Niin kiire esteelle

Keskiviikkona oli taas estetunnin aika. Ilahduin kun sain Eetun, jolla haaveilen osallistumisesta kahden viikon päästä oman seuran kisoissa 80 cm(!) luokkaan. Kieltämättä tekee myös hyvää saada hypätä vaihteeksi tällaisella helpolla ja varmalla ratsulla. Viime aikoina ei juuri Eetulla ole tullutkaan hypeltyä (vain kerran sitten loppukesän kisojen), ja niinpä olin aluksi hieman pihalla Eetun "säädöistä" liittyen askelpituuteen ja ponnistuspaikkoihin. Oli siis vaikeuksia pitää mielessä että Eetu on PONI ja sillä on lyhyempi laukka ja pienempi hyppy kuin mihin olen viime aikoina tottunut.

Pikaisen raviverryttelyn jälkeen aloitettiin hypyt pienellä lävistäjäpystyllä vasemmasta oikeaan laukkaan vaihtaen. Ensimmäisissä kahdessa hypyssä olin aivan hakoteillä ponnistuspaikan suhteen, ja kun Eetu lähti hieman kiihdyttämään tahtia estettä kohti niin odotin hyppyä kaukaa. Eetu kuitenkin otti esteen eteen vielä pikkuaskeleen samalla kun jo makasin kaulalla, joten kovin sujuvasti eivät hypyt alkaneet. Samaa pystyä hypättiin vielä pari kertaa toisesta suunnasta, ja aloin nyt saada rytmistä paremmin kiinni. Päästiin sopiviin ponnistuspaikkoihin ja oltiin Eetun kanssa hyppäämässä samasta kohtaa, mutta ratsastuksessani oli havaittavissa hermostuneisuutta joka ilmeni estettä kohti tuuppaamisena ja istunnan rauhattomuutena. Eetu meni näin ollen turhan kiireiseksi, ja ope toivoikin lisää malttia ja laukka-askeleeseen pituutta pelkän kiireisen sutimisen sijaan.

Seuraavaksi hypättiin neljän esteen pätkänä päivän suhteutetut linjat, eli 16,5 metrin suora okseri-pysty-linja sekä 19 metrin kaareva pysty-okseri-linja. Tarkoituksena oli mennä ensimmäinen linja neljällä ja toinen viidellä askeleella, mutta kummassakaan välissä en ratsastanut eteen riittävän nopeasti ja topakasti, joten välit jäivät liian pitkiksi näille askelmäärille. Yritin taas lähteä hyppyyn kaukaa, mutta Eetu otti molemmilla linjoilla lisäaskeleet ja pomppasi ihan pohjasta. Makailin siis jälleen kaulalla esteen edessä sen sijaan että olisin malttanut odottaa hyppyä, sillä minusta kaukaisempi ponnistuspaikka oli näyttänyt niin ilmiselvältä. Kylläpä oli noloa että näinkin helpoilla tehtävillä kämmäilin näin alkeellisesti. Onneksi kuitenkin Eetu on niin anteeksiantavainen että se hyppää kuin kone kuskin sähellyksistä huolimatta. Kyllä olisi Sulon kanssa otettu näistä tilanteista kielto jos toinenkin.

Suora linja okserilta pystylle hypättiin vielä yksittäisenä uudestaan. Ope muistutteli odottamaan ja malttamaan lähestymisissä, ja olinkin jo pikkuhiljaa alkanut ymmärtää että Eetun kanssa oikea ponnistuspaikka tulee tosiaan vähän lähemmäs estettä eikä ole mitään syytä yrittää ajaa ja tuupata sitä hyppäämään kauempaa. Yritin nyt ratsastaa 16,5 metrin välin lyhyellä viidellä laukalla, mutta en ollut tarpeeksi nopea ottamaan laukkaa myöskään kiinni ja näin ollen mentiin pystylle jälleen pohjaan miniaskeleella. Yksittäisenä tehtävänä tultiin tämän jälkeen vielä sarjaa, joka koostui kahden kavaletin innarivälistä ja näiden perään kahden askeleen välistä pystylle. Hyppääminen oli sarjalla jo sujuvampaa, sillä olin saanut rauhoitettua pahimmat kiirehtimiset ratsastuksestani ja vähentänyt alkutunnista harrastamaani yliratsastamista jota en aluksi ollut itse edes huomannut. Rauhallisesti ja eleettömästi ratsastaen sarja ylittyi nätisti samassa tahdissa ponin kanssa hypäten.

Päivän ratatehtävä hypättiin 60 cm korkeudella. Rata sujui itse asiassa varsin mukavasti, sillä onnistuin lähestymään esteitä suhteellisen hätäilemättä ja malttaen. Kaareva pysty-okseri-linja otettiin nyt suosiolla kuudella askeleella, ja tämän sain ratsastettua korrektisti niin että okserille päästiin tasaisella laukalla sopivaan paikkaan. Innarisarja hypättiin sen verran pienesti että kahden askeleen väli okserille uhkasi jäädä pitkäksi, mutta Eetu venytti esteelle kuuliaisesti hieman kauempaa kun hoputin sitä eteen. Taisin vaan heittäytyä hyppyyn sen verran railakkaasti että huonosti olisi käynyt jos ei poni olisi tullut suunnitellusti mukana. 16,5 metrin linjaa yritin jälleen päästä neljällä askeleella, mutta eteenratsastus jäi riittämättömäksi ja taas otettiin se viides pikkuaskel. Pääsääntöisesti rata oli joka tapauksessa alkutuntiin verrattuna asiallisempaa tekemistä ilman kohtuutonta kiirehtimistä. Lopuksi tultiin vielä uusintayrityksenä suoraa linjaa tavoitellen sopivampaa askelpituutta ja ponnistuspaikkaa. Hyppy okserille jäi pienehköksi, joten yritin lyhentää laukkaa sujuvaan viiteen askeleeseen, mutta säätely-yritykseni jäi edelleen liian tehottomaksi ja näin ollen viides askel tikattiin taas aivan esteen juureen.



Jotain ihmeellistä tutinaa ja hätäilyä oli nyt ratsastuksessani etenkin tunnin alkupuolella. Tämä johti osittain tiedostamattomaan esteelle ajamiseen sekä ponnistuspaikkapaniikkiin. Esteet kuitenkin olivat vain hassuja 60-senttisiä, joten Eetun kanssa olisi pitänyt pystyä hyppäämään paljon levollisemmalla mielellä. Loppua kohti sentään onnistuin petraamaan rauhoittamalla ratsastustani ja odottamalla hyppyjä paremmin. Ope totesikin tunnin lopuksi että ensi kerralla sitten lisää rentoutta ja malttia mukaan, ja jos tuntuu ettei ponnistuspaikkaa näe niin panikoitumisen ja estettä kohti ajamisen sijaan kannattaa vain istua kaikessa rauhassa ja odottaa että este tulee lähemmäs ja ponnistuspaikka löytyy. Eetu on onneksi sellainen konkari että se kyllä selvittää esteen melkein paikasta kuin paikasta ja hyppää vaikka ratsastajan etäisyyssilmä pettäisikin, eli toisin sanoen poni pelastaa ja paikkaa kuskin virheet. On se vaan ihana!