Lähdettiin liikkeelle ratsastaen pääty-ympyräkahdeksikkoa. Toisella ympyrällä vasta-asetus lyhyemmässä ja kootummassa käynnissä/ravissa, ja toisella ympyrällä puolestaan myötäasetus ja enemmän ajatusta eteen ja alas askelta pidentäen. Aloitettiin käynnissä, ja epätoivo iski jo alkumetreillä Dillen keskittyessä pelkkään pään ravisteluun ja kiemurteluun. Jokin sitä taas kovin ärsytti tai hermostutti, ilmeisesti satulahuopa/omat jouhet/ohjanpäät osuivat säkään siinä määrin että Dille koki sen hyvin epämukavaksi. Dillehän on se tapaus jolla sään seutu on ihan yliherkkä kosketukselle. Tuleepahan kerrankin pidettyä kädet kannettuna kun ei poni anna niitä kovin alas painaa. En kyllä saanut touhuun yhtään mitään otetta kun poni vaan riehui päänsä kanssa, yritä siinä sitten asettaa mihinkään suuntaan. Pohjeavutkaan eivät tuntuneet menevän perille vaan madeltiin ja jumitettiin ja minä tietysti kaivoin pohkeella jatkuvasti. Täytyy myöntää että myöskään oma mielentilani ei kaiken työstressin kuormittamana ollut ehkä paras mahdollinen onnistunutta ratsastustuntia ajatellen, joten hermostuneisuutta ja keskittymiskyvyttömyyttä esiintyi sekä satulan alla että päällä. Huomasin kyllä kuinka jännittynyt olin koko kropastani, mutta ei sitä niin vaan sormia napsauttamalla rentouduta varsinkin kun poni vaikuttaa siltä että sen pinna katkeaa ihan just.
Vähän helpotti kun päästiin ravaamaan, ja Dille ei enää ehtinyt jäädä jumittamaan ja ravistelemaan päätään. Jonkin verran ravistelua kyllä esiintyi, mutta lähdin ratkaisemaan tätä ratsastamalla ponia reippaammin eteen. Taidettiin molemmat pikkuhiljaa alkaa keskittyä itse asiaan, jolloin päänheilutukset unohtui ja asetuksetkin alkoi vähitellen löytyä. Aikamoisessa kokovartalojännityksessä olin tosin edelleen, ja kun tietoisesti rentoutin reisiä ja polvia irti satulasta alkoi ponikin liikkua hieman paremmin. Kevennys meni taas helposti överiksi ja vartalo kiertyi tavalliseen tapaan vasemmalle. Ravissa Dille alkoi kuitenkin rentoutua ja työskennellä tyytyväisemmän oloisena, ja jonkinlaista pyöreyttä (ja ennen kaikkea tasaisuutta edestä) rupesi löytymään. Oikealle oli pohje ja asetus hankalampi saada läpi, mutta kun tämä onnistui niin liikuttiin heti paljon suorempana. Raviverryttelyn loppupuolella meno oli jo ihan mukavaa kun sain vasta-asetuksen toimimaan ympyrällä oikealle, ja samalla tuntui kääntäminen ja lapojen kontrollointi toimivan ihan näppärästi ponin ollessa ikään kuin molempien pohkeiden välissä.
Käveltiin hetki pitkin ohjin ja sen jälkeen jatkettiin (valitettavasti) käynti- ja laukkatyöskentelyä. Nyt jakaannuttiin kolmen ratsukon ympyröille joilla tarkoitusena oli vuoroin pienentää, vuoroin suurentaa ympyrää hieman sulktaivutusta ajatellen niin että ulkolapa tulee kunnolla mukaan ja sisätakajalkaa saa aktivoitua. Kun kasasin ohjat käteen liikuttiin hetki käynnissäkin vähän paremmin, mutta kohta palattiin alkutunnin fiiliksiin eli poni ravisteli päätä ja minä yritin istunnalla tuuppimalla ja jatkuvalla pohkeella kaivamisella saada sitä paremmin eteen. Eipä tämä kaava tietysti toiminut edelleenkään. Parempi ratkaisu olisi ollut ehkä vain hengittää pari kertaa oikein syvään, laskea kymmeneen, rentoutua ja rauhoittua itse sekä lopettaa jatkuva hyödyttömien apujen jankkaaminen. Keskittymiskyky oli edelleen nolla joten eipä siinä ratsastuksessa oikein järkeä ollut mukana ja tulos sitten sen mukainen.
Laukassa (ensin oikeaan kierrokseen) oli ongelmana myöskin pohkeen takana liikkuva poni sekä rentouden ja ajatuksen puuten omassa ratsastuksessani. Poni vähän kaatui sisälle oikeaa pohjetta vasten ja ympyrää pienentäessä ei oikein energia tahtonut säilyä. Mistään kokoamisista ei kyllä voinut puhua, tarpeeksi työtä oli edes jonkinlaisen laukan säilyttämisessä. Joitakin kertoja tipahdettiin raville kun en ollut pohkeen kanssa hereillä. Ope ohjeisti aktivoimaan laukkaa raipalla pohkeen taakse, mutta minä onneton kun en hallitse edes oikeaoppista raipankäyttöä niin napsutukset osuivat joko vain satulahuopaan taikka ponin takaosaan eivätkä kylkeen pohkeen taakse. Kertaalleen Dille pukitti vastauksena raippaan, mutta sen jälkeen sentään laukkasi hetken energisemmän oloisesti. Ope kehotti myös pitämään kädet paremmin vierekkäin, sillä ne tahtoivat myödätä vähän vuorotellen laukan tahdissa vasen-oikea-vasen, ja ryhtiä paremmaksi vetämällä leukaa taaksepäin. Laukassa Dille taas onneksi unohti enimmät päänravistelut, ja oikeaan kierrokseen saatiin joku ihan siedettävä ympyränpienennyskin jossa pääsin johtamaan etuosaa sisäänpäin ulkopohkeella ja molemmilla ohjilla.
Samat ympyränpienennykset tehtiin vielä vasempaan kierrokseen. Käyntityöskentely oli edelleen yhtä epätoivoista ja tyydyin vain odottelemaan milloin päästään laukkaamaan. Harmikseni vasen laukka sujui huonommin, Dille jumitti pohkeen takana ja ravisteli päätä. Kaula taipui helposti liikaa ja ulkolapa liirasi karkuun. Asiaa ei ietysti yhtään auttanut se että heitin ulko-ohjan lähes kokonaan pois. Ope varoitteli tuuppimasta ponia istunnalla eteen, lantion olisi pitänyt pysyä paremmin paikoillaan eikä heijata laukan mukana.
Ihme ja kumma tämän kaiken sekoilun jälkeen Dille toimi oikein mukavasti loppuverkassa. Kevyessä ravissa löytyi liikkeeseen mukavaa energiaa ja pyöreyttä, ja poni oli yhtäkkiä ihan hyvin avuilla kahden ohjan ja pohkeen välissä. Ravailtiin vasempaan kierrokseen, ja ulos oikealle asettamalla sain taas ponia suoristumaan. Ohjalla oli mukava tuntuma joka ei jäänyt tyhjäksi muttei myöskään mennyt vedoksi. Uskoakseni parhaita pätkiä mitä olen Dillellä mennyt, ja olin ihan huuli pyöreänä että mistäs tämä tällainen tuli kun juuri äsken meni niin kamalan huonosti. Harmi että ravityöskentely jäi tänään varsin vähäiseksi, se kun tuntui olevan ainoa askellaji jossa yhteistyömme toimi.
Aika kaksijakoinen fiilis jäi. Ravissa hyviäkin pätkiä mutta käynnissä ja laukassa varsin kamalaa. Vaikka Dillen herkkistelyt ja päänravistelut olivatkin ärsyttäviä niin ei voi pistää ponin syyksi sitä että homma ei toiminut, sillä oma rentous, tyyneys ja keskittyminen olivat tänään kyllä niin täydellisen hukassa. Eipä siinä sitten voi poniltakaan odottaa hyvää työskentelyä kun itse vaan ajautuu ajatuksen puuttuessa toistamaan omaa virherepertuaariaan (joka on varsin laaja).
Videolla päänravistelua ja joitain parempiakin pätkiä tunnilta. Kuvaamisesta kiitos Noralle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti