Vuoden 2014 ensimmäiselle tunnille ratsuksi sattui Pera. Uudenvuodenpäivänä tunnilla oli vain neljä ratsastajaa, joten tänään ehti saada tavallista enemmän henkilökohtaista ohjausta ja hyvä niin.
Päämääränä tänään oli ratsastaa hevonen selästä pyöreäksi pohkeella eteen aktivoiden ja välttäen kaikkea ylimääräistä vekslausta ohjalla. Aloitettiin käynnissä ympyröillä ja ohjeena oli pitää ohjat vähän pidempänä sekä pyrkiä venytykseen tuntumalle eteen ja alas. Ohja ei tee muuta kuin asettaa kevyesti ja huolehtii kaulan suoruudesta, ja pyöreys lähtee nimenomaan pohkeesta. Sainkin käden pidettyä hiljaa ja aivan kevyenä, ja pohkeesta eteen ratsastaen Pera lähti pyöristymään tuntumalle venyttäen. Käynnin aktiivisuus oli kuitenkin täysin puutteellista ja hevonen mahdottoman hidas pohkeelle, ja niinpä pyöreys ei jäänyt pysyväksi olotilaksi eikä selkä pyöristynyt kunnolla ylös. Käytin pohjetta minkä ehdin mutta Pera jatkoi tahmailua. Raipan naputuksiinkaan se ei kovin terävästi reagoinut. Ope sai jatkuvasti muistutella istumaan hiljaa sillä pohjetta käyttäessä lähdin työntämään myös istunnalla eteen käynnin tahdissa. Tahmakäynnissä meno oli myös kovin kiemurtelevaa, eli Pera lintsaili töistä parhaansa mukaan. Olihan se aina hetkellisesti parempi kun sain pohkeella hoputettua muutaman reippaamman käyntiaskeleen, mutta Peran upeaa pitkää käyntiä en saanut missään vaiheessa kunnolla esiin.
Jatkettiin samaa selän pyöreyden haeskelua kevyessä ravissa vasemmalle, edelleen pidemmällä ohjalla ja pohjeapuihin keskittyen. Ravissa oli vähän helpompaa kun ei liike jumittunut samalla lailla paikoilleen, mutta hidas pohkeelle Pera oli edelleen ja kiemurteli ja liiraili oman mielensä mukaan. Kaulaan pyöreyttä kyllä löytyi ja vieläpä tehtävänannon mukaisesti eli kevyellä ja vakaalla tuntumalla, mutta edelleen selkä ja takajalat olisivat saaneet työskennellä paljon paremmin. Välillä pyöreys katosi, ja tällöin lähdin helposti kumartumaan eteenpäin kohti hevosen kaulaa. Ylävartalo pystyyn ja pohkeesta jälleen eteen oli ohje näihin tilanteisiin. Peran reagoidessa pohkeeseen huonosti tuli tietenkin houkutus käyttää oikotietä ja hakea nenä alas ohjalla pelaten, mutta nyt piti malttaa mielensä ja olla sortumatta tälläisiin keinoihin. Vakaalla kevyellä kädellä ja vahvalla pohkeella ratsastaen Pera pysyikin edestä paljon tasaisempana kuin mitä se on usein ollut silloin kun olen keskittynyt liikaa kädellä ratsastamiseen ja unohtanut pohkeet.
Vaihdettiin suunta oikealle ja työstettiin taas käyntiä hetki. Sama jumiminen ja kiemurtelu käynnissä jatkui, ja koin tuskastumisen hetkiä kun pelkkä oikeanmuotoisella ympyrällä pysyminenkin oli hankalaa lapojen puskiessa pohjetta vastaan. Ehdinkin miettiä että miten voin olla näin totaalisen pihalla Peran ratsastamisesta. Ravissa homma alkoi onneksi toimia paremmin, ja istuin nyt alas harjoitusraviin mikä myös teki työskentelystä luontevampaa vaikka jalat toki pomppivatkin kamalasti. Kroppa on niin jumissa edelleen että pomppiihan ne. Ope ohjasi käyttämään hetkittäin pientä vasta-asetusta, ja tätä kautta löytyi parempi ulkopuolen tuki sekä pyöreyttä liikkumiseen. Tuntuma oli ajoittain liiankin kevyt ja olematon, ja ope kehotti vielä keventämään hetken ja hakemaan energisempää ravia. Nyt Peran moottori alkoikin käynnistyä, tuntuma napakoitui sopivasti ja pyöreys alkoi säilyä tasaisemmin. En ollutkaan enää aivan pihalla, vaan idea pohkeella pyöreäksi ratsastamisesta tuntui nyt toimivan varsin mukavasti.
Laukassa muotoa sai jo vähän lyhentää mutta edelleen tavoitteena oli tietysti pyöreys läpi selän. Laukattiin pääty-ympyröillä ja otettiin väliin pätkiä käyntityötä keskiympyrällä. Pera oli käynnissä edelleen aivan mahdoton, ja jumitti ja kiemurteli oikein koko rahan edestä. Laukkaankin oli vaikea päästä jumivaihteen jäätyä päälle, mutta lopulta laukka nousi siinä silmänräpäyksessä kun lakkasin pyytämästä kauniisti ja pamautin sisäpohkeella kerran oikein napakasti. Vasemmassa laukassa Pera liikkuikin sitten ihan mukavasti, ja pääsin hyvin keskittymään istunnan korjailuihin kun ei laukkaan tarvinnut kovin paljon puuttua. Ensimmäisenä askeleena oli kropan suoristaminen pois sisäkierrosta eli oikea kylki hallintaan ja oikea "kainalo kiinni". Satulassa piti siirtyä hieman vasemmalle jotta tunsin kunnolla myös oikean istuinluun. Sisäohjaa hieman kevyemmäksi ja edelleen pohkeita, pohkeita, pohkeita hevosen vatsalihasten aktivoimiseksi. Laukka alkoi tuntua mukavan pyöreältä, vaikka muoto olikin melko matala edestä. Ope kehui Peran olevan nyt niin suora kuin Pera vain osaa olla.
Oikeassa laukassa takajalat tuntuivat paljon jäykemmiltä ja laukka kulmikkaammalta. Ope kehotti aktivoimaan ulkotakajalkaa laukan tahdissa, korjaamaan kaulan ja etuosan suoruutta pienillä vasta-asetuksilla sekä kohottamaan etuosaa ulko-ohjalla silloin kun Pera kävi raskaaksi kädelle. Pikkuhiljaa laukka alkoi pyöriä sujuvammin, mutta yhtä hyvää "joustoa" ja pyöreyttä ei askeleeseen kuitenkaan löytynyt kuin vasemmalle vaan liike jäi vielä vähän jumiin. Tässä vaiheessa Pera oli kuitenkin jo paljon reaktiivisempi niin että raipan kanssa sai olla jo suorastaan varovainen. Peran laukatessa kelvollisesti oli taas hyvä hetki istunnan fiksailuun. Alavatsaa ylös, vatsalihakset töihin, keskikroppa napakaksi, polvet irti, takareidet kiinni hevoseen ja ajatus istuinluiden "pysäyttämisestä" paikalleen satulaan. Ihme ja kumma istunta loksahtikin näillä mielikuvilla paikoilleen, ja löysin tunteen keskivartalon oikeasta käytöstä laukan mukana. Istunta toden totta jäi ikään kuin paikoilleen ilman mitään ylimääräistä heiluntaa samalla kun kuitenkin myötäili luontevasti liikkeen mukana, ja olo tuntui erittäin tasapainoiselta. Jalatkin pysyi nätisti alaspainettuina hevosen kylkiä pitkin. Keskittymisen siirtyessä hevosen eteenratsastamiseen ja suoristamiseen pääsi istunta vähän nuupahtamaan, mutta open tsemppauksella palikat löytyivät kohdilleen aina uudelleen.
Loppuraveissa palattiin hakemaan taas venytystä eteen-alas selkää kunnolla pyöristäen. Aluksi Pera ei lähtenyt venyttämään tarpeeksi, mutta pohkeesta eteen ratsastaen alkoi oikea suunta löytyä. Itselläni vaan oli taas kova hinku kallistua eteenpäin hevosen kaulan mukana. Heitin ohjaa välillä liikaakin pois niin että tuntuma ja ohjan tuki hävisi kokonaan, ja tällöin Pera tietysti kadotti pyöreyden. Kun hoksasin säilyttää kevyen tuntuman etenkin ulko-ohjalla koko ajan enkä päästänyt ohjaa lörpäksi niin pyöreys säilyi tasaisesti. Pera ravasi vihdoin hyvällä energialla ja pohkeen edessä, joten meno oli kevyttä ja mukavaa ja aivan eri maailmasta kuin alkutunnin jumitukset.
Jännää miten saman tunnin sisään mahtui sekä täydellisen kuutamollaolon alkeisratsastajahetkiä että onnistumisen riemua istuntapalasten loksahtaessa kohdalleen. Tunti oli myös aivan harvinaisen motivoiva kun ohjeita tuli paljon ja niitä noudattamalla onnistuin ihan tuntuvasti parantamaan niin hevosen liikkumista kuin ennen kaikkea omaa istuntaakin. Ei hassumpi aloitus ratsastusvuodelle. Erityisen hienoa oli tietenkin se että sain laukassa tunteen siitä miten siellä todella tulisi istua. Nyt tämä toimiva, korrekti istunta pitäisi vaan saada selkäytimeen niin että siitä tulisi luontainen ja automaattinen tapa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti