maanantai 25. heinäkuuta 2016

Tutustumistunti Equi-Ouluun

Tartuimme Annen ja Noran kanssa uuden ratsastuskoulun Equi-Oulun tutustumistarjoukseen, ja kävimme uteliaisuuttamme irtotunnilla. Etukäteen meiltä oli kyselty, millaisista hevosista kukin tykkää, ja sen perusteella sain ratsuksi eestinhevostamma Toinin. Toinista minulla oli jo valmiiksi jotain taustatietoja, sillä vähän aikaa sitten se oli harkinnassa tuntihevoseksi myös Tallinmäelle. Ope kertoi Toinin olevan tallin ainoa varsinaisesti laiska hevonen, mutta jos sen herättelee alkutunnista topakasti osaa se kuulemma mennä oikein näppärästi.

Ohjat kerätessä Toini tuli mukavasti pehmeälle tuntumalle, ja liikkui saman tien varsin kevyenä edestä ja pyöreällä niskalla. Tässä suhteessa se oli ainakin oikein helppo ja miellyttävä ratsastaa. Pohkeella sai kyllä ratsastaa, jotta liike eteni. Tutustuimme heti käynnissä tunnin aiheena olevaan kuvioon, joka oli lyhyeltä sivulta ratsastettava kiemuraura. Lyhyen sivun aloittavaan kulmaan käännettiin täyskaartoa muistuttava tie suuntaa ohjaavan puomin vierestä. Tästä jatkettiin puoliympyrällä kentän poikki, ja toiseen kulmaan tultiin vastakaarrolla myöskin apupuomia sivuten. Käynnissä Toini taipui ihan notkeasti, ja kaikki meni mukavasti, kun vaan jaksoin muistutella käynnin aktiivisuudesta. Heti jos nukahdin, sammui käynti ja poni alkoi laahustaa.

Kevensimme hetken aikaa ravia pyöritellen pääty-ympyröitä, ja sitten jatkoimme samaa kiemurakuviota ravissa ratsastaen siirtymiset käyntiin apupuomien kohdalla. Ravissa Toinin tahmeus näkyi selvemmin, ja sorruin puskemaan sitä pohkeella liian paljon. Sain ponin aina pätkittäin liikkumaan asiallisesti eteen, mutta pitkälle ei omaehtoinen liikkuminen jatkunut, vaan meno hyytyi taas. Ope muistutteli ensin pitämään käden pehmeänä ja keskittymään pohkeella ratsastamiseen. Toinin kanssa ei tosiaan tarvinnut ohjalla juuri mitään tehdä, vaan se kyllä kulki pehmeästi nyökyssä kunhan vaan takajalat työnsivät vähänkään eteenpäin. Kiemuralle taipumisessa oli aluksi hiottavaa, mutta huolellisemmalla ratsastuksella kaaret alkoivat sujua notkeammin. Keventäessä taisin jarruttaa ponia istunnalla enemmän, sillä harjoitusraviin istuessa meno muuttui mielestäni luontevammaksi. Ope korjasi istunnastani erityisesti oikeaa olkapäätä taakse ja oikeaa olkavartta kiinni kylkeen. Pääasiallisena ongelmana pysyi ravin aktiivisuuden löytäminen ja säilyttäminen etenkin kaarteisiin tullessa. Välillä kuvittelin ravin olevan jo ihan kelvollista, mutta ope halusi takajaloja vielä aktiivisemmiksi, ja olihan se totta, ettei Toini aivan omalla moottorilla edennyt missään vaiheessa.

Lopuksi kiemurakuviolle otettiin mukaan laukannostot. Laukka nostettiin käynnistä ensimmäisen puomin kohdalla, laukattiin puoliympyrä seuraavalle puomille, ja palattiin tässä ravin kautta käyntiin. Minulla oli jo valmiiksi sellainen olo, että näinköhän Toini lähtee laukkaan, sillä se ei todellakaan ollut pohkeen edessä. Eipä se sitten lähtenytkään. Tuskastuin alta aikayksikön, ja aloin heittäytyä nostossa eteenpäin. Ei tietenkään auttanut. Yritin istua hiljaa, mutta nostin kuitenkin käsiä ylöspäin yrittäessäni tuupata ponia laukalle. Toini ei tällaisiin temppuihin vastannut, joten laukannosto jäi edelleen haaveeksi. Ohjeena oli ratsastaa nostoon oikein lyhyttä ja aktiivista käyntiä, joten naputtelin raipalla takajalkoja hereille edeltävässä kaarteessa. Paha vaan, että kaikki eteen ajavat avut tuli käytettyä jo energisen käynnin saavuttamiseen, joten laukannostoon ei enää jäänyt oikein mitään tehokkaampaa apua jäljelle. Ope avusti seisomalla piiskan kanssa nostokohdan vieressä, ja tällä tavoin saatiin Toini lopulta laukalle. Jotain sekin, mutta aika laihaksi jäivät onnistumiset laukan osalta.

Laukannostoista jäi lannistunut olo, ja loppupalautteessa totesimme open kanssa yksissä tuumin, että Toini olisi alusta alkaen pitänyt herätellä vielä napakammin liikkeelle. Jäin puskemaan pohkeella aivan liikaa sen sijaan, että olisin tehnyt homman alusta alkaen ponille selväksi. Aika alkeellinen virhe päätyä puskemaan, mutta näköjään olin vaan liian varovainen ja niin siinä sitten kävi. Muuten Toini oli kyllä mukava poni, kivasti itsensä kantava sekä edestä kevyt ja helposti pyöreä. Jos sen vaan saisi ratsastettua pohkeen eteen ja liikkumaan itse eteenpäin, niin elämä olisi sen kanssa varmasti oikein mukavaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti