Maanantain vakiotunti jäi tällä kertaa väliin, mutta sen sijaan kävimme päivällä maastossa kolmen ratsukon voimin. Lenkkiseuralaisekseni lähti Vake. Ötököiden määrä oli vähentynyt huomattavasti, joten tänään pystyi mukavasti ratsastelemaan kaikessa rauhassa myös käynnissä. Päätimmekin mennä alkumatkan "vanhoja polkuja" pitkin, eli niitä reittejä, joita kuljimme usein maastoon vanhalta tallilta. Näillä poluilla hevoset saivat jumpata itseään tehokkaammin epätasaisilla alustoilla juurien ja kivien lomassa askeltaessaan, ja olihan tämä mukavaa vaihtelua tasaista tietä pitkin jumputtamiseen. Tänään minimoimme tieosuudet ja maksimoimme puskaosuudet.
Ennen pitkää pääsimme kankaalle, missä laukkasimme alapolun lähes koko matkalta. Vauhti pysyi laukassa hyvin rauhallisena. Kankaan toisessa reunassa käännyimme takaisin, ja samoilimme käynnissä ristiin rastiin ala- ja yläpolun välillä. Otimme missioksi etsiä sen pienen lammikon, jossa kävimme viime kesänä kerran kuumana päivänä kahlaamassa. Lammikon tarkka sijainti ei meillä ollut muistissa, mutta minulla oli suurpiirteinen idea suunnasta. Siinäpä tulikin ratsasteltua montaa sellaista polunpätkää, joita harvemmin tulee kuljettua. Lopulta löysimme lupaavalta näyttävän kuopan, ja sen toiselle puolelle kierrettyämme löysimme kuin löysimmekin etsimämme lätäkön. Kävimme siellä seisomassa ja syömässä vesikasveja (hevoset siis), ja sitten olimme valmiit palaamaan suorinta tietä kotiin.
Paluumatkalla otettiin vielä lyhyt laukkapätkä, jossa hevosilla oli selvästi paremmin imua. Laukan jälkeen tuli vastaan "maastoeste", eli noin 50 sentin korkeudella oleva ohut koivunrunko polun poikki. Otimme pari laukka-askelta alle ja loikkasimme esteen yli. Hevoset suorastaan innostuivat tästä, ja Vakelta melkein katosivat jarrut sen pinkaistessa esteen yli. Saman tien se tuli toki takaisin kontrolliin, ja hetkellinen pieni kipinä nauratti minua kovasti. Hauskaa, että Vakekin joskus ihan innostuu.
Palasimme tallille vesipolkua ja tietä myöten. Vesipolun lammikot tosin olivat nyt kuivuneet, joten ei päästy kahlaamaan. Loppukäynnit tiellä talutin maasta käsin, ja samalla tarkkailin Vaken liikettä. Ainakin tässä vaiheessa takajalat astuivat ihan mukavasti etujalkojen merkin yli. Muutenkin ponin liikkuminen tuntui tänään aivan normaalilta, ja jos jotain jumia on ollut, niin tällainen käyntipainotteinen lenkki vaihtelevassa maastossa oli varmasti erinomaista jumppaa. Kun ei ollut kiire mihinkään eivätkä ötökät kiusanneet, niin oli kiva tutkia polkuja ja katsella kangasta ihan ajan kanssa.
Ennen pitkää pääsimme kankaalle, missä laukkasimme alapolun lähes koko matkalta. Vauhti pysyi laukassa hyvin rauhallisena. Kankaan toisessa reunassa käännyimme takaisin, ja samoilimme käynnissä ristiin rastiin ala- ja yläpolun välillä. Otimme missioksi etsiä sen pienen lammikon, jossa kävimme viime kesänä kerran kuumana päivänä kahlaamassa. Lammikon tarkka sijainti ei meillä ollut muistissa, mutta minulla oli suurpiirteinen idea suunnasta. Siinäpä tulikin ratsasteltua montaa sellaista polunpätkää, joita harvemmin tulee kuljettua. Lopulta löysimme lupaavalta näyttävän kuopan, ja sen toiselle puolelle kierrettyämme löysimme kuin löysimmekin etsimämme lätäkön. Kävimme siellä seisomassa ja syömässä vesikasveja (hevoset siis), ja sitten olimme valmiit palaamaan suorinta tietä kotiin.
Paluumatkalla otettiin vielä lyhyt laukkapätkä, jossa hevosilla oli selvästi paremmin imua. Laukan jälkeen tuli vastaan "maastoeste", eli noin 50 sentin korkeudella oleva ohut koivunrunko polun poikki. Otimme pari laukka-askelta alle ja loikkasimme esteen yli. Hevoset suorastaan innostuivat tästä, ja Vakelta melkein katosivat jarrut sen pinkaistessa esteen yli. Saman tien se tuli toki takaisin kontrolliin, ja hetkellinen pieni kipinä nauratti minua kovasti. Hauskaa, että Vakekin joskus ihan innostuu.
Palasimme tallille vesipolkua ja tietä myöten. Vesipolun lammikot tosin olivat nyt kuivuneet, joten ei päästy kahlaamaan. Loppukäynnit tiellä talutin maasta käsin, ja samalla tarkkailin Vaken liikettä. Ainakin tässä vaiheessa takajalat astuivat ihan mukavasti etujalkojen merkin yli. Muutenkin ponin liikkuminen tuntui tänään aivan normaalilta, ja jos jotain jumia on ollut, niin tällainen käyntipainotteinen lenkki vaihtelevassa maastossa oli varmasti erinomaista jumppaa. Kun ei ollut kiire mihinkään eivätkä ötökät kiusanneet, niin oli kiva tutkia polkuja ja katsella kangasta ihan ajan kanssa.
 |
| Lauantaina otettuja kuvia meistä, äiti oli kuvaajana. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti