Pohjanoteeraus

Joskus sitä kuvittelee hetken aikaa että osaa ratsastaa edes ihan vähäsen. Sitten osuu kohdalle tällainen tunti joka saa unohtamaan moiset hassut kuvitelmat. Ainekset mukavaan ja onnistuneeseen koulutuntiin olivat olemassa sillä minulle oli jaettu Potter. Potter on osaava ja nöyrä ratsu joka on suhteellisen helppo saada kulkemaan hyvin - olenhan siinä jopa minäkin joskus onnistunut. Jostain syystä vaan ei yhteistyömme toiminut tänään lainkaan, ja se syy löytyy aivan takuulla 100-prosenttisesti ratsastajasta. Pitää vaan vielä tarkemmin analysoida mikä se nyt meni niin täydellisen pieleen. Vastaus taitaa olla että ihan kaikki.

Tunnin aiheena oli hevosen suoristaminen. Tätä kohti lähdettiin työskentelemään pääty-ympyröillä tehtävillä vasta-asetuksilla käynnissä, ravissa ja laukassa. Tunnin loppupuolisko mentiin avo- ja sulkutaivutuksia aloittaen avoa pitkää sivua pitkin, puoleen väliin sivua voltti ja tästä sulkutaivutusta uralta keskihalkaisijalle. Potter oli heti alusta alkaen aika jähmeän oloinen niin suustaan kuin kuin kyljistäänkin, ja näin lähti ratsastukseni saman tien hakoteille. Liikaa vetoa ohjasta ja tuntumassa ei lainkaan joustavuutta ja pehmeyttä, sekä liikaa pohkeella kaivamista. Enkä varmasti myöskään istunut lantio oikein vartalon alla ja lonkat auki. Jännittynyttä, väkinäistä vääntämistä kaikin puolin. Asetuksissa oli joko ottaa-päästää -meininki tai vaihtoehtoisesti käsi jännittyi vetämään hevosta jarruttaen. Potter olisi halunnut kulkea vain oikealle asettuneena, ja vasemmalle en tainnut saada asetusta läpi koko tunnin aikana. Potter kyllä käänsi nenää vasemmalle kun oikein kiskoin vasemmasta ohjasta, mutta myötäystä niskasta ei tullut ja koko ajan meillä oli menossa vetokilpa vasemmasta ohjasta hevosen purressa vasemmalta kiinni kuolaimeen ja kuskin vetäessä vastaan rautakankikädellä. Oikea ohja puolestaan tahtoi lörpähtää ihan pyykkinaruksi. Vasemmassa kierroksessa vasta-asetus oikealle oli periaatteessa helppo mutta samaan aikaa Potter tunki voimakkaasti lapa edellä sisään enkä saanut vasenta pohjetta läpi.

Ravissa ongelmat vain korostuivat, sillä Potterin ravi on todella pomputtava silloin kun se ei kulje selkä pyöreänä. Keventäessä oli ongelmia ylikevennyksen sekä notkoselän ja etunojan kanssa, harjoitusravi oli puolestaan kamalaa pomppimista ja heilumista. En saanut sen enempää keventäessä kuin satulassa istuessakaan keskivartaloa riittävän jänteväksi. Polvi ja kantaapää nousivat ylös ja jalustimetkin tahtoi välillä tippua. Laukassa oli samat ongelmat, enkä myöskään saanut laukkaa kovin tarmokkaaksi ja rullaavaksi.

Avotaivutuksissa oli vaikeuksia tuoda etuosa riittävästi uran sisäpuolelle, sekä välttää liikaa taipumista kaulasta. Käyntiavossa koettiin ehkä joitain hitusen parempia hetkiä jolloin Potter pyöristyi aavistuksen verran ja itsekin sain kättä rennommaksi ja pehmeämmäksi. Tämä oli kuitenkin hyvin tilapäistä. Avoissa taisi myös käydä helposti niin (ainakin oikeassa kierroksessa) että etupään sijaan takapää siirtyi uran sisäpuolelle, ja erehdyin sitten kuvittelemaan hevosen menevän avoa kun se kulki oikealle taipuneena... Sulkutaivutuksessa Potter oli kiirehtimässä alta pois, enkä saanut pidätteitä kunnolla läpi. Näin ei sitten ehditty ottaa kunnon ristiaskeleitakaan. Yritin siinä jarrutella istuntaa jännittämällä ja ohjasta/ohjista kiskomalla. Sanomattakin lienee selvää että näillä aineksilla ei sulkutaivutus ollut kovin rentoa ja sujuvaa vaan hevosen väkinäistä runnomista joten kuten oikeaan suuntaan. Ravissa ope kehotti ratsastamaan enemmän pohkeenväistöä ajatellen jotta tehtävä olisi helpompi, mutta eipä kyllä silti saatu juuri sen onnistuneempaa poikitusta.

Tunnin mittaan alkoi paitsi harmittaa oman ratsastuksen toivottomuus myös käydä sääliksi ratsua joka joutui kestämään kovalla kädellä ohjista kiskovaa ja nyppivää sekä pomppivaa ja pohkeilla kaivavaa ratsastajaa. Lyhyiden lepokäyntipätkien aikana yritin aina psyykata itseäni siihen että pitää vaan yrittää ihan rauhassa uudestaan ja vielä tämä tästä voi iloksi muuttua kunhan keskityn ja rentoudun ratsastamaan ajatuksen kanssa. Eipä se siitä kuitenkaan lähtenyt lutviutumaan oikein missään vaiheessa. Loppua kohti olin jo menettänyt kaiken toivon ja lakannut oikein tosissani yrittämästäkään.

Mitä olisi pitänyt tehdä toisin jotta tunti ei olisi ollut tällainen täyskatastrofi? En tiedä. Varmaankin suuri osa ongelmaa lähti ihan korvien välistä, eli kun heti alkuun tuntui hankalalta niin hermostuin ja aloin yliyrittää sekä menetin kaiken rentouden. Ohjilla pelaamisen sijaa olisi pitänyt ennemmin vain keskittyä pitämään istuntapalikat kasassa sekä ratsastamaan hevosta pohkeella paremmin eteen. Apua olisi varmaan ollut myös ohjastuntuman keventämisestä ja rauhoittamisesta sen sijaan että joko suoranaisella vedolla tai nyppimisellä yrittää epätoivoisesti saada hevosta pyöristymään. Ainakaan ei olisi tarvinnut niin sääliä hevosparan osaa jos ei olisi ratsastanut ohjalla näin rumasti. Tunnin parhaita hetkiä olikin ehkä loppuverryttely kun heitin kevyessä ravissa ohjaa pidemmäksi ja hölköteltiin vaan rennosti menemään. Samanlainen ote olisi voinut toimia alkuverkassakin sen sijaan että yritin lähteä epätoivoisesti pakolla vääntämään. Potter oli toki hurjan vino, ja jos tunnin teeman mukaisesti olisin sen saanut suoristettua olisi meno voinut olla paljon toimivampaa, mutta tässä kohti loppui rahkeet kesken. Ihan ensimmäinen askel olisi tietysti itseni suoristaminen ennen kuin voi kuvitella hevosen vinouksia korjaavansa.

Tästä pohjanoteerauksesta ei sitten toivottavasti ole kuin suunta ylöspäin. Pistää kyllä mietityttämään onko minun paikkani B-A -tunneilla, vai vastaisiko D-C -ryhmä sittenkin paremmin omaa tasoani.

Todistusaineistona vielä videokooste tunnin toilailuista.