Ja taas lennetään

Menin mukaan perjantain pienryhmätunnille, sillä siellä oli luvassa esteitä. Anne oli totta kai myös hyppäämässä. Veikkasin saavani Peran ja niinhän siinä kävikin.

Lyhyiden alkuravien jälkeen verryteltiin laukkaamalla kahden miniristikon suoraa linjaa pari kertaa molempiin suuntiin. Väli oli noin 10-11 askelta. Vielä tässä vaiheessa sujui hyvin, puomien ollessa lähes maassa saatoin ratsastaa lähestymiset ihan rauhallisesti ja keskittyä tarkkailemaan ponnistuspaikkoja. Perakin tuntui olevan sopivan kuulolla mutta samalla rento, ja laukattiin linja molempiin suuntiin oikein tasapainoisesti ja esimerkillisesti.

Seuraavaksi tultiin kahden pienen esteen kaarevia linjoja (välit hieman vaihtelevia 4-5 askeleesta 5-6 askeleeseen) sekä kolmen esteen kiemuroita (vasempaan kierrokseen esteet 6, 5 ja 4 sekä oikeaan 1, 2 ja 3. Näissä sitten olisi pitänyt laukanvaihdotkin hallita. Vaikka estekorkeus oli vain 50-60 cm, muuttui ratsastukseni näillä "oikeilla" esteillä turhan hermostuneeksi ja aloin sählätä liikaa kaikenlaista sen sijaan että olisin väleissä malttanut vain antaa Peran laukata rauhassa seuraavalle esteelle. Vaihdot enimmäkseen epäonnistuivat, ja kolmen esteen kiemuroilla ongelmia aiheutti se että toisen ja kolmannen esteen väli mentiin usein ristilaukassa. Pari kertaa onnistui sujuvammin, mutta yleisesti ottaen hyppypaikat olivat vähän pielessä ja ajauduttiin tyypillisesti aika pohjaan. Kieltojen pelossa olin vähän paniikissa puskemassa Peraa kohti esteitä, ja lähestymisiin tuli näin liikaa painetta. Panikointi myös tehokkaasti esti kunnollisen hypyissä johtamisen. Esteiden ollessa pieniä selvittiin kyllä yli, mutta ei se ihan tyylipuhdasta menoa ollut.

Lopuksi hypättiin kaksi kolmen esteen kiemuraa eli esteet 1-6 putkeen, ja puomit nousivat nyt 70 cm:iin. Epäilytti aika lailla kun pienemmilläkään esteillä ei tänään meno ollut kovin varman oloista, mutta ei muuta kuin rohkeasti matkaan. Edelleen tuuppasin Peraa aina viimeisillä askeleilla kohti estettä sen verran voimakkaasti että hypyt ajautuivat vähän turhan pohjaan. Näin ollen Pera joutui hyppäämään melko paljon ylöspäin selkää pyöristäen ja päätä alas vetäen, ja hypyissä ei ollut mikään kaikkein helpoin olla mukana. Kaarteissa ei kontrolli ollut aivan kunnossa, vaan sen verran oli hevosessa painetta että laukka tahtoi mennä vähän holtittomaksi. Panikoin niin että en ehtinyt yhtään miettiä johtamisia saati missä laukassa oltiin esteen jälkeen, vaan keskityin vain selviämään hengissä aina nopeasti eteen tulevasta seuraavasta esteestä. Ilmeisesti Pera kuitenkin vaihteli laukat enimmäkseen oikein. Ope jopa kehui suoritusta ihan mallikkaaksi, mutta itse en ollut asiasta täysin samaa mieltä.

Näiden jännittävien vaiheiden jälkeen jatkettiin vielä "loppurentoutukseksi" vitsailemallamme tehtävällä jossa esteet laskettiin noin 30 cm:iin ja laukattiin kahta pitkän sivun suuntaista linjaa ympäri maneesia kaikki ratsukot yhtä aikaa. Tässä vaiheessa olo oli jo helpottunut ja tehtävä vaikutti niin helpolta että ratsastus siirtyi täysin hellurei-vaihteelle. Enää ei oikein jaksanut nähdä ponnistuspaikkoja, ja istuntakin meni turhan kevyeksi niin että puomeilla mukauduin "hyppyyn" helposti liian paljon ja väleissäkin unohduin leijailemaan irti satulasta. Ihan hauskaa oli kunnes tällainen iloinen yhdessä laukkaaminen ja hyppääminen alkoi sähköistää tänään jo muutenkin pörhäkkäällä päällä olleita hevosia vähän turhan paljon. Oikeaan kierrokseen homma pysyi vielä hanskassa, mutta kun vaihdettiin suuntaa meinasi päätyjen kaarteissa jo kontrolli hävitä. Laukkasin linjan katsomolta peilille päin ja ajattelin ohimennen että varmaan peililtä Pera lähtee vähän syöksymään. Pienen pidätteen taisin ehtiä puomin jälkeen kaarteessa tehdä, mutta eipä siitä iloa ollut kun Pera tuumasi että nyt mentiin ja kiihdytti niiltä sijoiltaan kahteensataan. Seuraavaksi sieltä tuli sellainen pukkiloikka että olinkin jo saman tien maassa. Pukki oli silminnäkijöiden mukaan sitä kaliiberia ettei siellä moni olisi kyydissä pysynyt, joten ihan pikkupompusta en pudonnut. Silti harmitti älyttömästi. Tulin alas siinä määrin pää edellä että takaraivo kolahti ihan tuntuvasti maahan. Kiitos kypärän ja maneesin pehmeän hiekan ei isompaa vahinkoa tullut, vaan pomppasin saman tien harmissani ylös. Kypärä kyllä menee varmuuden vuoksi vaihtoon tämän kolhun vuoksi. Mihinkään muualle ei sattunut, taisin tulla melko lailla selälleni niin että turvaliivi vaimensi iskua. Keljutti vaan kamalasti kun piti tällaista sattua ihan tunnin loppuminuuteilla ja näin harmittomassa harjoituksessa. Kävin vielä Peran selässä ravailemassa muutaman kierroksen. Lisätapaturmien välttämiseksi ei laukattu enää, enkä olisi varmaan uskaltanutkaan sillä Pera vaikutti edelleen riehakkaalta.

Näin tuli tiputtua Peralta lyhyen ajan sisällä jo toisen kerran. Tapaus on harmillinen erityisesti siksi että niin mukava kuin Peralla periaatteessa onkin hypätä, en usko että tämän jälkeen sen kanssa haluan saati uskallan ainakaan vähään aikaan esteille palata. Jännittäisin vain aivan liikaa paitsi kieltoja myös tämänkaltaista villiintymistä siinä vaiheessa kun Pera siirtyy tyypilliseltä löysäilyvaihteeltaan energiavaihteelle, ja Peran kanssa ei jännittäen homma oikein luista kuten tänäänkin jo vähän nähtiin. Onneksi tällaisen harrastetätiratsastajan ei ole mikään pakko tehdä mitään mitä ei halua, uskalla tai koe itselleen riittävän turvalliseksi.