta vähän löysäksi tai vaihtoehtoisesti puristin sitä liian jähmeällä kädellä. Tuntuman lisäksi petti myös istunnan pito. Nuppu mennä humputti puolipidätteitä kuuntelematta, enkä pysynyt jämäkästi satulassa vaan olin istunnan osalta aivan vietävissä. Taisinpa tunnin kuluessa jo vähän luovuttaakin, kun ei mistään tahtonut tulla mitään. Se napakkuus, jota olin leiriviikon aikana ajoittain itsestäni saanut esiin, loisti nyt poissaolollaan.

Avot ja sulut menivät meidän osaltamme aivan höpöksi, kun ei Nuppu tosiaankaan edes kuunnellut pidätettä vaan jyräsi tehtävistä ulos. Avojen ja sulkujen välissä ratsastettiin voltti, jolla ope käski taivuttaa Nuppua oikein ronskisti sisäohjalla. Voltilla tuli vähän tasaisempaa tuntumaa ja kaulakin kaarelle kun taivutin ohjeiden mukaisesti, mutta avoihin ja sulkuihin eivät nyt rahkeet riittäneet. Vastalaukat Nuppu suoritti työteliäästi ja ihan tasapainoisestikin, vaikka muoto oli tosiaan pitkä ja avoin. Tunnin lopuksi ratsastimme vielä muutamat ravilisäykset lävistäjällä. Ensin tein sen virheen, että heitin ravia eteen ratsastaessa tuntumaa entisestään pois. Silloin ei askel tietenkään lähtenyt kunnolla venymään ylämäkeen. Tuntuman pitäen keskiravi parani, ja viimeisellä lävistäjällämme tuli tunnin kenties ainoa onnistunut pätkä Nupun lähtiessä venyttämään askelta kunnolla ja samalla kuolaimeen tukeutuen. Tuntui mainiolta, ja olipa kyllä harmi, että juuri tämä pätkämme jäi opelta näkemättä!

Tunnin jälkeen oli mieli melko matalalla. Kankiohjat kädessä laittoivat pasmat ilmeisesti ihan sekaisin tuntuman kanssa, enkä osannut ratsastaa Nuppua enää senkään vertaa kuin aikaisemmin pelkällä nivelellä. Arvelin myös, että minulta yksinkertaisesti loppui voima kesken Nupun ratsastamisessa, ja nyt tarkoitan erityisesti keskivartalon voimaa. Kun ravi lähti vyörymään eteenpäin ei minulla ollut enää mitään sanottavaa asiaan, vaan matkustin kyydissä kuin räsynukke. Myös pohkeen kanssa tuntui loppuvan voima siten, että tilanteissa, jotka vaativat voimakkaampaa pohkeen käyttöä, kärsi istunta huomattavasti. Kaiken kruunasi tietynlainen tekemisen päämäärättömyys. Tulipahan taas kokeiltua kankia, enkä usko niistä hevoselle olleen haittaa kun en kankiohjaa ottanut juurikaan tuntumalle. Taidan kuitenkin jättää kankikokeilut taas ainakin pariksi vuodeksi ja harjoitella tuntumaa sekä muita perusjuttuja lisää ennen seuraavaa kertaa.

Kouluratakurssi, 3. päivä: ekaa kertaa kangilla

Kouluratakurssin kolmantena päivänä koitti se hetki kun kokeilin ensimmäistä kertaa kankisuitsilla ratsastusta. Jussi olikin mitä mainioin ratsu tätä kokeilua varten, sillä sille vaikuttaisi olevan herttaisen yhdentekevää onko suussa yhdet vaiko kahdet kuolaimet. 

Huomatkaa Jussin hieno tukka (stylistinä toimi Jenni)! Open hevoselta lainatut kankisuitset kruunaavat kokonaisuuden.

Etukäteen pelkäsin käsieni olevan niin epävakaat ettei kangilla ratsastaminen olisi kovinkaan hevosystävällistä touhua, mutta tämä taisi olla loppujen lopuksi turha huoli. Sen sijaan ongelmana kangissa oli se että suurin osa huomiostani meni kahden ohjan sopivan mittaisena pitämiseen. Kankiohja oli tarkoituskin pitää löysänä (tosin ei tietenkään niin roikkuvana kuin millaiseksi se väistämättä tahtoi valua), ja suurin haaste liittyi nivelohjaan joka pääsi jatkuvasti valumaan aivan liian pitkäksi. Ohjat olivat nahkaiset ja paksuhkot, joten ne oli hankalampi pitää kädessä kuin tutummat kangasohjat, ja tietenkin myös käteen ”ylimääräisenä” tuleva kankiohja hankaloitti käden sulkemista niin etteivät ohjat olisi löystyneet. Niinpä sitten en onnistunut pitämään Jussia edestä tarpeeksi lyhyenä vaan se sai lönkötellä menemään pitkässä ja matalassa, välillä hyvin avoimessakin muodossa. Pitkänä liikkuminen tietenkin aiheutti sen että hevonen oli hidas ja hankalasti ohjattavissa, mikä vaikeutti kaikkien tehtävien suorittamista. Istuntakin levisi ihan täysin kun ei huomiota riittänyt kunnolla muualle kuin ohjien kädessä pitämiseen. Yhteenvetona siis kankikokeilusta voin todeta että hyvä kun tuli kokeiltua eikä tuo vaikuttanut hevoselle haittaa tuottavan, mutta selvästi kahden ohjan kanssa ratsastamista pitäisi harjoitella paljon lisää jotta kankien käytöstä saisi ratsastukseen jotain hyötyä sen sijaan että ne ovat vain suorituksen tasoa laskeva häiriötekijä. Koska en saanut Jussia kangilla menemään läheskään yhtä hyvin kuin nivelsuitsituksella oli helppo päättää että huomisen koulurataharjoituksen menen nivelillä. Elämäni ensimmäisessä helppo A -radassa on haastetta muutenkin tarpeeksi, joten harjoitellaan kangilla ratsastamista lisää jossain otollisemmassa yhteydessä. 

Ihan ok muoto käyntiin, vaikka voisihan se lyhyempikin olla.

Tämän päivän treeni sisälsi edelleen A-merkin ohjelman tehtäviä, jotka aloitettiin keskihalkaisijalta noin 5 m kohti uraa ratsastettavilla pohkeenväistöillä käynnissä sekä ravissa. Oikean pohkeen väistö sujui melko vaivattomasti, ja väistön kautta sain Jussia myös vähän lyhenemään muuten kovin pitkästä muodostaan. Käynnissä ope kommentoi että muoto oli tilanteeseen ihan ok, mutta ravissa olisi raami pitänyt saada lyhyemmäksi ja ryhdikkäämmäksi (eli ohjat käteen tuntumalle pitkillä ohjilla humputtelun sijaan). Vasemman pohkeen väistäminen oli odotetusti hankalampaa ja poikitus tuppasi jäämään etenkin ravissa turhan loivaksi. Väistöjen välillä työstettiin ravia uralla ja volteilla, ja tässä tunnin alkuvaiheissa hevosen muoto oli kyllä parhaimmillaan kun taas loppua kohti valuttiin aina vain pidemmäksi ja matalammaksi. Ehkä sormeni väsyivät puristamaan kovia nahkaohjia niin että ne löystyivät käsistä aina vain helpommin ja helpommin?

A-merkin radasta päästiin yksi kerrallaan harjoittelemaan lähes koko raviosuus eli alkutervehdys, 10 metrin voltit ja S:n muotoinen vaihtoura voltilta toiselle, väistöt ravissa pituushalkaisijalta 5 metrin verran molempiin suuntiin sekä keskiravi pitkällä sivulla. Omaa vuoroa odotellessa työskenneltiin itsenäisesti toisessa päädyssä, ja näistä hetkistä ei ole oikein muuta sanottavaa kuin että hevonen oli pitkä, etupainoinen ja hidas. Aika lailla sama meininki jatkui myös radanpätkän suorituksessa, ja suurin puute tehtävien aikana taisi olla nimenomaan liian pitkä ja avoin muoto. Pysähdys alkutervehdykseen meni aika pipariksi Jussin kompuroidessa takaosallaan juuri pidätteen hetkellä, ja ei se pitkänä kyntäminenkään varmasti pysähdyksen onnistumista edesauttanut. Kentän ollessa leveämpi kuin 20 metriä oli kuvioiden kokoa hieman hankala hahmottaa ja voltit taisivat pyörähtää turhan isoiksi. S-kiemuraa varten ope vinkkasi että keskihalkaisijalle kannattaa suoristaa hevonen kaikessa rauhassa kolmen askeleen ajaksi ennen kuin lähtee taivuttamaan uuteen suuntaan. Väistö vasemmalle oli kelvollinen mutta väistö oikealle jäi hyvin vaatimattomaksi. Eipä tuohon radanpätkään siis kokonaisuutena voinut erityisen tyytyväinen olla.

Harjoiteltiin vielä kukin vuorollaan ohjelman laukkaosuutta eli jo eiliseltä tuttua kuviota voltti harjoituslaukassa + keskiympyrä keskilaukassa. Ei ollut laukassakaan meno hääppöistä ja Jussi oli sekä voltilla että keskiympyrällä liiraamassa kovasti ulospäin. Ei siis ollut heppa pohkeiden välissä eikä aktiivisuutta takaosassa tarpeeksi. Ehdittiin ottaa myös muutamia vastalaukkapätkiä pitkillä sivuilla. Vastalaukassa sinänsä ei ollut onglemaa koska Jussihan nostaa ihan minkä vaan laukan pyytää, mutta nostot olivat hitaita ja myös raviinsiirtyminen pitkän sivun päätteeksi oli ongelmallinen johtuen mistäs muustakaan kuin kyntämisestä laukassa aivan liian pitkänä.

Ravissa ei ohjat pysyneet käsissä joten Jussi valui pitkäksi ja matalaksi.

Loppukeventelyiden aikana kokeiltiin vielä pari keskiravipätkää, ja tässä vaiheessa alkoi viimein Jussin liikkumiseen löytyä kunnon energiaa kun keventäen pyysin sitä eteen sekä uralla että ympyröillä. Vielä paremmin vaan olisi pitänyt pystyä tämä energia keräämään ohjalla ylöspäin.

Se oli sitten sellainen kankikokeilu. Ehkä tässä ei pidä olla liian ankara itselleen kun kyseessä kuitenkin oli ihkaensimmäinen kankikerta, ja voin lohduttautua sillä että saan Jussin kulkemaan näitä esityksiä paremmin kun palaamme tuttuun nivelsuitsitukseen. Kangilla ratsastamisessa sitten harjoittelun myötä toivottavasti kehityn tästä aikanaan eteenpäin.