Suunta ylöspäin?

Viimeviikkoisten vaikeuksien jälkeen otin itseäni niskasta kiinni ja harrastin iltaisin ahkeraa venyttelyä. Tiistaina oli sitten aika palata Sulon satulaan testaamaan edistymistä. Mitään huimaa harppausta istunnan suhteen en tietenkään odottanut eikä sellaista toki ollut tapahtunutkaan, mutta olen iloinen siitä vähäisestä parannuksesta mitä työn tuloksena oli havaittavissa. Sekä minä että ope totesimme istunnan olevan nyt hieman paremmalla mallilla kuin viimeksi, ja kuvittelisin Sulonkin kulkeneen sen seurauksena aavistuksen paremmin. Kaikki samat istuntaongelmat olivat toki edelleen tallella, mutta ainakin osittain lievempänä kun sain lonkkakulman aukeamaan paremmin. Venyttely kannattaa!

Asettelin heti alkukäynnin aikana lantiota oikeaan asentoon ja keskityin vatsalihasten jäntevyyteen niin etten olisi päässyt holtittomasti keinumaan Sulon askelluksen mukana puolelta toiselle. Ohjat tuntumalle otettuani yritin ensin houkutella Suloa pyöreämmäksi asetuksen kautta, mutta taikaniksiksi osoittautui sen sijaan käynnin ratsastaminen aktiiviseksi eteen, pieni ohjan hölläys tuntuman sisällä sitkeän asettamisen sijaan sekä kevyt puolipidäte istunnalla ja ulko-ohjalla, ja siinä samassa Sulo jo pyöristyikin kauniisti. Niin yksinkertaista mutta niin vaikeaa ettei sama enää toiste onnistunut yhtä hyvin.

Keventäessä pyrin pitämään päähuomion keskivartalossa, joka ei nyt mielestäni ollut yhtä holtiton ja lötkö vaan kevennys tuntui toimivammalta. Sulokin lähti liikkumaan mukavassa verryttelymuodossa eteen-alas venyttäen, mutta jossain vaiheessa raviverryttelyn aikana muoto kääntyi hirveksi. Luullakseni tämä oli suoraa seurausta istunnan parhaan jäntevyyden katoamisesta. Verryttely laukassa oikealle oli melko mukavaa menoa ainakin siltä osin että Sulo asettui hyvin, laukkasi tasaisen pyöreänä ja sain pidettyä ulko-ohjan hyvällä tuntumalla. Sisäohja sen sijaan löystyi välillä liikaa eli myötäsin tuntuman pois. Vasemmassa laukassa ei meno ollut yhtä luontevaa vaan mentiin enempi nokka ylhäällä ja selkä alhaalla. Itse olin kovasti kallistumassa ylävartalosta eteenpäin ja kääntämässä lantiota taaksepäin, minkä seurauksena pohje työntyi oikealta paikaltaan liian taakse. Ope käskikin kokeilemaan oikein liioitellussa takanojassa istumista. Nojatessani niin taakse että luulin jo lähes makaavani lautasilla ei ylävartalo peilistä vilkaistessa ollut kuin aivan lievässä takakenossa. Hankaluutena ylävartalon taakse nojaamisessa oli selän notkoutuminen, sillä koulusatula ei sallinut ottaa lantiota tarpeeksi alle. Kireät lonkathan ne siellä ottaa kiinni kun polvituet estää reiden nousemisen. 

Totesin tunnin kuluessa myös sellaisen seikan että taaksenojaaminen (eli todellisuudessa pystyssä istuminen) johtaa siihen että käsi tuntuu vetävän ohjasta pelkän tuntuman pitämisen sijaan, siitäkin huolimatta ettei ohja ole liian lyhyt. Ylävartalo puolestaan lähtee kallistumaan eteen silloin kun haluan tuntumaa pehmentää ja tuntuman sisällä antaa Sulolle ohjaa myöten ajatuksena pyöreänä eteenpäin venyttävä hevonen. Tavoitteeksi on siis otettava taaksepäin nojaaminen mutta samalla käden rentouttaminen ja tuntuman antaminen "eteenpäin" ohjaa pois heittämättä. Sulo on niin hyvin ratsastettu hevonen että se alkaa kyllä liikkua oikein saman tien kun kuski saa istunnan suurinpiirtein kohdilleen ja käden rennoksi.

Reilun ravi- ja laukkaverryttelyn jälkeen huokaistiin käynnissä hetki ja siirryttiin päivän varsinaisen harjoituksen pariin. Tähän kuului 20x40 m "radalla" voltit lyhyille sivuille ja loivat kiemurat molemmille pitkille sivuille harjoitusravissa. Huolellinen kulmien ratsastus oli luonnollisestikin osa tehtävänantoa. Aloitettiin vasemmalle, mikä oli meille se hankalampi suunta enkä oikein nättiä asetusta ja taivutusta onnistunut Sulolle löytämään. Oma kroppa kallistui sisäänpäin, ravi hiipui ja heppa juoksi pää taivaissa. Volteilla oli jotenkin käsittämättömän hankala pitää itsensä keskellä hevosta, joten ei ihme jos ei Sulo voinut korrektisti voltille taipua.

Oikeaan kierrokseen asetukset ja taivutukset olivat luontevampia, ja loppua kohti alkoi meno pikkuhiljaa parantua niin että Sulo alkoi taipua kahden pohkeen välissä ja pyöristyä volteilla ja kiemuroilla. Hevosen liikkuessa oikeinpäin oli istuminenkin luontavampaa, ja mentiin pätkiä kerrallaan kaikin puolin aika mukavan oloisesti. Ne pätkät pitäisi vaan saada pidemmiksi ja jatkuvammiksi niin ettei hyvä tunne aina välissä katoaisi.

Loppuverryttelynä saatiin vielä vähän laukkailla oikealle, mikä oli ihanaa sillä oikea laukka oli ehdottomasti minun ja Sulon mukavuusaluetta. Laukassa Sulo tuli taas tasaisen pyöreäksi ja sen keinuhevoslaukassa oli hienoa fiilistellä. Laukan jälkeen kevyessä ravissa pyöreys säilyi oikeassa kierroksessa ja sain Sulon vähän venyttämään eteen ja alas. Tästä innostuneena kokeilin vielä vaikeaa vasenta kierrosta, mutta valitettavasti ei asetus ja taivutus vasemmalle edelleenkään toiminut yhtä nätisti ja pyöreänä säilyen. En mitenkään usko Sulon olevan erityisen jäykkä vasemmalle, vaan syy löytynee satulan päältä kuskista joka ei vaan tähän suuntaan löydä sisä- ja ulkoapuja kohdilleen ja istuntaa suoraan.

Tunnin jälkeisiä tunnelmia voi kuvata varovaisen toiveikkaiksi. Kaukana ollaan toimivasta istunnasta ja hyvästä ratsastuksesta, mutta sujui kuitenkin edelliskertaa paremmin. Sulo palkitsee pienistäkin onnistumisista alkamalla heti liikkua paremmin, joten on kyllä motivoivaa laittaa istuntaa järjestykseen kun tietää että yksinomaan se on sujuvan yhteistyön ja hyvin toimivan hevosen esteenä. Loppukesän projektinani onkin nyt viikoittainen treeni Sulon kanssa (tai satunnaisesti jollakin muulla Helin hevosista) ainakin niin kauan kuin valoisia iltoja ja pyöräilykelejä riittää ABC:lle kulkemiseen. Mikä parasta tulevana lauantaina päästään Sulon kanssa taas estehommiin.