sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Rauhallinen maastokierros

Tämän viikonlopun maastoon ratsuni oli Aku. Mukana maastossa oli Annen ratsuna uusi tulokas Pave, jota lähdettiin tutustuttumaan maastoihin, joten Aku oli varma valinta turvalliseksi maastoseuraksi. Lisäksi seuraamme liittyi kaksi muutakin ratsukkoa.

Suunnitelmana oli rauhallinen käynti- ja ravilenkki mahdollisimman vähäautoisia reittejä pitkin. Ensin kävimme kävelemässä pelloille aurattuja reittejä seuraten, ja kun täällä kaikki sujui hyvin lähdimme vielä ratsastamaan Kotakankaantietä pitkin ja kävimme tien päässä pienen metsälenkin. Tiellä oli hyvä ravata, ja muuten käveltiin. Vetovuoroa vaihdeltiin niin, että Aku sai mennä keulassa pari pätkää mutta suurimman osan matkaa olimme jonossa toisena. Aku tykkäsi ehdottomasti eniten vetohevosen roolista, ja se oli myös itseni kannalta mukavin paikka. Kun ei ollut ketään edessä saatoin antaa Akun puksuttaa tasaisen reippaasti lähes löysällä ohjalla. Kakkospaikalla Akun vauhtiin joutui puuttumaan enemmän, sillä se olisi halunnut roikkua aivan kiinni edellämenevän hännässä ja yrittää ohikin. Kyllä tällainen hevonen on selvästi tarkoitettu vetopaikalle, mutta tällä reissulla meillä sattui olemaan monta luontaista vetohevosta.

Turvalenkkimme sujui turvallisesti ja hyvin, eli kaikki hevoset menivät nätisti ja rohkeasti eikä niitä autojakaan tullut vastaan. Akun parhaat puolet eli reippaus, tasaisuus ja luotettavuus ovat kyllä maastossa arvossaan. Sainkin matkustella kyydissä hyvin huolettomasti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti