keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Esteleirin 5. tunti: maastossa Taistolla

Kolmas leiripäivä alkoi meidän ryhmän osalta maastoilulla. Ratsunani oli Ypäjä Taisto, vieskeriläinen jytky ruuna josta ensivaikutelmani hoitotoimenpiteiden osalta oli juro ja vahva hevonen joka tekee juuri niin kuin sitä huvittaa. Maastoon Taistolle tuli astetta vahvemmat kuolaimet, ja niiden kanssa ei ratsastaessa esiintynyt mitään jyräilyä.

Maastoreittimme käsitti mukavan turistikierroksen laidunten halki ja metsäteitä pitkin Ypäjä-hallilta derbykentälle ja takaisin. Käynnissä Taistolla ei ollut kiire ja jäimmekin jatkuvasti jälkeen edellä menevistä hevosista. Ravissa mentiin reippaammin. Menomatkalla derbykentälle otettiin kaksi vauhdikasta laukkapätkää metsäpoluilla, laukattiin ihan loivaa alamäkeä ja sitten ylämäkeä metsässä mutkitellen. Taiston kyydissä oli leppoisaa posotella menemään, tasaista oli ja jarrutkin löytyi. Vesilätäköistä Taisto ei halunnut laukata vaan teki kertaalleen lätäkön väistääkseen pienen sivuloikan joka ei kuitenkaan kuskia kummemmin heilauttanut.

Derbykentän läheisyydessä oli vesihauta jonka läpi ratsastettiin ensin käynnissä jonossa ja sitten yksitellen ravissa ja laukassa. Taisto ravaili veden läpi ihan reippaasti mutta ei halunnut vedessä laukata paria askelta enempää.

Takaisinpäin palattiin rauhallisempaa vauhtia ravaillen ja kävellen. Reitit oli kivoja ja reissu kaikinpuolin ihan virkistävää vaihtelua. Enemmänkin oltaisiin voitu tietysti laukata. Taisto oli mukava kaveri maastossa, liikkui ihan reippaasti mutta ryntäilemättä ja säpsyilemättä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti