Estetunti Turkan Ratsurinteellä

Nora ja Anne olivat lähdössä Turkan Ratsurinteelle estetunnille, ja pakkohan se oli minunkin tunkea mukaan. "Oma" tunti järjestyi varsin helposti ja pääsimme lopulta ratsastamaan viiden hengen ryhmässä. Turkan uudenkarheat tallitilat olivat hienot, ja maneesin puuttuminen ei poutaisena syyspäivänä haitannut. Viime päivien sateista huolimatta kentän pohja oli oikein hyvässä kunnossa.

Hevosten jaossa pääsin valitsemaan kahden pikkusuokin väliltä, ja päädyin Salaman Isku -nimisen ruunan satulaan. "Poika" on 16-vuotias ravitaustainen suokkiputte ja arvioni mukaan säältään ponikoon rajoilla tai vähän yli. Esteillä Poika on kuulemma erittäin varma ja tasainen menijä aina noin 80 cm korkeuksille asti, joten lähdin sen kanssa matkaan turvallisin mielin.

Poika harppoi alkukäynnit varsin reippaasti eikä olisi sitten millään tahtonut pysyä uralla vaan liirasi hyvin voimakkaasti sisälle. Sama tunkeminen jatkui kevyessä ravissa, en saanut kunnolla sisäpohjetta läpi kumpaankaan suuntaan ja luonnollisestikin asetukset ja taipumiset jäivät kokonaan esittämättä. Hevonen veti kaarteet ihan "linja-autona", aivan kuin olisi aisojen välissä kääntynyt. Vasempaan kierrokseen tunku oli vähäisempää kuin oikeaan, ja itse asiassa oikeallekin huomasin että hepo pysyi halutulla reitillä paljon paremmin kun kiersin vartaloa oikealle (eli suoristin itseni) ja siirsin painoa oikealta vasemmalle. Muuten meno oli aika huoletonta, Poika liikkui sopivan reippaasti.

Tultiin ravissa puomisarjoja molempiin suuntiin. Puomien välit olivat Pojalle melko pitkät ja sitä sai ratsastaa ihan topakasti eteen jotta ravi oli puomeille riittävä. Alkuun otettiinkin joitain lisäaskeleita puomien väleihin ennen kuin älysin hoputtaa Pojan tarpeeksi isoon raviin. 

Jalka nousee puomeilla.

Laukattiin vielä hetki uralla. Pojan laukasta näkyi ja tuntui sen ravitausta, oli nimittäin hirmuisen nelitahtista menoa ja selkään tuntui kuin hevonen olisi pikemminkin töltännyt kuin laukannut. Laukka kylläkin nousi erittäin helposti ja tasapainoisesti. Vasen laukka oli ehkä hitusen laadukkaampi kuin oikea. Pehmeää menoa, mutta olin hieman huolissani siitä kuinka esteiden lähestymiset ja oikeiden ponnistuspaikkojen löytäminen onnistuisivat tällaisesta nelitahtipuksutuksesta.

Hypyt aloitettiin pienellä ristikolla ponnistuspuomin kanssa, ja sain vähän huokaista helpotuksesta kun Poika tuntui osaavan hyvin sovittaa askeleensa esteelle ja yllättävää kyllä itsekin onnistuin arvioimaan hyppypaikat. Ekoilla hypyillä ristikolle tein överimyötäykset ja heitin ohjan liian pitkäksi. Kun ristikko nostettiin pieneksi pystyksi alkoi sopiva myötäys ja mukautuminen tulla luontevammin. Hypeltiin pystyä muutama kerta molemmista suunnista.

Verkkahyppy ristikolle...

...ja pystylle. Kuvasta kiitos Venlalle.

 Seuraavaksi tultiin pikkuista ristikko-okseria lävistäjällä oikeasta laukasta vasempaan vaihtaen. Pojalla ei oikein tahtonut aktiivinen laukka säilyä, joten jouduin puskemaan sitä eteen sen sijaan että olisin voinut vain jäädä rauhassa istumaan esteelle tullessa. Videolta näkyy kuinka yritin epätoivoisesti kaivaa kantapäillä laukkaa rullaavammaksi. Lähestymiset okserille tulivatkin puolittain ravaten, mutta eipä näillä minikorkeuksilla ole niin väliä mitä tölttiä tullaan, joten yli päästiin aina ihan sujuvasti. Poika lähti hyppyyn mieluummin jopa vähän kaukaa kuin otti miniaskeleen juureen, vaikka yleensä kuulemma ei mielellään hyppää kaukaa. Laukka alastullessa oli vaihdellen joko oikea tai vasen, mutta Poika korjasi kaarteessa melko automaattisesti raviaskeleen kautta. Oli vaan hankala tuntea selkään oltiinko oikeassa vai väärässä laukassa kun se askellus oli muutenkin niin ihmeellistä, joten sain aina kurkkia alas hevosen lapoja asian varmistamiseksi. Okseria nostettiin vähitellen kierrosten välissä mutta korkeimmillaankin taidettiin olla vain noin 60 cm:ssä.

Pikkuokseri. Kuvan otti Venla.

Lopuksi tultiin simppeliä kolmen esteen tehtävää. Ensimmäisenä pysty suoralla uralla oikeassa laukassa, kaarre äskeiselle lävistäjäokserille jolla vaihto vasempaan ja lopetus suoralla uralla toiselle pystylle. Tultiin kolme kierrosta aloittaen noin 50 cm:stä ja siitä kierros kierrokselta maltillisesti korottaen. Viimeinen kierros tultiin Pojan kanssa 70-80 m korkeudessa. Meiningit oli aika samat kuin tähänkin asti, eli hyvin luottavaisin mielin saattoi estettä lähestyä kun tiesi että hevonen kyllä varmasti sen hyppää ja mukaan on helppo päästä lähdettiinpä kauempaa tai lähempää. Ongelmana oli vaan se laukan aktiivisuuden säilyttäminen, eli napakkana sai olla pohkeen kanssa kaarteissa. Toisaalta saatoin välillä jäädä hoputtamaan hevosta eteen ihan turhaankin, eli en aina hoksannut sitä kun laukka oli jo riittävää. Näin saatoin esteen alla häiritä hevosta turhalla eteenajolla, mutta onneksi Poika ei ollut moksiskaan.

Sujuvimmat hypyt hyvistä paikoista ja ihan hyvästä laukasta saatiin toisella hyppykierroksella (n. 60 cm korkeus), okserilla vaan ei laukka vaihtunut ja seuraavassa kaarteessa Poika kompuroi niin että horjahdin itsekin aika lailla. Keräsin kuitenkin nopeasti ohjat takaisin käteen ja jatkoin seuraavalle esteille joka ylittyi hienolla hypyllä. 70-80 cm "radalla" hypättiin kaikki esteet aika juuresta mutta silti sujuvasti, Poika ei enää näissä korkeuksissa taida mielellään tehdä pitkiä hyppyjä. Okserille otettiin raviaskel esteen eteen mutta laukka vaihtui toivotusti. Olin ihan tyytyväinen siihen kuinka hyvin mukauduin hyppyihin riippumatta siitä mikä oli paikka ja askellaji hyppyyn lähtiessä. Poika taitaa olla sen verran hidas liikkeissään että niihin ehtii hyvin mukaan.

Okseri viimeisellä kierroksella. Venlalle kiitos kuvasta.

Tunnin korkein este, arvioisin jotain 70-80 cm väliltä.

Ja sama vielä toisesta kuvakulmasta Venlan kameralla.

Loppuverkkaa.

En saanut tunnilla uusia ahaa-elämyksiä, mutta olipa kuitenkin hauskaa ja rentoa hyppelyä rehdillä ja mukavalla putella. Pojan kyydissä oli koko ajan todella turvallinen olo joten eipä tarvinnut ainakaan jännittää esteitä missään kohtaa. Laukan kun olisi vielä saanut aktiivisemmaksi ja rullaavammaksi, tosin laukan laatu on ehkä sellainen asia jota tällaisella ravisuokilla ei ihan noin vain lähdetä korjaamaan. Pienet esteet toki ylittyivät hyvin näinkin.

Tunnista ja paikasta jäi sen verran hyvä mieli että haluan kyllä ehdottomasti Turkalle estetunnille uudestaankin. Vähän jopa harmitti että Pojalla ei voinut hypätä ysikymppiä kuten Noran ja Annen ratsuilla, joten kyllä se on uusinta otettava. Haaveilen edelleen pääseväni (rohkenevani) hyppäämään estetykkiponi Sallilla jota en tälle kertaa vielä uskaltanut ottaa kun on kuulemma aika haastava ja kuuma.

Kiitos tuntia seuranneille tytöille videokuvauksesta!