Ikuinen haaste

Pitkästä aikaa ratsukseni tuli Roosa. Tunnilla oli tänään vain viisi ratsukkoa, ja teema oli sama kuin sunnuntaina eli pidätteiden ja asetusten kautta kohti pyöreyttä ja ryhdikästä etuosaa. Kuvittelin että maneesissa olisi ollut riittävän lämmin mennä koko tunti ohuilla hanskoilla, mutta väärässä olin ja kädet oli jäässä aina siihen asti kunnes päästiin laukkaamaan ja tuskanhiki nousi pintaan.

Aluksi mentiin isoa kolmikaarista kiemuraa käynnissä ja ravissa, ja keskityttiin tässä niihin ulko-ohjan pidätteisiin ja asetuksiin. Roosan kanssa homma ei ollut ollenkaan niin helposti hahmotettavissa kuin sunnuntaina Eetun kanssa, sillä monesti Roosa kulki jo valmiiksi hidastellen niin että pidätteen teko ei tuntunut kovin intuitiiviselta. Toisaalta kuten ope selitti oli (puoli)pidätteellä tarkoitus saada nimenomaan lisää ryhtiä etuosaan ja painoa takajaloille. Roosa kun kulki luonnostaan melko etupainoisena ja pitkänä. Silloinkin kun niskasta tuli myötäys niin taisi käydä lähinnä niin että kaula pyöristyi pakettiin mutta runko jäi pitkäksi ja takajalat kauas jälkeen. Pariin kertaan sain pidäte-asetus-idean toteutettua onnistuneesti niin että Roosa pyöristyi nätisti ja pääsin myötäämään ja ratsastamaan eteen, mutta suurimman osan aikaa keskittymiseni meni Roosan mielenliikkeiden ihmettelemiseen. Välillä jumitettiin niin että ravi sammui lähes käynnille asti, ja seuraavassa hetkessä poni taas lähtikin juoksemaan alta. Hidastelua esiintyi etenkin volteilla ja kiemurauran kaarilla, kun taas pitkillä sivuilla mentiin usein kiihdytysvaihteella. Ilmeisesti Roosa reagoi nimenomaan kaarteissa istunnan vinouksiin hidastelemalla. Aivan varmasti jumitukset ja kiirehtimiset olivat tavalla tai toisella sidoksissa omaan ratsastukseeni, mutta en ihan kunnolla päässyt Roosan logiikasta perille. Yritin ratsastaa pienin avuin ja selkeästi sekä välttää kaikkea turhaa tekemistä, mutta ihan kunnolla ei yhteinen sävel tuntunut löytyvän. Toki välillä oli parempia hetkiä jolloin avut tuntuivat toimivan ja poni myötäsi niskasta pyöreäksi.

Laukkaa työstettiin uralla ja ympyröillä jatkaen ulko-ohjan pidätteiden ja asetusten parissa. Aloitettiin vasemmasta kierroksesta. Oma asennoitumiseni laukkaamiseen taisi olla jo valmiiksi epätoivoinen ja luovuttanut, sillä Roosan kanssa on joka ikinen kerta ollut todella suuria vaikeuksia päästä laukkaan. Roosa on oppinut testailemaan että onko ihan pakko mennä, ja minulla ei auktoriteetti riitä sen komentamiseen. Olinhan jo alkutunninkin antanut ponin mennä ehkä liikaa oman päänsä mukaan ja mm. hidastella siirtymisissä kun yritin vältellä joutumasta konfliktiin sen kanssa. Hieno suunnitelmani oli pyytää Roosa ensin raviin ja vasta hetken ravattuamme laukkaan. Roosa kuitenkin arvasi juonen ja jäi itsepintaisesti käyntiin jumimaan. Raippaa en tohtinut käyttää kun tiesin että ainoa reaktio on takapään lentäminen. Yritin pyytää nätisti ja hiljaa istuen, mutta alkoihan se nätteys sitten karista ja istunta tuupata kun hermot alkoivat kiristyä. Pitkän tovin kuluttua päästiin jotenkin raville asti, ja sen jälkeen laukan nostaminen oli jo helpompaa. Laukassa Roosa eteni ihan hyvällä energialla (välillä melkein liiankin kovaa) ja myötäsi niskasta. Ajoittain tosin tuntuma meni vähän tyhjäksi. Laukka kuitenkin tippui herkästi pois jos tein istunnassa pieniäkään muutoksia, tai jos lavat pääsivät liirailemaan ja kaula menemään mutkalle. Ope kehotti ratsastamaan välillä vasta-asetuksessa, mikä paransikin laukan suoruutta ja tasapainoa. Ulkopohje ja -ohja saivat olla napakkana mukana aina ympyrän avoimelle puoliskolle tullessa jottei poni lähtenyt liirailemaan ja sitä kautta ajautunut pois laukalta. Laukan sain suhteellisen ongelmitta nostettua ravista aina uudestaan, mistä olin hyvinkin iloinen kun ei jumittumistemppuilu toistunut. Ehdin jo ajatella että näinkö vähällä tänään päästään, mutta riemuni oli valitettavasti täysin ennenaikaista.

Kun otettiin pieni käyntitauko ja jatkettiin laukkatyötä sen jälkeen oikeaan kierrokseen jumittui Roosa taas oikein kunnolla. Maiskutin, annoin pohkeita, potkaisinkin lopulta vähän, huusin hop ja napauttelin varovaisesti raipalla. Ei niin mitään reaktiota paitsi yhä tiukempaan luimuun menevät korvat ja yhä passimaisemmaksi muuttuva käynti. Annoin raippaa vähän napakammin ja sitten tuli jo ensimmäinen pieni pukkikin. Luulenpa että Roosa hyvinkin vaistosi epätoivoisuuteni ja tiesi olevansa niskan päällä. Lopulta päästiin raviin kun ope lähti kävelemään uhkaavasti kohti. Kunnon alkeistuntimeininkiä! Heti käynnistä pois päästyämme oli laukka taas helppo nostaa. Oikea laukka pyöri ehkä vähän vasenta huonommin, mutta Roosa kyllä pyöristyi helposti tähänkin suuntaan. Liekö ollut kovinkin pahasti kuolaimen alla. Edelleen suoruuden vahtiminen ulkoavuilla oli kaiken a ja o.

Laukan jälkeen Roosa liikkui ravissa vitosvaihteella ja alta pois juosten, mutta pikkuhiljaa sain pidätteillä menoa kasattua ja ponin paremmin kuulolle. Puolipidätteet ja pidätteet pääsi nyt ratsastamaan kunnolla kun oli energiaa jota kasata, ja meno alkoi vaikuttaa sellaiselta mistä olisi jo mielekkäästi voinut alkaa työskennelläkin. Open kanssa totesimme yksissä tuumin että aikaa olisi pitänyt olla ainakin puolitoista tuntia jotta olisin Roosan kanssa päässyt kunnolla jotain tekemäänkin. Nyt oli lähinnä haahuilua 55 minuuttia ja ratsastusta 5 minuuttia.

Yhteistyöongelmat jaksoivat kyllä naurattaakin kun olin niihin osannut varautua. Silti oli hyvin lannistavaa kun mentiin minuuttitolkulla niin etten saanut ponia edes käynnistä raviin sen enempää nätisti pyytäen kuin lieviä voimakeinoja käyttäenkään. Useimmilla ratsastajilla (myös niillä jotka eivät olleet edes syntyneet silloin kun minä jo ns. osasin ratsastaa) Roosa kulkee aivan temppuilematta, mutta minun kanssani sillä menee aina jotenkin sukset ristiin siinä vaiheessa kun pitäisi lähteä laukkaamaan. Asiaa ei ainakaan auta se että olen asennoitunut jo valmiiksi niin että eihän tämä onnistu. Ope lohdutteli että Roosa ei ole alkuunkaan helppo ratsastaa, mikä varmasti pitää paikkansa mutta olisihan tämän ponineidin kanssa silti mukava löytää joskus yhteinen sävel. Pidän Roosaa mielenkiintoisena haasteena.